Viikonloppu on kiva polkaista käyntiin arvonnalla, joten sen teemme nyt vielä perjantai illan kunniaksi!
Kerroinkin teille aikaisemmin ihastumisestani Pernille Corydonin simppeleihin hopeakoruihin (postaukset pernillet ja tähdellistä). Korut on täällä meillä Suomessa vielä hiukan vähemmän tunnettuja, mutta niiden valmistus on aloitettu jo viisi vuotta sitten Tanskan Jyllannissa. Pernille nimittäin suunnitteli omassa lifestyle putiikissaan aluksi vain muutamia yksittäiskappaleita, mutta kysyntä Tanskassa kasvoi nopeasti, ja nyt Pernillen koruja myykin siellä n. 200 jälleenmyyjää!
Mulla olis nyt ilo, yhteistyössä Pernillen ja Suomen agentin kanssa, arpoa koru myös yhdelle onnekkaalle lukijalleni!
Valitsin arvottavaksi tämänhetkisen suosikkini, eli suloisen lehtiriipuksen ja siron ketjun. Oma värini koruissa on vahvasti kulta, mutta ei hätää, voittaja saa valita, haluaako oman korunsa kullan, hopean vai harmaan sävyssä! Kaikki korut on valmistettu hopeasta.
Mukaan arvontaan pääset kertomalla kommentissasi oman Pernille suosikkisi. Kuvat koruista löydät Pernillen sivuilta.
Ja, mikäli arpaonni ei tällä kertaa suosi, löytyy meiltä Suomestakin onneksi jo muutama jälleenmyyjä:
Nougat, Urban a, Mrs jones lifestyle shop, lifestylenordic
Arvonta-aika alkaa nyt, ja päättyy viikon kuluttua perjantaina klo 21!
Lykkyä tykö!!!
Ihana arvonta! Ehdottomat lempparini ovat Twisted open coin korvikset hopeisen värisinä.
Oma suosikkini on juurikin tuo lehti, kullan värisenä
Toi hopea olis mun suosikki
Voi ihanuus mitä koruja!
Minuun vaikutti eniten sellaiset missä oli helmi mukana, sit perhoskorut, sit lehti korut ja sit ja sit, niin ihania kaikki.
-päivi-
Aivan ihania nuo lehtiriipukset. Suosikkini Pernille-koruista on kuitenkin riipus, jossa on kaksi pisaraa sisäkkäin.
Kyllä se suosikki on juuri tämä lehtiriipus ja hopean värisenä
Ihania koruja ja ihana arvonta! Tuo kultainen lehtiriipus on mun suosikki
I.H.A.N.A arvonta!!! Double star necklace on ihana, tuo lehtikoru on ihana ja kaikki on aikas ihania
Mä olen ehdottomasti mukana ja pistän varpaatkin ristiin
Hopea on minun värini.
Kyllä tuon hopeisen lehti korun mielellään vastaanottaisin :). Monta muutakin olisi haaveissa :). -Hanna
lehtiriipus kullan värisenä
Tykkään samasta kun sinä, ja haluun kans!
Kultainen lehtiriipus, joka tuossa kuvassakin kmeilee. Onhan se kyllä kaunis! <3
Mun suosikki on se kultainen big star bead necklace. Mutta tämä lehti hopeisena on hyvä kakkonen!
Mun suosikki on kolibri- koru hopeisena
Hyvänä kakkosena tulee juuri toi lehtikoru!
Hopean värinen. Humming bird -kaulakoru on kaunis tuolla kuvastossa
Voi wau, mitä upeuksia!! Ihanaa, että tuot näitä esille, en ollut koskaan kuullutkaan näistä aikaisemmin!
Mä tykästyin kovasti noihin “Double Open Coin” -korvakoruihin (E191) ja samoin myös kaulakoruun (N192) (kullanväriset).
Sellaiset helmellidet korut ja myös tämä hopeinen lehtikoru.
T. Helle
Ihania, mulle kelpaisi kaikki! Yksinkertaiset hopeakorut on mun lemppareita. Tosin olen tosi laiska hankkimaan uusia koruja, joten vaihtelen kolmen suosikkini välillä. Hopeinen lehti olisi oiva lisä kokoelmaan
Iik, ihana arvonta, mukana. Mun suosikki on toi hopeinen lehtikaulakoru.
Kyllä kerrassaan ihania koruja! Lempparikseni kaikkien kauniiden korujen joukosta nousi Multi Coin sormus.
Hummingbird necklace helmellä on aivan mielettömän kaunis!
Lehdestä valitsisin harmaan, kaunis!
Hopea lehti on mun suosikki!
Upeita koruja, elegantteja pienellä jujulla! Suosikkini sulkakorujen lisäksi ehdottomasti Rivet korvikset ja Simple ring necklace.
Hopea tähtisormus on lempparini ja tämän kaulakorunkin mielelläni hopeisena kotiuttaisin!
Multicoin ringissä on sitä jotain!Herkkyyttä ja näyttävyyttä samassa korussa:)
Leaf and Peace- kaulakoru on mun lemppari!! Vaikkakin Multicoin korviksetkin on tosi kivat… Ei melkein osaa päättää!
Arvonta mihin on aivan pakko osallistua
Tarkasteltua lähemmin koruja suosikiksi valikoitui Small Coins korvakorut, harmaa-hopeisena.
Mukana arvonnassa ollaan.Oma suosikkini on minisydän kaulakoru, mutta kaikki korut ovat kauniita. Hopea on minun suosikkivärini koruissa.
