{ auringossa surffaten }

03.8.2014

Jotenkin kovin harmaanoloiseen päivään sai tänään herätä, mutta kyllähän se siitä taas selkeni. Hyvä niin, sillä eilen Facebookin puolella hehkuttamani kesäiltojen puutarhahaahuilu tuotti kovin pitkän listan asioita, joihin pitäisi ulkona tarttua! Kesä on ollut jotenkin niin kuuma viimeaikoina, että puutarhanhoito on paikoitellen tuottanut tuskaa. Toisaalta, kuivuudesta ovat kärsineet myös rikkaruohot, joten tilit ovat penkeissä aika tasan.

Nyppimisen ja kykkimisen sijaan olenkin viettänyt kesäpäiväni pitkälti puolivarjossa istuen, ja lasten leikkejä valvoen. Koska tämä valvontaosuus pitää sisällään jatkuvan varuillaan olemisen, on esimerkiksi kirjan lukemin hankalaa. Mutta, kaikenlainen some-surffailu onnistuu kyllä oikein hyvin! 🙂

asus9

Muistatte kenties keväällä kirjoittamani jutun Indiedaysin ja Asusin yhteistyöstä, jonka kautta sain käyttööni ASUS Transformer Book T100 laitteen, jossa yhdistyy sekä tabletti, että kannettava tietokone. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla -postauksesta löytyy tosiaan enemmän tietoa laitteesta, sen ominaisuuksista, omasta käytöstäni ja koneen (varsin puoleensavetävistä) strategisista mitoista.
Lupasin kuitenkin kertoa kokemuksia myös pidemmän yhteiselon jälkeen, ja tässä niitä nyt tulisi.

asus3

Kuten jo alussa mainitsin, kesäni on kulut mukavasti some-surffaillessa. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että kuten omakin blogini, myös moni muu sivusto on elänyt kesäaikaan hieman hiljaisemmin. Vastaavasti taas Instagramissa kesä on ollut oikein vilkas, ja tästä syystä olen kesällä seurannut monia lemppariblogejani enemmänkin Instan puolella. Pinterestissä olen notkunut tietysti myös, esimerkikisi Christmas-kansioni on kasvanut kesähelteiden aikana ihmeellisesti! 🙂
Erilaiset yhteisöpalvelut ovat vain niin paljon helpompia käyttää tabletin kautta, kuin puhelimella tai tietokoneella! Toisaalta, iPhoneni akku alkaa olla niin finaalissa, että sillä ei oikeastaan enää viitsi edes surfailla kuin pakolliset meilin lukemiset tienpäällä. Tämä masiina sen sijaa jaksaa ilahduttaa yhä akkunsa kestolla.

asus6

Entä mitä uutta olen saanut koneesta irti?
Kerroin vielä keväällä “keittiökoneesta”, jonka avulla selasin reseptejä ym. Nykyisin keittiön työtasolla lepää Asus. Esimerkiksi vohveleita tehdessäni mulla oli auki viime kesänä blogiini kirjoittama vohveliresepti. Transformer Bookin avulla olen myös oppinut käyttämään näytön jakoa. Toinen puoli näytöstä esimerkiksi reseptille, ja toinen munakellosovellukselle. Näitä jekkuja ei opeteltu aikoinaan kotsantunnilla! 🙂

Asus Collage

Kuitenkin se kaikkein tärkein juttu, jonka olen Asusin kautta löytänyt on Photoshop Express!
Yleinen käsityshän on, että kaikki bloggaajat muokkaavat kuvansa Photarin avulla, mutta se ei kuulkaa pidä laisinkaan paikkaansa, ainakaan mun kohdalla! Olen näissä jutuissa jo tälläinen vanha pieru, ja uuden oppiminen tuottaa hirveästi ongelmia. Mä en siis osaa käyttää Photaria, eikä mulla sellaista ole. (Joskus mieheni hankki Photoshopin ja mulle kirjan, jossa oli selkeät ohjeet Photariin tutustumiseen, mutta ei siitä tullut mitään. Tarvitsisin ihan oikean opettajan, joka neuvoo vieressä).

Photoshop Express on Adoben helppo kuvankäsittelyversio, jolla voi siis muokata ja säätää kuvaa yhdessä tasossa, eli siten kuten olen aina tehnytkin. Ohjelmalla ei pysty erottamaan kuvan tasoja, tai syväämään asioita kuten Photareilla yleensä, mutta se on riittänyt omassa käytössäni nyt vallan mainiosti. Voin siis suositella lämpimästi kaikille kaltaisilleni kalkkiksille! 🙂

asus2

Kuvankäsittelyn avulla heinäkuun postauksista moni syntyikin yllä olevan kuvan kaltaisissa olosuhteissa. Ei lainkaan hullumpi toimisto ja puitteet!

asus8

Mitä vielä… No, toki Facebook ja Netflix kuuluvat kesään myös. Päivisin on ollut hyvää aikaa etsiä Netflixsistä uusia sarjoja ja muokata omaa listaa. Näistä kun pystyy helposti irrottamaan katseensa myös uima-altaassa leikkiviin lapsukaisiin.

asus4

Tänään aion kyllä ihan oikeasti tehdä siellä ulkona hiukan hommiakin. Samalla pitää kuitenkin miettiä listaa syksyn sipuli-istutuksiin, joten ei muuta kuin kone mukaan.

Kaunista kesäsunnuntaita teille!


Kommentoi