Kiitoksena mielettömän ihanasta myötäelämisestänne, haluan kiittää teitä arvonnalla, ja mahdollisimman tyttömäisellä sellaisella tietenkin!
Mekkotehdas -kirjan julkkaribileet olivat ehdottomasti viime kevään tyttömäisinpiä tapahtumia, johon osallistuin. Vielä tuolloin autuaan tietämättömänä sisälläni kasvavasta ihmeestä, harmittelin hiukan, kun taloudessamme ei ole mekoille pientä käyttäjää.
Nyt asia on korjattu, ja sormeni selailevat kirjan sivuja aivan uudella rytmillä, ja mielessä velloo monta ideaa tulevan kevään varalle. Sen kunniaksi laitetaan Mekkotehdas -kirja myös arvottavaksi!
Arvonta-aikaa olkoon aina tammikuun loppuun asti. Arpaonnea teille kaikille!
Ihana arvonta! Mielelläni voittaisin Mekkotehdas-kirjan!
Kotona on kasvamassa ihana printsessa niin äiti saisi ommellaa ihania mekkoja sieltä kirjasta 🙂
Oi onnea vielä ja osallistun mieluusti arvontaan!
Onnea sinne! Ja arvontaonnea tänne 🙂
Mukana kivassa arvonnassa : )
-Sari
Onnea koko perheelle <3
Osallistun arvontaan.
Osallistun – tiedän kenelle antaisin lahjaksi. Itselle tuolla ei taida olla käyttöä. 😉
Oi ihanaa, ehdottomasti mukana arvonnassa! Täällä kasvattelen uutta elämää masussa, vielä en tosin tiedä kumpi on tulossa. Jos sattuisi tyttö olemaan, tulisi kirja kuin tilauksesta! 🙂
Onnea koko perheelle vielä uudesta ihanasta ihmeestä! ♥
Onnea pienelle prinsessalle <3 Osallistun kilpailuun ja rakastan kauniita tyttömäisiä kirjoja! 🙂 Rauhallisia päiviä teille pienen tyttövavuvan parissa, nauttikaa!
Sanna
Lämpimät onnittelut! Täällä on myös pieni tyttövauva, jolle tuosta kirjasta löytyisi varmasti vaikka mitä mukavaa, joten mukana arvonnassa ollaan 🙂
Osallistun juu 🙂 vaikka tyttöni mun onkin jo täysi-ikäinen…mekoista me tykätään molemmat. varsinkin kesämekoista 🙂
Osallistun, ehdottomasti. Kovasti toivon voittoa. 🙂
Kommentoimallakos osallistutaan? 🙂 Tää kirja on ollut hankintalistalla jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi. Kokeilen nyt onneani!
Mukana arvonnassa! 🙂
Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂 Meilläkin odotellaan tyttöä alkukesästä syntyväksi <3
Onnea ihanuudesta! Ehdottomasti mukana arvonnassa, jotta pääsen kokeilemaan mekkojen tekoa omalle pienelle tyttärelleni.
Paljon onnea tylleröstä! 🙂 Mukana arvonnassa ollaan.
Mukana. Jos vaikka kirjan myötä löytäisin taas sisäisen ompelijattareni…
Mukana kivassa arvonnassa!
Sydämelliset onnittelut pienestä prinsessasta!
Ihania vauvantuoksuisia päiviä! 🙂
Onnea molemmille! 🙂
Onnea <3 Mukana arvonnassa.
Mukana arvonnassa 🙂
Osallistun ehdottomasti. Ihana arvonta ja onnea prinsessasta!
Niin mielelläni viettäisin alkukevään viileitä iltoja ompelukoneen ääressä!!
-viipei
Vauvantuoksuiset onnittelut vielä! Ja mukaan arvontaan! 🙂
ihanassa arvonnassa mukana Reetta<3
Minäkin osallistun, meillä kaksi tyttöä joten kirjalle varmasti olisi käyttöä 🙂
Ehdottomasti mukana arvonnassa! Tuo kirja on pakko saada 🙂 Ihania talvisia päiviä teille! 🙂
Onnea pienestä tummatukasta 🙂 Olispas ihanaa voittaa tuo kirja, oon seuraillut Mekkotehdas- blogia jo jonkun aikaa.
