{ voita Apple TV }

18.10.2014

Viikonlopun, ja lauantai-illan, kunniaksi pientä arvontaa yhteistyössä Netflixin kanssa!

Nyt nimittäin olisi mahdollisuus voittaa itselleen huippukätevä Apple TV helpottamaan Netflixin käyttöä, ja tuomaan arkeen hiukan lisää viihdettä!

netflix3

Aina välillä kyselette hyviä sarjavinkkejä tuolta Netflixin puolelta, ja ajattelin joitakin viimeaikoina katsottuja tähän listata. Olen huono hömpän suhteen, ja edelleen kaipaan rikoksia, jännitystä ja toimintaa. Brittisarjat miehittävät oman listani kärkipäätä, ja mukaan mahtuu myös pohjoismaista rikosdraamaa, ja jokunen jenkkisarjakin. Tällä hetkellä loppuuaan lähenee useamman tuotantokauden mittainen Erikoisjoukkue, jonka ensimmäiset tuotantokaudet olivat makuuni ehkä vähän leimiä, mutta nyt sarjassa päästään jo ihan oikeaan vaakoojatoimintaan ja jaksoissa on räiskettä tiiviin tunnelman lisäksi. Vakoojiin perustui myös Hunted -sarja, joka on ensimmäisenä mainittua hiukan uudempaa tuotantoa. Ihan loistava brittisarja oli myös The Fixer! Tätä suosittelen lämpimästi, vaikka itsekin vielä ensimmäisen jakson jälkeen epäröin. Sarjaa olisi voinut katsoa vielä vaikka kuinka monta kautta, se koukutti ja viihdytti. Brittisarjoista mieleen ovat painuneet positiivisesti myöskin The Fall, sekä aikaisemminkin hehkuttamani Above Suspicion, Viisi päivää, Whitechapel, Line of duty, Ketjukolari, Crossing Lines, Prime Suspect ja Luther. Hieman erilainen The Bletchley Circle oli myös sarja, jota suosittelin heti siskolleni
Tanskalainen Kylmäveriset tappajat taasen on kaikkien Silta-fanien mieleen!

netflix2

Mutta, kuten huomaatte omat suosikkini ovat vahvasti aikuistensarjoja, ja Netflixin on tarkoitus palvella koko perhettä, ja ohjelmatarjontaa on hurjasti myös lapsille. Meillä ei edelleenkään katsella tavallista televisiota, vaan lastenohjelmat valitaan Netflixin tarjonnasta. Pojan suosikkeja ovat Turbo, Ninja Turtles sekä Chuck.

Netflix haluaa jatkuvasti parantaa tarjontaansa niin, että ohjelmia löytyy sekä lapsille, että aikusille, ja nyt kyselenkin teiltä hiukan mielipiteitä.
Vastaamalla kysymyksiin, olet mukana Apple TV:n arvonnassa!

Kerro perheenne suosikkilastenohjelma, tai sarjat, joita koko perhe voi katsella yhdessä! Mikä viihdyttää koko perhettä, ja mikä erityisesti lapsia? Mikäli perheeseenne ei kuulu lapsia, voit osallistua arvontaan kertomalla omat sarjasuosikkisi Netflixin valikoimista!

Vastausaikaa on viikko, jätä siis kommenttisi viimeistään perjantai 24. 10. 2014

Ihanaa viikonloppua!


169 Responses to “{ voita Apple TV }”

  1. Sara says:

    Meillä ei ole lapsia, mutta silti katsottiin Netflixistä Wizards of waverly placen kaikki kaudet, joka on siis Disney channelin lasten sarja! 😀 Uskon, että tää sarja ois siis hyvä koko perheelle ja ois meidän suosikkimme. 🙂

  2. Anis says:

    Koko perheen sarjoista lempparimme on Tintti – sen parissa sujuu sopivasti muutama hetki sadepäivänä.

  3. Anniina says:

    Ei ole vielä lapsia,joten ohjelmat ovat aikuiseen makuun. Sarjat joita seuraan ovat Arrow, Vampyyrin päiväkirjat ja Californication.. Kolme parasta sarjaa! Myös miehen kanssa sama maku sarjojen suhteen, yhdessä niitä onkin mukava katsoa.

    Loisto arvonta, joten osallistuin taas piiiitkästä aikaa blogiarvontaan.

    Kiitän samalla inspiroivasta blogistasi!

    -Anniina

  4. Sussukkasuvi says:

    Oma lempparini on Orange Is the New Black! Superhyvää viihdettä!

  5. pulu says:

    Suosikkisarjani Netflixin valikoimista on tähän asti ollut Orange is the new black. Innolla odottelen kolmatta kautta 🙂

  6. Annarilla says:

    Meillä lapset valitsisivat poneja, winxejä, prinsessoita tai mansikkamarjaa… Mitä vaan ihanaa ja mahdollisimman pinkkiä tyttöohjelmaa 😉
    Vanhemmat taas jaksavat katsoa lasten kanssa parhaiten animaatioleffoja. Sadepäiviä siivittää usein nämä yhteiseen makuun sopivimmat valinnat, vaikkakin todella usein lopputuloksena on merida tai helinä seikkailuineen ruudulla 🙂
    Vanhemmat taas ovat katsoneet orange is the new blackin kuten tuhannet ja taas tuhannet muutkin, sekä house of cardsia.

  7. Nannil says:

    Omia suosikkejani on mm. Modern Family, Orange is the new black ja Suits. Apua, listaa voisi jatkaa ainakin vielä 15 suosikilla! Kaikki toki jo katsottu, mutta onneksi uusia tulee jatkuvasti. Nyt katsontalistalla Elementary, Silta ja Hakekaa Kätilöt.

  8. Lisli says:

    Meidän koko perheen suosikki lastenohjelma on Late lammas, se on hauska myös meidän aikuisten mielestä. Myös Pat&mat on hauska lastenohjelma. Harmikseni näitä ei vielä ainakaan löydy netflixistä.

  9. Essi says:

    Huippu arvonta, tuo apple-tv on ollut hankintalistalla jo pidemmän aikaa! Lapsia ei meiltä löydy, mutta omaan mieleen Netflixin sarjoista on Orange is the New Black, mielenkiintoinen ja koukuttava.. 🙂

  10. Elli says:

    Moikka!

