{ pernillet }

28.2.2013

Olenkin useaan otteeseen maininnut blogissa vaatehuoneprojektista, ja pikku hiljaa olen sitä saanutkin edistymään. Vaatehuonehan tehtiin huoneeksi kaventamalla oviaukkoa, ja lisäämällä vanhan säleoven paikallle kunnon ovi karmeineen. Huoneen seinät ovat yhä käsittelemättä, ja lattiakin hiomatta, mutta pientä walk in tunnelmaa tuli jo ihan silläkin, että päätyseinän vaatetangon alle ja alimpien hyllyjen tilalle hankimme Ikean Malm -sarjan lipastot. Vaikka lipastojen perimmäinen tarkoitus on helpottaa vaatesäilytystä, olen tykästynyt myös lipastojen mahdollistamasta laskutilasta. Nyt asusteet, korut ym. pukeutumisen oheistuotteet saa kauniisti ja helposti vaatehuoneeseen.

Vyöt, laukut, huivit korut, tuoksut jne – kaikki kauniisti järjestyksessä.
Pernille Corydon
in korvikset näkyikin jo eilisessä postauksessa. Saman valmistajan on myös uusi lintukaulakoruni – juuri “sitä jotain”, mitä kaipalin kevät jo mielessä -postauksessa keväisen asun somisteeksi.

Sain itse koruni blogin kautta, mutta Pernillen sivuilta bongasin, että ainakin Urban A, Lifestylenordic, Nougat ja Seitashop, myyvät koruja Suomessa.

Vaatehuoneprojekti etenee. Vielä on useampi lipastonlaatikko tyhjänä, ja pahvilaatikoita lattialla. Eiköhän se kuitenkin tästä!

Kiireinen päivä, mutta palailen illalla kommentteihinne!


5 Responses to “{ pernillet }”

  1. Suvie says:

    Meillä on samalla tavalla Ikean Malm-lipastot pukeutumispöytänä: http://www.pepparspray.blogspot.se/2013/01/hengissa-ollaan.html 🙂
    Siihen päälle sain vielä kivasti peilin, mutta harkinnassa on kyllä tangon asentaminen lipaston yläpuolelle vähäisen kaappitilan takia.

    • Voi kun meillakin saisi peili vielä tuolla tavalla lipaston päälle. Pakko kuitenkin säilyttää hyllyt ja pitkä vaatetanko, sillä säilytystilaa on muuten aivan liian vähän. Ja onneksi peilin saa sitten vaikka seinään 🙂

  2. Sanna says:

    Meillä on vanhaan taloon tehty makuuhuoneiden yhteyteen vanhaan ns. kylmään tilaan vaatehuoneet. Aikoinaan niihin roiskaistiin hyllyt ja vaatetangot ja säilytystila ei todellakaan ole optimoitu. Säilytysratkaisuja pitäisi siis miettiä uudemman kerran. Kun saat vaatehuoneprojektia eteenpäin, saisiko pyytää kuvia, joista hahmottuisi kokonaiskuva tilasta 🙂

    • Ehdottomasti laitan kuvia, kunhan projekti etenee! Nyt vaan oli niin paljon miehen kamoja tuolal leväällään, enkä koe, että mulla olis oikeutta esitellä hänen vaatteitaan 🙂 Facebookin remppakuvissa näkyy jotenkin vaatehuonetta, pienihän se on, mutta iso ikkuna antaa luonnonvaloa, ja kaipa sillä pärjäilee 🙂

  3. […] teille aikaisemmin ihastumisestani Pernille Corydonin simppeleihin hopeakoruihin (postaukset pernillet ja tähdellistä). Korut on täällä meillä Suomessa vielä hiukan vähemmän tunnettuja, mutta […]

Kommentoi