Eilinen ilta oli todellakin omaa luokkaansa, erilainen, erityinen, ja kyllä, paras pitkiin aikoihin!
Mieleni syövereissä tosin kamppailin pitkään jälkimmäisen väittämän kanssa; Onko todellakin lupa nauttia siitä, että on yksin!
Yksin kotona on jotakin, jota tapahtuu mulle todella harvoin. Välillä tuntuu, että ei tyyliin koskaan. Toki nytkin Alma oli seurassani, mutta laillani koira tuntui vain nauttivan hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta.
Illan kulku ei ollut mitenkään etukäteen suunniteltu, melko spontaani ratkaisu mieheltäni ottaa lapset mukaansa. Molemmat. Päässäni raivosi hetken valtava ajatusmyrsky; Mitä minä sitten teen? Yksin olisi hyvä tyhjentää lasten vaatekaapit, ja viikata vaatteet siisteiksi pinoiksi. Yksin olisi loistava hetki pestä lattiat ja antaa niiden kuivua rauhassa. Myös ikkunoiden peseminen voisi sujua joutuisammin kun saisi työrauhan, tai lenkille voisi lähteä just nyt, ja olla ihan niin pitkään kuin haluaa.
Tätä harvinaisuutta en kuitenkaan halunnut käyttää mihinkään noin arkiseen. Koiran kanssa tyhjennysreissu, pionit maljakkoon ja sipulinvarsia päivälliseen. Päivälliseen, jonka syön yksin – ihan rauhassa ja nauttien.
Ja syötyäni minä nautin! Nautin siitä, että kukaan ei pyytänyt eikä kukaan vaatinut. Makasin sohvalla ja tartuin kirjaan, jonka siskoni lainasi minulle joskus vuosi (tai kaksi) sitten. Olen ylipäätään lukenut kirjan viimeksi noin vuosi sitten, kesää elettiin silloinkin. Mielessäni kävi painua kirjan kanssa ilta-aurinkoon, mutta pelkäsin kaikkien tekemättömien puutarhatöiden häiritsevän rauhaani, ja päätin vetää verhot ikkunan eteen ja unohtaa hetkeksi lopputtoman työlistani.
Ja, siinä minä sitten makasin, reilut pari tuntia sohvalla, ihan rauhassa, ja juuri siinä asennossa, joka tuntui parhaalta.
Ja, voi että, miten oman kodin tunnelmaa oli ihana haistella, kuunnella ääniä, pieniä narahduksia ja ohi ajavien autojen valtavalta tuntuvaa jyrinää. Muistelin sitä, miten olen aina nauttinut hiljaisuudesta, yksinolemisesta, ja mietin, miten tärkeää se ihmiselle todellakin on. Olla yksin, ja omassa seurassaan, omasta tahdostaan ja vapaaehtoisesti. Levätä ja lepuuttaa aistejaan.
Kenties poden huonoa omaatuntoa eilisen tunteistani, ja ehkä juuri siitä syystä kirjoitan asiasta tänne. Tai kenties vain olen iloinen ja tyytyväinen minilomastani, rentoutunut ja voimaantunut. Päätin joka tapauksessa antaa itselleni luvan nauttia. Nauttia yksinolosta ja omasta seurastani. Päätin myös järjestää vastaavan hetken itselleni johonkin lähitulevaisuuteen. Varastaa jostakin aikaa itselleni ja ehdottomasti olla yksin kotona. Mikä siinä sitten niin taianomaista onkin…
Ihanaa sateenraikastamaa torstaita!