Paljon onnea ihanasta tyttärestä. Onnea koko perheelle.
Mukana arvonnassa 🙂
Onnittelut ihanasta pienestä typystä! Ja toi kirja on niin herkullinen.
Voi!<3 Tästä kirjasta olen haaveillut!<3 Kunpa arpaonni suosisi!
Arvontaan hops! 🙂
Onnea kovasti vaaville ja perheelle! Mukana ollaan myös, täältä löytyy 5-vuotias pippurinen prinsessa 🙂
Tämä on niin ihana kirja, lainasin kirjastosta. Arvonnassa mukana. Onnea suloisesta vauvasta!
Onnea suloisen pickup needing johdosta!
Tiedän tunteen, kun poikavalta tasotetaan ( tosin meillä vain hetkeksi:-) )
Mukana arvonnassa ollaan.
Ahkera ompelija heittää arpalipukkeen 😀
Tiedän erään, joka tykkäisi selata kirjaa ja jolle mekot on THE juttu 🙂 Eikä pienempikään housuja huoli 🙂
Sorry ekassa viestissä oli eng automaattinen sanelu päällä:(
Elikkä siis…. Onnea Suloisen pikku neidin johdosta!
Tiedän tunteen, kun poikavalta tasotetaan ( tosin meillä vain hetkeksi:-) )
Mukana arvonnassa ollaan!
♥Onnea sinulle ja koko perheellesi sydämestäni ja tietenkin viiden tyttären äitinä ja yhden pienen prinsessan mummuna osallistun arvontaan:D
Onnea koko perheelle! Ja mukana ihanassa arvonnassa.
Oi, tuo kirjan tahtoisin. Ja onnea pikkuprinsessalle, meillä niitä asustaa kaksi <3.
Paljon onnea koko perheelle!<3 Olen blogisi uusi lukija ja mielelläni osallistun tuon ihanan kirjan arvontaan!
Osallistun arvontaan ja onnea pienestä tytöstä.
Onnea prinsessasta! <3
Osallistun ehdottomasti arvontaan, vaikka oman tulokkaan sukupuolesta ei ole vielä varmuutta on lähipiirissä sen verta paljon pieniä tyttöjä että kirjan ohjeilla taatusti saisi tehtyä mieluisan lahjan jos toisenkin!
Kirjaa olen päässyt hypistelemään vain kirjakaupassa ja kova into olisi kyllä mekkoja surautella. Esikoinen syntyy kesällä, joten pieniä mekkoja ehkä päästään ompelemaan hänelle. Jos meille syntyykin prinsessan sijasta prinssi, kirjasta ja sen ohjeista pääsisivät nauttimaan ainakin viisi ihanaa kummityttöä.
Ihanaa, ihanaa kun pääset vaatettamaan tyttöä! Ja ihana arvomta.
Onnea ja iloa! Mukana arvonnassa ollaan.
Mukana arvonnassa minäkin:) Ja onnea vielä kerran!
Oi aivan ihana kirja 🙂
Meillekkin pitäisi tulla pieni prinsessa ja prinsessahan tarvitsee paljon mekkoja, joten tuolle kirjalle olisi käyttöä meidän valtakunnassa 🙂
P.S Onnittelut vielä teidän aivan syötävän suloisesta prinsessasta 🙂
Ehdottomasti mukana, Inkeri 3v. on parhaassa mekkoiässä!
Mukana ollaan! Tuo kirja vaikuttaa loistavalta! 🙂
Mukaan arvontaan, käyttöä olisi kirjalle 🙂 Onnittelut vielä tyttösestä!
Oiiii, josko meillekin kohta mekkojen käyttäjä. Mukana.
Mukana! 🙂
Oih, olen usein pohtinut tuon kirjan ostoa ja kuinka innostuisin ompelemaan kahdelle tytölleni ihania kukkamekkoja. Kesäksi ehtisi ommella monta mekkoa! 🙂
Onnea koko perheelle suloisen pikkuprinsessan syntymän johdosta!
Mukana arvonnassa!
