Voi että. Nyt en oikein edes tiedä, mistä aloittaisin tätä asiaa kertomaan, sillä suloisten kissakuvien lisäksi tällä tarinalla on myös surullinen kääntöpuolensa. Mutta lähdetään nyt vaikka siitä, mistä kaikki alkoi.
Eilen oli tosiaan ihana lämmin päivä, ja päätin päivällisen jälkeen nakata Klaaran rattaisiin ja lähteä sulattelemaan pasta-ateriaa. Naapurin pojan oli tarkoitus tulla meille, joten Niilo jäi hetkeksi yksin kotiin. Tehtiin Klaaran kanssa 40 minuutin hikilenkki aivan ihanissa fiiliksissä ja kun siinä viiden jälkeen saavuttiin kotipihaan olikin vastassa aikamoinen porukka. Naapurin poika oli tullut äitinsä ja pikkuveljensä kanssa ja miehenikin oli kotiutunut. Jotain oli kuitenkin tekeillä; tiedättehän miten sellaiset asiat aistii jo kaukaa.
No siinä ne olivat. Kaksi pientä kissanpentua, jotka olivat kovasti pyrkineet meille. Naapuriin oli jo soiteltu, ja naapurit olivat soitelleet edemmäs. Laitettiin Facebookiin kuvaa ja kyselyä, vielä tarkistettiin joku talous soittamalla… Mutta ei, kukaan ei kaivannut kissanpentuja. Toki se varmaankin jossain syvällä sisällä oli meille kaikille tiedossa, mutta jotenkin sitä tietysti haluaa uskoa siihen mahdollisuuteen, että kaikki olisi kuitenkin ihan hyvin ja karkulaiset vain pitäisi palauttaa. Kaksi pientä kävivät ahnaasti kiinni ruokaan ja veteen. Mitä todennäköisemmin yksikertainen nälkä ajoi kaksikon meille.
Meillä on tässä naapuri, joka on enemmänkin ollut tekemisissä löytöeläinten kanssa, ja hän tuli myös paikalle kesken työpäivänsä. Harjaantunut silmä tarkasteli pennut ja huomasi korvapunkin jätöksiä. Mutta mitä kissoille tehdään? Hän ei voisi ottaa kahta pentua tuosta vain, koska taloudessa on jo sekä koira, että kaksi kissaa. Löytöeläinkotiin/koiratarhurillekin soitettiin, mutta hei, katsokaa nyt noita! Niinpä me sitten sovittiin, että vähän myöhemmin naapuri tulisi noutamaan pennuista toisen, ja toinen jäisi meille – ainakin toistaiseksi.
Näissä kuvissa pentukaksikko turvautuu toisiinsa meidän kuistilla ennen kuin toinen noudettiin uuteen kotiinsa. Ja kyllähän me kovasti sitäkin mietittiin, voiko kaksikkoa edes erottaa. Niin tiiviisti he kehräsivät toisiaan vasten. Parin tunnin päästä naapuri saapui takaisin penturuokien kanssa, ja toinen kissoista lähti hänen mukaansa. Siihen me sitten jäätiin tämän toisen kanssa ihmettelemään, että mitäs tässä nyt sitten tehdään.
Se taisi olla aikaisen viime keväänä, kun Niilo lähti naapuriin leikkimään ja tuli itku silmässä kotiin. Tienposkessa makasi kaksi kuollutta kissanpentua. Hirveä tapaus, ja vaikka sillekin halusi jotenkin löytää edes jollain tapaa luonnollista selitystä, ymmärrän kyllä, että kissat on siihen tarkoituksella heitetty. Niistä on haluttu vain yksinkertaisesti päästä eroon. Tuo tapaus luonnollisesti kosketti myös lasta aika voimakkaasti, ja eilen se palasi ajatuksiimme.