Uudet Neon väriset rannekorut on mun suosikit!
Tähän arvontaan on pakko osallistua, ihana palkinto! Juuri tuo lehti taitaa olla minun suosikkini kaikista ja hopean värisenä se kaulaani ripustaisin.
Oi tuo hopeinen on ihana! Toinen suosikkini on lintukoru hopeisena.
Minun suosikkini on riippukorvakorut ja turkoosilla kivellä. Toivotaan että onni suosii!
Oij, ihana arvonta!
Suosikkini taitaa olla Mini heart necklace. Jos arpaonni osuisi kohdalleni, valitsisin lehtikaulakoru hopeisen värisenä 
Sieltä löytyi useita lemppareita, mutta Double Star-riipus kolahti erityisesti.
Tosi kiva päästä tähän arvontaan oon jo pitkään ihaillut näitä koruja.
Suosikkini on coin & filled drop necklace.
Vautsi vau mikä arvonta! Tuo koru on ihanan yksinkertainen ja simppeli mutta silti siinä on sitä jotain…
Rentouttavaa viikonloppua!
Mukana ehdottomasti ja suosikkini noiden lehdyköiden lisäksi on Double Star kaulakoru.
Ihania koruja, hopean värisen lehtikorun mielelläni pujoittaisin kaulaani
Kultainen lehtikoru olisi kyllä aivan ihana <3
Mini Heart Necklace mun lemppari-suosikki.
Toivottavasti onni oikein potkisi ja voittaisin lehtiriipuksen kera ketjun hopeisena =)
Suosikkini taitaa tällä hetkellä olla isoimmat tähtikorvikset. Sain ne synttärilahjaksi ja siitä lähtien olleet korvissani, aivan ihanat siis.
Mukana arvonnassa! Mukavaa viikonloppua!
Suosikkini on juuri tuo kultainen lehtikoru. Huippu arvonta, lykästäisipä mua kerrankin!
Hummingbird on tosi ihana! Jopa niin, että haaveilen kotiuttamisesta.
Lehden ottaisin hopeisena
Rivet smalla mustana on minun ehdoton suosikki!
Ihania nuo korut. Omaa lempparia oli tosi vaikea valita, niin monet oli hienoja. Ihanin kuitenkin oli pieni hopeinen tähti koru. Hieno koru on myös toi lehti-koru, jonka ottaisin mielelläni hopean värisenä.
Suosikki koruni on: Figaro Bracelet crucifix
Lehtiriipuksista hopea.
Mukaan ihanaan arvontaan
Ihana arvonta! Tykkään kovasti tuosta lehtikorusta ja kultaisena nimenomaa!
Big star necklage oli tuon sinun valitteman korun ohella sellanen, jonka voisin itelle haluta :).Mukana arvonnassa siis!
Long Hummingbird Necklace-kaulakoru kullansävyisenä on aivan upea!
Kyselit aiemmin toivepostausaiheita ja oma toiveeni olisi nähdä lisää asukollaaseja / -inspiraatioita. Pidän kovasti pukeutumistyylistäsi! Aurinkoista viikonloppua
Tuo harmaa lehti kolahti ihan selkeästi eniten. Ihania koruja! <3
Riipus hopean värisenä on suosikkini. Jotenkin niin herkkä ja kaunis. Rakastan juuri pitkiä kaulariipuksia.
Long Hummingbird with pearl kaulakoru on lempparini ja noista kaulakoruista hopeinen lehti.
Lehtiriipus kullan värisenä olisi aivan ihana
Leaf & Peace Necklace – niin täydellinen! Myös tuo pelkkä lehti on kaunis, erityisesti harmaana.
Mä tykkäisin hopeisesta lehdestä ja mini star ring on kanssa kiva. Mukana arvonnassa :).
Long hummingbird kaulakoru helmellä sekä multi coin sormus siinä kaksi niin kaunista korua, ettei pieni mieli voi valita parasta.
Ihania koruja kaikki, riittävän simppeleitä ja tyylikkäitä, kyl noi tanskalaiset osaa, lemppari olis toi samainen lehtiriipus ja tietty kullanvärisenä.
Lehti, kultaisena ! Kaunis !
P
Ihania koruja! Kyllä nuo lehdet, kaulakoruna ja korviksina on munkin suosikkeja ehdottomasti, rain- korvikset on kans ihanat.
Suosikkini oli Small open coin necklace. Yksinkertaisen kaunis !
Tuo riipus on kyllä hieno, Hopeisena!
Mini twisted coin ring voisi olla minun suosikkini!
Hopeinen tähtiriipus on minun suosikkini.
Ihanaa viikonloppua!
Ihania koruja! Oma suosikkini on myös juurikin tuo lehtiriipus kultaisena!
Star String Necklace
Hummingbird ja Leaf ovat suosikkejani
Suosikiksi nousi Mini Star sormus
Katselin koruja nyt sillä mielellä, että mikä sopisi ensi kesän häihin, joihin ajattelin pukeutua sinipunavalkoisiin.
Kultaiset korut onkin ollu etsinnässä, joten esim. Small twisted necklace tai jompikumpi hummingbird kaulakoruista olisi tämän hetkisiä ykkösiä ja sopisi suunniteltuun asukokonaisuuteen.
Ihana kyllä tuo lehdykkäkin!
Kivoja koruja kyllä! Musta ihanin oli riipus jossa oli peace – merkki ja lehti. Noi lehdetki on kyllä hienoja.
