Sen verran ehti lapsukaisille tulla ikäeroa, että olin ehtinyt jo unohtaa, mitä arki pienen liikkuvan ihmisen kanssa on.
Klaara liikkuu nimittäin ihmeellisellä vauhdilla paikasta toiseen, niin että äidillä silmiä pitäisi olla (näiden jo olemassaolevien lisäksi) myös selässä ja molempien korvien tuntumassa. Päässä ei ole vielä hitustakaan järkeä, eikä itsesuojeluvaisto toimi, mutta vauhtia on sitten senkin edestä.
Toinen asia, jonka olin ehtinyt unohtaa, on päiväunet!
Mite pyhä hetki se onkaan, kun pieni käpertyy höyhensaarille keskellä päivää. Vaikka parituntinen ei olekaan yhtälailla enää omaa aikaa kuin esikoisen kanssa, nautin silti rauhallisuudesta. Kuppi teetä, ja teekunpin verran vain istumista aloillaan. Arjen pieniä ylellisyyksiä.
Koitan ehtiä vastailla kommentteihinne tämän päivän aikana. Nyt kuitenkin ihan vain olen!
Aurinkoa murut!
Voi että niin tuttu tunne tuo pikkusten kaa elostelu. Miten sitä nauttiikaa siitä omasta ajasta,jos sitä joskus pari kertaa viikossa on,ku saa lapset (1,5v ja 2,5v) yhtä aikaa päikkäreille,Sillon huokasen ja juon kahavit. 🙂 mutta on Se aina mukava just nauttia isomman kans yhteisestä ajasta,ku pienempi nukkuu. Tsemppiä sulle pikku viipertäjän kanssa!!:)
Kiitos, tsemppiä välillä tarvitaan! Mutta täyty myöntää että rauhallinen jutustelu esikoise kanssa tai hyvällä tuurilla ihan vain itsensä kanssa (molemmat nukkuivat!!!) tekee kyllä ihmeitä. Iltapäivällä jaksaa taas 😀
Tsemppiä siis sinne myös!!! 🙂
Eikä! Sulla on noita mun himoitsemia GG:n “Penelope Blue”-latteja. Ovat niin kauniita 🙂
Joo, ostin nämä edellis keväänä joltain sisustuskutsuilta. Nämä on mulla ihan vakkari käytössä juurikin näin päiväaikaan. Muuten pidän ggn astoita hikan turhan söpöinä meille, mutta nämä ovat raikkaasti erilaiset!
Päikkäriaika on yks mun lempparihetkistä. Ihana hetkeksi istahtaa, lukaista vaikka joku turha mainoslehti jos ei muuta ole ulottuvilla, tai vaikka kellahtaa sohvalle ja painaa silmät hetkeksi kiinni. Mullakin on useampi lapsi mutta silti se päivä rauhoittuu päiväunien ajaksi, kun muutkin ovat hetken pakostakin hiljempaa. Välillä on kyllä päiviä, jolloin päikkäreiden aikaan yrittää tehdä kaiken mahdollisen; siivoaa, leipoo, pesee pyykkiä ja touhaa vanhempien lasten kanssa. Ja siitäkin nauttii hurjasti!
Ihanaa torstaita!
Mikä hassu juttu se muuten onkin, että päikkäriaikaan jopa Lidlin lehti tuntuu kauhean mielenkiintoiselta! 🙂
Meillä Klaara ei nuku joka päivä hyviä päikkäreitä ja esikoinen tuskin koskaan, mutta sitten kun joskus tuo pieni jaksaa nukkua vaikka sen tunninkin tai kaksi, tulee koko taloon ihanan raukea tunnelma. Joskus tosin koitan minäkin huolehtia koko päivän hommat siinä samaan aikaan, mutta joskus on kiva vain rupatella isomman kanssa ja juoda kuppi kuumaa kaikessa rauhassa! 🙂
Iloista arkea sinne!
Voi mä niin muistan nuo ihanat päiväuniajat. Itsellä kun oli 3 pientä vipeltäjää samaan aikaan, niin ne oli taivaan ihania, ne päiväkahvihetket. Se oli aikaa ennen sisustusblogeja. Silloin mulla oli kuppi kuumaa, sisustus- tai iltapäivälehti, ja taas sitä jaksoi loppupäivän =)
Siihen päiväuniajan omaan hetkeenhän tämä blogikin aikoinaan syntyi! 🙂 Voi, on se vaan äidille aika ehdoton tuo tuollainen pieni lepotauko keskellä päivää. Hiljaisuus antaa ihmeesti voimaa! 🙂
Toivottavasti tuo meidän pieni oppii päiväunien nukkumisen ENNEN kuin oppii liikkumaan… Nyt kun ei nuku päivisin juuri lainkaan, niin apua jos vielä siihen päälle mennä koheltaa! 🙂
Meilläkään Klaara ei nuku joka päivä päikkäreitä, mutta en valita. Tyttö oppi joskus tuossa kolmen kuukauden iässä nukkumaan 12 tunnin yöunia, joten ihan sama nukkuuko päivällä. Mielummin näin, mutta tietty se tuntikin päivällä hiukan helpottaa! 🙂
Mutta tiedän kyllä mitä on kun vauva ei nuku koskaan. Tai siis maksimissaan sellaisia 20min -50min unia. Esikoisen vauva-ajat oli raskaita, kunnes ykskaks hänkin alkoi nukkua päiväunia ja sitten vetelikin neljää tuntia putkeen! 🙂
Tsemppiä sinne! Tilanteet elää, ja vaiheet menee ohi! 🙂
Minulla on myös monesta asiasta sellainen olo, että en muista yhtään, millaista raskaus tai vauva-aika oli.. Ehkä ihan kiva elää tämä vaihe selkeästi uudelleen.
Meillä tulee ikäeroa reilu 4 vuotta, ja mielenkiinnolla odotan, mahtaako isompi nukkua päiväunet vielä silloin kun vauva nukkuu. Tuskin, mutta toisaalta nyt E 3 v 9 kk iässä nukkuu vielä joka päivä 2 h:n päiväunet… Ne päiväunet ovat todella vapaapäivän parhaita hetkiä, pystyn nytkin aistimaan sen rentouden kun saa olla oman kupposen ääressä, hiljaisuudessa! 🙂 Ahneesti varastan sen ajan yleensä ihan itselleni, yritän hoitaa kotihommat muulla ajalla… Ja taas jaksaa! 🙂
Minä tunsin samoin. Kun ei muistanut edellistä kertaa, sai kokemuksen ilman ennakkokäsityksiä! 🙂
Kyllä meillä isompi vielä välillä nukkuu, talvi aikaan varsinkin nukkui miltei päivittäin, mutta nyt kesällä kun on valosaa ja lämmintä, en jaksa edes asiasta taistella. Olemme sopineet, että se aika on joka tapauksessa huilausta, maataan sohvilla, selaillaan kirjoja, tai leikitään rauhallisesti. Joskus tosin intoudutaan leipomaan kun pikkusisko nukahtaa 🙂 Mutta silti se aika antaa voimaa! 🙂