Viikonloppu lähestyy loppuaan, ja uusi viikko käynnistymistään. Arki ja viikonloppu on hyvä erotella toisistaan, ja meillä se ainakin tapahtuu ehkä helpoimmin aamupalapöydässä. Jos arkena haukataan kiireellä jotakin, niin viikonloppuna katetaan sitten vähän paremmin. Eikä ole kiire, aamupalanälkää voi hyvin kerätä jonkin aikaa.
Arabia juhlistaa tänä vuonna 10-vuotiasta Koko -astiasarjaa, ja yhteistyössä Arabian ja Indiedaysin kanssa, pääsin kokeilemaan Koko astioiden uutuussävyjä Sahramia ja Niittyä. Arabian Koko -astiasto on niitä harvoja, joita voin sanoa keräileväni. Olen aina pitänyt tästä selkeälinjaisesta muotoilusta ja se istuu yhteen muiden Arabian ja Iittalan astioiden kanssa. Valkoisia Koko-astioita meiltä löytyykin aika paljon, mutta täytyy myöntää, että näillä laina-astioilla väri-ilottelu sai pohtimaan, miksei sitä joskus voisi kattaa hieman värikkäämminkin.
Totuus tulee lasten suusta, ja ainakin meillä poika oli sitä mieltä, että värikäs keittiönpöytä näytti tosi hienolta. Ja kenties värikimara hiukan piristikin aamupalapöydässä. Itse näen nämä uutusvärit, Sahramin ja Niityn, myös etnisen keittiön kattausväreinä, vaikka muotoilu varsin sumalaista designia onkin.
Ennestään meiltä löytyy Koko -sarjan valkoisia astioita. Hauskat kaatimet, S-kokoiset kulhot, jotka sopivat monenlaiseen käyttöön, niin jälkiruokakulhoksi kuin tarjoiluastiaksi. M-kokoiset kupit aluslautasineen taasen ovat älyttömän käytännöllisiä, koska ne voi kattaa niin teen juojalle, kuin latten ystävälle. Kupista voi kivasti myös kauhoa alkupalat, vaikka pienen keiton tai salaatin. XS-kokoiset kupit ovat mieheni espressokuppeja, mutta ne käyvät yhtälailla myös munakupista tai kivana lisänä kattausta, kuten esimerkiksi syyskattaus kuistilla -postauksessa. M-koikoiset valkoiset kulhot sopivat nekin tarjoiluun, mutta yhtä hyvin käyvät niin pasta-, keitto-, kuin slaattilautasena. Ylipäätään pidän koko sarjaa älyttömän monipuolisena ja monipuolisuudellaan se rikkookin kivasti vanhoja kattausmalleja.
Kuten otsikko lupaili, pieni kilpailu olisi myös teille! Mikäli Arabian Koko astiat kiinnostavat, nyt olisi mahdollisuus saada astiakaappiin Kokoa 150 euron edestä!
Kerro kommenttiboksiin mikä on sinun henkilökohtainen suosikkivärisi, Arabian Koko astiastossa, ja olet mukana arvonnassa.
Jätä kommenttisi viimeistään lauantaina 21. Helmikuuta klo 23.00 mennessä, ja varmistat voittomahdollisuutesi.
Tukevan aamupalan jälkeen jaksaa paremmin. Se olisi laskiaissunnuntai, joten nautitaan talvesta sen verran, kuin sitä on tarjolla!
Ihanaa ja leppoisaa sunnuntaita!
tuo turkoosinsi inen (uusi?) näyttää kivalta, minulla on vaaleaa lilaa ja petroolin sinistä itselläni, niistä pidän myös. Turkoosi on kuitenkin sellainen nam väri!
Lemppari värini ovat ehdottomasti valkoinen
ja haalea vaaleanpunainen
Meilläkin naatiskellaan sunnuntai-aamuisin hiukan parempaa aamupalaa. Venytellen, kiireettömästi! Iloa ja virtaa välittyy kattauksestasi tänne ruudun taakse! Kiitos! Aika erilaiselta näyttää Niityn sävy tuolla Arabian sivustolla. Senpä tähden valitsisin sävyiksi Aquan ja vaaleanpunaisen, niitä jo livenä nähneenä. Suloista sunnuntaita sinullekin!
Tuo vaaleansininen on mun lemppari! Näyttää kyllä ihanan värikkäälle sun kattaus!
Voi minua.. Ihania värejä kyllä nuo uudet, mutta valkoinen silti suosikkini
Kaunis ja herkullinen kattaus. Näin keväällä värit kyllä piristää ja tuollaisella lähtee varmasti aamu paremmin käyntiin! Täyttä energiaa! Minusta valkoinen, pale pink ja aqua olisi ihana sekoitus pöytään. Pala pastillia
Turkoosi!
Valkoinen
villisti valkoinen! Joskin tuo niitty piristäisi kivasti kevätkattauksia.
Valkoinen on aina kiva, sitä on helppo yhdistellä muiden astioiden kanssa ja on ajaton
Tää on tosi vaikea; valita aquan ja sahramin välillä!Tykkään kummastakin hirmuisasti:)Meillä on arkikäytössä mustaa ja valkoista Teemaa,kumpikin kävisi niiden kanssa…Ehkä mä sanon tällä kertaa että aqua:) Ja toivon tietysti että onni osuu kohdalle!
Valkoinen Koko on lemppari
Värikkyyskin näyttää ihanalle, etenkin näihin kuviin olit saanut todella raikasta tunnelmaa, mutta kyllä mun suosikki silti on vaan valkoinen.
Mukaan arvontaan!
Ihana arvonta! Lempparini on valkoinen astiasto
Kyllä se ihan lemppariväri on tuttu ja turvallinen valkoinen, mutta kevättä kohti väriä elämään ja kattaukseen vaikka kauniilla roosalla! =)
Valkoisen jälkeen tulee blueberry
Sahrami ja tuo haalea turkoosi!!! Ihanat !
Ehdottomasti vaal.punainen ja valkoinen
Niin ihanaa ku oiski repästä ja vastata jotain muuta, mutta pitäydyn silti tutussa ja turvallisessa valkosessa.
se sopii niin hyvin kaikkeen ja valkoisiin astioihin on helppo heittää jonku muun värisiä astioita mukaan, jos siltä tuntuu. 
Mukana arvonnassa:) valkoinen on suosikkiväri,mutta kyllä tuo sahramikin on aika pirteä!
Meiltä löytyy miehen aikanaan itselleen hankkimaa sinistä Teemaa. Sen rinnalle haluaisin ehdottomasti valkoista Kokoa.
Valkoinen on suosikki, mutta tuo sahrami vois olla piristävä myös.
Vaalea pinkki voisi olla piristava kevaan vari!
Mun pitkä aikainen suosikki on aqua, mutta vaalea pinkki ja sahrami miellyttävät myös silmää ainakin näin kevään kynnyksellä.
Kaunista jälleen kerran :)Oma suosikkini aqua ja valkoinen. Kiitos ihanasta arvonnasta
Tuo mustikka puhuttelee jontenkin todella syvästi. Näyttäisi myös upealta yhdistettynä valkoisiin astioihin.
vaalea pinkki
Valkoinen, koska kauniin ajaton ja helppo yhdistää muihin astioihin.
Ihanaa Aquan sävyä meiltä hiukan jo löytyy, mutta haalea vaaleanpunaisesta haaveilen.
Aurinkoista sunnuntaita!
Ihanaa aurinkoista huomenta Emiliallekin.
Niin raikkaan värinen postaus, tulin niin hyvälle mielelle. =)
Itse tykkään Arabia-brändin astiasarjoista.
Kokosta meiltä löytyykin ajatonta valkoista.
Ja muutamia osia pale pinkkiä.
Hullaannun aina näihin uutuusväreihin.
Näistä ehdottomasti keltaiseen sahramiin.
Valkoista löytyy kotoa entuudestaan, aqua ja vaalea pinkki miellyttävät kovasti silmää!
Suosikkivärini on Aqua. Todella kauniita astioita.
Niitty on mun suosikki, tosin sahramikin näyttää näissä kuvissa ihanan pirtsakalta
pidän valkoisesta ja on niin kauniita kuvia
Vaalenpunainen on ollut suosikkini alusta asti kun tuo sarja tuli,mutta harmikseni en vielä omista yhtään koko-astiaa ♥
Keltainen on yksi lempiväreistäni, mutta eilen näin nämä Koko-uutuudet kaupassa ja ihastuin tuohon niittyyn, niin kaunis! Myös vaaleanpunaiset Koko-astiat ovat nättejä.
Voih, Koko-astiat oli ensimmäisiä omia astioita joita aloin silloin kymmenen vuotta sitten keräämään omaa kotia varten. Kylläpäs siitä on aikaa! Valkoiset on lemppareita, pienillä väripilkuilla kuten tuolla uutukaisella sahramilla.
Ehkä valkoinen on suosikki sen vuoksi, että sitä olisi helppo yhdistellä muihin astioihin.
Oon vähän tylsä, mutta valkonen on kyllä lemppari!
Ihana, raikas, iätön ja kaiken kanssa yhteensopiva valkoinen! Olisipa ihana piristys vanhan pirtinpöytäni kattaukseen!
valkoinen, valkoinen, valkoinen! hullutuksissani rinnalle ostin viime keväänä muutaman kipon minttua. tänä keväänä voisin ostaa muutaman tuota sahramia. tai pinkkiä, jota alun perin viimeksi menin ostamaan
Nam, mikä herkullinen värien kirjo ja tuo aamupala, slurps!
Mutta värien puolesta kallistun kuitenkin siihen että valkoinen on lempparini!
Valkoinen ehdottomasti, toisena suosikkina haalea pinkki!
Niitty!Se on niin keväinen:)
Meiltä löytyy ennestään valkoisia Koko-astioita ja me ollaan nähty se parhaimapana sävynä meille juurikin sen yhdisteltävyyden takia. Nuo uutuus värit on kyllä herkullisen värisiä ja piristää kyllä ehottomasti kattausta, mutta meidän mustavalkoisen sisustuksen takia suosikkini on kuitenkin valkoinen.
Silmä hakeutuu nyt kaikkeen turkoosiin. Ihana väri.
Kyllä tuo uusi niitty on ihana! Olisi jo aikakin meillä uusia astioita, käytössä on miehen tumman siniset 24h:t jotka eivät miellytä ollenkaan!
Valkoinen tietenkin ja lisäksi pastelliset vaaleanpunainen ja vaaleansininen.
Aqua ja vaalea pinkki! Pakko yrittää vaikka en ikinä voita mitään!
Lempparivärini on ehdottomasti ajaton ja klassinen valkoinen, mutta aamuja sopisi myös piristämään hennon vaaleanpunaiset astiat
Ihania kuvia! Oma suosikkini on valkoinen!
Pulkkamäestä on juuri palattu koko perhe, kasvot ovat punaiset ja kova nälkä, lihapata on valmista jo uunissa mutta osallistun ensin tähän arvontaan, eli Sahrami on suosikkivärini Koko astioista.
Kuvat on tosi värikkäitä. Valkea on mun lemppari KoKo.
Osallistun sanomalla, että Niitty on hyvä väri mielestäni.
Kyllä klassinen valkoinen vie voiton täälläkin. Mukana arvonnassa!
Valkoinen on suosikki, helppo yhdistää muihin väreihin.
Sahrami, meillä on keltaiset mukit niin siksi Sahramin valitsen, siihen voisi kyllä ottaa Niittyäkin mukaan vaikka kulhot.
Olen kerännyt KoKoa ylioppilasjuhlistani asti, melkein kuusi vuotta. Kaapista löytyy vaaleanvihreitä, vaaleansinisiä ja valkoisia astioita. Toisinaan haikailen sarjan päivittämistä täysin valkoiseen, mutta astioilla on niin helppo ja kiva tuoda väriä arkeen. On myös kiva, että kattauksessa voi olla eri värisiä astioita.