  11. Jenni says:

    Koko perheen suosikkeja on erilaiset komediat, joita voi yhdessä katsoa. Jos yhden toiveen saisi Netflixiin esittää niin Mad about you:n kaikki tuotantokaudet kehiin pliis!!!!!

  12. Julia says:

    Minulla ei ole Netflixiä, mutta olen suunnitellut sen hankkimista, vaikuttaa niin kätevältä! Rikossarjat ovat yleensä suosikkejani. 🙂

  13. Jeanette says:

    Katsomme yhdessä tyttäreni 7v. Kanssa the nannyä ja Tinttiä, taaperon telkkarin katsominen menee vielä aikalailla sivusilmällä leikkien lomassa katseluksi mutta karhuherra Paddington oli mieluinen automatkalla. Meidän perheessä aikuisten netflix suosikki on ehdottomasti How i met your mother.

  14. Orangerie says:

    Meillä katsellaan jonkin verran vielä ihan tavallista telkkariakin ja ehdoton suosikki yhteisistä katseltavista on hauskat kotivideot ja muut saman tyyppiset ohjelmat.

  15. Mari says:

    Avomoehen kanssa tykätään katsoa Orange is the New Blackia. Kakkoskausi pian paketissa, seuraavaa odotellessa! Hiljattain ollaan aloiteltu myös House of Cardsia, joka vaikuttaa oikein lupaavalta 🙂

  16. Heidi Pii says:

    Pienimmän (2v.) lemppari on Auttajat, isomman Chuck. Yhdessä katsotaan välillä elokuvia, joskin ihan pienille (alle 7v) sopivista leffoista kaipaisin laajempaa valikoimaa. 🙂

  17. Taina says:

    Pikkukakkosesta tuttu pikku prinsessa on meidän 3 tytön ja äidin suosikki lastenohjelma 🙂

  18. Janica says:

    Lapset ovat vielä pieniä ja katsovat vähän telkkaria. Silloin kun katsovat pyyntönä on yleensä Muumit. Sinänsä hauskaa, koska muistan itsekin niitä lapsena katsoneeni. Nytkin pidän sarjasta, sen hyväntahtoisuudesta ja rauhallisuudesta. Ei räiskettä, ei kovia ääniä. Ei sellaista mihin joka tapauksessa törmää joskus.

  19. LindaElina__ says:

    Asun yksin, mutta mitä oon seuraillu pienempien sisarusten lempi TV-ohjelmia, niin pikkutytöt tykkää kattoo Seikkailija Doraa ja pojat kattoo Pokemonia. Itselläni ei ole ollut telkkaria yli vuoteen, joten jos jostain haluan jotain katsoa, niin läppäriltä tai kännykästä.

    Jos joku lastenohjelma pitää sanoa mitä koko perheellä tulee katsottua, niin joulun aikaan tonttu toljanteri ja Lumiukko on sellaisia, mikä kerää koko perheen yhteen. Muuten ei valitettavasti tule koko perheellä katsottua oikeastaan mitään.

  20. LeenaS says:

    Meillä lapset katsovat mielellään H.C.Andersenin satuja, Tinttiä ja Bamsea. Netflixistä löytyy aina jotain hyvää katsottavaa niin lapsille kuin aikuisille.

  21. Enni says:

    Itse tykkään katsella kaikkia hömppäsarjoja kuten gg:tä, pll mutta myös mm. orange is the new black ja silta on olleet kivoja. Suits on ehkä lempparein 🙂

  22. Maria says:

    Näin joulun lähestyessä meillä nauretaan yhdessä Tonttu Toljanterille. Miehen kanssa katsoimme hetkessä loppuun Orange is the new black -sarjan. Siihen nyt odotellaan jatkoa…

    Maria

  23. Tiinaf says:

    Meillä perhe taitaa kerääntyä telkun eteen yhdessä, kun tarjolla on urheilua! Ja Suomen liput liehuu ja kannustushuudot raikuvat

  24. päivi says:

    Netflix on ja pääsääntöisesti elokuvia tulee katsottua. Joskus ollaan valittu joku näyttelijä, jonka eri näyttelemiä elokuvia sitten katsottu. Paras koko perheelle oli aikoinaan animaatiot, joita jaksoi aikuinenkin katsoa.
    Nyt lastenlasten kanssa mennään aika samoilla kuviolla.

  25. Anne says:

    lapsi on jo 20 vee,joten meillä kiinnostavat Orange is a new black ja house of cards

  26. Anette says:

    Meidän poikien lempiohjelmia ovat Muumit, Tuomas Veturi ja Disneyn vanhat piirretyt, äitin vanhoilta vhs:iltä. 🙂 Netflixiä ei vielä ole meillä ollut…

  27. Olivia says:

    Katson lähinnä leffoja, mutta sarjoista Orange is the new black koukutti kyllä.

  28. Kiisseli says:

    Lasten ehdottomat suosikit on Kaapo, Palomies Sami ja Postimies Pate. Late lammas sekä Mat ja Pat uppoaa myös vanhempiin.

  29. Noora says:

    Lapsia ei vielä taloudestamme löydy, mutta Netflixin valikoimasta ehdottomasti Suits ja Orange is the new black ovat olleet meidän suosikkeja ja istuttaneet meitä tv:n edessä tunnin jos toisenkin! Apple-tv olisi aivan mahtava palkinto – saisin laittaa jotain todella mieluista mieheni joulupakettiin tänä vuonna 🙂

  30. Heini says:

    Mitähän ne lemppari lastenohjelmat olivat nimeltään…
    No ainakin Muumilaakson tarinoita, Dora… Kaikki kiltit ja prinsessamaiset lastenohjelmat uppoaa.
    Isoin tyttö 5v. tykkää katsoa äidin kanssa Suomen kaunein koti ja Suomi leipoo ohjelmia 🙂

  31. Kiia says:

    Moikka! Leffoja lähinnä katselen laidasta laitaan, itselläni ei siis ole lapsia.
    Ihana blogi sinulla! 🙂

  32. hannami says:

    kiitos vinkeistä! Meillä minä olen koukuttunut sarjaan White Collar ja mies katsoo Breaking Badia… lapsi taas tuijottaa pokemonia 🙂 Mutta kiitos uusista vinekeistä, varsinkin brittisarjat kiinnostavat!

