Junalla Pietariin

01.6.2016

Noniin! Eli fiiliksiä Pietarista melko tuoreeltaan olisi nyt tarjolla! Sunnuntaina tosiaan palauduin kotiin ennen puoltayötä, ja kyllähän se oma sänky kivalta tuntui, vaikka Pietariinkin jäi ihan liian paljon nähtävää ja koettavaa. Tämä on oikeasti ihan hurja fiilis, koska kerrottavaa teille olisi vaikka miten, ja kuviakin koko kamerallinen! Mutta, jotta tässä jutussa pysyisi jonkinlainen tolkku, aloitetaan nyt kuitenkin siitä matkasta! Eli Mintun kanssa teimme tosiaan Allegro-junamatkan Pietariin yhteistyössä VR:n ja Indiedaysin kanssa. Meille molemmille tämä oli ensimmäinen matka Pietariin, ja minulle ensimmäinen matka ylipäätään Venäjälle. Minttu on vuosia sitten ollut ryhmämatkalla Viipurissa, mutta muuten olimme kyllä täysin noviiseina liikkeellä.

Nevasta haarautuvat kaupunkia halkovat kanavat ovat erittäin hyviä maamerkkejä, joiden varassa pystyy suunnistamaan, vaikka venäjänkielen taitoa ei löytyisikään. Myös Nevski Prospekt (Nevan valtakatu), eli Pietarin pääkatu, on hyvä apu suunnistuksessa.

Helsingistä lähtevä VR:n Allegro –juna vie Pietariin kolmessa ja puolessa tunnissa, mikä on hurjaa jo siinäkin mielessä, että oma junamatkani täältä meidän huudeilta sinne Helsinkiin nappaa jo melkein saman. Itse tykkään junalla matkustamisesta, ja näin ulkomaille suunnatessa se oli kyllä helppo ja vaivaton, ihan siinäkin mielessä, että rajatarkastukset tapahtuvat liikkuvassa junassa, eikä aikaa mene turhiin jonottamisiin samoin kuin vaikka lentokentällä.

Koska me ei Mintun kanssa oltu itse koettu koskaan mitään vastaavaa, ja tämä junamatka oli ensimmäinen matkani Venäjälle, ajattelin nyt pähkinänkuoressa kertoa, että miten matka noin niin kuin pääpiirteissään menee.

Kaikki alkaa tietenkin viisumin hakemisesta, ja koska me Mintun kanssa asumme molemmat muualla kuin Helsingissä, valitsimme viisumitoimistoksi Lähialuematkat, jolle tarvittavat asiakirjat sai postittaa, ja jonka toimisto sijaitsi kätevästi Helsingin päärautatieasemalla, josta viisumin sai napata mukaansa ennen lähtöä.
Allegrolla matkatessa mennään aika samalla fiiliksellä, kuin junassa muutenkin. Eli ehdit ajoissa junaan, etsit oman vaunusi/paikkasit ja istut mukavasti! Tärkeää on muistaa, että junaliput, passi sekä viisumi ovat koko ajan kädenulottuvilla, sillä matkan aikana niitä tarkastetaan ainakin kolmesti. Ensimmäisen kierroksen tekee VR:n henkilökunta (lipuntarkastus), ja lähestyttäessä Vainikkalan raja-asemaa passintarkastuksen tekee rajavartiolaitos. Venäjänpuolella sitten maan omat viranomaiset katsovat vielä paperit kuntoon, ja junan henkilökunnalta saamastasi maahantulokortista puolet otetaan tässä kohtaa pois (toinen puoli tulee säästää sitten paluumatkaa varten, jolloin Venäläiset virkailijat ottavat toisen puolen).
Allegrossa on myös Allegro Bistro –ravintolavaunu, joka on suljettuna ainoastaan rajanylityspaikalla. Aina junassa kulkiessasi (WC, ravintolavaunu), paperit on oltava mukana, sillä niitä kysellään käytävillä seikkailevilta matkustajilta. Me ei ravintolavaunuun menomatkalla ehdittykään, mutta kotiinpäin tultaessa kävimme vielä Venäjän puolella, ja passiani taidettiin pikaisesti katsoa kolmesti.
Muuten Allegro on mukavuudeltaan uusien VR:n junien luokkaa, penkit ovat tosin huomattavasti mukavammat, kuin tavallisissa IC-junissa. Tämän totesin, kun lähdin junamatkalleni Helsingistä kotiin. Tavalliseen tapaan myös Allegrosta löytyy Wi-Fi -yhteys, mikä Venäjän puolella matkatessa tietenkin on plussaa, kun mobiilidatan laittaa pois päältä.

Maahantulokortin täyttämiseen löytyy selkeät ohjeet Allegro-lehdestä, jonka voit napata jo asemalla. Lehti löytyy myös istumapaikaltasi junasta.

Pietarissa Allegro saapuu Finljandskii vokzal –rautatieasemalla, ja kotiinpäin lähdetään luonnollisesti samalta asemalta, jossa passintarkastuspiste aukeaa noin puoli tuntia ennen junan lähtöä. Pietarin puolella asemalla on myös pienimuotoinen turvatarkastus lähdettäessä, ja asiakirjoja paluumatkalla tarkistaa Venäläiset viranomaiset. Suomen puolella mahdollisia tullattavia kysellään sitten taas suomeksi.

Upeita rakennuksia silmänkantamattomiin. Toiset vähän paremmassa kunnossa kuin toiset. Kontrasti kaupungissa on ihan mieletön, ja useista rakennuksista julkisivu on huomattavasti sisäpihoja edustavampi. Hotellimme oli melko ylellinen ja hulppea suomalaisessa mittakaavassa, mutta näkymä huoneen ikkunasta kertoo tarinan toisen puolen (alin kuva).

Vähän arkoina luottokortin vilauttelijana päädyimme vaihtamaan rahaa menomatkalla, ja tämä käy tosiaan kätevästi junassa, jossa kiertää valuutanvaihtaja. Käteistä ei tarvitse varata, vaan voit ”nostaa” ruplasi pankkikortilla (luottokortti ei tässä kohtaa käy). Hiukan yliarvioimme matkalla kulutettavan rahan määrää, mutta kotimatkalla tosiaan saimme vaihtaa käteiset ruplamme taas euroiksi.

Pietarissa tulee kuljettaa matkustusasiakirjojen kopioita jatkuvasti mukanaan (me ainakin jätimme alkuperäiset hotellin tallelokeroon), sillä poliisilla on oikeus tarkistaa kenen tahansa tiedot milloin vain. Myös hotellin varausvahvistusta suositellaan pidettävän mukana, jotta voit sen avulla kertoa majapaikkasi.

Allegro -junamatka Pietariin maksaa n. 40 euroa, mikä on mielestäni älyttömän halpa hinta näin mukavasta matkustamisesta. Ruplan kurssi on nyt myös suotuisa matkustukselle, ja sanotaankin, että Pietarin hintataso on jopa puolittunut. Ostosmatkalle me ei Mintun kanssa oltu edes lähdössä, ja rahaa vaihdettiin lähinnä ravintoloita ajatellen. Pietarin hinnat olivat siis tosi iloinen ylläys! Jos nyt ei mihinkään ihan kaikkein kalleimpaan ravintolaan halua mennä, niin kyllä hyvät ruuat ja viinit saa ihan älyttömän halpaan hintaan (esim. kunnon pihviannos alle 700 ruplaa/vajaat 10 euroa). Ainakin itselleni tuo ruplan heikko kurssi on yksi syy, miksi haluaisin matkalle uudestaan jo lähiaikoina.

