Täällä sitä vieläkin kipsutellaan paljain jaloin ja kesämekossa. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että pihan varjoisimmissa paikoissa varpaat helposti palelevat ilman jalkineita. Syksyä on selvästi ilmassa, mutta niin kai loppukesästä kuuluukin.
Heinäkuussa ehdin harmitella säätäkin ihan vain senkin vuoksi, että kaikki kivat mekot jäivät käyttämättä. Siis ne lyhyemmät ja kesäisemmät. Nyt pitää ottaa ilo irti ja käyttää kaikki kesähepenet. Kulkea paljain jaloin, ja yrittää muodostaa kesästä jonkinlainen miellyttävä muistijälki, jonka avulla jaksaa taas pimeän ja kylmän kauden läpi.
Noista kuvissa näkyvistä kengistä tuli mieleeni Facebook-ryhmä, johon kesän aikana liityin. En tiedä, oletteko välttyneet kuulemasta Pitkät naiset -nimisestä ryhmästä? Jutun idea on, että ryhmästä löytyisi vertaistukea naisille, jotka kokevat pituuden jollakin tapaa häirinneen elämistä, tai ihan vain käytännön vinkkejä niin tarpeeksi pitkien housujen löytämiseen, kuin vaikka keittiön suunnitteluun.
Itse olen ehkä päässyt jo yli niistä ajoista, kun olin muiden silmissä korsto tai puolinainen. Silti ryhmän positiivinen henki, ja pituuden kääntäminen voitoksi, on ollut varsin mukavaa luettavaa.
Näissä koroissa huitelen itse kahta metriä, ja nautin hurjasti vielä kampaukseni tuomista lisäsenteistä. Silti noiden lukemieni tekstien, ja omien muistojeni myötä, olen pohtinut viime aikoina paljonkin sitä, miten pienet jutut vaikuttavat ihmisen itsetuntoon. Nyt kun koulukiusaaminen on jälleen tapetilla ajankohtaisuutensa vuoksi, on hyvä muistaa, että meillä jokaisella aikuisellakin on herkät kohtamme, eikä kiusaaminen, tai toisen arvosteleminen, sovellu yhtään sen paremmin aikuisenkaan käytökseen.
Kun lomat on lusittu ja illat alkavat hämärtyä, yhä useampi löytää tiensä blogien pariin. Samat käytöstavat ja normit pitäisi myös jaksaa muistaa netissä. Nettikiusaaminen on nykypäivää, ja koskee niin aikuisia, kuin lapsiakin. Ja, niin se vain on, että me aikuiset toimimme esimerkkinä nuoremmalle polvelle.
Aiheena kiusaamista käsitellää nyt jokaisessa mediassa, mutta itselleni tämä artikkeli jäi hyvin vahvana mieleen. Psykologi Vesa Nevalaisen otsikko Kiusaaja on tahallaan ilkeä, on toiminut itsellenikin jonkinlaisena henkireikänä lähiaikoina. Joskus kun tilanteen myöntäminen on huomattavasti hedelmälisempää, kuin päänsä takominen seinään kerta toisensa jälkeen.
Teksti nyt vain ryöpähti jonkinlaisena assosiaationa noista kengistä, vaikka tarkoitus kai oli pysyä ihan vain kesäisen asun parissa. Mutta menköön nyt näin! 
Kaunista kesäpäivän jatkoa kullekin. Meille tulee iltapäivällä pianonvirittäjä, joten taidan tarttua pölyhuiskaan ja “raivata hiukan tietä”. 
Kirjoititpa tärkeästä aiheesta! Itse olen pitkähkö (174cm) nainen ja itsetuntoni ei vielä näin reilu kolmenkympin iässäkään riitä korkokenkien käyttöön. Huonon ryhdin kanssa olen tehnyt töitä koko aikuisikäni mutta tätä nykyä kannan nämä senttini jo ihan tyytyväisenä, tosin ilman niitä korkkareita.
Eniten mietin omaa 10-vuotiasta tyttöäni, jolle pituus on jo nyt arka aihe. Hän on jo nyt pidempi kuin moni aikuinen (158cm) ja huomaan hänessä tämän saman “oireen” kuin itsessäni: huono, pituutta piilotteleva ryhti.
Samalla olen herännyt siihen, kuinka vapaata riistaa pituus on kaikelle kommentoinnille. Hän saa jatkuvasti kuulla olevansa pitkä tyttö, ja oletpas kasvanut, oletko luokan pisin jne. Vaikka kommentoijat eivät tekisikään tätä kiusaakseen, alkaa liika pituuden kommentointi tuntua siltä, että sitä pituutta tosiaan olisi liikaa. Tutuimpia kommentoijia olenkin kahden kesken pyytänyt jatkossa kiinnittämään huomion ja puheen tytön kuullen johonkin aivan muuhun asiaan esim. harrastuksiin, kauniisiin hiuksiin tms. Ja kyllähän pituuttakin voi kommentoida, jos sen osaa tehdä lasta ihaillen ja hänen itsetuntoaan kunnioittaen.