Onnittelut ihanasta pienokaisesta! Hän on tosi suloinen tummine hiuksineen. Mukana kivassa arvonnassa minäkin, ompelukone jo odottelee…
Ihana arvonta, osallistun:)
Kirjan saajakin olisi jo tiedossa.
Mukana tottakai, ihana kirja.
Osallistun mielelläni arvontaan! Jospa itsekin saisin joskus oman pienen prisessani, jolle ommella mekkoja. Ja sitä odotellessa voisin ommella mekkoja sukulaistyttösille. 🙂
Kahden pojan jälkeen meillä on nyt 2 viikkoa vanha tyttö ja tämä kirja olisi erittäin tervetullut meidän kotiin. Pääsisin minäkin toteuttamaan mekkoja, joista olen jo useamman vuoden haaveillut.
Kahden prinsessan mami ilmoittautuu kisaan myös 😀 Mimmini 4 ja 6 vuotta kulkevat päivät pääksytysten vauvatunikoista ynnä mamin omista paidoista tuunaamissa hameissa ja ilahtuisivat toki kovin, jos mami saisi kolttuopuksesta uusia inspiksiä kohti kevättä kuljettaessa!
Vauvelista onnittelut, suloinen kuin mikä!
Olispa ihana kirja. =) Meän rinsella rakastaa mekkoja yli kaiken muiden vaatteiden. Hoidossakin lähes joka päivä on mekko päällä, joten olisi enemmän kuin ihana tuollainen kirja, josta sais ohjeita uusiin ideoihin.
Voi onnea Emilia teidän koko perheelle ♥ ♥ ♥ Mahottoman suloinen vauva.
Ehdottomasti mukana! Meilläkään ei tyttöä vielä ole, mutta olisi ihana päästä tekemään omalle tytölle mekkoa. Sitä odotellessa voisin tehdä sukulaislapsille. 🙂
Mukaan arvontaan!
Haluan ONNITELLA teitä lämpimästi mitä suloisimman vauvan johdosta. Voin melkein tuntea vauvan tuoksun kun katsoin kuvia. <3
Tottakai mukana!!
Sydämen täydeltä onnea koko perheellenne! Mukana arvonnassa!
Tottakai mukana, kyllä joku aina ompelee, ite ku ei osaa 😉
Lämpimät onnittelut pienestä kullannupusta! Olen mukana arvonnassa, meillä on monta pientä tyttöstä talossa <3
Onnea pienokaisesta. <3 meillä kahdeksan kuukauden ikäinen pikkuinen tyttö, jolle mieluusti mekkoja ompelisin. Siispä arvonnassa mukana ü
Lämpimät onnittelut suloisuudestanne! <3
Mukana arvonnassa.
Mukana arvonnassa 🙂
Mukana jälleen kerran yrittämässä onnetarta puolelleni.
mielelläni osallistuisin arvontaan!
Onnittelut pienestä prinsessasta! Kohta 1,5 v. tyttöni ihastuisi varmasti, jos saisi pukeutua kirjan kauniisiin mekkoihin 🙂 Mukana arvonnassa!
Paljon onnea Uudesta tulokkaasta! 🙂 Mielelläni osallistun tuon ihanan kirjan arvontaan!
Paljon onnea; todella nätin tuuheatukkaisen tyttösen olette saaneet iloksenne 🙂 Ja hieno palkinto tuo kirja, kelpais meillekin.
Lämpimät onnittelut pienokaisen johdosta koko teidän perheelle!
Mielelläni osallistun kirjan arvontaan.
Voih, ihana. Onnea perheenlisäyksestä<3 minä myös kivassa arvonnassa mukana Ü
Oi oi, ehdottomasti arvonnassa mukana! Sais ommella meidänkin pikkuiselle rinsessalle ihkuja mekkoja.. 🙂
mukana arvonnassa!
+ onnea suloisesta tytöstä! meilläkin asustaa lähes yhtä tuuhea tukkainen minimimmi, ikää tosin “jo” kolme kuukautta. 🙂 on ne tytöt vaan niin ihania!
