Muistan tässä taannoin nähneeni telkkarista mainoksen, jossa puhuttiin suomalaisista. Mainos taisi kertoa suomalaisten mausta, mutta siinä mainittiin myös, että tämä on kansa joka “haaveilee viettävänsä lottovoiton jälkeen ihan tavallista elämää“. En järin paljoa katsoa teeveetä, mutta tuo mainos oli mielestäni hauska, ja jäi mieleeni. Kenties juuri siitä syystä, etten juuri näitä kaupallisia pätkiä nykyisin katsele.
Nähtyäni tuon mainoksen, olen sittemmin ajautunut muutamankin kerran lottovoittoaiheeseen keskusteluun. Tiedättehän, niitä kun kukin kohdallaan miettii, mitä tekisit, jos pankkitilille ropsahtaisi ylimääräiset muutama kymmenenmiljoonaa. Esille on noussut haaveita ja unelmia, mutta samalla roima annos sijoituspohdintaa ja viisautta siitä, miten raha laitetaan poikimaan.
Samaan aikaan eletään maailmassa, jossa naistenlehdet rohkaisevat “seuraamaan unelmia” ja “toteuttamaan haaveita”. Meille kerrotaan ihmisistä, jotka muuttavat elämänsä suuntaa, vaihtavat ammattia ja opiskelevat eläkepäivillään. Rohkaisevia tarinoita, jotka väkisinkin saavat jokaisen pohtimaan omaa elämäntilannettaan ja onnellisuuttaan.
Kaikista näistä edellä mainituista ärsykkeistä johtuen, tai sitten vaan (aika ajoin) vilkkaan ajatusmaailmani seurauksena, istahdin tässä joku päivä alas ja jäin pohtimaan, mikä merkitys rahalla oikeasti on unelmiimme, rohkeuteemme, tai siihen, miten otamme elämässä riskejä. Että onko oikeasti jokaisen täysin mahdollista samaistu naistenlehdessä esiteltyyn suunnanvaihtajaan, vai tarvitaanko siihen se lottovoitto ja aimo annos löysää pankkitilillä?
Jos nyt ajatellaan sellainen hypoteettinen tilanne, että pankkitililläsi (tai hyvin sijoitettuna) lepäisi huomenna sellainen rahamäärä, että tietäisit eleleväsi sillä huoletta lopun elämääsi, ja jälkikasvunkin tulevaisuus olisi turvattu, mitä oikeasti tekisit? Enkä nyt siis tarkoita niitä nopeita unelmien toteutuksia, kuten uutta kotia, autoa tai lomamatkaa, vaan ihan sitä koko elämääsi? Menisitkö nykyiseen työhösi silti täynnä intoa, vai haaveilisitko jostain vallan muusta? Nostaisit niin sanotusti kytkintä tämänhetkisestä elämästäsi ja antaisit palaa aivan täysin erilaiseen suuntaan?
Jos taloudellinen elämäsi olisi täysin turvattu, jättäisitkö nykyisen palkkatyösi ja istuisit koulun penkille itseäsi sivistämään? Laittaisit pystyyn unelmiesi yrityksen, koska mahdollinen tappio ei ajaisi sinua vararikkoon? Jättäisitkö hyväpalkkaisen työsi ja siirtyisit johonkin, kenties huomattavasti alhaisemmin palkattuun toimeen, jossa kuitenkin saisit toteuttaa enemmän itseäsi? Vapaaehtoistyötä, jotakin humanitaarista avunantoa ja erilaiseen maailmaan tutustumista, muuttaisitko harrastuksesi työksi tai ryhtyisit vaikkapa kirjailijaksi tai maanviljelijäksi? Vai löytyisikö takataskustasi nippu menolippuja ja silmien edestä valloittamaton maailma? Soittelisit loppuelämäsi lempi instrumenttiasi vain omaksi iloksesi, tai kiertäisit maailmaa lintuja bongaillen?