Voi niin ymmärrän tämän huonon ryhdin. Äitini (163 cm) aina toitotti, että selkä suoraan ja ylpeänä kävelemään, mutta niin se ryhti vain painui kumaraan. Jos vähänkin isommassa porukassa pitää seisten seurustella, niin pakkohan sitä on hiukan notkahtaa jostain, että kuulee, mitä milloinkin puhutaan.
Mulle itselleni vaikeinta oli nuorempana se, etten voinut käyttää sellaisia vaatteita kun muut. Olin pitkä ja laiha, ja niitä kivoja housuja, joita muilla tytöillä oli, ei vain löytynyt kokoani. Nyttemmin tähänkin on onneksi tullut parannusta, vaikka eipä siitä ole kauaa, kun itkin Stockalla kyyneleet valuen, että miksi en vaan voi olla normaali, ja ostaa housuja kuten muut.
Itse olen sitä mieltä, että lapsille (ja lasten kuullen) ei pitäisi keskittyä niihin ulkoisiin olemuksiin ihan liikaa. On se pituus tai mikä tahansa, meillä kaikilla on niin paljon tärkeämpiäkin ominaisuuksia. Ajatella vaikka, että olet kuvan kaunis nuori nainen. Kaikki puhuvat kauneudestasi, mutta kuka huomaa älyäsi, kaunista luonnettasi tai kohteliaita tapojasi. Olisi paljon parempi, jos ihmistä jo lapsesta asti katsottaisiin kokonaisuutena, jossa on hyvää niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Toivon todella, että siellä kasvaa pitkänhuiskea nuorinainen, joka osaa olla ylpeä itsestään juuri sellaisena kuin on! Pituus kun on meissä vain yksi ulkonäköpiirre, ja ihmisessä on hurjan paljon tärkeämpiäkin juttuja. Ja jos et muuten jo kuulu tuohon ryhmään, niin suosittelen lämpimästi. Siellä tästä samaisesta aiheesta löytyy paljon vertaistukea ja monia äitejä pitkine lapsineen.
Koitetaan pysyä ryhdikkäinä ja kantaa itsemme häpeilemättä. Ehkä sekin auttaa uutta polvea ja raivaa pikkuisen tietä. ❤︎
Kaikkea hyvää sinulle ja tyttärellesi! ❤︎❤︎❤︎
Ihana tuo mekko! Mistä se on hankittu?
Minäkin tykkään, sopivan vilpoinen ja sopii niin tossujen kuin sandaalienkin kaveriksi. Merkki on Opus ja mekko on zalandolta.
Itsekin pitkähkö (175cm) ja nuorempana hieman kärsin pituudestani, mutta nykyään käytän korkoja mielelläni tilaisuuden tullen. Minua jotenkin huvittaa hieman miehet, jotka näkevät vaivaa pitemmästä naisesta. Eivät välttämättä sano mitään, mutta eleistä huomaa vaivaamisen=) Näissä tilanteissa yritän kiinnittää huomiota ryhtiini jos saisin vielä muutaman millin lisää;D Ja tähän pituuteen lisättynä vielä lyhyet hiukset, joista itse nautin erittäin paljon ja mieheni jopa toivoi hiusten leikkuuta lyhemmiksi kasvattaessani hiuksiani. Ai että siinä on joillekin liikaa=)heh.
Joo, pituuteen suhtaudutaan hiukan hassusti välillä. Itse muistan nuorempana, että se oli ongelma enemmänkin oman ikäisille pojille. Käytin aina korkoja ja nautin pituudestani, mutta esim. ravinolassa mulle uskalsi tulla puhumaan lähinnä vanhemmat, erittäin humalaiset miehet. No, mutta onneksi yksi nuorempikin oli joskus rohkea. Sille tielle sitten jäin.
Minä olen vähän samanlainen. Kurotan ryhdillä lisää senttejä, kun huomaan, että miesten puolustusreakstio on vähättelevä käyttäytyminen. Joskus tullut todettua, että itseäni lyhemmät miehet helposti kokevat itsensä “uhatuiksi” ja tilanteen tullen alkavat käyttäytyä vähätellen ja tytötellen. Sitten vaan selkä suoraksi ja itsevarma ilme kasvoille. Kyllä se siitä!