Koska mun sisällä on joku, mikä haluaa aina viimeiseen asti uskoa parhaisiin ja onnellisimpiin loppuihin, sanoin lapsille että tämä pentu voi jäädä meille, mutta meidän pitää varautua, että oikea omistaja löytyy ja kissa lähtee omaan kotiinsa. Yön yli nukuttuani totesin kuitenkin miehelleni, että mikäli kissoilla on omistaja, en ehkä halua antaa raukkaa takaisin. Järki sanoo, että se omistajasuhde ei ole kovin tiivis, ja tätä mieltä oli tänään eläinlääkärikin. Hän perusteli heitteillejättöä sillä, että kissa on aliravittu, ja tässä, 10 viikon iässä, se olisi korkeintaan tullut lähimmästä talosta näillä etäisyyksillä. Kyselijöitäkään kun ei ole ilmaantunut. Valitettavasti tämä aika vuodesta on kai juurikin se, kun löytöeläinkodit pullistelevat kissoista ja moni tiputtaa pikkupallerot matkastaan. Tällä kertaa pallerot olivat kuitenkin elossa.
Nyt sekä meillä, että naapurissa, on eläinlääkärin tarkistamat, rokottamat ja loishäädöt saaneet kissanpennut. Perheemme vahvistui pitkästä aikaa pienellä pojalla, jonka rokotuskortissa tosin vielä on nimen kohdalla tyhjää. Jonkin sortin kissanristiäiset on kai tiedossa.
Meidän perheen ei ollut suinkaan tarkoitus kasvaa, eikä suunnitelmissa ollut ollenkaan toisen kissan hankkiminen. Mutta kaipa tämä on se tilanne, jossa kohtalo laittoi sormensa peliin. Vielä edelleen katsomme rauhassa, miten yhteiselo eläinten kesken sujuu, ja mikäli ongelmia tulee, asiaa täytyy miettiä uudelleen.
Kaikesta huolimatta nämä olivat nyt kuitenkin jonkin sortin vauvauutisia. Meitä on nyt yksi lisää!
Mutta hyvät ihmiset: Leikkauttakaa kissanne, jos ette ole 100 prosenttisen varmoja, että haluatte pentuja ja olette valmiita pitämään niistä huolta!!! Pätee uroskissaan samalla tavalla kuin narttuunkin. Facebookista löytyy jopa sivu, joka markkinoi erilaisista leikkauskampanjoista, ja sitä kannattaa mainostaa, vaikka itselläsi ei kissaa olisikaan.
Onneksi on hyväsydämmisiä ihmisiä <3 Hellyyttäviä kuvia!
Näiden kanssa oli aika helppo olla hyväsydäminen. Juurikin kun ovat niin hellyttäviä. ♡
Voi että, mikä söpöläiskaksikko. On niin surullista, että ihmiset hylkäävät eläimiä, ei pysty ymmärtämään. Ihan käsittämätöntä, että aikuiset ihmiset toimivat vastuuttomasti
Onneksi pikkuiset ovat nyt turvallisissa paikoissa.
Itse olen vähän salaa “toivonut”, että meidän tiellemme (kuvaannollisesti, ei konkreettisesti…) tupsahtaisi jotain vastaavaa – joku kotia vailla oleva pieni, jolle voisimme antaa hyvän kodin. Menetimme koiramme viime keväänä (iso nyyh) ja nyt meillä on vain yksi kissa. En ihan ehdoin tahdoin ota uutta lemmikkiä tähän hulinaan (eli arkeemme), mutta jos joku sattuisi ihan hirveästi olemaan hyvän kodin tarpeessa, niin voisin taipua harkitsemaan…
Toivottavasti siellä uusi perheenjäsen kotiutuu mutkattomasti!
Surullista tosiaan, vaikka täytyy myöntää, että surullisuuden lisäksi se viimekesäinen tapaus oli kyllä jotain, mikä laittoi ihan hirveästi myös vihaksi. Tällä kertaa onneksi kävi paremmin. ♡
Hei mitäpä jos lähtisit käymään löytöeläinkodissa. Sinne voi vaikka kiikuttaa vanhoja pyyhkeitä tai muuta tavaraa, mitä yleensä kaipailevat. Samalla voi kenties sattua tielle jotakin.
Itse olen vähän sitä mieltä, että niin lasten kuin eläintenkin kanssa sitä “oikeaa aikaa” ei tule odottamalla. Se elämä vai muovautuu oikeaksi.
