{ äänestä asua – voita huivi }

22.8.2013

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!!!!

Keväällä blogissani ollut BeckSöndergaard-arvonta oli ihan huikean suosittu, ja moni varmaankin muistaa, että silloin Sanna (joka huolehii siis siitä, että Becksut ovat myös suomalaisten putiikkien hyllyillä ja nettikaupoissa) lupasi revanssin syksylle. Ja revanssin paikkahan on nyt; Luvassa on jälleen BeckSöndergaard arvonta!

Tällä kertaa kuvasin teille kolme erilaista villa-silkki -huivia BeckSöndergaardin syksyn 2013 päämallistosta. Huivien ympärille kokosin myös kolme hiukan eri tyylistä asukokonaisuutta, ikään kuin inspiraatioksi, sillä laadukas huivihan sopii oikeastaan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Fiilis muuttuu myös hurjasti riippuen miten huivin kaulaasi kiedot!

 

Asu 1 ⎜ Casual Mom.
Huivi: E-Supersize Nova/Grape Wine
Asu kuvaa parhaiten tämänhetkistä elämääni. Helppoa ja mukavaa vaatetusta, jossa onnistuu lasten kanssa kyläilyt ja erilaiset kerhotoiminnat. Farkut, neuletakki sekä mukavat korottomat kengät. Arkena huivi toimii koruna, paljon muita asusteita kun en jaksa käyttää. Huivin solmin kunnolla kiinni, se ei saa valahtaa ja olla tiellä.

becksöndergaard e-supersize nova

farkut: Please, neule: Odd Molly, pusero: Day Birger et Mikkelsen, bikerit: Shoe Shi Bar, laukku: Mulberry

Asu 2 ⎜ Working Day
 Huivi: E-Woolly Stripes/Black
No, kotitoimistossa ei pukeutumiskoodeja ole, joten kynähameet jäävät vähemmälle käytölle. Mutta välillä tulee tilanteita, joissa joudun ikään kuin edustamaan itseäni, ja silloin haluan tehdä sen siististi, mutta silti omaa tyyliäni unohtamatta. Neuletakki vaihtuu istuvampaan malliin, lisään asuun hieman koruja, kengät saavat hivenen korkoa ja huivi asetellaan kaulaan kauniisti laskostettuna.

E-Woolly StripesBlack

farkut: Please, teeppari: H&M, neuletakki: Day Birger et Mikkelsen, kengät: Tiger Of Sweden, laukku: Mulberry

Asu 3 girls night out
Huivi: E-Wild Horse/Sand
Näitä menoja on ollut viime aikoina aivan liian vähän, mutta silloin kun niitä on, saa kengissäkin olla kunnolla korkoa ja asusteissa näyttävyyttä. Huivi kiedotaan kaulaan niin näyttävästi, ettei villit hevoset jää keltään näkemättä!

BeckSöndergaard E-wild Horse

farkut: H&M, nahkatakki: Vila, kengät: By Malene Birger, satiiniteeppari: Mango Suit, laukku: Zara, korut: Nouseva Myrsky (saatu)

Arvontaan pääset mukaan kertomalla, mikä kolmesta asusta on sinulle mieleisin. Arvonnan voittaja saa omakseen äänestämässään asussa näkyvän huivin.
Kaikki huivit ovat BeckSöndergaardin laadukasta villa/silkki -sekoitetta (50/50). Huivien koko on ruhtinaallinen 110cmx200cm.
Arvonta-aika alkaa nyt ja kestää viikon. Osallistu siis viimeistään keskiviikkona 28. elokuuta 2013.

 

Hurjasti arpaonnea teille kaikille!!!

Arvonta toteutetaan yhteistyössä BeckSöndergaardin Suomen agentuurin kanssa. Huivit ja arvontapalkinto blogin kautta saatuja.


867 Responses to “{ äänestä asua – voita huivi }”

  1. Johanna says:

    Ehdottomasti girls night out – kokonaisuus, koska huivikin on kaunein, modernein ja sähäkin.

  2. viveca tikkanen says:

    valinta näistä on nro 1

  3. naana says:

    Ehdottomasti nro. 3, WAU – tarviiko muuta sanoa! <3

  4. Tarja says:

    Ehdottomasti mieleisin asu on asu nro 1. Niin lämpimän, mukavan ja maanläheisen näköinen kokonaisuus 🙂

  5. SaraHoo says:

    Ehdottomasti asu nro 2. Myös kotiäitinä ei tarvitse kynähametta ja tässä olisi sopiva tyyli myös omaan menoon.

  6. Lotta says:

    Tykkään eniten alimman kuvan asusta! Suurin syy siihen ehkä on se, että noi ylempien kuvien farkut ei jostain syystä iske muhun yhtään…

  7. Johanna says:

    Asuista ehdottomasti parhain ja omaan pukeutumistyyliini sopivin tuo 3. ( :

  8. kaijas says:

    asu numero 3 on tyylikäs

  9. Laura L says:

    Ehdottomasti numero kolme on paras 🙂

  10. Marianna says:

    Asu 1 on ehdoton suosikki!

  11. Anniina says:

    Asu 3 on ehdottomasti suosikkini. Ehkä juuri siitä syystä, että niin harvoin tulee laitettua korkoja jalkaan. Yksinkertaisesti ykkösvalinta!

  12. kaisamari says:

    Mietin asujen 1 ja 3 välillä,kallistun nro.3:een!
    Raikas yhdistelmä ja huivi kruunaa koko asun.

  13. Paula says:

    Ehdottomasti tuo ensimmäinen! Grape wine on niin kaunis väri, mutta myös täällä kotiäidille käytännöllisyys on tärkeää 🙂

  14. saiza says:

    Asu 3 ois mun makuun, ääni siis sille:).

  15. Viipeiii says:

    Tiedä häntä johtuuko vuodenajasta, mutta tuo ekan asun huivi miellyttää eniten. Asukokonaisuuksista kelpaisi kaikki! 😀

    Viipeiii

  16. Anne says:

    Ykkönen!

  17. Nora says:

    Numeroykkönen on ehdoton suosikkini. Ruskea nahka ja tähdet ovat niin ihania!

  18. Mar3ngi says:

    Minusta asu nro 1 on aivan ehdottomasti kivoin. Voisin käyttää itsekin tuollaista asua vaikka joka päivä 🙂

  19. Terhi says:

    Tää on vaikea valinta, sillä tykkään vaihtoehdoista 1 ja 3 molemmista ihan tosi paljon. Valitsen nyt kuitenkin tuon asun nron 3, girls night out 🙂

  20. Lokinpoikanen says:

    Kaikki näyttävät upeilta, mutta paras on mielestäni no. 1.

  21. Jenni says:

    Asu nro. 2! 🙂

  22. Jaana says:

    Nro 3 ehdottomasti! Aivan ihana kokonaisuus ja kaunein huivi! 😀

  23. Lotteriet says:

    Asu ykkönen on paras mun elämän tilanteeseen. 5 kk vanhan pojan kanssa tarvitaan helppoutta ja rentoutta!

  24. Elsa says:

    Asu 3 kolahtaa täällä erityisesti! Joten sille ääneni.

  25. Kati says:

    Kaikki ihania asuja, mutta no 1 vie voiton! Ihana arvonta 🙂

  26. Jenny says:

    Ykkönen on IHAN mun tyyliä ja rakastan tähtiä, MUTTA… Aikuisten heppahuiveja (siis tyylikkäitä!!) ei ole aikaisemmin ole ollut saatavilla, joten hevosihmisenä kallistun kolmoseen! Ihania huiveja ja ihania ovat kaikki asut, olen ehdottomasti mukana!!

  27. Mirkku says:

    Kaikki asut kivoja,mutta asu 3 vie nyt voiton. Voi ajatella itsellekin,kun plakkarissa jo yli 45 vuotta. Huivi aah niin kaunis ja monikäyttöinen.

  28. Tiitu says:

    Tuo 3. asu on tosi kaunis (ja sun hiukset jotenkin niin ihqut! 😉 ), mutta käytännöllisyys vie kuitenkin voiton ja päädyn asuun nro. 1.

  29. Nanna H says:

    Asu numero kolme villihevosineen saa mun äänen.

  30. Susu says:

    Kolmonen…ehdoton lemppari!

  31. Eeva says:

    Kolmonen! 🙂

  32. Heissu says:

    Olipas vaikea valinta mutta kyllä se tuo nro1 on eniten mun mieleen.

  33. Salla says:

    Kaikki on kauniita, mutta working day – asun huivi on itselleni mieluisin.

  34. Sanna says:

    Annan ääneni kolmoselle! Ihana, ihana huivi…

  35. Linda says:

    Asu 2 ⎜ Working Day
    Huivi: E-Woolly Stripes/Black

    Tämä on oma suosikkini ja mukana arvonnassa :))

  36. Riina says:

    Kaikki asukokonaisuudet näyttävät hyvältä!
    Suosikkihuivini on kuitenkin asun nro 2 E-Woolly Stripes, siksi äänestän Working day -kokonaisuutta.

  37. alice says:

    Nro 1 on suosikkini rentoudessaan 🙂

  38. Marika Salminen says:

    Asu 1. Ihana! Mukana ollaan!

  39. Anu says:

    Minä valitsisin asun nro1 🙂

  40. Sini says:

    Asu numero 3. Juuri sopivasti rock!

  41. Hanna says:

    Voi miten kauniita & inspiroivia asuja kaikki, mutta
    3 ehdoton suosikki. Hevoshuivi on tosi makee!

  42. JohannaS says:

    Ihana arvonta 🙂 Tykkään kyllä kaikista asuista, mutta jos on pakko valita niin asukokonaisuus 1.
    Viininpunainen tähtihuivi on näistä huiveista mieluisin.
    Terkuin JohannaS

  43. Anakonda says:

    Kolmonen ihastuttaa eniten!

  44. Pia says:

    Kolmas, ihana!

  45. Niia says:

    Ihania huiveja! Oma suosikkini on ehdottomasti asun numero 1 huivi, tuollainen viininpunainen on ihan lemppariväri syksyisin.

  46. Marja says:

    Asu nro 1 on eniten minun mieleeni!

  47. pulu says:

    Kaikki asut on ihania.Mutta suosikiksi nousee asu nro.2,koska kaappini kaipaa juuri tuollaista ajatonta huivia!

  48. Sussu says:

    Ykkönen on paras kokonaisuus, mut kakkosen huivi miellyttää eniten joten pakko valita kakkonen :D!!! Vitsit sun hiukset on ihan täydelliset!

  49. Memm says:

    Girls night out luvassa pitkästä aikaa, joten inspiraationa siihen valitsen asun nro 3.

  50. Anna says:

    Kaikki asut ovat kyllä hurmaavia, mutta kyllä numero 1 on numero yksi!:)

  51. Johanna says:

    Asu nro 3 on aika ihana, mutta ehkä kuitenkin valitsen nro ykkösen. Sen voisin itsekin pukea mennessäni töihini päiväkotiin.

  52. Minttu says:

    Asu 1 on suosikkini!

  53. saija says:

    Ensimmäinen olis kiva, eli casual mom, ihanan pirtsakan värinen

  54. Joski says:

    Vaikea valinta casual momin ja girls night outin välillä, mutta paras on girls night out! Huikean kauniilta näytät kaikissa asuissa:)

  55. Sai says:

    Kolmosta äänestän! 🙂

  56. MaijaK says:

    Kaikki huivit upeita, mutta asu nro 3 on ehdottomasti mielestäni paras! Huivin hevoset tuovat perustyylikkääseen asuun sitä jotain 🙂

  57. Tytti says:

    Valintani on nro 1, ihanan rento ja siisti asukokonaisuus 🙂

  58. mh says:

    Ykkönen! Ihanat värit ja asukokonaisuus.

  59. kaijuli says:

    Kallistun tuon 1 asun kannalle. Ihana huivi ja rennot vaatteet todellakin sopivat tämänkin kotiäidin tyyliin! 🙂

  60. laurav says:

    Ehdottomasti asu nro 3. Kyseistä huivia haaveilen omakseni!

  61. Ulla L says:

    Numero 2 on mun suosikki. Juurikin tuontyyppisessä asussa viihdyn hyvin.

  62. Anni says:

    Asu nro 3 on suosikkini, siinä oleva huivi on raikkaimman näköinen!

  63. Hanna says:

    Ensimmäinen vaihtoehto on juuri sopiva syksyksi 🙂

  64. Lisbeth says:

    Kaikki asut on tosi kivoja, mutta nro 2 miellyttää eniten!

  65. Kata says:

    Asu 1! Tai ainakin asu ykkösen huivi! Näytät kyllä joka kuvassa todella kauniilta ja tyylikkäältä 🙂

  66. Mirka says:

    Mun suosikki on ehdottomasti ykkönen 🙂

  67. Leena says:

    Ykkönenkin on ihana mutta jotenkin tuo kolmonen kuitenkin vie voiton 🙂

  68. Päivi J says:

    Kivoja kokonaisuuksia kaikki, mutta numero 1 on suosikkini.

  69. Oona R says:

    Ehdottomasti asu numero yksi kun tuo väri sopii just sopivasti syksyyn.

  70. salla says:

    kaikki asut on aivan ihania, mutta 1 on ehkä eniten omaa tyyliäni, joten valitsen sen 🙂

  71. Laura says:

    Ääni menee asukoknaisuudelle nro 1

  72. Jutta says:

    Ehottomasti nro 1. Kaunis huivi!

  73. Mervi says:

    Kaikki asut näyttää hyvältä, mutta numero 3 on ominta tyyliäni, joten valitsen sen.

  74. Mia says:

    Villit hevoset on aina ihania! Eli asu numerolla 3 ehdottomasti!

  75. Aino-Maija Lahti says:

    Asu nro 1 on minun suosikkini! Koko asu ja varsinkin huivi vie ajatukset tulevaan syksyyn!

  76. Ansku1 says:

    Kaikki asut ovat tosi kauniita, mutta 3. asun huivi on kaikista tyylikkäin. Se on siis valintani.

  77. Charlotte says:

    Kaikkia asut ovat kauniita ja huivit myös. valitsen asun n.3

  78. lindaa says:

    Casual mum!! Eli ykkönen on best!!!

  79. TIIA says:

    Asu 3 huivi! Jotta tämäkin kotiäiti saisi joskus aikaan laittaa huivin kaulaan & lähteä tuulettumaan. ;D

    Kiitos ihanasta, piristävästä blogista jälleen kerran!

  80. StyleC says:

    Megavaikea valinta ykkösen ja kolmosen välillä, mutta sanotaan nyt asu nro 3 🙂 Voi kun onni olisi myötä! Ostin keväällä ensimmäisen Beck Söndergaardin huivini, eikä se juuri ole poistunut kaulastani sen jälkeen -se kun tuntuu sopivan ihan kaiken kanssa. Olisi aika mahtavaa saada toinenkin…

  81. milla says:

    3. asukokonaisuus oli huikein huivineen päivineen:)

  82. Kati says:

    Minulle sopivin on ehdottomasti eka eli Casual mom kokonaisuus. Cause I’m worth it! 🙂

  83. Marja says:

    Asu nro 1 on eniten minun makuuni!

