uusi sävy, uusi pituus

15.4.2015

Hiusjuttuja, ihan kuten lupasin! 🙂

Olen saanut tässä parina päivänä nauttia kampaajantuolissa istuskelemisesta. Eilen päivitettiin hiusten raidoitus ja napsittiin kuivat pois, mutta tänään heittäydyin tosi villiksi, ja hiuksiini kiinnitettiin teippipidennykset!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muistatte ehkä noin vuosi sitten, kun pyynnöstänne kirjoittelin noista Rapunzel Of Swedenin klipsipidennyksistä.  Nopeasti pidemmät ja tuuheammat hiukset -postauksen voit lukea täältä. Tuolloin tosiaan juteltiin siitä, että hiuksiin on mahdollista tarpeen mukaan laittaa lisää materiaalia, esimerkiksi kampausta ajatellen. Klipsit ovat kuitenkin sellaisia päivällä pidettäviä lisäkkeitä, jotka otetaan illalla pois, ja sama vaiva pitäisi nähdä jokaisena käyttöpäivänä. Harva jaksaa siis klipsien kanssa pelatakaan ihan päivittäin, en minä ainakaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt yhteistyössä Rapunzelin kanssa pääsin koittamaan, miltä tuntuu, kun hiuksiin lisätään massaa vähän pysyvämmällä tavalla.  Quick and easy  -teippipidennykset on tarkoitettu niinkin helpoiksi, että ne voisi itsekin kiinnittää vaikka ystävän avulla, mutta itse kiikutin karvat kampaajalleni Janitalle, jonka hellään huomaan lasken kuontaloni huoletta. Jotta tulos olisi mahdollisimman luonnollinen, hiuksiin kiinnitettiin neljää eri sävyistä pidennystä, ja pohja tosiaan värjättiin eilen mätsäämään tähän sekoitukseen. Mukana sekä viileämpää, että lämpimämpää ruskeaa, ja sama sekoitus vaaleammista sävyistä. Kuvien valotus hieman vääristää tuossa aikaisemmassa postauksessa, mutta lopputulos on melko lähellä noiden klipsien sävyjä, nyt vain kahden sävyn sijaan latvassa on neljää erilaista ruskeaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käytetyt sävyt:  #6 #27 #18 ja #19

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lopputuloksessa on kuusi pakkausta pidennyksiä, ja olen kyllä hurjan tyytyväinen. Teipit on myös laitettu niin, että pystyn pitämään hiuksiani kiinni ja ylös nostettuna, ilman että kiinnitykset näkyisivät. Viimeisessä kuvassa latvat vielä tasaamatta, mutta muuten melko valmis operaatio.

Nyt vain kokemuksia kartoittamaan.

Kivaa keskiviikkoa! 🙂


16 Responses to “uusi sävy, uusi pituus”

  1. Onpa kivat! 🙂 ja luonnollisen näköiset tosiaan! Tuntuuko nuo päässä? En osaa selittää mitä tarkoitan, mutta itse kun en ole koskaan kokeillut mitään tuollaista niin äkkisältään voisi ajatella että tuntuu kuin päässä olisi jotain “ylimääräistä” tai että ne kutittaisi tms? 🙂

    • Tiedän mitä tarkoitat! Samoja fiiliksiä pohdin itsekin. Mutta ei vät nuo ainakaan kutia tai raavi päätä. Hiusosiot on ohuita ja keveitä, yhdessä pakkauksessa on kahdeksan osiota, eli pientä päänahan aluetta kohti painoa ei tule paljon, ja teippi on irti nahasta sekin.
      Kun nousin kampaajan tuolilta, niin kyllähän sen painon tunsi. Selkeästi hiuksi aon enemmän. Kampaajani varoitteli, että sitten märkänä se tunne onkin isompi.
      Mutta päivän mittaan se painava fiilis on mennyt ohi. Toisin kuin klipsien kanssa, jotka tekevät iltaa kohti aina sen olon, että päänahka venyy ja paukkuu. Ne ovat siis tosi raskaat näihin verrattuna. 🙂

      Mutta kokemuksia ja mielipiteitä varmaan kertyy ajan kanssa lisää, joten kerron sitten mitkä on fiilikset kun käyttöä on vähän enemmän takana! 🙂

  2. lingon says:

    Niistä tuli ihanat ja paksut – noita teippipidennyksiä tai tuuhennuksia olisi kiva kokeilla joskus. Klipsit mullakin on, mutta niitä ei tule juurikaan käytettyä.. Leppoisaa päivää!