Lyhykäisyydessään kysymykseni kai on se, mitä sinä tahtoisit oikeasti tehdä, ja kuinka paljon se olisi erilaista verrattuna nykyiseen elämääsi? Vai onko se unelmien elämä juuri tässä ja nyt? Olisitko kansaa, joka haluaa jatkaa ihan tavallista elämää, vai olisitko jotakin aivan muuta?
Pallottelin itse näillä ajatuksilla parikin päivää, ja tajusin, että lopulta omat unelmani olisivat melko tavallisia, ja olisin jotakuinkin sellainen keskiverto suomalainen. Haluaisin käydä töissä ja elää jonkinlaista tasaista arkea. Olisin varmasti yrittäjä, ja käyttäisin palkkatyövoimaa sen verran, että ehtisin myös harrastaa ja viettää vapaa-aikaa. Järjestötoimintaa ja vapaaehtoistyötä, siinäpä ne.
Niin, ehkä haaveilen siis aika tavallisesta arjesta, josta mulla olisi vain varaa pitää vapaapäiviä tarpeen tai toiveiden mukaan.
Ja, tultuani näinkin “tylsään” johtopäätökseen, jäin pohtimaan, mikä merkitys sillä rahalla oikeasti on rohkeutemme ja unelmiemme suhteen? Onko unelmien tiellä oikeasti vain se, että lottovoitto ei osunutkaan kohdalle, vai kenties enemmän se, että pelkäämme yksinkertaisesti epäonnistuvamme? Onko onni kiinni rahasta, tai tuoko raha automaattisesti onnen?
Tänään onni löytyy tuuletetuista vuodevaatteista, perjantai-illasta, tuoreista tulppaaneista, kynttilöistä, lapsen riemusta ja ilosta sekä eilisen nakkisopan jämistä. Onni on palavan puun rätinä ja pakkasen pauke nurkissa. Se on villasukissa, suklaassa ja siinä, että mikään ei oikeasti ole huonosti.
Ps. Voitin muuten joulun alla 9,60 euroa. Aloittelijan tuuria, kuulemma, joten jätin harrastuksen vielä kun olin voitolla! 
Samoja keskusteluja olen itsekin usein käynyt… Uskon vahvasti, että raha ei tuo onnea. Tietynlaista helppoutta joo ja mahdollisesti jotain muuta, mutta ei onnea. Ainakaan sellaista minkä voi löytää ihan ilman rahaakin (mulle nämä on perhe ja ystävät sekä tärkeimpinä mies ja meidän ihana pieni tyttö).
Jos sinne tilille nyt kuitenkin ilmestyisi sitä rahaa reippaastikin, minä haluaisin perustaa sisustus/kukkakaupan. Siihen ei ole muuten varaa, mutta sitten olisi. Siihen asti olen kyllä ihan onnellinen tämänhetkisessä työssänikin.
Samalla tavalla ajattelen. Kärjistettynä, että jos multa vietäis perhe, ja kaikki rakkaat ihmiset läheltäni, koti, tavallinen arki ja turvallinen ja tuttu elämä, mutta saisin vastineeksi rahaa? Noh, ei se kyllä onnelliseksi tekisi.
Mutta raha tuo kyllä jonkinlaista turvaa, tai niin ainakin taivun ajattelemaan, kun mietin sitä mahdollisuutta, että tililleni tupsahtaisi yllätys. Ja varmasti mulla olis jokin aika samanlainen haavekin. Kukkakauppa, kahvila, myymälä. Niin ja tällaiselle alueelle, jossa markkinat on muutenkin heikot. Mutta sitten sen ei olisi väljä.
Ihanaa uutta vuotta, Elisa, teidän koko perheelle! Extraterkut pikku prinsessalle!