  84. Lille says:

    Ehdottomasti numero 2. Raitahuivi on tyylikäs ja ihanan merellinen.Sopii tummasävyisenä huivina syksyyn. Tähtihuivissakin oli kauniit värit, mutta tähtikuosit ovat omaan makuuni liian “Amerikanlippumaisia”.

  85. moonangel says:

    Oma suosikkini on numero 3, tyylikkäin asukokonaisuus mielestäni 🙂

  86. mirmi says:

    Asu 2 tässä tapauksessa, vaikka kaikki vaihtoehdot tyylikkäitä ovatkin. Kakkonen kolahti juuri siksi, että olen tässä jonkin aikaa pähkäillyt omaa työvaatetyyliäni ja asu 2 oli juuri sitä mitä olen ajanut takaa! Työssäni en voi käyttää kynähameita, jakkupukuja tms., mutta ongelma oli kuinka näyttää tyylikkäältä näyttämättä liian rennolta 😀

  87. Astrida says:

    Girls’ night out! Makee huivi!

  88. Sofie says:

    kokonaisuus numero 1 on ehottomasti !

  89. Jenni says:

    Asu 1. on minun makuun, sopivan rento.

  90. EN says:

    Ehdottomasti nro3!! Heppatyttönä ja mustavalkoisuuden vaalijana valitsisin huivin nro3 🙂

  91. Riina says:

    asu n.1 ihastutti minua eniten! 🙂

  92. Pieni lintu says:

    Äänestän nro 2 kokonaisuutta.

    Meinasin sanoa nro 1, se on kaunein kuva ja kokonaisuus, mutta jos palkintona on äänestämäni huivi niin sanon nro 2 koska se huivi on eniten omaa tyyliä. 😉

    pienilintu at gmail.com

  93. Saga says:

    Tykkään hirmuisesti kaikista, mutta 3. vaihtoehto miellyttää nyt eniten kun hieman juhlatunnelmissa olen 🙂

  94. lattenainen says:

    kakkonen on mun suosikki

  95. Karla says:

    Asu nro 1 osui ja upposi ekana 🙂 rento mutta silti tyylikäs!

  96. Sanna says:

    Ehdottomasti numero 3. Tyylikkäin kokonaisuus ja ihanin huivi:)

  97. J says:

    Asu numero 1 !
    Kivan raikas ja tyylikäs! Sopisi myös omaan elämäntilanteeseen 🙂

  98. Minna K says:

    Kaikki aivan ihania 🙂
    Mutta jos valita täytyy,niin ensimmäinen vaihtoehto ;casual mom olis kenkiä myöten ominta 😉

  99. -päivi- says:

    Asu 3 on aivan ihana, minun näköinen!

  100. saanko says:

    Asu no 2 on mieleiseni!

  101. MaccyK says:

    Mielestäni kaunein asukokonaisuus on numero 2 ja siinä oleva huivi NAM!

  102. _susku says:

    Ihania huiveja! Asut 1 & 3 ovat suosikkejani, mutta jos vain yksi pitää valita, niin käännyn 1. Asukuvan ja huivin puoleen.

  103. Anniina says:

    Ehdottomasti nro 1 casual mom! Syksyksi tuo olisi täydellinen huivi ja oikein onnistunut asukokonaisuus 🙂

  104. Elisa says:

    Kaikki asut ja huivit kauniita, mutta omiin väreihin sopii parhaiten
    asu nro 2

  105. Punainen Pihlaja says:

    Kaikki kivoja kokonaisuuksia, mutta voiton vie ehdottomasti tuo kolmonen! Makee huivi!

  106. Kolmas asu saa minun ääneni, vaikkei muissa mitään vikaa ole 🙂

  107. HeidiS says:

    Asusi numero 3 miellyttää minun silmääni eniten, värit ja tyyli juuri ok minulle,huiveja ei voi koskaan olla liikaa, HeidiS

  108. Jeanette says:

    Kaikki asut ovat hurjan tyylikkäitä mutta valitsenpa nro. 2 suosikikseni =) Uusi lukija liittyi mukaan ja sinulla on huippukiva ja kaunis blogi.

  109. ulriikka says:

    Ensimmäinen asukokonaisuus iski minuun eniten! 🙂

  110. Salla says:

    Täytyy sanoa että kaikki asut on omalla tavallaan upeita, mutta valintani on asu numero yksi 🙂 Sulla on ihan tosi kiva tyyli!

  111. Pellavainen says:

    Voi apuva, kun kaikki asut ja huivit on aivan ihania! Mutta kyllä se yltiö ihanin taitaa olla numero 3. 🙂

  112. Heli says:

    Nro 1 🙂

  113. Maija says:

    Olipa vaikea valita ykkösen ja kolmosen välillä mutta kolmosen huivi vei voiton 🙂

  114. Stina says:

    Kolmonen ehdottomasti. Tosi rock ja osoittaa, että pienten lasten äitikin voi näyttää upealta. Go girl!

  115. fea says:

    Asu 3 on eniten tyyliseni ja huivi upea. Haluaisin myös ton mustan nahkatakin siitä asusta 🙂

    fea

  116. TeSa says:

    Kolmonen. Raikas, kaunis ja moneen menoon sopiva kokonaisuus.

  117. Heidi says:

    Kiva arvonta ja palkinto kovin ajankohtainen, kesäiset huivit kun saa jo pian pakata talvisäilöön. 2. asun tyylin näen heti itselläni juuri töissä päällä ja raidallinen huivi olisi todella monikäyttöinen 🙂

  118. Nitta says:

    Ykkönen on lemppari!

  119. Minna says:

    Minä pidän eniten asusta numero 1. Jollain tapaa maaalaishenkinen 🙂

  120. Sirkku says:

    Asu kolme oli ihana, siinä on hienostunrisuutta mutta sopii arkeen ja juhlaan

  121. Maria.s says:

    Ensimmäinen ja viimeinen kolahti eniten mutta kallistun kyllä siihen viimeiseen ihan huivin kuosin vuoksi 🙂

  122. Kaati says:

    Huikean hyviä kuvia!! Minulle sopisi varmaan parhaiten Girls night asussa näkynyt huivi, vaikka Casual Mom huivin värikin ehkä miellyttäisi.. Mutta valitsen siis vikan (GNO)!

  123. Laura says:

    1 oli mieluisin! voisin ottaa asun kokonaisuudessaan itsellenikin!

  124. Anna-Maija says:

    Asu 2 miellyttää minua eniten. Tähtihuiveja on jo nähty: raidat näytävät raikkailta ja tyylikkäiltä.

  125. Viivi says:

    Ykkönen on aivan paras! Huivi on ihana syksyinen:-)

  126. SannaL says:

    Asu nro 2 on kiva! Raitahuivi olisikin syksyn ostoslistalla.

  127. Karoliina says:

    Nro 3 on ehdoton suosikkini. Huivi on kuin piste i:n päälle 🙂

  128. Leiska says:

    Kaikki kivoja, mutta nro 3 mieluisin! 🙂

  129. Mervi says:

    Valitsen asun numero 2.

  130. KatriK says:

    Kolmas asu on simppeli, mutta tyylikäs. Kaunein huivi mielestäni siinä.

  131. anin says:

    Kivannäköisiä asuja kaikki, mutta suosikiksi nousi numero 3 joten annan sille ääneni! 🙂

  132. Elina says:

    Täälläkin liputetaan nro 3. puolesta. Juuri sitä mistä itsekkin pidän – toisaalta nämä kaikki ovat! :))

  133. Blomma says:

    Minäkin kallistun ykköseen :).

  134. Piia says:

    Kolmonen on paras. Niin kauniit, sinä ja huivi! 🙂

  135. Iida says:

    Kaikki kolme oli niin näyttäviä, että vaikea valita se yksi! Pidin kuitenkin eniten nro 1. Se viininpunainen huivi.<3 Olen jo meinannut klikata ostoskoriin juuri kyseisen ihastuksen, mutta hinta meinaa huimata! 😀 vasta ostin juuri samanlaisen mutta mustabeigen. Ihan lemppari! 😀

  136. Jonna says:

    Asu numero 3! 🙂

  137. Johanna says:

    Asu 2 on aivan ihana ja raidallinen huivi ihastuttaa raitamaniasta kärsivää. 🙂 Sainpa tästä inspiraatiota huomisen toimistolookiin!

  138. Hanna says:

    Eka asu on mun mieleen!

  139. Ansku says:

    Vau mikä arvonta!

    Kolmonen on ehdoton suosikkini 🙂

  140. Ninni says:

    Asu 2, raidat on aina ihania <3

  141. pippanen says:

    ykkönen on ykkönen

  142. Katja says:

    Asu numero 3 on mieleisin.

  143. Minna says:

    Casual mam kuvastaa myös omaa tyyliäni eli tämä kokonaisuus minusta mieluisin

  144. Teija says:

    No hei kolmonen tietty! Wau mikä mimmi ja wau mikä huivi 🙂

  145. anne says:

    Casual mamma on ihanin 🙂

  146. Tia says:

    Ui vui, ihana Casual Mom! Äänet siis lentävät tähtien lailla asulle 1 😉

  147. wendy says:

    valinta näistä on nro 3

  148. Outi says:

    Ehdottomasti numero 3.

  149. Jenni says:

    Asukokonaisuus 1. Ihanan rento!

  150. Pilvi says:

    Kaikki asut ovat ihan mielettömiä, joten valinta on vaikea! Päädyn kokonaisuuteen nro 1, sillä siinä oleva huivi on kivoin. Asut ovat kaikki kolme sellaisia, että kyllä ottaisin. 🙂

  151. Anne P. says:

    Kyllä se on tuo asu 3 Girls night out 🙂 Kaikki näyttävät kyllä ylläsi hyvältä!

  152. Maria K says:

    Girls night out, eli asu 3 oli paras. Itselläkin tosin noita tyttöjen iltoja ollut viime aikoina vähän – kotiäiti kun olen.

  153. sss says:

    Asu nro. 2 kolahti kyllä eniten!

  154. Jarna says:

    Ääni kolmoselle!

  155. piia says:

    Kokeilen taas onneani ja 2. on mieluisin!!!

  156. Tarja L. says:

    Beck Söndegaardin huivit ovat aivan ihania! Vaikea valita noista asuista, sillä kaikki ovat kivoja. Ehkäpä käännyn asun 1 puoleen: sitä kait eniten tätä nykyä olen eli “casual mom” 🙂

  157. Heppu says:

    Kolmonen! Myös se girls night out tulis tarpeeseen 😉

  158. Maijis says:

    Suosikkini muuten on numero 1, mutta valitsen kuitenkin numeron 3, koska sille huiville minulla olisi nyt eniten käyttöä. Tähtihuiveja kun jo on. 🙂

  159. Katriina says:

    Ensimmäinen asu on tosi mukavan oloinen, ja viininpunainen huivi sopisi tosi hyvin syksyn menoihin.

  160. nani says:

    2 on ehdottomasti paras! En yhtään pistäisi pahaksi tätä voittoa ;D

  161. Jos paras pitää valita niin ykkönen.

  162. Tiia says:

    Ehdottomasti nro 1 ! Niin yksinkertainen ja mukavan näköinen 🙂

  163. Paula says:

    Asu nro 3 on yksinkertaisesti upea!

  164. Hrh says:

    Oijoi, ihania kaikki! Valitsen kutenkin nron 3, upea asu ja huivi.

  165. Heidi says:

    Kakkonen! Tosi kaunis ja sopivan simppeli huivi!

  166. Tuija says:

    Working day on niin mun tyyliä eli ääni kakkoselle ja peuukua pystyyn mun arpaonnelle!

  167. Elisa says:

    Aivan ihana postaus!!! Ehdoton suosikkini on nro 3. Sekä asu, että huivi. Nyt onnetar, suosi minua!!! 😀

  168. Ansku says:

    Vaikka olenkin ns. businessnainen, niin kyllä ykkösen asuste on kyllä ehdottomasti ihanin! Ihanan syksyinen ja raikas <3

  169. Elma says:

    Näin syksyllä kiehtoo tuo kakkoskuvan huivi ja asukin on oikein kiva.

    – Elma –

  170. Kati says:

    Ensimmäinen asu miellyttää kyllä eniten 🙂 joudun käyttämään töissä asiallista business -linjaa, joten rennommat asut näyttää aina tosi hyviltä! Ja nuo tähdet!

  171. Tiina says:

    Kakkonen. Mulla on joku ihme kausi että kaikki harmaa on kauhean kivaa. 😀

  172. Sallu says:

    Ehdottomasti kolahti asu nro2.

  173. Omppu says:

    Numero 3! Ja voi miten kaunis Emilia 🙂

  174. Elina says:

    Ehdoton suosikki on nro3! Naisellinen, tyylikäs ja sopivan sähäkkä:)

  175. annika says:

    Olipas vaikea valinta 1 ja 3 välillä. Päädyin lopulta asuun nro 3. Ihana arvonta, kiva kun on tälläsiä!

  176. Sandy says:

    Ilman muuta kolmosasu, ja kyseisen asun huivikin aivan ihana. 🙂

  177. Baby-girl says:

    Kovasti mietin asujen 1 ja 2 välillä mutta kyllä tuo asu 1 taitaa nyt viedä voiton ja kuvastaa parhaiten omaakin kotiäidin lookkia 🙂 Huivi on aivan ihana!

  178. Tiia says:

    Ykkönenkin on kaunis, mutta kolmonen on huikea!

  179. krisse says:

    Ihana arvonta!
    Asu numero 2 on mun valinta!

  180. Anne says:

    1 on paras!

  181. Sue says:

    Tykkäsin eniten asusta nro 1.

  182. LPP says:

    Kyllä mä lähtisin ykköstä äänestämään 🙂

  183. Pikke says:

    Asu 1 on kaunein ja huivi myös.

  184. Jenni says:

    Ykkönen on suosikkini, vaikka kaikki ovat kauniita! 🙂

  185. Tuija says:

    asu nro. 1 ihastutti huivin tähtikuviolla ja rennolla olemuksella.

  186. Silja Maaria says:

    Työasu on kymppi! 🙂

  187. Saya says:

    Asu nro 1 oli kivoin, ehkäpä siksikin että se on lähimpänä omaa tyyliäni 🙂

  188. Ehdottomasti asu nro1.

  189. Juliette says:

    Kolmas asu, eli “naistenilta-asu” on ehdoton suosikkini. Tyylisi on rento, mutta suloinen ja toi huivikin sopisi mun vaatteisiin täysin! 🙂

  190. Sini says:

    Kaikki kivoja asuja, mutta 2. on onnistunein kokonaisuus. Voisit muuten tehdä postauksen huivien eri “sidontatavoista” 🙂

  191. AnuElina says:

    Asu nro 3 on eniten omaa tyyliäni, joten sitähän minä äänestän! Ja tuon huivin haluaisin! 🙂

  192. Sanna K says:

    Kolmonen, vaikkakin kaikki kivoja!

