{ syyskuu alkaa keittiöstä }

01.9.2013

Kyllä vain, se olisi sitten syyskuun vuoro! Kesä on ohi, siihen on vain totuttava. Toivottavaa tietenkin on, että syyskuu jaksaa helliä auringonpaisteella ja kauniilla säällä. Tähän sunnuntaihin herättiin kuitenkin varsin syksyisessä tunnelmassa.
Blogihiljaisuuttani ehdinkin jo Facebookin puolella hieman selitellä, ei siitä nyt sen enempää, homma jatkuu taas. Viime viikkoon on sisältynyt myös hurjasti keittiöpuuhailua ja tietenkin keittiössä oleillessa tilan viihtyisyyskin on jälleen ollut tapetilla. Kesällä piti tehdä remontin suhteen niin montaa lajia, mutta kuinka vain kävikään; Hommat ei edenneet yhtään. Toisaalta se harmittaa ihan hurjasti, mutta toisaalta taas; Kesä on kesä, ja sitä kannattaa viettää ulkona! Niin, ja onpa nyt ainakin puut ensi talven lämittämistä ajatellen tehtynä ja pihakin siinä millissa, että keväällä on taas pikkuisen helpompi ryhtyä raivauspuuhiin talven jäljiltä!

keittiöstä7

keittiöstä6

keittiöstä9

keittiöstä8

keittiöstä4

Eteisen kanssa pitäisi nyt jatkaa siitä mihin jäätiin, jotta saadaan vihdoin kuraisille pihavaatteille oma tilansa. Remontin suhteen keittiö ei siis vieläkään ole tärkeysjärjestyksen kärjessä. Mutta pientä fiksausta saa jo kivoilla yksityiskohdilla.

Nyt on muuten hyvä aika napsia kesän yrttisatoa ja pullottaa sitä oliiviöljyn sekaan. Itse tehty yrttiöljy on kiva pikkuvieminen joulun alla, kun pullotat öljyt, yrtit ja pippurit nyt, ne ehtivät tasaamaan makujansakin vielä oikein hyvin!

Mukavaa sunnuntaita ja tunnelmallista syyskuun aloitusta!


2 Responses to “{ syyskuu alkaa keittiöstä }”

  1. Niiskuliini says:

    Milläköhän laitteella tuollaisia tummapohjaisia tekstitarroja saisi tekaistua? Kaipailisin itsekin omien purnukoideni kylkeä koristamaan.. 🙂

Kommentoi