Kotiinlähtö “kahvit” hotellin ravintolassa, paikallista lounasta ja Venäläisiä leivoksia torikojusta.

Pietari on suurkaupunki, jossa asukkaita on melkein saman verran kuin koko Suomessa. Rohkenen myös väittää, että turisteissakin puhutaan miljoonista. Itselleni tämä suurkaupunkimaisuus oli valtava yllätys. Tiesin meneväni suureen kaupunkiin, mutta se suuruus yllätti silti. Välimatkat ovat pitkiä, joten hyvät kengät ovat todellakin tarpeen. Lisäksi itse suosittelisin varaamaan taksin rautatieasemalle jo valmiiksi. Näin tullessasi Pietariin, (luotettava ja oikea) taksikuski odottaisi sinua asemalla. Pietarissa toimii kyllä lennossa napattavia takseja, mutta niitä ei (varsinkaan turisteille) suositella. Meillä ei taksia ollut valmiina, ja ensimmäinen iltamme menikin siihen, että kävelimme (mukulakiveen verrattavia jalkakäytäviä) matkalaukkujamme vetäen. Loppusaldoksi tuli melkein kaksi ja puoli tuntia, ja olimmekin sitten ihan poikki kaikesta matkustamisesta ja patikoinnista. Ja lähdettäessä harmitti ehkä vielä enemmän, koska taksi hotellilta asemalle maksoi vaivaiset 250 ruplaa, eli vain reilut kolme euroa!

Kaupungin koko  tarkoittaa tosiaan sitä, että välimatkat ovat pitkiä. Niinpä hotellia varatessa suosittelisin miettimään tarkoin, mitä haluat Pietarissa nähdä ja kokea. Meidän hotellimme (Hotel & Spa, ROSSI BOUTIQUE HOTEL, 55 Fontanka Embankment) oli sen verran kaukana nähtävyyksistä, että aika meni valitettavasti kulkemiseen. Koska perjantai käveltiin hotellille, ja sunnuntaina oli turha enää lähteä hotellilta muualle kuin asemalle, meille jäi tosiaan vain tuo lauantaipäivä aikaa itse Pietariin. Kun ilta kahdeksan jälkeen pääsimme hotellille, emme kyllä jaksaneet lähteä kohti Nevaa enää uudestaan illallisen merkeissä, vaan unohdimme Mintun tekemän ravintolalistan suosiolla, ja ajelimme hissillä hotellin ravintolaan.

Talvipalatsia ja Eremitaasia ei voi vahingossa ohittaa (alempi kuva).

Pietarissa kaikki tienviitat ja opasteet (myös nähtävyydet ja museot) on kirjoitettu venäjäksi kyrillisin kirjaimin. Tämä osoittautui haasteeksi koska turistikartassamme suuriin osa oli käännetty latinalaisiksi aakkosiksi. Olen joskus yli 20 vuotta sitten kyllä venäjän perusteita opetellut, mutta täytyy sanoa, että aika hyvin on kadonnut kaikki vuosien saatossa mielestä.

Englantia meille osasi Pietarissa puhua ainoastaan hotellin respan henkilökunta, yksi maatuskamyyjä (ostin  tietenkin pakollisen tuliaisen), sekä rautatieaseman passintarkastaja, kun olimme lähdössä kotiinpäin. Ravintoloiden työntekijät kyllä jotakuinkin ymmärsivät englantia, ja kaikki saatiin hoidettua. Tämä kieltämättä vähän yllätti, koska nähtävyydet ovat aika maailmanluokkaa, ja turismi on iso osa kaupunkia.

Kazanin Katedraali, Palatsiaukio ja Aleksanterin pylväs, Talvipalatsia sisältä ja ulkoa sekä Iisakin kirkko.

Toinen yllätys oli asiakaspalvelun lievähkö töykeys, joka hotellia ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oli aika vallitsevaa. Talvipalatsin ja Eremitaasi -museon turvatarkastuksessa erehdyin kysymään Talvipalatsin suuntaa ”turvanaiselta” (emme taaskaan ymmärtäneet opasteita), ja vastauksesi tuli sen verran tiukka pöytään lyönti, että ymmärsin naisen haluavan kamerani pöydälleen. Sillä hetkellä kävi kyllä jo Siperia mielessä, mutta osattiinhan me tilanteelle heti nauraakin. Tosin vasta, kun olimme turvatarkastuksen nöyrinä ohittaneet, ja kamerani oli todettu vaarattomaksi. Mutta tämä siis varoituksena, jos Pietariin matkaatte. Joissakin paikoissa tilanteet otetaan erittäin vakavasti, ja kielimuuri käy välillä omankin luonnon päälle. Mutta mikäs matka se olisi, jos kulttuurieroilta voisi valan välttyä! 🙂

Finljandskii vokzal –rautatieasema sijaitsee melko kaukana Nevasta, niin sanotulla Pietarin Viipurin puolella, kun taas suuri osa Pietarin suurimmista nähtävyyksistä sijoittuu sinne suuren, kaupunkia halkovan joen rannalle. Tästä syystä ensimmäiset Pietarin näkymät eivät myöskään ole ehkä ne kaikkein fiinimmät, mutta nähdessäsi pl. Lenina –aukion, saat kyllä ensimakua kaupungin mahtavuudesta ja siitä mitä matkallasi tulet kokemaan. Ja ei, kyseinen aukio ei tosiaan ole vielä mitään siihen kaikkeen muuhun verrattuna.

Melkoinen kulttuurishokkihan tuo Pietariin saapuminen ensihätään on, mutta kuten monessa muussakin paikassa, se maalaisjärki on ehkä paras matkavarustus, jota voit mukanasi pitää. Liikenne on tosi hurjaa, ja suojateilla ei aina ole valoja. Me esimerkiksi ylitimme tietä mielellämme paikallisten vanavedessä, jolloin se tuntui huomattavasti turvallisemmalta. Pietari on myös ehdottomasti kaupunki, jolla on vähintään kahdet kasvot. Yltäkylläisyyden ja kruusattujen yksityiskohtien vastapainona on sitten myös sitä toista ääripäätä.

Meidän aikamme ei pitkistä välimatkoista johtuen riittänyt kuin Iisakinkirkon ja Talvipalatsin kiertämiseen. Kirkko veren päällä (Kristuksen ylösnousemuksen katedraali) oli paikka, jonka molemmat halusimme kokea, mutta se jäi kyllä pelkästään ulkopuolelta ihailemiseen.

Kuvia, vinkkejä, fiiliksiä ja kaikkea mahdollista matka-asukuvista kissakahviloihin on tallentunut niiden hiukan vajaan tuhannen kuvan joukkoon, jotka kamerastani löysin. Niinpä varoittelen, että Pietari aiheisia postauksia on tulossa kyllä lisää! 🙂

Kun sunnuntaina palattuani oikaisin omaan sänkyyn, totesin miehelleni, että olisin kyllä valmis lähtemään heti uudelleen. Ja vaikka seuraavana aamuna jalat huusivat armoa ihan vain kävellessäni alakertaan, olin silti samaa mieltä. Ei Pietaria voi kuvailla, se pitää itse kokea! Mikään kuva ei anna oikeutta sen suuruudelle ja nähtävyyksille. Ja ehkä juuri kontrasti on se, mikä paikassa viehättää. Niin lyhyt, helppo ja edullinen matka, mutta silti niin eksoottinen kohde.