Tuo on kyllä ihan varmasti totta, että “oikeaa aikaa” ei välttämättä tule koskaan odottamalla. Itse kuitenkin matkustan työkseni ja muutenkin menoja ja kulkemisia on meillä sen verran paljon, että ainakaan pentua ei olisi järkeä ottaa – pitää olla aikaa kouluttaa ja opettaa jos lemmikin meinaa hankkia. Plus lisäksi meillä perheen pienimmällä (2,5v.) oli tänä kesänä voimakkaita allergiaoireita koivusta ja samalla testattiin muutkin allergeenit, ja kissa ja koira pääsivät listalle :/ Kissastamme (ja edesmenneestä koirasta) oireita ei ole tullut, mutta pitää tässä vähän seurailla tilannetta, eikä hötkyillä lemmikkiasian kanssa – ei olisi kovin vastuullista ottaa ja joutua sitten luopumaan
Olet ihan oikeassa, vastuullista hötkyily ei tuossa tilanteessa olekaan. Ja ehkä nyt onkin kyse vähän ajoitusta suuremmista asioista. Allergiat ja reissutyö ovat asiota, jotka eivät välttämättä kovin hyvin, tai ainakaan helposti, istu yhteen lemmikin hankkimisen kanssa.
Aivan upeaa, että naapurisi kanssa annoitte kodit pikkuisille. Ovat niin valtavan söpöjä!
Todella söpöjä! ♡
Kyllä näille ihan mielellään kodin antaa, ja antaahan eläin aina jotakin myös takaisin. Suloista hurruttelua on ainakin saatu kuunnella.
Ei vaan voi käsittää miten julmia ihmiset on! Mutta onneksi myös meitä muita on olemassa ja ihanaa kun annoitte pienelle kodin. Porissa toimii Tuiskun rakkaat lemmikit, Tuisku etsii hylätyille eläimille uusia koteja. Kolme vuotta sitten aika tarkalleen otin(ostin) sieltä toisen koirani, valloittavan sekarotuisen joka oli aiemmin ollut kahdessa kodissa ja nyt piikille menossa. Nyt tämä rakas on saanut mun luota loppuiän kotinsa ja kyl hän on aika onnellinen. Mä varmaan ottaisin kaikki maailman elukat mut onneks järki toimii vielä
Onnea uudesta perheenjäsenestä!
Meillä oli lapsuudenkodissa myös löytöeläinkodin koira. Hienoa toimintaa tekevät nuo paikat. ♡
Ihmisten julmuus on kyllä käsittämätöntä. Mutta tällä kertaa tälläkin oli tarkoitus. ♡
Niin ihanaa, että tällä tarinalla on onnellinen loppu! Siis vaikka nyt kävisi niin, että pentu ei teille sopeutuisi, ei pikkuisen tarvitse enää lähteä peloissaan itse etsimään itselleen loppuelämän kotia.
Kyllä kertakaikkiaan raastaa sydämestä ajatella, miten jotkut ihmiset voivat olla niin käsittämättömän julmia ja raakoja viattomia eläimiä kohtaan! Tietämättömyydestä ei luulisi enää tänäpäivänä kuitenkaan olevan kyse..
Jep, onhan toi oikeesti ihan käsittämätöntä, miten ihmiset toimii. Tavallaan vaan vieritetään se “ongelma” muiden ihmisten harteille. Ja onhan tuo nyt ihan jo kai rikoskin. Harmi, että meillä ei suomessa kovin kummoiset rangaistukset taida olla tässäkään.
Nyt onneksi näyttää, että kaikki menee hyvin, ja homma toimii. Toki aika näyttää, mutta en juuri jaksa uskoa, etteikö me kaikki mahduttaisi saman katon alle. ♡
Tällaisesta kuullessa tulee niin paha mieli, mutta onneksi nyt kävi lopuksi näin onnellisesti. Aivan mahtava juttu, että annoitte kodin pienelle hylätylle kissalle. En voi käsittää miten kukaan voi hylätä viatonta eläinlasta.
