{ just testing something new }

17.2.2013

Niin kiva kuin olisikin toivotella aurinkoista ja pirteää sunnuntaita, täytynee jättää se sana aurinkoinen pois ja tyytyä vain muuten pirteään. Ainakin nimittäin täällä meillä päin, sää on yhä pilvisen sumppuinen ja ankea. Olkoonkin, että lintujen laulama titityy korvaa auringonsäteet ja saa mielen keväiselle taajuudelle!
Ja mitä tulee otsikkoon, ajattelin todellakin kokeilla jotakin uutta blogin ulkoasun suhteen; Siinä, missä kevät on muutenkin uuden aikaa, on mulla ihan älytön halu ja kaipuu johonkin pieneen muutokseen. Ja, kuten olen aiemminkin kertonut, tämä blogi on mulle ikään kuin toinen olohuone, joten miksikäs ei päivitettäisi niitä sohvatyynyjä hiukan täälläkin!

Marraskuussa kyselinkin seisten vai maaten -postauksessa mielipiteitänne kuvien suhteen. Tuolloin kiistassa landscape vs portrait, pidemmän korren vetivät vaakakuvat ihan vain jo blogin luettavuuden suhteen. Mutta, mutta: Tuo valokuvaus on hiukan verrattavissa käsialaan: Jokaisella on oma tyylinsä ja ominainen tapansa, ja mulla se vaan sattuu tuo kamera menemään luonnikkaammin portrait asentoon. Näillä blogiini säädetyillä asetuksilla kuvatkin ovat sitten luonnostaan suuria, ja vaikeuttavat blogin lukemista varsinkin pienellä koneella. Koska en pääse itse koodaaman asetuksia uusiksi, pitää hieman soveltaa, jotta lopputulos palvelisi sekä minua, että teitä.
Jonkin aikaa jaksoinkin noudattaa vinkkiänne kuvapareista, mutta koska (edelleen johtuen blogipohjan säädöistä) asia vaati toimiakseen kollaasien tekemisä, ajattelin kokeilla jotakin toista ratkaisua. Blogi kun kulkee tässä elämäntilanteessa muun elon ehdoilla, ja postauksia tehdään sananmukaisesti vasemmalla kädellä – tai ainakin yksikätisesti, ovat kollaasit aivan liian työläitä.

Joten: Kokeilin ratkaisuksi manuaalisesti pienennettyjä pystykuvia. Tämä vaatii kuitenkin tekstin keskittämistä, mutta toisaalta muutos näyttää ainakin omaan silmään hurjan raikkaalta! Niin ja tarpeeksi muutokselta myös!
Kysymys kuuluukin nyt vain: Toimiiko tämä myös teille?

Mies toi ystävänpäiväiltana kolme erilaista kimppua tulppaaneja, kimpun gerberoja, kaksi pientä oliivipuuta ja laatikollisen Arnoldsin donitseja. Aikalailla varmanpäälle pelattua, mutta en valita! Tuon tulppaanikimpun värit on suorastaan syötävän suloiset. Ja ah, niin keväiset!


{ masuton }

16.2.2013

Okei, ne olis nyt sitten ekat viralliset blogikuvat ilman vauvamasua. Ja kyllä, ennen kuin yksikään tarkkasilmäinen asiasta huomauttaa, jäihän niitä vauvakiloja tällä kertaa tähänkin varteen. Miinus neljä kiloa; Siinä olisi kevään projekti! Asiasta kenties joskus täälläkin, mutta tänään herkutellaan, sillä tuleva kummitäti on tulossa katsomaan tulevaa kummityttöään! Aihetta juhlaan!

Omat ja pikku K:n vaatteet on Lindexiltä. Juu, ja äiskän pitäisi päästä kampaajalle  ASAP!!!

Kaunista lauantaita!

 


{ parempi myöhään kuin ei milloinkaan }

14.2.2013

Tulin vielä toivottamaan teille kaikille oikein ihanaa ystävänpäivän iltaa!
Tänään kaksi kättä ei missään tapauksessa ole ollut tarpeeksi. Jehna, mikä päivä!
Ruusuinen ystävänpäiväarvonta on nyt suoritettu, ja onni suosi Katjaa. Onnittelut, otathan yhteyttä, jotta palkinto saadaan kulkemaan luoksesi!
Muistattehan, että vielä ehtii osallistua myös 12xkoti -kirjan arvontaan! Arvonnan löydät tästä linkistä MOLEMMAT ARVONNAT OVAT PÄÄTTYNEET!

Halipusuja mussukat!