Voita Allegro -lahjakortti!

Haaveeni on, että pääsen Pietariin vielä toistamiseen tämän kesän aikana! Mutta nyt saisin lähettää matkaan myös jonkun teistä. Nimittäin, tässä arvonnassa  sinulla on mahdollisuus voittaa 240 euron arvoinen Allegro -matkalahjakortti!

Jos olet jo käynyt Pietarissa, kerro mistä pidit ja mikä teki suurimman vaikutuksen. Mikäli Pietari on näkemättä ja kokematta, kerro mikä sinua eniten kohteessa houkuttelee. Jätä kommentti viimeistään tiistaina 7. 6. 2016, ja olet mukana arvonnassa. Lue kilpailun säännöt täältä.

Mutta lisää Pietaria, nähtävyyksiä ja matkafiiliksiä on tosiaan tulossa vielä myöhemminkin!

Ps. Vastaava arvonta on myös  Mintun blogissa, eli kannattaa koettaa onneaan molemmissa! 😉


141 Responses to “Junalla Pietariin”

  1. Mari V says:

    Pietari on vielä näkemättä, eniten kiinnostaa ostospaikat.

  2. Mökö says:

    Olen käynyt Pietarissa silloin, kun se oli vielä Leningrad. Eli muutama vuosi sitten. Nyt olisi jo aika päivittää muistot.

  3. Salla says:

    Olen käynyt Pietarissa vuosia sitten ja nyt haluaisin viedä sinne lapseni, jotka opiskelevat venäjää koulussa. Pääsisivät näkemään sitä aitoa Venäjää, jota ei todellakaan voi kirjoista kokea!

  4. Sanna says:

    En ole käynyt kuin ruotsissa ja norjassa. Tahtoisin lähteä mieheni kanssa reisduun kaksin ja kierrellä kajviloita ainakin 🙂

  5. Sarppa says:

    Varmaankin juuri hieman erilainen ympäristö ja edulliset hinnat 🙂

  6. Maria M says:

    Näin venäjää opiskelleena olen tietty ollut monta kertaa Pietarissa, ollut jopa työharjoittelussa. Pietari on todella kaunis ja vaikutuksen tekee suuruus ja kauneus. Slaavilainen kulttuuri on lähellä sydäntä, kaupunki vaan imaisee mukaansa. Asiakaspalvelusta sen verran, että jos opettelee muutaman perussanan venäjäksi, niin kyllä palvelua löytyy. Ovat otettuja hyvin pienestä. Tämä koskee myös business-maailmaa, eivät vaadi täydellistä sanaston ja kieliopin hallintaa. Lähinnä kehuvat kielitaitoa jo tervehtimisen jälkeen.
    Lasten kanssa olen halunnut useasti Venäjälle mennä ja tämä palkinto olisi oiva apu tämän suunnitelman toteuttamiseen.

  7. moonangel says:

    Mielenkiinnolla odotan uusia postauksia Pietarista! Itse en ole koskaan käynyt siellä ja olisi mielenkiintoista lähteä mieheni kanssa reissuun vaikkakin vain viikonlopuksi, itse varmaan panostaisin ruokailuun ja kiertelyyn kaupungissa.

  8. Hanna says:

    Vaikka näin naapurissa asutaan niin en ole koskaan käynyt Venäjällä. Kerran matkaa jo suunniteltiinkin, mutta se siirtyi poliittisen epävakaustilan takia eteenpäin. Kesäpuutarhan ja kasvitieteellisen haluaisin ehdottomasti nähdä!

  9. Outi-Maria says:

    Mukava arvonnassa!
    Olen pitkään haaveillut Pietarin matkasta, koska sen historia kiehtoo minua kovasti.
    Aurinkoa kesään 🙂

  10. Anne says:

    Pietari ja koko Venäjä on täysin kokematta, mutta kiinnostaisi kovasti! Itärajalla lapsuuteni viettäneenä kaikkeen venäläisyyteen on liittynyt “ryssittely” ja jonkinmoinen pelko mahtimaata kohtaan sodan Itä-Suomeen jättämien jälkien takia. Alkaisi olla aika käydä puhdistamassa pöytä!

  11. Mari says:

    En ole ikinä käynyt Pietarissa tai Venäjällä yleensäkään. Pitkään olen pohtinut, että pitäisi lähteä. Kohteessa houkuttelee mahdollisuus päästä sinne junalla ja se, että saattaisin saada houkuteltua matkaan mukaan hyvin vähän matkustelevat vanhempani.

  12. Katri says:

    Pietari olisi mielenkiintoinen kohde ja varmasti monelle reissulle riittäisi nähtävää! En ole aiemmin käynyt, joten nyt lähtisin ehdottomasti matkaan!

  13. idahhh says:

    Voi miten hieno arvonta! 🙂 Minuun on tänä vuonna iskenyt todella kova matkakuume. Pieni matka Pietariin lievittäisi kuumetta varmasti aika kivasti! 🙂 en ole ennen ollut Pietarissa, mutta Viipurissa on tullut käytyä muutaman kerran, mutta siitäkin on jo yli 10v. Pietarissa kiinnostaa tietysti kaikki kauniit kulttuurinähtävyydet ja minua kiinnostaa myös venäläinen ruoka!

  14. hanna says:

    Olen käynyt Pietarissa yli kymmenen vuotta sitten opintokurssilla. Hienoja rakennuksia ja nähtävyyksiä, voisin mennä uudestaankin katsomaan kaupungin kulttuuria.

  15. Minna says:

    Kuulostaa mielenkiintoiselta kohteelta. En ole koskaan käynyt, mutta olen monta kertaa haaveillut matkasta junalla koko perheen kesken. Haluaisin nähdä klassiset perusnähtävyydet kuten Talvipalatsin ja Iisakin kirkon.

  16. Johanna says:

    Mukaan kivaan arvontaan! En ole koskaan käynyt Pietarissa, mutta hiljalleen alkanut kiinnostaa kovastikin. shoppailu, herkut ja mahtipontiset nähtävyydet…

  17. Johanna says:

    Pietari on vielä kokematta! Pietarissa kiinnostaa sen nähtävyydet ja tällä hetkellä edullinen hintataso. Pietarista kotoisin oleva ystäväperhe on paljon kertonut paikasta,joten olisi huippua päästä kokemaan se itse!

  18. Sari says:

    Pietari vielä kokematta. Kiinnostaa kaupungin historialliset kohteet eli katsottavaa olisi!

  19. sanna says:

    Lapseni kävi pari vuotta sitten Pietarissa ja tykkäsi reissusta. Olisi mukava lähteä koko perheen kanssa tutustumaan tuohon kaupunkiin.

  20. Ella says:

    Hei. En ole vielä kokenut Pietaria mutta matkaa olen suunnitellut jo pitkään
    Eniten haluaisin käydä Eremitaasissa. Ja jokiristeilyllä. Ja syödä hyvin. Ja kokea kaupungin vilinän.

  21. Maisa says:

    En ole koskaan käynyt Venäjällä, jotenkin vaan mikään ei ole koskaan vienyt siihen suuntaan. Olen kuullut paljon kehuja kaupungista, joten olisi mukavaa käydä itse paikan päällä 🙂 Siis mukana arvonnassa!

