Aurinko nousi tänään pilvettömälle taivaalle, ja aloin tahtomattani hyräilemään ”voiko ihanammin päivä enää alkaa.” Energiapuuskassani aioin kirjoittaa postauksen heti aamulla, mutta tekniikka oli toista mieltä. Niinpä tämä postaus tulee julki vasta nyt.
Aurinkoisen sään lisäksi viikon alku tuntuu erityisen ihanalle, koska talo on täynnä kukkia. Vietimme eilen naistenpäivää 14 naisen voimin me&i –kutsujen parissa. Itselleni pärähti samaisena päivänä 31 vuotta täyteen, ja pöytä täyttyi kukista, suklaasta ja shampanjasta. Aika lahjottu olo! 🙂
Koska kuitenkin olin jo kutsuja ajatellen hankkinut joitakin kukkia, nyt fiilis lähentelee kukkakauppaa. Näin kun voisikin olla aina!
Tarkoitukseni oli eilen napsia joitakin kuvia tarjoiluista ja tunnelmista, mutta kamera unohtui täysin tuossa tohinassa. Ihana päivä, ja vaihtelun vuoksi ihan kiva, kun kutsuilla on pelkkiä aikuisia. Joimme fresitat ja söimme herkut siis ihan rauhassa jokainen.
Mieheni oli hankkinut lahjaksi toivomani paketin, eli Polarin Loop –aktiivisuusrannekkeen. Omistan kyllä vanhan Polarin sykemittarin, mutta mitään näin nykyaikaista en ole koskaan kokeillut. Itse asiassa, en ole koskaan aikaisemmin koittanut askelmittaria. Puhutaan yli 10000 askeleesta, mutta käytännössä en ole koskaan osannut arvioida, kuinka paljon niitä askeleita oikeasti arkipäivänä tulee. Sinänsä ihan jännä huomata, että jo nyt, kahden aikaan iltapäivällä, mulla on kasassa yli 12 tuhatta askelta! Voinen siis olettaa olevani ihan aktiivinen persoona. Tämän päivän treenitkin kun on vielä tekemättä. 🙂
Mutta, koska hyvää fiilistä on ihana jakaa, ajattelin samalla julkaista me&i –arvonnan voittajan! Ella saa valitsemansa Fantastic boatneck dress –mekon, jonka muuten eilen tilasin itsellenikin! Taisi olla koko kutsujen pidetyin ja tilatuin vaate.
Tästä tulee hyvä viikko. Mä haistan sen nenässäni ihan selvästi! Ei anneta tekniikan häiritä, nautitaan keväästä!
Täällä meillä aamu alkoi todella synkkänä ja harmaana, mutta tuossa muutama tunti sitten kirkastui aivan täysin. Siinä auringonpaisteessa huomasin jopa että meidän piha on kohta melkein lumeton, ihanaa kun tulee kevät! <3 täytyy vielä sanoa että ihania raikkaita kuvia taas kerran ja nuo pääsiäismunat ovat kyllä hienot ja lamppu suorastaan UPEA <3 itse sain kotiutettua lampunjalan tänään enkä voi muuta kuin huokailla ihastuksesta 🙂 Ihanaa keväistä päivää Sinulle <3
Meilläkään ei ole enää lunta. Vesi sade vie tänään viimeisetkin pikkukasat. Eli ei ole kyllä paistetakaan! 😀
Oioi, on se lamppu vaan ihana! Mä niin tykkään siitä!
Superia tiistaita, ei anneta harmauden selättää! 🙂
Sulla on kyllä todella kaunis koti, tykkään :). Oma sisustustyylini on todella samanlainen ja meiltä löytyy monia samoja juttuja kotoa. Nyt olen päättänyt että haluan tuollaisen tarjotinpöydän olohuoneeseen kuin teillä. Mutta nyt niitä ei enää saa mistään, nyyh :(. Vielä puoli vuotta sitten kun niitä katselin oli ellokselta ja hobby hall:ssa edullisia pöytiä metallijaloilla. Mistä oot tuon teidän pöydän ostanu? Indiskasta löysin melko kohtuuhintaisen ja taidan sen kotiin kiikuttaa ellen muuta löydä.
Kiitos! 🙂
Meidän pöytä on tine k:n mallistosta ja ostettu aikanaan nougatista. Mutta kyllähän noita edellen löytyy, ja muiltakin valmistajilta. Tsemppiä etsintöihin! Se on tosi ihana, ja pidän kyllä pöydästä tooooosi paljon! 🙂
Ihanan valoisia kuvia! Piristävää katsella kauniita kuviasi. Oma päivä kun on mennyt oksuvatia halatessa. Ehkä tämä omakin viikko tästä kääntyy parempaan ja sairastelukierre katkeaa. Mukavaa viikon jatkoa 🙂
Oi ei!!! 🙁
Tuota on kyllä nyt ihan liikaa liikkeellä. Toivottavasti meni teillä jo ohi!?
Nyt hurjasti tsemppiä sinne. Aina se kierre jossain kohtaa katkeaa, vaikka tiedän, että ei nyt kauheesti helpota.
Jaksuja!!!!
Kiitos! Luotan siihen, että kierre katkeaa 🙂
Hassua, mäkin olin sunnuntaina Me&I-kutsuilla ja tilasin myös samaisen mekon! 🙂 sovittamatta, kun oli kiire kotiin..
Erikoista tilanteesta teki se, että menin yksin vieraan ihmisen kotiin, enkä tuntenut vieraistakaan ketään. Emännän olin tavannut ekaa kertaa viikko sitten eräässä blogitapaamisessa ja muutaman sanan ehdin tuolloin vaihtaa.. Tunnustin blogissakin että se oli minulle aika iso juttu että menin kuitenkin, vaikka en ketään tuntenut.. Entiselle arkajalalle hyvää itsensä ylittämistä! 🙂
Hui, hurjaa! Mä muuten tunnistan sussa niin paljon itselleni tuttuja piirteitä! ollaan monella tapaa samiksia! 🙂
Mutta siis, en ehkä olis itse mennyt. 😀
Nyt vaan mekkoa odotellessa. Se on kyllä aika ihana! 🙂
No juu mä olen joskus miettinyt samaa.. 🙂 usein nyökyttelen sun ajatuksia lukiessani. Ja mä menin sinne osittain juuri sen takia kun sain itseni kiinni aristelemisesta! Ajattelin että ei hitsi en halua että jään kivoista jutuista paitsi sen takia että en uskaltaisi kohdata uusia ihmisiä ja tilanteita yksin, ilman ketään backupia. Ja kun menee vieraaseen porukkaan yksin, niin tulee väkisinkin tutustuttua muihin. Helposti minä ainakin jämähdän juttelemaan sen yhden tutun (ja turvallisen) kanssa, jos joku tuttu entuudestaan on.. 🙂 nimim. ei luonnostaan sosiaalinen..
Sinun blogiasi on mukava lukea ja inspiroitua kauniista kuvista!
Teen tutkimusta blogien lukijoiden mielipiteistä liittyn blogeissa julkaistuihin tuote-esittelyihin. Olisin erittäin kiitollinen jos te blogein seuraajat kävisitte vastaamassa kyselyyni! Se vie vain muutaman minuutin ja kaikki vastaukset ovat anonyymeja.
Kiitos jo etukäteen!
https://elomake.uef.fi/lomakkeet/11054/lomake.html
Kiitos! 🙂
Toivottavasti saat kunnolla otantaa tutkimukseesi! 🙂