Vähän niin kuin maanantai, mutta ei sitten kuitenkaan. Ihan kiva näin. Vappu on juhlittu, vielä tänään oli kerhossa naamiaiset ja nyyttikestit, mutta noin niin kuin virallisesti, tämä työväenjuhla on takana. Niilo pääsi eilen setänsä kanssa tivoliin, ja me hyödynsimme ajan käymällä syömässä, sekä Tuomas-veturi ilmapalloa metsästämässä. Kylmää ja koleaa on tämä vapunajan sää ollut senkin verran, että mikäli pihasta ei puskisi pirteitä väripilkkuja, voisi luulla elävänsä syksyä. Sikäli kun ne syksyn lehdetkin on yhä haravoimatta….
Jäätävä räkätauti vaivaa yhä Klaaraa ja itseäni, nyt mies taitaa olla seuraavana vuorossa. Mutta eikös nämä flunssat ole sitä tavallista keväänmerkkiä – jokavuotinen riesa.
Kovasti tekisi jo mieli pukeutua kevyemmin, mutta yksinkertaisesti ulkona on liian kylmä. Tässä samaisessa asussa (samat vaatteet kolmatta päivää = pahin puklailukausi on selätetty!) yritin eilen soluttautua vappukansaan, mutta palelin ja kaivelin lähinnä vain palelevin sormin nenäliinoja taskuistani.

Tällä viikolla aion kuitenkin urheasti aloittaa ne haravoinnit oikein kunnolla. Vaikka sitten toppatakissa tai pilkkihaalarissa, ei auta mikään! Tasajako; Mies hoitaa nuo puuhommat, ja minä sitten sen enemmän sarjaan puutarhatyöt kuuluvan osuuden. Kuten kuvista näkyy, toinen on ollut jo hiukan ahkerampi. Vanhat kaapelikelat odottavat sitä isompaa inspistä. Mitä todennäköisemmin pääsevät toimittamaan pöydän virkaa.

Vanhan pihan viehätys on siinä, että maasta puskee mitä erilaisempia lajikkeita ja mitä uskomattomammista paikoista. Herää vain kysymys, missä on ne miljoona kukkasipulia, jotka ison mahani kanssa syksyllä kyykin maahan! Että ottaa päähän!