  22. Sini says:

    Olen viettänyt päivän Pietarissa, ja haluan ehdottomasti nähdä lisää. Kanavarisreilyllä sai katsella kaupunkia hieman erilaisesta näkökulmasta jalkoja lepuuttaen. Sitä suosittelen lämpimästi ensikertaa varten.

  23. Tsipu says:

    En ole vielä päässyt käymään, vaikka Talvipalatsi kuuluukin tähän elämän nähtävyyksien listalle. Joten sitä pitäisi ainakin joskus päästä kattelemaan! 🙂

  24. ulla says:

    Olen Pietarissa käynyt kolmesti ja en erityisemmin pidä paikasta yllätysyllätys sen takia, että se on mielestäni liian eurooppalainen verrattuna muihin venäläisiin kaupunkeihin 😀 Viimeisimmästä käynnistä on tosin aikaa, joten mielelläni lähtisin tarkistamaan nykytilanteen! Ihana kieli olisi suurin syy lähteä Pietariin.

    Ns. laittomat taksit ovat kyllä aivan turvallisia ja en ole ikinä muuta käyttänytkään missään Itä-Euroopassa. Kieltä osaamatonta kehotan näyttämään hotellin nimen ja osoitteen ja lisäksi jonkun summan (esim. 400 ruplaa) kännykän näytöllä tai paperilla. Sitten vaan hokemaan ok:ta! 🙂

  25. Pia says:

    Hei! Olimme mieheni kanssa Pietarissa noin 12 vuotta sitten viettämässä “villiä” pitkää viikonloppua – marraskuussa…Uskomattoman lähellä (näin aikakin tuntuu kun menee junalla eikä lentokoneella) ihan toisenlainen maailma. On tosiaan ulkomailla 😉 ja paljonpaljon nähtävää. Suunnittelimme lähtevämme pääsiäisenä koko perheen kanssa, mutta passien bfd oli silloin liian lähellä ja emme siis menneet. Syyslomalla seuraava yritys 🙂

  26. Anu says:

    Pietari on ihan vieras minulle, mielellään kyllä menisin tutustumaan. Kaikki uusi ja vieras on aina jännittävää, se on matkailun suola. Siksi siis sinne(kin)!

  27. Annika says:

    Ihania värejä ja elämää kuvissa!
    Pietarissa olen käynyt vain kerran ja ehkä erikoisin kokemus tuossa kauniissa kaupungissa oli vesisirkus! Tunnustan: En ollut koskaan kuullutkaan moisesta aiemmin, kokemuksena se oli hieno. Monia asioita jäi kuitenkin kokematta, lista olisi pitkä, mutta Talvipalatsi ja Eremitaasi olisivat ehdottomasti kohdelistalla. Mariinskin balettiin olisi myös taivaallista päästä katsomaan miten höyhenen kevyesti ja helpon näköisesti he saavat tuon vaikean lajin näyttämään.

  28. vilma says:

    En ole käynyt Pietarissa, mutta kaupungin värikäs historia houkuttelee tutkimaan nähtävyyksiä paikan päällä kätevästi junalla matkustaen.

  29. Terhi Salmi says:

    Talvipalatsi oli hieno kun sen ainokaisen kertani Pietarissa n.10 vuotta sitten kävin. Olisipa hienoa lähteä uudestaan!

  30. Iina says:

    Tänä vuonna olen jo kolme kertaa käynyt Pietarissa! Kesälle suunnitteilla seuraava reissu. MOnen monta kertaa yleensäkin käynyt siellä. Viihdyn siellä – kaunis kaupunki ja ihania ihmisiä. Ja tosiasia on, että yllättävän vähän siellä englantia osaavat, edes nuoret. Mutta kun vähän edes venäjää osaa, niin kyllä siellä pärjää. Suosittelen tutustumaan kaupunkiin, jos vähänkään kiinnostaa. Juna nopea ( tosin ensimmäistä kertaa loppiaisen aikoihin tulin junalla sieltä ja se oli liki kaksi tuntia myöhässä 😀 Eli se siitä nopeasta tavasta matkustaa… ).

  31. Elli says:

    Vuosia sitten olin opiskelijamatkalla silloisessa Leningradissa. Oli talvi, kova pakkanen ja pimeää. Kovin hyvin en enää muista yksityiskohtia kaupungista, joten olisi kiva käydä siellä uudelleen.

  32. Lotta says:

    Mun sisko kävi vastikään Pietarissa, ja voi juku kun mäkin tahtoisin!

  33. SatuKoo says:

    Oi,olen viimeisen vuoden miettinyt Pietarin matkaa. Eremitaasi ja koko Pietarin tunnelma kiinnostavat. Ehdottomasti mukana arvonnassa:)

  34. Emilia says:

    Kävin Pietarissa kuusi vuotta sitten odottaessani esikoistamme. Nyt haluaisin kävellä ja nähdä enemmän kuin lukuisat vessat, joihin oli sattuneesta syystä usein pysähdyttävä 😉 Kanavaristeily kiinnostaisi myös. Kiva arvonta!

  35. Sandra says:

    Voi Pietari! Jo postauksen alussa totesin poikakaverille, että pitäis lähteä Pietariin. Kuulostaa ja näyttää erittäin mielenkiintoiselta kaupungilta! Jospa tänä kesänä 😉

  36. Annika says:

    Mua kiinnostaisi Pietarin nähtävyydet ja tunnelma hirveästi!

  37. tiia says:

    Pietari on ehdottomasti matkatoivelistallani! Museot, venäläinen kulttuuri ja ruoka kiinnostavat :-). Pitäähän tuo miljoonakaupunki vielä päästä näkemään. Mukana siis arvonnassa.

  38. PietaN says:

    Pietarista jäi hyvät muistot, olen käynyt siellä muutaman kerran. Päällimmäisenä jäi mieleen suurkaupungin tuntu, ihanaa! Katsomatta jäi liian moni juttu, joten matkaan voisi lähteä uudestaankin.

  39. Kaisa L says:

    En ole ikina kaynyt Pietarissa, mutta kovasti kiinostaisi koska olen kuullut kaupungista paljon hyvaa! Tykkaan myos erityisesti junalla matkustamisesta. Lahtisin reissuun tyttareni kanssa, tyttojen reissulle. Kesaterveiset Saksasta!

  40. Hanna says:

    Koulun kanssa käytiin 15 vuotta sitten Pietarissa. On kyllä sellainen kaupunki, joka täytyy itse kokea, muuten ei sen kauneutta ja suuruutta ymmärrä. Hienoin kokemus sillä matkalla oli ehkä Joutsenlampi-baletti esitys,jonka kävimme katsomassa. Nyt veisin mieheni tutustumaan paikkaan. Joutui viimeksi jäädä rannalle ruikuttaan. 😉

  41. En ole ikinä käynyt Pietarissa saatika muutenkaan Venäjällä, vaikka kieltäkin olen opiskellut. Olen aina haaveillut näkeväni mm. Talvipalatsin – ja mikäpä sitä kieltämään; olisihan se mukava päästä hiukan nauttimaan hyvästä ruoasta ja shoppailusta meille edullisen ruplan kurssin vuoksi.