Mukana! Meillä on täällä yksi kolmevuotias mekkojen suurkuluttaja, eli käyttöön tulisi 🙂 Onnea vielä teidän prinsessasta!
Onnea! Ja ihana arvonta ja ihana blogi. Vast’ikään olen tänne löytänyt tieni! 🙂
Mukana ihanan kirjan arvonnassa. 🙂
Onnittelut kauniista tyttärestä. Mielelläni osallistun arvontaan, ompelen mielelläni ensi viikolla vuoden täyttävälle tyttärelleni vaatteita ja kirjalle tulisi varmasti käyttöä myös kummityttäriä ajatellen.
Oi, ihana kirja…meillä kolme prinsessaa ja mekot kovassa käytössä 🙂 Onnea sinne teille koko perheelle pienestä vauvasta 🙂
Paljon onnea!
Mukana, tuon voisin antaa siskolle, jolla on pieni tyttö, kun itse olen täysin ompelutaidoton.
Oih, tuo kirja ♥ Meinasin ostaa sen äidilleni jouluksi, kunnes hoksasin, ettei hällä ole (enää, vielä) mekotettavia 🙂 Onnea uuden ihmisen saapumisen johdosta♥
Heippa Emilia! Hurjasti onnea pienestä prinsessasta!! <3 En saa enää aikaisesti kommentoida blogeihin, mutta nyt oli ihan pakko. Oma lapsi on poika, mutta mulla on 3kummityttöä ja heistä 2 on vielä sen ikäisiä, joille voisi mekkoja ommella tuon kirjan kaavoilla. 🙂
Mukavaa kevättä!
Onnea prinsessasta!Mukana arvonnassa!
Paljon onnea pikkuisesta ja nautinnollista vauva-aikaa! Tuo kirja on ihana, olen sitä selaillut joten ehdottomasti arvontaan mukaan!
Onneksi olkoon <3
Tuo ihanainen kirja runsaan kuolauksenkin jälkeen hyllystäni vielä puuttuu 🙂
Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂
Tuo kirja on niin helmi, joten mukana ollaan! Ja onnittelut vielä tätäkin kautta!! 🙂
Hurjan paljon onnea! Ihana söpöliini!
Mukana arvonnassa ollaan.
t. Kahden tyttösen äiti
Lämpimät onnentoivotukset pienen prinsessan johdosta!<3
Mukaan osallistun arvontaan! Ihana olisi ommella meidän pikkuneitille kirjan kauniita mekkoja!:)
Voi että ihana arvonta, kirjaa olen jo monta kertaa hypistellyt, toivotaan että nyt olisi arpaonnea:) Näen jo silmissäni kun vaatetat teidän pikku prinsessaa ihaniin vaatteisiin.
Ehdottomasti mukana arvonnassa!:)
Onnea paljon pienestä tyttärestä! Mukana arvonnassa.
Täällä olisi 7kk ikäinen mekon käyttäjä 🙂 osallistumme siis!
Paljon onnea aivan mielettömän suloisesta pikku-prinsessasta! Uskomattoman tarkkaavaisesti osasi jo noin nuorena kameraan katsella viime postauksesi kuvissa. Meidän 1-vuotias prinsessa ilahtuisi myös kovasti uusista mekoista, mukana arvonnassa siis. Ihana blogi sinulla, kovasti odottelen jo uusia postauksia!
Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂
Oikein paljon onnea teille! Kuinka kaunis pieni lapsi voikaan olla. Osallistun arvontaan.
Toivottavasti jaksat jatkaa blogiasi, sitä on ollut niin mukava lukea ja ihailla kauniita kuvia.
-satu-
Mukana arvonnassa! 🙂
Tässä kirjassa olisi kerrakseen syytä opetella pikkumekkojen ompelua! Ehdottomasti mukana! Terkuin yhden ihanaisen pikkutyttösen äiti 🙂
Meillä asustaa kaksi prinsessaa, joten mielelläni osallistun ihanaan arvontaan mukaan. 🙂
Arvonnassa mukana. Jos tämäkin laiska äiti alkais viimein ite ompelemaan tyttärelle mekkoja. 🙂
Onnea ihanasta pikku neidistä! Olen mukana arvonnassa. Täälläkin olisi 4 kk:n ikäinen prinsessa mekkojen käyttäjäksi 🙂
Onnea ihanasta pikkuprinsessasta koko perheelle! Tuo kirja olisi tännekin oikein sopiva 😉 t. rv 34 pikkuprinsessan odottaja…
Mukana arvonnassa ollaan!
