Me odotellaan. Odotellaan joulua, odotellaan vauvaa, valon lisääntymistä, päivän pitenemistä. Pohditaan koska remontti etenee, koskakohan se aikoinaan valmistuu. Onko äidin masussa tyttö vai poika, pikkusisko vai pikkuveli, tuoko pukki varmasti Tuomakselle matkustajavaunut. Odotellaan sähkömiestä ja muskarin joulujuhlaa. Mietitään, ehtiikö isi tällä kertaa synnytykseen, ja onko joulupukki varmasti saanut tiedon, että osa lahjatoiveista toteutuikin jo syntymäpäivänä.
Odottavan aika on pitkää. Epätietoisuus stressaa – isoja ja pieniä. Mutta ei auta kuin odottaa. Ei vaikka olisi kuinka täynnä tätä kaikkea; vauvaa (noin niin kuin ihan konkreettisesti kylkikaaresta syvälle lantioon asti), remonttia, hössötystä ja kaikkea keskeneräisyyttä.
Päivien valuttelua. Sitä tämä on. Yritän nauttia kaikista niistä hetkistä, jolloin perheemme on velä tämän kokoinen. Painaa mieleeni nämä ajat, nauttia arjesta – nyt juuri aika helposta sellaisesta. Yritän antaa jakamatonta huomiotani, ja valmistaudun huomion jakamiseen.
Jälleen kerran pieni pettymys: Missä hitossa on se hehku, jota luvataan raskausajalle!?! Miten kukaan voi hehkua samaan aikaan tuntien itsensä elefantiksi? Tekisi mieli polttaa se kaikki aiheesta painettu sana. Heittää koko typerä propaganda tuleen, ja vaatia jonkinlaista korvausta.
Mutta hei, jossain lehtisessä käskettiin nauttia näistä viimeisistä raskausviikoista: “Lepää, kun siltä tuntuu, vaadi huomiota ja hemmottelua, käy kampaajalla ja tapaa ystäviä.”
Selkis:
Tämä äiti lähtee nyt kampaajan tuoliin rentoutumaan (=valittamaan, sorry), ja illalla joku saa hieroa jalkojani!!! Huomenna sitten uuden frisyyrin ja keveiden jalkojen voimalla 
Ihanaakin ihanammat villasukat ovat Sailan tekosia. Näkyivätkin jo eilisessä postauksessa, samoin kuin vanttuut, jotka ovat nekin peräisin samoilta puikoilta. Kiitos Saila!
On totta, että vauva tarvitsee paljon äidin aikaa, mutta pienet vauvat toisaalta nukkuu paljon – esikoisen kanssa jää kivasti aikaa. Haasteellisempaa on kun pieni lähtee ryömimään, pilaa isoveljen leikkejä jne..
Meillä kuopuskin joutui oppimaan odottamaan vuoroaan ihan pienestä – mulla oli täällä vastasyntynyt ja 2-vuotias taapero. Välillä oli tilanteita, että taapero huutaa potalta, että “pyyhkimään” ja olen juuri imettämässä vauvaa tai vauva huutaa nälkäänsä – siinä joutui vauva odottamaan vuoroaan pinnasängyssä kun huolehdin isoveljestä. Ja myös päinvastoin. 
Tsemppiä sinne!!!
Hahaa, vai nukkuu paljon
Meille sattui viimeksi yksilö, joka huusi ensimmäiset kolme kuukautta kurkku suorana 
Joo, mutta tosiaan onhan toi totta. Neljä vuotias vain on jo sen verran ymmärtävä, että pelkään sitä mustasukkaisuuden tunnetta, kun äidin kädet on sidottu, enkä ehdi koko aikaa leikkikaveriksi. Sitä pelkään ehkä eniten. Onneksi pari hoitopäivää ja seurakunnan kerho hiukan antavat virikettä myös esikoiselle. Kaipaa jo tuossa iässä muidenkin seuraa ja aktiivista toimintaa. Äiti ei enää riitä, nyyyhh
No joo, olihan meilläkin toi eka semmonen kiukkuvauva.