❤︎❤︎❤︎
Voin vilpittömästi sanoa, että elän tällä hetkellä elämäni parasta aikaa. Ei ole vielä lapsia, voi nauttia omasta olostaan, parisuhteesta ja tehdä kahdestaan mitä ikinä huvittaa. No joo, opiskelijabudjetilla ei lennetä noin vain sim. ulkomaille,mutta kivaa tekemistä ja lomailua on tehty kotimaassakin. Ainut jännitysmomentti tällä hetkellä on työllistyminen ja sen epävarmuus, mutta noin niin kuin yleisesti ottaen tuskin tekisin suuriakaan muutoksia elämääni vaikka rahaa olisikin enemmän. Ainakin sitä tietysti löytää rahareikiä, mutta minusta on ollut kivaa kierrellä kirppareilla ja tehdä edullisia löytöjä. Hankintoja joutuu miettimään pidempään, minkä vuoksi ei tule juurikaan tehtyä hutiostoja. Vähän rahat haluaa käyttää fiksusti. Joten täällä ollaan hyvillä mielin, onnellisena.
Olen ymmärtänyt, että opiskelet tosiaan tieteenalaa, johon sulla on palava intohimo ja juttu on oikeesti se sun. Ja se on musta ihan älyttömän hienoa. Siitä syystä tietysti, että opiskelupaikka on aikoinaan auennut, ja myös siksi, että olet löytänyt sen oman juttusi. ❤︎
Itse joskus mietin, jäikö ne huolettomat vuodet liian vähälle, kun lapset tuli hankittua aika nuorena. Oikeastaan kaikki ystävät jatkoivat sitä matkustelua ja elämästä nauttimista, kun itse jämähdin vähän kuin kotiin. Toisaalta en kadu yhtään, enkä antaisi pois sitä mitä mulla on. Ehkä se juuri kertookin siitä, että se onni löytyy elämäntilanteesta kuin elämäntilanteesta, jos vain haluaa sen löytyvän. Ja toki sitä nyt suunnittelee jo niitä juttuja, joita voi tehdä kun lapset on isompia ja pärjäävät vaikka viikon tai kaksi ilman äitiä.
Noista hankinnoista olen muuten samaa mieltä. Tunnen ihmisiä, jotka sisustavat kotinsa päivässä, käydään vain ostamassa kaikkea uutta huonekaluista astioihin. Olen aina miettinyt, että kyllä näin on silti parempi. Mulla on tunneside huonekaluihin, ja hankinnoilla on tarina. Luulen, että tällä omalla tavallani osaan arvostaa pieniäkin juttuja, mikä ehkä jäisi kokematta, jos olisi upporikas.
Pakko myöntää että raha tuo tiettyä huolettomuutta, sen koin aikoinaan parisuhteessa hyvin varakkaan miehen kanssa. Kun se suhde loppui, luiskahdin kuitenkin helposti normaaliin tulotasoon kun en olin koko ajan pyrkinyt siihen ettei raha määritä minua. Onnellisimmat vuodetkin ovat olleet sen jälkeen.
Jos jättipotit osuisi kohdalle, palkkatyö toisen palveluksessa loppuisi ja matkustelu lisääntyisi. Oma yritystoimintaa olisi luultavasti parin ystävän kanssa, mutta ilman taloudellisen pakon stressiä. Toiveissa on hyvä elää…
Tuohan se! Tai niin ainakin uskon, vaikka en ole koskaan saanut itse kokea.
Mutta musta esimerkkisi on aika hyvä, sillä tiedän niitäkin suhteita, jossa se raha menee todellisen onnellisuuden edelle, ja voittaa jopa rakkauden. Parisuhteesta pidetään kiinni kynsin ja hampain, koska se tuo taloudellista turvaa.
Näissä jutuissa nousee aina esiin se kysymys, onko raha kuitenkin sitä todellista onnellisuutta tärkeämpi, vain onko kyse oikeasti pelosta tai epävarmuudesta madollista muutosta kohtaan.
Yritystoiminta on aika usein se, mitä kuulee ihmisten tässä kohtaa pohtivan. Ja kertoo mielestäni siitä, että meissä suomalaisissa on ideoita, ja unelmia, mutta yrittäjyys koetaan aika hemmetin suurena riskinä. Kuten se tietysti onkin, ja mietä luovemman alan kimpussa ollaan, riski on aina isompi.