Vauvaonnitteluja koko perheelle!
Mukana kivassa arvonnassa 🙂
Ihanaa, tahdon mukaan! 🙂
Onnea pikku prinsessan johdosta 🙂 Mukana ihanassa arvonnassa!
Oi, miten innoissani odotan tulevia postauksiasi, mahdollisia vauvajuttuja ja juuri niitä tyttömäisiäkin sellaisia 🙂
Mukana ihanan kirjan arvonnassa – kesäksi olisi taas mekoille kovasti “tarvetta” ja muutamat kankaatkin on valmiina odottamassa mekkoideoita 🙂
Tuhannesti onnea pienen suloisen prinsessan johdosta!
Yritänpäs tavoitella arpaonnea minäkin 🙂
Onnea ihanasta prinsessasta 🙂 Mielelläni osallistun, josko meillekin siunaantuisi joskus pieni tylleröinen… Jos ei, niin kummitytöllä tulee mekkoja riittämään. 😀
Mukana arvonnassa, meidän 2,5v tyttö haluaa jo nyt aina mekkoja päällensä, joten tuleva garderoopi saisi kirjan avulla ihania täydennyksiä 🙂
Ja onnea vielä teille pienestä prinsessasta!
Valtavasti onnea koko perheellle ja erityisesti ihanalle pienelle tyttärelle! Mukana arvonnassa, ihana kirja jonka olen selaillut kirjastossa läpi, mukava ois päästä toteuttamaan mekkoja!
PALJON ONNEA TYTTÖVAUVAN SYNTYMÄN JOHDOSTA!
Valokuvat ja blogisi kaikkineen on upea. Mielellään osallistun arvontaan.
Osallistun arvontaan! 🙂
Onnittelut suloisesta pikku prinsessasta! Mukana arvonnassa 🙂
Osallistun arvontaan, vaikka peukalo onkin melkein keskellä kämmentä käsitöiden suhteen. t. prinsessa pippuriinan äiti 😉
Hypistelin juuri kirjaa kaupassa, mutta en kuitenkaan ostanut. Olisi mukavaa voittaa se 🙂
Täytyy kai nyt osallistua kerrankin arpajaisiin, kun taloudessa huiskii kolme tylleröä. Kaksi heistä pukeutui juuri Ruususiksi, vaikkei äiti niin Ruusus-fani olekaan. Mutta ompelukoneen olen omaksunut taas arkeen, joten mekkokirjallekin saattaisi löytyä käyttöä.
Oi, Mekkotehdas-kirja on ihana! Siispä peukut pystyssä arvontaan 🙂
Onnittelut koko perheelle ja mukana arvonnassa.
Onnea oikein paljon suloisesta prinsessasta! Ehdottomasti arvontaan mukaan kokeilemaan onneani 🙂
Paljon onnea uudesta perheenjäsenestä, suloinen pieni tyttö! Osallistun arvontaan minäkin. Meillä esikoinen juuri tuumasi, että tarvii lisää vaaleanpunaisia mekkoja, joten toivottavasti onnistaa arvonnassa…
Tälle olisi mullakin käyttöä!
Ehdottomasti mukana huippuarvonnassa! En raaskinut ostaa kyseistä kirjaa niin olispa erikiva voittaa sellainen. <3
Onnea pikku prinsessan johdosta. Osallistun myös arvontaan. 🙂
Ihana! Jospa kerrankin olisi arpaonni myötä! 🙂
Onnittelut & vauvantuoksuista talvea! Osallistun arvontaan 🙂
Ihana arvonta! Mielelläni voittaisin Mekkotehdas-kirjan!
Mekkokankaita on kaapissa odottelemassa, joten kirjalle olisi käyttöä!