Mutta ehkä toisen kanssa vaan kaikki on niin paljon helpompaa, ainakin meillä – en stressannu vaikka vauva nukkui sylissä kaiket päivää vaikka kaikki mummelit varoitteli, että ei saa totuttaa siihen. Mutta niin sitä vaan imetti vaikka samalla hoiti esikoisen pottatouhuja, vauva liinassa pötkötteli ja nukkui millon missäkin ja se vauva meni vaan siinä sivussa – esikoinen vei enemmän huomiota. Teillä tosin 4v on jo iso ja osaa asioita paljon itse, siinä on omat hyvät puolensa, mutta tosiaan saattaa sitä mustasukkaisuutta olla enemmän mitä 2-vuotiaalla meillä oli. Siskon pojilla on just tuo 4v ikäeroa ja on kuulemma ollut aika hankaliakin hetkiä, eikä niillä pojilla vieläkään leikit suju niin hyvin yhteen (ovat 6 ja 2) kuin meillä, mutta sekin voi olla tapauskohtaista.
Itse ainakin toivon, että se rentous ja sellainen itsevarmuus olisi nyt tällä kertaa paremmin hanskassa. Vaikka toisaalta jo ehdin huolehtia, että hui, olen totaalisesti unohtanut kaikki vauvan hoito jutut
Mutta kaipa se on kuin pyörällä ajoa 
Ollaan koitettu tuota mustasukkaisuutta myös ennakoivasti hoitaa. Puhuttu vauvasta, ja suunniteltu, että Niilo saa olla mukana hoitamisessa jne. Katsotaan miten käy!
Hei, nyt kyllä! Sä näytät tosi upealta ja elefantti on viimeinen juttu mikä tulee sun kuvista mieleen:) Mutta oikeasti toi odottavan aika on pitkä ja kun joka päivää kuvaa vielä se, ettei voi tietää ja suunnitella. Meillä toinen tytöistä meni 14 päivää yliajalle ja koko ajan mietittiin et tänäänkö. . Tsemppiä!
Meillä Niilo tuli etuajassa, ja toisaalta niin vois odottaa tämän toisenkin kohdalla. Mutta kun nämä on niin niitä juttuja, että ikinä ei tiedä!
Kyllä tässä aika fanttimainen olo jo on, mutta toisaalta haikeakin, kun vatsasta pitää kuitenkin pian luopua.
Minäkään en luottaisi siihen että vauva nukkuu
Meillä oli esikoinen koliikkivauva ja 3-4 kk yötä-päivää huutamista eikä nukuttua tullut melkein ollenkaan… MUTTA toinen vauva sitten yllättikin ja nukkui niin sikeästi ja hyvin ihan olohuoneessa päiväsaikaan esikoisen metelileikkien keskellä 
Aivan ihanaa!
Itselleni tuo loppuraskaus ei ollut kovin raskasta, mutta jatkuva vessahätä oli aika epämiellyttävä… aina kun mentiin jonnekin mun piti heti ekaksi etsiä missä vessa
Ja jalat väsyi kun käveli pidempiä matkoja mikä oli vähän tylsää.
Odottavan aika on pitkä ja elämänmuutokset aina vaatii aikaa tottua niihin… mutta onneksi jokaisessa, raskaassakin vaiheessa on aina mukavia puolia joita on kiva muistella jälkeenpäin (joskus ne huomaakin vasta jälkeenpäin).
Kuulostaa tuo teidän esikoinen samanlaiselta tapaukselta kuin meidän. Sairaalassa kun huudon vihdoin aloitti, ei loppua sitten näkynytkään. Mä olen sen verran pessimisti, että henkisesti varaudun samaan toistamiseen. Iloinen yllätys sitten jos onkin helpompaa
En mäkään oloani niin kauhean raskaaksi kuvaisi. Ahtaasti istuminen puuduttaa toki jalkoja, mutta virtaa on, ja koitan jumppailla ja liikkua mahdollisimman paljon. Vauva on tosi alhaalla, ja välillä tuntuukin, että on jäätävä pissahätä, vaikka rakko on ihan tyhjä. Tänään juuri postissa jonottaessa pelkäsin jo, että rakko halkeaa
Tällä kertaa olen yrittänyt nauttia raskaudesta, viimeksi se meni aika matalalentona ja 38 viikkoa pää vessanpytyssä. Sanoinkin heti synnytyksen jälkeen, että mielummin synnytän joka kuukausi, kuin olen enää koskaan raskaana. Mutta aika onneksi kultaa muistoja
Juu, se raskauden aikainen hehku on ihan varmasti joku urbaani legenda
täällä kolmosen laskettu aika maaliskuun alussa, valasolo on jo täällä ja hehkua ei todellakaan ole havaittavissa. Tsemppiä sulle vikoille hetkille yhden lapsen mammana <3 alku kahden kanssa on niin uudenlaista, mutta toisaalta aika nopeesti sitä huomaa, että ei voisi kuvitellakaan aikaa ilman sitä toistakin murua.
