Kuten jo eilen kerroin, sain syntymäpäiväni kunniaksi hiukan lomaa tulevasta muutosta, ja vietimmekin aikuisten kesken laatuaikaa Helsingissä. Päivä teki hyvää, ja tuli todella tarpeeseen. Mitään erikoisia suunnitelmia itselläni ei ollut ostosten suhteen, mutta pikainen pyörähdys stockalla, ja varsinkin kenkäosastolla, koitui kohtalokseni. Siellä ne nimittäin seisoivat, täydelliset nudekorkkarit! Korolliset kengät ovat keikkuneet kevään hankintalistallani, mutta juuri niitä oikeita en ollut vielä kohdannut. Vaatimuksina on ollut oikea nudesävy ja kiiltävä pinta, sekä tottakai täydellinen istuvuus ja kaikki se muu, mikä kengältä nyt yleensä pitääkin vaatia. Näiden kanssa homma taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä, ja sovituksen jälkeen mitään ei ollut enää tehtävissä.
Kävin keskiviikkona laitattamassa itselleni nyt lopulta ne kynnet, ja niiden tarkoitus kyllä oli olla syntymäpäivälahjani. Lopulta päätin, että kynnet olkoon naistenpäivälahja ja kengät synttärilahja, ja näin sain sielulleni rauhan.
Ihana mieheni oli myös sitä mieltä, että olen ansainnut hiukan lahjontaa, ja vaikka kuinka henkeen ja vereen olen ollutkin Mulberryn tyttöjä, täytyy myöntää, ettei se samppanja huonolta maistunut Louis Vuittonin liikkeessäkään. Kotimatkalle lähdin siis aika onnellisena tyttönä. Paras lahja oli kuitenkin pienet halaavat kädet, joita oli jo kova ikävä, sekä kimppu valkoisia ruusuja, jotka poika oli isovanhempiensa kanssa ostanut minulle päivällä.
Kaiken kaikkiaan oikein ihana syntymäpäivä!
***
>mielettömän upeat kengät!! vou!
>oi vitsi. Sä löysit ne nudet korkkarit. Hieno! 🙂 p.s. tää bloggeri ei tarjoo mulle vieläkään kommenttilootaa, siksi kirjoitan tähän "Myyrän" tekstin alle.
>Myyrä: Eikös! Aivan ihanat jalassa kuin unelmat. Jos kengästä voi sanoa, että istui kuin hansikas, niin nämä teki juuri niin 🙂
>Outi-Maria: Ei hätää, vastaillaan näin :)Mä muistelin eilen just sitä kun kerroit myös olevasi metsällä näiden suhteen. Eli nyt vinkkinä sullekin 🙂 Mä olin kyllä ajatellut korkeampaa ja kapeampaa korkoa, mutta näissä tuo mukavuus meni edelle. Ihan täydelliset ja sävy tulee esiin tuossa vikassa kuvassa parhaiten.
>I-H-A-N-A-T !! 🙂
>Mahtavat menokkaat!
>Ihanat ♥Hyvää syntymäpäivää! 🙂
>Ihanat! Mitä kotiutit Louis Vuittonilta?
>Ovat kyllä kauniit ja kovin ihanalta hemmotetulta päiväsi kuulostaa. Voi kuinka onnekas oletkaan. Sydänlämpöiset onnittelut!
>Kyllä vain 🙂
>Jees, nyt vaan kevät kelejä odottelemaan! 🙂
>Kiitos kiitos 🙂
>Paljastuu kyllä. Mutta käsitteet tilava ja käytännöllinen olivat kriteereinä 😀
>Kiitos, Ansku. Päivä oli kyllä ihana ja vaikka tässä on tullut tihrutettua kyyneliä harvase päivä, tuntuu ihanalta saada hiukan hemmottelua ja tuntea itsensä myös tärkeäksi 🙂
>Aivan täydelliset! Ja onnea:)
>Kiitos, Selmuska 🙂
>Upeat kengät :)! Mulla on nudet Giuseppe Zanottin sandaalit ja hartaana odotan pääseväni käyttämään-tulisi jo kevät!Onnea onnea Emilia :)! On sulla ollut ihana päivä!ps. mulla on blogissani arvonta, tulehan kipin kapin koettamaan arpaonnea ;)!
>Kuulostaa kyllä täydelliseltä synttäriltä. Ihanat popot.Onnittelut!
>Onnea onnea! Kuulostaa täydelliseltä päivältä. Jään odottamaan mitä hankit LV:ltä…… Hassua kuinka tietyt laukut "jumittaa" ja tietyt ei niinkään. Itse en ole Mulberry, vaan Burberry ja pari LV:tä on eksynyt matkaan mukaan… Hyvä, että tietää mistä tykkää ja kaikille varmasti löytyy omansa. Hyvää vkonloppua!
>Uuulalaa, kaikkea ihanaa :)Paljon paljon onnea!Ps. Varo kynsiä kun pakkailet 😉
>Oi vitsi… ON ihanat! Mulla täydelliset nudekorkkarit haussa, vielä ei niitä ole löytynyt. Mulberrytyttöjä minäkin, mutta kyllä sitä aina voi sopivasti hiukan poiketa. Laukkupuolella rennot Marc Jacobsit myös vetoaa :)Hyvää syntymäpäivää!!
>Tulisipa todella! Koitan ehtiä kurkkimaan 🙂
>Kiitos, aika täydellistä oli 🙂
>Onneksi meitä on erilaisa ja valikoimaa myös. Jokainen löytää omansa 🙂 Mukavaa viikonloppua sinne myös 🙂
>Kiitos kiitos :)Otin muuten pidemmät kynnet kuin mulla on ikinä ollut. Ei ehkä nyt järkevää, mutta pitää sitä välillä repäistä 😉
>Joo, pitäähän sitä muitakin kokeilla. Ja toisaalta en mä kaikesta mulberrysta pidä, enkä myöskään lv:n joka laukusta. Eli kiva poimia ne omat jutut. MJ toimii myös, mutta ihmekkös tuo, kun kerran lv uppoaa 🙂
>Oi miten hieno luksuspäivä sulla on ollut! Kovasti odotan kuvia laatikon sisällöstä:-)Onnea synttärisankarille näin jälkikäteen.
>Kauniit! Mutta mitä, oletteko muuttamassa? Nyt olen tippunut kärryiltä.
>Kiitos, eikohän se johonkin kuvaan pääse 🙂
>Jees, talo on myyty, ja uuden etsintä käynnissä. Tälläistä täällä 🙂
>Mun siskolla on nuo samat kengät (joita tietysti sovittelin heti omaan jalkaan). On ne ihanat! Ne on jotenkin niin kauniit ja kaikkea. Kiiltävyys tuo oman jujunsa. Kylläpä sait hienoja lahjoja =D
>Mulla oli ihan selvä visio, millaiset kengät haluan. Väri, kiiltävä nahka jne. En uskonut että olisin löytänyt mitään sellaista, yleensä kun juuri sitä, mitä haluaa, ei ole vielä valmistettukaan 🙂 Nää on kyllä ihanat! Meni heti kenkieni ykköspaikalle 🙂