  193. Pia says:

    Asu kakkonen on upein!

  194. Annika says:

    Mieleisin on asu nro 1

  195. svii says:

    Asu nro 1 on kyllä kaunein, rentous on syksyn juttuja! 🙂

  196. essis says:

    Numero 1 🙂

  197. Taika says:

    Numero 1 olisi tämän kotiäidin valinta

  198. Eniten silmääni miellyttä tuo asu nro 1. Sopivan rento asu syksyyn ja huivi tuo kivasti piristävää väriä kokonaisuuteen.

  199. Pia says:

    Kaikki asut sopisi, mutta huiveista mieluisin numero yksi!

  200. Sini says:

    mieluisin vaihtoehto ja itsellekin kaikkein parhaiten sopiva on asu nro 1 ja huivi vaikuttais ihanalta!

  201. Henna says:

    Kolmonenki on kyllä hieno, mutta kyllä kivoin asu -ja huivi- on ykkönen!

  202. Katariina says:

    Kakkonen!

  203. maija says:

    Ehdottomasti toinen asu! Hienostunut ja kivoin kaikella tapaa 🙂

  204. Annuli says:

    1. Ja kaikki asut oli hienoja. Mä olen huono käyttämään huiveja ja olen yrittänyt opetella. Kuvista sai paljon vinkkejä.

  205. Mm says:

    Kolmonen on eniten minun makuun!

  206. Susanna K says:

    Ehdottomasti valintani on ‘girls night out’ 🙂

  207. Bluebird says:

    Número dos (2)! Kokonaisuus on rennon tyylikäs.

  208. Monica says:

    Kakkosasu on ihana! Johtuu varmaan kotiäitivuosien jälkeen ensi viikolla alkavasta työelämästä ;D Hienoja kaikki, mutta kakkonen istuu nyt omaan silmään eniten 🙂

  209. Maria says:

    Kaikki asukokonaisuudet ovat upeita, mutta kallistun ykköseen! Se on kuitenkin omaa tyyliäni eniten.

  210. Tämä äippälomalainen äänestää Working Day Mamaa 🙂

  211. Tanja Montin says:

    En tiedä johtuuko aika samanlaisesta elmäntilanteesta, mutta casual on ihan ehdoton ykkönen :)!!

  212. Suffeliini says:

    Nro.1 olisi suosikkini, nuo tähdet ovat vaan niin ihanat! 🙂

  213. Mini says:

    Suosikkini on asu nro 2. Ensi syksyna olisi tarkoitus palata toihin kolmen kotonaolovuoden jalkeen, iiks!! Ihana huivi auttaisi kummasti asiaa 😉

  214. cami says:

    Vaikka noi hepat tossa kolmannessa huivissa on sairaan makeet niin silti toi eka asu on eniten mieleen, sen voisin sellaisenaan pukea itsekin samantien 🙂

  215. Saara says:

    Wow, asu nro 1, ehdottomasti! 🙂 Upea kokonaisuus!

  216. M.S says:

    Number 3! Ihanan graaffinen mutta silti muodikas tyyli mielestäni sekä arkeen että tyttöjen iltaan:)

    T.M.S

  217. Sini says:

    Ehdottomasti asu nro 2! Ihana asu, ja tuo huivi <3 Haluisin muuten vinkkiä tuontapaisen nutturan tekoon, onnistuiskohan? 🙂

  218. k.ilona says:

    Asu nro2 🙂

  219. Senni says:

    Eniten iski asu numero 3! Huivi luo ihanan rennon fiiliksen asuun.

  220. AnnaO says:

    Kaikki asut olivat kauniita, asu nro 1. kuitenkin oma suosikkini 🙂

  221. Marjo Marila says:

    Asu 2 kolahti heti. Kaikki huivit upeita!

    T: huivifriikki Marjo

  222. Helmi says:

    nro 1 🙂

  223. Jackie says:

    Kaikki ovat kauniita, mutta suosikiksi nousee kuitenkin huivi, joka on asussa nro. 2: WORKING DAY. Voi jukupliuta, toivottavasti arpaonni potkii! 🙂

  224. Anna-Maija says:

    Eniten mieleeni on asu numero 1, ei muissakaan mitään vikaa ole! 🙂

  225. Suvi says:

    Ihania kaikki, mutta kyllä asu nro 3 vie voiton!

  226. Tintti says:

    Ykkösen ja kolmosen välillä olen, hmmm, valitaan nro 1 :)!

  227. Riitukka says:

    Kolmas asu paras asu : )

  228. Jensu says:

    Asu nro 1 on ehdottomasti ykkönen, kaikki natsaa! 🙂 Muutkin asut ovat todella upeita kokonaisuuksia, mutta ykkönen on ykkönen; piste iin päälle on asukokonaisuuden kengät, aivan huikeat, wau!

  229. Anne says:

    Asu 2 on tällaisen toimistotyöläisen lemppari! 🙂

  230. Hanna says:

    Nro 3 ehdoton suosikkini, hieno viimeistely hienoon kokonaisuuteen:)

  231. Emmlia says:

    Ehdottomasti asu nro 2! Itsekkin juuri kotiäidiksi jääneenä, se tuntuu omimmalta kokonaisuudelta! Ja huivikin on kaunein ;).

  232. Virpi says:

    Kaikki ovat kauniita ja tyylikkäitä, mutta itse pidän eniten Casual Mom-tyylistä!

  233. Katariina K says:

    Asu 1. Hyvä esimerkki siitä, että äitinänin voi pukeutua nätisti.

  234. Emma says:

    1 ja 3 asut ovat molemmat mieleeni, mutta nuo kolmoshuivin hepat ja mustavalkoisuus ovat juuri sitä mitä olen etsinyt jo muutaman vuoden, joten KOLMONEN! 🙂

  235. Iina says:

    Asu nro 2, koska työasuja tässä kovasti mietiskellään monen vuoden tauon jälkeen…

  236. Kipa says:

    Ehdottomasti 3! Ihan paras =)

  237. Soihtu says:

    Omimman näköinen asu olisi kasuaali ykkönen, mutta koska sen huivi ei väriltään sopisi minulle, ääneni menee asulle nro 3. Heppahuivissa on värit ja kuviot kohdallaan, ja on huivin kantajakin sähäkkä leidi.

  238. Sirpa says:

    Kaikki ovat ihania mutta ominta tyyliäni tuo nro 3.

  239. Jonna says:

    Ihana tähtihuivi! Eli ensimmäinen asukokonaisuus ja huivi on paras.
    Voi kun kerrankin osuisi arpaonni omalle kohdalle… Tahtoo tähtihuivin! 🙂

  240. Heidi says:

    Girls night out! Nro 3 on mieluisin.

  241. Anu says:

    Ehdottomasti ykkönen on ykkönen 🙂

  242. Rehellisesti tykkään kyllä ihan joka asusta ja noihin Pleasen farkkuihin olen niin rakastunut! Mutta yksi yli muiden on kuitenkin asu ja huivi nro 3!
    Kiva asupostaus muutoinkin!

  243. Anna says:

    Valitsen ehdottomasti näistä asukokonaisuuden 1. Pidän sen rennosta ja maanläheisestä ilmeestä! Ihana kokonaisuus kerrassaan!

  244. Heidi says:

    Hirmu vaikea valinta, koska kaikki asukokonaisuudet oli todella hienoja. Mutta… Kyllä mä kallistun tuohon 2.kokonaisuuteen 🙂
    Aivan ihanat hiukset sulla. Tuossa kakkosessa niin siististi, mutta kumminkin rennosti, en vaan itse koskaan saa noin. Ja noissa muissa noi laineet, kerropa vinkkisi kuin saada tuollaiset? Kiitos 🙂

  245. Anna says:

    Ihania kokonaisuuksia kaikki, mutta itsekin kahden pienen lapsen äitinä liputan kuitenkin tuon casual momin puolesta. Eli asu numero 1 on kaunein 🙂

  246. Henna says:

    Kolmonen ehdottomasti!:)

  247. Heli says:

    Ihania huiveja ja jos nyt onnistas. Asu numero kolme mielestäni upea.

  248. kata says:

    ykkönen ykkönen ja ykkönen – ehdoton valintani 🙂

    -kata-

  249. Laura says:

    Oma valintani on kolmas asu, ihana!

  250. Pirre says:

    Asu nro 1! Kuvaa minunkin tämän hetkistä tyyliä hyvin ja sitäpaitsi, tähdet on ihania!!

  251. Merja says:

    Kakkonen on ykkönen. Ekan asun tähtihuivikin on kiva.

  252. Minttu says:

    Nro 2, vaikka kaikki ihania! Ja sun hiukset on aivan täydelliset!

  253. Anniina says:

    Kyllä voiton vie vaikeasta valinnasta huolimatta nro. 3!!! U-P-E-A!!!

  254. Tiiu says:

    Vieläkö on villihevosia… Noh, biisi ei ole makuuni, mutta huivi on! Ehdottomasti nro 3.

  255. Johanna says:

    Asu nro 1 edustaa eniten omaa tyyliäni ja myös sen huivi miellyttää noista kolmesta eniten! Voi kun arpaonni kerrankin suosisi.

  256. Pauliina says:

    Moikka ! Kyllä se on 3, ehdottomasti mun näköinen huivi !

  257. LennuKoo says:

    Kolmonen eniten mieleeni.

  258. Johanna says:

    Kolmonen on suosikkini! Ihania kyllä kaikki..

  259. heidi says:

    Asu nro 3 räväkkyydellään mun suosikki.

  260. Martsa says:

    Suosikkini on asu nro 2; samalla siisti ja edustava, mutta kuitenkin rento tyyli 🙂

  261. Katja says:

    Valitsen asun nro 3, vaikka ykkösen huivista tykkäänkin eniten.

  262. Hanna says:

    Ehdottomasti asu numero 1 on suosikki!

  263. Leena says:

    Tähdet, tähdet… Ne aina vaan lumoaa. Ykkönen on väriensä puolesta syksyn suosikkini vaikka muutkin on huippuja 🙂

  264. leena says:

    Asu nro3. Koska inhokista on tullut ihastus eli musta nahkatakki on nyt SE juttu.

  265. Meeri says:

    Huivi nro 1 olisi ihanan syksyinen! 🙂

  266. Henna says:

    Eniten miellytti asu numero 1. Raikas, reipas, kotoinen ja suloinen!

  267. Heli says:

    Kakkonen mielusin asukokonaisuus.

  268. Katya says:

    Heppahuivi ehdottoman paras!

  269. AnnaW says:

    Kaikki huikaisevan upeita asuja! Mutta kyllä nuo villit hevoset laukkaa voittoon, eli nro 3!

  270. Emilii says:

    Kaikki asut ovat kivoja ja sopisivat itsellenikin. Päädyn nyt kuitenkin valitsemaan ykkösen, sillä tuon värinen huivi olisi kovin tervetullut syysvaatekaappiini 🙂

  271. Kotivalo says:

    Ehdottomasti numero 2, vaikkakin kaikki upeita =)

  272. Ms Maiskis says:

    Kolmosasu on eniten omaa tyyliäni, joten sen valitsisin jos voitan. En kyllä ikinä voita mitään, että ei sen puoleen 😀

  273. M says:

    Kolmonen on suosikkini. Girls night out tulisi täälläkin kyllä tarpeeseen 🙂

  274. Emmiina says:

    Ehdottomasti asu 3!! Niin tyylikäs ja sähäkkä, huivikin superupee!

  275. Liljankukka says:

    Asu 1 on suosikki 🙂

  276. only says:

    Kolmonen on ehdottomasti lemppari, siinä on kaikki kohdillaan!

  277. Minna Loima says:

    Nro 1 suosikkini!

  278. Paivi says:

    Ykkönen on ykkönen 🙂

  279. Tiina says:

    Asu nro 1 on paras. Tykkään tähtikuoseista paljon 🙂

  280. Tara says:

    Ehdottomasti ykkönen on paras.

  281. Memmi says:

    Asukokonaisuus 3 on mun mielestä ihanin. Mä haluaisin just tuon tyylin! Ja niin kaunis huivi!!

  282. Martsa says:

    3. Olis jo pelastanut huomisen girls night outin…. Ja eiku omia huiveja kaivelemaan… Yhyy

  283. TiinaH says:

    Ensimmäinen on aivan ihana ja sopisi omaankin kotiäiteilyyn, mutta omaksi valitsisin silti klassisemman vaihtoehdon kaksi.

  284. Lavender says:

    sinä olet ihanin kaikissa, mutta kakkosen huivi on tyylikkäin. Kolmonenkin on ihana, mut itse en näytä hyvältä mustavalkoisessa.

  285. Mari says:

    Kaikki upeita mutta kolmonen varmaan oman tyylisin.. Eli asu nro. 3!

  286. Mellu says:

    Ykkösasu on eniten mun mieleen. Värimaailma on vaan näin syysilmojen lähetessä tosi mieleinen. Toki kaksi muutakin ovat kauniita (ja etenkin nahkatakki heppahuiveineen), mutta ykkönen on ykkönen 🙂

    Aurinkoisin kesälomaterkuin Mellu

  287. VTFIN Mamma says:

    Vaikka olenkin klassikojen ystävä ja pelkään vähän väriloistetta Casual Mom eli nro 1 on suosikkini, tähtihuivissa vaan on sitä jotain!

  288. Peppi says:

    Oi ehdottomasti asu nro 2! Tyylikäs kokonaisuus ja asun kruunaa kaunis huivi 🙂

  289. Riikka says:

    Viihtyisin parhaiten asussa 1, mutta mielestäni 3 on silti kaunein. Ja huiviki on kaunein ;). Eli vastaan nro 3.

  290. Sari says:

    Asu 1..tykkään niin tuosta huivista..

  291. Henna says:

    Asu numero 3 on loistava, aivan ihana!

  292. Ann says:

    Asu nro 1! Ihan mun tyyliä! Ja huivi on ihanan näköinen!

  293. Marika says:

    Tuo kolmonen on kyllä ehdottomasti mun lemppari. Selkeä ja tyylikäs. Upeita tosin kaikki asut. 🙂

  294. pinja_p says:

    lemppari on ehottomasti numero 3! kiitos muuten muki-arvonnan mukista! siitä on monet kahvit jo juotu ja se aina jaksaa piristää sateisenakin aamuna 🙂

  295. pirjo:) says:

    Kyllä toi Asu 1 ois nyt mukavin. Mukana arvonnassa siis tähtiä tavoittelemassa 🙂

  296. miina says:

    Asu nro 3 on mielestäni kaunein! Kokonaisuus on tyylikäs.