Todellinen legenda!
Kaipa se kuuluu jotenkin raskauteen, että alkaa pohtia omaakin riittävyyttään. Onko minusta äidiksi – onko minusta kahden äidiksi jne… Mutta kerrasta oppineena; kun hetki tulee, ei voisi ajatella kuin että tämä on sitä, mitä on aina halunnut
Odottavan aika on pitkä..
Miten vaikeeta sitä onkaan hetkessä eläminen, jotenkin sitä aina haaveksii tulevasta ja ajattelee “sitten kun..” Vaikkei taida koskaan tästä elämästä valmista tulla!
Onneks teillä odotellaan iloisia asioita!
“Lepäilet nyt ja keräät voimia synnytystä varten” on mun lempilause potilaille! Toinen yhtä lohdullinen lause on että “Ei sitä kukaan (vauva) vielä mahaan oo jääny”
Onneksi iloisia asioita! Tosin hurjan paljon on yhteen vuoteen mahtunut, ihan päätä huimaa kun ajattelee. Yritän oikeesti nauttia hetkistä, vaikka kyllä se välillä on työlästä. Joskus toivon, että ajan voisi pysäyttää juuri tähän. Kunnes tulee supistus… ;D
Hei, sustahan kuoriutui oikea terkkari!
Kaikki kunnon fraasitkin käytössä 
Vaikka eipä tässä kohtaa paljon muutakaan voi kenellekään sanoa. Totuushan se noissa on! 
Kyllä se hyvin varmasti menee kun isoveljellä on jo tuon verran ikää ja samalla sitä ymmärrystä. Meillä poika oli juuri täyttänyt neljä ja tyttö 2v. 9kk, kun pikkuveli syntyi. Isoveli otti uuden tulokkaan todella hienosti vastaan ja osallistui vauvan hoitoon jne… Siskolla taisi enmmän olla sitä mustasukkaisutta:) Enemmän niitä ristiriitatilanteita tosiaan tulee, kun pikkuinen lähtee liikkeelle ja tulee sotkemaan leikkejä. Eli ei sillä huudolla ja hereillä ololla niin väliä (paitsi äidin jaksamisen kannalta), mutta kunhan on hitaasti liikkeelle lähtevää sorttia:) Tsemppiä viime metreille!!!
En mä sitä huutoa pelkääkään, kuin oman jaksamisen kannalta
Se on raskasta ja uuvuttavaa!
Hih, olin itse 7,5 kuukautta, kun kävelin, eli toivottavasti ei tule tämäkään äitiinsä
Me ollaan puhuttu vauvan hoidosta ja Niilo ainakin vielä vaikuttaa innokkaalta, halaa vatsaa, ja puhuu “meidän vauvasta”. Toivotaan, että asiat saadaan sujumaan, ja se oikea sisarrakkaus astuu kuvioihin. Onhan se kuitenkin maailman ihanin asia
Hassua, itse en ole koskaan ollut yhden lapsen äiti (no ok, 12 minuuttia) koska esikoiset ovat kaksoset. Nyt odotan seuraavaa vauvaa syntyväksi parin viikon päästä, ja ensimmäistä kertaa tuntuu siltä ettei ole kiirettäpäästä eroon tästä mahasta
Muutama vauva on kerennyt tähän väliin jo syntyä. Onnea loppuraskauteen, oliko sullakin laskettu aika alkuvuodesta? Olet kyllä tosi kaunis odottaja!
Viikkoa 35 viedään täällä
Voi, kyllä mullakin on haikeus jo vatsasta luopumisen suhteen. Jotenkin kai tuleva jo hiukan pelottaakin.
Tsemppiä sinne viime metreille ja rauhallista joulun aikaa!
Koko porukalle 
Ihana paita! Onko äitiysvaate? Ja minkähän merkkinen? Kiitos!
“Paita” on odd mollyn mekko
Vanha, muutaman vuoden takaa. Mulla menee lähinnä tunikana, ja alushameen kanssa mekkona. Näitä löytää välillä käytettynä, itsekin etsiskelen muita värejä, koska on mun mieleeni yhä tosi paljon 
Oi! Sun masu on laskeutunut!