Tykkään tuosta sahramista kovasti, mutta toisaalta klassisille valkoisillekin olisi käyttöä ennestään Taika- ja Muumi-astioita pursuilevassa astiakaapissa
Ihania kuvia! Olen jo jonkun aikaa harkinnut korvaavani osan teema-astioista kokolla. Meille tulisi ainakin valkoista ja ehkä myös sahramia. Toivottavasti arpaonni osuu kerrankin kohdalle
Aurinkoista laskiaissunnuntaita.
Turkoosi olisi kivan pirtsakka
.
Aqua on suosikkini:)
Turkoosi
Valkoinen passais tänne!
Varma valkoinen. Voi, tää ois just meille sopiva arvonta. Tyttö muuttaa syksyllä opskelemaan ja on ihan samanlainen astiafriikki, kuin äitinsä.
Keltainen on ihana!
Sahramiin olen aivan rakastunut tällä hetkellä. Ihana arvonta.
Ihania värikkäitä kuvia. pidän noista valkoisista.
Klassinen valkoinen on mun suosikki, sitä voi yhdistellä mihin tahansa
Valkoinen on klassisen kaunis ja sopii kaiken kanssa, oma lemppari siis!:)
aqua ja valkoinen ovat suosikkejani
Valkoinen ja vaaleanpunainen meidän perheen suosikit.
Valkoinen on paras väri perusastioissa mutta kyllä tuo sahrami on suloinen väri sen kanssa.Niittykin on kiva ja vaaleanpunainen myös.
Ihania värejä kaikki mutta valkoinen on kuiteskin se ykkönen.
Valkoinen! Ehdottomasti. Helppo yhdistellä toisiin astioihin. Onneksi justiinsa sain aamupalan syötyä! Muuten olisi voinut nälkä tulla kuvia katsoessa
Valkoinen vie voiton KoKo-suosikeista. Hyviä ideoita annoit tuon s-kokoisen kulhonkin käyttöön, toivotaanpa täydennystä astiastooni.
Kyllä se valkoinen on suosikki, sekaan vähän aquaa ja pale pinkkiä
-PäiviM-
Valkoinen on oma suosikki, aivan ihana piristävä kattaus!
Minttu on ihana, samoin pale pink! Tosin jokainen väri on vuorollaan ollut suosikkini
Valkoiset kahvikupit aluslautasineen ovat yksinkertaisuudessaan mun lempparit!
Valkoinen ja Aqua ovat suosikkivärit. Keskikokoisia kuppeja löytyy jo, mutta olen päättänyt tänä vuonna panostaa väreihin, joten olisi mahtava saada värikkäitä kuppeja joukkoon!
Sahrami miellyttää tällä hetkellä eniten
Kirsikkakin voisi olla kiva väriläiskä valkoisten seassa.
Vaalea pinkki on ihana, mutta taitaisin kuitenkin kallistua valkoiseen, siihen ei ainakaan kyllästyisi.
Valkoinen ja niitty.
Valkoinen on suosikkini ja tykkään piristää kattausta esimerkiksi noilla värikkäillä kulhoilla.
Uusi suosikki taitaa olla Niitty.
Valkoinen on klassikko, mutta tykkään myös kovasti tosta uudesta vihreän sävystä:)
Todella pirteä kattaus ja etenkin sahrami näyttää kivalle. Jos onni on myötä niin valitsisin kuitenkin valkoista meidän kaappiin
Hei! Ihana arvonta! Turkoosi on suosikkini!
Tosi kivoja nämä uudet värit! Kuitenkin olen valkoisen vannoutunut kannattaja ja valkoisia kokoja löytyykin astiakaspistani niin lautasia kuin mukejakin. Kevääksi voisin hankkia muutaman vaaleanpunaisen kulhon kokoelmaa piristämään
Valkoinen on mun suosikki <3
vaalea pinkki <3
Aqua ja tuo uusi niitty ovat suosikkejani
Valkoinen sopisi hyvin yhteen ihanan Arabian Runo-sarjan Syyshehkun kahvikuppien ja ruokalautasten kanssa. Ah ja pirteä sahrami <3!
Valkoinen on aina sopiva, mutta uusi Niitty ja Aquakin pääsisivät kattauksiini mukaan
Oho, ovatpa nämä uutuusvärit jotenkin ysärit, eivät iske yhtään! Kokosta kyllä tykkään ja lempparini on vaaleanpunainen sävy, onkohan sillä joku virallinenkin nimi?
Aurinkoista sunnuntaita!
Lempivärejäni ovat ehdottomasti valkoinen ja vaalea pinkki! Voi että kun on pakko valita vain toinen, nuo värit sointuvat toisiinsa niin kyllä kauniisti!
Ehkä se lempiväri kuitenkinon vaalea pinkki, niin herkkä väri sopii näiden astioiden muotoiluun hyvin!
Peukut pystyyn voiton puolesta!!!
Klassinen valkoinen on mun lemppari, vaikka kivalta näyttää värikäskin kattaus
Kyllä se klassinen valkoinen vie voiton
Vaaleanpunainen on suosikkini.
Valkoisen ja keltaisen rinnalla turkoosi nousee kyllä ykköseksi. Ehdottomasti useampaa väriä sekaisin kattaukseen!
Suosikkivärini on aina tyylikäs puhtaanvalkoinen.
White is white
Kauniita ovat astiat, ja pirteitäkin värejä.
Pistaasi ja ruskea ovat mun lempparit KoKo:sta
Suosikkivärini on vaaleanpunainen!
Onpas herkullisen näköinen aamupala! Valkoinen on mun suosikkini, sitä on helppo yhdistellä kaikkeen muuhun
Oi, tämän arvonnan kun voittaisin! Minulla on ennestään valkoisia, mutta ajoittain joudun kaupasta hakemaan uusia osia, kun lapsilta (yleensä) silloin tällöin tippuu joku kippo ja menee rikki
Uutena ainakin tuo kannu olisi kiva ja isot matalat lautaset. Voi, kumpa onni osuisi kohdalle <3 <3
Niitty tai valkoinen on omia suosikkeja
Tuttu ja turvallinen valkoinen ja tehosteena kirsikkaa!
Suosikkiväri valkoista löytyy jo kerättynä, joten samalla värillä olisi hyvä jatkaa astiaston täydentämistä!
Aqua. piristäisi ihanasti muuten valkoista kattausta.
Valkoista ja pistaasin väristä löytyy ennestään. Vaalea pinkki on uusi suosikkini jolla voisi täydentää KoKo sarjaani
Ihana, helppo, kaunis ja ajaton Koko-sarja on myös minun keräilyastiastoni. Värejä on hauska yhdistellä ja omasta kaapistani löytyykin sarjaa lähinnä valkoisena ja pale pinkinä, mutta myös mustikkaa ja oranssia on eksynyt mukaan jokunen kappale. Olisipa mukava saada täydennystä omaan sarjaan taas!
Valkoinen on suosikkini.
Valkoinen on suosikkini.
Rentoa laskiaissunnuntaita!
Aqua ja valkoinen on mun suosikkeja, vaikka aika montaa väriä multa löytyykin omastakin kaapista. Tuo niitty sopisi kyllä myös yhdistettäväksi, jo olemassa oleviin astioihin. Voi kun voittaisin!!! Vaikka taitaa olla turha toive, kun aina on niin mahdottoman huono arpaonni.
Hempeä vaalean pinkki on väri minun makuuni<3
Upeita kuvia! Mun lemppari on valkoinen.
Apua!:)
Aqua siis
Oma suosikki on ehdottomasti valkoinen!
Kaikki värit ovat niin ihania! Nuorelle tytölleni olen kerännyt turkoosin värisiä, hänen toivomana.
no ei oo kyllä hullumpi tuollainen värikäs kattaus! Vaikka on se vaaleakin kiva. Tää on kuitenkin näin keväällä tosi raikkaan näköinen! Kauniisti laitat esille ja hyvät on kuvakulmat! Hauskaa laskiaista!
Valkoinen on paras! Lisäilen väriä kattaukseen, vaikka kukkien ja servettien avulla.
Aqua on ehdoton suosikkini vaikka Koko sarjassa on juuri mukavaa kuten Teemankin kanssa, yhdistellä värejä. <3
vaalea pinkki on ihanan herkkä ja sopii valkoisen kanssa.
Valkoinen on suosikkini mutta nyt haluaisin muutaman värillisen piristämään aikaisemmin kerättyä sarjaa. Ihania kuvia sinulla – kuten aina
Valkoinen sopii kaiken kaveriksi
Oma lempparini Arabian KoKo mallistosta on hempeä vaaleanpunainen. Pastellisävyt miellyttävät kovasti silmää varsinkin nyt kun mennään koko ajan kevättä kohti. Myös aquaa ja mintunvihreää löytyy omasta kaapistani useita eri kappaleita
Sahrami iskee mun kevätauringon kirkastamiin ajatuksiin tänään parhaiten. Terkut kantohangilta!!! =)
sarja on pitkään miellyttänyt omaa silmää, muttei yhtään ole tullut itselle hankittua. suosikkiväri on (tylsä) valkoinen
Tuo uutuusväri niitty on noussut suosikikseni. Jotenkin niin ihanan keväinen väri.
Todella kauniita kuvia!
Valkoinen on suosikkivärini.
Ehdottomasti Aqua on minun suosikkini
Herkkuvärejä on monta. Valkoinen vie kuitenkin voiton. Selkeälinjainen, valkoinen sopii astiahullun monen sarjan kaveriksi!
Valkoiset ja mustat astiat ovat suosikkejani
Turkoosi
Ehdottomasti valkoinen, sillä silloin ruoka itsessään pääsee väreineen oikeuksiinsa.
Kyllä se valkoinen on minun suosikkini!
Klassinen valkoinen on suosikkini!
Suosikkini on Aqua, mutta nuo uutussävyt ovat aivan ihania myös!
Koko on tosi kaunis muodoltaan. Turkoosi on lemppari.
Valkoinen on meidänkin astiahyllyjen kulmakivi, mutta mieluusti sitä näin kevään tullessa piristäisi esimerkiksi sahramilla! Sinun kuvaamissa kuvissa niiden väri oli vielä parempi kuin valmistajan sivuilla
Tämän hetkinen suosikkiväri on ehdottomasti turkoosi! Kevättä odotellessa!
Tylsää, mutta valkonen!
Valkoisia astioita piristäisi mukavasti turkoosi. Joten lempiväri Koko astiastosta on Aqua.
Valkoinen on suosikkini. Tosin muutkin värit on siihen helposti yhdistettävissä!
Meilläkin kaikki Arabian astiat ovat valkoisia, tai on meillä itse asiassa muutama vihreä Teema-kulhokin. Minä kyllä ihastuin nyt tuohon Sahramiin!
Minulla on valkoista teemaa, siihen olisi kiva yhdistää vähän väriä. Aquasta pidän, mutta sahramikin sytyttää.
Apua, en mä osaa valita yhtä!
Aqua ja sahrami miellyttää kyllä tosi paljon, mutta ehkä Niitty vie kuitenkin. voiton, ihania!!
Valkoinen käy aina!
Aqua on ihana!
Pistaasia Kokoa meiltä löytyy pienissä kulhoissa ja yhdessä tarjoiluastiassa.
Aqua ja vaalea pinkki on mun suosikkeja ja hankkisinkin varmaan niitä molempia, jos olisi onni myötä!
Niitty ehdottomasti! Ihana uutuus! Muita värejä löytyykin…
Valkoinen on suosikkini.