Oma suosikkini kuvastosta olisi hummingbird riipus helmen kanssa, mutta lehtikin on kovin kaunis!
Mielettömän kaunis ja yksinkertainen koru, erityisesti hopeana
Kultainen lehti koru on minunkin suosikki
Pernillet-postauksessasi esitelty kolibririipus on jo aikaisemmin tehnyt vaikutuksen! En yleensä pidä esittävistä koruista, enkä nuorempanakaan ole käyttänyt esim. sydänkoruja, mutta tässä on tyylikkyyttä.
big star bead necklace, lehti hopeisena
Ihania! Tykkäsin perhoskoruistakin, mutta suosikkini on Pearl ring-sormus.
Ihanaisia, tämän blogin kautta näihin tutustuneena. Ottaisin minkä vain, mutta silmää miellytti eritoten Hummingbird -kaulakorut tummana pitkän kaulanauhan kanssa. Ihania kaikki!
Oi, hopeinen lehti on kaunis!
Ihana tuo hopeinen lehtikoru, yksinkertainen ja kaunis!
Avan ihania koruja. Oma suosikkini on musta perhonen sormus tai korvakorut.
Noi mini coin chain- korvikset oli tosi kivat, ja niissä on tosi hauska idea! Tykkään myös simppeleistä koruista ja varsinkin tuollaisista kevyen näköisistä. Se multi coin ring oli kyllä kanssa aika hieno, vaikken mikään sormusihminen olekaan
Stone, pearls & star-riipus on mun suosikki. Lehtiriipuksesta harmaa
Vaikea valita. Kauniita koruja, mutta Pearl circle korvikset on suosikit. Lehti-korusta valitsin hopean tai harmaan
Minulla oli vähän samanlainen lehtiriipus kun odotin poikaani. Se oli ihana, mutta meni rikki
Siksi ehkä lempparikseni valikoituikin juuri tuo lehtiriipus hopeisena
ihana! Muistuttaa itseäni kovasti odotusajasta 
Tosi ihania koruja, vaikea valita suosikkia, mutta ehkä tähti kaulakoru hopeanvärisenä.
Ihan pakko osallistua! Suosikkini on kultainen lehtikoru, ihana
Voi että, mun suuri rakkaus ovat lehtikorut! Joten pakko osallistua tähän. Mun suosikki on tuo kultainen lehtikoru, aivan ehdottomasti!
Suosikkikoruni on lehti-korvikset kultaisina.
Ihana arvonta! Mukana olen ja oma suosikkini onkin tuo lehtikoru ja hopean värisenä!
Ihanaa kevään alkua!
Ihania koruja! Suosikkini oli sudenkorento.
Tuo kultainen lehti <3 Mukana siis ehdottomasti!
Leaf and Peace- kaulakoru. Tosin tuolta löytyi kyllä monta muutakin, joita käyttäisin mielelläni.
Suosikkini on: PEACE kaulakoru, hapetettu hopea… mutta lehtikorun hopeisena ottaisin enemmän kuin mielelläni
Ensin ei lehtiriipuksen voittanutta näyttänyt löytyvän, mutta nämä korvikset E187 Rain Hook ovat kyllä hienot!
Helmikorut ovat ihania, mutta kyllä tuo siro lehtikin on ihana!
Hopean värinen lehtiriipus on kyllä suosikkini, monta muutakin ihanuutta sieltä kyllä löytyi
Valitsemasi koru on ihana. Itse ottaisin sen myös kullan värisenä. Toinen suosikkini esitteessä oli kultainen pieni risti, joka muodostui palloista.
Maria K
Lehtikaulakoru hopeisena on kyllä kiva!
Suosikkini on Oval Curved ring.
mun suosikki on Mini Pearl hopeinen kaulakoru
Kauniita koruja! Ihastuin kovasti lintu-aiheisiin riipuksiin.
Mun suosikki on tuo lehti hopeana!
Kultaharakka kun olen, niin ehdottomasti tuo siro lehti kultaisena miellyttää omaa silmääni
Ihania! Minulle ihan uusi tuttavuus tama Pernille Corydon. Suosikkini on Leaf Hook- korvikset (menisivat muuten hienosti arpomasi kaulariipuksen kanssa yksiin
Kaulariipuksen ottaisin arpaonnen suosiessa hopeisena.
Mukana arvonnassa, olipas siellä paljon ihanaa. Mini pearl sormus ja korvikset näyttivät ihanilta
Lempparini on Leaf Ear Shine kultaiset korvikset. Kulta on myos minun värini.
Upea tuo riipus ja kauniita ovat muutkin korut!
Mini sydän on suosikkini. Rannekorut myös kivoja.
Lähden mukaan arvontaan!
Omat lempparit on aina kultaisia, esimerkiksi big star bead necklace on aivan ihana
Mukana ollaan arvonnassa. Hopeinen lehti, kotiutuisi meille jos sattuisi arpaonni osumaan. HElmikorutkin on kyllä kauniita…
Ihania koruja! Omaksi suosikiksi nousi eriväriset Helmi-sarjan korut ( riipukset/korvikset/sormukset) Ajattomia ja kauniita koruja.
Oikeastaan mun pitäis hankkia jotkin kivat roikkukorvikset kesäksi ja Double Open Coin E191 olis kyl aika kivat!
Vaikkakin koko mallisto on sen näköinen, että kelpuuttaisin minkä vaan!
