Sairastelua. Tylsä sana, mutta minkäs teet. Kuume on kyllä poissa, mutta rehellinen kausiflunssa vie voimat, samoin huutava korvatulehduspotilas, joskin tämäkin jo alkanut tänään helpottamaan. Tässä kun nyt olen pari päivää “lepäillyt”, toisinsanoen jättänyt blogin pois päiväjärjestyksestä, on ollut tietenkin aikaa miettiä yhtä jos toistakin juttua. En tiedä, onko se pelkästään hyvä asia ihmiselle, jolla on taipumus kelailla kaikkea vähän liiankin syvällisesti, mutta ajatustoiminta on tuntunut luonnolliselta, kun kaikki muu toiminta on rajoittunut sylinä olemiseen.
Kun on aikaa miettiä, ajatus karkaa väkisinkin siihen, mikä mättää. Tiedättehän, kipeänä lähestulkoon kaikki tuntuu kurjalta, ja elämä ihan hemmetin tyhmältä. Ja, toki se kipeänä oleminen on se, mikä mättää, mutta väkisinkin tulee ajatelleeksi myös vaihtoehtoa, entä jos en sairastelisi. Houkutteleva ajatus kaiken kaikkiaan, pysyä terveenä ja täynnä virtaa. Tämän ajatusketjun kautta päästään niinkin tavalliseen asiaan kuin kehon vastustuskyky, ja kykyyn puolustautua pöpöjä vastaan.
Skipataan suoraan vastustuskyky, joka meillä kaikilla on yksilöllisesti rakennettuna sisäämme. Samoin se seikka, että kehomme vuosien varrella myös oppii puolustautumaan tietynlaisia pikkupöpöjä vastaan. Unohdetaan käsienpesu ja muu hygieniaan liittyvä, ja keskitytään siihen mitä jää jäljelle:
Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, liikunta ja hyvä peruskunto. Normaalipaino ja aktiivinen elämäntapa. Riittävä lepo ja uni, stressittömyys, rentous ja elämänilo, sekä kuulemma myös maalaiselämä, puutarhanhoito, pihatyöt ja koira. Pitkä lista asioita, joihin itse vaikuttamalla vastustuskykyään voisi nostaa, tai hioa ainakin paremmaksi. Koska kyseessä on itselleni jo neljäs nuhakuume viimeisen 12 kuukauden aikana, katson totuutta silmiin, ja myönnän käsi sydämellä, etteivät kaikki palaset ole kohdallaan.
Ajatusjuna kulkee eteenpäin, ja tartun kohtiin, joissa olisi huomattavasti petrattavaa. Liikunta, lepo ja säännöllinen ateriarytmi. Rakennuspalikat positiiviseen elämänasenteeseen ja elämisen iloon, niihin ehkä omalla kohdallani kaikken ratkaisevimpiin seikkoihin, kun mietitään vastustuskykyä ja energistä oloa. Nyt ollaan siis noidankehässä nimeltä aika.
Aikaa ei voi taikoa lisää, sitä ei voi ostaa, ja sen lainaamisestakin on tehty kuuluisa kasku, “minkä taakseen jättää, sen edestään löytää“. Sitä on kaikilla saman verran, ja sen käytön suhteen lähinnä oma luovuus ratkaisee. Niinpä olen päättänyt olla luova. Koska tähän ikään mennessä olen oppinut tietämään, mistä energiani helpoiten ammennan (liikunta) ja mikä energiatasojani parhaiten vaalii ( 8-10 tuntia unta ja säännöllinen ateriarytmi), olen ollut lähinnä vain tyhmä joustaessani näistä muka kaiken muun kiireellisemmän vuoksi.
Niinpä heitän pakan pöydälle. En voi taikoa näille kulmille kuntokeskusta lapsiparkilla, mutta voin priorisoida muuten. Kenties edessä on blogittomia päiviä, kotijumppaamisen opettelua, ja tosi aikaisia aamulenkkejä vaatien tosi aikaisia iltaunia. Tavoitteena energisempi olo ja rennompi elämänasenne.
Kuukauden kokeilu, joka alkaa nyt!
Aurinkoa keskiviikkoonne!