Väriä pitää olla, sahrami miellyttää tällä hetkellä eniten
Valkoinen on väreistä paras, mustaa kun ei vaihtoehtona ollut ;).
Suosikkini on valkoinen. Helppo yhdistellä muihin astioihin.
Kaikki värit ovat kivoja, mutta varsinkin aqua.
Kiva arvonta! Valkoinen on lempparini, siihen sopivat monet muut värit, lähes kaikki. Kivoista kipoista on pula tässä taloudessa, joten toivottavasti onni osuu kohdalle
Multa löytyy jo valkoisena koko-astiastoa, mutta aqua toisi kattaukseen kivaa väriä ja vaihtelua!
oiii ihania nuo värit <3! Ite keräilen myös Koko astiastoa ja ehdoton lempparini on se vaaleanpunainen/pinkki väri. Tää ois kyllä mahtava voittaa, sais lisäännystä vielä niin kehnoon kokoelmaani. Opiskelijana ku ei viiti ostella ku pikkuhiljaa.
Ehdottomasti valkoinen.
Tuosta sahramista tuli kerralla suosikkini, aivan ihana. Valkoista löytyy muutama astia ennestään ja pari sellaista vanhaa roosaa.
Näin opiskelijana ei hirveästi uusia astioita saa ostettua, mutta minä ottaisin mieluusti lisää aquaa!
Vaalea pinkki on oma suosikkini.
Valkoinen on suosikki. Tosin jos budjetti antaisi myöten, siihen olisi kiva yhdistää aquaa ja vaaleaa pinkkiä, miksei noita tummempiakin sävyjä.
Vaalean pinkki on raikas suosikki, ei hassumpi lisä mustavalkoisen ja ruskan väliseen astiastoomme, tosin löytyy meiltä lilaa Illusiaakin ja liloja koko-kulhoja jo valmiiksi
Mielestäni vaalea pinkki on kaunis ja sopii hyvin valkoisen kanssa.
Valkoinen on suosikkivärini, niin klassinen ja sopii kaikkeen!
Sahrami on ihanan piristävä ja sopii hyvin yhteen muiden astioideni kanssa
Toivottavasti onni potkaisisi minua tässä arvonnassa 
Täytyy myöntää, ettei meidän kaapeista löydy yhden yhtään Koko-sarjan astiaa. Tosin olen aina kaupassa hypistellyt erityisesti pale pinkin värisiä leipälautasia, jotka sopii kun nenä päähän muumimukejen kanssa! Ja jos jotain voittaisin, ostaisin kaikkia erivärisiä lautasia ja kattaisin päiväkahvit kera muumimukien!
Turkoosi on ihanan raikas
Olkoon se lempivärini.
Oih, ihania!
Valkoinen, aqua ja vaalea pinkki, ne ovat lempparini.
Valkoinen sopii kaikkien kanssa.
Valkoiset on ajattomat,ei kyllästy.
Valkoinen.
kyllä suosikki olisi näin keväällä tuo keltainen oliko se sahrami
Ajaton lemppari on valkoinen, johon on helppo yhdistellä muita, eksoottisiakin, värejä.
Ei voi mitään, mutta kyllä se suosikki on valkoinen. Siihen on sitten kiva välillä yhdistellä muitakin värejä, esimerkiksi aquaa ja sahramia.
Tällä hetkellä mun suosikkiväri taitaa olla Niitty.
Oon jo vuosia kuolannu näitä herkkuvärejä Koko-sarjassa! Muutama kippo löytyy itseltäkin ja lisää kaivattaisiin! Värisuosikiksi erottui tällä kertaa vaalea pinkki.
Valkoinen on lempparini, mutta aina kevään tullen alan kaipaamaan vaaleanpunaista myös kokoelmiini
Valkoinen ehdottomasti!
Valkoinen on varma valinta mutta myös nuo uutuusvärit on kyllä ihania! Ehkä niistä tuo sahrami on kivempi. Raikkaan keväisiä kummatkin!
valkoinen on suosikki, mutta värikkäät astiat piristäisi kivasti kattausta.
Oi että mikä arvonta! Sain ylioppilaslahjaksi Koko-sarjan kahvikupit ja ruokalautaset ja ihastuin täysin. Olenkin koittanut täydentää valikoimaani aina kun opiskelijan tiukasta budjetista on ollut siihen varaa. Itselleni mieluisin väri Arabian astioissa on klassinen valkoinen, mutta näin kevään lähestyessä ja auringon säteiden tanssia ihaillessa alkaa tuo sahraminkin sävy houkutella. Ehkä olisi aika päivittää astiakaappiakin pirteämmäksi…
sahrami on kyllä upeen näkönen! huippuu ois saada omaan kaappiin tommoset!
Onpas ihania värejä valikoimissa, ja näyttävät parhailta juuri eri värien yhdistelmänä. Oma suosikkini taitaa olla kuitenkin tuo Aqua.
Kyllä tuo niitty on aika ihana
Valkoinen on suosikkini.
Valkoinen, pinkki ja Minttu on minun lempparivärit. Meillä löytyykin näitä jonkin verran vaan tarvisi ainakin pieniä kulhoja lisäksi.. ihana mallisto!
Ehdottomasti söpö vaaleanpunainen!
Minulla on KoKosta aquaa ja pale pinkkiä, nyt kuitenkin mieli tekisi saada ihan valkoista joukkoin
Valkoinen ehdttomasti! Siihen ei astiastona kyllästy ja itse tuon väriä mukaan kattaukseen muumimukeilla
Oma lemppariväri on vaaleanpunainen, mutta jos arpaonni osuisi kohdalle, menisi astiat värikästä Koko-sarjaa keräävän pikkusiskon synttärilahjaksi! Olisipa kiva voittaa hälle!
Kyllä se suosikki on valkoinen. Sopii yhteen melkein kaiken kanssa ja on ajaton.
Suosikkiväri on valkoinen. Se käy moniin tilanteisiin ja siihen ei ehkä niin kyllästy. Vaaleaa pinkkiä voisi olla muutama astia
Valkoinen höystettynä turkoosilla.
Aqua on mukavan pirteä väri ja sopii hyvin vaikka aamiaispöytään.
Meillä käytetään turvallista valkoista Teemaa,
voittosumman sijoittaisin aquan, valkoisen ja pale pinkin sävyisiin Kokoihin. Ranskanpastillien värit sopisivat herkullisiin brunssikattauksiin ja ystävysten turinatuokioihin <3
Ihana arvonta. Mun mielestä turkoosi ja pinkki on ihania. Tietenkin myös pinkki olisi kiva. Ihana sarja kun eri värejä voi sekoitella keskenään. Niin piristävää. Toivotaan että arpaonni olisi minun puolellani :)) T-arja-
Valkoinen on suosikkini, se on niin ajaton ja sopii yhteen kaikkien kanssa! Oi että, olisipa ihana saada noita koko – astioita uuden kämppäni kaappiin.
Astiat ovat vähän minun paheeni, harmi vain että näin opiskelijana tuo budjetti on niin rajallinen..
Kyllä se on tuo tuttu ja turvallinen valkoinen.
Mukana arvonnassa. Suosikkiväri on valkoinen, mutta toki sitä voisi toisinaan piristää vaikka keltaisellakin.
Valkoinen on suosikki! Sopii joka tilanteeseen ja itse ruoka saa kaiken huomion.
Ehdottomasti aqua ja valkoinen. ♡
Voi että, keräilen itsekin kokoa ja muidon lisäksi myös ihanat värit ovat ihan lempparijuttu. Tämän hetken suosikkina on mintun ja petroolin yhdistäminen, ne käy tosi kauniisti yhteen. Kumpa onni suosisi tässä arvonnassa :)!
Aqua ja vaalea pinkki ovat oikein herkkuvärit! Ja soikea lautanen on ollut mun suosikki jo pitkään
Todella kaunis kattaus ja kiva arvota!(: Valkoinen ja kirsikka ovat minun suosikkejani (: Josko onni potkaisisi ja saisin astiastoni täyteen
Tämän hetken suosikkini on sahrami vähän väriä pimeyden keskelle. Sahramiin yhdistäisin klassista valkoista.
Valkoinen on varma valinta, ihana eikä siihen kyllästy!
Aqua ja vaalea pinkki ovat suosikkejani! Itseltä löytyy tällä hetkellä vain valkoista kokoa
Valkoinen on ajaton ja kaunis!
Valkoinen on ihana, kaikkea muuta on kiva yhdistellä, mutta valkoinen on se peruskallio
Valkoinen on ykkössuosikki, tosin niittyä voisi heittää sekaan.
Valkoinen jonka kanssa esim. sininen, pinkki, vihreä, musta..
Olen ihastellut KoKo-sarjan astioita jo pitkään. Oma suosikkini on ehdottomasti Aqua. Sävy sopisi todella hyvin omaan astiakaappiin
Vaalea pinkki!
Juuri hankkimani mintun väriset mukit ovat tämänhetkinen suosikkin Koko sarjasta, mutta valkoinen on lempparini juuri siitä syystä, että siihen on kiva yhdistää kaikkia muita värejä! Blogistamme löytyy myös oma postauksensa Koko sarjasta
väreistä aqua on kyllä suosikki! sopisi kauniisti keittiön kaappeihin, kun sieltä muutenkin sinisen sävyjä löytyy
Itse olen aivan ihastunut tähän Koko sarjaan
Omia suosikkejani ovat ehdottomasti perus valkoinen ja roosa, mutta jos yksi täytyy valita niin ehdottomasti roosa, koska rakastan kaikkea söpöä ja tyttömäistä sisustuksessa ja on se vaan niin nätti omassa valko/vaaleanpunaisessa sisustuksessani!
Valkoinen on kestosuosikkini, silloin näkee ruoan kauniit värit. Ja valkoinen sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Aqua on mun lemppariväri.
Valkoinen ja aqua ovat mun makuuni!
jonnagaco@hotmail.com
Lempivärini koko-astiastosta on vaaleanpinkki, ehdottomasti. Suloisin astiaväri kevääseen
Valkoinen, tottakai
Aqua on ihana
Pale pink ja niitty <3
Vaikeita kyselet nyt, en mä osaa päättää
Sanotaan nyt vaikka vaalea pinkki. Kerrassaan upea sarja! Kaunista muotoilua ja ihania värejä.
Valkoinen ja aqua ovat ehdottomasti suosikkini. Tosin tuo pale pink on oikein ihana!
Valkoinen on monipuolisuudessaan paras, mutta ei tämä uusi niityn sävyinenkään huonommalta näytä!
Kotoa löytyy pistaasin vihreää Kokoa, joka on ehdotommasti suosikkini. Myös valkoista löytyy ja nuo uutuusvärit olisi aika herkkuja niiden kanssa yhdistettynä!
Suosikki värini on vaalea pinkki.
Valkoinen on suosikkini. Siihen on kiva yhdistää muita värejä, kevään tullessa keltainen näyttää ihanalta.
Valkoinen KOKO
Itse olen keräillyt KoKo-sarjan mintunvihreää sekä roosaa. Ihanat pastellisävyt näyttävät aina hyvältä ja tekevät ruokailuhetkistä entistäkin miellyttävämpiä!
Suosikkini on valkoinen, mutta vaalea pinkki on myös ihana
Suosikkeja ei tarvitse kauaa miettiä, vaalea pinkki ja aqua, piristäisi mukavasti käytössä olevaa valkeaa teemaa.
Hei, meillä on ruskeaa Kokoa, mutta kyllästyin niihin ja olen vaihtanut niitä pikku hiljaa valkoisiksi alennusmyynneistä ja myymällä ruskeita eteen päin. Valkoinen on niin ajaton ja sovellettava.. Osallistun arvontaan, olisi kiva saada astioita lisää
Toki toki kokeilen onneani ja näiden kuvien perusteella sahrami teki yllätysvaikutuksen
Että tähänhätään ottaisin sahramin.