Pernille kolikkosormukset ovat mutkattoman näköisiä, raikkaita ja ajattomia. 60-luvun modernismia. Mutta lehtikoruista ottaisin hopeisen tai harmaan, vaikea olisi valita. Hyvä ajoitus näiden kanssa, voihan näitä toivoa äitienpäiväkseen tai valmistujaisiksi!
Minä tykkään juurikin tuosta sirosta lehti-korusta. Ja kultaisena tietenkin…
Hopeinen lehtikoru on suosikkini!
Tuo coin & fillet drop kaulakoru olisi aivan täydellinen työpäiviin!
-viipei
oih-tuo hopeinen lehti on EHDOTON SUOSIKKI <3
Rivet-korvikset sopisivat ihanasti tuon hopeisen lehdykän kanssa! Kiitos blogistasi.
Perus sydännapit (E175) on mun mieleen.
Paljon oli kivoja koruja kuvastossa mutta kyllä tuo hopeinen lehtikoru on ehdoton suosikki.
Silmään pisti erityisesti Rivet-korvakorut! Lehtiriipuksen ottaisin ehdottomasti hopean värisenä.
Upea arvonta…harmaa lehti olis miun makuun, ehdottomasti:))
-Sari-
Tähtikorut on suosikkeja kuvastosta.
Lehtiriipuksen ottaisin kultaisena.
Hopea olis suosikki täälläkin
Twisted open coin ring on kyllä ihan huippu, niinkuin tuo lehtiriipuskin. Toivottavasti kerrankin tärppäisi
Osuva arvonta tässä lehtien puhkeamista pihakoivuun odotellessa
Arvontakoruista suosikkini olisi hopeinen lehti. Muusta mallistosta ihastuin “figaro bracelet crucifix”-rannekoruun.
Suosikkini on tuo lehti (vai höyhen?)-koru harmaana. Osallistun arvontaan ja sitä tavoittelen.
Niin ihania kaikki, mutta tuo lehtiriipus on kyllä mielestäni se kaunein..ja harmaana. :>
suosikkini on hopea lehti.onnettaren suosiota odotellessa!
Tuo lehdykkä on lempparini kyllä!
Hopeinen lehti ois kiva ja on kivoin tällä vilkaisulla!
Oi mitä koruja! Minun ehdoton lempparini on kaulakoru, jossa iso helmi ja tähti riippuvat.
Hopeinen lehti on kaunis!
Tai siis lehtihän se itseasiassa kai on…
Siis juurikin nämä, jotka arvonnassakin ovat palkintona. Jostain syystä näin itse siinä ensimmäisenä sulan. No, jokatapauksessa ovat tosi kauniita, toivotaan siis, että onnetar suosii 
Oi joi, kultainen Dragonfly neckless pitkällä ketjulla. IIIIIIIIIIIIhhaaaaaaaannnaaaaaaaaaaa. <3
Just tuommoisesta korusta olen haaveillut eli ehdottomasti mukana arvonnassa
Tuo Coin -koru on myös ihana ja lintukorunkin voisin ottaa
Tosi kivoja koruja, just sen tyylisiä, mistä tykkään.
Ihana, ihana, ihana! Suosikkini on ehdottomasti hopeinen lehti!
Mun lempparit on Short Dragonfly Necklace kultaisena sekä Short Hummingbird Necklace kultaisena. :))
Ihania koruja paljon, mut tuo lehti ois kyllä mahtava :). mulla ei taidakkaan olla mitään pitkää ketjua tällähetkellä
Pearl and stars on kans tosi kaunis, mutta nuo palkintokorut on kyllä ihania!
Lehtiriipus kullan värisenä!
hieno olisi tämä Hopea tähtisormus .
mukava tuo hopeinen lehti!
hopea lehti on mahtava!
Lehtiriipus kultaisena on minun suosikkini!
Jos double dropin saisin, mä sitä rakastaisin. Paijalisin aina, arkena ja maanantaina
Niin ja tietty palkintona oleva sulkakin on ihana.
Nuo lehtiriipukset! Ja hopeinen lyö tällä kertaa kultaisen
Mun suosikki olis Coin& filled drop- kaulakoru
Olipa ihania koruja!
Semmoinen kaulakoru kuin LEAF oli melko kiva!
Lehtiriipuksen lisäksi Oval curved Ring poppasi mahtavasti esiin mallistoista.
Voi miten kaunis tuo kultainen! Ehdottomasti sellainen!
Multi coin -sormus mustana on tikittänyt takaraivossa pienenä haaveena jo pitkään…
Juurikin tuo sinun suosikkisi “lehtikoru” on myös eniten minun mieleeni. Niin kaunis ja yksikertainen. Olisi ihana yhdistää tuo kesällä vitivalkoisen teepparin kanssa! Toivottavasti arpaonni suosii, edes tämän kerran elämässä!;)
Hopeinen lehti <3
oi, kolibririipukset on mainioita. ( :
Oma lemppari on Coin & filled drop necklace, joskin hopeinen lehti on vähintään yhtä kaunis.
Upeita koruja, sopivan yksinkertaisia!
Olen jostain aiemminkin bongannut Pernillen koruja.
Hyvä valinta palkinnoksi tuo lehden muotoinen koru. Sopii meinaan meneillä olevaan vuoden aikaan,; lehtiä (pian) puussa ja kaulassa ( toivottavasti ;))
T.Leena
Ooh mitä koruja! Vietin vähän pidemmänkin aikaa sivuilla ihaillen koruja toisensa perään. Lemppareita muun muassa Star- korut, mini twisted open coin- sormukset ja tuo leaf- koru! Siis ihan älyttömän ihania koruja kyllä, kiitos tästä linkkauksesta kun löysin nyt tuollaisen ihanuuden.