Hei, ymmärrän niin mitä sanot ja tarkoitat. Ainainen sairastelu vie voimat ja saa päivät näyttämään harmailta ja tuntumaan raskailta. Mutta pitää muistaa että onneksi kyse on vaan flunssista. Ja fakta on vaan se että kun lapset on pieniä niin silloin sairastetaan kaikki nuhat,kuumeet, rokot ja vatsataudit. Mutta itsestä olisi tärkeää muistaa pitää huolta, hassu juttu kun se meiltä äideiltä niin helposti unohtuu. Itse sairastin viime syksyn aikaan niin paljon, että meinasi jo käydä mielen päälle (7.antibioottikuuria!!)
Iloa ja valoa päiviisi!
Mutta nyt olen tehnyt saman päätöksen että tästä noustaan kuin kevät aurinko!
Juuri näin! Pöpöjä tulee, ja ihan varmaan niitä tautejakin, mutta se miten niistä selviää, ja miten niistä parantuu, on tietysti tärkeää. Omasta hyvästä olosta kannattaa pitää kiinni. Silloin nuhakuumekaan ei tunnu välttämättä niin kurjalta.
Muistetaan myös itseämme! ❤︎
Moikka,
Oli niin pakko tähän asiaan palata, kun oma pää räjähtää:). Allekirjoitan tuon edellä olevan. Kaikki nuo asiat tunnistan itsessäni, mutta yhä silti tunnen, ettei mitään ei ole tehtävissä. Joka aamu alkaa klo 6 viimeistään ja kotona ollaa klo 17(jos mies on kotona teen töissä pidemmän päivän, koska lyempänä päivänä jää asioita tekemättä).
Nyt puoliso on maailmalla seuraavat 3 kk ja mitään apuja ei ole. Jos jostain “luontaisedusta” olen kateellinen muille vanhemmille, niin lähellä olevat sukulaiset/isovanhemmat on se juttu, joilta voisi edes yhden illan kahdessa viikossa saada liikunnalle tai itselle. Nykyisellä mallilla tuo ajan luoma noidankehä on valmis; ei aikaa liikunnalle, unelle, pikaisesti ruokaa, jne. JA SE NÄKYY..
Minulle on kerrottu useasti, että palkkaa lastenvahti – kun edes sellaisen löytäisin, niin palkkaisin. Tuttavat eivät tule, koska pelkäävät vaipan vaihtoa..lisäksi puolituttavan pyytäminen hoitoavuksi jumppaan menon vuoksi on ennenkuulumatonta ja saa aikaan sekudääriäiti-hymistyksiä.
Tälläkin hetkellä täällä kuumeisena selaan nettiä ja etsin “kotiapua”, että pääsisin edes lääkäriin keuhkokuumeineni yksin. Joten en ihmettele, jos nykyään ollaan vähän väsyneitä.
Terkut, Tsempit ja paranemiset sinne!! Ja sori tää “avautuminen”:)
K
Mä luin sun postauksen eilen puhelimella, mutta en kommentoinut. Sori!
Mutta siis juu, juurikin tätä. Kyllähän se näkyy, kun kolme kuukautta vedät näin. Mulla on myös tuo lastenhoitaja ongelma. Toisaalta, tuntuu just ihan typerältä pyytää apua siksi, että menis salille tai jotain. Meillä oli kesällä pari kertaa tosi mukava tyttö, mutta hänkin opiskelee muualla. Ottaisin mielelläni sellaisen luotettavan henkilön pariksi tunniksi useamminkin, kun sitä lapsiparkkia ei ole, eikä tule.
Koitahan kultaseni jaksaa. Muuta en voi sanoa. Mä en ehkä tuota tillannetta klaaraisi, ja siksi nyt patistankin sua, että jostain se lastenhoitaja on löydettävä! Ketään tuttua, jolla olis vaikka suht vanhoja lapsia, jotka vois tulla? Tai ilmoitus jonnekin, että hoitajaa haetaan?
Isot isot halit ja hurjasti voimia. Toivottavasti olet pian paremmassa kunnossa! ❤︎
Juu – kaikki verkot on vesillä. Lähinnä ongelma on toi lapsiparkki samoin.
Myöskin viikolla ei lapsenvahtia saa, mutta viikonloppuisin olisi tulijoita hetkeksi. Lisäksi meille on hieman matkaa tänne sivulle ja bussi ei kulje. Pitää siis olla auto, että pärjää.