Koko-sarja kuuluu keräilemiini astiasarjoihin. Itseäni miellyttää eniten pastellisävyt. Vielä en ole ehtinyt koko astiakavalkadia kerätä, ja juurikin tänään kävin kotikotona läpi mitä kaikkea astiastosta vielä uupuu.
Oioi, vaikka en yleensä kyseisen uutuusvärin ystävä olekaan, niin jostain syystä ihastuin Niittyyn. Kotoa löytyy ruskeaa Kokoa, ja olisi ihana yhdistää niihin raikkaita värejä. Voi kun kerrankin arpaonni suosisi, tässähän ihan innostui
Valkoinen, pienellä lisällä aquaa tai pinkkiä
valkoinen!
Oi miten upea arvonta. Mielestäni aqua on
ihana, raikas, keväinen!
Ihana postaus, kevättä ilmassa ja energiat sen mukaiset!!!
Aqua on suosikkini ja myös valkoinen.
Valkoinen se taitaa olla, hyvänä kakkosena aqua.
Suosikkini on pale pink väri. Astioissa on ihana muotoilu ja värit.
Voi kyllä valkoinen on hyvä väri, se sopii kaikkeen, mutta myös pinkki on mieleeni ja eipä ole hassumpi väri tuo turkoosikaan.
Koko-astiasarjassa parasta on eri väreillä leikittely. Yksittäisistä väreistä suosikkini on oranssi.
Valkoinen! Turvallinen ja kaunis väri, johon ei kyllästy. Tarpeen vaatiessa valkoista sarjaa voi piristää jollain uudella värillä
Minun suosikit on valkoinen ja niitty.
Valkoinen on suosikkini ja hempeä vaaleanpunainen tulee heti toisena
Valkoinen on ajaton ja sopii monen muun kanssa yhteen, mutta aivan ihana ja keväinen on myös vaalea pinkki! Molemmat mun suosikkivärejä
Aqua ja vaalea pinkki on minun mieleen

Koko-sarja onkin ollut hankinta listalla jo pidemmän aikaa. Kunhan ruokailuhuone valmistuu ja saadaan lisää säilytystilaa astioille niin silloin on Kokon aika
Valkoista löytyy kaapista ja tykkään superisti! Mutta kyllähän nuo heleät kevään värit piristäisivät kattausta.:)
Aqua ja niitty!
Oi, sahrami on ihana. Onkohan ollut tuotannossa 60-luvullanTeema-sarjassa?! Tulee lapsuusmuistot mieleen.
Hei! Juuri tällä hetkellä suosikkiivärini on tuo ihanan vedenvihreä, aqua.
Valkonen
Koko on ihana sarja! Mä oon kerännyt noita 0,35 litraisia mukeja pareittain eri värisinä. Kun sitten pöydän ääreen istuu useampi kahvinjuoja niin kattauksesta tulee ihana värisekoitus. Toisaalta, kun kaapista löytyy useampi värivaihtoehto, voi aamulla kahvi/teekupin valita mielialan, sään tai vaikkapa oman vaatetuksen mukaan. Tämän hetken värisuosikiksi nousi piiitkän harkinnan jälkeen Niitty.
Mä oon kyllä tällä hetkellä valkoisten astioiden ystävä. Niihin on kiva ja helppo yhdistellä väriä servetein tai pöytökoristein. Näin voi olls tuuliviiri kunkin hetken värimaun mukaan ilman suurta rahamenoa
Koko -sarjan muotomaailma on kyllä kiva.
Multakin näitä kokoja jo löytyy. Suosikkiväri vaihtuu varmaan päivittäin mutta aurinkoinen (ja jo valikoimasta poistunut) keltainen sekä oranssi ovat aina suosiossa.
Valkoinen on mun suosikki. Vaikka nuo muutkin pieninä määrinä on kivoja!
Valkoinen on helppo yhdistää muihinkin väreihin, mutta jotenkin olen myös alkanut lämmetä tuolle “niityn” sävylle
Valkoinen on tyylikäs ja ajaton ja siksi suosikkini, mutta hyvänä kakkosena tulee limenvihreä.
En oo hirveesti syttynyt noille Kokon aiemmille väreille (paitsi valkoiselle), mutta tuo uutuus sahrami on aivan upea!
Valkoinen ehdottomasti ja ripauksella vaaleansinistä ja vaaleanpunaista. Toivottavasti voiton myötä voisin täydentää omaa Koko- sarjaani
Valkoinen on ikisuosiskki, mutta sahrami aivan ihana!
Mukana arvonnassa. Onhan tuo keltainen kyllä niiiiiin pirteä väri <3 <3
Valkoinen on suosikkini, mutta myös Aqua miellyttää silmää <3
Tykkään Aquasta ja tuosta mintusta, joka näkyy kuvissasi. Itseltäni ei tosin löydy muuta kokoa kuin kaksi oranssia ruusukulhoa.
Valkoinen suosikkini mutta kattaukseen laittaisin vuodenajan/juhlan mukaan sekaan joko vaaleanpunaista tai turkoosia ensisijaisesti! Voi, kunpa onni suosisi tässä arvonnassa!
Moikka!
Valkoinen on ehdoton suosikki. Meillä oli myös limen värisiä kuppeja, jotka tässä jokin aika sitten myön pois. Valkoinen on selkeä pohja ja siihen voi kivasti yhdistää jotain toista sarjaa ja/tai väriä (esim Sarjaton-sarjaa).
Salaa olen kyllä hypistellyt tuota pale pinkkiä
Kirsikka on suosikkini!
Valkoinen ja vaaleanpunainen! Ihania tosin kaikki.
Valkonen on minun suosikki, ajaton ja kaunis, kattoo tuota valkosta kannuaki niin ai että, ihanan puhtaan raikas
Valkoinen on ehdoton lemppari, mutta jotain väriläiskää pöytään saisi niitystä. Raikasta ja puhdasta!
Valkoinen päävärinä ja muita pieninä väripisteinä
valkoinen on minun väri keittiössä!
Aah, tuo uusi Niitty täydentäisi oivasti jo olemassa olevaa väri kattausta, I really love it!
Valkoinen. Ajaton ja turvallinen!
Kyllä se suosikki taitaa olla tuo perus valkoinen, siihen on niin helppo yhdistellä muita juttuja, tosin kyllä nuo sinunkin kuvissasi olleet värit ovat kivoja (nymana40@gmail.com). Kivaa alkavaa viikkoa!
Ihana kattaus! Ja vaikka tuo väri iloittelu niin herkulliselta näyttääkin, niin silti omaksi lemppariväriksi kirii se valkoinen. Tosin välillä se vaalea pinkkikin houkuttelisi!
Valkoista, vaaleanpunaista ja vaaleansinistä kokoa löytyy meidän kaapeista jo ennestään. Tuo kirkas vihreäkin olisi aika pirtsakkaa näin keväällä. Mutta valkoinen ja vaaleanpunainen suosikkejani!
Ihastuin tuohon uuteen väriin niitty ja sen kaveriksi valkoinen. Monta kertaa on tullut ihasteltua Koko-astiastoo kaupoissa, peukut pystyyn!
Ihania ja niin herkullisia sävyjä, mutta ei ole valkoisen voittanutta
Eniten mieleeni ovat valkoinen ja aqua näistä koko astioista.
Aqua vetoaa minuun eniten….
Ehdottomasti aqua ja valkoinen yhdessä, kauniita astioita.
Näin tyttömäisenä romantikkona tietysti vaalea pinkki!
Valkoinen on ehdottomasti suosikkini, helppo yhdistää muihin väreihin ja sopii kaikkiin kattauksiin.
suosikkini ovat valkoinen ja Aqua sekä mustikka. Ja kaikki on niin herkun värisiä! Niin keväisiä ja ihanan pirteitä, niinkuin tuo kattauskin!
Koko on kyllä tosiaan niin hienosti yhdisteltävissä monien muiden sarjojen kanssa. Meiltä löytyy valkoisena, vaaleanpunaisena ja minttuna. Siinä mun suosikit siis!
Kyllä se vaalea pinkki on juuri sopivan raikkaan keväinen, sopisi täydellisesti meidän aamiaspöytään!
Valkoinen on ikisuosikki, pastellit hyvänä kakkosena perässä;)
Ei ole valkoisen voittanutta.
Mun suosikki on valkoinen ja aqua. Niitä löytyy jo kaapista ja lisää mahtuisi.
Haluaisin jokaista väriä.
Vaaleanpunainen ja valkoinen.
Värillä ei väliä kunhan se on valkoinen
Kovasti tykkäisin ajatuksesta piristää vakioastiastoa runsaammallakin väri-iloittelulla, esim yhdistämällä valkoiseen vaaleaa pinkkiä ja Niittyä.
Valkoinen ja vaalea pinkki olisivat näistä suosikkini
Uusi vihreä.
Valkoinen on Suosikkini,mutta sitä voisi täydentää vaalealla pinkillä. En omista vielä ko.sarjan astioita ja siksi arpaonni tuntuisikin superkivalta
Eniten pidän valkoisesta ja vaalesta pinkistä <3
Valkoinen ja vaalean sininen, yhdistettynä.
Valkoista meillä jo onkin ja sekin on hyvä mutta nyt ihastuin kirsikkaan.
Vaalea pinkki on ihanan hempeä ja sopisi hyvin tulevaan kevääseen! <3
Ihana arvonta! Jälkiruokakulhoja löytyy lähes joka värissä. Mukeja vasta kolmessa värissä. Vaaleaa pinkkiä olen seuraavaksi ajatellut kerätä.
Ihanan ajaton sarja ja helppo yhdistellä muiden astioiden kanssa! Ennestään löytyy tuota vaaleansinistä, sekaan kaipaisin valkoista ja ehkä hieman vaalean pinkkiä, nimeän siis ne lemppareiksi
Tuleepas keväinen olo kun tuota kattausta katsoo, kaunis 
Valkoista meillä on mutta kaveriksi ottaisin jotain sinistä. Tarvisinki lisää astioita :). T.jonna L.
Valkoinen kyllä miellyttää itseäni eniten, on niin ajaton sekä helposti yhdisteltävissä muihin astioihin.
Vaaleanpunainen on lemppari, ostinkin niitä kuppeja juuri eilen, ja kun oli alennuksessa, hain viel tänään pari lisää;) Mintun väriset astiat ovat myös viehättäviä, harmi vain, että näiden molempien värien tuotanto on ilmeisesti lopetettu ? Mutta valkoista voi toki yhdistellä näihin, eli valkoinen väri on kolmas suosikkini.
Valkoinen on kestosuosikki, mutta sahrami olisi upea
pääsiäistä ajatellen!
Mukana arvonnassa ja toivottavasti onnetar suosii
Valkoisia KoKo astioita olen jo kerännyt jonkin aikaa, mutta monta osaa vielä uupuu. Valkoinen on edelleen paras, vaikka ihania sävyjä on uutuuksissakin.
Vaalea pinkki sopisi ihanasti valkoisen ja ruskean Teeman kanssa :).
Pale pink on ihana ja suosikkini!
Upea arvonta ! Valkoinen on aina kiva mutta tällä hetkellä myös vaalea pinkki houkuttaa kovasti
Olen vähän tylsä, muutta valkoinen väri sopisi meille. Koko-astioita ei entuudestaan ole (vielä =) ). Teemaa sitä enemmän..
Marita
Arabian Koko-sarjan valkoinen muki (0,5l) on aivan mahtava pakkaspäivän teehetkiin! Mukana arvonnassa!