    Ihana oli lukea teidän matkaa! <3

  42. Kyllä kiinnostaisi kovasti Pietari ja sitä jo kerran matkakohteena pohdinkin. Menisin ehdottomasti katsomaan balettia tms. Tytär kirjoitti juuri venäjän ylioppilaskokeissa, hänestä saisin hyvän tulkin matkalle, (oma venäjäntaito kun rajoittuu tervehdykseen ja kiitokseen) ja kieltä osaavana kohde olisi varmasti mieluinen hänellekin. Odotan mielenkiinnolla jatko-postauksia!:)

  43. Julia says:

    Talvipalatsi kiinnostaa! En ole aikaisemmin käynyt.

  44. Jarna says:

    Olen käynyt Venäjällä noin 15 kertaa. Matkat ovat suuntautuneet Viipuriin ja muualle Karjalaan. Eläkeläisten kanssa kotiseutumatkoja siis. Kerran olen käynyt Pietarissa ja Venäjän taiteen museo teki vaikutuksen! Se on niin valtava, että parin tunnin opastuksella raapaistiin vasta yhtä kulmaa. Paljon on muutakin näkemättä. 🙂

  45. Kaura says:

    Pietari kiinnostaisi kovasti. En ole koskaan vielä käynyt. Olen aktiivinen kaupunkilomailija, ja Pietarissa olisi vaikka mitä itseäni kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa. Tehdään aina pari kertaa vuodessa jokin reissu, ja tämä reissu olisi huikea. 😀

  46. Tiitu says:

    Venäjällä ei ole tullut koskaan käytyä, mutta kyllä ehdottomasti kiinnostaisi nähdä ja kokea Pietari. Nähtävyydet ja tunnelma, venäläinen ruoka.

  47. Laura says:

    En ole käynyt vielä Pietarissa, mutta sinne on vielä päästävä!! Eremitaasi ja Talvipalatsi kiinnostavat.

  48. Tintti says:

    Suurkaupungin syke, venäläiset herkut ja kiinnostavat nähtävyydet houkuttavat. Lyhyt junamatka olisi plussa lasten kanssa reissatessa. Matka Pietariin on suunnitteilla muutenkin.

  49. miia says:

    Eniten houkuttelee varmaan se vastakohtaisuus ja mielikuvat.. vaikea kuvitella millaista Venäjällä on, vaikka teeveestä kaikenlaista näkeekin. Veljeni asuu Lappeenrannassa eikä olla silti päästy koskaan Venäjälle asti, olisi mukava päästä 🙂

  50. Jossunen says:

    Kaksi kertaa olen käynyt Pietarissa, vuosina -95 ja 2010. Mielelläni lähtisin uudestaan, tytärtä houkuttaa limusiiniajelu, minulle kelpaisi Nevan -jokiristeily ja sushi on todella hyvää Pietarissa.;)

  51. Anne says:

    Meiltä himasta on Pietariin vain parin tunnin matka, mutta silti se on jotenkin niin kaukana, että eipä ole tullut käytyä. Tuo junamatkailu kuulostaa kyllä turvalliselta ensikertalaisen vaihtoehdolta.

    Kiitos kiinnostavasta Pietari-raportista 🙂

  52. Marita says:

    Pietarissa en ole vielä käynyt, mutta haaveissa ollut jo pitempään. Eniten houkuttaa nähtävyydet!

  53. SirkkuE says:

    Voi en ole koskaan käynyt, mutta kyllä mielelläni matkustaisin. Varsinkin kulttuuri kiinnostaa ja kaikki ihanat museot ja taidenäyttelyt. Myös olen kerännyt venäläistä posliinia joten sekin kiinnostaa ja tietysti ruokakulttuuri myös.

  54. Outi H says:

    kaksi kertaa käynyt. Hieno kaupunki ja paljon tosiaaan nähtävää. Jääkiekkopeleissä oltu kummallakin kerralla.

  55. Tiina H says:

    En ole vielä Pietariin päässyt, pitänyt kyllä 🙂 Eniten kiinnostaa kulttuuri, vanhat rakennukset ja ruoka. Meille suotuisan kurssin avulla shoppailu olisi myös kivaa 🙂

  56. marttta says:

    Pietari on vielä kokematta, ja kokonaisuus kiinnostaisi. Venäläinen kulttuuri ja rakennukset kiinnostaa.

  57. Päivi says:

    En ole koskaan käynyt Venäjällä, aina matkat ovat suuntautuneet toisaalle… Nyt alkoi kyllä kiinnostaa matka Pietariin. Varmasti olisi mielenkiintoista nähtävää!

  58. Ellla says:

    Kiinnostaisi kokea Pietarin ruokakulttuuria ja shoppailla! Ihana arvonta!:)

  59. Enni says:

    Olin Pietarissa käymässä ensimmäistä kertaa vuonna 2014 ja matkan teki ikimuistoiseksi se, että menimme samalla matkalla Pietarin kaupungin lähistöllä sijaitsevan, upean Pietarhovin palatsin alueella mieheni kanssa kihloihin. Vaikka reissussa olimmekin viikon verran, on kaupunki niin iso, että vielä jäi nähtävää ja koettavaa.
    Matkalta on jäänyt niin ihanat muistot, että lähtisin milloin vain uudelleen!

  60. Henna says:

    Pietari ja Venäjä on matkakohde, joka on niin lähellä, mutta jostain syystä se on jäänyt näkemättä. Pidän enemmän junamatkustamisesta kuin lentämisestä, joten senkin vuoksi kohde on oikein mieluinen.
    Hyvä, aito venäläinen ruoka ja vaikuttavaa arkkitehtuuri kiinnostaa.

  61. Niinuskainen says:

    Ensikertalainen ilmoittautuu täällä vaikka puolet elämästä olen asunut itärajan tuntumassa. Ehkä oikeasti jo voisi uskaltautua astumaan rajan toiselle puolelle. Olen kuullut kaupungista pelkkää hyvää ja kuvatkin sitä kertovat.

    Kiitos reissukuvauksesta 🙂

  62. Jenniee says:

    Olen käynyt, 15v sitten, ja silloin eniten mieleen jäi yökerhot 😀 Nyt mielenkiinto ihan muualla, kaupunkiin tutustuminen kävellen, ruokapaikat ym kiinnostaisivat. Ja maatuskat!! Niitä ostaisin lisää 😉

  63. Katja says:

    En ole koskaan käynyt mutta nähtävyydet kiinnostaa ja haluan aistia suurkaupungin fiiliksen.

  64. Reeta says:

    Pietari on yksi lempikohteistani. Olen ollut erityisen vaikuttunut kaupungin kauneudesta ja historian rikkaudesta.

  65. Niina says:

    Olen käynyt Pietarissa opiskeluaikoina ja haluaisin viedä nyt perheeni sinne myös. Päällimmäisenä mieleen kaupungista jäi juurikin tuo kontrasti ylellisyyden ja köyhyyden välillä. Haluaisin tutustua Pietariin seuraavaksi vähän eri kantilta kuin opiskelijaporukalla aikoinaan.