Nyt kuitenkin kuntosali on sivuseíkka – ensin saisi itsensä kuntoon edes. Samoin muru sinne tsempit – samassa veneessä ollaan ja koitetaan tukea toisiamme<3!
Ehdottomasti tärkeintä, että saat itsesi kuntoon! Sen jälkeen varmasti on noiden muiden seikkojenkin järjestäminen huomattavasti helpompaa. Sanoisin, että lepoa, mutta koska se sun tilanteessa on vähän kiven alla sekin, sanon, että lepää se, minkä vaan yhtään pystyt! Pyykkivuoret saa odottaa, ja lapset ei kuole, vaikka verkkareissa on tahra! Ole nyt armollinen itsellesi. ❤︎❤︎❤︎
Onhan teillä terve talo? Tsemppiä!
Talo on terve, muuten kai oltaiskin aina kipeitä. Eihän näille mitään mahda, joten tsempillä eteenpäin.
Hei Emilia, ensimmäistä kertaa kommentoin täällä, vaikka olen jo lukenut juttujasi puolisen vuotta
Piti vain sanomani, että kirjoitin blogissani juuri eilen samasta aiheesta – tai no tarkemmin ottaen aamulenkeistä ja herämisestä aiemmin ennen lapsia – ottaen omaa aikaa itselle, jolloin jaksaa antaa myös muille enemmän itsestään. Ja niin; sinä tulit tässä mieleen – olit siis yksi inspiraation lähde aamulenkeille! 
Toivottavasti löydät omaa aikaa itsellesi ja levolle; paljon tärkeämpää kuin esim. bloggaaminen, vaikka mielellään blogiasi luenkin!
Aamulenkit kunniaan! Kyllä siinä oikeasti on vinha perä, että koko päivä menee helpommin, kun on aamulla ajanut itsensä energiseen vireeseen. Nyt pitää munkin järkätä iltapuuhat jonnekin päivään, ja mennä nätisti ennen kymmentä nukkumaan. Ei sitten ole ihan puolikuollut kun kello piippaa taas ennen viittä.
Ihan totta, blogia tärkeämpää on saada itsensä hyvään elämänmakuun ja energiseen olotilaan!
Tuttua hommaa että aika ajoin kelaa miten saisi kaikki järjestettyä ja aikaa lisää. Jos kaikki on terveenä tuntuu arki pyörivän paljon normaalimmin siitä kaikesta hullunmyllystä huolimatta mitä isossa sakissa päiviin ja viikkoon sisältyy. Mutta nyt on joku kerta pohdittu meidän viimeistä kahta vuotta, kesät talvet ollaan menty nyt ilman yleisimpiä lastentauteja ja flunssaa. Ja ainoaksi muutokseksi huomataan että syödään kaikki säännöllisesti d-vitamiinia 25mikrogrammasena ja sit c-vitamiinia. Liekkö sattumaa mutta näin kuitenkin. Perheen pienimmät on alta kouluikäisiä ja isoimmat alakoulussa.
Voimia paljon sairastelujen keskellä!
D-vitamiinin kanssa olen aika tarkka, ja pidän suosituksia tosi alhaisina. C-vitamiinin lisääminen koko perheelle voisi olla paikallaan, koska kyllähän sen huomaa, että flunssakautena lapsillakin on heikentynyt ruokahalu. Meillä kun tuon toisen kanssa muutenkin syöminen on vähän haastavampaa. :/
Ihan varmasti vaikuttaa tosi paljon arkeen, kun kaiki ovat terveinä. Toivotaan, että tämä jatkuu teillä, ja saatte arjen rullaamaan kevyemmin! Energistä alkuvuotta sinne!
Hei, muistan jo alakoulun ajoilta, kuinka jotkut tovereistani sairastivat kaikki mahdolliset kiertotaudit. Itselläni oli keskimäärin yksi flunssa vuodessa ja sekin useimmiten kuumeettomana. Aikuisena tauteja on ollut vieläkin harvemmassa. En pysty edes muistamaan, koska olisin ollut viimeksi kuumeessa. Olen aina ajatellut, että minulla on hyvä vastustuskyky. Yhtä lailla taudittomuuteen on aikuisiällä vaikuttanut se, ettei minulla ole lapsia ja työskentelen enimmäkseen kotona. Mitä enemmän on ihmisten parissa ja etenkin päiväkoti-ja kouluikäisten kanssa, sitä enemmän on alttiina pöpöille.