Mä osaan jo nykyään melko hyvällä omatunnolla nauttia yksinolosta kotona. 🙂 Säkin oot niin paljon lasten kanssa kotona, että ihan on kuule ansaittuja joskus tuollaiset omaminä-hetket! Ja voi että se onkin just mahtavaa saada yksin fiilistellä ja tehdä just mitä huvittaa. Useimmiten on aina jotain kotihommia, mutta yleensä päätän jo etukäteen, että teen niitä vain jonkun tietyn ajan ja loppuaika on sitten omistettu ihan vain mulle! 🙂
Mulle näitä mahdollisuuksia siunaantuu oikeesti tyyliin ei koskaan. Taisi olla tämän vuoden eka. Siinä on hetken pasmat pahasti sekaisin kun tuntee itsensä miltei tarpeettomaksi. Olen niin tottunut jaksottamaan kaiken työn lasten unien ajalle, että se tunne kun saa ihan ylimääräistä vapaata on sanoinkuvailematon. Voisin kyllä jonkinlaisen vaatimuksen laittaa, että näitä on jatkossa tultava enemmän! 😀
Voi, miten ihanan täydelliseltä hetkeltä tuo kuulostaa! Yksinolo on tässä elämäntilanteessa niin harvinaista herkkua, että siitä tuntee väkisin ristiriitaisia fiiliksiä. Juurikin syyllisyyttä ja toisaalta suurta nautintoa.
Mutta mikään ei silti ehkä lataa akkuja niinkuin hetki yksin. Ja nimenomaan omassa kodissa. Näitä hetkiä pitäis vaan muistaa järjestää.
Ihanaa loppuviikkoa! <3
-Päivi-
Ihan totta. Ja oma koti! Se tunne kun olet yksin, talossa, jossa aina “palvelet” ja puuhaat yleisen hyvän vuoksi.
Niin täydellistä joskus saada vain nauttia. Odotan innolla seuraavaa kertaa! 🙂
Aurinkoa sinne!
Ihanaa ihanaa ihanaa! Kuulostaa täydelliseltä! Tulisi itsellekin tuollainen nyt tarpeeseen, kun ollaan rempan vuoksi aika ahtaasti täällä. Mutta mä nautin nyt siitä, että pienempi on unilla ja isompi sanoi 15 minuuttia sitten sohvapäikkärit aloitettuaan, että “voitko sä äiti mennä taas välihuoneeseen päikkäreiden ajaksi” 😀 Ollaan siis juuri saatu yksi huone lisää käyttöön ja oma tila näyttää olevan mun lisäksi myös isosiskolle tarpeen.
Hih, joo kaipa se on jokaiselle jossain määrin tärkeää.
Kyllä äitien pitäisi tosiaan välillä saada nauttia kodistaan myös yksin. Tunnelma on aivan toinen kun vipinät ja hälinät rauhoittuvat hetkeksi!
Jaksuja sinne remppaan!
Voi, hiljaisuus tekee niin hyvää!! Ja se, että ei ole koko ajan jotain liikettä ja sählinkiä ympärillä. Ne hetket ovat kyllä tosi harvassa.. Silloin kun minulla viimeksi oli tuollainen hetki, tartuin myös kirjaan, ja jätin kaikki siivoamiset sikseen. Muuten, meidän parisuhderetki jäikin lyhyeksi, kun J vierasti mummia niin paljon, että ei sitä voinut jättää hoitoon! 🙂 mutta parin tunnin retki hiljaiseen metsään tyynen järven rannalle teki todella hyvää. Jotain tosi rauhoittavaa hiljaisuudessa on.. Mutta podin siitäkin huonoa omatuntoa, että edes ajattelin voivamme tehdä kaksin jotain.. E oli melkein 1,5 v, ennen kuin oli muilla hoidossa, mutta tällä kertaa voisi ehkä hyvällä omatunnolla ottaa enemmän niin omaa kuin parisuhdeaikaakin. Varmasti siitä hyötyvät kaikki pidemmän päälle. 🙂
Kyllä siitä on hyötyä! Ihan varmasti! Ja vaikka pienikin irtiotto on hyväksi, niin pidempiäkin kannattaa silti yrittää! 🙂
Mä todella tarvitsen välillä sen hiljaisuuden ja rauhan. Jotenkin kaikki aistit käy ylikierroksilla yötä päivää ja unohtaa omat fiilikset ja tuntemukset kaiken hälinän keskellä. En yhtään ihmettele että kaiken maailman retriittimatkailu on nykyään suosiossa. Onhan elämän meno aika hektistä näinä päivinä. Joka paikassa pirisee ja tuuttaa! 🙂
Kirjoititpa hyvin aiheesta! Ja ihanaa että osaat olla vaan, mulla on siinä vielä niin paljon opettelua. Ens kerralla mahdollisuuden tullessa yritän muistaa pysähtyä ihan kunnolla! Ihanaa sadepäivää sulle myös (:
Mutta sitä opettelua kannattaa tosissaan tehdä! Se on omaksi parhaaksi ja sijoitus omaan hyvinvointiin!