Kyllä vain, jo jonkin aikaa on ollut tämä “vaihe” jo päällä. Vauva on asettunut aika vankasti lähtökuoppaansa, ja kyllähän se paitsi tuntuu, myös näkyy
Kyllä sä hehkut!
Vaikkei edes tunneta!
Mutta tiedän ja on vielä tuoreessa muistissa itselläkin ettei se aina sille itsestä tunnu.
Hassua miten sitä odottaa tuota teidän vauvaa, jännittää jo milloin hän syntyy, onko pikkusisko vai pikkuveli ja ehtiikö se isi sinne synnytykseen
Kovasti paljon voimia sinulle viimeisiin viikkoihin!
Mä olen myös sellainen blogien myötäeläjä. Välillä tuntu tyhmältä, kun oikein tirauttelen kyyneleitä jonkun bloggarin onnen vuoksi tai muuten. Mutta musta on kivaa jollain tavalla jakaa tunteita ja iloita muidenkin puolesta
Niin sen hehkun kanssa vaan taitaa olla, että itseltä se jää huomaamatta. Aina ajattelee vain, että aidan toisella puolella on ruohokin vihreämpää.
Mutta sinähän hehkut!! Jos ei siltä tunnut, niin siltä näyttää!
Tsemppiä loppuraskauteen ja hyvää Joulua!
Minulla on ikävä tuommoista isoa palloa tuossa keskivartalossa ja sitä tunnetta, kun vauva on niiiiiiin läsnä
Kiitos
Voi kyllä vauvamasua ka aina hiukan ikävöi. Vaikka olo on raskas ja väsynyt, on tässä jo sellaista luopumisenkin tuskaa ilmassa. Ja vauva on loppujen lopuksi aika helppo tuolla masussa
Täälläkin odotellaan, ainakin joulua ja vauvaa
Ja jo nyt (rv23) mietitään milloin vauva mahtaa syntyä ja miten esikoisen kanssa toimitaan, kun vauvan kanssa todennäköisesti tullaan viihtymään lastenosastolla jonkin aikaa…esikoinen syntyi 34-viikolla eikä pidempää odotusta ole nytkään luvassa, tai toivottavasti edes pari päivää. Nyt olen ollut jo reilun kuukauden sairaslomalla supistusten takia mutta jotenkin olen pystynyt olemaan rennompana, kuin esikoista odottaessa. Tosin olen sitä mieltä, että tuo hehku on täysin liritystä (ainakin odottajan omassa fiiliksessä) ja liritystä tuntuu olevan moni muukin asia raskaudessa ja vauva-ajassa 
Jatketaan odotusta
Hyviä vointeja <3
Voi, oikein hyviä vointeja sinne myös! Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja vauva pitelisi omasta pikkupesästään kiinni vielä pitkän aikaan!
Tunnelmallista joulun odotusta ja hyviä vointeja sinne myös!
Odotuksen täyteistä joulua Sinulle ja perheellesi. Minulla on täällä 2-viikkoinen vauveli ja 2½ vee isoveli.
Monet äidin ja pojan yhteiset jutut vaihtuvat “isän kanssa” -jutuiksi mutta niin kai sen kuuluu mennäkin.
Vaikka uusi perheenjäsen on iloinen ja odotettu tulokas, valmistaudu siihen, että uusi ajanjakso voi herättää (äidissä) varsin haikeitakin tunteita. Minulle kävi näin. Vauvan myötä päättyi esikoisen kanssa kaksin vietetty ajanjakso >>huokaus>>. Esikoinen tuntui kasvaneen synnytyssairaalassa viettämäni päivien aikana “niin isoksi pojaksi”, että tuntui melkein vieraalta
Rauhallista joulua Sinulle ja kiitos kuluneen vuoden ihastuttavista blogipostauksista,
Elviira
Vauva onnea sinne!
Jotakin tuon tapaista se oma pelkoni kai onkin. Niin tiivis neljän vuoden äiti-lapsi sympioosi on päättymässä. Ja että vielä isoksi pojaksi. Huoh, ihan jo valmiikis vetää mielen haikeaksi. Mutta tämä on se elämän kaava, ja kuuluu luonnollisesti osaksi jatkumoa. Näin sen kuuluukin mennä
Ihanaa joulunodotusta sinne, voimia vauva-arkeen ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle!
Toivottavasti viihdyt blogissani myös ensi vuonna