Unelmieni vuosi 2017 (kalenteriarvonta)

13.12.2016

Vuosi lähestyy loppuaan ja viimeistään joulun jälkeen on jonkinlaisen tilinpäätöksen aika. Jäätiinkö miinukselle, vai päästiinkö plussalle. Kyse on 365 (tänä vuonna 366) päivän kokonaisuudesta, yhdestä kalenterivuodesta, jonka jätämme taaksemme aloittaaksemme uuden. Harvoin tuo tilinpäätös kuitenkaan perustuu laskelmiin tai taulukointiin, vaan enemmänkin siihen yleisfiilikseen, jolla hyvästelemme kulunutta vuotta. Tulokseen vaikuttaa toki loppuvuoden mieliala, mutta myös ne vuoden kohokohdat, joiden perusteella rakennamme itsellemme jonkinlaisen kokonaiskuvan menneestä.

Kuten jokaiseen elettyyn vuoteen, myös vuoteen 2016 mahtuu niin hyviä kuin huonojakin päiviä. Viikkoja, joina arki on rullannut tasaisen varmasti, ilon- ja onnenhetkiä, sekä tietenkin myös päiviä, joina on joutunut miettimään koko olemassaolonsa tarkoitusta. Silti vuosi 2016 jää mieleeni positiivisesti. Olen opetellut armollisuutta ja rentoutta, joiden avulla myös ne pimeimmät hetket ovat muuttuneet vahvuudeksi. Valoksi, jonka avulla olen jälleen pystynyt kulkemaan omaa tietäni.

Hulluinta kaikessa on ehkä se, etten pysty keksimään tästä kuluvasta vuodesta ainoatakaan ulkoisilla mittareilla määritettävää saavutusta. Silti sisälläni on vahva tunne siitä, että olen saavuttanut hurjan paljon. Kenties vuoden suurin oivallus onkin se, että hyvä kumpuaa sisältä, eikä niinkään kerskaile ulospäin.

unelmieni-vuosi-1

Yksi tähänastisen elämäni suurimmista ja tärkeimmistä opeista on se, ettei kaiken tarvitse edetä ja tapahtua suurin harppauksin. Onni on enemmänkin pitkää helminauhaa, joka kiinnittää yhteen pieniä asioita ja punoutuu valmiimmaksi pikkuhiljaa elämän edetessä. Oikotietä ei ole, ja välillä joutuu jopa purkamaan jo aikaansaatua, mutta kokonaisuus on lopulta kaunista katseltavaa, ja sitä on syytä pysähtyä ihastelemaan myös matkan varrella. Tätä samaa oppimista ja oivaltamista toivon elämältä myös seuraavalle vuodelle, sillä ajatus siitä, että olisin jollakin tapaa valmis ihminen, on tippunut kyydistäni jo aikoja sitten.

unelmieni vuosi 3

Tuleva vuosi tulee siis jatkamaan jo löydettyä linjaa, ja edessä on useampiakin mielenkiintoisia tapoja hyvän olon säilyttämiseen. Yksi niistä Unelmieni Vuosi -kalenteri, jonka sain käsiini jo syksyllä.

Kalenterissa yhdistyy perinteinen päivyri, joka jo sellaisenaan auttaa arjen suunnittelussa ja organisoinnissa, mutta tylsien sivujen sijaan kyseessä on kirja, josta löytyy kauniita kuvia, kiitollisuuspäiväkirja ja aarrekartta. Itse asiassa, jokaisen päivän kohdalla on tilaa kolmelle kiitollisuuden aiheelle ja jokaiselle kuukaudelle on erikseen aukeama, josta löytyy niin valmiiksi tehtyjä rastituskohtia, ja tyhjät rivit jokaisen omille arjen ilostuttajille. Aukeaman toinen sivu on varattu muistiinpanoille, ja tilaa on sen verran paljon, että pakollisten arkisten asioiden rinnalle pystyy hyvin mahduttamaan myös omia unelmia, haaveita ja havaintoja. Kalenterin lopussa on muovitasku, jossa on valmiina aarrekarttapohja. Omasta aarrekartastani en nyt laittanut tähän kuvaa, koska koen sen vielä hieman liian henkilökohtaisena jaettavaksi kanssanne.

Unelmieni Vuosi -kalenterin sivuilta voi lukea mietelauseita, ja niihin on tarkoitus raapustaa myös omia oivalluksia. Parasta on kuitenkin se, että yksi kalenteri riittää niin ajanhallintaan kuin elämänkin hallintaan, eikä laukussaan tarvitse kuljettaa useampaa kirjaa.

unelmieni vuosi 5Kalenterin takaa löytyy tehokaksikko Merja Pesonen ja Frida Steiner. Merja on markkinoinnin, myynnin ja yrittäjyyden ammattilainen, ja Frida puolestaan monelle tuttu valokuvaaja ja visualisti Koti Kaupungin Laidalla -blogista.

unelmieni vuosi 2

Sain ilon arpoa ihanan Unelmieni Vuosi -kalenterin myös teidän lukijoiden kesken, ja kommentoimalla tätä postausta olet mukana kalenterin arvonnassa. Arvon toisen kalenterin myös Facebookin puolella kaikkien fb-seuraajien kesken, eli nyt voi tuplata voittomahdollisuutensa helposti. 🙂

Kerro kommentissasi yksi haave vuodelle 2017. Sen ei tarvitse olla mikään henkilökohtainen paljastus, tai suurikaan saavutus, eli älkää turhaan kainostelko! Jätä kommenttisi viimeistään perjantaina 16. 12. 2016, ja olet mukana kalenterin arvonnassa!