Tuo riipus on kyllä aivan ihana sekä ‘Plain string bracelet’ hopeisella rinkulalla!!
Ihastuin niin noihin lehtikoruihin heti näissä kuvissasi, eli ne on lempparini koko valikoimasta. Harmaa ykkössuosikki.
Dragonfly-kaulakoru harmaana olisi iiiihana.
Ehdottomasti juuri tuommoinen lehti, kultaisena!
Ihana tuo lehtiriipus hopeisena!
Lintukaulakoru on kaunein mutta kyllä tämä lehtikin menee ihan top 5.
Kullan värisenä, tietenkin.
Ihana arvonta !
Kauniita yksinkertaisia koruja. Ja ihana menestystarina, kiitos sen jakamisesta. Suosikiksi taisi tulla Leaf Hook E 214 sulkariipus korvakorut.
Hopeinen lehtiriipus on suosikkini.
Minun suosikkini on näin keväällä myös juuri tuo lehti ja vaikka pidän hopeasta, tämä olisi kiva juuri kultaisena. Pidän myös kovasti Coin sormuksesta.
Lehti riipus on suosikkini.
Kiva arvonta! Plain string necklace valikoitui suosikiksi. Hopeinen sulka on myös ihana…
Monien ihanuuksien joukosta vaikkapa Plain-kaulakoru!
Ihana lehtikoru, ehdoton lemppari! Kullanvärinen miellyttää eniten
Rakastan Pernillen koruja, yksinkertainen on kaunista. Hummingbird olisi kesäksi aivan ihana!
Aivan Ihania!
Mun lemppari oli korvakorut korukivellä.
Harmaa lehtikoru olis miun makkuun..
Ihan on uusi tuttavuus mulle tämä Pernille. Persoonallisia koruja, joista suosikkini taitaisin olla Stone, Perls & Star kaulakoru. Lehtiriipuksista harmaa tai hopea. Kulta ei oo oikein mun juttu.
Lehtikoru hopeisena houkuttelee eniten. Stone, Pearls & Star oli aika kiva myös.
Mun suosikki oli Multi coin ring. Tykkään sormuksista. Lehtikorun ottaisin hopeisena.
Hopeinen lehtiriipus on suosikkini. Todella kaunis.
Moikka! Ihana arvonta! Mun suosikki on kyllä ehdottomasti myös tuo lehtiriipus, ja kultaisena todellakin! Ahhhh, osuispa arpa kohdalle!
Mun suosikki on Long Hummingbird Necklace with Pearl. Aivan upeita koruja!
Lehtikoru hopeisena.:)
Mun suosikkeja on Rock-korut ja ottaisin lehden harmaana
toi kultainen on makein
Hei. Juurikin tuo lehti oli suosikkini, koko sarjana. Ihanat korvikset ja sormuskin. <3
Long Humming bird kaulakoru kultaisena vaalealla helmellä.
toi hopeinen lehti tosta kuvasta olis tosi kiva
Tähtösistä tykkään eniten!
Lehtiriipuksen haluaisin kultana.
Helmikoru, missä tähti mukana. Mutta on tuo hopeisen värinen lehtikin kaunis!
Humming Bird-kaulakorut on ehkä kaikkein ihanimmat.Lehdistä valitsisin kultaisen.
Tämä lehtiriipus nousi suosikikseni, hopean värisenä!
Muita ihaniakin löytyi, mm. Pearl ja Mini heart -riipukset. Pidän näiden yksinkertaisuudesta ja monissa oli tosi kauniin näköinen pinta.
Mun lemppariksi nousi Stone, pearls & star-kaulakoru. Yksinkertainen katseenvangitsija.
Tuo lehti hopeana on todella hieno. Sitten korvikset: Rain Hook. Ja kaulakoruna vielä yksi ehdoton: Stone, Pearls & Star.
Ihanan siroja koruja. Pidän kullanvärisestä .
Oi miten herttaisia koruja! Kaikki on ihania, mutta jos yksi pitäisi valita, olisi se varmaan mini star -sormus
Harvoin innostun koruista niin paljon, kuin näitä katsellessa! Hopean väriset Circle-, Multi coin- ja Coin-sormukset. Kaikki ihania! Tuosta sulkakorustakin ottaisin hopean värisen.
Suosikkini on ehdottomasti tuo lehti riipus ja kullan värisenä.
Ihana arvonta! <3
Oma lempparini on Hummingbird, missä on lintu ja helmi. Aivan ihana!!!
Hei, mikä mahtava arvonta
Hopeiset korut miellyttää eniten, ja tuon voittokorun lisäksi toinen mieluisa oli tähtikaulakoru.
Ihania nuo kaikki korut, mut mun suosikiksi valikoitui Coin & filled drop necklace.
Ihania! Kultainen sulkakoru somistaisi kauniisti kevään vaatteitani. Kauniita koruja <3
Oma suosikkini on Small Coins-korvakorut hopeisena. Tuo lehtikorukin on kyllä todella hieno!
Mukaan arvontaan! Lehti on nätti hopeisena, sydän mustana. Vaikea valita näteintä, mutta ehkä lehti vie voiton.
Ihana on tuo lehtiriipus hopeisena!
Ihana arvonta! Mie ihastuin heti tuohon Leaf-kaulakoruun, lyhyellä ketjulla ja hopean värisenä. Kuvastoa selaillessa silmiin osui myös Medium Star Ring, mutta se näytti kauniimmalta kullan värisenä.