  297. Sanna says:

    Asu 3 ja heppahuivi iskevät! Ihanasti särmää ja mustavalkoinen on aina IN. 🙂 Mukaan arvontaan siis, ehdottomasti!

  298. Anna says:

    Asu 2 oli paras.. Tyylikäs ja kuitenkin jotenki huoleton. Tietenki myös raidat on ihania!

  299. Miisu says:

    Kaikki asut ihania, mutta valitsen nro 2!

  300. Pauski says:

    Kolmonen on ehdoton suosikkini! Värinsä ja kuvionsa puolesta huivi näyttää monikäyttöiseltä.

  301. Lumo says:

    Kakkosasu ja E-woolly-huivi ovat suosikkejani.

  302. MIA says:

    Girls night out!
    lisää näitä tilaisuuksia ja iiiihhaahhnaa huivi 🙂

  303. Jeba says:

    Oooooi, mä niin tykkään näistä huiveista! Ehdottomasti asu nro 1.

  304. SuviM says:

    Ykkönen! Ihana väri ja tähdet vaan on niin kauniita sekä kaulalla että taivaalla.

    Kaikissa kuvissa olet kauniina.

  305. Anna says:

    Nro 3 on paras asu ja kivoin huivi!

  306. Matsku says:

    Kolmonen on suosikkini.

  307. Kristiina says:

    Kaikki on kivoja, mutta ykkönen on eniten “oman näköinen”.:)

  308. JonnaH. says:

    Kaikki ovat kivoja, mutta nro. 3 on paras! 🙂

  309. Manda says:

    Ykkönen on suosikkini!

  310. Elding says:

    Asu 1 on paras ja huivi kaunein.

  311. Katarina says:

    Toinen ehdottomasti! Tyylikäs ja yksinkertainen kokonaisuus 🙂

  312. Lauriczek says:

    asu numero 3 on suosikki! Rock on! 😉

  313. Jenny says:

    Asu 1 Casual mom on ihanan rento ja tyylikäs asu! Tai no… Kaikki on upeita asuja, mutta jos yks pitää valita. 🙂

  314. Emmuinen says:

    Voi asu numero kolme ihastuttaa eniten!

  315. Kata says:

    Suosikkini on asu nro 1. Pidän noista väreistä kovasti! 🙂

  316. riikka says:

    Kyllä ykkönen on sopivan rento mun makuuni 🙂

  317. Priska says:

    Kolmonen! Vaikka kivoja olivat kaikki.

  318. Ohyeah says:

    Kakkonen! Ihanan sharp.

  319. Johku says:

    Asu 1 on tyyliltään ehdoton suosikki.

  320. Hanna N. says:

    Ykkönen on paras, eniten munkin näköiseni.

    Mitäs ihmettä sun hiuksilles on tapahtunut!? Tai siis nehän on selvästi kasvaneet ja ovat kyllä aivan upean näköiset. 🙂 😀

    Kiitos arvonnasta!

  321. Anni says:

    Mahtava arvonta. Minun näköiseni on eniten asu 1. Tähä huivia juuri kuolailen :)Josko onni vaikka suosisi..

  322. Ilona says:

    Ykkönen on loistava! Ihanan rento, kotiäidin mieleen 🙂

  323. Marja says:

    Apua miten ihania kaikki! Ja miten kaunis sä ootkaan… Muuten päätyisin ehdottomasti tyttöjen iltaan mutta rakastuin tuohon kakkosasun huiviin joten nro 2 it is.

  324. Varpu says:

    Asu nro 3! Aivan ihana huivi. 🙂

  325. Cartsa says:

    Kyllä ykkönen on mieleisin, joskin kolmonen erittäin hyvänä kakkosena 😉

  326. HannaB says:

    Miten osaan päättää, tykkään kaikista, suosikkini on nro 2.

  327. Tiitu says:

    Kaikki asut kauniita, mutta eniten kolahti asu nro 3. 🙂

  328. Antsu says:

    Nr. 3, ne hevoset..

  329. Paula says:

    Asu nro. 1 on mun suosikki noista kolmesta 🙂

  330. Salla says:

    Ykkönen on ehdoton ykkönen!! 🙂

  331. Mervi says:

    Asu nro 3 ehdottomasti! Kaunein huivi!

  332. Karoliina says:

    Syksyinen arki. Aivan ihana, numero 1.

  333. Emmahenrietta says:

    Asu 1 on I-H-A-N-A!!!

  334. Kaisu says:

    Asu 1 casual mom 🙂

  335. Virpim says:

    Nro 3 on ihan huippu kiva!

  336. Jonno says:

    Vaikea valita asujen 1 ja 3 välillä… mutta kyllä toi asu 1 on mun lemppari!

  337. Säde says:

    Minua miellyttää eniten asukokonaisuus 2. 🙂

  338. Jenni A. says:

    Isot tykkäykset Asu 3 ⎜ girls night out
    Huivi: E-Wild Horse/Sand <3 <3 ja varsinkin huiville

  339. Mape says:

    Asu 2 Working Day, Huivi: E-Woolly Stripes/Black

  340. Tiina Helander says:

    Eniten minuun kolahti asu numero 1!! Niin kaunis ja simppeli kokonaisuus.
    Mukana arvonnassa ollaan 🙂

  341. Anne P. says:

    Asu numero yksi on mun ehdoton suosikki.

  342. LeAnn says:

    Aivan ihania asuja! Ja huivit ♡ Näistä minua iski numero 1 ja huivikin on eniten näköiseni. 🙂

  343. Jaana says:

    Kakkosasu on mielestäni erityisen mieluisa vaikka toisetkin ovat todella tyylikkäitä.

  344. Dorrit says:

    Kivoja kaikki, kolmonen kuitenkin täysosuma eli lähdetään tavoittelemaan sitä huivia 🙂

  345. joskuuu says:

    Vitsi tuo eka (1) asu on kokonaisuudessaan täydellinen ja huivikin oma lemåparini kolmesta!! 🙂

  346. Sohvi! says:

    Mun lempparikokonaisuus on 3! 🙂 Ihana huivi, jotenkin tyttömäisen söpö, mutta riittävän asiallinen vaikkapa töihin

  347. Nenna says:

    Kolmas asu on lempparini 🙂

  348. Frilla says:

    Minusta paras oli ehdottomasti Casual Mom!

  349. Valtsu says:

    Eniten silmää miellyttää 2 asu. 🙂

  350. Lotta says:

    Kaikki asut ovat nättejä kokonaisuuksia, mutta reippaan rento asu 1 ihanine tähtihuiveineen kiilaa voittajaksi. 🙂

  351. minttumaari says:

    Kaunein on nro 3. Valkoinen väri tekee huivista raikkaan.

  352. S says:

    Palaan töihin viiden kotiäiti vuoden jälkeen ja asu nro.2 olisi juuri ominta työtyyliäni. Joten huivi asusta 2 olisi ihana saada töiden aloitukseen!:) Hiuksesi ovat muuten niiiin ihanat! Ja ihan täydellinen väri!

  353. Susanna Koo says:

    Oi, miten upeita kokonaisuuksia. Voittajaksi äänestän asukokonaisuus ykköstä, rento kokonaisuus arkeen 🙂 Peukkuja arvontaan 🙂

  354. eliise says:

    Ihana tuo ykkös asu, se on minun valintani! Kivat värit, ihana huivi ja kivasti yhdistelty!:D

  355. Emmi says:

    Jee, kiva arvonta! Mutta ei noista voi valita… Ehkä kakkonen?

  356. Virpi says:

    Minun silmää hivelee eniten Working Day -kokonaisuus. Ihana!Ja niin kaunis malli 🙂

  357. Xeve says:

    Asu nro 2 on paras!

  358. Niinak says:

    Asu nro 1 koska toi huivi on niin ihanan värinen ja asu on muutenkin rennon tyylikäs.

  359. Jenna says:

    Ehdottomasti kaunein huivi ja asukokonaisuus minun tyyliini on Asu 3 ⎜ girls night out 😉

  360. AnnaF says:

    Kaunein asukokonaisuus on ehdottomasti asu nro 3 🙂

  361. Riika says:

    Asu numero 3 on tyylikkäin :)! Ihana huivi !

  362. Minna says:

    Hei! Kaikki ovat ihania, mutta asu 2 on minusta paras.

  363. Memmi says:

    Kaunein asukokonaisuus ja kaunein huivi on numerossa 3. Tuon tyylin haluaisin itsellenikin! Ykköskuvassa superihanat kengät!!

  364. Eee says:

    Asu 3 on ehdottomasti minun(kin) lempparini!

  365. Asu numero 3:ssa on tänä syksynä sitä, mihin kiinnitän asukuvissa huomion ja mitä aion itsekin kokeilla. Ihana!

  366. Hannah says:

    Numero 3 on mun suosikkini! <3 🙂

  367. Leena says:

    kaikki kivoja kokonaisuuksia, mutta minulle mieluisin oli nro 2.

  368. Hanna H says:

    Suosikkivaihtoehtoni on asu 2. koska tuo on se tyyli, jota töissä joudun käyttämään ja juuri siksi huivikin olisi hyvin tarpeellinen. Kaunis.

  369. Heini says:

    Oioi! näitä ihania huiveja 🙂 en ole vieläkään raaskinut ostaa omaa, joten osallistutaanpa tietysti tähän. Tykkään kaikista asuista, mutta lemppariksi nousi kuitenkin tuo rento nro 1 kera tähtihuivin!

  370. Kati E says:

    Ykkönen on ihan ehdoton! Kengät tuovat asuun hiukan rouheutta ja huivi on äärettömän kauniin värinen.

  371. Ripi says:

    Sinulle sopivat nuo kaikki, mutta itselleni valitsisin tuon kakkosen 😉

  372. HeidiK says:

    Kolmonen on lemppari 🙂

  373. Mömmeli says:

    Silmääni miellytti eniten asukokonaisuus nro 3.

  374. Laura says:

    Asu kolme olisi minun(kin) valinta <3

  375. Täti Ruskea says:

    Ykkönen on suosikkini!

  376. Kirsi says:

    Asu nro 3 – girls night out, ehdottomasti mun lemppari.

  377. Felkku says:

    Kaikki asukokonaisuudet ovat sellaisia, joita voisin itsekin käyttää tilanteesta riippuen, mutta kolmonen vie kuitenkin voiton.

  378. J says:

    Asu 3, Girls night out! Huivi on ihastuttava! Voin kuvitella, kuinka vielä vuosien päästä uudelleen ja uudelleen kaivan huivin käyttöön kätköistä (jos sitä koskaan piiloon raaskii laittaa). Kuinka se on aina yhtä ihastuttava ja kertoo vielä vuosienkin päästä jotain tänään elämästämme ajasta.

  379. Piia S says:

    Ehdottomasti asu 3. Loistava valinta myöt töihin.

  380. mariusu says:

    asu numero 3 on hieno, kaikki kyllä kivoja

  381. Päivi says:

    Kolmas asukokonaisuus on oma suosikkini.

  382. Nti Papu says:

    Numero 2 on suosikkini!

  383. Elina says:

    Kaikki huivit ja asukokonaisuudet on tosi nättejä! Tällä hetkellä kuitenkin vaihtoehto 1. on lähimpänä sitä omaa tyyliä ja käyttötarkoitusta 🙂 Mukana arvonnassa siis!

  384. Anne says:

    Numero kolme, ehdottomasti. Olisipa tuuria, tämän huivin tahtoisin omakseni!

  385. Sanna says:

    Kaikki ihania! 🙂
    Valintani osuu kuitenkin kolmoseen!

    Aurinkoa päiviisi!! 🙂
    Sanna

  386. Kaikki asut kolahti, jokaisen pukisin mieluusti itsellenikin!
    Joten vaikea valinta siis, mutta nipin napin voiton vie kokonaisuus numero 1! Johtuneeko jo odottelemastani syksystä, kun viininpunainen näyttää niin herkulta, etenkin yhdistettynä konjakkiin ja valkoiseen…ah. 🙂

  387. Anna says:

    Asu nro 2; huivi on I-H-A-N-A!
    Muutoin asut 1&3 muilta osin kivoimmat, rentoa mutta huoliteltua.
    Kiitos kivasta blogistasi!

  388. JJJ89 says:

    Asu nro 1 on suosikkini.

  389. Julia says:

    Ykkönen, huivi piristää asua mukavasti!

  390. Johanna says:

    Asu nro 3 ehdoton suosikkini vaikka kaikki ovat upeita!

  391. Minni says:

    Upeita asuja ja huiveja! Huivien suurkuluttajana olen kanssasi samaa mieltä, että huivilla saa muutettua asukokonaisuuden ilmettä hurjasti. Oma suosikkini on nro 3. Syyshuivi on minulla vielä ostamatta ja villihevonen on juuri etsimäni näköinen. Toivottavasti onnetar olisi kerrankin puolellani 🙂

  392. Tytti says:

    Aivan mielettömän ihana asu nro1. Ehdottomasti niin mun makuun!

  393. Katja says:

    Ykkösen ja kolmosen välillä keikun, mutta ykkönen voittaa!!! =)

  394. Reetta says:

    Kaikki oli kivoja, mutta kallistun asuun nro 1!!

  395. mariia-h says:

    Kaikki asukokonaisuudet ja huivit ovat kauniita ja voisin kuvitella ne myös itselleni. Kuitenkin wild horse -huivi eli kuva nro 3 vie voiton. Rentoa, mutta tyylikästä. 🙂

  396. Soffe says:

    Suosikki on nro2. Voisin itsekin pukeutua tuohon asuun, huivi on ihana!

  397. Mari says:

    Suosikkivaihtoehtoni on numero 3, vaikkakin kaikki huivit näyttävät oikein kivoilta. Arpaonni ei ole yleensä minua suosinut, mutta toivotaan parasta. 🙂

  398. Maarit says:

    Aivan ihania kaikki.
    Suosikkini on numero 2.

  399. NoNNu says:

    Kaikki kolme asukokonaisuutta miellytti silmää! Vaikea valinta, mutta päädyin asuun nro.1. Tuon huivin mielelläni kotiuttaisin. 🙂

  400. Neiti Muir says:

    Ykkönen! Huivi on värikkyytensä ansiosta kaunein ja antaa kivan särmän rauhalliselle asukokonaisuudelle.

  401. Tiia says:

    Asu 1 on ehdottomasti suosikkini, ihanan rento, mutta kuitenkin rouhea kokonaisuus. 🙂

  402. Taija says:

    Ehdottomasti eka – casual mom asu on mun lemppari! Loistava esimerkki siitä, että kotiäidin ei tarvi pukeutua tylsästi ja että mukavuus ei ole yhtä kuin rumat rytkyt, vaan mukavakin voi olla tyylikästä ja tyylikäs voi olla ilman korkoja ja ihan rennoissakin vaatteissa!