Pinkki ja keltainen ovat minun suosikkini
Vaakakupissa olisi tuo aqua tai valkoinen, luultavasti valitsisin tylsästi valkoisen ns pääväriksi mutta yhdistelisin sitten fiiliksen/kattauksen mukaan joitain väriläiskiä – näin olen pitkälti toiminut teema-astiastoni kanssa mutta päivitystä noihin kyllä jo kaipaisin…
Moikka,
tykkään valkoisesta. Jos haluaisin piristää valkoista KoKoa jollain toisen värisillä saman sarjan astioilla,ne olisivat väriä aqua
-Lumikide
Vihreä Niitty on ehdoton suosikkini =)
Vaalea pinkki olisi mun suosikkini
Valkoinen on ajattomuudellaan ehdoton suosikki ja sitä löytiikin kaapistani jonkin verran. Oranssi olisi täydellinen väriläiskä niiden kanssa keväästä syksyyn!
Vaalea pinkki on ehdoton suosikkini.
Valkoinen on kestosuosikkini, mutta ehkä lähestyvä pääsiäinen on saanut minut ihastumaan myös keltaisiin Kokoihin!
Valkoinen aina hyvä ja siihen yhistettynä vaalea pinkki ja aqua.
Valkoinen on suosikki, se on ajaton ja KoKon muotoilunkin takia niin tavattoman tyylikäs.
Niitty on ihana
Valkoinen ja vaaleanpunainen sopivat herkullisesti yhteen! Keräilen myös Koko-sarjaa, ei olisi ollenkaan huono tuo voitto
Vaalea pinkki!! En tiedä miksi tuo ihastuttaa, yleisesti en ole vaaleanpunaisten asioiden perään mutta.. Ihana!
Vaalea pinkki miellyttää silmää eniten,vaikka kaikki ihania!
Klassikko valkoinen on suosikkini vuodesta toiseen!
Vaalea pinkki <3
Valkoista löytyy jo entuudestaan mutta siihen olisi ihana yhdistää hempeää vaaleanpunaista/sinistä. Elikkä nämä kaksi ihanuutta suosikkejani
Valkoisia meillä jo on ja haluaisin täydentää sarjaa vaalean pinkeillä ja turkooseilla astioilla.
Kyllä miun suosikki vaan on klassinen valkoinen. Väriä tuodaan sitten helpommin vaihdettavissa olevilla asioilla.
Valkoinen on varmasti lemppari, mutta väreillä on kiva piristää kattausta. Tuo sahrami näyttää todella kivalta!
Lemppariväri on Aqua. Astioiden väri meillä on valkoisen lisäksi sininen ja keltainen. Koko sopisi hyvin tuokion ja 24h:n kaveriksi.:)
Rakastan valkoista, kun siihen on sitten niin helppo yhdistellä muita värejä. Muutama ruskea Koko löytyykin jo ja lisää Kokoa haluaisin. Koko <3
Valkoinen koko täydentäisi hyvin Teemaa ja tarvetta olisi kaverijuhlien texmex-iltaan täydennystä astiastoon. Joten onnea tavoittelemassa! Kiitos!
Oma suosikkini on vähän tylsästikin valkoinen
Niitty on aivan ihana ♡
Kyllä se olisi tuo valkoinen väri. Toki vaalea pinkki pieninä ripauksina näyttäisi kivalta myös..
Koko-astiasto on ihana! Itsellä jo valkoisia, vaaleansinisiä ja vihreitä astioita kyseisestä sarjasta. Vaalean pinkistä olen haaveillut jo hetken aikaa, mutta myös tuo uutuusväri niitty näyttää ihanalta. Nimeän ne kaksi siis lempiväreikseni. Astiakaapin täydennys olisi tosi mieluisa juttu, vaikka varsinaista tarvetta ei taidakaan olla:)
Minun suosikkini on ajaton valkoinen ja sen kaveriksi voisi ottaa muutaman vaalean pinkin astian.
Suosikkivärini on valkoinen, mutta tuo uusi niittykin näyttää ihanalta!
Vaalea pinkki toimii hyvin aina, kuin mansikkamaito.
Ihana Koko ja ihana arvonta! Valkoisen ajattomuus on suosikki
Perus valkoinen väri toimii parhaiten täällä!:)
Mä keräilen kanssa Kokoa. Meillä on valkoista, minttua ja vaaleanpunaista ja niistä minttu mun suosikki.
Olisi kiva saada lisää kokoelmaan astioita ja pääsiäiseksi noita keltaisia.
Valkoinen ja vaaleanpunainen on minunkin suosikkini!
Vaikea olisi väri valita, niin herkullisia kaikki. Päätyisin ehkä kuitenkin turvalliseen valkoiseen tai sitten vaaleanpunaisen, joka houkuttelisi näin kevään korvalla. Kiitos blogistasi, se on varsin inspiroiva ja ihana kaikinpuolin!!
Vaaleanpunainen ja valkoinen minunkin suosikkejani, vaikka monia herkullisia värejä löytyykin.
Oho Koko on jo 10-vuotias! Minulla on ollut sarjaa siis ihan alusta asti
Tykkään tosi paljon selkeistä muodoista ja monikäyttöisyydestä ja helposta yhdisteltävyydestä. Omasta astiakaapistani löytyy Aquaa ja tummanruskeaa, jota näköjään ei ole enää saatavilla. Lempivärini Koko-mallistosta on sahrami, joka piristäisi aika ihanasti kattausta ja valkoinen on tietty aina klassinen
Muutama leipälautanen ja kulho ovat jo menneet käytössä rikki, joten uusille osille olisi jopa tarvetta 
Kyllä se valkoinen on suosikki.
Nuo värikkäät Kokot näyttävät kyllä herkullisilta, mutta omassa astiastossani suosin valkoista…
Uusi vihertävänsininen väri on aika ihana. Itseltäni löytyy Kokoa vaikka minkä värisenä ja pidän siitä että kattaukseen saa ripauksen iloa ja väriä.
Kuinka ihanaa olisikaan kruunata juuri valmiiksi saatu keittiö remontti uusilla ihanilla astioilla!! Valkoiset astiat tulisivat tarpeeseen!
Keräilen Kokoa ja Teemaa. Kokosta suosikkivärejäni ovat ehdottomasti Minttu ja Petrooli, molemmat tosin jo tuotannosta poistuneita. Nykyisestä valikoimasta suosikkejani ovat valkoinen ja Aqua!
Lempikahvimukini on pistaasinvärinen KoKo! Mutta kyllä täytyy sanoa, että lempiväri on tuo ‘pale pink’ – sitä meidän astiakaapista ei vielä löydykään.
ihania keväisiä värejä!
Kyllä se on valkoinen, joka toimii vuodesta toiseen =)
Perinteinen, klassinen valkoinen toimii meillä.
Vaaleanpunainen ja aqua on aika ihania, mutta valkoinen taitaisi viedä voiton.
Kyllä tuo niitty on aivan ihana, keväinen. Ennestään kaapissa on turkoosia Kokoa ja kulhot ovat kyllä ihan aina käytössä!
Ehdottomasti monikäyttöisin on meidänkin pöydästä löytyvä valkoinen, lisänä vois olla turkoosi tai keltainen tuomaan kevään värejä pöytään.
Ah, kuinka noista tulee kevätfiilis! Ehdottomat lempparit on aqua ja vaalea pinkki!
Sahrami ja oranssi! Oijoi miten ihanaa että astioissa uskalletaan käyttää värejä.
Ihanan värikästä. Suosikkini on niitty.
Meillä on montaa eri väriä kotosalla, noista nykyisin tarjolla olevista aqua on mun lemppari. Olen tykännyt nimenomaan siitä, että värejä on tarjolla erilaisia ja ne vaihtelevat, kattaus näyttää jotenkin paljon raikkaammalta värien kanssa
Ehdottomasti perusvalkoinen sekä aqua.
Pirteää ja raikasta. Meidän kattaukseen valkoinen ja piristykseksi turkoosi.
Sahrami on lempparini, ihana väri!
Kevät jo mielessä, joten yhdistäisin niittyä ja vaaleaa pinkkiä…ihana pastelli kattaus:)
Aqua on ihanan hempeä kevääseen! Ihanan ajattomia astioita.
Valkoinen ja vaalea pinkki olisivat meille sopivat!
Hyvää alkanutta viikkoa!
Keltainen! Ehdoton kevään väri, tervetuloa piristämään harmaata arkeani eron keskellä, jossa valkoiset teemani muuttavat uuteen kotiin, mur!
Moi! Ihana arvonta ja kattaus! Koko astioista valkoinen vie mulla kyllä voiton!
Vaaleanpunainen herkullisin väri!
Meillä lisäksi tummaa ruskeaa ja valkoista, sopivat kivasti yhteen keskenään ja muiden valkoisten astioiden kanssa.
Vaaleanpunainen
Valkoinen on minun kestosuosikkini!Kaveriksi voisin kevään kunniaksi harkita jotain turkoosin sävyä!Ihania ovat kaikki!!!
Valkoinen on suosikkini, mutta sitä voisi värittää muutamalla värikkäämmällä tarjoiluastialla.
Uutuusvärit sahrami ja niitty ovat täysin vieneet sydämeni ja ovatkin ehdottomat lempparit!
Meillä se ois ehdottomasti valkoinen, sekä kavereiksi harmaata ja ehkä juuri tuota sahramia tai sitten tummansinistä blueberryä.
Muutama vuosi sitten myin omat turkoosit (rakkaus <3), pistaasinväriset ja ruskeat KoKo-astiani pois, kun muutin miehen kanssa yhteen, enkä kyllä yhtään ymmärrä, että miksi me päätettiin pistää ne eteenpäin ja säästää miehen pyöreät, ei minkään näköiset astiat! Ja vielä sulassa sovussa, minun ehdotuksestani
Kyllä tuo valkoinen olisi aika klassinen valinta! Tykkään ihan hirveästi tuosta kaatimesta! Aqua kyllä olisi myös melkoisen piristävä lisä. Jotenkin sitä tulee kuitenkin aina kallistuttua siihen klassiseen varmaan
Valkoinen on ajaton ja lempparini
Vaalea pinkki on mielestäni kaunein väri.
Valkoinen on suosikki ja siihen piristeenä pieniä määriä esim. vaaleansinistä, vaaleanpunaista tms.
Valkoinen ja Aqua
Valkoista (ja mallistosta jo poistunutta ruskeaa) KoKoa kaapeista jo löytyykin, tuo uutuusväri “niitty” toisi ihanan pirteän lisäyksen kokoelmaan
Niitty siis lemppari!
Sahrami ja tietysti valkoinen raikastavana lisänä.
Valkoinen voisi olla meidän Koko-astioiden väri. Onkohan kyseistä astiasarjaa saanut joskus beigen sävyisenä, jotenkin muistelisin näin
Nuo uudet värit sahrami ja niitty on kyllä tosi nättejä. Sellasia ottaisin mielelläni oman sekalaisen väristen Teemojeni jatkoksi.
Ehdottomasti valkoinen :-)!
valkoinen ja vaaleanpunainen on suosikki värini
Kyllä valkoinen vie voitin, mutta tykkään kovasti myös vaaleanpunaisesta.
Valkoinen ja siihen yhdistettynä pastellisävyt ovat ihania!
UIhanan pirsakkaan keväiset värit! Oikeaa värin ilotulitusta! Kuvien innoittamana päätyisin värisekoitukseen! Oma astiakaappini, kotini ja sisustukseni kun on niin tuttua ja turvallista valkoisen ja harmaan yhdistelmää.
“Vaalea pinkki” ja “niitty” sopisivat valkoisten Teemojen kanssa tuoden ripauksen kevättä..
Olen aivan ihastunut tähän uuteen Niitty väriin. Valkoinen toimii myös.
