{ helppohoitoinen puutarha }

30.3.2014

Eletään sitä aikaa vuodesta, kun puutarha ja pihatyöt ovat aiheellisia kaikille, joilla niitä on. Kruopsutetaan, tasataan, siivotaan ja korjataan. Eniten ehkä kuitenkin suunnitellaan ja haaveillaan. Mietitään viime kesää, ja muistellaan, mitä ajatuksia puutarha silloin herätti. Missä on parannettavaa ja mihin kohtaan halutaan uutta. Mikä toimi, mikä ei…

puutarhassa

Helppohoitoisuus on nykyään myyntivaltti, sana joka halutaan rinnastaa lähes kaikkeen. Mutta millainen on helppohoitoinen puutarha?
Opiskellessani puutarhuriksi yksi opettajani sanoi, että sellaista ei ole olemassakaan. Puutarhasta on aina työtä ja sitä pitää hoitaa. Olen aika lailla samoilla linjoilla. Toki puiden ja perrennojen valinnalla voi vaikuttaa paljonkin työn määrään, mutta jossain kohtaa menee raja. Puutarha on puutarha, ja piha on piha!
On sitten taas makuasia, haluaako rönsyilevän englantilaistyylisen puutarhan, jossa perennapenkit loistavat tuhansissa sävyissä, ja hiekkapolut jakavat hyvin kantattua nurmialuetta. Vai tykkääkö enemmän matalista havuista, vihreistä maanpeittokasveista ja kivellä katetuista alueista. Itse kallistun edellä mainittuun, mutta kuten sanoin; Makuasia!

puutarhassa 5

Oli se sitten piha tai puutarha, rehevä keidas tai minimalistinen kivikkopuutarha, pääasia on, että siitä saa iloa. Aivan kuten parvekekin. Toiset haluavat enemmän hoidettavaa, toiset nauttivat siitä, että työtä ei ole, ja aikaa jaa vain oleilulle.

puutarhassa 6

Mulle puutarha on sellainen “sijoitus” tulevaisuuden varalle. Nyt kun laspet ovat pieniä, menee ulkona oleminen enemmän lasten leikkien valvomiseen, ja hoidettua tulee pakolliset pahat. Mutta, jossain kohtaa tulee eteen sekin aika, kun äitiä ei enää tarvita jatkuvasti, ja riittää, että on silmät yhdellä puolella päätä. Silloin mulla on sitten tekemistä!

puutarhassa 7

Olishan sitä hommaa nytkin vaikka kuinka. Mutta tehdään se, mikä pystytään, ja nautitaankin vähän välillä. Kyllä sitä sitten aikanaan ehtii!
Hyvänä esimerkkinä pidän omia vanhempiani. Pihaa ja puutarhaa on aina arvostettu ja hoidettu, mutta ihmeesti se on lähtenyt kaunistumaan ja muotoutumaan meidän siskosten kasvettua. Siinä, missä ennen oli hiekkalaatikko pitää perennapenkki nyt sijaa. Kukkamaat kasvavat ja lisääntyvät melkein vuosittain. Nyt on kasvihuonetta, ja kaikenlaista istutusta.

puutarhassa 2

Myrsky vei talvella puolet suuresta vanhasta vaahterasta. Sen alla oleva perennapenkki joutuu siis tulevana kesänä uusien haasteiden eteen, kun suojaa paahteelta ei ennää ole vanhaan tapaan. Mutta, eiköhän me selvitä!

Mulla on iso multakuorma pihassa, joten nyt lähden lykkimään sitä! Nauttikaa aurinkoisesta sunnuntaista. Pihassa, puutarhassa, puistossa, tai missä sitten tykkäättekin. Pääasia, että nautitte! 🙂


13 Responses to “{ helppohoitoinen puutarha }”

  1. Pieni Lintu says:

    Nautin! Vaikkakin sisältä käsin – flunssaisena. Mutta nautin tästä valosta joka tulvii sisään. <3

    http://www.pienilintu.blogspot.fi/

  2. Piti oikein kahteen kertaan tarkistaa luinko oikein, olet opiskellut puutarhuriksi? Wau! En ollut aiemmin tuollaista kuullut/lukenut/huomannut/ymmärtänytkään 🙂 Sitten mielenkiinnolla jäänkin kuulemaan lisää hyviä vinkkejä puutarhan tekoon ja hoitoon. Meillä ei ole tuollaista upeaa vanhaa pihapiiriä, ja uuden talon pihan kasvamisessa ja muotoutumisessa menee paljon aikaa. Oliskos siulla hyviä vinkkejä kukkapenkkien tekoon/suunnitteluun ja vinkkejä kauniisiin kukkijoihin?

