Pikkuisen blogiasiaa, sitä tulee tässä:
Nyt on nimittäin niin, että Google Reader, jota teistäkin varmasti moni käyttää blogien lukemiseen, lopettaa toimintansa. Käsittääkseni tuo googlen oma “blogilista” loppuu heti heinäkuun alussa, ja niinpä ajattelin muistuttaa teitä asiasta.
Kesällä blogit päivittyvät harvemmin, ja niitä myös luetaan valikoiden. Tämä saattaa johtaa siihen, että moni unohtaa osan lemppareistaan, kun päivitykset eivät enää tupsahtelekaan listoillenne. Jotta ette joutuisi siihen harhaluuloon, että koko blogimaailma lomailee heinäkuussa, suosittelen, että siirrytte seuraamaan suosikki blogejanne jollakin muulla tavoin!
Sivujen listaaminen koneen kirjanmerkkeihin on tietysti yksi tapa, mutta mikäli haluatte päivitykset blogeista tuoreeltaan – ja missä ikinä liikuttekin, suosittelen siirtymistä jonkin muun palvelun käyttäjäksi. Esimerkiksi Uusi Kuu -blogia voi seurata kolmellakin tapaa:
Facebook
Bloglovin’
Blogilista
Ja, mikäli asia oli kaikille jo selvä, ja blogien seuraaminen ajantasalla, huolehdin puolestani siitä, ettei tämä postaus jäänyt täysin vaille funktiota:
Edellisen postauksen unelmien piilopaikka – kirja-arvontaan lisätään panoksia toisella palkinnolla; Ilona lupasi toimittaa myös toisen palkintokirjan, eli jaossa on yhden kirjan sijaan kaksi!
Arpaonnea, ystävät – ja aurinkoista viikon jatkoa!
Bloglovin’ssa (etusivulla) on helppo ohje miten seuraamasi blogit tuodaan bloglovin’iin. Jopa minä osasin. Mielestäni bloglovin on näppärä tapa seurata muiden aikaansaannoksia.
Jussiterkkuja,
Elsa
Aa, tuota en ollutkaan huomannut! Kiitti kun vinkkasit!
Mä pidän itse myös tuosta bloglovinista. Jotenkin se on tosi selkeä ja mukava, tulee myös paljon selailtua uusia blogeja sitä kautta.
Juhannusfiiliksiä! 🙂
En oikein ikinä ole ollut perillä näistä eri tavoista seurata blogeja… aluksi lisäsin vain kirjanmerkkeihin ja nyt olen lisännyt Bloggerin lukuluetteloon, joten onko se ok reitti seurata?
Eli se bloggerin juttu on juurikin se google reader, joka poistuu käytöstä! Tuossa ylempänä Elsa antoi hyvän vinkin esim bloglovinin käyttöön, joten suosittelen päivittämään listasi sinne!
Täällä juuri päivitettiin The Old Reader:in, hyvin samantapainen kuin Google Reader, yksinkertainen ja helppo käyttää 🙂
Ok, no tuollaisesta en ollut kuullutkaan! Aina oppii uutta! 😀
Feedly on oma suosikkini. Readerin tiedot saa siirrettyä ilman ihmeempiä it-taitoja ja on samaan tapaan jäsennelty. Lisäksi readeriä esteettisempi ainakin padilla, harmittaa etten siirtynyt käyttämään jo aiemmin. 🙂
Hei mä olen kyllä niin urpo näiden kanssa. Kiva kun kerrotte mitä mahiksia on, koska mulle tää feedly on ihan uusi tuttavuus!
Kiitti infosta en kyllä tiennyt! Nyt pitää siirtää sit jotenkin muuten ne lukulistoille..
Ehdottomasti! Toivotaan, että kukin saa listansa säilymään, ja suosikit päivittyvät edelleen! 🙂
Moikka! Ihan sivuraiteelle menee kysymykseni, mutta mistä tuo ihana tuoli työpöydän ääressä on?
Tuoli on viime syksyisestä Hobbyhallin yhteistyöstä. Eli olen saanut sen blogiyhteistyön kautta.