 


{ DIY tuttiketju }

13.2.2013

Mikäli joku olisi muutama viikko sitten sanonut, että tulen blogissani postaamaan aiheesta tuttiketju, olisin haistattanut peet ja käskenyt suksia kuuseen! Vaan tähän on tultu, eikä voi mitään!
Mutta turhia venyttelemättä, kyseessä siis itse virkatut narut tutin pitimiksi. Meillä kun ei etukäteen ollut vauvan sukupuolesta tietoa, oli kasaan haalittu lähinnä kovin mitäänsanomattomia unisexvaatteita. Halusin vauvalle heti jotakin tyttömäistä, ja virkkasin nopeasti erilaisia tuttiketjuja ikään kuin asusteeksi pikkuiselle.
Mitään selkeää ohjetta en näille keksi. Kuvat kertokoon idean, soveltaa voi aina. Nipsut irrotin aikoinaan alesta ostamistani vähemmän näteistä lasten henkseleistä. Kumilenksut (ne, joilla tutti kiinnitetään nauhaan), ovat kaupan vastaavista tuttinauhoista napattuja. Itse nauhat virkkasin Novitan Miami langasta kiinteillä silmukoilla. Punainen kukka Novitan Kotiväkeä, luonnonvalkoinen saman valmistajan Bambua. Lila kukka on virkattu vanhasta langasta, jotain kalastajanlangan oloista….
Ja näitähän voisi tehdä vaikka millaisia sävy-yhdistelmiä – vaikka joka mekkoon mätsäävän. Meillä taitaa kuitenkin hetken aikaa riittää nämä kolmekin.

Että sellainen aihe…

Mukavaa iltaa kaikille!

 


{ 12xkoti -kirja-arvonta }

12.2.2013

Kyllä vain; Jo toinen arvonta samalle viikolle! Nyt ollaan oikein tosi ystävällisiä!
Minulla on ilo ja kunnia arpoa lukijoideni kesken tehokaksikko Jonnan ja Kristan uutukainen 12xkoti -kirja.
No, pitääkö tässä edes sen enempää lätistä, kaikki varmaan tietävätkin, että tältä parilta voi odottaa vain upeaa opusta!
 Jätä kommentti, jos mielit tavoitella kevään inspiroivinta sisustuskirjaa! Osallistumisaika alkaa nyt, ja päättyy ystävänpäivänä 14.2. klo 23:00.

Arpaonnea jokaiselle!

 


{ laskiaistiistaina }

12.2.2013

Reipasta laskiaista kaikille! Me onkin jo tänään ehditty hiihtokilpailemaan ja poniajelulle; Olo on väkisinkin reipas! Mukava päivä tiedossa muutenkin, koko perhe kasassa ja aikaa olla yhdessä.
Kaikenlaista pientä kotityötä ja puuhastelua. Mies kasaa vihdoin niitä Ikean lipastoja, jotka kotiutuivat supistustenhakureissulta. Vaatehuoneesta juttua myöhemmin.
Kuvissa vanha keittiön pöytämme, jonka nappasin kuistilta sisään. Sipaisin pintaan uutta maalia, ja nyt se istuu paremmin kuin hyvin olkkarin tyhjään nurkkaan. Pieni bonsai löytyi sekin sieltä Bauhaussista.

Laitan teille jälleen illalla kivan arvonnan, joten pysykäähän kanavalla!

 


{ ruusuinen arvonta }

11.2.2013

Lupailinkin jo Luonnollisesti nättinä -postauksessa, että asian tiimoilta on tulossa arvontaa; Ystävänpäiväviikon kunniaksi polkaistaan suloisen ruusuinen arvonta heti maanantaina käyntiin!
Jurlique tarjoaa palkinnoksi luonnonmukaisen ihonhoitosetin, joka sisältää putsarin, kasvosuihkeen ja kosteusvoiteen uudesta Rose Moisture Plus – tuotesarjasta. Tuotepaketin arvo on n. 92 euroa, eli nyt olisi loistava mahdollisuus voittaa hivenen ylellisyyttä arkeensa!
 Arvonta-aikaa on aina ystävänpäivä torstaille 14.2. 2013 puoleen päivään. Arvonnan voittajan julkaisen ystävänpäivä iltana! Jätä kommentti, ja olet mukana.

Ja huomhuomhuom: Myös Jurliquen fb-sivuilla on käynnissä arvonta!

Ystävällistä ja suloista viikkoa! Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!


{ aavistus keväästä }

11.2.2013

Kun eilen oli ahkera siivouksen kanssa, saa tänään lähinnä fiilistellä aikaansaannoksiaan. Oiva alku viikolle!
Kevät pyörii mielessä jo ahkerasti, vaikka taivaalta tupruttaa lunta. Tekee mieli pukea koti kevääseen, lisätä väriä ja eloa tunnelmaan. Pitkän pimeän jälkeen kirkas vihreä näyttää oikeastaan ihan täydelliseltä!
Iltapäiväkahvin (ja pullan) kanssa nautin siemenluetteloiden tutkimisesta!


Pirteää maanantaita!


{ sunnuntaiset }

10.2.2013

Siivouspäivä; Imurointia, lattian pesua ja lakanapyykkiä. Ulkoilua ja lumitöitä – punaisia poskia.
Kovin arkinen laskiaissunnuntai. Leivottiin kuitenkin Niilon kanssa pullaa viikonlopun kunniaksi. Pyörittelin myös muutaman pyöreän yksilön. Josko vaikka kipaisisi kaupasta purkin kermaakin illaksi. Nam!

Leppoisaa ja lumista sunnuntaita!