  66. Reetta V. says:

    Voi ei kun oli ihana lukea Pietari-juttuja! Itse olin viimeeksi pääsiäisenä ja haluaisin jo nyt uudestaan. Vaikka aika haastava kaupunki onkin, se on myös todella kiehtova kaikin puolin. Omia suosikkejani listasin tänne juuri eilen: http://www.reettavee.com/suosikkeja-pietarista/
    Ensi kerralla tahtoisin kokea Pietarhovin ja Rautatiemuseon. Pari ravintolaakin on jo mielessä… 🙂

  67. Päivi says:

    Olen käynyt pikaisesti Pietarissa laivaristeilyllä, josta sai varattua bussikiertoajelun ja jokiristeilyn. Valitettavasti tutustuminen oli vain pintaraapaisu, eikä päästy näkemään “tosissaan” nähtävyyksiä. Tahtosin mennä Pietariin uudestaan ja seuraavaksi vaikka pariksi yöksikin.

  68. ootpoot says:

    Pietari ja Venäjä ovat vielä kokematta. Eniten kiinnostaa ihan vain nähdä se kaikki omin silmin sekä päästä tutustumaan edulliseen ravintolatarjontaan. 🙂

  69. Katja says:

    En ole Pietarissa käynyt koskaan mutta nähtävyydet kiinnostavat 🙂

  70. Salla says:

    Pietari kokematta, joten mukaan kokeilemaan onnea! T. Salla

  71. Juha J says:

    En ole käynyt mutta olen aina halunnut mennä.

  72. Helle says:

    En ole käynyt, mutta nähtävyydet ja paikalliset ruokapaikat kiinosta

  73. Sanna says:

    Nähtävyydet kiinnostaa ja ruoka 🙂

  74. Anni says:

    En ole koskaan käynyt Pietarissa, mutta kuullut siitä paljon mielenkiintoisia tarinoita. Monta vuotta olen ajatellut haluavani käydä siellä, mutta en vain ole päässyt asiassa ajatusta pidemmälle. Jospa nyt tämä ajatus konkretisoituisi. 😀

  75. Viikke says:

    Nyt tuli tämä juttu hyvään saumaan kun Pietarin reissupäätös jo tehty heinäkuulle. En ole kaupungissa käynyt mutta pitkään ollut listalla ja tietty perusnähtävyydet ja suurkaupungin vilinä kiinnostaa. Ollapa nyt arpaonnea!

  76. Kristiina says:

    Tosi kiinnostava postaus Pietarista! Mun haaveissa on ollut Pietarin matka jo monta vuotta, mutta aina ovat kuitenkin “helpommat” kohteet vieneet viime kädessä voiton. Olen ihan hullaantunut tsaarinajan Venäjän kulttuuriin ja kirjallisuuteen, ja haluaisin todella paljon päästä tutustumaan Talvipalatsiin ja Pietarhoviin. Olen pitkälle tätä varten opiskellutkin kolme kurssia venäjää, mutta en vaan saa aikaiseksi lähtä matkalle:D apua, miten saamatonta. Jotenkin se viisumi tuntuu niin suurelta kynnykseltä. Älytöntä. Nyt täytyy skarpata, jos vaikka tänä kesänä! Tuo ruplan kurssin tilanne olisi kyllä otollinen matkalle juuri nyt.

    Lisää Pietaripostauksia odotellessa!:)

  77. Eeva says:

    Pietarissa olen käynyt kolme kertaa. Jokaisella kerralla sosiaalipuolen projektien merkeissä, joten sitä ei niin loistokasta puolta on tullut nähtyä. Rakastan kaupunkia, sen katujen tunnelmaa ja puistoja. Missään nähtävyyksissä en ole ehtinyt käymään, joten pitäisi palata joskus ihan lomalle.
    Kannattaa muuten ajella metroilla. Ne asemat ovat jo sinällään mieletön nähtävyys. Metro kulkee todella syvällä ja asemat kultaa ja marmoria. Linjat mielestäni kattavat ja selkeät.

  78. Riikka says:

    Eremitaasi on ollut kaikkein mieleenpainuvin kohde aiemmilta reissuilta. Kulttuuri ja ruoka yleensäkin kiinnostaa Venäjällä.

  79. Nonna says:

    Pietari on vielä näkemättä, vaikka Venäjääkin olen lukenut useamman vuoden. Olisikin mielenkiintoista, miten matkan luonne muuttuisi kun kielimuuri hivenen madaltuisi…

  80. Katriina says:

    Pietarin matka on ollut suunnitteilla jo jonkun aikaa.. Viime matkasta on vuosia aikaa ja kohteessa kiinnostaa nähtävyydet, ruoka, kulttuuri ja historia. Olispa nyt arpaonnea 🙂

  81. Nelliina says:

    Lapsena oon käynyt Pietarissa, mutta siitä ei ole mitään muistikuvia, joten mieluusti suuntaisin Eremitaasiin ja Talvipalatsiin 🙂 Sulla on taito tehdä elämänmakuisia postauksia, joten jatka samaan malliin. Mukaan arvontaan.

  82. Marika says:

    En ole käynyt mutta matka houkuttaisi kyllä kovasti!

  83. marsipaani says:

    Näyttää kauniilta kaupungilta, ihania kuvia 🙂 Itseä kiinnostaa venäläinen kulttuuri ja kieli jota on tullut opiskeltua pari kurssia – reissu ollut suunnitteilla jo jonkin aikaa!

  84. Anna-Mari Sipilä says:

    Pietari on ihana, enkö ole päässyt sinne vuosiin! Haluaisin matkustaa Pietariin kulttuurinnälkäisen esikoispoikani kanssa, käydä Eremitaasissa, eläintieteellisessä museossa, baletissa ja syödä piirakoita, pelmenejä, borssia…

  85. Hanna says:

    Olen käynyt Pietarissa kerran ja siitäkin on jo yli 10 vuotta. Silloin viivyimme vain yhden yön, joka on aivan liian vähän Pietarissa, sillä eihän siinä ajassa kerkiä oikeasti näkemään mitään! Olen jo jonkin aikaa halunnut käydä uudelleen Pietarissa, mutta vielä ei ole sopivaa ajankohtaa tullut. Toivottavasti reissu järjestyisi kuitenkin lähivuosina!

  86. OJM says:

    Hei, nuo säännöt eivät avaudu tuosta linkistä. Osallistun nyt kuitenkin, katsotaan jälkikäteen sitten säännöt, että onko niissä jotain huonoa, mutta siihen asti. Olisi kiva käydä pietarissa, kun tuollainen allegro mahdollisuus olisi, en ole siis koskaan käynyt. Eniten kiinnostaa arkkitehtuuri; talvipalatsi olisi kiva nähdä paikanpäällä.

  87. mari says:

    Pietarissa en ole käynyt, mutta nyt olen alkanut haaveilla matkasta. Kiehtoisi tutustua venäläiseen kulttuuriin tarkemmin 🙂

  88. Satu-Maaria says:

    Nähtävyydet kiinnostaisi. Viime aikoina muutenkin on alkanut matka Pietariin houkuttaa joten mielelläni osallistun kilpailuun.

  89. mari says:

    Mieheni on puhunut jo pitkään, että pitäisi lähteä käymään Venäjällä. Näiden matkakuvien myötä, minäkin innostun viimeistään! Venäjä, kuten myös Pietari on vielä kokematta. Eniten kiinnostaa nähdä se kontrasti loiston ja köyhyyden välillä. Olisi varmasti avartava reissu kaikin puolin 🙂

  90. svii says:

    No shoppailumahdollisuudet tulee ensimmäisenä mieleen ja upea arkkitehtuuri! Kiva kesälomamatka ja lyhyen matkan päässä 🙂

  91. Hanna says:

    Pietarissa on tullut asuttua pari vuotta, joten melko tuttu kaupunki on. Mutta aikaa siitä on jo 10 vuotta, joten nyt olis kiva lähteä lapsien kanssa kaupunkia katsomaan. Rakennukset ovat upeita ja Teremok-kioskien letut parhaita…

  92. Sonje says:

    En ole käynyt Pietarissa, mutta allegrolla olisi kätevä mennä. Nähtävyydet kuten Talvipalatsi kiinnostavat.