Onneksi tällä tarinalla oli sentään se hyväkin puolensa! ♡
Voi miten ihana loppu tarinalla. Olette kyllä ihania ihmisiä ja miten suloisia kisut ovat. En ole “kissaihminen” en tykkää ollenkaan kissoista, mutta jos kohdalle tulis, on ne yhtä ihania, kuin muutkin eläimet ja paikan aina järjestäisin tuollaisessa tilanteessa. Kenellekään ei saa tehdä noin, että jättää hoitamatta/huolehtimatta, jos on eläimen ottanut ja jos ei pysty hoitamaan, pitää ymmärrä huolehtia uusi koti.
Onnea uudesta perheenjäsenestä!
Kiitos, Päivi. ♡
Mieheni on myös ollut äärettömän kissavastainen. Kun aikanaan sanoin, että nyt meille tulee kissa, pelkäsin vähän reaktiota. No, Kyllin ensimmäisenä iltana meillä, mies jo lirkutteli kissalle ja sen jälkeen hän on ollut kissaihminen ihan 100 prosenttisesti. Kissalla kun on sellainen hassu ominaisuus, eli se hurmaa omistajansa ihan varmasti. Usko pois, saatat joskus ihan hyvin huomata muuttuneesi kissaihmiseksi.
♡
Poikkeuksia ovat ainoastaan nämä viheliäiset eläintenhylkääjät. Heihin ei taida toimia mikään.
En voi mitenkään ymmärtää ihmistä, joka eläimelle haluaa tuottaa pahaa. Ihanaa, että tällä tarinalla oli onnellinen loppu ja suloiset kissat saivat kodin. Ja hienoa, että lapsetkin kasvavat ympäristössä, jossa eläimiä kunnioitetaan ja kohdellaan hyvin.
Tässä kohtaa oli onni, että tarinalla oli ne kaksi puolta. ♡
Meillä lapset ovat nyt ihan innoissaan, kun tavallaan ollaan annettu lupa kiintyä. Ihan aluksi yritin vähän toppuutella, koska tiedän, että se luopuminen on vaikeaa itsellenikin.
♡ Olisin toiminut ihan samoin. Onnea uudelle perheenjäsenelle. Oli tarkoitus muuttaa teille.
Uskon itsekin niin, että tällä oli selvästi tarkoituksensa. ♡
Ihanata kaverukset ja tarinalla onnelline loppu. Valitettavasti kissa on edelleen aivan aliarvostettu lemmikki ja vielä tänäkin päivänä valitettavasti suomessa on kissapopulaatioita jotka lisääntyvät hallitsemattomasti ja joista kukaan ei huolehdi. Ainoa oikea ratkaisu on tosiaan se että huolehditaan että se oma kissa on leikattu jos se ulkona kulkee. Oli se sitten tyttö tai poiks kisu. Mutta mahtavaa että näiden kahden kisun elämä kääntyi hyväksi ennen talven pakkasia.
Valitettavasti itsekin saanut näitä populaatio-ongelmia nähdä aika läheltä. Ja vaikka täällä “maalla” viranomaisapua on helpompi saada kuin kaupungissa, niin kyllähän näissä tapauksissa prosessi on tosi hidas. Mutta onneksi on ihmisiä, jotka tekevät tärkeää työtä. Tosin onhan se julman kuuloista loukuttaa kissoja, mutta yleensä populaatiossa on niin paha sisäsiittoisuus, että kissat kärsivät monestakin vaivasta.
Nämä kaksi tuskin olisi pärjännyt talveen asti. Mutta nyt en jaksa edes miettiä sitä, vaan haluan olla iloinen pikkuisesta kissavauvastamme.
Tästä syystä (nyt ketään moralisoimatta) meillä on kissoina alunperin kodittomat siskokset, jotka ovat steriloitu ja elelevät turvallista sisäleijonan elämää
Ystäväpiiriin kuuluu monenlaista “kissakuntaa” eli näkemyseroja löytyy.
Toki näkemyseroja pitää monessakin asiassa olla, mutta kyllähän vastuullinen toimiminen ja ihan lakien ja määräysten noudattaminen ovat niitä, joiden pitäisi vaikuttaa.
Kissa on mielestäni helppo lemmikki, mutta ei siitä silti saa tehdä liian helppoa. Lemmikin ottaminen tarkoittaa aina vastuunkantamista.