  403. Mariina says:

    Nro 3 ehdoton ykkönen, kapeat farkut ja korkkarit on nyt niin kaunis yhdistelmä ja noin kauniilla naisella aivan upea. Värimaailma ja asu muutenkin tällä hetkelä myös niin omaan makuun sopiva.

  404. Noora says:

    Asu nro3 on oma ehdoton lempparini. Upeita huiveja kaikki!:)

  405. Anne says:

    Mukana arvonnassa! Asu nro 3 kaunis asukokonaisuus!

  406. Riikka says:

    Asu numero 1 on suokkarini! 🙂

  407. Hanna says:

    Uno on numero yksi! 🙂

  408. Henppis says:

    Aivan ihania kaikki, niin kuin koko blogisi, mutta kun täytyy valita niin kallistun nroon 1 rentoa tähti meininkiä.:)

  409. jensu says:

    Kaikki ovat todella toimivia, mutta lemppari on kolmonen!

  410. hheidi says:

    Asu numero 3 on mielestäni kivoin! Voisin käyttää täsmälleen samanlaista asua itsekin. 🙂

  411. Mia Ojanen says:

    Sekä asu 2 ja 3 mieluisa,t mutta kun saa valita vain yhden…höh. Okei, asu 2 on ehkä se tällä hetkellä omin eli paras! t. Mia

  412. Eveliina says:

    Asu nro 3 on suosikkini!

  413. Tiina says:

    Asut 1 ja 3 ovat molemmat kovasti minun mieleeni. Asu 1 miellyttää kuitenkin enemmän.

  414. Heidi says:

    Asu 1 mielyttää silmää eniten, aivan ihana <3

  415. apple says:

    Asu numero 1. on suosikkini 🙂 Tähtihuivi on ihana!

  416. PE says:

    Oho, mikä määrä vastauksia jo tähän mennessä.. Ei muuta kuin toivoa, että arpaonni osuisi kohdalle.
    Minun valintani on asu nro 1.

  417. Jolli says:

    Ehdottomasti ykkönen! Love being casual =)

  418. Satu-Maaria says:

    asukokonaisuus nro 1 mutta huiveista valitsisin kolmosen!

  419. Reetta says:

    Asu ykkönen on ihan lemppari. 🙂

  420. Satu says:

    Ensimmäinen asu on ihanin ja tähtihuivi kaunein 🙂

  421. Tintti says:

    Nro.1 on minun suosikkini!! Ihana!!

  422. Pia says:

    Nro 1 on mun suosikki 🙂

  423. Heidi says:

    Eka asu on suosikkini. 🙂

  424. Saija says:

    Asu numero 1 on suosikkini ja se muistuttaaa eniten omaa tyyliäni! 🙂

  425. Niinu says:

    Asu nro 1 on ehdoton lemppari. Lähellä omaa tyyliäni, kotiäidille sopiva. En voi vastustaa tähtikuvioita! 🙂

  426. Tina says:

    Ehdottomasti paras outfit on : Asu 1 ⎜ Casual Mom 🙂

  427. KaagaP says:

    Mun suosikki on nro 2, ihanat värit kohti talvea ja sopii monien vaatteiden kanssa!

  428. Tuula says:

    Numero 1, Casual Mom – tähtiaineista!

  429. Heidi says:

    Asu 3 “girls night out” on niin suosikkini, tuo huivi on vaan niin ihana ja saa tällaisen ikuisen heppatytön hirnahtamaan 🙂

  430. Heidi says:

    Kaikki nuo asut on ihania ja voisin laittaa päälle! Mutta asu nro.2 vie voiton juuri tuon huivin takia. Sopisi moneen eri asuun! 🙂

  431. Mari says:

    Asu nro 3 on mielestäni ihanin!!

  432. Anne-Maria says:

    Asu 3 🙂

  433. Laura says:

    Asu numero 2 on lempparini ja samoin huivi miellytti eniten minua 🙂

  434. Susanna says:

    Täältä lähtee ääni asulle numero 2. Kaikki kolme huivia ovat upeita, mutta tämä kakkoskuvassa näkyvä sopisi parhaiten meikäläisen työasutyyliä piristämään.

  435. Suvi.V says:

    Numero 2 on suosikkini 😀

  436. Emmi says:

    Heppatytölle vaihtoehto 3 on mieluisin 😉

  437. Anne says:

    Asu numero 3 kelpais minullekin tyttöjen iltaan.

  438. Tara says:

    Hei!

    Onpa upeita kaikki… Itse annan kuitenkin piiitkän harkinnan jälkeen äänen asulle numero 1.

    Terkuin Tara

  439. Huli says:

    Kotiäidin silmää miellyttää tänään eniten asukokonaisuus nro 1. Mukavan rento look, sellaista itsekin kaipaan! 🙂

  440. Emmi says:

    Asu numero 2 on suosikkini. Sopii tulevalle opettajalle työasuksi ja on helppo muuttaa tarvittaessa rennommaksikin. 🙂

  441. Elina says:

    nro1. Ihana huivi ja tosi kiva asu muutenkin. 2kk ikäisen tytön äitinä mukavuus ja käytännöllisyys ovat itsellänikin valttia kaikissa vaatteissa

  442. Kikka says:

    Asu 1; ihana!

  443. Ulla says:

    Kaikki asut aivan ihania, mutta valitsen numero 3.

  444. Johanna says:

    Asu nro 2 on suosikkini. =)

  445. Geisha says:

    Asu nro 3 on paras kokonaisuus. Ykkösessäkin tykkäsin kaikesta muusta paitsi farkuista, huivi oli kivan värinen.
    -Sari

  446. Sanna says:

    Nro 1 – Casual Mom. Upean värinen huivi ja asukokonaisuus, jotka passaavat juuri niin hyvin omaankin elämään…

  447. Milla says:

    2. asu on mun lemppari (vaikka mietin kyllä kovasti tuota 3. asuakin)

  448. titti says:

    asukokonaisuus nro 1 on ihan paras:)toki muutkaanei häviä paljoa:)

  449. AnneH. says:

    Asu 3 ⎜ girls night out
    Huivi: E-Wild Horse/Sand

    Tahtoo tahtoo!!

  450. Satu.S says:

    Suosikkini on numero 3. Huivi on helposti yhdistettävissä kaikenlaisiin asuihin värinsä ja kuosinsa puolesta. Ihana huivi, tykkään huipusti!

  451. Minna says:

    Suosikkini on Asu 1 Casual Mom. Kaunis viinipunainen huivi kruunaa kaiken. Huivi, jonka mieluusti itsekin haluaisin…

  452. Miia says:

    Asu 3 – aivan Ihana!

  453. VivianP. says:

    Hei Emilia,
    Kaikki asukokonaisuudet olivat todella hyviä ja voisin itse pukeutua myös niihin samassa elämäntilanteessa melkein kun ollaan (meillä pojat 6 & 8 ja itse teen kotona töitä).

    Suosikkini oli kuitenki nro 3 Girls night out.

    Mukavaa viikonloppua! 🙂

  454. `sari says:

    Aurinkoista perjantaita!Kaikesta kauniista on vaikea usein elämässä valita,niin nytkin.Mutta selkeä,kaunis,harmoninen arki on usein sitä parasta-siispä valitsen nro 2.Upea tyyli kaikissa.Kaunista,valoisaa syksyä sinulle!

  455. Heini says:

    Paras asu mielestäni on asu nro 3. Mukavaa syksyä toivotellen!

  456. Pauliina says:

    Asu 1 on lemppari, mutta eniten tykkään kolmosen huivista 🙂

  457. Pia says:

    Asu nro 1! Tuo huivi on vaan niin kaunis ja asu juuri hyvä syksyyn.

  458. hannanen says:

    ehdottomasti viimeisin on ihanin 🙂

  459. Heidi says:

    Tykkään kaikista asuista ja huiveista, mutta jos lemppari pitää valita, niin se on asu 3 : )

  460. Sanna says:

    Asu 1 on mun lemppari! =)

  461. Laura says:

    Mä tykkäsin kaikista eniten kokonaisuudesta 1, vaikka muutkin oli tosi ihania! 🙂

  462. anna says:

    Kauniita kaikki, mutta kolmonen on kuitenkin suosikkini.

  463. Sari says:

    Mieleisin asuni vaihtoehto nro 2.

  464. Nipsux says:

    Ehdottomasti asu nro 1. Olisi hienoa voittaa tuo tähtihuivi, koska hevoshuivin mun on pakko käydä ostamassa! Toivottavasti niitä on Nougatissa vielä syyskuun lopulla 🙂

  465. Taru says:

    Ehdoton suosikkini näistä oli asu nro. 1. Yksinkertaisesti vain toimii! Konjakin sävyiset kengät ja laukku yhdistettynä tuohon upeaan huiviin – asuinspiraatiota parhaimmillaan. E-Supersize Nova – Grape Wine olisi täydellinen lisä syksyn asuihin omien konjakkisten kenkieni ja laukkujeni rinnalle 🙂

  466. Ilona says:

    Kaikki asut ovat hyvännäköisiä, mutta tällä kertaa numero 3 vie voiton:)

  467. tuike says:

    Asu 1 – tyylikkäät kengät, ihana neule ja ihastuttava huivi <3

  468. Satu M says:

    Asu 1, ehdoton suosikki. Huivi tuskin sopisi itselleni kuten sinulle. Mutta pelastaisi todennäköisesti monta aamua ja helpottaisi vaatevalintaa;)

  469. Kadi says:

    Toi kolmonen on ihan huippukiva, kokonaisuus on Perfect ;))

  470. Saara K says:

    Asu numero 1. Tähtihuivi on ihana!:)

  471. Milla says:

    Pukeutuisin näistä asukokonaisuuksista mielelläni mihin vain, upeita ovat kaikki! Suosikiksi nousee kuitenkin sähäkkä nro 3.

  472. Johanna says:

    3. ♥

  473. MirjaJ says:

    Asu nro1, hienot farkut, kaunis hymy ja ihanan värinen huivi.

  474. viiru says:

    Asu 3: girls night out! Lähinnä omaa tyyliäni mutta taitaisi olla mustat lenkkarit jalassa kuitenkin 😉

  475. annika says:

    1 & 2 farkut liian oudot, vaikka muuten kiva kokonaisuus. oma suosikki kuitenkin nr. 3 ehdottomasti, ei liian harmaa, ei liian räikeä, huivi piristää ja tuo kontrastia. tyylikäs! <3

  476. Kaisa K. says:

    Mun ehdoton suosikki on numero 1, Casual mom. Huivi tuo kivan vivahteen arkipukeutumiseen. Itse tykkään arkena myös panostaa puketumiseen, huivien käyttö on tosin jäänyt vähäisemmälle. Mutta ehkäpä tuon sun postauksen innoittamana kaivan huivini esille 🙂

    -Kaisa K.-

  477. Merja says:

    Asu 3 ⎜ girls night out, ehdottomasti!

  478. Iloinen says:

    Suosikkini on kolmonen 🙂

  479. santtu says:

    Numero 1 on ihanissa syksyisissä väreissä!

  480. Heidi says:

    Tykkään kaikista, vaan kakkonen on nyt ykkönen, diggaan tuosta “smart casual”-tyylistä!

  481. Katja says:

    Asu 3 girls night out ehdottomasti!!!

  482. Ellen says:

    Kakkonen on ykkönen 🙂 Asut sähäkän syksyisiä ja kaikki ihania, mutta kakkosen huivi passaisi vastahankittuun neulejakkuuni <3

  483. Riikka says:

    Miten tämän voi ratkaista, 1. asu pehmeä ja kotoinen ja 3. asu aivan huippu naisellinenja tyylikäs. Valitsen kuitenkin 3. koska siinä kaikki osat kolahtaa 🙂

    Mukana arvonnassa!
    – Riikka –

  484. Sandi Österlund says:

    Heips! tykkään ehdottomasti eniten asu nro:1/ casual mom. Tilasin just Ellokselta ihanan viinipunaisen pitsikynähameen, mätsäis superisti!! nyt laitan peukut ja varpaat ristiin, että arpaonni suosii……!!

  485. Nuuu says:

    Asu numero 3 ehdottomasti. Ja salaa toivon myös lisää niitä tyttöjeniltoja 😉

  486. Casual mom eli asu 1 on kuin minun elämästä tällä hetkellä. Korkkarit kaunistavat tällä hetkellä vanhaa puista liinavaatekaappia ja kaivetaan sitten vasta esiin, kun vauvanvaunut vaihtuvat käsilaukkuun 🙂

  487. aiai says:

    Asu 3! Oi villihevosia! <3

  488. Niinu says:

    Pitkään mietin ykkösen ja kolmosen välillä…ja vaikka kolmonen onkin sitä mitä tahtoisin päälleni, niin käytännössä se on tuota ykköstä;helppoa ja mukavaa! Eli ääni sinne siis:)

  489. Sanna says:

    Vaihtoehto 3 sai jo unohtuneen heppatytön sydämen väpättämään eli ääneni menee siis numero kolmoselle 🙂

  490. AnnaH says:

    Asu nro 1! Viininpunainen tähtihuivi on ihana! Oi onnetar ole suosiollinen!

  491. Pipsa says:

    Kyllä se on asu 2.

  492. Petra says:

    Kaikki asusi ovat aina ihania, mutta ensimmäisen kuvan huivi on lempparini joten numero 1 valintani, jos arpaonni suosii! 🙂

  493. Heidi says:

    Ykkönen. 🙂

  494. Hande says:

    Mielestäni kaunein asukokonaisuus on nro.3 🙂

  495. Salla says:

    Asu numero 1 miellyttää eniten värimaailmaltaan ja on ihanan rento 🙂

  496. Nnu says:

    Asu nro 2 on ehdoton lempparini. Nuttura, villatakki ja huivi kuuluvat omiin luottovaatteisiini. Voisin nähdä itseni pukeutuvan juuri noin.
    Tuollainen harmaa huivi sopisi moneen asuun ja olisi hyvin käytännöllinen sekä ihana!

  497. totsku says:

    Kolmonen rokkaa!!!

  498. MiraX says:

    Asu 2 paras!

  499. Milla says:

    Pohdin ykkösen ja kolmosen välillä… valitsen rennon tyylin eli numeron 1.

  500. Heidi says:

    No. 1 Casual Mom. Kivat saappaat ja villatakki ja ihanan värinen tuo huivi! Olisi varmaan kaunein asu tuolla hiekkalaatikolla…

  501. Vekarus says:

    Ihania asuja, sopivat sinulle! Suosikkini oli kolmonen!

    Aurinkoista viikonloppua!

  502. Tiitu says:

    Ehdottomasti asu 1. Kävisin töihinkin. Hyvää viikonloppua!