  93. Liisukka says:

    Pietari kohteen kiinnostaa. En ole koskaan sielä käynyt. Talvipalatsi ja muut nähtävyydet haluaisin kokea. Ja Allegrolla matkatkin taittuisi varmasti mukavasti.

  94. M says:

    Olen käynyt Pietarissa ja Pushkinissa 9.luokan opintomatkalla. Silloin teininä ei oikein osannut arvostaa kauniita nähtävyyksiä ja olisi mukava päästä tekemään Pietarin kierros uudelleen. Muistan ihmetelleeni bussin ikkunasta, miten iso kaupunki onkaan. Seinän kokoisia mainoksia, ihmisiä joka paikassa ja kaupunki vain jatkui, vaikka olimme ajaneet jo vajaa tunnin sen sen läpi. Pikkukylän tyttö oli ihmeissään!

  95. Eeva says:

    Pietarissa on käyty kerran. Eremitaasin monen tunnin jonon takia suuntasimme Venäläisen taiteen museoon. Oli mahtava paikka sekin.

  96. Mia says:

    Pietari on jo pitkään houkutellut, mutta ns.venäjäpelko on lykännyt matkaa tähän asti. Nykyään kun lukee monesta paikasta miten helppoa pietariin on matkustaa, eikä paikanpäällä tarvitse pelätä, olen päättänyt pietariin matkustaa! 😀 Alhainen ruplan kurssi houkuttaisi pienelle shoppilureissulle, hyvää ruokaa unohtamatta 🙂

  97. Elise H. says:

    Olen käynyt Pietarissa kauan sitten opiskelijamatkalla, siitä on n. 25 vuotta. Silloin oli talvi ja aivan kamalan kylmä, ei oikein tarjennut hotellilta kauas kävellä. Tärkeimmät nähtävyydet katsottiin bussin ikkunasta. Ei ollut mielestäni kovinkaan mukava se reissu, mutta varmasti kesä olisikin paljon parempi ajankohta matkustaa Pietariin. Näin vähän vanhempana osaisi nähtävyyksiäkin arvostaa ihan toisella tavalla 🙂

  98. Elina says:

    Pietarissa en ole käynyt mutta mielelläni kävisin ja matkalla shoppailisin ja katselisin kaunista kaupunkia!

  99. Erika says:

    Pietari on ihana. Käyty vuosia sitten ja suosikkini on jokiristeily ja herkulliset piiraat sekä blinit.

  100. Iisa says:

    Kävin Pietarissa tässä keväällä, ja upeinta oli ehdottomasti näkymät Iisakin kirkon katolta! 🙂

  101. maisamiisa says:

    En ole käynyt Pietarissa enkä Venäjällä muutenkaan, mutta houkuttelisi kovasti, jo tuon junamatkan helppouden ansiosta mutta myös kaupungin nähtävyydet ja ostokset :).

  102. Airiina says:

    En ole koskaan käynyt Venäjällä ja olisi kyllä kova halu päästä, osallistun arvontaan.

  103. Henna27 says:

    Talvipalatsi olisi hauska nähdä, ihana arvonta ja pidän peukkuja jo pystyssä.

  104. Peppinen says:

    Olen viimeksi käynyt Venäjällä kun olin ylä-asteella joten uusi matka ja haluan kokea ja nähdä paljon Pietarissa, kaunis kaupunki ja paljon nähtävää on.

  105. Sanna says:

    Nähtävyydet, ruoka ja shoppailu!

  106. erdy says:

    Olen käynyt Pietarissa bussimatkalla äidin kanssa muutama vuosi sitten, kun olin 17, eli siis… 2007! Vietimme siellä uudenvuoden vaihteen, ja oli kyllä erittäin vaikuttava ja historiallinen kaupunki! Muistan, että kävimme oopperassa, Eremitaasissa ja matkatoimiston illanvietoissa, niistä päällimmäisenä mieleen jäi kömpelö valssini itse Pakkasukon kanssa, Putinin uudenvuoden puhe ja ensikosketus samppanjaan SEKÄ vodkaan saman illan aikana, hups 😛

    Nyt haluaisin lähteä sinne uudestaan “aikuisena” (ja 3 vuotta lukiossa venäjää opiskelleena, lähes kaiken tosin unohtaneena) eli vähän kertaamaan kielitaitoa ja näyttämään Venäjän meininkiä syksyllä valmistuvalle insinöörimiehelleni 🙂

  107. KirsiT says:

    Hei
    En ole ennen käynyt Pietarissa, jääkiekon MM-kisoihin piti mennä, mutta sitten lomat ei natsannut. Perinteiset nähtävyydet tietenkin on nähtävä ja hyvä ruoka on aina parasta matkoilla.

  108. Kirsi says:

    En ole koskaan käynyt Venäjällä ja kiinnostusta kyllä olisi kovasti. Haluaisin päästä shoppailureissulle ja tutustumaan kaupungin upeisiin nähtävyyksiin.

  109. Marika says:

    Pietari ja koko Venäjä vielä valitettavasti kokematta. Palaisin halusta nähdä juuri tuon kuvailemasi kaupungin kaksijakoisuuden: rikkauden ja köyhyyden rinta rinnan. Aurinkoa kesään!

  110. LM says:

    Viipurissa kävin viimekesänä pikaisesti. Nyt haluaisin päästä Pietariin sen nähtävyyksiä näkemään.

  111. Tuire says:

    Olen ajatellut, että pitäisi ottaa juna Pietariin. Olen käynyt siellä kauan sitten laivalla. Pietarissa on niin paljon palatseja, joissa tahtoisin vierailla. Ihana reissu teillä on ollut!

  112. Haiha says:

    Olen käynyt Pietarissa pikaisesti kaksi kertaa. Verikirkko on ehdottomasti mahtavin muisto; se oli niin upea! Myös Eremitaasi ja muut hienot palatsit varsinkin ulkopuolelta katsottuna ovat ihanaa katsottavaa, joten lähtisin kyllä mielellään uudestaan Pietariin.

  113. anu says:

    En ole koskaan käynyt Pietarissa, mutta olen aikanaan käynyt Leningradissa 😀 ja kyllä se tuo talvipalatsi oli vaikuttavin sillä matkalla 🙂 Olispa ihana lähteä käymään!

  114. Nohna says:

    Pietarissa on tullut käytyä työn puolesta parisenkymmentä kertaa, mutta lomamatka sinne olisi mahtava!
    Vaikutuksen tekee aina kaupungin koko. Se on vaan jotain niin käisttämätöntä, ja kuinka lähellä se onkaan!