  33. Marika says:

    Meillä katsotaan Suitsia, joka koukuttaa ja rentouttaa samanaikaisesti! 🙂 Mies katsoo lisäksi yksistään myös House of Cardsia, jonka vaati ehdottomasti myös mainitsemaan tässä 🙂

    Marika

  34. Epelia says:

    Meillä ei ole lapsia, joten tulee katsottua vain aikuistensarjoja poikaystävän kanssa. Yhteisiä suosikkisarjoja ovat ylivoimaisesti olleet How I Met Your Mother, Californication ja Frendit. Nyt ollaankin etsitty uutta katsottavaa, tuota Orange Is The New Blackiä on kehuttu niin paljon että sitä voisi vaikka kokeilla jos iskisi meihinkin 🙂

  35. lili says:

    Orange is the new black on tosi koukuttava sarja! 🙂

  36. Anna-Maija says:

    Meillä koko perhe viihtyy Helinäkeiju-elokuvien parissa, lapsilla suosikkien listalla ovat Auttajat ja Mansikka Marja.

  37. Katja says:

    Ei lapsia,omat suosikit ovat Orange Is the New Black ja How i met your mother.

  38. Huokailija says:

    Tytär (8) katsoo Ever after High ja Wings -tyylisiä lastenohjelmia, kun taas pojan (12) ehdoton suosikki on Top Gear. Meillä Netflixin katsominen on jokaiselle sellaista omaa laatuaikaa, yhdessä katsomme mitään harvakseltaan. Rikossarjoja seuraavalle suosittelen ehdottomasti sarjaa The Killing – Jälkiä jättämättä -varmasti yksi parhaimmista Netflixissä katsomistani sarjoista. Suitsille kaipaisin jo kiihkeästi lisää tuotantokausia! Kiitos arvonnasta!

  39. Meidän kolmivuotiaan tämän hetken suosikkeja ovat Anniina balleriina, Niksi Nella, Ella Elefantti, Pipsa Possu ja Olivia. Niitähän sitä joutuu (tai saa) sitten itsekin katselemaan. Pipsa Possu kyllä naurattaa välillä itseänikin, heh 🙂

  40. Eevee says:

    Meillä katsellaan (liiankin) usein Rio-elokuvia!

  41. anna-liisa says:

    Silta-sarja pitäisi katsoa. Niin moni on kehunut, mutta meni itseltä ohi aikanaan.

  42. Nanne says:

    Orange is the new black koukutti kesällä! Se tulikin katsottua loppuun asti ihan parissa viikossa ja nyt seuraavaa kautta odotellessa on etsinnässä jokin toinen sarja 🙂

  43. Josiet says:

    Meillä pojan suosikkeja on Palomies Sami, Puuhapete, Niko lentäjänpoika. TV:tä ei juuri katsota, lastenohjelmat yleensä DVD:ltä. Apple tv:tä olen harkinnut, sieltä pojan suosikki on Chuck (?), jota katsoo isänsä luona. Yhdessä lapsen kanssa katsellaan animaatioleffoja.

  44. Liisa says:

    itse hypin innosta tasajalkaa, kun Sons of Anarchyltä tuli uusi kausi katsottavaksi. 4-vuotiaan tytön kanssa katsellaan animaatioelokuvia esim. Urheaa. Kaipailisin Disneyn klassikkoelokuvia valikoimiin.

  45. Ninnu says:

    Meillä koululainen katsoo mieluiten Pokemonia, Lego Ninjagoa & Chimaa, Karvista, Lohikäärmeratsastajia ja Turtlesia. Tuota jälkimmäistä me vanhemmatkin saatamme katsoa, koska Turtles kuului myös meidän lapsuuteen (vaikka nykyiset versiot ei aina meitä aikuisia miellytäkään).
    Muumeja, Postimies Patea, Dinojunaa ja Oktonautteja haluan katsoa kuopuksen kanssa, kunhan hän hieman kasvaa.
    Vielä kun esitettäisiin Tao Tao, Peukaloisen retkiä ja monia muita lapsuuteni piirrettyjä, niin olisin tyytyväinen. Niissä oli sitä jotain. 🙂

  46. Päkkänä says:

    Ntflixiä ei ole vielä meidän perheessä kokeiltu. Nuorin lapsista tykkää tällä hetkellä eniten Bubble cuppiesta, Dorasta ja Umi zoomi teamista. Ne on onneksi kaikki sellaisia joita minäkin jaksan katsoa. Tintti on myös sellainen joka uppoo koko perheelle ja ehdottomasti myös Late Lammas 🙂

  47. Jatta says:

    Oma suosikkini on Orange is the new black ja myös How I met your mother on hyvä. 🙂

  48. Veera says:

    Lapsia ei vielä ole, mutta itsellä Netflix on kyllä kovassa käytössä. Mieluisia ja koukuttavia sarjoja löytyy monia, mutta ehdottomana ykkösenä täytyy mainita Orange Is The New Black, jonka kolmatta kautta odottelen jo malttamattomana!

  49. tiina l says:

    Meillä ei 2veellä vielä varsinaista omaa lempparisarjaa ole, muuta kuin pikkukakkosen piirretyt. 🙂 Mutta itseäni kiinnostais tuo orange is the new black! En oo sitä siis vielä koskaan tullu katelleeks, mutta kun on saanu niin paljon kehuja, niin jossain vaiheessa on tsekattava se!

  50. karoliina says:

    Mieheni kanssa ehdottomaksi ykköseksi on noussut Breaking Bad, suosittelen, koukuttaa mukaansa 🙂 Ekan jakson jälkeen olin ehkä itse hiukan vielä kahdenvaiheilla, mutta koko kesä meni tämän parissa aina kun aikaa oli 🙂 Toinen hyvä on jo kaikille varmaan tuttu House of Cards. Myös Top of the lake oli hyvä.
    Lapsemme on lähinnä kiinnostunut muumeista, kaaposta ja pörristä. Itse haluaisin jostain metsästää vanhat kunnon Nils Holgerssonit ja miksei muitakin oman lapsuuteni lastenohjelmia.