    • Joo, onhan ne ihanat! Ja todellakin paksut! 😀
      Ainakin nyt ekat fiilikset on, että näissä viihtyy, mutta saa sitten nähdä, miten pesut ja hoitaminen käyvät.
      Toivottavasti siellä kaikki on mallillaan. Suloisia päiviä! ❤︎❤︎❤︎

  3. Lila says:

    Näyttää tosi luonnollisilta!!:) Mullakin oli viitisin vuotta teipit käytössä, eikä kyllä mitään muuta negatiivistä sanottavaa, kuin se, että niiden laittamiseen meni pesun jälkeen vähän kauemmin, kuin pelkkien omien hiusten.Toisaalta päänahka tottui tosi nopeasti pidempään pesuväliin ja itseasiassa pesen edelleenkin hiukset vain 4 päivän välein, vaikka tuosta ajasta on jo useampi vuosi.

    • Apua, kehtaanko edes kertoa, miten harvoin pesen hiuksiani! 😀 Mulla on joskus viikkokin välissä, jos päänahka ei ole joutunut kovalle hikoilulle. Hiukset tottuu pitkään pesuväliin, eikä ne enää rasvoitukkaan samalla tavalla kun nuorempana. Olen niin laiska hiustenlaittaja, että mulla on usein sama nutturasykerö oikeesti kolmekin päivää. Se tietty näyttää joka päivä erilaiselta! 😉
      Mä sopisin vissiin hyvin tuonne renesanssin aikaan, kun hiuksia pestiin muutama kerta vuodessa! 😀

      Mutta joo, ainoa mitä mä nyt jännitän on tämä hoitaminen. Että oppii harjaamaan oikein, ja tietty se, että hiukset ei kuivu nyt ihan hetkessä. No, katsotaan, miten käy! 🙂

  4. Molla says:

    Hyvältä tosiaan näyttää!!! Kuinka pitkään noita teippipidennyksiä voi siis pitää? Itselläni myös klipsipidennykset, mutta niinkuin mainitsitkin-ei niitä järin usein tule laitettua…siksi teippien pitkäikäisyys kiinnostaa…
    Leppoisaa keskiviikkoiltaa sinne. Hitsi kun sohva huusi mua tänään(kin) lenkkipolkua kovempaa…Mistähän löytäis tsempin?!?!

    -Molla-

    • Näitä voi siis pitää vaikka kuinka pitkään, mutta toki hiusten kasvaessa teiput tulevat alemmas. Kampaajani mukaan n. 1,5-2kk on hyvä väli nostaa teippejä. Eli osiot irrotetaan, ja liimapinta vaihdetaan uuteen. Samalla voi uusia muutenkin hiusten raidoitusta ja sitten laitetaan teipit taas uudelleen kiinni.

      Mä olin aamulla kans lähdössä innolal lenkille, mutta kun ulkona vihmoi vaakaan vettä ja lämpömittari ei näyttänyt kummoisia, vedin lisää vaatetta päälle ja käperryin aamukahvin kanssa sohvalle. Jotain täytyisi kai tehdä, että saisi vireystason nousemaan!
      Mutta hei, heti auttaa, kun tietää, että muilla on samaa ongelmaa! Sovitaanko, että kumpikin vetää tänään pienen hyppelyn. Jos ei vaadi itseltään, kuin vaikka sen 30 minuuttia, niin eihän se sitten ole niin paha lähteä liikkeelle. Sitten ulkona kun kuitenkin huomaa, että ihanaahan se vaan on! 🙂

  5. Aidafoun says:

    Niin kauniit hiukset ja kaunis värikin.
    Sopivat sinulle tosi hyvin 🙂

  6. Marja says:

    Wau, tosi hyvän näköinen olet ja tukka myös! Oikein hyvät 🙂

  7. inspirations says:

    Hyvältä näyttää! Olivato klipsipidennytkset ja myös teippipidennykset ihan suorat? Ja sitten kihartelet hiuksia, jos siltä tuntuu? Tai oliko laineita valmiiksi?

    • Joo, molemmat olivat ihan suoraa laatua. Nämä pidennysten hiuksethan taipuvat lämpökäsittelyssä huomattavasti omaa hiusta paremmin, eli niiden kihartaminen, ja laineiden teko, on tosi nopeaa. Niissä kihara myös pysyy, kun ainakaan omassa hiuksessani ei pysy sitten millään, muuta kuin luonnollinen laineikkuus. 🙂

  8. Sini says:

    Mä oon aina miettiny et miten noitten kanssa harjataan hiukset? :O Meinaan kun ite harjaan niin että harjan piikit menee päänahkaa pitkin ja pintaverenkierto paranee, mut teipeillä ei kai niin voi tehdä? 😀

    • No periaatteessa aika tavallisesti voi esim. tangle teezerillä harjata. Harja toki nousee sitten teippien yli, mutta menee päänahkaa pitkin muuten. Jos jollain kovin pitkäpiikkisellä harjaisi, niin varmaan pitäisi olla varovaisempi.
      Eihän nuo teipit siellä päänahassa ole kiinni, vaan hiuksissa, joten ihan sitä päänahkaa voi hieroa muutenkin, kuten ainakin itse usein teen, kun katselen telkkaria. 🙂

Kommentoi