Melkein pystyn ajoittain jopa unohtamaan tämän blogin olemassaolon. Tai en ehkä täysin unohtamaan, mutta siirtämään jonnekin tietoisuuden rajamaille kuitenkin.
Vuorokaudessa on edelleen liian vähän tunteja, minulla liian vähän käsiä ja voimia. Jos osaisin, kloonaisin itseäni ainakin kolmin kappalein. Näillä kuitenkin mennään; Kahdella kädellä, kahdella jalalla ja yksillä hermoilla.
Remontissa on sellainen mikään ei etene -vaihe. Vaikka toki moni asia etenee, ja paljon tulee tehtyäkin, niin ne jutut on sellaisia ei niin näkyviä. Kaikkea pientä ja aikaavievää – niinkin turhaa kuin sähköt, lämmitys jne… No, mutta tiedätte, mitä tarkoitan? Ei siis mitään wow, valmis huone -fiiliksiä vähään aikaan.
Pari räpsyä, ettei noi mainokset ihan koko tekstiä imaise mukaansa. Nyt yhden pikkupotilaan viihdyttäjäksi.
Moi, ja kivaa torstai päivää teille!
Moikka Emilia,
ihmettelen, mistä olet saanut voimia tämän syksyn juttuihin. Isoja juttuja teillä meneillään. Yritän kirjoittaa siulle enempi kuulumisia.
Kovasti voimia ja muista myös levätä!!
Halaus <3
Moikka Saila. Ihmettelen itsekin. Takki on kyllä kieltämättä aika tyhjä
Mun on pitänyt niiiin monta kertaa kirjoittaa sulle! Halauksia! ♥
Ihania valoisia kuvia – kauniita!
Ihana aurinko tuolla paistaa ikkunasta sisään. Ei ollenkaan pimeä syyssää. Ja toki uusi kamera myös helpottaa
ooppa huoleti, vaikket hetkeen edes kävisi koneella, ei sun blogi mihinkään hävii eikä lukijat ♥ Täällä ollaan! Ja vaiks kuinka inhoon sanaa ruuhkavuosi, niitä tässä elellään ja kun ei moneksi pysty muuttumaan niin on yhtenä pärjättävä. Otahan niin iisisti kuin voit.
Joo, ihan kauhea sana, mutta, mitäs muutakaan tämä on kuin ruuhkaa!
Kun nyt mietin tätä kuluvaa vuotta, niin johan on kaikkea mahtunut, ei ihme, että alkaa jo nuppi tutista. Vaan jotenkin kaiken kiireen ja sekasorron keskellä tää blogi on se jokin, joka pitää mut kasassa. Huomaan, että jos täältä on pois, kadottaa arjestaan sen jonkun oman palansa. On tämä vaan sellainen henkireikä, kun elämä ehkä muuten keskittyy aika tiukasti neljän seinän sisään 
Keskeneräisyyden sietäminen on joskus niin vaikeaa! Haluaisi saada nopeasti valmista, mutta kun se ei syystä tai toisesta onnistu. Yleensä mulla syynä on se, että on nuo pienet lapsoseni ilonani yleensä aina. Ei voi vapaasti toteuttaa omia projektejaan. Lapsiperhe-elämään on vieläkin totuttelemista välillä, vaikka tietysti itse aiheutettu ja toivottu tilanne toki.
Onpas tosiaan aikamoiset mainokset. Jaiks. Mulla on koneella estot päällä niin en yleensä mainoksia näe, vaikka blogi olisikin jossain portaalissa. Mutta nyt eivät estot riittäneet valitettavasti. Onneksi sun kuvat on kuitenkin kauniita, ja niitäkin näykyy.
Jaksamisia odotukseen!
Pelästyin itsekin hiukan noita mainoksia, kun aamulla katsoin. Hyppäsivät kyllä silmille
Ihan totta tuo, mitä lapsiperhe arjesta kirjoitit. Niin toivottua ja haluttua kuin lapset ovatkin, niin toki lasten kanssa eläessä moni asia on hiukan hankalampaakin. Itse olen aika sidottu nyt ihan tavallisen arjen pyörittämiseen, ja miestä sitoo jo ihan päivätyökin. Mutta tehdään sitten hitaammin ja nautiskellen – onpa jotain mitä vuosien päästä muistella
Heippa, sun kaima täällä ihastelee kuvia. Sun blogi on ihan huippu, odotan aina edellisen postauksen luettuani jo seuraavaa
kauniita kuvia, jälleen kerran. Iloa ja onnea syksyyn…ja jos ei hommat etene, niin ainakin ehtii hyvin suunnitella 
Heippa! Ihana kuulla, että joku viihtyy postausteni seurassa noin hyvin
Tässä juuri muutama tunti pensselin varressa ja pää täynnä haaveita ja suunnitelmia. Voi jos saisi vain kaiken turbovauhdilla toteutettua