{ otsis }

04.4.2014

Hellouuu!!!

On sitä otsista jahkattu ja jahkattu. Milloin on ollut ongelmana rasvoittuva iho, milloin mikäkin pikaperääntyminen, mutta nyt se on siinä!
Ehkä siitä tuli nyt inan liian lyhyt, mutta onneksi asia korjaantuu parissa viikossa. Otsiksessa, jos missä, tuon hiusten kasvun kyllä huomaa!
Ihan omalta se kuitenkin tuntuu, otsis kun on keikkunut aikoinaan aika ahkerastikin mun kulmakarvojen päällä. Mun viimeisin otsisinspiraatio postaus on luettavissa täältä. Mun oma hius on aika taipuisa, joten noissa kuvissa on enemmän sitä, miten mun hiukseni luonnostaan asettuu, vaikka täytyy myöntää, että on se välistä ihana tunne, kun kampaaja on asetellut hiukset viimeistä karvaa myöden, ja olo on jotenkin niin siisti ja huoliteltu!

otsis

Tällä tukalla lähdin kuitenkin hoitelemaan työjuttuja, ja kivasti se tuuli päivän aikana tuiversikin otsiksen luonnollisesti hieman sivulle. Ihokin on muuten rauhoittunut, ja lopettanut ikuisen rasvan pukkaamisen, kun älysin siirtyä kuivan ja herkän ihon kosteusvoiteisiin. Mutta siitä olikin juttua sinuiksi ihosi kanssa -postauksessa, joten jätetään aihe nyt käsittelemättä.

Mut joo, sellainen muutos! Kyllä se piristi!
Tänään on muuten ihan pikkuisen aihetta juhlaankin, ja muutenkin ihan mahtava päivä! Mä olen täällä hymyillyt ja ottanut pari tanssiaskelta myös. 🙂

Ja huomenna sit jotain muuta, kuin farkkupaitaa! Mä lupaan! Heitän tän nimittäin seuraavaksi pyykkikoppaan, enkä tosiaan aio pyykätä hetkeen! 🙂

Kivaa perjantai-iltaa kaikille!

Halipusimoit!!!


28 Responses to “{ otsis }”

  1. Iina says:

    Sopii sulle tosi hyvin. Myös minä leikkasin todella pitkän jahkailun jälkeen jouluna otsiksen ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Mulla on otsalla pyöriäinen ja olin pelännyt että se heittää otsiksen jotenkin kieroon. Lopulta päätin, että pakko kokeilla muuten jahkailen loputtomiin. En ole katunut 🙂

  2. Tanja says:

    Voi Emilia, just tota oon nyt miettiny monta päivää! Eilen päivitin faceenkin, että yhtä varmasti kun tulee pahoinvointi ja levottomat jalat, tulee myös otsiskuume. Ja tänään aamulla päätin, ettei vielä ole sen aika, kunnes nyt näin tämän. Oh my.

  3. jenni says:

    Tosi kivan näköinen otsis! Sopii sulle tosi hyvin. Kävin itekin maanantaina kampaajalla ja leikkasin myös otsiksen. 🙂 Piristää kummasti kyllä.

  4. Haisuvanukas says:

    VAU!

  5. Hanna says:

    Pieni asia mutta iso muutos! Sopii sulle kyllä. Lisää kuvia ! 🙂

  6. AnuElina says:

    Ihana otsis, sopii sulle hyvin!

  7. LeAnn says:

    Aivan ihanasti sopii sinulle otsis. 🙂 Kannatti ehdottomasti leikata!
    Ihanaa perjantai-iltaa! 🙂

  8. Hanna says:

    Taipuisat hiukset ja se tuulen tuiverrus, tiedän 🙂 vinksin vonksin milloin minnekin. Ja sitten kun se kasvaa liian pitkäksi, lyhentelen otsista kampaajani kauhuksi pikkusaksilla 😀 Mutta ihan oma juttuni ja sopii sullekin tosi kivasti!

  9. Martta says:

    Vautsi, sopii sulle hyvin!

  10. Mar3ngi says:

    Tosi hyvin sinulle käy otsis!

    Minulla on ollut otsis koko ikäni eli 33 vuotta.. Välillä koitan sitä epätoivoisesti kuukauden tai pari kasvattaa pois ja kunnes totean että valitettavasti minulle sopii paremmin otsis kuin se olisi pois. Joten otsiksella mennään jatkossakin! Odotankin sinulta nyt vinkkejä miten hiukset saa kivasti otsiksen kanssa kun itse päädyn aina vain yläponnariin tai nutturaan 😉

  11. Susku says:

    Sen verran ihanalta näytti/näyttää toi sun otsis, että minäkin tartuin eilen illalla hiussaksiini kiinni ja naps vain! Nyt on täälläkin otsis pitkästäaikaa 🙂

  12. Kati says:

    Moikkis,
    Ihana on! Täällä yksi liuhuletti yrittää päättää, mitä tälle mustalle pehkolle tekisi. Mikään väri ei näy (paitsi harmaat hiukset) ja vaatii hirmuiset käsittelyt jo raitoja varten.
    Terkut sinne ja keväistä mieltä:)
    Kati

  13. Heta says:

    Otsis sopii sulle kuin nenä päähän! Näyttää tosi hyvältä ja paksulta 🙂 Ite kans kokeillu otsista rasvottuvasta ihosta huolimatta, mutta mulla kampaaja jätti melko ohueks sen otsiksen, nii oli pakko kasvatettava pois.. Nyt kyllä on ruennu taas himottamaan kevään takia otsiksen leikkauttaminen, mutta pitää tässä katella 🙂

Kommentoi