Nautitaan aina kun voidaan. Ei omia hetkiä tule hetkeen liikaa! 🙂
Tiedän tuon tunteen ja nautinnon! Meillä on neljä lasta eikä talo hiljene oikeastaan koskaan, sillä kun pienemmät on saatu nukkumaan, alkaa “taisto” murkun kanssa 😉 Mutta juuri eilen oli se hetki, kun sain olla hetken yksin kotona! Luksusta! Isommat pojat olivat treeneissä ja iskä pienten kanssa toisen isomman treeneissä. Kesällänäitä “yksin kotona” -hetkiä on ainakin meillä helpompi järjestää, koska pienet lähtevät mielellään mukaan futiskentän laidalle. Säkki leluja ja pallo mukaan, niin aika kuluu hyvin ja samalla tulee ulkoiltuakin. Ilmeisesti meillä todellakin on aina ääntä, sillä äitini soittaessa minulle juuri kun olin yksin, hän ensimmäisenä kysyi, miten teillä on noin hiljaista 😉 Nautitaan siis jatkossakin näistä harvinaisista hetkistä, ilman syyllisyyttä!
Hah, no siellä vipinää riittää! 🙂
Mä harvoin saan molempia lapsia minnekään yhtäaikaa, eli yksinolo on jokseenkin todella harvinaista. Mutta ehkä pitäisi asiaan tarttua ja koittaa järjestää myös näitä hetkiä enemmän!
Maljakossa Red Charm? 🙂
Tällaiset hetket kuuluisivat lakisääteisiksi jokaiselle äidille, edes kerran kuussa…voi kuinka ihanaa on olla yksin kotona, ja miten ihanaa sekin kun talo taas täyttyy äänistä ja tohinasta! <3
Rediä tosiaan! 🙂
Edes kerran puolessa vuodessa! Ja kyllä, tohina ja ääni ovat sitä rakasta arkea, mutta joskus irtiotto on paikallaan! 🙂
Äidiksi tulon jälkeen olen eniten kaivannut juuri yksinoloa. Ennen saatoin olla koko viikonlopun yksin kotona enkä todellakaan kaivannut mitään tai ketään. Mies on syksyllä muutamaan otteeseen pidempään poissa kotoa, ensin ajattelin kutsua ystäviä kotiin ja viedä lapset yöksi mummolaan, nyt olen miettinyt että mitäpä jos olisinkin kotona ihan yksin, saunoisin ja söisin hyvin ja nukkuisin kellon ympäri. 🙂 Mutta sekin on jännä että on paljon vaikeampi kysyä lapsille hoitopaikkaa “ihan muuten vaan”, yksinoloa varten!
-Arja-
Sulla on aika samankuuloinen “ongelma” kuin itselläni. Joskus haaveilen, että pyytäisin lapsille hoitopaikkaa, että voisin olla joskus yksin ja levätä, mutta kynnys on iso. Joskus huomasin keksiväni mielessä valheita, joiden varjolalla voisin kysyä vanhemmiltani.
Mikä hitsi siinä onkin, että muka jonkun juhlimisen vuoksi on ehkä silloin tällöin “oikeus” kysyä lapsille hoitoa. Kyllä minä ainakin voisin vaihtaa jotkut kesähäät ihan vain yksinäiseen iltaan kotona. Hyvään kirjaan ja siihen tunteeseen, että kukaan ei tarvitse mua! 🙂
Jaksamisia sinne. Ja toivottavasti olet järkevä ja toteutat suunnitelmasi syksyllä! Mä voisin luvata tehdä saman! 🙂