  51. Mari says:

    Meidän suosikki on ollut ehdottomasti Breaking bad ja lapset ovat katsoneet sekalaisesti kaikkia ohjelmia. 🙂

  52. Sadi says:

    Meillä ihan pieni puolitoistavuotias katsoo Netflixiä. Ehdottomat suosikit ovat Pikku Prinsessa ja Pocoyo. Välillä katsotaan Miffyä ja Mansikkamarjaa, mutta aina palataan näihin kahteen, jotka jaksavat kiinnostaa.

    Vaikka tätä ei kysytty, niin luulisin, että esim. Muumit, ja vanhat sarjat kuten Tao Tao, Tohtori Sykerö ja esimerkiksi Maija Mehiläinen voisivat kiinnostaa lastamme. Jotka eivät siis ole Netflixin valikoimissa tällä hetkellä.

  53. Hedda says:

    Kahden aikuisen taloudessa Silta, Uusi Sherlock, Orange is the new black ja Luther ovat olleet sarjasuosikkeja. Netflix kyllä on ihan huippu, ei mainoksia ja katsoa voi juuri itselle sopivalla hetkellä.

  54. annikaarina says:

    Meillä Late Lammas on ehdottomasti koko perheen suosikki. Netflixiä ei vielä katsota meillä, harkinnassa on jo ollut. Lasten tarjontaan toivoisin väkivallattomia ehkä vähän vanhempia laatusarjoja.

  55. idahhh says:

    Ehdottomasti Netflix-suosikkini on Orange is the new black! Se on juuri sopivan jännittävä ja ei sisällä liikaa väkivaltaa 🙂 Olen huono jaksamaan seuraamaan tv-sarjoja mutta jos kuulen hyvää palautetta, kuten tästäkin sarjasta, saatan jopa vaivautua katsomaan -ja kyllä kannatti! 🙂

  56. Tiinatar says:

    Lasten ehdoton suosikki on Oggy ja torakat. Joskus sitä tulee itsekin katsottua mukana, mutta on kyllä niin mielipuolista menoa, että pohdin välillä, onko se edes sopivaa katsottavaa 4- ja 7-vuotiaille 😀 Oma kaikkien aikojen suosikki on 24 ja Netflix hankittiin aika pitkälle sen takia, että saan katsoa kaikki kaudet putkeen. Nyt ne on katsottu ja odotan kuumeisesti, että se ihan uusin kausi vielä tulisi Netflixin valikoimiin. Eilen katsoin uusimman Bondin ja sekin oli tosi hyvä.

  57. Tuomas Veturi, käy myös koko perheen katseluksi.

  58. maiu says:

    Meillä kahden aikuisen kodissa itse olen katsonut himoiten kaikki Orange is the new blackin jaksot, mies taas katselee mm. Family Guyta, luontodokkareita ja stand uppia 🙂 Seuraavaksi pitäisi alkaa viimein tsekkaamaan Breaking Badia, kun sitä niin paljon on kehuttu!

  59. Pinja H says:

    Minun taloudessa ei lapsia ole, mutta omia suosikkeja valikoimasta ovat elokuvat ja myös rikossarjat. Kiitos inspiroivasta blogistasi. -M-

  60. Anni says:

    Lapsia ei taloudesta löydy mutta omia Netflix suosikkeja on Office, Moderni perhe, Valehtelevat viettelijät, Alphas, Top Gear, Ensisilmäyksellä, Suits ja aina sillon tällöin kun itseä lapsettaa niin tulee katsottua esim Waverly placen velhoja 😀

  61. suvi says:

    Oitnb on mun suosikki, mies tykkää enemmän house of cardsista. Poika katsoo lasten leffoja kuten shrekiä ja tyttö pikku prinsessaa.

  62. Annika says:

    Meillä ei ole lapsia, mutta omia suosikkeja ovat Orange is the new black, Silta, Valehtelevat viettelijät jne. Miehen kanssa katsotaan silloin tällöin yhdessä elokuvia.

  63. Karoliina says:

    Meillä ei ole lapsia joten en niistä koko perheen ohjelmista tiedä. Mutta Breaking Bad ehdoton suosikki!

  64. Ramona says:

    Ykkös sarja on ehdottomasti ollut meille se Netflixin oma sarja House of Cards. Välillä pitää oikein väkisin pysyä poissa koneelta 🙂 (perhe ohjelmista ei meillä ole mielipidettä muuta kuin että kummipoika tykkäsi Autot leffasta ;))

  65. Tiina says:

    Huippu arvonta!
    House of cards ja komediasarjoja katsotaan eniten 🙂

  66. Memmi says:

    Vaikka piha huutaa syystöiden tekijää, niin sadepäivä osui kyllä ihan kohdilleen. Nuhjataan sisällä ja pohditaan; plättyjä vai pullaa – siinäpä pulma 🙂 Netflixistä ei ole vielä kokemusta, mutta kuvittelisin, että juuri tämmöisen päivän seuralaiseksi se olisi näppärä tuote.
    Kiitos monipuolisesta ja mukavasta blogistasi!
    -m-

  67. Mari says:

    Omat suosikit on Sons of anarchy, True blood ja kosto, tytön kanssa katsotaan Hauskoja kotivideoita, Vain elämää ja Putous. Netflixiä ei olla vielä hommattu kun ei oo oikeanlaista telkkaria mutta mutta.. 🙂

  68. Niina says:

    Meillä lasten suosikki on Ni Hao Kai Lan, josta lapset ovat oppineet kiinaakin. 🙂

  69. Maya says:

    Meillä ei paljon telkkaria katsota yhdessä, mutta se johtuu siitä että avopuolisoni on intialainen. Mutta bollywoodleffat (joita netflixissä on paljon!) ja englannin elokuvat on kyllä niin molempien mieleen, että melkein joka ilta yhdessä katsellaan yhdessä 🙂 Joskus suomalaisiakin, jos löytyy tekstit! 🙂

  70. Lumo says:

    House of cards koukutti täysin, Luther on ollut myös suosikki ja Orange is the new blackia katsottiin monta jaksoa aina peräkanaa.