    • Hih, joo siis varman ennenkin jossain sivulausessa olen asian heittänyt, mutta en ehkä tosiaan moneen vuoteen.
      Varmaan olen itsekin asian unohtanut! 😀

      Mun mielestä kauniita kukkijoita on tuhansia, ja itse pidän tosi perinteisistä perennoista. Ja tietty syreeneistä ja ruusuistakin, humalasta, kärhöistä ja hortensioista.
      Varmaan pääsääntönä, etä laittaa eri korkuisia ja eri aikaan kukkivia kasveja pihaansa, niin iloa on koko kesäksi, ja kasvit pääsevät oikeuksiinsa.
      Sitten vielä sipulikasveja sinne tänne, ja keväällä on heti, mitä odottaa! 🙂

      Oikotietä ei onneen taida olla. Unohda kuitenkin ne hemmetin taimivälit, ja istuta maat täyteen kasveja. Näin pääset vähemmällä kitkemisellä! 🙂

  3. Katja says:

    Minäkin hieraisin silmiäni tuon “opiskellut puutarhuriksi” -kohdalla. Aina uusia ässiä hihassa. ;O)

    • Juu, no, kuten tossä yllä kirjoitin, niin ei ehkä mikään salaisuus, mutta eipä vaan ole tullut mainittua. 🙂
      Jossain menee kai se “blogi-Emilian” ja “oikean-Emilian” ero, mutta toi nyt vaan on asia, joka on jostain vuosien takaa, eikä sillä ole mulle sen suurempaa “merkitystä” nykyisin. 🙂

  4. AnnaW says:

    Ihan ekaks täytyy sanoa, että olet kyllä aikamoinen, kun saat puutarhahanskatkin näyttämään mediaseksikkäiltä 😀 Ja olisinpa saanut tuon yllä olevan taimivälivinkin jo useampi vuosi sitten, nimittäin kitketty on!

    Meidän puutarhassa pääosassa on yllätysyllätys omenapuut 😉 Niitä on 25 ja siihen muut puut, kirsikat, luumut ja kriikunat päälle. Vielä olis jokunen omenapuu leikkaamatta! Oikeita kukkapenkkejä on ihan liian vähän ja olenkin ajatellut, että lisäilen niitä melkein joka kesä. Mun edustuspenkissä (ei edustuskuntoinen mutta jo edesmenneen edellistä edellisen talon emännän silmäterä) kukkii pionit ja VUOHENPUTKI! Käänsin penkin heti meidän ekana kesänä mutta näin jälkiviisaana, multa olisi pitänyt vaihtaa kokonaan ja sen lisäksi täyttää taimilla. En vaan raaskinut nostaa noita pioneita ylös ja nyt sitten kukkivat vuohenputken kanssa ja mä kitken kesällä varmaan joka päivä tuota penkkiä 😀 Toista on mun uusimmassa penkissä, jonka perustin kohopenkiksi suoraan nurmikon päälle, vain sanomalehtisiivut välissä. Siihen istutin taimia aika reilusti ja nyt on varmasti jo aika jakaa kasveja, kun penkki on niin täynnä. Mutta kitkeä ei ole tarvinnut! No jatkossa olen viisaampi ja vanhoja penkkejä kunnostaessakin tiedän kaivaa kaiken ylös!

    Tulipa jaariteltua 🙂 On muuten penkeissä jo vaikka mitä kivaa puskemassa pintaan, ihanaa! Olisi tosi kiva kuulla enemmän teidän puutarhailusta!

    • Mut hei, ne hanskat on sentään pinkit! 😀

      Meillä on kans vuohenputki riesana ja jättipalsami toinen vihulainen. Kitkeä saa kitkemistään, ja viime kesänä annettiin kyllä myrkkyäkin molemmille. Hiukan saatiin kuriin, ovat kai saaneet aika hyvin pitää valtaa menneet kesät. Mutta ottaa kyllä päähän…

      Mun on onneksi suht hyvin toi isoin maa säästynyt noilta, se kun on tosiaan niin tiheää perennaa. Muut penkit on sitten saaneet vähän riesaa noista rikkakasveista, ja ainakin rönsyansikka pitää ensi kesänä ottaa ylös ja putsata kuntoon.
      Muuten en lähde mitään nostamaan, ovat niin hienosti juurtuneita, että parjäävät aika omillaan muuten.

      Oon niin kade teidän omenapuista! Tosin en mä ihan noin montaa tarvisi! 😀 Tietkö meillä ei oo yhtään! Ei yhtään!!!
      Nyt kun myrsky kaatoi puita ja pihaan pääsee valoa enemmän, ajateltiin, et laitetaan hedelmäpuita. Mut ei ne vuosiin sit mitään kummoista satoa anna. Muutama luumupuu meillä on, mutta huonossa kunnossa nekin. Pitäis taas karsia hiukan…

      Koitan laittaa pihajuttujakin tässä keväällä ja kesällä! 🙂

  5. Elina says:

    Kiva tuo sun vihreä takki, oletko sen mistä hankkinut?

  6. johanna says:

    Hei!

    Uteliaisuuteni heräsi ja kysyisinkin työskenteletkö puutarha alalla? Siis silloin kun et ole äitiyslomalla 🙂

Kommentoi