Kotiin eristäytyminen tuskin on tavoiteltava vaihtoehto tautien karttamiselle, joten jäljellä jäänevät nuo mainitsemasi stressitön olotila, oikeanlainen ruokavalio, lepo ja hyvä yleiskunto. Kun nämä asiat ovat kohdillaan, tietää ainakin tehneensä kaiken voitavan.
Sairastaminen on sikatylsää. Voimia sinulle!
Joo, näinhän se on, että ihan luonnostaankin meissä on eromme sen suhteen, miten paljon pöpöt meitä pompottavat. Itse olen tullut isääni, korvatulehduksia vielä aikuisiälläkin.
Ehdottomasti nyt pitää tarrata niihin oljenkorsiin, jotka ovat vielä käyttämättä. Itse uskon, sillä asenteella olevan tosi suuri merkitys. Joka kerta kun olen päättänyt parantua nopeasti olen parantunut nopeasti. Ja vastaavasti joka kerta kun olen jäänyt piehtaroimaan siihen “tää on niin tätä” ajattelumalliin, tauti on imenyt kaikki mehut. Eli, nyt vaan asennetta peliin ja elämä kuntoon!
I feel you!!! Siis voihan pirulainen sentään tätä ainaista sairastelua. Mulla on ollut toistuvia virtsatietulehduksia, jotka ajaa mut hulluuden partaalle… Oon koittanu muuttaa ruokavalion todella hyväksi (ei vehnää, sokeria), liikkua, nukkua tarpeeksi, juoda tarpeeksi, luontaistuotteita, lisäravinteita, kaikkea, mutta niin vaan tuntuu takaisin tulevan. Ja suorittajaluonteellani olen varmaan vetänyt nuokin jo toiseen ääripäähän mikä sekään ei ole hyvä. Juuri söin ab-kuurin (su loppu) ja tänään taas oireet… Alkaa käydä psyyken päälle tällänen.. Tuota positiivista mieltäkin on kyllä, mutta tää ainainen sairastelu tekee vaikeaksi kääntää mieli hyviin asioihin. Koitetaan kestää! Joku edellinen kommentoija sanoi niin ihanasti että “tästä noustaan kuin kevätaurinko!”. Siihen on nyt kaikin keinoin pyrittävä! Tsemppiä sinne<3
Eikä. Kurja tauti! Toisille tuntuu olevan ihan hirveä riesa. Mulla on ollut kerran, mutta oireeton, aj menikins itten munuaisiin asti. Se olikin kauhea tauti, joten samaa en toivo.
Mutta tosiaan se kultainen keskitie! Ja kun saisi hetken olla terveenä, niin se mielialakin palvelisi hommaa paljon paremmin.
Mä ymmärrän tuon suorittajaluonteen tervellisyyden suorittamisen, ja olen itse aika heikkona mennä aina ääripäästä toiseen. Vähän sellainen on-off -luonne.
Isot tsempit sinne. Ihan varmasti noustaan, tänäänkin paistoi jo!
Nyt kipin kapin apteekkiin tai kauppaan karpalopillereitä ostamaan, jos haluat karkottaa virtsatietulehdukset! Ihan marketissakin myydään näitä Urisan ja Isokarpalo -luontaistuotteita, joilla säännöllisesti joka päivä otettuna saa pidettyä tuon inhan taudin loitolla. Olen jo vuosia käyttänyt näitä ja pitänyt toistuvat tulehdukset poissa. Paljon mielummin laitan rahaa karpalopillereihin kuin saan elimistöni sekaisin jatkuvilla antibioottikuureilla. Tsemppiä!
Moi Kirsi,
kiitos vinkistä, ja tätä onkin kokeiltu ja syön karpaloa päivittäin ja olen pitkään syönyt (sekä eri merkkisiä pillereitä että mehua että ihan tuoreitakin karpaloita) ja silti vaan iskee..