Onnea perheenlisäyksestä 🙂
Onnittelut pienen prinsessan johdosta! Mekkotehdas on jatkuvasti toiminnassa työhuoneessani, joten kirjalle olisi varmasti käyttöä!
Mukana arvonnassa!Haluun tuon ihanan kirjan:)!
Onnittelut! Osallistun mielelläni arvontaan, pari mekkoa ehdin syksyllä ommella ennenkuin kirja piti palauttaa takaisin kirjastoon. Kesäksi voisi uusia surautella, jos arpaonni suosisi!
Ihana arvonta! Käyttöä kirjalle löytyisi 🙂 Onnea myös tytön syntymästä, aivan syötävä pikkuinen!
Ihana arvonta! Osallistun 🙂
Onnea koko perheelle, erityisesti äidille kovasta työstä 🙂 Ehdottomasti mukana arvonnassa!
Mukana arvonnassa! Tuo kirja on niin mahtavan valoisa ja inspiroiva! Ja onnea vielä pikkuisen johdosta, kai rupeat itsekkin tästä ompelemaan mekkoja 😉
Onnittelut pikkuprinsessan johdosta! Olen mukana arvonnassa – vaikkei täällä noita hameenkäyttäjiä olekaan. 😉
Ihana arvontaidea! Osallistun siis.
Sisälläni kasvaa ihka ensimmäinen pienokainen, josta on kovin arvuuteltu tyttöä.. Saas nähdä kuinka käy! Kirja olisi ihana! Onnea pienokaisen johdost koko perheelle!:)
Monta kertaa hypistellyt tuota kirjaa, arvonnassa mukana 🙂
Minulla on kolme mekkoikäistä prinsessaa, joten aivan ihana olisi voittaa tuo kirja. Selasin sitä kirjakaupassa joululahjaostoksilla, mutta en silloin raskinut ostaa, kun oli niin paljon muuta hommattavaa.
Toivottavasti sitten esittelet blogissasi meillekin, millaisia pikku mekkoja uudelle ihmistaimelle ompelet 🙂
Pino kankaita odottelee. Mitä? Ainakin mekkoja voisi tehdä. Kirjasta voisi löytää kivoja ideoita. Peukutan itseäni.
Paljon onnea koko perheelle! Ihana kirja, jota olen haikaillut ehkä nyt onnistaisi…
Onnittelut suloisesta tyttärestä! Mukana arvonnassa minäkin, kotoa löytyy yksi mekkojen suurkuluttaja:)
Onnittelut pienestä prinsessasta 🙂 Mukana arvonnassa 🙂 (olis uudelle ompelukoneelle heti käyttöä ;))
ehdottomasti mukana arvonnassa! on niin ihanaa olla tyttö! ja ihanaa olla ihanan tytön äiti (oma jo 11-vuotias), mutta silti muistan sen ihanan tyttövauvan tuoksun hänen vauva-ajaltaan.. ;-))
Mukavaa, että pääset toteuttamaan nyt mekkoja. Kirja kelpaisi myös tänne!
Onnea hurmaavasta tyttösestä – mekoille olisi täälläkin tarvetta eli toivottavasti arpaonni suosii! 🙂
Onnea pikkuisesta prinsessasta! Mukana arvonassa ollaan.
Paljon onnea pikkuisesta tytöstä! Mukana olen arvonnassa 🙂
ONNEA!!! Ihanaa kirjaa lähden tavoittelemaan 🙂
Kivaa! 🙂 Haaveilen tuosta kirjasta ihan kunnolla! Mukana ollaan!
Hei, osallistun arvontaan. Kotona häärii 2-vuotias poika, mutta onhan noita pieniä tyttöjä tässä lähipiirissä. Että olisi kirjalle käyttöä!
Onnea ihanan pienen ihmeen syntymisen johdosta!Niin suloinen!
Meillä kolme mekkojen suurkuluttajaa, joten kirja olisi silmänilon lisäksi ahkerassa käytössä!:)
Onnea Prinsessasta 🙂 Ja ihana arvonta, osallistun!
Osallistun arvontaan. Kotona 2 -wee tyttö 🙂
oi onnea teille! viikon vanhan tyttären äitinä osallistun myös mielelläni arvontaan.
