Hei ihanat, ja suloista perjantai-iltaa!
Täällä on tänään vietetty vapapäivää pienimmän kanssa, ja oltiinkin jo heti aamulla matkalla mummulaan leivoslaatikko kainalossa. Pikku Olof (kyllä, uudella perheenjäsenellämme on nyt nimi!) on oppinut hienosti hiekkalaatikolle, ja vauvan uskaltaa jo jättää kotiin valvomatta. No, eipä tuo nyt vielä jaksa kauheasti kuin syödä ja nukkua. Niin ja puske ja kehrätä! Ja Olof syö muuten edelleen ihan valtavasti. Vatsa paisuu vieläkin jalkapalloksi, kun raukka varmaan pelkää, että tarjoilu loppuu. No, onneksi tämä on kuulemma ihan normaalia, ja meno tasoittuu varmaan muutamassa päivässä.
Nyt haluisin kuitenkin tulla vielä kiittämään teitä ihan jokaista tästä “myötäelämisestä”. Pikkukisu on tullut meille jäädäkseen, ja näin on oikein hyvä!
Vain elämää ei vieläkään oikein kolahda mulle, mutta nappaan nyt kirjani ja sukellan sohvalle muiden seuraan. Ihanaa iltaa ja kauniita unia teille kaikkille!
Ihana Olof!!! <3 Facebook muistutti että tasan neljä vuotta sitten olit täällä Helsingin KappAhlissa siinä kantistapahtumassa missä minäkin pyörähdin Niin se aika juoksee!
Ihanaa viikonloppua!
T. Johanna
Ihana Olof tosiaan! ♡
Ai siitä on nyt neljä vuotta! Apua!!!
Juuri viikko sitten kävelin siitä kappiksen ohi, ja mietin, että kohta on se aika vuodesta. Eli meidän muutostakin tulee se neljä vuotta.
Kiva, että olet yhä langoilla! ♡
Ihanaa, kun annoitte pienelle kodin. ♡ Ei pysty ymmärtämään viattomia luontokappaleita hylkääviä ihmisiä. Pikku-kisu sai ihanan elämän itselleen teidän kanssa. Tuli niin hyvä mieli. Ihanaa viikonloppua teille. ♡
Kiitos, Heidi! ♡
Me ollaan kaikki tosi rakastuneita pikkuiseen Olofiin. ♡
Ihanaa viikonloppua myös sinne!
Elämä tuo vastaansa yllättäviä asioita
Tiedä mikä tarkoitus pikku-Olofilla onkaan teidän elämässä
Niinpä! Kyllä tämä oli jollakin tapaa tähtiin kirjoitettu käänne. ♡
Ihana Olof kuin sisarensakin edellisessä postauksessa. Sydän sulaa. Sinulla on kultainen sydän! Me kävimme juuri tänään löytöeläintalossa katsomassa kissoja poikani (kohta 12v). Niin ihania. En voi käsittää kuinka ihmiset hylkäävät lemmikkejään. Poika haluaisi kovasti kissan meille. Minäkin kyllä, mutta silti epäröin. Olen kissaihminen aivan täysin (ja muutenkin erittäin eläinrakas)… Minä sain kissan juuri tuossa 12 vuoden iässä ja kasvoimme yhdessä aikuisiksi. Meidän kissa eli 18 vuotiaaksi ja luopumisen tuska oli suuri. Silloin päätin etten enää ottaisi (koskaan) uutta kissaa. Mutta … mietitään. Jos meille tulee kissa, haluan antaa loppuelämän kodin jollekin löytökissalle
Nauttikaa pienestä pallerostanne!
//Johanna
Voi että, ymmärrän huolesi tuosta kiintymisestä ja surusta. Eilen juuri siskoni ilmoitti, että hänen kissavanhukselleen, pikkuiselle Pöystille, on varattu aika viimeiselle matkalle. Tuntuu ihan käsittämättömälle, koska Pöysti on ollut kuvioissa “aina”. Sisko tietenkin itkee asiaa ja tippa se tuli omaankin silmään.
Silti itse ajattelen, että niin lasten, kuin aikuistenkin, pitää oppia ymmärtämään elämästä myös tämä puoli. Jossain kohtaa se tulee meille kaikille vastaan, kun joudumme luopumaan läheisestä. Ihmisestä tai eläimestä. Ja silloin kai harvoin kukaan katuu sitä, että sai viettää sen yhteisen ajan, jakaa elämänsä ja rakastaa. ♡
Ihanaa viikonloppua sinne. ♡
Heips, minä olen juuri näihin kohtaloihin uskova, joten jokin tarkoitus tällä kisulla oli jäädä teidän hellään huomaan:)Ihanaa viikonloppua -Marja
Ihan varmasti tämän oli tarkoistuskin tapahtua. Uskon siihen myös itse. ♡
Ihanaa viikonloppua myös sinne!
Voi pelastajat <3 Ihan mahtavaa että annoitte Olofille kodin ja tulee kisunen saamaan varmasti paljon rakkautta, lämpöö ja silitystä!
On tämä kyllä yksi iloinen perhetapahtuma, ehkä koskettava myös omalla erikoisella tavallaan. Aamulla juuri sängystä (miehen kainalosta) kömpi lämmin ja huriseva pakkaus. Paikka on todellakin löytynyt! ♡♡♡