Osui ja upposi! Juurikin noita elämäntapa-asioita pohdiskelleena tää teksti osui kyllä ajatuksiini. Sairasteluja ei onneksi itsellä, mutta kotiäitirumban imussa löytää itsensä niin rättipoikkiväsynä välillä -kun ei vaan osaa ees ajatella että minäkin tarvin aikaa päälle, kropalle, mielelle! Tartun kyllä tuohon aikeeseen lähteä aamulla aikaisin lenkille. Vois ryhdistää eloa kummasti! Voimia, iloa eloon meille jokaiselle! Pidetään huolta♥
Pidetään huolta! Ihanasti sanottu! ❤︎
Niin se vain on, että arki jyrää alleen aika helposti niitä kovin pieneltä tuntuvia asioita. Ja, kun niissä pienissä jutuissa kuitenkin on usein se isomman kokonaisuuden avain. Ei saa unohtaa itseään. Toki laiskotellakin kuuluu, ja siitä pitää nauttia myös. Mutta meitä on vain yksi kappale kutakin, joten ei kannata antaa itsensä kulua loppuun jo tässä iässä.
Moikka. Väistämättä tulee mieleen että onhan talonne tutkittu? Ettei vaan ole siitä johtuvaa. Monet sairastaa kierteessä tietämättään että oma koti tai työpaikan sisäilma saastuttaa…ja stressi on pahinta myrkkyä. Vaikka kaikki ulkoiset puitteet ois kunnossa ja on stressi eipä muuta tarvitse. Paranemista koko sakille ja jos haluaa pelata varman päälle kannattaa kkäytättäisin kotona joku homekoira tai ihminen joka on homeellw altistunut. Sitten voi sulkea senkin mahdollisuuden pois.
Joo, koti toki tutkittu, mutta jos ongelmat siinä olisivatkin, niin neljä nuhakuumetta vuodessa olisi kotiäidille äikä vähän. Enemmänkin jatkuvat hengitystiesairaudet olisivat tuossa kohtaa kyseessä. Itse vertaan oloani vuoden takaiseen. Liikuin päivittäin ja ruokailut olivat kohdillaan. Ei sairastelua, eli mulla se todistetusti toimii.
Tosin koulun sisäilma huolestuttaa, viime viikollakin kun pojan luokalta oli puolet oppilaista sairaana. No, kesällä menee koulu remonttiiin ja oppilaat sijoitellaan uusiksi. Ikäviä juttuja.
Stressi on pahinta. Ja kun sitä tunnun itse ainakin saavan vähän turhan helposti. Itse aiheutettua, myönnän. Olen sellainen stressi-erkki. Ja tietysti ihmissuhteet välillä syövät ja ajavat mieltä alas. Mutta tosiaan noidenkin yli pääsee parhaiten sillä fyysisellä hyvällä ololla.
D- vitamiini kunniaan. Ollaan kolme talvea säästytty taudeilta, kun ollaan syöty 50 mikrogrammaa d-vitamiinia päivässä. Ja luulis että tälläsella sakilla välillä jotain olis. Kolme lasta koulussa ja kolme kotona. Mutta ilmeisesti tosiaan tehoaa, koska ollaan säästytty taudeilta.
D-vitsku on kyllä rautaa. Niin lapsilla kuin aikuisillakin!
Hei! Hyvä postaus ja kaikille äideille varmaan koskus ajankohtainen. Minun on hellppo nyt sanoa, kun lapset ovat jo teini-ikäisiä, mutta olen huomannut omalla kohdalla ehkä tärkeimmän terveenä pysymiseen vaikuttavan tekijän, kun aloitin muutama vuosi sitten tekemään aamujoogan ennen edes aamiaista. Aina kun teen joogan (huvittaa tai ei), olen sen jälkeen hyvällä tuulella ja päivä menee ilman stressiä, päänsärkyä ja muuta ikävää. Jos jooga jää aamulla pois, en sitä kuitenkaan myöhemmin päivän mittaan “ehdi” tekemään ja muutaman päivän joogattomuuden jälkeen iskee stressi, päänsärky, flunssa tai muuta ikävää… Ja kotona tehty liikkuminen ei tarvitse toista aikuista paikalle, jos lapset nukkuvat yms. Pimeänä talviaikana on vaan niin suuri kiusaus välillä luopua näistä rutiineista. Blogisi on aivan ihana ja ainakaan siitä ei kannata ottaa huolta, jos pidät välillä blogittomia päiviä – oma hyvinvointi on tärkeintä lastenkin kannalta. Voimia ja pikaista paranemista!
Tuttavani on myös joogailija, ja hehkutteli näitä samoja asioita.