Mulla on kokoja ja lempivärini niistä on ehkä vaaleanpunainen ja valkoinen
Perusvalkoinen toimii täälläkin!
Valkoinen aina paras, mutta ehkä muutama keltainen joukossa voisi näin kevättä odotellessa piristää.
Ihanan keväinen kattaus, valkoinen ja aqua ovat suosikkejani
Oranssi on pitkäaikainen suosikkini, mutta on tuo niittykin aika ihana.
Vaalea pinkki
Valkoinen on se ajaton, ehkä tylsäkin. Kelpuuttaisin piristykseksi joukkoon muutan aqua tai pinkin kupin
Valkoinen on paras, koska se on hyvä perusväri. Siihen onkin sitten hyvä yhdistellä fiiliksen ja vuodenajan mukaan muita värejä. Tuo aqua ja oranssi ovat myös suloisia värejä.
Valkoinen on aina ollut lemppari, mutta nyt kun aurinko on alkanut taas näyttäytymään ja kevään tuntu on ilmassa niin tuo aqua näyttää ihanan pirteältä!
Valkoinen:)
Valkoinen ehdottomasti!
Valkoinen käy aina!
Suosikkivärini on valkoinen. Siihen on kiva yhdistää fiiliksen mukaan muista värejä, kuten keväällä keltaista.
Pidän valkoisista asioista, koska ne sopivat kaikkeen. Kukilla ja serveteillä tuon kattauksiin väriä.
Voi ihanuuksia!valkoinen olisi käytännöllinen,mutta agua väri vähän räväkämpi
Nyt peukut pystyyn!
Valkoinen on suosikkini! Ehkä vähän tylsä valinta, mutta ah niin kaunis ja ajaton
Valkoinen
Keltainen on täydellinen! Sitä ottaisin kevätkattauksiini kovin mielellään.
Kyllä taitaisin kallistua valkoiseen, se on helposti yhdistettävissä kaikkeen muuhun. Mutta kyllä tuo minttuinenkin väri on aivan ihana!
Mukana ehdottomasti! Oma värisuosikkini on vaalea pinkki.
Ei valkoista voittanutta!
Valkoisissa astioissa näyttää ruokakin paremmalta! Väriä voi tuoda serveteillä yms.
Valkoisen valitsisin, jos arpaonni osuisi minuun.
Valkoinen on ajaton ja ehdottomasti kaunein!
Valkoinen
Ai että miten herkullisen keväisiä värejä!! Itse suosin valkoisia, ja kevääksi keltaista:)
Meillä KoKoa löytyy muutamassa värissä kotoa, mutta vitsit miten pirteitä värejä nämä uudet sahrami ja niitty onkaan! Niitty taitaa olla uusi lemppari!!
Hei!
Ehdottomasti valkoinen, pienellä ripauksella aguaa mukana
Aurinkoisia päiviä!
Valkoinen ja aqua.
Valkoisen astiaston ottaisin mielelläni, jota muutamalla värillisellä kulholla piristäisin.
Ps. Kuvat ovat todella, todella hyviä! Hyvin on tunnelma saatu niihin.
Valkoinen on aina varma!:) Muilla pienillä väri yksityiskohdilla saa kattauksesta upean!
Aqua, ehdottomasti!
Ihania astioita. Pastellivärit on ihkuja; vpun, aqua.
Valkoinen on ehdoton suosikki :)!
Klassisen kaunis valkoinen on suosikki, sitä on helppo yhdistää eri tyylisiin kattauksiin, monikäyttöisin. Kevättä odotellessa kyllä tuo keltainenkin näyttää nyt ihanalle
Valkoinen
sopii parhaiten aiempiin kokoihini
siis nämä astiat on niin ihania. Kokoon olen tykästynyt jo kauan ja näitä löytyy kyllä muutama. Oispa mahtavaa saada lisää. Aqua ja vaalea pinkki ovat ihania!
Raikkaita kuvia olet ottanut
Valkoinen on minun suosikkini!!
Rakastuin tuohon sahramin väriseen KoKo-astiastoon! Toivon että onni osuisi kohdalle arvonnassa
kattauksesi oli ihana!
Vaaleanpunainen on kyllä tosi suloinen, mutta valkoinen on kaunein ja tietty helposti yhdisteltävissä muihin väreihin.
Valkoinen on aina perusvarma ja lempparini, mutta nuo kausivärit kummasti houkuttelevat aina hankkimaan pientä lisäystä kaappiin, keltainen voisi olla kiva lisä nykyisten lisäksi
Vaaleanpunainen on kyllä supersöötti!
Valkoinen on lempparini!
Valkoinen on suosikkivärini. Aqua houkuttelee myös, mutta valkoinen on niin helppo ja ajaton.
Valkoinen on kyllä ihanan ajaton. Aqua ja vaalea pinkki miellyttää myös.
Tylsästi valkoisella mennään! Toisaalta voisi muutama kulho uutuusvärissäkin ruokapöytää piristämään sopia.
Aqua on mun lemppari! Ihana kaunis sävy, joka sopii tosi monen muun värin kanssa ja on raikas sekä pirteä.
Aqua houkuttaa mua tällä hetkellä Kokosta eniten, vaikka niittykin on tosi kaunis!
lemppareita on aqua ja valkoinen:)
Vaaleanpunainen ja vaaleanturkoosi ovat aivan ihania, mutta kallistun kuitenkin turvalliseen, tyylikkääseen ja ajattomaan valkoiseen. Ehkä sitä piristämään voisi sitten hankkia muutaman pastellisen ihanuuden lapsille (äidille??)
Vaaleansininen…
Mukana arvonnassa. Valkoinen on suosikkini.
Valkoinen on se kaunein ja tyylikkäin väri.Ja siihen ripaus vaaleaa pinkkiä.
Minultakin löytyy muutama valkoinen kulho jo kaapista, joten ehdottomasti mukana arvonnassa jotta saisin sarjaa täydennettyä!
Blueberry tai pale pink on oikeastaan suosikkivärit, mutta koska ennestään kotoa löytyy valkoista, keltaista ja harmaata teemaa päätyisin varmaankin meille valitsemaan kuitenkin tylsästi valkoista. Ei tulisi liian levotonta.
Onpa herkulliset nämä uutuusvärit! Oma suosikkini on valkoinen, mutta pidän kovasti myös syvän sinisestä blueberry-sävystä. Toisaalta kevätkattauksiin sopisi hyvin myös hento aquan sävy.
Valkoinen toimii aina
Siihen voi sitten yhdistellä värikkäitä astioita mielialan mukaan!
valkoinen ois mun väri,vaikkakin kaikki ovat sieviä!
valkoinen ois mun väri,vaikkakin kaikki ovat kyllä kauniita!
Minun tekee nyt mieli kaikkea keltaista, joten keltaisia Kokoja haluaisin minunkin ruokapöytään.
Suosikkivärejä ovat vaalea pinkki ja valkoinen
oho, olipas täällä kommentteja
onneani yritän minäkin, valkoisella!
Olen näitä ihaillut aiemminkin, näissä sinun kuvissasi tuo niitty näyttää parhaimmalta!
Oi, miten herkullisia värejä… mutta omaan kaappiin ottaisin silti perus-valkoista
Valkoiseen taidan minäkin kallistua, vaikka ihania värejä muutkin :)!!! Mukana kuin peräpukama siis arvonnassa
Pale Pink on uusi suosikkivärini, niin kaunis kahvi- tai kaakaomukina!
Valkoista piristämään laittaisin mielelläni mustikkaa ja vaaleaa pinkkiä.
Herkullisen näköinen aamupalakattaus.
Ihania värejä kaikki, ehkä aqua vie kuitenkin voiton.
Valkoinen tai vaalean pinkki, tai sitten…. Äh kun kun on vaikea valita kun kaikki värit ja sekakattaus on ihana, mutta koska valkoista iittalan teemaa on lautasina ja valkoista on myös marimekon astioissa, niin ehkä tuo vaalea pinkki menee nyt ykköseksi ihan tulevan keväänkin kunniaksi.
Vaaleanpunainen ja minttu
Kokot on ihania!
Meiltä löytyy vaalenpunaiset teekupit ja joitakin kulhoja. Olisi ihana voittaa täydennystä, eli mukana arvonnassa!
Oi, ihania värejä. Aqua tai Niitty! Ihanan keväisiä molemmat!
Mukana upeassa arvonnassa. Suosikkivärini on niitty.. tai sahrami, en osaa vielä päättää.
Tähän on helppo vastata, sillä kaapistamme löytyy roosaa ja minttua Kokoa.
Ihanaa viikkoa!
Vaikea kysymys! Valkoinen olisi kauniin ajaton, mutta jokin myös aquassa ja erityisesti pale pinkissä viehättää. Ehkä jälkimmäinen nousisi omaksi suosikikseni. Mukana arvonnassa!
p.s. Mitenköhän Netflix-arvonnassa kävi eli missasinko voittajan julkistamisen?
Tuo Aqua-sävy kyllä miellyttää eniten omaa silmää!
Arvonnassa mukana siis!
Pale pink <3 Mukana ollaan siis peukut ja varpaat pystyssä
Mukana arvonnassa. Valkoinen ja vaalenpunainen ovat suosikkivärini.
Blueberry<3
Ikisuosikki neutraalin ja simppelin sisustustyylin ystävänä on valkoinen, mutta kieltämättä nämä uutuusvärit toisivat ihanan piristyksen muuten niin mustavalkoiseen kattaukseen
Vaalea pinkki ja valkoinen. Siinä kauneimmat värit. Koko on astiastona hyvin kaunis ja ajaton.
Pale pinkin sekä aquan sävyisiä KoKo-astioita odottelevat kavereiksi kaapistani jo löytyvät Teeman valkoiset ja tummahkon harmaat (joita ei enää valmisteta) lautaset ja kupit.
Valkoinen on mieleisin,kera mustikansinisen.
Itselläni on Iittalan Teemaa valkoisena, Arabian Koko täydentäisi väreillään kivasti myös ajatonta Teemaa. Tämä uusin Niitty -väri on mielestäni luonnossa paljon nätimpi väri kuin esim. Arabian omilla sivuilla.
Aqua-sävyä olen keräillyt, mutta pale pink on myöskin tavattoman suloinen! Mitä useampi väri, sen parempi!
vaalea pinkki ja vaaleansininen ovat minun suosikkini.
Vaalea pinkki on suosikkini!
Ihania kaikki! Itselleni ottaisin pale pinkkiä ja valkoista…
Klassinen valkoinen ja aqua ovat kauneimmat ja ihanat yhdessä
Suosikkini on tylsästi valkoinen, se pysyy aina tyylikkäänä ja on helppo yhdistää muuhun kattaukseen.
Muutama valkoinen kulho löytyy jo kaapista, mutta haalea pinkki ja aqua olisivat täydellinen combo myös valkoisten iittala teema- astioiden kanssa joita löytyy enemmänkin
Valkoinen <3 keräilen kovasti tätä sarjaa ja lahjaksi olenkin saanut jo monia eri värejä valkoista lukuun ottamatta, joten sekaisten värien kerho kaipaa hieman valkoista rinnalleen!
Ehdottomasti mukana, pale pink on ehdoton suosikkini.
Valkoinen on ehdottomasti klassisen kaunis ja sen seuraksi niitty.. ihanan keväinen sävy..
Aqua sopisi hyvin valkoisten Harlekin kulhojen kaveriksi.
Vaikka valkoinen on aina kaunis, on mun pakko sanoa että tuo Aqua iskee kyllä muhun kovaa. Oon katsellut niitä jo pitkään!
Oih, kauniita astioita, herkullisen värisiä. Mutta väreistä huolimatta valintani olisi, aina niin tyylikäs ja varma valkoinen
Mustikka on mieluisin!