  71. Tiina71 says:

    Oma suosikkini on Moderni perhe, teini-ikäinen katsoo elokuvia, pieniä lapsia meiltä ei löydy .

  72. Sanna says:

    Nyt kyllä palkinto kiinnostaisi, osallistunpas siis ekan kerran blogiarvontaan 🙂
    Ensisilmäyksellä on ykkönen, hetki sitten tuli vihdoin seuraava kausikin Netflixiin. Elokuvia samoin katsellaan joskus, välillä niitä kyllä on hankala löytää, aikalailla tulee katsottua niitä, joita Netflix ehdottelee.
    Lapset katsovat mm. My Little Ponyja, perheenä katsotaan elokuvia, jotka on S tai K7.
    Peppi, Eemeli, Marikki mm. ois kivoja lisiä Netflixiin. Samoin Röllit.

  73. RiikkaL says:

    Jee, mikä arvonta 🙂 Meidän perhe, lapset ja aikuiset, tykkää katsoa Modern familyä Netflixistä.

  74. Liinu says:

    Meillä pienten kanssa katsotaan Late Lammasta 🙂

  75. Johanna says:

    Teinit katsoo omiaan, minä odotan kuumeisesti House of Cardsin kolmatta kautta. Voi kun nyt kerrankin onni suosisi arvonnassa.

  76. Lauriczek says:

    Meilla lapsukainen on vasta vuoden verran, eika viela ymmarra paljoakaan television tai sarjojen paalle, mutta isukin kanssa ollaan katseltu paljon esim. Parenthoodia ja White Collaria illan rauhallisina tunteina.

    Syksyterveisia Suomen syksyyn Irlannista!

  77. Mari Vee says:

    Meillä suosikkisarjoja ovat Boardwalk empire ja Mentalist. Lisäksi menneisyydestä löytyy yksi suosikkisarja ylitse muiden eli Twin Peaks.

  78. Elina says:

    Meillä ei lapsia ole, mutta ehdoton lempparini Netflixissä on Modern fsmily, joka varmasti sopisi myös isompien lasten Kanssa katsottavaksi! 🙂

  79. Maria says:

    Pieniä lapsia meillä ei enää ole mutta teinin kanssa katsotaan joskus romanttista “hömppää”, lähinnä elokuvia. Miehen kanssa olemme olleet koukussa muutamiin sarjoihin kuten isänmaan puolesta ja house of cards.

  80. Eija says:

    Ihana arvonta! Itselläni ei ole kokemusta Netflixistä, joten en tiedä mitä sieltä löytyy. Melko usein kyllä leffoja vuokrataan, koko perheellä on tykätty katsoa lasten leffoja; Itse ilkimys, Rio, Poutapilviä ja lihapullakuuroja mm. Ja myös hyvät komediat ovat usein koko perheen katsottavia.

  81. Hanna says:

    Mun ehdoton suosikkisarja Netflixissä on Moderni perhe, jaksoja tulee katseltua aina uudestaan ja uudestaan 🙂

  82. Elina H. says:

    Täälläkin taloudessa katsellaan ahkerasti netflixiä. Tyttäriemme suosikit ovat Pikku prinsessa ja Pocoyo. Yhdessä katselemme lasten elokuvia, Dinoa olemme katsoneet jo useamman kerran.. 😀 Aikuisten suosikkeja ovat olleet House of Cards, How I Met Your Mother, Orange is The New Black, Modern Family ja Breaking Bad. Yksikseni olen katsonut Wallanderit ja nyt uusi suosikki on Varg Veum. 🙂

  83. essijohanna says:

    Kahden aikuisen kodissa Netflix-lemppareita on ehdottomasti How I Met Your Mother, Breaking Bad ja Orange Is The New Black! Moderni perhe ja Dexter olis seuraavia joihin voisin itseni koukuttaa ;D

  84. susanna t says:

    late lammas on koko perheen suosikki 🙂 myös elokuvia katsellaan, viimeisimpänä itse ilkimys

  85. Anna says:

    Moi!

    Kiitos inspiroivasta blogistasi. Olen seurannut blogiasi tässä reilun vuoden päivät.

    Suits on oma ehdoton lempparini, mieheni piti myös House of cards’sta. Katsomme myös Blue bloods, Lilyhammer, Orange is the new black… Meillä ei vielä Apple tv:tä ole ja tietokoneen virittämiseen meneekin välillä liian kauan eikä sitä arki-iltoina jaksa viritellä. Uskoisin, että katsoisimme paljon enemmän jos saisimme Apple tv:n!

    Lapset tykkäävät My little pony, halinallet, Tuomas veturi… Vähän lisää lastenohjelmia ehkä kaipaisimme 🙂

  86. riikkamaria says:

    Suosikkeihin kuuluu mm.Frendit, Pretty little liars ja The vampyre diares. Siskon kanssa katotaan vannoutuneina animaatiofaneina kattelemaan välillä jotai satunnaisia lasten sarjoja, ihan omaks huviks ja ku niissä on niin kiva nostalgia ja lapsuusmuistoja! Laitan tähän samaan kommenttiin vielä, että onko teillä yleensä joulunaikaan tapana lapsilla/perheenä kattoo joulukalenteria mikä tulee? Ja jos on nii onks se sielläki että Tonttu Toljanteri on se ehdoton suosikki, vai onko ne muut parempia?:)

  87. Henna73 says:

    Meillä diggaillaa Halinalleista 🙂

  88. Henna-Riikka says:

    Tässäkään taloudessa ei lapsia, mutta lempparina on ollut Breaking Bad ja How I met your mother! 🙂

  89. Mirene says:

    Meidän kahden aikuisen perhe viihtyy katsomassa Orange is the new black ja Orhan Black -sarjoja 🙂

  90. emmien says:

    Minulla ei ole lapsia eikä vielä Netflixiäkään, mutta oma all time favorite-sarja on Gilmore Girls. Se vaan on hyvä. Löytyyköhän jo Netflixistä?