Tähän kuulemma voi mennä vuosikin, että oppii sen rentoutumisen, ja joogan salat aukeavat. Itse olin siis liian malttamaton.
Itse kokeilin tasan kerran ohjattua joogatuntia, ja huomasin ajattelevani vain siinä hiljaisuudessa, että mitä pitää ostaa kaupasta.
Kenties joskus kokeilen uusiksi. Oikeastaan alkoi kiinnostamaan. Ehkä pikkuinen annos malttia joogahousuntaskussa ei olisi pahitteeksi, ja uuden taidon voisi omaksua. Ihailen joogailijoiden tyyneyttä ja energiaa!
Kaunista talvea sinne!
Löysin ihanan ja inspiroivan blogisi reilu vuosi sitten, mutta kommentoiminen on jäänyt kotona pään nyökyttelyyn.
Taas olet kirjoittanut niin osuvasti…
Lapset aloittivat tarhan reilu vuosi sitten ja oonkin imaissut kaikki taudit siitä asti. Viimeisen vuoden sisällä oon sairastellut moneen otteeseen angiinat, poskiontelon ja keuhkoputken tulehdukset. Antibiootteja toisen perään. Alkaa pikku hiljaa kyllästyttämään ja raivostuttamaan ainainen sairastelu, olo on väsynyt ja saamaton ja kuntoilemaan ei pääse niin miten haluaisi. Nyt onneksi olen pääsemässä nielurisojen poistojonoon, mikä toivottavasti veisi sairastelut tiehensä. Saas nähdä miten pitkät jonot on. Toivotaan, että lisääntyvä aurinko puhdistaisi niin mieltä kuin kehoakin.
Voimia ja paranemisia sinne!
Älä harmittele, jos et ole kommentoinut. Siihen ei täällä ole minkäänlaista velvollisuutta, vaikka toki aina olen iloinen, kun joku sieltä massasta huikkaa heipat, ja kertoo jotakin itsestään.
Kuulostaa aika kamalalta tuo sairastelukierre. Se vie niitä henkisiä voimia, joita taas tarvittaisiin siinä paranemisessa myös. Toivottavasti leikkausjonot eivät ole pitkät, tai ainakin lyhenevät nopeasti. Sairastaminen on tylsää, ja varsinkin jos sitä joutuu tekemään jatkuvasti.
Toivon auringonsäteitä ja parantavia päiviä sinne. Koitahan jaksaa, vaikka varmasti tuntuu äärimmäisen raskaalta. Ehkä kevät tuo tullessaan pelastuksen, ja elämä asettuu paikalleen!
mietin, että miten väsynyt olisi, jos kävisit päivätöissä, heräisit klo 5 ja olisit kotona pimeällä, sen lisäksi vielä huusholli, lapsi, pyykit, ruoka ym. niin siinä vasta olisikin miettimistä ajan käytössä. Asiat pitää vain oikeasti laittaa tärkeysjärjestykseen kun olet kotona eli jos ehdit bloggailla, kuvailla itseäsi ihan joka ikinen päivä, onko se tärkeämpää kuin oma terveys. olet kuitenkin hei kotona ja toinen lapsi koulussa. työmatkoihisi ei kulu yli kahta tuntia päivässä…
tsemppiä silti
Ai että, mutta sä olet uskollinen tyylillesi.
No mutta, heitänpä näin: Mitäpä, jos se työssä käyvä äiti ottaisi joka päivä ne lapset sinne töihin mukaan? Tekisi palkkansa eteen töitä sen kahdksan tuntia ja samalla kuitenkin ruokkisi lapset, hoitaisi vessajutut ja ulkoilut. Laittaisi tuoretta ruokaa, kaksi lämmintä ateriaa jne. Siinä voisi työpäivä venähtää jokseenkin pitkäksi…. Voit toki kokeilla!
Ps. Mä herään viideltä. Ja ihan vain siksi, että pystyn hetken tekemään töitä niin, että kaksi kättä on vapaana.
Kuullostaa niin tutulta ! Laitoin oman kuntosalikortin vuokralle (sielläkään ei ole sitä lapsiparkkia), kun kolmen pienen kanssa ei aika tunnu riittävän siellä käymiseen. Mun ratkaisu on kahvakuula ja kotona tehtävä lihaskunto ohjelma. Aloittaminen on jotenkin helpompaa kun liikeet on paperilla.:). Lisäksi juoksulenkki tai hiihtolenkki ainakun on mahdollista. Lyhytkin lenkki riittää välillä!
