Tai oikeastaan suukon sai tonttu. Ja sai muuten useammankin, jos ihan rehellisiä ollaan! Yksi on yhä esittelemättä, lahja ylitse muiden: Mulberryn oversized Alexa. Tykkään, rakastan ja voisin miltei syödä! Sekä laukun, että tontun – ymmärrätte varmaan.
Himotus jo yli vuoden ajalta. Kerran se olikin niin lähellä, mutta sitten piti hommata se kamera, ja laukulle ja laukkuhaaveille piti sanoa bye bye.
Nyt se on kuitenkin siinä! Valmiina palvelemaan ja ihastuttamaan mua – piristämään arkea. Niin monikäyttöinen: kulkee käsivarrella, mutta myös olkapäällä tai cross body, jättäen kädet vapaiksi. Oak Soft Buffalo on pehmeä ja kaunis. Plussana nahan keveys verrattuna aikaisempiin Mulberryn laukkuihini (esimerkiksi vanha Roxanne painaa tyhjänäkin pari kertaa sen, mitä Alexa).
Samainen laukku vilahtikin kevät jo mielessä- postauksen yhtenä kevät-lookin peruspilarina, ja joku saattoi aavistaakin yhden unelmani toteutuneen.
Se olisi sitten loppiainenkin jo takana. Päivä on pidentynyt, hullukin sen jo huomaa. Joulukoristeet on pakattu laatikoihinsa ja kannettu vintille säilytykseen. Kuusi on kiikutettu ulos, ja suurin osa neulasista lakaistu ja imuroitu pois. Muutama hyasintti säilyi joulun yli viileässä tilassa ja niistä nautin nyt. Tulppaaneja olisin ostanut viikonlopun kunniaksi, mutta kukkien värit eivät oikein iskeneet.
Remontti on ollut pitkään tauolla, mutta vihdoin tuntuu löytyvän uutta potkua myös sen suhteen. Eilinen herääminen aiheeseen tuntuu hyvältä, ja jotain olen saanut myös aikaiseksi.
Uusi viikko, arki ja rutiinit. Ne olisi nyt edessä. Tsemppiä kaikille!
Ai miten epäreilua, eikö sen pukin pitäs jakaa ne parhaat lahjat ensimmäisenä eli meille jotka asutaan tässä ihan Korvatunturin nurkilla?? Te siellä kauempana saisitte sukkia ja konvehtia.
Hahaa! Aikas hyvä logiikka
No, mutta sukkia ja konvehteja riitti myös tänne asti ;D
Ihanan lahjan olet saanut. Onnea uudesta “asukista”!! Olen itse enemmän noita LV ihmisiä (jos saan nyt ihmisiä laittaa johonkin kategorioihin pyydä jo anteeksi jos jotain jotakuta loukkasin <3 tälla lauseeella )Laukku on kyllä yksinkertaisen kaunis. Ajattelin tässä keväällä poiketa Mulberryn liikkeessä yhtä huivia hiplailemassa joten voihan tuota laukkuakin hiukan sovittaa. Mun mieheni nauroikin ku sanoin että pitää laukkua käydä sovittamassa…hänen ilme kui laukkua voi sovittaa ;))??? mut ei hän ymmärrä…naisten juttuja…
-Maria
Naisten juttuja tosiaan!
Meillä mies on jo ymmärtänyt tän sovittamisen. Ja ymmärtää, myös ne hyllystä huutavat kengät. Tai ei välttämättä ymmärrä, mutta ei enää ihmettelekään 
Ruskea nahka on mulle se juttu vuodesta toiseen, ja mulberry vaan osaa aina miellyttää mua 
Mä olen sanonut monesti olevani Mulberry tyttöjä, eli kategorioidaan ihan rauhassa
No teidän Tonttu on kyllä ollut fiksulla päällä..ensin ne huippukengät ja tämäkin vielä
Tai sitten sinä olet ollut erinomaisen kilttinä 
Olen vähän samaa mieltä, että lahjojen jako tulisi aloittaa tästä Korvatunturin lähietäisyydeltä jo ihan mahdollisten kuljetusvaurioiden välttämiseksi
Tuollainenkin laukku voi kyydissä mennä ihan pilalle sinne etelään tultaessa….
No, menköön nyt tämän kerran näin..
Kiitos Emilia aurinkoisesta ja hienosta blogista! Luen usein, mutta kommentteja harvemmin laittelen. Mutta pidän kovasti ja monta hyvää ideaa olen Sinulta saanut!
Lämpimin terkuin Paula L
Kiitos, Paula! Kuten olen aina sanonut, kommenttipakkoa ei ole, täällä on lupa myös ihan vaan hengata
Josko pukki hoitaisi sitten ensi jouluna tuon logistiikan hiukan toisella tavalla. Ja mun pitää varmaan tulla pukkia sitten vastaan ;D
Mä oon varmaan ollut ihan super kiltti ja reipas ja ihana. Mitäs noita kieltämään, vaatimattomuus ei kaunista ketään
Kivaa talvea sinne, ja kaunista ja valoisaa kevään odotusta myös!
Oi Alexa, myös minun suuri unelmani<3 Juuri tuo sama nahka ja sama sävy mikä tuossa sun ihanassa on
On se kyllä ihana
No kylläpä on ollut hövelillä päällä tuo tonttu
Ja kauheen hyvä makukin sillä on
Ihana laukku!
Ja mieti, miten kivalta toi näyttää hoitolaukun paikalla!
Niinpä! Mä en kestä niitä vaunujen hoitolaukkuja
Tosin kyllä toi pääasiassa on käsilaukku, tosin käsilaukku, johon mahtuu sitten jotain muutakin 
Ihana! Onnea uudesta ihanuudesta. Mäkin olen kyllä enemmän Mulberry… :))
Kiitos

Kyllä Mullikset vaan on ihania
Ihana, ihana! Sain ensimmäisen LV:n itse joululahjaksi ja ihanahan se on!
Oi, onnittelut sinne ihanasta laukkulahjasta.
Kyllä ne vain on niitä naisen parhaita ystäviä 
Joulupukki toi mulle ihan saman laukun juurikin samassa värissä ja samassa koossa :)) Parit kyyneleetkin tirautin kun avasin laatikon ja näin että sisällä oli Mulberryn paperikassi
Ja pukki sai kyllä kans monen monta halia ja pusua 
Oioi, sinä toinen onnekas!
Mulla tuli myös hiukan tippaa silmäkulmaan, kun sain niin hyvät perustelut siihen, miksi olen laukun ansainnut
Pusuja on kyllä pakko vieläkin jealla hiukan aktiivisemmin, ettei vaan tonttu kiikuta laukkua takaisin tunturille ;D
Jeps, sama täällä
Pukki jätti matkalla yhden samanlaisen tänne vähän pohjoisemmaksi, ehkä juuri niiden kuljetusvaurioiden välttämiseksi
t: samishoitolaukkumamma
No, niinhän se jätti
Hymyilytti joulun aikaan, kun kaksi “hautomoa” sai samanlaisen lahjan 