  91. Laura says:

    Nuori kun oon ja lapsia ei ole mutta Mun lempparisarjat netflixissä on orange is the new black ja teen wolf 🙂

  92. Hanna says:

    Meidän pikkulainen rakastaaa Disneys Lentiskat! Mutta myös Late Lammas ja Muumit ovat lemppareita.

  93. Sanmaria says:

    Meillä ei ole Netflixiä. Ollaan kyllä jo kauan harkittu sen hankkimista. Jos olisi Apple TV, niin tulisi varmasti netflix hankittua. Katsomme perheellä paljon yhdessä sarjoja ja elokuvia.

  94. Sofia says:

    Ihan ehdoton suosikki on How I Met Your Mother, jaksot voi katsoa aina uudestaan ja uudestaan. Sarjan erilaiset hahmot, huumori ja Lilyn ja Marshallin parisuhde on vaan niin parasta viihdettä! :’)

  95. Krista says:

    Apua, vaikea valita mitkä olis suosikit kun ollaan Netflixin kautta katsottu niin monet sarjat. Viimeisimpänä Orange is the new black ja odotellaan, että siitä tulisi uusia jaksoja! Muita suosikkeja Mad Men, Sons of anarchy ja House of cards. Ehkä lastensarjoihinkin tulee tutustuttua ensi vuoden puolella kun esikoinen putkahtaa maailmaan:)

  96. Jenny says:

    Orange is the new black on meidän suosikki.

  97. Armi says:

    Meidän perheessä ei ole lapsia, mutta kun sukulaislapset – jo isot – tulevat kylään, pyörähtää Netflixistä päälle Doctor Who -jakso.

  98. Aarre says:

    Kesällä koukutuin Orange is the new black -sarjaan. Tytöt ovat taas katselleet eniten Mansikka Marjoja.

  99. inspirations says:

    Hei! Meillä on jo isommat lapset ja koko perheen suosikkisarja tällä hetkellä on How I Met Your Mother.
    Kiva arvonta, Apple TV olisikin juuri toivomuslistalla uuteen kotiimme ; )

  100. Anna-Maija says:

    Meillä ei Netflixistä ole (vielä) kokemuksia, mutta yleisestiottaen aikuiset tykkää katsoa rikossarjoja, lapset mm. Late Lammasta (sitä jaksaa aikuinenkin 😉 ).

  101. Heli says:

    Aikuisten suosikki on Chuck. Lapsemme on vielä niin pieni, ettei tv:tä katso, mutta odotusaikaan katsoimme paljon Late Lammasta ja sen tunnusmusiikin hän tunnistaa 🙂

  102. Johannainen says:

    Hmm… varmaan Late Lammas 😀

  103. Nuu says:

    Koko perheen suosikkeja meillä on Disney/Pixarin animaatiot, Tuomas Veturi sekä Oktonautit.

  104. Iina says:

    Meillä katsotaan yhdessä enimmäkseen elokuvia, mutta sarjoista hyviä ovat Dora ja Diego, joissa on myös opetetaan lapselle asioita. Aikuisia sitten houkuttaakin hyvät jännityssarjat.

  105. Teija says:

    Meillä tykätään katsella karvista.

  106. Marja t says:

    Leffoja katsomme perheenä yhdessä, neiti katsoo Gossip Girl ja muita saman tyylistä nuorisosarjoja.

  107. Muumimamma says:

    Mun suuri suosikki on Orange is The New Black. Mies katselee leffoja ja Dexteriä. Barbie Dreamhouse on tyttöjen mieleen.

  108. Rouva V says:

    Aivan mahtava arvonta, kiitos tästä! Vielä kun onni olisi myötä, niin helpottaisi kovasti mun näkövammaa ja koko perhe voisi katsella lemppareita uudesta ruudusta, eli Disneyn elokuvia! 🙂

  109. Anne H says:

    Oma suosikkini on ehdottomasti House of Cards….hyvänä kakkosena Orange is the new black. Netflixin omat sarjat rulettaa 🙂

  110. Lasu says:

    Perheeseen kuuluu kyllä lapsi, mutta niin pieni, ettei tv:tä katso 🙂
    Mutta jos vaan äiti voi vaikuttaa niin Late Lammasta sitten aikanaan katsotaan, se kun huvittaa myös äitiä ja isää 😀

    Miehen kanssa katsotaan Dexteriä.

  111. Anniina says:

    Sarjoja emme ole netflixistä juurikaan katsoneet mutta katsomme yleensä viikonloppuisin animaatioelokuvia koko perheen voimin, nuorin lapsista vasta 6vuotias. mies katsoo pojan kanssa mm. Lasketteluun ja jääkiekkoon liittyviä dokkareita.

  112. Paulam says:

    Orange is the new black, house of cards ja ikilemppari Game of thrones:)

  113. SannaMarie says:

    Koko perheen suosikkielokuva on ollut Jali ja suklaatehdas, se on katsottu aika monta kertaa! Muksujen lempparisarjat ovat Turbo Fast ja My little pony 🙂

  114. bikke says:

    Moikka
    meillä katsotaan :)) Lego chima ja ninjagoa 🙂 Niissä on vauhtia ja vaaratilanteita.Itse katsoisin murhia ja romantiikkaa entisaikaan :))

  115. Tiina says:

    House of cards on ehdoton ykkönen, Orange is the new black suosikki myös.

  116. Alma H says:

    Disneyn leffat saattaa koko pesueen samalle sohvalle.

  117. Saara says:

    Meillä suosikkeja on ollut Dora, Auttaja, Mansikkamarja ja Halinallet. Toivoisin valikoimaan vanhempia sarjoja kuten Marikkia, Peppiä ja Eemeliä, myös Heinähattu ja vilttitossu ois ihana.

  118. Miia says:

    Tintin seikkailut jännittää kaikkia 🙂

  119. Petra says:

    Oma suosikkini on ehdottomasti House of Cards 🙂 lasten Late Lammas 🙂 t. Petra

  120. klaara says:

    Lapsia ei ole perheessä mutta suosikki on Orange is The New Black.