    Tiitu

  503. Timotei says:

    Toinen asukokonaisuus on paras!

  504. LauraT says:

    Eka asu on ihanin,itsekin kotiäitinä suosin tuota tyyliä. Myös asun 3 huivi on upea!

  505. Sannah says:

    Ehdottomasti tuo viimeinen – ihana asukokonaisuus, niin kaunis!

  506. MaritaK says:

    Ykkönen on paras 🙂

  507. Sini says:

    Äänestän asu nro. 2, koska tykkään siitä huivista eniten 🙂

  508. Ulla says:

    Asu nro 1 on minun suosikki.

  509. Tiina says:

    Eka on paras!

  510. Peppiida says:

    Kiva idea yhdistää huivit asuihin. 🙂 Kaikki asukokonaisuudet voisin kuvitella itsenikin päälle, sulla on kiva tyyli. Kolmas huivi on kuitenkin ihanin. 🙂

  511. Riikka says:

    i-HA-ni-A! Ehdottomasti jo monestakin syystä: Girls night out! Tahtoo, tahtoo!

  512. Johanna says:

    Nro 1 oisi eniten mieleen, vaikka muutkin on hienoja!

  513. Minttu says:

    Minä rennon ystävänä tykkään ehdottomasti eniten ykkösestä, kolmosen huivin on kuitenkin itselle mieluisin! Kaikki näyttävät erittäin hyviltä ja Farkut, IHANAT!

  514. Hippi says:

    Kivoja asuja kaikki, mutta äänestän ykköstä. Siinä on rennoimmat jalkineet ja retein huivi 🙂

  515. Mardy says:

    Asu nro.1 vei voiton, huivin takia :).

    Asu nro. 3 on myös mieleeni. Asu nro 3:ssa on vilan nahkatakki, onko sinulla siitä postausta tms.? Nahkatakki on samantyyli jos ei jopa sama mitä kävin jokin aika sitten hypistelemässä. Se on niin hieno.

  516. jonna says:

    Mun ehdoton suosikki on nro1 🙂

  517. Anne says:

    Lempparini olivat asut 1 ja 3, mutta kyllä lopullisen voiton vei asu ja huivi nro 3!

  518. handy says:

    Nro 1 on suosikkini. Olen arka käyttämään värejä, mutta tuossa asussasi on sellaisia sävyjä, joilla voisin helposti värittää omaa pukeutumistani poistumatta mukavuusalueeltani 🙂 inspiroivaa! ja nuo huivit on vaan niin ihania… 🙂

  519. Pieta says:

    Kauniita kaikki mutta kylläpä se ykkönen taitaa olla paras.

  520. nina says:

    Asu nro 1!Ihanan syksyinen..

  521. Asu numero 1 on lähinnä minun tyyliäni. Kaikki asut kyllä ovat niin tyylikkäitä ja ihania.

  522. suvi says:

    Kaikki asut on tosi kauniita, mutta asu 1 on kuitenkin ihanin!

  523. Maija says:

    Asu nro 2! Kiva ja tyylikäs työlook.

  524. MsEllie says:

    Asukokonaisuus 1!

  525. Petra J says:

    Suosikkini on asu nro 3. Mustat korkkarit ja ihana huivi toimivat aina! Tuo jakku ei kyllä paljon lämmitä, mutta se ei olekaan sen pointti 😉

  526. nanna says:

    Asu kolme etenkin upean huivin vuoksi!

  527. Hanna says:

    Asu nro 3 on ehdottomasti ihanin! 🙂

  528. Katjuska says:

    Asu nro 1 on käytännöllisen kaunis ja siksi paras! Trendiväri viininpunainen ja tähdet – mikä ihana yhdistelmä huivissa 🙂

  529. Hanna says:

    Asu #3 on ihana, ja huivi on myös lempparini siinä! 🙂

  530. santra says:

    Suosikkini on nro 3, vaikka kaikki asut on kyllä tosi onnistuneita!

  531. Suvi E. says:

    Tykkään tosta girls night out lookista eniten, oma tyylini on arkenakin aika samanlainen 🙂

  532. TanjaL says:

    Nro1, casual!

  533. Minna says:

    Asu 2 on ehdottomasti mieluisin, ihana harmaa 🙂

  534. -sr- says:

    Kakkonen on kaikkein kaunein!

  535. Eveliina says:

    Asu 1 paras. 🙂 Ihana huivi, ihanat bikerit!

  536. Mirkka says:

    Ykkösen puoleen kallistun. Myös kolmonen hieno!

  537. Petra says:

    Mietin täällä 2 ja 3 välillä kumpaa äänestän sillä molemmat super ihania.
    Päädyn nro 3:en.
    T. Petra

  538. Anna says:

    Pidän eniten 1.asusta. Rento ja tuontyyppinen minulla eniten käytössä ts myös kuluu nopeasti.
    Kiitos kivasta blogista!

  539. Amelie says:

    Girls night out kuulostaa ja näyttää kivalta. Valintani on asu nro 3.

  540. Viivi says:

    Asu numero 3. Villit hevoset rokkaa!

  541. arja Rintala says:

    Ihania asuja kaikki mutta numero 3 on kuitenkin ylitse muiden koska rakastan nahkatakkeja ja hevosia 🙂 T-Arja-

  542. Lissu says:

    Casual mom -tyyli on eniten minun mieleen! 🙂

  543. -R- says:

    Asu 1 on ehdoton suosikkini 🙂 Rennon tyylikäs!

  544. Elli says:

    Kolmas 🙂

  545. Tuija says:

    Ihania omalla laillaan kaikki..eri tilanteisiin, mutta kallistun kuitenkin nro 3 🙂 mukana arvonnassa 🙂

  546. Maria Salonen says:

    Asu numero yksi! Ihanat värit!

  547. Lisli says:

    Ehdottomasti asu nro 3 🙂 aivan ihana 🙂

  548. Anniina says:

    Nro 3 ehdoton suosikkini!

  549. Liljakukka says:

    Ehdottomasti asu 3! Upea huivi!

  550. Anna says:

    Vieläkö on villihevosia… Ihana! Ehdottomasti lemppari on siis nro 3. 🙂

  551. Jenni says:

    Ehdottomasti Asu 3 ⎜ girls night out
    Huivi: E-Wild Horse/Sand.

    Tuo huivi ja asukokonaisuus on vaan niin super!!

  552. Jamie says:

    Mukana arvonnassa ! Asu numero 3 minulle mieluisin ja tuon asun ihanan huivin haluaisin 🙂

  553. AnMoll says:

    Asu 3 on aivan ihana!!! Kaikki kolme BeckSöndergaard huivit kyllä kelpais 😉

  554. Hansu says:

    Suosikkini on nro 3, sopivasti rock kokonaisuus jonka huivi täydentää!

  555. Sanna says:

    Mammalomalaisena asu yksi vastaisi eniten omaa tämän hetkistä pukeutumista, mutta äänestän silti asua nro 3. Huivi on vaan kaunein ja asukin kivasti rock!

  556. Jenni says:

    Ykkösasu on oma suosikkini<3

  557. Annam says:

    3. se on se heppahuivi ja klassinen tyylli <3

  558. Katja Similä says:

    Nyt meni valinta vaikeaksi.. 2 tai 3.
    Harmaa houkuttaa joten asu 2!

  559. Henna73 says:

    Nro 1 on ykkönen 😀

  560. Anu says:

    Asu nro 3 on mahtava! (:

  561. Fridulii says:

    Hei,

    tykästyin asuun nro 3. Ja kyllä, kotiäitinä menoja ei voi koskaan olla liikaa :D.

  562. Susu says:

    Ykkösasulle annan ääneni 🙂

  563. Heidi says:

    Vaikka tuo heppahuivi näyttää ihanan villiltä, kallistun kuitenkin äänestämään asua nro 1, voisin ottaa vaikka koko asun!

  564. Hetukka says:

    Asu nro 1 on oma suosikkini 🙂

  565. Anna says:

    Kaikki on kivoja, mutta valitsen asunro. 3.

  566. johanna says:

    tykkään asukokonaisuudesta numero 1. Kauniin ja tyylikkään rento.:)

  567. Lellu says:

    Suosikkiasu nro 1! Huivi on niin kaunis.

  568. Katariina says:

    Asu 3 on tiukan taiston jälkeen paras! 🙂

  569. Eija says:

    Hei. Näytät upealta kaikissa kuvissa!! 1. ja 3. asu ovat todella mieleeni, mutta tykkään enemmän villihevosista kuin tähdistä. Siis valintani on 3. asukokonaisuus.

  570. Iinuska says:

    Kaikki asut omalla tavallaan kivoja, mutta silmää miellytti eniten kuitenkin tuo asu 1.

  571. Heidi says:

    Ensimmäinen asukokonaisuus oli paras 🙂

  572. Simppeli says:

    Asu nro 2 “Lady like”

  573. Annukka Tarvainen says:

    Asu kolme, ehdottomasti =)

  574. Susan says:

    Kaikki huivit ovat ihania, mutta jos onni olisi arvonnassa myöden, ottaisin kakkosen.

  575. Eelinn says:

    Näen jo itseni laukkaamassa kaupungin yöhön…nro 3.

  576. Johanna I. says:

    Asu 2, vaikka muutkin olivat ihania.

  577. Johanna says:

    Tykkään eniten asusta nro 2

  578. Katju says:

    Mietin asujen 1 ja 2 välillä ja kallistun lopulta asuun 1. 🙂 Ihania ovat kaikki!

  579. Katja says:

    Numero 1 on suosikkini.

  580. Laura says:

    Asu 1 🙂

  581. Essi says:

    Alin asu on ehdottomasti mieleisin, graafiset kuviot ovat valloittaneet mun mielen. Ihana! 🙂

  582. pioni says:

    Ykkönen on ihanin, niin rennon oloinen.

  583. Tintti says:

    Onpa vaikea valita suosikkia… Päädyn nyt kuitenkin asuun nro 1, ihanan värinen huivi 🙂

  584. liina says:

    Kolmannen asun heppahuivissa ja asussa on sitä jotain ytyä! Valitsen siis sen. 🙂

  585. Milla says:

    Suosikkini on 1 🙂

  586. CAMILLA says:

    Asu nro 2, hillitty ja tyylikäs!

  587. Annikki says:

    Ei tarvitse edes miettiä, ehdottomasti nro 3:)

  588. Babo says:

    Ykkönen, ihana väri ja muutenkin hieno kokonaisuus.

  589. ELBE says:

    Lemppari oli kyllä asu 1 Casual Mom, huivi on niin ihanan pirteä!

  590. Mörskän Emäntä says:

    Asu nro 2! Juuri sellaista tyylikästä huolettomuutta jota itsekin usein kaipaan mutten ole löytänyt hyviä matalahkoja mutta naisellisia peruskorkkareita joilla saa hetkessä muutettua tennaritytön olemusta 🙂 Kun ei vaan osaa koroilla kävellä…..

  591. Bertta says:

    Harvoin osallistun näihin blogi-arvontoihin, mutta nyt on kokeiltava onnea. Tuo asu nro 1 on mielestäni paras pirteän tähtikuviollisen huivin kera 🙂

  592. Suosikkini on asu kolme, ihana huivi 🙂 Mukana arvonnassa!

  593. Paula says:

    Äänestän asua nro 2. Raitahuivi on kivaa vaihtelua!

  594. Nellan says:

    Annan ääneni ykkösasulle, ihanat värit!

  595. Jatta says:

    Asu numero 1 on mielestäni kaunein ! 🙂

  596. MariK says:

    Kaikki asut ovat upeita, mutta girls night out on ehdottomasti mieluisin.

  597. Hansu says:

    Asut 1 ja 3 mieluisimmat, mutta koska on pakko valita on kolmosen huivi hienompi 🙂

  598. Sini says:

    Asu nro 3 on suosikki, sopivan rock 🙂

  599. Roosa says:

    Asu 3 ehdottomasti!!

  600. Audrey says:

    Asu 3 girls night out, sillä tuo huivi on todella hieno!

  601. Sini says:

    Asu nro 2 on erittäin mieleinen ja huiville olisi varmasti paljon käyttöä. Yhden BeckSöndergaardin huivin omistajana en voi muuta kuin kehua huivien materiaalia ja kestävyyttä, kuoseista puhumattakaan =)

  602. Jasmin says:

    Mun lemppari on ehdottomasti ykkönen! 🙂

  603. Katjuska says:

    Eniten pidän asukokonaisuudesta nro 1. Sopivan rento mutta silti huoliteltu ja tyylikäs. Pienten lasten äitinä samaistuin tähän eniten… Näyttää juuri syksyyn sopivalta: pehmeyttä, lämpöä ja maanläheisiä värejä!

  604. Maarit says:

    Voi aah, kaikkihan nuo ovat kauniita kokonaisuuksia, mutta mun silmään iski eniten nro 1, lämpimän syksyinen!

  605. AnnaL says:

    Asu nro 3 on lempparini ja huivi aivan mahdottoman upea!! 🙂

  606. Liisa says:

    Minun suosikkini on tuo ensimmäinen eli Casual mom. Tyyli juuri sopiva tällekin äidille ja huivi olisi ihanan syksyinen.

  607. Jenny says:

    Asu numero yksi on ihanan rento ja tyylikäs niin mieleen!

  608. Tiia says:

    Nro 3 on ihanan rennon tyylikäs! Ehdoton lemppari ja huivi on juuri sellainen mitä olen etsiskellyt syksyä piristämään.

  609. Mari says:

    Eipä ole pitkään aikaan tarvinnut miettiä näin pitkään omaa suosikkia, mutta tämä oli ehdottomasti vaikein päätös pitkään aikaan!! Kolmonen on kuitenkin minun suosikkini, tarpeeksi särmää ja pilkettä silmäkulmassa. 🙂

  610. Teija says:

    Asu 2 ⎜ Working Day- mun lemppari

  611. Emilia says:

    Asu 1 on ihanan rento ja kiva!

  612. Mariakuu says:

    Suosikkini on nro 3. Ihana asu ja huivi.

  613. Karo says:

    Asu numero kolme on suosikkini, tykkään kuitenkin kovasti myös ensimmäisestä vaihtoehdosta! 🙂

  614. Veera says:

    Nro 3. ehdottomasti! Girl night out -tarvitsisi tämä kotiäiti!

  615. anne stenvall says:

    Asukokonaisuus 1!

  616. Ida says:

    Ykkönen on ykkönen, eli siis mielestäni kivoin 🙂

  617. ullakko says:

    asu nro kolme!
    tuo heppahuivi näyttää vaan niin kivalta!

  618. Haisuvanukas says:

    Minun silmää miellytti eniten numero yksi eli Casual Mom. Voin kuvitella sen olevan päällä juuri niin mukana kokonaisuus kuin miltä se näyttää. Oot kyllä muutenkin ihanan staili 🙂

  619. Essi M says:

    Ehdottomasti asu numero 3!:)

  620. Petra says:

    Asu nro 1 !!