  115. Pau says:

    Pietari on aivan ihana paikka, siellä pari kertaa olen käynyt venäjän kieliopintojen tiimoilta. Lähtisin koska tahansa takaisin, mutta jotenkin viisumin hankinta tuntuu niin vaivalloiselta (miten tyhmä tekosyy!), etten matkaan ole lähtenyt haaveilusta huolimatta. 🙂

  116. Anne says:

    Lähellä oleva mielenkiintoinen kohde on jäänyt käymättä. Upeat nähtävyydet ja upea venäläinen ruoka kiinnostaisivat!

  117. Tuija says:

    Pietari on kokematta, ja juurikin Talvipalatsin ja Eremitaasin haluaisin nähdä ainakin. Meillä on ollut aikomuksena tehdä tuo junamatka jo useampana kesänä, mutta jotenkin se on vain jäänyt.

  118. Tanjuska says:

    En ole koskaan päässyt Pietariin tai Venäjälle muutenkaan – olen arka lähtemään ilman venäjänkielen taitoa, mutta houkutus on silti suuri. Etenkin talvipalatsin haluaisin kokea sekä aistia muuten kaupungin tunnelmia.

  119. *Minna* says:

    Olisi mahtavaa päästä käymään Venäjällä. En ole koskaan käynyt ja matka olisi varmasti aika jännittävä. Loman suunta olisi ratkaistu 🙂

  120. Jenni says:

    Pietari on hieno kaupunki! 2kertaa olen käynyt ja vieläkin haluaisin mennä!!Mieleeni on erityisesti jäänyt jokiristeily Nevalla,eremitaasi, sekä kesä ja talvipalatsit. Myös Romeo ja Julia Marinski teatterissa oli vaikuttava kokemus!suosittelen!

  121. siru says:

    Venäjä vielä käymätön maa. Pietari kiinnostaisi kyllä kovasti.

  122. Minttu says:

    En ole koskaan käynyt Venäjällä. Siskoni on jo pidempään halunnut käydä Pietarissa, joten veisin hänet sinne, jos onni osuisi kohdalleen.

  123. AnnA says:

    En ole vielä Pietarissa käynyt mutta houkuttelisi kovasti.Varsinkin kun junalla matkustaminen olisi niin vaivatonta.Talvipalatsi olisi kiva nähdä.

  124. Liisa says:

    Kävin viime syksynä venäjän alkeiskurssin ja siitä lähtien olen haaveillut Pietarin matkasta. Ottaisin mukaan äitini, joka haluaisi myös kovasti käydä Pietarissa.

  125. Sari Jokinen says:

    Hei,

    En ole koskaan käynyt Pietarissa, mutta Leningradissa olen kerran käynyt. Venäjä samanaikaisesti viehättää ja myös hieman pelottaa: eksotiikka ihan naapurissa, tuttua ja samalla outoa.

    Isoäitini puhui Venäjää ja kävi itsenäisyyden alkuvuosina usein Pietarissa ostoksilla.Veisin koko perheeni mieluusti Pietariin.

  126. mirva says:

    Pietari,ja ylipäätään koko Venäjä on aina kiehtonut kulttuurillaan Haluaisin kokea jotain uutta ja erilaista perheen kanssa ja kartuttaa yhteistä muistojen laatikkoa.
    Blinejä ja erilaisia liharuokia odotan jo kuola valuen Tämä olisi myös samalla lahja miehelleni,valmistuessaan pitkällisen uurastuksen jälkeen

  127. Miia says:

    Olen jo pitkään haaveillut Pietarin matkasta! Erityisesti tällä hetkellä ruplan kurssin vuoksi houkuttelevat ravintolat, kauneudenhoito ja ostokset 🙂

  128. Anu says:

    Venäjällä on tullut käytyä monta kertaa ihan “juurimatkoista” Viipurin kanavaristeilyyn ja Pietarin kaupunkilomaan asti, mutta lasten myötä en ole vuosiin käynyt Venäjällä. Pietarhovi teki lähtemättömän vaikutuksen ja kirkko veren päällä ja kaihertamaan myös minua. Sisälle kun emme viime reissulla ehtineet.

  129. Suvi says:

    Olen kerran käynyt ja koko kaupunki teki suuren vaikutuksen! Ja halun päästä sinne uudelleen! 😉

  130. Ulla says:

    Kerran olen Pietarissa käynyt. Marraskuun kylmä viima ja sade oli reissussa ikävintä. Emeritaas oli vaikuttava ja paljon siellä jäi näkemättä.

  131. Anne says:

    En ole (vielä) Pietarissa käynyt mutta kiinnostaa kyllä kovasti. Eniten varmaan houkuttaa nähdä ihan peruselämää siellä, katsella ihmisiä ja tietysti myös loisteliaita nähtävyyksiä, kuten Iisakinkirkko ja Talvipalatsi muun muassa.

  132. Tia says:

    Kerran olen käynyt Pietarissa ja upeaa olisi mennä uudelleen. Eremitaasissa voisi käydä uudelleenkin, nähtävää jäi ☺

  133. Tiitu says:

    Tämä tulisi kuin tilauksesta. En ole koskaan käynyt, mutta suunnitelmissa on ollut jo jonkin aikaan. Nyt tavoitteena mennä heinäkuussa.

  134. Maria says:

    Olen käynyt Pietarissa useamman kerran. Keskustan perinteiset nähtävyydet ovat kaikki näkemisen arvoisia, samoin edullinen ruoka ja shoppailu mahdollisuudet vetävät kaupunkiin aina takaisin. Ehdottomasti lempipaikkani Pietarissa on Jelaginin saari, jonka puisto on aivan taianomaisen kaunis ja täynnä söpöjä oravia. Itsekään en ole ikinä ehtinyt käydä kirkossa veren päällä sisällä, jos pääsisin uudestaan Pietariin, niin se täytyy käydä katsastamassa läpi.

  135. Mi says:

    Olen käynyt Pietarissa kerran, noin 15 v sittene. Veikkaan, että paljon on muuttunut siitä. Eremitaasi oli ainakin todella vaikuttava.

  136. Johanna says:

    Pikkutyttönä olen vanhempien mukana käynyt Leningradissa. Eipä siitä Venäjä reissusta paljoa muista. Mutta jokunen mielenkiintoinen muisto jäi 🙂 ja lisää muistoja olisi kiva saada. Nyt peukut pystyyn!

  137. Mariakuu says:

    Pietarissa ihastuttaa kaupungista välittyvä historia ja suurkaupungin tunnelma. Kaupunki on täynnä nähtävää ja koettavaa. Edellisestä käynnistä jo muutama vuosi ja olisi ihana lähteä sinne jälleen.

  138. Satua. says:

    Olen kerran käynyt Pietarissa. Suurimmanvaikutuksen teki kaupungin monimuotoisuus.
    Parhaiten jäivät mieleen kanaaliristeily ja Dostojevski kotimuseo.

  139. Marjo says:

    Em ole koskaan käynyt Pietarissa. Voisi kyllä joskus käydä, vsikuttaisi kiinostavalta paikalta.

  140. Suvi says:

    En ole päässyt käymään vielä Pietarissa opiskelijabudjetin vuoksi. Eremitaasi ja muut palatsit, ostokset, kulttuuri ja ruoka yms. kiehtoo ja haluaisin päästä tutustumaan niihin 🙂

  141. saana ahola says:

    En ole käynyt Pietarissa, mutta pienestä asti olen haaveillut ja äidin kanssa matkaa suunnitellut. Olisi huippua päästä kokemaan kaupunki. Olen siis mukana arvonnassa 🙂

Kommentoi