  121. HoO says:

    Late Lammastahan ei voita niin mikään! 🙂 Se on ihan koko perheen suosikki ♥

  122. Hannamaaria says:

    Koko perheen kesken katsomme lähinnä elokuvia. Sarjoista Late Lammas viihdyttää kaikkia ja Tintti kiinnostaisi vanhempia, mutta liekö liian jännittävä 4-vuotiaalle? Rasmus Nalle on tällä hetkellä lapsen oma suosikki. Jos lapsi saisi toivoa, Oktonautit, Masha ja Karhu ja Myyrä olisivat ehdottomasti toivelistalla.

  123. Jenni says:

    Meillä 6-vuotiaan pojan ehdoton suosikki on Oggy and the Cockroaches 🙂

  124. Lotta says:

    Kiva arvonta! 🙂 Meidän kohta nelivuotias katsoo Doraa netflixistä, ja tytön kans katsotaan muutenkin kaikenlaisia piirrettyjä esim. Joulupukki ja noitarumpu on niin iki’ihana. 🙂 Hyvää syksyn jatkoa!

  125. Maarit says:

    Perheessä ei ole lapsia, mutta suuri suosikki on “Orange is The New Black”.

  126. annukka says:

    Lapsia ei meidän perheeseemme kuulu, mutta ehdottomasti sarjasuosikiksi netflixin valikoimasta nousee orange is the new black-sarja. Mies katselee sotadokumentteja ja sitten kinastellaan kumman vuoro katsoa 😉

  127. Helinä says:

    Täällä vain kaksi aikuista taistelee ohjelmistaan.. 😉 Mutta omat suosikkini viimeiseltä parilta kuukaudelta ovat ehdottomasti Orphan black ja Dead like me. Brittisarjat ovat myös tän pikku perheen yhteisiä suosikkeja. Lapsenmielisenä katson myös paljon lasten/koko perheen elokuvia, yksi netflix lemppareista esim pyykkisavotta hommiin on Urhea. 🙂 Seuraavaksi varmaan alkaa jouluelokuvien etsintä. Mukaan kivaan arvontaan. hexunblogi at hotmail.fi

  128. Kiia says:

    Disneyn piirretyt käy aikusille ja lapsille! 🙂

  129. Emmi says:

    Meidän kahden hengen perhe katselee tiiviisti Netflixiä yhdessä ja erikseen. Yhdessä katsomme pääasiassa historiallisia sarjoja ja elokuvia kuten vaikka Tudorsia. Itse tykkäsin mm. Braking badista ja Orange is the new blackista. 🙂
    Apple tv olisi meille totisesti tarpeen! 🙂

  130. Aikku says:

    Elokuvat ovat lemppareita. Ja kun tyttären tytär kasvaa, niin alamme yhdessä katsoa lastenohjelmia. Telkkua nyt ei ole meillä tällä hetkellä, kun tytär vei sen opiskelijaboxiin, ja nyt on uusi hankittava tilalle. Tämä arvonta tuli kuin piste iin päälle ja sopivana ajankohtana. Toivotaan tuurin käyvän..

  131. Täti Ruskea says:

    Olen katsonut vasta Jälkiä jättämättä -sarjan, mutta tulipa sitten putkeen katsottua kaikki jaksot ja tuotantokaudet. Nyt on ollut vähän vaikeuksia löytää uutta katsottavaa tilalle. Koko perheen kesken kiehtoisivat oikein vanhat ja perinteiset Lindgrenin satuihin perustuvat elokuvat sekä suomalaiset, kuten Risto Räppääjät. Olis huippua, kun tekisivät jouluteeman, jonka alle olis koottu jouluaiheiset elokuvat, lapsille ja aikuisille sekä koko perheelle. Osallistun siis huippuarvontaan. Ps. Meiltä loppui profiilit, kun perheessä on enemmän kuin viisi henkilöä 😉

  132. Henna says:

    Aikuiset katsellaan tällä hetkellä viimeisiä jaksoja Breaking Badista, sitä ennen on katseltu Orange is the new black sekä Sons of Anarchy. Koko perhe tykkää monen muun tavoin Late Lampaasta.

  133. Lumikide says:

    Moikka,

    meillä lemppariohjelma pikkukatsojien mielestä on Oktonautit :-)Itse tykkään brittisarjoista, jännäreistä ja hömppäsarjoista.

  134. Saija says:

    Kiva arvonta, Apple TV:tä meillä ei olekaan. Ja ei ole Netflixiäkään, mutta perheen pienimmät varmaankin rakastaisivat ihan mitä vaan piirrettyjä tuolla onkaan. Ja vanhimman tytön kanssa tulee jo paljon katsottua kaikenlaisia sarjoja, viimeksi tuli kahlattua läpi Lostin kaikki tuotantokaudet.

  135. Sartsa says:

    Late Lammas ja Tintti koko perheen suosituimmat, kiitos!

  136. Katri says:

    Meidän kolmen pienen lapsen yhteinen suosikkiohjelma on Paavo Pesusieni.Se saa kaikki nauliintumaan tv:n ääreen ja istuvat aivan hiljaa koko ohjelman ajan! Yhdessä koko perhe katsotaan sitten esim koko perheen elokuvia.

  137. Paula says:

    Koko perheen katsottavia ovat muun muassa Disneyn ja Pixarin elokuvat. Tällä hetkellä lapset tykkäävät katsella myös Vain elämää-sarjaa meidän kanssa.

  138. Eva says:

    Meiltä ei vielä netflixiä löydy, mutta olemme vakavasti palvelua harkinneet. 🙂 Mieheni kanssa katsomme poliisisarjoja, kuten ncis. Viikonloppuisin rentoudumme elokuvien parissa. Tyttäremme ei vielä tv:tä katso, mutta uskon, että esim Late Lammas ja disneyn sarjat/elokuvat voisivat olla suosittuja. Ja niitä äitikin jaksaa katsoa 😉

  139. Meri80 says:

    Lasten ohjelmista pojan suosikki on ehdottomasti Tuomas veturi

  140. Päivi says:

    Silta “koukutti” perheen teinitkin ruudun ääreen, nyt olen tykästynyt tanskalaiseen Rita- sarjaan.

  141. anne-maria says:

    Ihana anrvonta disney elokuvat suosikkeja!

  142. Hanna-Liisa says:

    Netflixissä oma suosikkini on Orange is the new black, perheen kanssa katsomme kokoperheen elokuvia. Suosikkina niistä Urhea 🙂 Ihana blogi <3!