  621. satuTalo says:

    Kaikki on kauniita ja onnistuneita mutta itselleni ajankohtaisin on nro 1. Olen lasten kanssa kotona ja rentoa ja siistiä saa olla päällä.

  622. Uusi Aamu says:

    Kaikki asut ovat kauniita ja ottaisin huiveista jokaisen, mutta koska yhden saa vain valita päädyin nro 1.

  623. riiri says:

    Tykkäisin eniten ykkösen vaatteista, mutta kolmosen huivi on upein, joten valitsen sen:)

  624. Johanna says:

    Hienoja kaikki mutta 3 kokonaisuus on mun mieleen eniten, ääni siis sille! 🙂

  625. Liina says:

    Asu nro 1.

  626. Janspe says:

    Nro 2 sopisi olemaan ensimmäinen BeckSöndergaard-huivini ( :

  627. Stella says:

    Pitkän pohdinnan jälkeen suosikiksi päätyi asu nro 3! Johtunee siitä, että tämä koti-mamma kaipaisi myös ulkoilua girls night out -teemalla 😉 Upean tyylikäs, mutta rento asu!

  628. Neriina says:

    Voi vau, kaikki asukokonaisuudet näyttävät upeilta! Mutta 2.asu ja huivi iskevät eniten 🙂

  629. Tanja says:

    Minun lemppari on kolmonen, nyt iski tuo musta nahka!

  630. marikan says:

    Asu nro 1 on minulle mieluisin.

  631. Annika says:

    Asu kolme oli mielenkiintoisin.

  632. Päivi O. says:

    Äänestän asua 1, on mun tyylinen.

  633. Piritta says:

    Asu 1 ehdottomasti. Tykkään pukeutua samaan tyyliin, ja huivi sopisi menoihini loistavasti eli kyläreissuille ja kaupungille/leikkipuistoon lapsen kanssa!

  634. Riitta says:

    Asukokonaisuus 1 on ehdoton suosikkini! Aivan upea kokonaisuus!

  635. Kaisa says:

    Kolmoselle annan ääneni!

  636. Noora L says:

    Todella kauniita kaikki asut. Voisin ottaa huiveista jokaisen. Pitkän pohdinnan jälkeen valintani olisi asu nro 2. Ihanat raidat ja maanläheiset sävyt. Täydellinen huivi syyspäiviin!

  637. AnnaL says:

    Asu 3. Aivan mieletön!!!

  638. AnuN says:

    Asu 3, siinä on särmää. Asu 2 mielyttää, mutta asun huivi mulla jo on, nimenomaan töihin paluuta varten hankittuna 🙂

  639. TiinaK. says:

    Kaikki on kyllä oikein ihania kokonaisuuksia, mutta valintani on 3.asukokonaisuus 🙂

  640. Minna says:

    Suosikkini on asu 1. Ihananvärinen huivi ja upeet kengät 🙂

  641. Suvi Koo says:

    Ihania ovat kaikki asut ja erityisesti huivit. Eniten kuitenkin miellytti asu nro 1 Casual Mom, koska eniten mä tän hetkisessä elämässä kohta kolmen lapsen kanssa olen casual mom 🙂

  642. Johanna Tuomi says:

    Asu numero1 on oma lempparini 🙂

  643. Joppana says:

    Asu nro 3 on valintani, vaikka kaikki kyllä miellyttää ja olis omaankin vaatekaappiin sopivia. 🙂

  644. emuli says:

    pidän ensimmäisestä kuvasta eniten

  645. AnniM says:

    Kauhean vaikea valinta… Kaikki on ihania ja erilaisia. Tähtihuivi ja leopardihuivi löytyy, joten ehkä ASU 2! Ihanan tyylikäs huivi ja asu kaikenkaikkiaan!

  646. Hippu says:

    Valitsisin kakkosen

  647. Anne says:

    Asu numero 1 on suosikkini. Hyvät värit.

  648. maisa says:

    ykkönenn.

  649. Miia says:

    asu 1 on oma suosikkini 🙂

  650. Pipa says:

    Oma suosikki on asu 3: girls night out & Huivi: E-Wild Horse/Sand
    Täällä olisi myös tarvetta noille tyttöjen illoille, ja asusi inspiroi ehdottomasti sellaisen järjestämään. Vielä kun tuon huivin saisi omaa kaulaa lämmittämään olisi se ilta täydellinen 🙂

  651. Iisa says:

    Ehdottomasti nro. 3! Omalla tavalla rento mutta näyttävä kokonaisuus. 🙂

    iisa1.lahtinen@hotmail.com

  652. Henna says:

    Mun ääneni saa tuo viimeinen kokonaisuus, eli nro 3. Huivi on ihan Superihana.

  653. pia says:

    Ehdottomasti 1. kuva, juuri tuollaista viinipunaista huivia olen miettinyt talveksi, niin kaunis!

  654. MaryN says:

    Asu nro 1!

  655. Ela says:

    Ehdottomasti ykkönen! Upean värinen huivi ja muutenkin mukava ja rento mutta silti tyylikäs kokonaisuus.

  656. Erika says:

    Ensimmäisen asun huivi on ihana! Ja niin on blogisikin, olen siihen vasta ihan hiljattain törmännyt ja tykkään kovasti!

  657. Katri says:

    Kaikki asut ovat kivoja, mutta oma suosikkini on kakkonen koske se on lähinnä omaa tyyliäni.

  658. Heidi says:

    Ehdottomasti ykkös vaihtoehto. On aivan omaakin tyyliä, ihana!

  659. Marketta Lasonen says:

    Hei, asu nro. 3 on suosikkini!

  660. ELEPHANTTI says:

    Ykkönen – ehdottomasti. Mitä sitä suotta tärkeilemään. Tuo näyttää siltä, että asun kantaja viihtyy asussaan!

  661. Aino says:

    Numero kolmonen on upea! Tuon huivin voi kietoa melkein mihin vaan vaatekokonaisuuteen. En olekaan aiemmin tutustunut ko huiveihin.
    Ihania!:)

  662. ansu says:

    Kolmas asu miellytti eniten silmää, vaikka kaikki asut tyylikkäitä olivatkin 🙂

  663. Saara says:

    Kaikki asut olivat hienoja, mutta asu nro 3 oli paras! 🙂 Upea huivi!

  664. Metsänkeiju says:

    Ensimmäinen. Väri piristää päivää, ihana!

  665. Virpi says:

    Ehdottomasti number 1! 🙂

  666. Miia says:

    3 asu on paras! 🙂

  667. Niina says:

    Asu 1 ehdoton suosikki!!!!
    Ihana kokonaisuus 🙂

  668. Taru says:

    Ykkönen on ykkönen! Ripaus syksyä, aavistus poikamaisuutta viehkeän naisellisuuden rinnalla, tyylikäs ja rento. Pukisin 😉

  669. MariVanamo says:

    Ehdoton ykkönen on kakkonen. Eli äänestän Asun nmro 2 Working Day huivia E-Woolly Stripes/Black. Ihan mielettömän ihana, vaikka sarjan kaikki asut oli mieleisiä. 🙂

  670. Laura says:

    Ehdottomasti nro 3! Aivan ihana, tahtoo heppoja omaan kaulaan 🙂

  671. voke kajava says:

    asu kolmonen vie voiton 🙂

  672. Darja says:

    vaihtoehto 2 on mileisin-sopii sekä työhön että vapaaikaan. kiitso sinulle täsät esittelystä, merkki oli minulle entuudestaan tuntematon mutta kiinnostava ja laadukas tuttavuus!

  673. -Emppu- says:

    Olen ehkä tylsä, mutta tykkään kyllä eniten tosta kakkosesta. Raita ei mee koskaan pieleen, etenkin kun se on villa-silkki-muodossa. Tahtoo!

  674. JohannaK says:

    Asu 1 on mieluisin :)Kokonaisuudessa on kauniit värit ja kaikki osaset sopivat kivasti yhteen.

  675. Kirsi Rehunen says:

    ehdottomasti numero 3-ihana!

  676. NiinaS says:

    Vaikea valita kolmesta hyvästä, mutta Casual Mom on mielestäni kivoin.
    Ihana blogi!!!!

  677. Helena says:

    Girls night out ja hummani hei 🙂

  678. Sari says:

    On niin suosittu arvonta, etten kännykällä päässyt osallistumaan ollenkaan, yhteys katkesi koko ajan. 🙂 Eikä ihmekään että osallistujia on, niin kutkuttava on palkinto ja kivasti järjestetty koko juttu, oot nähny paljon vaivaa. 🙂

    Oma suosikki asukokonaisuuksista on kolmonen, mutta huiveista mieluisin olisi kakkosen raitahuivi!

  679. ReettaV says:

    1. Casual Mom, ihana kokonaisuus 🙂

  680. Katri-Anna Kankare says:

    Asu nro 2 on tyylikkäin.

  681. Msichana says:

    Kolmas asukokonaisuus on upea!

  682. Annaleena says:

    Wou mikä malli 🙂 Nro 1 on paras vaikka kaikissa näytät kyllä todella hyvältä. Oi miksi en itse näytä näin hyvältä kotiäidiltä?! 🙂

  683. Jetta says:

    Kakkonen, Working day on paras.

  684. Marita says:

    Numero 1, rento ja hyvät värit

  685. Reetta says:

    Kolmosen asu ja huivi on näteimmät. 🙂

  686. Marjo says:

    Asu nro 2 on suosikkini. 😀

  687. Titi says:

    Asu 3 ,girls night out on mieluisin, huivi on kaunein.

  688. Terhi sauramo says:

    Asu 1 on rentoudessaan kiva ja huivin väri miellyttää silmää näin syksyn kynnyksellä. Kaikkikin asut voisin kopioida itselle!

  689. Helinä says:

    Asu no 2: klassikot ovat parasta, niin myös nämä huivin raidat!

  690. Eeka says:

    Ihanat villit hevoset ottaisin kovin mielelläni. Numero 3 siis ehdottomasti suosikkini!

  691. Janita says:

    Asu nro 1, aivan ihana syksyyn!

  692. SariR says:

    Joko asu 1 tai 3…molemmista tykkäisin, mutta kallistun asuun nro.3 😀

  693. Tia says:

    Asu nro 3, pirtsakka huivi 🙂

  694. Tua says:

    Asu nro 2 – without a question! Tyylikkään yksinkertainen! Yeah!

  695. Susanna says:

    Kaikki asut ovat ihania mutta kolmas on kaunein!

  696. Peppi says:

    Casual Mom Nro1 on niin mua!

  697. Päivi says:

    Vaikea, vaikea valinta…kaikki ihania…kolmonen( 3 ) vei kuitenkin voiton…sellaisen kun saisin, niin kyllä olis huiville käyttöä 🙂

  698. Hanna-Leena says:

    Hmm, kaikki kivoja syksyyn, mutta hevoset on niin makeita, että valitsen kolmosen “girls night out”.

  699. Roosa says:

    Kakkonen on paras !

  700. Heli says:

    Asu 1 on ihan ykkönen! Casual mum tunnistaa itsensä.

  701. Tanja says:

    Kuva 1, sopivan rouheeta ja maanläheistä mun makuun 🙂

  702. Jonna says:

    Ensimmäinen asu on ehdottomasti paras (nro 1). Tähtihuivit on niin ihania että voisin ottaa joka sävyä 🙂

  703. Marjo says:

    Olen raitatyttö, siis asu nro 2.

  704. Jenna says:

    Ehdottomasti asu 2. Huivi on klassinen ja sopii useisiin asukokonaisuuksiin.

  705. Liina says:

    Ihania asuinkokonaisuuksia kaikki, mutta kolmosen ottaisin jos onni suosisi!

  706. Hetu says:

    Ehdottamasti paras on asu numero 2. Harmaan sävyt ovat vaan niin kauniita.

  707. Kirsi says:

    ehdottomasti kakkonen

  708. kare says:

    Kolmonen on täydellinen; rento, mutta tyylikäs!

  709. Saara says:

    Kolmas asu ja hepat miellyttää eniten 🙂

  710. HennaI says:

    Tää mom valitsis asun nr.1

  711. Leena says:

    Ehdottomasti numero 3. Kiva kokonaisuus ja toi huivi on aivan ihana…:)

  712. -heinie- says:

    Niin ihanasti toteutettu arvonta! Ja mun suosikki on tuo asu 3, voisin kuvitella saman asun itsellenikin 🙂

  713. Raija says:

    Mukana nrolla yksi, kelpais niiiiiiin mullekin:)

  714. Ninna says:

    Huivi nro 3 selkeästi paras!

  715. SWeaP says:

    Kaikki asut ovat kauniita! Kuitenkin voiton vie mielestäni asu numero 3. Ihana huivi ja kokonaisuus muutenkin. Kiitos mukavasta blogistasi & iloista syksyä!
    SWeaP

  716. Neela says:

    Ehdottomasti asu nro 3!
    “Pehmeän räväkkä” asukokonaisuus. Tykkään!!!!!

  717. Jo says:

    Kolmonen on raikas ja ajaton.

  718. Tiakaisa says:

    Girl´s night out!
    Säpäkkä, ja samalla hillitty. Ton vois yhdistää niin moneen asuun! Mulla ois uupelo just tollasesta “juhlahuivista”… Ihana blogi sulla! <3

  719. Anne-Maria says:

    Ihania huiveja ja kuvia kaikki, mutta ehkä tuo kolmonen on lähimpänä omaa tyyliäni, jota pitäisi kai kohta päivittää mummomaisemmaksi 🙂

  720. Carola says:

    Kaikki aivan ihania, ja kauniita ylläsi, mieluisin on asu nro 2

  721. Mervi says:

    Ehdoton suosikki on asu nro:3. Ihana huivi!

  722. Soile says:

    Ensimmäinen asu eli Casual mom, juurikin koska se on myös oma tyylini nykyään :)ja viininpunaisen sävy on todella kaunis ja ajankohtainen!

  723. Marika says:

    Asu nro 1! Kuvasta innostuneena tilasin Please farkut Ruotsista! Kiitos vinkistä!

  724. Karoliina says:

    Asu nro 2 sopisi mullekin töihin minä tahansa päivänä, ja sattuu sen asun huivi olemaan muutenkin kaikkein mieluisin. 🙂

  725. emzi says:

    Asu numero 1 🙂

  726. Aarre says:

    Vaihtoehto kakkosessa on kivaa opettajatar-lookia.

  727. Laura says:

    Asu nro 3 on eniten mieleeni 🙂

  728. Paula says:

    Kaikki tosi kivoja, mutta nro 3 on ylitse muiden!

  729. Katja says:

    Asu 1 on kaunis ja toimiva! Ja tähti-huivi niin ihana!

