Muistatteko kun ostin joulun jälkeen itselleni farkkupaidan ja punaiset pöksyt? No, ne nähtiin silloin molemmat objektiivileikki -postauksessa. Pöksyt ovat nyt jääneet odottamaan lämpimämpiä kelejä, koska niiden lahje on mulle niin lyhyt, että niitä voi käyttää joko korkeavartisen kengän kanssa, tai sitten baltsujen kaverina. Farkkupaita sitä vastoin osoittautui ihan mahtavaksi hankinnaksi! Tästä on tullut mulle sellainen pelastuspaita; tarttuu aina käteen kun en keksi muutakaan. Ja, tätä muuten tapahtuu ihan hiton usein!
Tähän aikaan vuodesta mun pukeutuminen on kaikista hankalinta. Kun haluaisi jo käyttää tennareita, mutta 99,9% housuistani on liian lyhyitä. Siispä kieputaan ihan parien farkkujen ja yksien housujen varassa.
Ja tiedättekö, mulle on jäänyt jostain sellainen kasarikammo, että farkkupaitaa ei voi yhdistää farkkuihin!
Mutta voihan!
Tai ainakin tää musta toimi tosi hyvin. Ehkä se vaan oli eri juttu silloin muinoin, kun farkut ja paita oli hyvin samaa sävyä, ja ainoa, mikä erotti kaksi pussittavaa vaatekappaletta toisistaan, oli korkealle kiristetty vyö. Niin, ja sekin jäi usein farkku- tai nahkatakin alle piiloon. (*puistatus*)
Nyt mä olen sitten farkkutyttö melkein päästä varpaisiin, ja tuntuukin sitten mukavalta! Ehdottomasti tämän kevään luottoasu! Ja toimii muuten uuden trenssin kanssa ihan sairaan hyvin!
Tää oli tällänen positiivarin päivänasu -postaus. Kun ei mulla oikeestaan ollut muuta. Lyö muuten tänään vähän tyhjää, mutta ihmekös tuo, reilun neljän tunnin yöunilla. Tänään aikaisin pahnoille!
Vastailen illalla noihin edellisen kommentteihin, kunhan saan kaksi kättäni vain vapaaksi!
En olisi ikinä uskonut, mutta minäkin ostin pari viikkoa sitten farkkupaidan! Sellaista ei olekaan nähty päälläni sitten suloisen 90-luvun alun. Hyvältä näyttää tuo sinun farkku-farkku-yhdistelmä, toimii!
On ne vaan onneksi noi paidatkin vähän muodonmuutosta kokeneet!

Mutta tosi kiva vaate. Sopii niin moneen tilanteeseen, ja tämä omani on myös muita paitoja hiukan paksumpi, eli aikas lämminkin vielä!
Ollaan me nyt sit muodikkaita!
Hyvältä näyttää! Tuossa jossain postauksessasi vilahti hampurilaisen kuva. Silloin, kun laitoit hampparireseptin blogiisi, niin tein niitä ja nyt taas muistui se huippuhyvä resepti mieleen, mutta mistä ihmeestä mä löydän sen täältä sun blogista?! Toivottavasti viitsit auttaa, lauantain sapuskaa suunnittelin
Kas tässä: http://uusikuu.indiedays.com/2013/06/15/maailman-parhaat-purilaiset/
Tuolta löytyy! Tuo kastike sopi muuten todella hyvin myös pulled porkin kanssa!
Voi kiitos! Niin ja Pulled pork, sitä en ole vielä ikinä tehnyt. Aikomus on kyllä ollut. Onkos sulla siihen hyvää ohjetta?
Tehtiin sillee mututuntumalla. Iso kasler, ja koko päivä uunissa. Liemeen yrttejä, mausteita, ja olutta. Hyvää oli ja coleslawia sit vaan kylkeen. Niin ja karamellisoituja sipuleita ja sitä kastiketta… Nyt tuli nälkä!!!
Farkkupaitaa ei voita mikään! Minulla on sellainen ollut aina ja tulee olemaan.
Nyt mulla on kahdet pinkit, nahkaiset tennarit, joten näillä mennään varmaan pari vuotta.
Hyvältä näyttää tuo kokonaisuus!
Kuuostaapa raikkaalta parilta nuo tennarit ja farkkupaita! Ihan varmasti klassikkopari, joka toimii!
Moi! Ekaks, sulla on tosi kiva blogi, kiitos!:) ja satuin itse eilen ostamaan ekan farkkupaidan ja oon ihan rakastunu tähän! Tulee olemaan kyllä satavarmasti luottoyksilö kunnes rispaantuu
mukavaa kesän odotusta!
Kiitos, Emma!

Ja kiva kuulla, että farkkupaidat on löytäneet tiensä muidenkin kaappeihin. Tai ylle!
Mä mietin, et tää on kesälläkin hyvä pitää kassissa. Menee topin päälle shortsien kanssa, jos iskee vilu!
Hyvältä näyttää! Farkkupaita on munkin luottovaate. Viime kesänä ostin pitkästä aikaa vaalean farkkupaidan, ja nyt mulla on jo kaksi farkkupaitaa lisää.
Ihanan helppoja ja pehmoisia! Mä vaan en oo osannut yhdistää niitä sinisiin farkkuihin, vaan oon käyttänyt sit aina mustia farkkuja, mut hitsit kun näyttääkin hyvältä tuo sun yhdistelmä! Ehkä mäkin uskallan nyt yhdistää farkkua farkkuun… 
Joo, ei se paha oo, vaikka tosiaan vaati itseltäkin sen kokeilun ja toteamisen. Mun mustat byysat on kaikki niin lyhyitä, että oli pakko kokeilla.
Mä ostin pari vuotta sitten reissusta farkkupaidan ja se on ollut mulla ihan luottopaitana, niin farkkujen kuin hameidenkin kanssa. Huvia ja kenkiä vaihtelemalla saa tosi ihania asuja.
Se onkin kaupunkipvä tänään, taidan laittaa vastasilitetyn farkkupaidan päälle. Se kun vielä menee just hartioista…
Hahaa, hartiat! Hoosiannaa laulaa kyllä muutamat paidat täälläkin.

Ajattelin just et vois kans kokeilla mustan a-linjaisen hameen seuraksi. Kiva tyttömäinen kontrasti!