Voi kuinka suloinen pieni “tiitiäinen”, oikein paljon onnea! Ja arvonnassa mukana olen 🙂
Mukana arvonnassa. Ja onnea vielä teille!
Ihana arvonta! Jospa onni potkisi 🙂
Paljon onnea! Mukana arvonnassa.
Poikien äitinä, mutta monen tyttösen kummitätinä ilmoittaudun minäkin mukaan arvontaan!
Oikein paljon onnea suloisen pienokaisen johdosta! Osallistun myös arvontaan!
6kk ja 3v prinsessan alun äitinä tämä olisi mitä parhain! Osallistun arvontaan! Ja vielä uudelleen onnittelut ihanasta uudesta pienestä ihmeestä!
Minna
Onnea ihanasta prinsessasta!! <3
Tuota kirjaa oon haaveillu itelleni, joten jospa nyt voittaisin 🙂
-Iipu
oiskohan sitä arpaonnea.. 🙂
Ihanan näköinen kirja! En olekaan tähän vielä törmännyt, joten mukana arvonnassa! 🙂
Onnea suloisen pienen tytön syntymästä! <3
Kirja on varmasti täynnä ihanuuksia pikku prinsessoille 🙂
Paljon onnea koko perheelle!
Mukana arvonnassa : )
Sydänlämpöiset onnittelut ihanasta tyttösestä!!
Onnea ja iloa koko perheelle 🙂
Osallistun arvontaan, onnittelut pikkuisesta tytöstä!
Näyttää ihanalta kirjalta. Osallistunpa minäkin arvontaan.
Onnea suloisesta tytöstä!
Ihana arvonta! Meillakin on pieni tytontyllero kasvamassa taalla isoveljen seuraksi 🙂 pian 4kk jo ikaa, kyllapa aika menee nopeasti! Onnea viela teille pikkuprinsessan syntyman johdosta 🙂
Mukana arvonnassa!
Kirjasta saisi varmasti ihania ideoita esim. siskontytön mekkoihin!
Mukana arvonnassa! Masussa kasvaa pikkunen tyttö, joten kirjalle olisi käyttöä tulevaisuudessa. Onnea vielä kovasti pienestä söpöläisestä 🙂
Hän on niin valmiin ja valppaan näköinen – ihana tyttö! Sydänlämpöiset onnittelut koko perheelle!
4-vuotiaan tytön äitinä osallistun tietysti innolla arvontaan.
Sydämelliset onnittelut pienelle tytölle, vanhemmille ja tietty isoveikalle. Meillä pikkusisko syntyi jo reilu vuosi sitten ja muistan yhä kuinka kotiin alkoi tytön mukana virrata hempeitä kortteja, vaatteita jne. On se niin ihanaa nauttia omista pienistä kullanmuruista. Onnellista vuoden alkua!
…ja siis mielelläni arvonnassa mukana 🙂
Lämpimät onnittelut suloisen tyttövauvan syntymän johdosta. Mukava ja ajankohtainen tuo arvontapalkinto
Ihana arvonta! Täällä meillä on kolme pientä mekkojen käyttäjää, joten kirjasta olisi paljon iloa 🙂
Olisi ihana perustaa mekkotehdas meillekin 🙂 Joten mukaan arvontaan tulen minäkin.
Mukana ollaan! =)
Suuren suuret onnittelut pienen prinsessan johdosta!
Arvonnassa mukana, kahden prinsessan äiti 🙂
Onnea<3
Meillä on kaksi pientä mekkojen käyttäjää ja kirja kelpaisi 🙂
Anni
Tama ois aivan ihana kirja!!!!
voi ihana tyttömäisyys! tästä olen haaveillut!
minna
Mukana arvonnassa!
Ihanaa!
Mukana arvonnassa tietysti myös minä..
Sydämelliset vauvaonnittelut!
Osallistun arvontaan.
T, Sanna
Olen haaveillut tästä kirjasta sen ilmestymisestä asti! Sormet syyhyävät kahden mekkohullun pikkutytön äitinä. Onnea pienen prinsessan syntymän johdosta!