Jaksamista ja kiitos ihanasta blogista!:)
Kiitos itsellesi!
Mä olen monesti miettinyt, että pitäisi päästä käymään jossain kahvakuulailun peruskurssilla. Siis niin, että joku näyttäisi eri liikkeitä ja katsoisi liikeradat kuntoon. En ole jotenkin uskaltanut kuulaa vain hankkia ja repiä. Se olis varmaan mulle tosi hyvä, koska pidän just tuollaisen tyylisestä, ja kotona saisi sitten tehtyä kun lapset menee nukkumaan. Ootkö sä käynyt jossain ohjatussa, vai ihan itse opetellut?
Lenkkeily on siitä ihanaa, että se on niin helppoa. Ja, joskus tekee mieli juosta kuin mielipuoli, kun taas toisinaan on kiva vain kävellä reippaasti, vetää syvään henkeä ja rentoutua. Ulkona tulee heti niin energinen olo, ja aamuissa on oma rauhallinen taikansa.
elämä on. itse stressi ja kaikesta murehtiminen on aika lailla vähentynyt, kun stressinaiheet oli vähän eri kuin ehtiikö blogata tai laittaa kaksi ateriaa päivässä, saati pitää itsestä huolen. Enpä ole tietämättä pariin jouluun stressannut tuon taivaallista lahjoista tai lanttulaatikoista, terveys ja varsinkin lapsen on pannut mittasuhteet ihan omiin uomiinsa ja välillä sitä (tai aika usein) närästyy kun porukka valitta (terveet lapset, nätti koti ym) ihan olemattomista. Elämä on!
Elämä tosiaan on, osuit naulan kantaan!
Jäin vain miettimään, että palveleeko omaa oloasi ja jaksamistasi se, että luet ylipäätään blogeja. Blogeja lukiessa vaaditaan jonkinlaista medianlukutaitoa, eli ihan vain sen asian oivaltamista, että blogi ei ole yhdenkään ihmisen koko elämä. Jokainen bloggaaja on (90 prosenttisesti) tavallinen ihminen, säröineen, haavoineen ja jaksamisineen.
Jos tätä oivaltamisen taitoa ei omaa, pohdin, tuleeko omasta pahasta olosta vielä katkerampaa? Kuitenkin ahkerasti olet blogiani jo vuosia lukenut, melko katkerasti kommentoinut ja yleisesti väheksynyt. Olisiko kenties parempi jättää se kaikki tekemättä ja löytää omaan elämään niitä juuri sinulle voimaa antavia asioita.
Ehtiikö blogata, on itselleni sama, kuin ehtiikö tehdä töitä. Jokainen (no joo, jälleen se joku 90%) meistä kaikista kun kuitenkin tekee työtä elättääkseen itsensä tai perheensä. Toki, jos olet työsuhteessa, väsymykseen ja pahaan oloon saa tietenkin sairaslomaa. Kenties jo oletkin sellaisella?
Toivon ihan koko sydämestäni, että paha olosi ja kasvava katkeruutesi jollain keinolla katoaisi. Ei siksi, ettetkö saa purkaa sitä täällä, se on mulle ihan ok. Mutta lähinnä mietin itsesi ja lapsesi kannala. Kenties saisit lisää voimaa jaksamiseen, kun et haaskaisi aikaa blogeihin, jotka mielestäsi ovat aivan turhia. Siihen kun menee huomattavasti enemmän aikaa, kuin yhden lanttulaatikon pyöräyttämiseen.
Aurinkoista mieltä, ja toivotaan kevään tuovan valoa myös teidän elämäänne!
minusta kun nyt vaan tuntuu päinvastaiselta, että pitäisikö sinun lopettaa kun vuosia blogiasi lukeneena tuntuu, että olet flunssassa koko ajan ja elämä yhtenä päivänä ainakin sitä vakuutat on niin ihanaa ja toisena kaikki on vaikeaa, silti päivitystahi on aikamoinen, eli onko se juuri pois lepäämisestäsi.