Arvonnassa mukana. Niitty on kaunein väri.
Suosikkivärini on keltainen, toisi piristystä arkeen!
Meinasin vastata, että valkoinen, mutta taidan sittenkin taipua tuohon Sahramiin.. Ihana!
KoKot on ihania! Tällä hetkellä meiltä löytyy valkoisia, vaaleansinisiä, petroolin värisiä plus miniasetit ja pikkukulhot kaikissa sateenkaaren väreillä!
suosikkini nyt olisi varmaankin Aqua..
Tykkään eniten valkoisesta, mutta myös tuo Niitty on tosi kaunis. Tosi kivoja ovat, kun värejä voi sekoitella keskenään ihan vapaasti, ja hyvältä näyttää! Olisipa kiva, jos arpaonni suosisi.
Pale pink on suosikkini, mutta tuo uusi niittykin on ihana.
Olen jotenkin jämähtänyt Kokoissa Aquaan. Sahrami saattaisi olla uusi suosikki, mikäli sävyä meille muuttaisi.
Valkoinen on ehdoton suosikkini, mutta myös vaalea pinkki on ihana
Enpä osaa päättää – valkoinen tai aqua. Luulen, että päätyisin valkoiseen vaikka haluaisinkin ripauksen aquaa
Ehdottomasti Aqua <3
Sahrami on suosikkini
Aqua on kivoin ja sopisi hyvin valkoisten astioiden seuraksi
Pyysin ylioppilaslahjaksi sinisiä koko-astioita, silloin niitä oli kolmea eri sävyä. Sain vain vaaleansinistä. Ymmärrän, että se on turvallinen valinta lahjaksi mutta sillon harmitti. Nyt olen aikuisena saanut ostaa muutaman astian mieluisissa väreissä, ja astiakaappi näyttää juuri sellaiselta sateenkaarelta kun olen halunnut sen näyttävän! Viimeisimpänä ihastelin niitty-vihreitä astioita, joten sanon sen olevan lempparini.
Niitty on ihanan raikas
Tuo Niitty on tosi kaunis värinen, kiva, että se tuli yhdeksi väriksi Koko astioihin.
Minulta löytyy kaapista valkoinen, sinisiä (Aqua) ja muutama tumma ruskea (näitä ei taida enää ollakkaan myynnissä) kuppi. Noista mieluisin väri on tuo Aqua.
Koko-astioita ei ennestään löydy,mutta miellyttävät kyllä kovasti. Suosikkivärini on valkoinen
Mulle kelpais ihan vaan varma valinta eli valkoista
Ehdottomasti Niitty! Myös Sahrami on herkullisen värikäs. Koko sarja on siitä kyllä ihana että saa leikitellä arki astioilla värien kanssa. Perus valkoinen on niin tylsä kun kattaa vaikka sunnuntai aamupalaa, ehdottomasti väriä pöytään :)!!
Niitty ja Aqua, sopivat myös mainiosti yhteen
Niitty miellyttää silmää
Niitty ja valkoinen on minusta kivoja
Valkoinen, ihanan klassinen.
Niitty! Aivan ihana sävy
Ehdoton suosikki on valkoinen, koska nykyinen Teema-sarja on sitä ensimmäistä harmaata (mies väittää siniseksi..!), mihin olen ollut jo monta vuotta niin kyllästynyt ja ahdistunut, että kaipaan raikastusta! Miehen mielestä ei vaan voi ostaa uutta astiastoa, koska vanhoillakin pärjää eli jos onnetar suosisi, niin silloinhan uudet astiat kotiutuisi meille näppärästi!
Ihana arvonta! Valkoinen suosikki väri. Valkoiseen on helppo yhdistää muita värejä.
Valkoista löytyy jo kaapista, mutta tuo vaalea pinkki on myös tosi nätti!
kauniita värejä kaikki mutta omaan keittiööni parhaiten istuisi valkoiset
Niitty on kivan pirtsakka
Valkoista Koko-sarjaa kerään ja pidän sen mutkattomuudesta yhdistellä myös muihin astioihin!
Lemppari värini on turkoosi ja valkoinen <3
Lempparini ovat ehdottomasti aqua ja valkoinen, ne sopisivat jo hankittuihin mustikka koko kuppeihin hyvin! Mukeina minulla on myös vihreää ja ruskeaa, mutta jotenkin ne soveltuvat talvikäyttöön. Ja koska kevät on tulossa olisi ihana voittaa ja saada valkoista ja aquaa piristämään pöytää!
Tylsää tai ei, mutta valkoinen miellyttää eniten minun silmääni.
Tuo keltainen! Mahtis! Ja sen kaverina valkoinen.
Aqua on kauniin raikas
Oranssi! Aivan mahtavan pirteä ja energisoiva väri
Ihanin KoKo väri on Kirsikka =)
Vaalea pinkki yhdistettynä valkoiseen on tämän hempeilijän suosikki
Pale pink on lempparini.
Lempparini ovat valkoinen ja aqua!
Mustikka ja Niitty on parhaat värit
Sahrami ja valkoinen ovat suosikkejani! Valkoisesta löytyy eniten sellaisia osia, joita astiastooni tarvitsisin lisää, mutta tuo sahrami on sellainen “haluun, haluun, haluun”
Koko astiasarjan uudet värit ovat todella herkullisia! Meiltä löytyy Kokoa valkoisena, Niitty-väri toisi sitä ‘jotain’ kattaukseen.
Valkoisen lisäksi myös värikkäämmistä kirsikka tai juurikin tuo sahrami miellyttää silmää. Nämä on siitä kivoja astiastoja, että värejä voi yhdistellä miten haluaa ja kaiken ei tosiaankaan tarvitse olla samaa väriä.
Niitty ja vaalea pinkki on ihania!
Lempparivärit valkoisen lisäksi ovat pale pink ja aqua. Kummasti näin kevään lähestyessä pastellit vetävät puoleena ja noita maailman parhaita isoja kahvikuppeja löytyykin kotoa jo kalpean pinkkeinä
Aloitin keräämään KoKoa silloin, kun sarja ilmestyi ja 9 vuotta sitten sain ylioppilaslahjaksi tosi hyvän pohjan astiastolle. Kaukaa viisas ja edelleen onnellinen tästä astiasarjasta.
Tuo uusi niitty on todella herkullinen! Myös oranssi miellyttää silmää.
Sahrami vaikuttaa ihanan raikkaalta
Niitty on todella kaunis sävy. Koko on kyllä onnistunut mallisto, meillä nyt espressokupit, mutta kulhoille olisi kyllä tarvetta
Terve,
Sahrami on suosikki, nuo isot lautaset löytyy tuonvärisenä ja olleet kauan jo käytössä, pakko kyllä saada nyt nuo pienet kulhot tuon värisenä! Mukana arvonnassa. Jaksamista rempan keskelle.
Niitty on mahtava. Valkoinen tietysti ajaton suosikki, mutta väriä kiva olla joukossa. Kotona onkin valkoista ja jotakin pirtsakkaa vaaleanvihreää, jota en ole aikoihin nähnyt tuotannossa.
Lempparivärit on ehdottomasti Vaaleanpunainen sekä uusi ihana Niitty
Tykkään vaaleanpunaisesta ja valkoisesta eniten.
Mustikka ja Niitty, vaikka kaikki noi kelpais mun pöytään
Mun lempivärini on vihreä joten arvatenkin suosikki on uusi Niitty
Mustikka ja valkoinen ne yhteen soppii…
Valkoinen miellyttää eniten.
Vaaleanpunainen, aqua ja niity olisi kepeitä ja keväisiä värejä kattaukseen
Mustikka on suosikkini, sinisestä kun tykkään kovasti
Olen rrrakastunut Koko Roses kuppeihin, joita minulla on M-koossa.
Niitty, mutta kaikki muutkin käy.
Valkoinen on ehdoton suosikkini. Puhdas väri yhdistettynä selkeisiin muotoihin toimii aina. Kattaukseen voi tuoda ilmettä esimerkiksi musta-valkoisilla Taika-astioilla.
Valkoinen on taattu klassikko, johon on hyvä yhdistää vaikka Niitty väriä
Toi Sahrami on aivan täydellinen ja upea piristysruiske olisi meidän mustavalkoiseen kattaukseen ♡
Tuo ajaton valkoinen on suosikkini, väripilkuksi yhdistäisin mustikanvärisiä astioita.
Ihanan näköinen aamupala ja kyllä poikasi on oikeassa, meidän aikuistenkin pitäisi joskus uskaltaa käyttää värejä, piristäisi aamuja kummasti!
Lime ja valkoinen on ollut tähän asti se mun juttu, uutukainen sahrami sopis joukkoon oivasti.
Aqua on ehdottomasti lemppari, sitä löytyy kaapeista
uutuusvärit tosi herkullisia, ihania väriyhdistelmiä postaus täynnä!
Valkoinen <3
Mustikka on hyvä väri
Valkoinen on pitkään ollut mielessä mutta ei oo sitä rahanpoikasta niiden keräämiseen
Joten mukana!
Rakastan Koko-sarjan muotoilua ja kaikki värit ovat kauniita, mutta ehdottomana suosikkina on klassinen valkoinen.
Valkoinen
Pääasiassa valkoiseen kattaukseen yhdistäsin aquan.
Vaal.sininen on suosikkini!
Sahrami on ehdoton lemppari!
Suosikkini ovat pienet kulhot ja kahvimukit. Värillä ei väliä, tykkään kaikista!
Sahrami on suosikkini. Ihanan pirteä uutuus!
-Sanna-
Valkoinen tai Aqua ehdottomasti, niistä on vaikea valita..
Valkoinen on suosikkini
Valkoinen. Ajaton,kaunis ja kaikkien kanssa yhteen sopiva!
Valkoinen. Ajaton,kaunis ja kaikkien kanssa yhteen sopiva!
Sopisi arkeen ja juhlaan!
Valkoinen,siihen on helppo yhdistellä muita värejä..
Valkoinen voiton vie, vaikka pastellisävytkin houkuttelee
Pääsin ripiltä kymmenen – siis 10 vuotta sitten?! Ja KoKo oli tuolloin uusi astiasarja Arabialta, jota päätin aloittaa keräämään – rippilahjaksi sainkin melkoisen määrän astioita! Valitsin silloin värit valkoinen ja aqua ja edelleen ne ovat lemppareitani!
Valkoinen ja niitty!
valkoinen
aqua ja valkoinen
Oi, näyttää ihanan raikkaalta. Itse pidän valkoisesta ja vaaleanpunaisesta.
Ehdottomasti mustikka
Valkoinen on suosikki väri mulle. Sitä voi yhdistellä muihin väreihin hyvin.
Aqua miellyttää eniten silmää
Rose on aika ihana, pirtsakka. Mutta myös perus valkoinen miellyttää silmää.
Pakko on vastata valkoinen! Tylsä ja varma vastaus mutta valkoinen on valkoinen, ei siitä pääse.
Aquaa ja vaaleaa roosaa on kaapissa jokunen kuppi. Seuraksi sopisi valkoinen tai sahrami
Vaaleanpunainen on suosikki mutta myös valkoinen on ihana:)
Vaalea pinkki ja valkoinen
Kaunis kattaus, näyttää herkulliselta aamupalalta
Omia suosikki värejä on valkoinen, aqua ja vaaleanpunainen.
Aqua tai valkoinen
Valkoinen vie voiton…
Valkoinen ja sen kaveriksi ripaus sahramia.
Ihana raikas kattaus, kuin tuulahdus keväästä! Sahrami on erityisesti mun mieleen.