Ehdottomasti mukana, sun postauksien jälkeen olen käynyt jo pariin otteeseen noita tuolla ihailemassa. Suosikkejani on juurikin tuo lehti- ja linturiipukset. En ole osannut päättää kumman ottaisin joten tässä tulisi päätöskin tehtyä puolestani samalla
Hopeinen lehti on kaikista kaikkein kaunein.
Nuo lehtikorut ovat kyllä hienoimmat valikoimasta. SOpivan simppeleitä, olematta kuitenkaan tylsiä.
Hopeinen lehti on kaunein.
Kyllä mun lemppari on tuo hopeinen lehti. Niin ihanan herkkä koru
Heips! On kyllä ihania, siroja koruja kerrassaan. Kiva että saadaan vaihtelua iänikuisille hopeisille klohmelokoruille! Oma suosikkini on twisted ring (kullattuna).
Minäkin tahdon osallistua!
Suosikki olisi tuo lehti (ehkä hopea), tai sitten sudenkorento- tai perhoskoru. Monta muutakin oli ihanaa, ja pitäisi selata kuvastot moneen kertaan, jos ihan tosi vakavissaan pitäisi Kaikkein Kaunein valita!
Minun lempparini ovat nuo mustat helmet kultaisilla tähdillä
Suosikkini on ehkä kaulakoru missä on kivi, helmi ja tähti. Tuo lehtikoru on kyllä yksinkertaisen kaunis, mutta apua kulta vai hopea.
Silver it is
Toivottavasti arpaonni suosii 
Tähtikoru on suosikkini
Ja harmaa väri noista lehdistä ihanin!
Onpas kauniita koruja, mun suosikki tuo kultainen lehtiriipus
Tuo lehti-koru on kyllä ihana! Myös se, jossa on peace-merkki ja lehti olisi upea…
Olen etsinyt pitkään juurikin tuon lehtiriipuksen näköistä korua, ehdottomasti hopean värisenä. Ihana!
Suosikkini on hopea lehti
Ihania koruja! Suosikki mulla on tuo lehtiriipus hopean värisenä. Sellaisen toivoisin, jos vain arpaonni suosii.
[…] muistutella teitä ihanasta Pernillen arvonnasta. Samalla halusin havainnollistaa, miten sirosta ja yksinkertaisesta korusta on kyse, mutta […]
Multi Coin ring olisi suosikkini… Vaikka kelpuuttaisin nuo kaikki omaan korurasiaani
Onpas kauniita koruja! Suosikkia oli vaikea valita mutta ehkä se on “Long hummingbird with pearl”-kaulakoru. Ihana arvonta!
Lemppareita oli Double Dropit, aivan pakko saada! Lehdetkin ovat niin somia, enkä kylläkään osaa nimetä lempparia. Ehkäpä sitten jos arpa osuu kohdalle
Ai kun tylsä vastaus, mut hopeinen lehti on minun(kin!) suosikki!
Tähtikaulakoru oli myös kiva, mutta suosikkini ehkä tämä arvonnan koru – ottaisin korun hopean värisenä.
pienilintu at gmail.com
Äärimmäisen kauniita lähestulkoon kaikki Pernillen korut, mutta juurikin tuo hopeanvärinen lehtiriipus on suosikkini.
Mukana arvonnassa.Oma suosikkini on minisydän kaulakoru, mutta kaikki korut ovat todella kauniita! Kulta on minun suosikkivärini.
Sudenkorentokaulakoru helmellä on tosi nätti ja mun suosikki.
Tuo kultainen lehti! Olen hävittänyt kaikki kultaiset koruni kun hurahdin valkokultaisiin ja nyt ehdottomasti haluaisin kultaisen värisen, joka sopisi kultakoristeisten vaatteideni kanssa!
Oi! Kovasti pitäisin harmaasta lehtikorusta. Kerrassaan söpöjä kaikki.
Hopeinen lehtiriipus on oma suosikkini.
Koska sydän on minulle tärkeä, koruista suosikkini on Mini heart neclace. Jos onni suosii arvonnassa haluan hopeisen lehtikorun.
Pidän itsekin eniten pienistä ja siroista koruista ja ehdottomasti hopeisena. Suosikkini on tämä kyseinen lehti tai small twisted necklace
Toi hopeinen lehtikoru on makea… ja siihen sopivat lehtikorvikset tietty!
Kullavärinen olis ihana!
Olen vallan ihastunut sudenkorentoriipuksiin hopeanvärisinä.
Hopeinen lehtiriipus on tosiaan ihana! Myös samanhenkinen lintukoru valmistajan sivuilla osui silmään
Tykkään kaikesta lintuaiheisesta ihan mahdottomasti eli suosikkini on herkkä kolibrikaulakoru.
Kullanvärisenä valitsisin kyllä itselleni korun ja vieläpä juuri tuon lehden!
Harmaa lehtiriipus on mielestäni ihana!
Nuo helmi+tähti korut on ihan mun näköisiä <3 Myöskin tuo lehtikoru ja kolibri hopeisena olis ihanan yksinkertaisia, mutta näyttäviä! Minäkin voisin jopa oppia käyttämään tällaisia koruja!
Mun lempparini on Long Hummingbird necklace with pearl kultaisena. Ihanan herkkiä koruja! Kiitokset vinkistä.
Hieno arvonta!
Sama lehti näyttäisi löytyvän myös sormuksena, Ihana!