Voi miten ihana kirja!Arvonnassa mukana siis 🙂 Siitä saisi varmasti huimasti ideoita ja ohjeita suloisiin mekkoihin mitä voisin ommella pienelle kummitytölleni. 🙂
Mukana tyttömäisen käytännöllisyyden yhdistelmän arvonnassa.
Onnea pikkuisen johdosta! Osallistun toiveikkaana arvontaan, sillä kotona on pieni prinsessa jolle ompelisin mielelläni mekkoja!
Onnea tyttösen syntymän johdosta!
Arvontaan haluan mukaan toki, tuo kirja on ollut kirjastosta mulla jo lainassa, mutta kelpais ehdottomasti omaksikin. Nelivuotiaitten kaksostyttöjen ompelevana äitinä sille olisikin käyttöä 🙂
Paljon, paljon onnea!:)
Ihana kirja! Vaikka itsellä ei tyttöjä olekaan, olen haaveillut tuon kirjan ostamisesta ja sisarusten tytöille ompelemisesta. Mukana arvonnassa siis..
Hirmuisesti onnea pienesta tytosta!!!
Nyt vasta satuin selaamaan blogiasi ja nain uutiset…
Osallistun mielellani arvontaan…Olen joskus selaillut tata kirjaa kaupassa…
Onnea suloisen prinsessan äidille ja muulle perheelle! Ehdottomasti mukaan arvontaan -toivoinkin tuota jo joulupukilta, mutta en tainnut olla tarpeeksi kiltti. 😉
Paljon onnea teidän koko perheelle. Täällä olisi arvonnassa mukana myös yhden pikku prinsessan äiti.
Onnea pikkuprinsessan johdosta! Mukana ihanassa tyttömäisessä arvonnassa. Kirjalle olisi käyttöä ja olenkin siitä jo jonkun aikaa haaveillut…
Mukana ehdottomasti, mielelläni ompelisin omalle ja kummitytölle mekkoja 🙂 j onnea sinulle ja perheellesi suloisista neidistä<3
<3 Lämpöiset onnittelut pienen neidin äidille ja koko perheelle. 🙂
Mukana arvonnassa pienen pojan ja tytön äiti 🙂
Meillä asustaa yksi pieni 5 vuotias tyttölapsi ja sisko olisi keväällä tulossa niin olisi aivan mahtavaa ommella kesäksi mekkoja pikku neitokaisille 🙂
Onnittelut pikkuisesta! Mukaan arvontaan!
Onnea pikkuneidille ja perheelle! Kahden tytön äitinä ehdottomasti mukana arvonnassa:)
Oi, ihana vauva ja kiva arvonta. Onnea paljon 🙂
Onnea niin paljon. Mukaan ihanaan arvontaan. Tuo kirja on niin paras.
Mukana arvonnassa 😀
Hei!
Onnea ja iloa koko perheelle valtavasti!
Osallistun mielelläni arvontaan, tiedän niin kenelle antaisin kirjan lahjaksi kiitokseksi ompeluavusta!
Ihania juttuja. Olen mukana arvonnassa.
Hei!
Onnea pienen tytön äidille! Osallistun arvontaan. Kotona viipottaa sellainen pieni “poikatyttö”, joten jospa arpaonni suosisi ja pääsisin testaamaan kelpaako äidin ompeleet! 🙂
Onnea sinne! Tytöt ja tyttöjen vaatteet on niin ihania! Jospa saisin tuon ihanan kirjasen arvonnassa. 🙂
Lämpimät onnittelut koko perheelle! Mukana ihanassa arvonnassa 🙂
Päätin opetella ompelemaan, edellisen kerran ommellut seiskalla, pakon edessa. Nyt aika(minä) on otollinen, hapuillen mutta pieniä onnitumisiakin jo koettu. Tahdon siis ohjeita/kaavoja! Arvonnassa mukana!
Onnea vaavista <3 ihanaa!!
Oikein paljon onnea pienestä prinsessasta!
Mielelläni mukana arvonnassa, olenkin jo selaillut tuota kirjaa ja se on kyllä ihana.
Arvonnassa tietenkin, mekkotyttöjen äidit <3