Suosikkini on (tylsähkö) valkoinen, mutta sitä voisi piristää sahramin värisillä astioilla. Jotenkin tuo sahrami on puhutellut mua tänä keväänä muutenkin mm. vauvan vaatteissa
Pidän erityisesti tuosta turkoosista/vedenvärisestä, raikastaisi ihanasti muuten valkoista astiastoamme. Myös vaaleansininen on todella kaunis.
Upeita värejä! Turvallinen valkoinen on kuitenkin eniten mieleeni
Ooh! Tähän asti suosikkina on ollut valkoinen ja aqua, mutta vaalea pinkki miellyttää myös. Mutta tuo sahrami -siitä saisikin kauniin säväyksen kattaukseen! Ihan huippu!
Valkoinen ja Aqua, molempi parempi!!
Valkoinen on astioissa paras!
Valkoiset Koko-astiat ovat eniten mieleeni.
Vaalea pinkki on musta ihanin
Suosikki valkea, mutta jos voitto osuisi kohdalle niin valitsisin värilliset astiat.
Pinkki olisi niin mun suosikki, mutta ei sovi kyllä keittiömme väritykseen hiukkaakaan. Olisi keittiöremontti edessä… Joten taidan valita “tylsän” tyylikkään valkoisen !
Voi mitä värejä!
vaalea pinkki on lemppari, mutta niittykin miellytti silmää 
Valkoinen on ihan paras
Valkoinen ehdottomasti, mutta myös ripaus vaaleaa pinkkiä on pop.
Tyylikäs valkoinen on suosikkini! Täydennystä kaivattaisiinkin astiastoon.
Ihania värejä! Meiltä löytyy kaapista vain muutama muki niissä ihan ensimmäisissä väreissä, olisipa ihana saada päivitystä ja lisäystä noihin vanhoihin suosikkeihin! Pienen harkinnan jälkeen näin kevään korvalla tuo vaalea pinkki on suosikkini
Täytyy kyllä sanoa, että valkoinen on eniten mieleeni vaikka herkullisia nuo muutkin ovat
Tällä hetkellä vaihtelunvuoksi tuo sahrami!
Suosikkini on valkoinen ripauksella mustikkaa ja sahramia.
Valkoisista KoKoista tykkään ehkä eniten, mutta väriläiskät niiden joukossa tuo kivaa piristystä kattaukseen. Turkoosit xs-kupit voisi ainakin olla listalla, jos voitto osuisi kohdalle.
Valkoinen on aina tyylikäs!
olet tehnyt kauniin kattauksen!:) mielestäni valkoinen on aina tyylikäs!
Kyllä se vaan on valkoinen
Valkoinen on suosikki ehdottomasti.
Minä olen rakastunut Niittyyn! Se on aivan upean värinen!
Raikas valkoinen ja hempeä vaaleanpunainen!
Kyllä se mun lempiväri astioissa on valkoinen, vaikka ihanan pirteältä näyttää nuo kattauksesi värillisetkin.
-k-
Voi apua mitä värejä! Suosikkini on valkoinen ja vaaleanvihreä. Jos, voittaisin olisi valinnanvaikaus
Kauniita ovat kaikki, mutta valkoinen on suosikkini. Sopisi ihanasti remontin jälkeen uudistuneeseen kotiini
Valkoinen on aina tyylikäs ja helppo yhdistellä muihin astiastoihin
Vaalea pinkki ja valkoinen ovat suosikkini!
Herkullisia värejä kyllä kaikki ja ah nam, mikä ihana kattaus <3'
Vaalea pinkki on ehdottomasti suosikkini
Oi mitä upeuksia! Tuttu ja turvallinen valkoinen on astiavärinä tällähetkellä, mutta kevääseen mennessä olisi kiva saada vähän väriä pöytään!
Keltainen väri on ollut vuosia tehostevärinä käytössä, joten haluaisin sahraminkeltaisen värisiä astioita. Piristävä väri. ♡ -Anette-
Valkoinen ja vaaleanpunainen on mun bestikset! Hyllystä löytyy myös minttua ja vaaleansinistä… Ihania kaikki!
Valkoinen ennen kaikkea ja sahrami sitä piristämään
Klassinen valkoinen väri on mieleeni:) ajattomuuden ja yhdisteltävyyden puolestakin ajatellen.
Suosikkini ovat valkoinen ja pale pink, joita minulla on omassa kaapissa jonkun verran
Suosikkivärejä ovat aqua ja vaalea pinkki. Aquaa ja sen kaverina ruskeaa sekä lilaa meillä jo onkin
Olisi ihana saada Koko-sarjan täydennystä omiin astioihin… Valkoinen; helppo yhdistää muihin väreihin!
Suvi
No valkoinenhan se suosikki on mutta kutkuttaisi kyllä hommata jotain söpöä pastellisävyä sekaan näin kevättä kohden!
Kyllä se lempiväri on vaan tylsästi valkoinen… mutta itselläni on esimerkiksi pari Koko-sarjan limeä mukia, joilla voi piristää muuten vaaleaa kauttausta. Valkoista “peruskalustoa” on niin helppo käyttää muidenkin värikkäiden astioiden kanssa, mm. Marimekon astioiden seurana. Koko sarjaa siis löytyy jo jonkin verran, mutta suunitelmissa onkin ollut hankkia lisää. Jospa kerrankin onni potkaisisi
Pidän valkoisista astioista eniten ja niitä pyrin pääsääntöisesti hankkimaan. Toisinaan kuitenkin ihastun juurikin Arabian värikkäämpiin astioihin ja silloin tulee hankittua myös sellaisia. Valkoiseen on kyllä helppo yhdistelläkin.
Kova vääntö kirsikan ja sahramin välillä, mutta hiukan kasariin astiamakuuni (mustaa ja ruskeaa Teemaa, Pentikin sinistä inkivääriä) sopii paremmin tuo pirtsakka sahrami. Muutenkin lienee helpompi yhdistää muihin väreihin, josko vaikka joskus intoutuisi hankkimaan valkoisiakin astioita.
Valkoinen on ehdottomasti suosikki, ajaton
Lempivärini on näistä ihanista valkoinen, mutta lisäpiristeeksi ottaisin myös vaaleaa pinkkiä
KoKo-astiasto on kyllä ihana!
Valkoinen. Niin ajaton ja sopii niin arkeen kuin juhlaan.
Pale pink on tyttömäinen
Luotan astoissa perinteisiin valkoisiin, ovat pitkäikäisiä.
Vaalea pinkki!! Menisi meidän puna-valkoisessa tupakeittiössä loistavasti! Punaisen ja vaalean punaisen yhdistäminen on jotenkin niin herkullista, että vesi tulee kielelle!
Kyllä lempivärini on ehdottomasti aqua!
kiitos ihanasta blogistasi Emilia ja aurinkoista kevättä! 
Mun suosikki on vaalea lila, harmi että sitä ei oo tainnu saada enään aikoihin vaikka eihän noita mitään värejä voi huonoks sanoa. Kaikissa on jtn kivaa ja yhdisteltävyys plussaa, joten useampikin lemppari väri voi olla yhtäaikaa käytössä.
Valkoinen. Kattausta olisi ihana täydentää muutamilla tehosteväreillä – kuvat puhuvat puolestaan
Keltainen on pirteä ja iskee varsinkin näin kevään kynnyksellä. Myös valkoinen on aina kaunis.
Koko on mun ykköslemppari! Tällä hetkellä lempparit ovat valkoinen ja pale pink.
Olisipa tervetullut jokaikinen uusi kokolainen meidän astiakaappiin (jota ei vielä täällä raksalla ole kun ei oo vuoteen ollu keittiötäkään
Astiasto uusinnan edessä ja Arabian Koko olisi hyvä startti. Kannujen muotokieli miellyttää silmää. Valkoista paljon ja jokunen väripilkku joukkoon.
Saimme näitä häälahjaksi kymmenen vuotta sitten ja edelleen ovat menossa mukana. On ollut kiva hankkia vuosien varrella kausivärejä valkoisen ja aquan oheen. Tänä keväänä kyllä tuo niitynvihreä on aikas herkku!
Vaalea pinkki on ollut suosikkina. Niitty kolahti myös postauksesi johdosta.
Uutuusväri sahrami taitaa olla suosikkini!
Apua, meinasin missata näin mahtavan arvonnan!
Lemppariväri, varmaa keväästä johtuen on nyt vaalea pinkki.
Ihana arvonta! Meiltä ei Kokoa löydy, mutta aina niitä olen ihastellut. Ehkä suosikeiksi nousi valkoinen ja hempeä vaaleanpunainen.
Vaaleanpunainen koko on suosikkini, keltaisesta tulee nuoruuden teemat mieleen
Valkoinen on suosikki! Aquaa jo löytyykin.
Aqua ehkäpä suosikkini, mutta yksittäisinä väripilkkuja mikä tahansa on kiva!
Yllättäen valkoinen, siihen sitten lisäksi sahramia. Uudet astiat olis niin kiva saada piristämään arkea!
Suosikkina ajaton valkoinen, johon ei vaan kyllästy. Nyt kevään tullen myös niitty miellytti silmääni!
Päävärinä valkoinen. Valkoista korostamaan ja piristämään väripilkkuja.
Valkoiselle ja tummanruskealle menevät äänet täältä :). Koko-sarja on ihan paras!
Meiltä löytyy montaa väriä, joista tän hetken lemppari vaaleanpunainen. Niitty sopisi hyvin kaveriksi!
Vaaleansininen on ollut minun suuri suosikki Koko-astiossa ihan alusta asti, jotenkin herkän kaunis ja kuitenkin klassinen. Toinen suosikki on tietysti valkoinen.
Ihana Koko! Meillä valkoiset peruslautaset arjessa ja jätit juhlassa ja katteessa. Punaiset puurolautaser katetaan varsinkin jouluna. Muutama miniminilautanen teepussin alusena ja kulhoja kahta kokoa. Tykkään niin mutta olen arka ostamaan värejä. Ihan superihana olisi kaikensävyinen astiasto, nyt erityisesti pastellit miellyttävät. Pullalautaset muumikuppien alle ois hakusessa.. Ehkä roosa on nyt lempparina jos yksi täytyy valita
Sahrami on ihana!! Sopisi kivasti piristämään meiltä jo löytyvää ruskeaa
Valkoinen on kaunein,mutta kyllä minä väripilkkujakin toivoisin!Tämä on lemppariastiastoni,mutta olen vasta aloitellut keräilyä.Meillä on siis tällä hetkellä vain kulhoja.Mutta mukana nyt!
Valkoinen, ehkä pienellä pinkillä mausteella.
Valkoinen ja sahrami miellyttää
Koko on kyllä kaunis ja monikäyttöinen sarja. Itse tykkään vaaleanpunaisesta ja vaaleansinisestä, molemmat niin herkkiä ja kauniita etenkin valkoiseen yhdistettynä.
Ehtiiköhän vielä, mun kello näyttää 22.58..
Mutta lempivärit ovat sahrami ja kirsikka!
Valkoinen on suosikkini, niin näissä KoKoissa kuin muissakin astioissa. Kahvimukeille olisi tarvetta kovasti!
Itseäni miellyttää valkoiset Koko-sarjan astiat yhdistettyinä uutuusväri sahramiin. Sopisi hyvin meidän musta-valkoiseen kotiin. Myös toinen uutuusväri niitty on aika herkullinen!
Sahrami&pastellit
Ihan ensimmäisenä sanon että ihana blogi sulla! Elämänmakuinen! Mii laik!

Olen seurannut jo useamman vuoden, mutta en ole kommentoinut, anteeksi siitä
Kokoa löytyy vasta 4 kuppia ja lautasta ( vaaleanpunainen ja turkoosi) Joukkoon sopiikin lisää vaikka näitä värejä tai miksei myös jotakin ihan muuta!