Tuo lehtiriipus on kyllä mielestäni kaunein, mutta kullanvärisenä vai hopeana, siinäpä pulma
Toi kultainen lehti ois aivan ihana!
Nuo lehdet ovat ehdottomia suosikkejani! Jos arpaonni ei potkaise, täytyy harkita vakavasti tilauksen jättämistä…
Voi miten ihania koruja! Minulle kelpasi mikä vain! Hopeinen lehtiriipus jos valita saisi
Kultainen open coin kaulakoru on suosikkini kuin myös tuo kultainen lehtiriipus =) Kauniita koruja kaikki!!
Olipa siellä monia kauniita koruja. Kaunein oli mielestäni silti tuo kultainen lehti kaulakoru. Yksinkertaisen tyylikäs.
Ihanan yksinkertaisen kauniita koruja. Lehti, kullan värisenä on tyylikäs ja myös kolikko korutista voisin haluta kaikki versiot=)
Upea lehtikoru, kaunis kultainen oli mun suosikki! Näytti kauniilta myöhemmässä kuvassa! Terv. K
Vau mikä määrä osallistujia, tosin ei mun voittotodennäköisyyden kannalta… Suosikki olisi juurikin tuo lehtiriipus mutta ihan hirveän vaikea valinta minkä värisenä!
Munkin suosikki on tuo lehti hopeisena tai tuo suloinen lintu. Todella kauniita! Minäkin olen huono pitämään koruja, mutta sellaiset arkiset mitkä saa olla päällä yölläkin menee. Sormukset muistan juuri ja juuri laittaa jos lähden jonnekin mutta usein huomaan että ne on jääneet pöydälle…Huoh!
Kullanvärinen lehti on kiva! Ois kiva voittaa omaksi.
Aivan mielettömän kauniin yksinkertaisia kaikki korut, mutta kyllä minuakin tämä lehtiriipus eniten miellyttää. On niin yksinkertaisen kaunis. Kerrassaan ihana!
Todella kauniita koruja. Omaa silmääni miellytti erityisesti Twisted open coin ring, mutta tuo lehtikorukin on todella kaunis. Hopean väriset korut on minun juttuni.
Lehtikoru on ihana kaikissa väreissä, jos olisi pakko valita, niin sitten kulta
Minun suosikkini ovat joko dragonfly neckless tai hopea lehti kaulakoru.
Kultainen lehti, ehdottomasti suosikki!
Kauniita koruja! Kultainen lehtiriipus on paras.
Lehtiriipus harmaana on suosikkini, kauniita koruja tosiaan!
Koskapa punatukkainen, niin kultainen sopisi paremmin
Herkkä lehtiriipus on kaunein!
Aivan ihanan suloisen siroja koruja. En olekaan ennen näihin tutustunut ja tuolla sivulla oli niin paljon ihanuuksia että mm. pearl&stars ihanan herkkä ja nuo värit.. <3
Kaikki on niin ihania<3 mutta ehkä eniten pidän tuosta butterly-sarjasta ja varsinkin korviksista
Ihanan siroja ja kauniita koruja kaikki. Minunkin suosikki on tuo hopeinen lehtiriipus ja juurikin hopean värisenä
Mun lemppari on ehdottomasti tuo hopeinen lehti.
ehdottomasti tuo lehti ja hopeisena olisijuuri sitä mitä kaipaan
Kivan näköisiä koruja. Oma suosikkini on hopean värinen..
Onpa kaunis koru. Hopeinen on tämän tätin suosikki!
Ihania! Oma suosikkini on hopeinen lehtikoru
Lehtikoru on mielestäni valikoiman kaunein.
Voih – Pernillen taidonnäytteistä voisin poimia useampiakin mutta kokoelmani voisin aloittaa tähtikorviksilla. Lehtikoru on kyllä myös upea.
Lehtiriipus hopeisena on suosikkini:)
hopeisena tai harmaana
Hmm, vähän huonosti pääsin jostain syystä koruja katselemaan, mutta ainakin tuo Coin&filled drop neclace näyttäs hyvältä.
Lehtiriipus ja Plain String Bracelet nousivat suosikeiksi.
Kaunis, siro koru. Jos voittaisin, haluaisin hopeisen
Kauniita kaikki. Heart – kaulakoru olisi kauniin herkkä.
-ElinaS
Itseäni miellyttää eniten juurikin kyseinen lehtikoru, hopean värisenä
Oih! Long Hummingbird necklace kultaisena on ihana. Tyttärellä on lintuun viittaava nimi, ei nyt sentään Kolibri
mutta olisihan tuo koru ihana.
Hopeinen tähti on ihan tähti!
Viivin suosikki ihana kultainen sulka <3
Tuo kultainen lehtikoru on aivan ihana!
Iik! Ihana arvonta tämäkin
Kaunis ja herkkä hopeinen lehtiriipus vei sydämeni, oih <3
kaunis kultainen koru <3 juuri mun tyylinen.
Hopeinen lehtiriipus on mitä ihanin!
Itse liputan simppelien korvisten puolesta – helppoa arkikaunistautumista
Ottaisin kullanväriset tähtikorvikset tai “helmi”napit, puuterin värisenä!
Kyllä kiitos! mukana arvonnassa!
Aivan ihana yksinkertainen, mutta näyttävä koru! Ehdottomasti mukana arvonnassa:)
Kauniita koruja! Kultainen lehtikoru on kaunis, ihastuin myös simppeliin oval curved ringiin.