Minä voin hyvin, toivottavasti sinäkin osaat laittaa unen ym. etusijalle, sen sijaan, että käytät aikasi netissä roikkumiseen (kuten minä nyt). jos yhtään olet esim. vauvalehden av.ta joskus lukenut, niin aika moni muukin ruotii jaksamistasi. minä en sentään siellä…
Juuri tätä tarkoitin. Että jos ei voi ymmärtää, että kaikkien elämä on sitä, että välillä on kivaa, ja välillä ei, niin on ehkä vieraantunut hieman todellisuudesta. Vastasin naulan kantaan, kun itse kirjoitit että elämä on.
Ja ei, en haaskaa aikaani vauva-lehden palstalle. Kuten en haaskaa niihinkään blogeihin, jotka eivät itselleni mitään anna. Eiköhän siinä kohtaa, kun tulee tarve mennä jonkun blogiin tai keskustelupalstalle arvostelemaan toisen elämää, (josta siis ei kuitenkaan haisuakaan tiedä, vain raapaisun jostakin blogista), olisi ihan rehellinen peiliin katsomisen paikka. Varsinkin jos väittää, että itsellään on elämässä mittasuhteet kohdillaan, eikä ole aikaa joutavia murehtia.
Minulle kun tämä netissä roikkuminen on työ, en koe, että voisin sitä kokonaan jättää. Jätä toki sinä, jos työsi luonne on erilainen. En minäkään jouda huvikseni veturia ohjastamaan, kun veturinkuljettamisesta itselleni ei palkaa edes makseta. Enkä todellakaan koe stressiä VR:n junavuoroista.
Kaikkea hyvää sinulle – edelleen. Ja, kuten sanoin aikaisemminkin, saat toki purkaa pahaa oloasi täälläkin. Se on minulle ihan ok, ja jos koet että saat siitä apua, niin anna palaa vain!
Jaksamista sairastelun kanssa! Itse kävin ulkona tänä vuonna eka kerran 9.1, vuoden aloitin influenssalla
Mihinhän mun pitkä viesti katosi, ei tullut kuin alku :(. Tsemppiä toivottelen sit näin lyhyesti!
Oi ei, tätä on ollut nyt kai paljon liikkeellä, että vistit katkeaa… Pitääkin tiedustella missä vika. Veikkaan, että se on kiinni jostain sekunnin murto-osan katkoksesta esimerkiksi sivustolla.
Voi, kuulostaa kurjalta tuo influenssa. Ja varmasti ottaa aikansa siitä toipuakin, kun kunto todella romahtaa hetkessä ja veto on täysin poissa. Toivottavasti loppu talvi olisi mukavampaa, ja saisit nauttia raikkaasta talvi-ilmasta.
Kiitos tsempistä!
Huh. Jotenkin toivoisin että kevätaurinko paistais ihan kaikkien meidän mieliin. Että omaa pahaa oloa ei purettais ruotimalla rumasti, kun maailma on täynnä kauniitakin sanoja. Vaaditaan ehkä myös taitoa sanoa kritiikkiäkin asiallisesti ja sydämen sivistyksellä. Sulla, Emilia, sitä taitoa kyllä on! Kiitos ihanista, ajatuksia herättävistä postauksista. Aidosta ja elämänmakuisesta, rehellisestä blogista. ♥
Niin, onko se sitten avunhuutoa, vai silkkaa pahuutta, mene ja tiedä. Jossain sen pahan olon syykin kai lienee, ja voi kun tässäkin tapauksessa toivoisin, että siihen löytyisi apu. Ilkeys, katkeruus ja pahat sanat kuluttavat voimia jokaiselta itseltään, ja elämässä olisi paljon parempaa, mihin voimansa kannattaisi kohdistaa.
Toivotaan aurinkoista mieltä meille kaikille!
Kiitos. ❤︎
Huippua! Tarkoitan sillä sitä luovuutta minkä oman hyvän olon ja siinä sivussa perheenkin , saavuttaminen vaatii. Hienoa että olet hoksannut sen minkä eteen on jaksettava. Ihanaa myööskin jatkuva kevät ja sen mukana tuleva vitaali aurinko! Tarmokasta kevättä sinne vähän matkan päähän
Kiitos, ei tosiaan olla hirveän kaukana!
Nautitaan valosta ja siitä ihanasta energiasta, jonka se mukanaan tuo!
Pidetään huolta itsestämme. ❤︎