  730. Juuhansson says:

    Vaikea valinta, mutta ehkä sitten kuitenkin nro 2.

  731. Lumi says:

    Ykkönen!

  732. SuLi says:

    Pidän eniten kolmosesta, löytyy eniten omaa tyyliä 🙂

  733. Aava says:

    Ykkönen ehdoton lempparini E-Supersize Nova huivin kera 🙂

  734. Aamu says:

    Asu 1 sopii minunkin nykyiseen elämäntilanteeseen mainiosti!

  735. Eveliina says:

    Valintani on kolmonen, heppahuivi olisi kiva! 🙂

  736. Elli-Maija says:

    Asun kaksi huivi on ihanin.

  737. Jenny says:

    Kolmonen!

  738. riinis says:

    Osallistun arvontaan antamalla ääneni 3. asulle 🙂

  739. Pauliina says:

    Minäkin liputan asun nro1 puolesta! Ihanan syksyinen kokonaisuus 🙂

  740. sannavv says:

    Asu nro. 1 on suosikkini.

  741. Katja says:

    Asu n:3 on lemppari.

  742. sanna says:

    ehdottomasti nro 1, rento ja just mun tyylii

  743. Niina Manninen says:

    asu numero 2 on paras !

  744. Monna says:

    Ykkönen. 🙂

  745. Rinna says:

    Asu 3.

  746. Minttu says:

    Asu nro 3 vie voiton, erilainen huivi..tähtiä kun jo löytyykin eri väreissä 🙂

  747. Maria H says:

    Asu nr. 3. Muutkin olivat kyllä ihania

  748. Miia K. says:

    Asu 2. Tällainen on juuri ideaali työasu omassa työssäni, eli kiitos inspiraatiosta 🙂

  749. Suska says:

    Asu 3! 🙂

  750. Jaana K. says:

    Asu 1!

  751. Ella V. says:

    Asu 2 on ihana. Muutkin kyllä, mutta tämä vie voiton!

  752. Kati says:

    Kakkonen

  753. Kaisa Meuronen says:

    Asukokonaisuus no.3

  754. Sari B. says:

    Asu 1

  755. AnnaH says:

    ykkönen vai kolmonen, ykkönen vai kolmonen?!? Vaikea valinta, mutta sanotaan asu nro1 ja ihana tähtihuivi! Oi onnetar ole suosiollinen…

  756. Janina says:

    Ääni lähtee kolmoselle 🙂

  757. Tytti says:

    Vaikka en oo korkkarityyppiä, kuvista kolmonen kolahti. Ihana tuo heppahuivi!

  758. Aniko says:

    Kolmonen!

  759. Alina says:

    Asu 1 minun suosikkini.

  760. Susu says:

    Kaikki asut näyttää hyvältä, mutta jos kerta valita pitää niin asu nro 3!

  761. Sonja says:

    Asu 1, mutta kaikki asut ovat kauniita =)

  762. Minttu says:

    Ykkösen tämä kotimamma ottais mielellään tämän päiväisen synttärin kunniaksi 😉

  763. -Satu- says:

    Ensimmäinen asu on tämän kotiäidin lemppari.

  764. Saria says:

    Paras on ehdottomasti asu numero 2, Working Day.

  765. snanni says:

    Ehdottomasti asu numero 1, teksti olisi voinut olla mun kirjoittama 😉

  766. Anni says:

    Asu nro 2 on ihanin. Mukana arvonnassa.

  767. Sabuska says:

    Asu kolmonen ja muutkin kivoja 🙂

  768. Karoliina says:

    Asu nro 1 on eniten mieleeni, vaikka kaikki on tosi kivoja!:)
    -Karoliima

  769. Annarilla says:

    Asu 1… Taidan olla itse mukavimmillani tuollaisissa casual kuteissa joten se käy siten silmään kauneimpana kokonaisuutena 🙂

  770. Ansku says:

    Ehdottomasti asu 1, koska tuo huivi on upea! Rakastan tähtikuvioita <3

  771. LeenaS says:

    Kaikki ovat ihania! Asukokonaisuus nro 1 on kuitenkin suosikkini.

  772. H/ says:

    Rakastuin välittömästi 2. asukokonaisuuteen ja sen ihanaan syksyisen lämpimän näköiseen huiviin!

  773. Ninnu says:

    Vaikea valinta – kaikki asut ovat upeita! Kallistun kuitenkin ykköseen huivin syksyisen värin vuoksi.

  774. Ellu says:

    Numero 3 on suosikkini, ihanan tyylikäs!

  775. jude says:

    Asu nro 1 on minun valintani!

  776. Leena says:

    Nro 1. Tähdet,tähdet!

  777. Marika says:

    Asu 1.

  778. Anna says:

    Asu numero 3 🙂

  779. Helsi says:

    Asu 3 ja heppahuivi <3

  780. Paula says:

    Hyvistä vaikea valita parasta, mutta 3 on ehkä tämän hetken tunnelmiin paras. 🙂

  781. Katinka says:

    Ehdottomasti asu nro 1. Upea kokonaisuus !!

  782. Johanna says:

    Asu 3….vaikkakin kaikki ihania! Toisaalta…voisit pukeutua vaikka jätesäkkiin ja näyttäisit hyvältä ;)!

  783. Ulla says:

    Asu 1. on ykkönen!
    Ihania ovat nuo huivit kaikki!

  784. Blondi says:

    2. näyttää kivalta, ehkä eniten mun tyyliltä, mutta 3. puhutteli silti eniten! 🙂

  785. Sofia says:

    Asu nro 1 on minun ehdoton suosikki!

  786. Saija Taponen says:

    Girls night out-asu rokkaa 🙂

  787. Polaliina says:

    Ehdottomasti asu numero 1 Casual Mom ja tähtihuivi!

  788. Ebba says:

    Asu 3!! Ehdottomasti parhain kokonaisuus ja kaunein huivi 🙂

  789. Kaisa says:

    Asu nro 3 on mielestäni kaunein. Tuo heppahuivi olisi tooodella ihana syyslämmittäjä!

  790. Mokkakissa says:

    numero 2 working day niin täydellinen combo syksyn alkuun

  791. Jonna says:

    Numero 3! Tosi kaunis huivi ja kiva kokonaisuus 🙂

  792. Loviisa says:

    Kakkoskuvassa olen kuin minä tänä syksynä, rillejä myöten, huivi vaan puuttuu! 🙂 Se on siis suosikkini.
    Hevoshuivikin on kyllä hurmaava…
    Blogisi on hurjan kiva uusi tuttavuus!

  793. Milla says:

    Asu numero 3! Aivan ihana 🙂

  794. Anne says:

    Kaikki tosi kauniita ja käyttökelpoisia asuja, mutta äänestän asua nro 1.

  795. Elina says:

    Asu nro 2 on mun lemppari! 🙂

  796. Elina M says:

    Moikka!

    Ykkönen on ehdottomasti parhain!

  797. tiiti66 says:

    Asu nro 2; ihanaa syksyistä raitaa.

  798. Hanna says:

    Oma suosikkini on nro 2.

  799. Katja / Lumiomena says:

    Numero 1 on ihanin. 🙂

  800. Virve says:

    Kolmonen on minun suosikki! 🙂

  801. EevaH says:

    Suosikkini on asu nro 1; se on lähimpänä omaa päivittäistä tyyliä, vaikka muutkin asut voisin päälleni pukea. 🙂

  802. Amoretto says:

    Asun numero 1 huivi olisi juuri sopiva tähän syksyyn, sillä muuten niin kovin mustan-harmaa pukeutumiseni saisi tuosta juuri tarvittavan lisän! 🙂

  803. Katri says:

    Mieleisin asukokonaisuus on kyllä nro 1. Ihanan rento, mutta silti huolitellun näköinen.

  804. Noora says:

    Kaikki tosi kivoja asuja, mutta eniten kuitenkin miellyttää tuo nro 3.

  805. Tuula P says:

    Hei,

    Huivi nro 3 minun suosikkini. Ihana – voitan, voitan, voitan 🙂 !

    terkuin Tuula P

  806. Papu says:

    Vaikea valinta, mutta asu 3 ehkä eniten minun makuun.

  807. Muumimamma says:

    Asu 1, niin sinnuu 🙂

  808. Hellu says:

    Hei, numero 1 on minun suosikki:)

  809. Anski says:

    Kaikki asut ovat kauniita, mutta kolmosen valitsen silti suosikikseni. Huivit ovat kauniita!

  810. Heini says:

    3, Girls night out 🙂 Ryhdyin jo katselemaan huiviin sopivaa asua kuvaasi matkien 😉

  811. Eve says:

    Asu 3. on suosikkini. Ja tuo huivi, voi oi, se sopisi syyslookiini täydellisesti 🙂

  812. Annu says:

    Asu nro 2 on ehdottomasti paras! Ihania huiveja kaikki.

  813. Suvi says:

    Asu numero 3 on tämän huivi-intoilijan suosikki! 🙂

  814. Elina says:

    Ehdottomasti asu kaksi! 🙂

  815. Annika says:

    Kaikki on kivat, mutta asu nro. 2 on paras:)))

  816. Katti says:

    Kyllä se on tuo Casual Mom. Rakastan huiveja, mutten osaa niitä sitoa niin ettei ne näyttäis kummallisilta rievuilta. Voisit siitäkin tehdä postauksen…

  817. Maami says:

    Asuthan on kaikki ihan huippuja ja nuo ylimpien kuvien housut <3! Mutta kyllä asu nro3 on eniten mun makuun 🙂

  818. Joanna says:

    Asu 3 on mun lemppari. Siinä on sopivasti särmää 🙂

  819. Tiina says:

    1.asu tuntuu ehdottomasti kotoisimmalta tällä hetkellä. Oi, kuinka tuo tähtihuivi piristäis tämän kotiäidin syysarkea <3

  820. MarikaMurmeli says:

    Villit hevoset ovat mieleeni, siispä asu numero 3 🙂 Sä oot kyllä niiiiiin kaunis. t.Marika

  821. Kaisa says:

    Asu numero 2. Kaunis huivi olisi tarpeen, kun ensi kuun alussa palaan töihin äitiys- ja hoitovapaan jälkeen.

  822. Anna-Kaisa says:

    Viimeinen heppahuivi on upea!

  823. Jaana says:

    Hei!

    Asu 2 on minun suosikki! Kaunis! Toivottavasti onni suosii:) Kovasti olisi käyttöä huiville…

  824. katri says:

    Asu numero 1, ihana raikas ja sopii hyvin syksyyn 🙂

  825. Essi says:

    ehdottomasti numero 3! sinulla on täydellinen tyyli

  826. -k- says:

    Asu nro yksi.

  827. Taru says:

    Ooh, huisin suosittu arvonta. Nro 1 olisi oma suosikkini. Ihana, syksyinen väri.

  828. Anna says:

    Ykkönen on ehdoton lemppari :–)

  829. Tiia says:

    Asu 1 on ehdottomasti omaan mieleeni 🙂 …koitan kovasti saada väriä omiin (tylsiin) asuihini, ja tuo tähtihuivi olisi kiva piriste 🙂

  830. Mallu says:

    Huivi nro 1 on valintani, ihana syksyn väri.

  831. Elina says:

    Kahden lapsen koti/työäitinä valintani on asu nro 1, simppeli <3

  832. Salla says:

    Asu nro 3 on paras!

  833. Malla says:

    Jos arvonnassa voittaisin, huivin nro 3 itselleni tahtoisin 😀

  834. Hanna says:

    Kakkonen on mulle ykkönen… eli numero kaksi siis on valintani!

  835. Kirre says:

    Aivan Ehdottomasti asu nro 3. Parhaiten istuvat farkut, upeat kengät ja kivan näköinen rotsi. Huivi on myöskin kaikista siistein.

  836. Emma says:

    Asu nr. 1 🙂

  837. Mari says:

    Asu nro 3 paras ja aivan ihQu huivi! <3

  838. Elsie says:

    Asu nro 3 on paras ja huivikin kaunein! Kiva arvonta, ja hienosti toteutettu kuvineen kaikkineen!

  839. Elisa says:

    Kolmonen näistä kolahti eniten, vaikka kyllä kaikki becksut on ihania!

  840. Annari says:

    Asu numero yksi miellyttää eniten ja huivikin näistä kolmesta mallaisi parhaiten garderoobiini.

  841. Tiia says:

    Asu nro 3! 🙂

  842. Sanna says:

    Asu nro.3. Ihana!

  843. Stellina* says:

    Jännä juttu, meinasin kommentoida jo pari päivää sitten jolloin olisin valinnut ehdottomasti ykkösen, tänään mieli olikin muuttunut ja voittaja on numero KOLME! 🙂 Ihania tosin kaikki.
    Ihanaa syksyä <3

  844. Mervi says:

    Ehdottomasti kakkonen!

  845. Sanna says:

    Tosi kauniita kaikki! Oma suosikkini on ykkönen.

  846. Anu says:

    Ehdottomasti asu nro 1. Itsekin tällä hetkellä kotona pienen vauvan kanssa ja kyseinen asu hyvin omanlainen 🙂
    Kiitos ihanasta vlogista, löysin tämän tällä viikolla sattumalta ja vauvan nukkuessa olen lukenut kaikki kirjoituksesi…jäin koukkuun heti 🙂

  847. Maiju says:

    Vau, olet tosi upea!

    Täällä hemmamamma tarvitsisi epätoivoisesti syksyyn piristystä eli osallistun minäkin – mun suosikki on numero 3!

  848. Maija says:

    Vaikeaa on, mutta valitsen numeron 1.

  849. Saija says:

    Pitkän harkinnan tulos: asu nro 3!

  850. Anne från Åbo says:

    kakkonen oli huivi ja kokonaisuus minun makuuni

  851. Emmi says:

    Oooh, ehdoton lemppari on asu nro 2! Voisin itsekin mennä töihin samaisessa asussa!

  852. Jaana says:

    Asu 1 on kaunein. Syksyisen herkkä.

  853. Santtura says:

    Voi ie………. mä myöhästyin!!!!!! Kaunein asukokonaisuus mun myöhästymisestä huolimatta tuo nro 3, aivan ihana hevoshuivi, pakko hommata!!! Ihanaa syksyä!!

  854. LaLaura says:

    Asu numero 1 on ihan huippu!

  855. Hannele says:

    Numero 2:ssa on mun värit. Se siis olisi toiveeni. Kiitos kivasta blogista!

  856. tellu says:

    Asu numero kaksi on paras ja ajankohtaisin!

  857. KaisaM says:

    Heppahuivi! Ihana , ja se asu kanssa… 🙂

  858. Kati Hurskainen says:

    Hei ehdottomasti asukokonaisuus 1!

  859. Jonna says:

    Kaikki on kivannäköisiä, mutta ensimmäinen on ehdoton suosikkini! 🙂

Kommentoi