  143. Henns Vuori-Setälä says:

    Meillä ei kauheasti perheen aikuisille jää televisio aikaa, mutta Netflixin suosikki sarja on Orange is the new black ja nyt olen ruvennut katsomaan ensisilmäyksellä sarjaa. Mies seuraa isänmään puolesta. Lapset ahkerammin katsovat elokuvia, joista varmasti Disneyn elokuvat ovat tytön suosikkeja. Poika on nyt viime aikoina katsonut melkoisen usein cordy ja napapiirin pikajuna elokuvat läpi, kestosuosikkina sarja Maltti ja Valtti.

  144. Sanna says:

    Dora on ihan ykkössarja 🙂 Disneyn elokuvat ovat myös ihanaa koko perheen katseltavaa.

  145. OutiJ. says:

    Meillä teini on katsellut toiseen maailman sotaan liittyvää, dokkareita ja elokuvia.
    Itse tulee katseltua vähän erilaisia sarjoja. Tulisi varmaan enemmän käytettyä jos
    Olisi tuollainen hieno Apple TV! Jospa arpaonni suosisi 🙂
    Hyvää viikonloppua! 🙂

  146. Taija says:

    Oi, just sanoin miehelle että haluan netflixin mun imetysmaratooni-iltoihin! Isommat lapset tykkäävät esim. Turtleseista ja äiti englantilaisista sarjoista, iskä poliisisarjoista!

  147. Lene says:

    Jaa’a, on niin monta hyvää sarjaa, että mitkähän mainitsisi. No esimerkiksi
    Power Rangers Lost Galaxy on lastenohjelma,
    Taisteluplaneetta Galacticaa katsoo kaikki,
    ja Miss Marple on oma suosikkini.

  148. ayla says:

    Barbie Life, Viidakkovekara Juuso, Rasmus Nalle

  149. Piupau says:

    Meillä lapset kaipaavat ohjelmistosta poistuneita Doraa ja Diegoa. Onneksi mieluista katsottavaa riittää silti paljon, mm. Miffy, Mansikkamarja ja Chuck.

  150. Sirkku says:

    Tämä onkin aivan uutta, meillä ei tätä vielä ole. Yleensä katselemme englantilaisia poliisisarjoja ja myös lämminhenkiset perhesarjat ovat mieleemme.

  151. Anduin says:

    Meillä ei ole vielä Netflixiä. Meidän tytär katselee mielellään lastenohjelmista esim. Anniina Balleriinaa.

  152. Heli says:

    Ihan normitelkun ohjelmilla ollaan menty. Applen kännykkä ja tabletti kyllä on (kivat ja helppokäyttöiset), tää palkinto ois upea saada!

  153. Ira says:

    Kiitos muistutuksesta, ehdinpäs vielä mukaan!

  154. Heidi says:

    Oma suosikki ollut ‘the Killing’ jonka jatkoa odotan kovasti, niin jännä sarja että piti ahmia lähes yhdeltä istumalta koko tuotantokausi 🙂 Lapset taas tykkäsivät Dorasta ja Diegosta ja mies House of Cardsista. En muista oliko tuolla paljon dokkareita mutta luontoaiheiset dokkarit on perheen yhteistä hupia 🙂

  155. Mari says:

    Parhaita sarjoja on Vampyyripäiväkirjat ja Grimm ehdottomasti, joita oon alkanu Netflixin kautta seuraamaan 🙂

  156. Lintunimun says:

    Mahtava arvonta! 🙂 Meillä pikkuisen koululaisen lemppareita ovat kaikki jännät lasten elokuvat, kuten Potterit, Yksin kotona 1-4 ja seikkailuelokuvat. Äiti tietenkin suosii Disneyn kauniita klassikkoelokuvia.

  157. M says:

    Vampyyrin päiväkirjat, Erikoisjoukkue ja Supernatural ovat ehkä sarjoja joita kulutan/kulutamme Netflixin kautta. Myös paljon elokuvia tulee katsottua. Kummipojan ollessa kylässä, katsomme erilaisia lastenohjelmia ja välillä myös elokuvia, mikä poitsua sillä hetkellä kiinnostaakin 🙂

  158. Piia says:

    Kahden aikuisen perheessä eletään ja Orange is the new black on molempien ehdoton suosikki! 🙂

  159. Heidi says:

    Paras lastenohjelma on ehdottomasti Dinojuna. Niin hyvin tehty, laadukas ja opettavainen.

  160. Karoliina says:

    Mukana arvonnassa. Disneyt ovat suosikkeja 😉

  161. Ruut says:

    Putkitelkkarin tilalle olisi mukavaa saada taulutelkkari 😉

  162. HennaH says:

    Meillä Netflix ei kuulu arkielämään. Lomalla koko perhettä nauratti Karvinen. 🙂

  163. Heli says:

    Ensisilmäyksellä, perheen teinin suosikki

  164. Pirkko Stenroos says:

    Mukana arvonnassa! Brittisarjat on tykättyjä meillä.

  165. Riikka says:

    Meillä katsellaan Muumeja ja aina välillä Barbeja.

  166. katja says:

    Meidän lapset tykkää jenkkihömpästä! Tosi tv tä. Ja äiti ihmettelee. Ja ehti just ja just arvontaan…

  167. Karoliina says:

    Netflix ei vielä ole tuttu, siksipä osallistunkin hienoon arvontaan! 🙂

  168. Satu-Maaria says:

    Meillä lapset eivät saa useinkaan katsella ohjelmia. Netflixistä lasten suosikki on Pound Puppies 🙂 Me vanhemmat katsellaan rikossarjoja. Luther, silta ja monen monta muuta rikossarjaa ja elokuvaa ollaan ahmittu!

  169. Nina says:

    Hei, meillä katsellaan lasten leffoja (niin piirrettyjä kuin näyteltyjä). Lapsiin uppoaa hyvin disneyn piirretyt (esim. sofia) ja winx- my little pony – sarjat. Aikuiset tykkää laadukkaista minisarjoista. Mukana arvonnassa 🙂
    Terv. nina

Kommentoi