Kauniita koruja! Humming bird -riipus on aivan ihanan näköinen ja tuo lehti miellyttää myös yksinkertaisuudellaan.
Minä ottaisin ehkä tuon harmaan
Suosikkejani ovat buttefly-sarjan hopeiset korut. Viime kesänä ostin sormuksen itselleni lahjaksi ja korvakorut himottaisi sille pariksi. Toki sopisivat erinomaisesti myös tuon hopeisen lehtiriipuksen pariksi. Täyttä ihanuutta!
Ihania kaikki aina plain string braceletista alkaen! Kultainen lehti sopisi tämän kävään fiiliksiin upeasti1
Todella kaunis koru!
Todella kaunis koru! Suosikki on mini heart necklas
Ihania koruja, osallistun ehdottomasti arvontaasi!
Ihana tuo hopean värinen lehtikoru! Mun suosikki ehdottomasti!
Hei,
Ihastuin Party open coin earrings -korviksiin. Myös iso tähtiriipus oli ihana. Samoin nuo lehtikorut. Kauniita koruja todellakin!
Lehtiriipus on tosi hieno! Ja hopeanvärisenä.
Pitkä Humming bird riipus helmellä on ihanin, kaikki on kyllä kauniita! Ja hopea on minun juttuni
-Hansu-
Suosikkini on Dragonfly riipus. Aivan ihania koruja ovat kyllä kaikki!!
Mun suosikki on pienet tähtikorvikset, mutta niitä ei taida katalogissa enää olla. Harmi vaan että en ole ikinä ottanut korviin reikiä joten jää vain ihasteluksi. Toinen suosikki on kaikki ihanat ohkaiset sormukset, joko yksittäin tai yhdisteltynä.
Plain string bracelet oli mun suosikki <3
Tämä on yksi suosikeistani ja sudenkorento toinen.
Ottaisin vaikka kaikki, ovat niin suloisia ja herkkiä
Sudenkorento on ihana. Lehtikoru hopeisena myös!
Mukana arvonnassa.
Ihania kaikki, mutta eniten minun näköisiäni oli “long mini crucifix neckace” ja “mini heart necklace”. Uih <3
Mukana arvonnassa ilolla, koska lehtiriipuskin on IHANA!!
Skivan ihania Kiruna. Colin & filled drop necklace on yksi suosikista.
Ihania koruja!! Nuo lehti -ja perhoskorut ovat mielestäni kauneimpia.
Oih, valinnan vaikeus. Mutta kyllä voiton taisi viedä kultainen lehtikoru, niin riipuksena kuin korviksinakin(+sormus). Hyvänä kakkosena tulee sirot tähtikorvikset.
T:Mamssi
Mini twisted coin ring oli yks suosikki. kaikkihan ne oli tosi kauniita. Nuo lehtiriipukset ovat ihastuttavia.kaunein on kultainen.
Hopea lehtiriipus on minun suosikki. Kiitos ihanasta blogista!
Lehti ja lintu ovat mun suosikkini
Ihania! Oma suosikki on tämä lehtiriipus hopeisena
Vaikea päättää kun oli niin paljon ihanuuksia: tuon arvottavan lehden lisäksi ainakin kolibri, open coin bracelet sekä tuplatähti ja pearl & stars- kaulakorut…
Sisäinen hopea vs kulta kiista – lehti on upea!
Juurikin tuo lehtiriipus ja hopeisena on minun suosikkini <3
Monta ihanaa, mutta yksi ehdottomista suosikeistani on juurikin tämä lehtiriipus hopeisena
Kyllä tuo hopea lehtikoru on ihana, sopii hyvin harmaaseen kevätlookkiin
musta Kolibri ja juurikin tuo lehti mustana
Ihana arvonta 
Kauniita koruja. Arvoin mielessäni pitkän ja lyhyen lehtiriipuksen väliltä…lyhyt vei voiton ja hopeisena
Lehtikoru riipus hopeisena
Oikein mieluisia koruja on Pernillellä. Omat suosikkini ovat lehtikaulakoru sekä kolibrikaulakoru. Kiitoksia kivasta arvonnasta!
Linnut ovat vieneet sydämen eli kolibri!
[…] Ja muistakaa osallistua Pernille Corydon -arvontaan! […]
Hopeinen lehtiriipus on erittäin kaunis.
Tuo lehtiriipus hopeisena on ihana!
Lehti kultaisena, niin kaunis.
Yritin selailla jonkun muun suosikiksi kuin tuon lehtikorun, mutta se vaan näyttää niin hyvältä, että se on suosikkini! Kultaisena mieluiten.
Korvakoruttomana tyyppinä varsinkin ne korvikset houkuttivat.. Pitäisiköhän sitä kuitenkin…hmmm.. Mutta lehtikorun vastaanottaisin mieluusti hopeisena, tai ehkä harmaana, vai hopeisena…
Minun suosikkejani ovat juurikin tuo lehtiriipus hopeaisena sekä Small open coin necklace. Ihania!
Minunkin suosikkini on lehtiriipus hopeisena.
En olekkaan aiemmin tutustunut kyseisiin koruihin. Tykkään Coin & filled drop necklace -korusta. Minun näköinen simppeli koru. Hopeansävyinen lehtiriipus olisi ihana! En juurikaan omista kaulakoruja/riipuksia ennestään, mutta tämä pääsisi kyllä käyttöön. <3
Voi että, olen myöhästynyt ihanasta arvonnasta.
Pitää siis muistaa katsoa blogit kiireenkiin keskellä ja varsinkin kovassa kuumeessa