Jos nyt ei ihan miljoonia, niin toivotaan vaikka pienempiä voittoja ja onnenpotkuja!
Mielenkiintoinen aihe.. Itse en koe jostain syystä olevani täysin onnellinen tällä hetkellä elämässäni, mutta asioita on vaikea muuttaa kun ei oikein tiedä mikä sen onnellisuudentunteen tiellä seisoo tai mikä asia sen toisi.
Kääntäisin tuon “raha ei tuo onnea” ajatuksen niin päin että rahattomuus tai rahattomuuden tunne voivat vähentää onnellisuutta. En voi sanoa olevani rahaton mutta melko pienillä tuloilla eläessä tuo toki pientä ahdistuksen tai epävarmuuden tunnetta elämään se fakta ettei ole ollut varaa säästää ns. pahan päivän varalle. On pieni paine takaraivossa koko ajan että pitäisi hankkia koulutusta saadakseen parempituloisen työn ja pitäisi pystyä säästämään voidakseen ostaa asunnon.. Kouluttautumiseen ei kuitenkaan tunnu olevan taloudellista mahdollisuutta koska se tarkoittaisi tietenkin työnteon ja palkkatulojen vähentämistä opiskeluajaksi. Toki menoista nipistämällä varmasti pystyisikin hyvin säästämään koska voisin toki olla matkustelematta ja ajaa julkisilla auton sijaan mutta sitten taas toisaalta jos ne asiat omalta osaltaan lisäävät onnellisuutta ja niiden puute harmittaisi niin onko sekään oikein sitten luopua niistä.. Vaikeita asioita.
Onnellisuus on niin monen pienen asian summa ja osa nyt vaan on tuurista, lähtökohdista ja persoonasta kiinni ja vain osalle voi oikeasti tehdä itse jotain. Pitäisi vaan osata sitten itse koota se palapelinsä ja asennoitua niin että osaisi olla onnellinen huolimatta niistä faktoista joille ei itse voi mitään.. Kun vielä keksisin mikä mun oman onnellisuuden tiellä on….
Hyvin pohdittu, ja varmasti moni samaistuu!
Tuo opiskelu juttu oli muutenkin mielenkiintoinen. Opiskelu kun yleensä tiputtaa tulotasoa, sillä harva pystyy ihan täysin palkkatyön ohessa oppimaan uutta. Mutta ehkä juuri se on hyvä kysymys, että opiskelisiko itselleen miellekäämmän työn, vai vain ja ainoastaan parempi palkkaisen.
Saan jollakin tapaa kiinni myös tuosta mustasta aukosta jota kuvailit. Siitä yhä määrittelemättömästä asiasta, joka tuntuu seisovan todellisen onnellisuuden tiellä. Tunnen itsekin sen olemassaolon välillä, mutta yritän kääntää ajatukseni juuri siihen, että mikään ei oikeasti just nyt ole huonostikaan, ja valmiiksi on turha asioita murehtia tai pelätä. Uskon vahvasti siihen, että meidän jokaisen elämällä on jokin isompi tarkoitus, ja joku päivä palaset loksahtavat paikalleen. Musta aukko onkin hetkessä pullollaan, ja sitten vain tajuaa, miten pienestä jutusta kaikki olikin kiinni.
Toivon tsemppiä sinne. Sitä, että onni tulisi ja ottaisi omakseen. Mitä ikinä se onkin, se kuuluu paikalleen. ❤︎❤︎❤︎
Heips. Ja onni on lueskella iltaisin hyviä blogeja, niinkuin tätä.
Sinusta tulee muuten aina niin mieleen Johanna Kurkela
Ja onni on lukea pieni pätkä, joka saa hyvälle tuulelle ja huulet hymyyn! Kiitos. ❤︎❤︎❤︎
Johanna Kurkela! Hui, eipä ole kukaan muu koskaan huomauttanut. Mutta kiitos, otan kohteliaisuutena.