Ihanaa talvipäivää!

Tallenna


234 Responses to “Unelmieni vuosi 2017 (kalenteriarvonta)”

  1. Ihana kalenteri. Minun yksi haaveeni vuodelle 2017 on tasapainon löytäminen.

  2. Tanja says:

    Terveyttä koko perheelle. Aina elänyt sitku-elämää mutta tajunnut viime aikoina että pitää nauttia jokaisesta päivästä eikä elää tulevaisuudessa “sitku” on laihempi,rikkaampi yms.
    Ihanaa joulun odotusta sinulle!

  3. Linda says:

    Unelma on löytää pienissä hetkissä onni!!!!

  4. idahhh says:

    Voi ihana arvonta! 🙂 kalenteri tulisi hyvään käyttöön eikä ensi vuoden kalenteria edes vielä hankittu. Haaveeilen että saisin kokea yhtä reissurikkaan vuoden kuin tänäkin vuonna ja kirjailla ja väritellä reissuja kivoilla eriväreillä kalenteriin 🙂

  5. Mervi says:

    Haaveilen uudesta terassista, lämpöisestä kesästä ja siitä, että osaisin enemmän nauttia pienistä arjen hetkistä 🙂

  6. Inka says:

    Ensivuonna tavoitteena on saada terveellinen ja raikas olo sekä pysyä siinä olotilassa.
    Ihana kalenteri 🙂

  7. TuLreslife says:

    Ihana tuo kalenteri. Ainahan meillä jokaisella on uuden vuoden kynnyksellä unelmia ja toiveita tulevan suhteen. Sehän on selvää että toivon läheisilleni ja itselleni mm terveyttä, menestystä ja onnellisuutta. Myös turvallisuus on ollut aiempia vuosia enemmän ajatuksissani. Toivon kaikille päättäjille viisautta jotta me kaikki saisimme turvallisen huomisen ja vuodesta 2017 tulisi hyvä vuosi.

  8. LeenaK says:

    Vuosi 2016 oli erittäin raskas, haaveilen, että voisin olla armollisempi itseäni kohtaan, hyväksyä omat virheeni ja antaisin itselleni luvan olla onnellinen nykyisestä elämästäni.

  9. Mökö says:

    Elää hetkessä, ei odottaa aina jotain.

  10. Hanna says:

    Elää ja nauttia ihan arkisista asioista yhden vuoden iän saavuttavan tyttäreni kanssa kotona ❤️
    Kalenterin antaisin lapselleni joskus aikanaan, muistoksi hänen äitinsä ja hänen taaperovuodesta ❤️

  11. Oona says:

    Ihana kalenteri <3 haaveeni ensi vuodelle on löytää tasapaino ja kokea onnea myös niistä pienimmistä asioista!

  12. MamaEle says:

    Hei!

    Ihana kalenteri.

    Lämmöstä ja kesästähän sitä aina unelmoi.. ja jostain ihanasta reissusta oman perheen kanssa.

    On ollut ihana vuosi, vaikka raskaskin välillä.. olkoon tuleva vuosi voittoisa ja kaunis

    Hyvää viikkoa✋

  13. Heli says:

    Kaunis kalenteri:)
    Itse tavoittelen vuodelta 2017 tiettyä tasapainoa, sekä jatko-opinto paikkaa:)

  14. Heini says:

    Haave… toive uudelle vuodelle on:
    terveys, ilo ja onni.

  15. Mariia says:

    Ihana arvonta! Haaveeni vuodelle 2017 on; mielenkiintoisten töiden löytyminen & eläminen hetkessä!
    Elämä on parasta just nyt tässä ja mutta kyllä niitä haaveitakin pitää olla! Kun ne on kirjoitettuna on helpompi mennä niitä kohti rohkeasti!

  16. Sanna says:

    Toivon uudelta vuodelta terveyttä ja että saataisiin vihdoinkin uusi terassi ja talo maalattua.Myös ikimuistoisia hetkiä oman perheen kanssa. <3

  17. Mari says:

    Haaveena enemmän aikaa läheisten kanssa. Kiitos ihanasta blogista!

  18. moonangel says:

    Miehen kanssa olisi mukava päästä reissuun yhdessä. Lisäksi toivon parempaa onnea ensi vuodelle, tämä vuosi on ollut raskas.

  19. Ida says:

    Vuosi 2017 jospa pienet toiveet toteutuisi:))

  20. Hanna S. says:

    Ihana kalenteri. Haaveena vuodelle 2017 on uuden kodin pikku remontit ja perheen kanssa enemmän yhteistä aikaa vauva-arjen pyörteissä! 🙂

  21. Salla says:

    Haaveeni uudelta vuodelta on saada enemmän terveyttä, ystäviä ja iloa, tasapainoa arkeen 🙂

  22. SariT says:

    Toivon itselleni ja kaikille läheisilleni rutkasti terveyttä! Elämäniloa ja auringonpaistetta, iloista mieltä ja positiivisuutta! Kykyä nauttia pienistä elämän iloista sekä kykyä elää hetkessä!

  23. Natasha says:

    Unelmissani olisi parempi uusivuosi. Vanha vuosi oli henkisesti ja fyysisesti erittäin raskas, toivoisin siis kevyempää tulevaisuutta. Ja paljon niitä onnen hetkiä. Unelmien kartta on ollut jo jonkun aikaa mielessä, joten olisi hienoa voittaa kalenteri ja toteuttaa tämä.

  24. Lotta says:

    Toivon uuteen vuoteen onnea ja terveyttä, sekä uutta keittiötä 😉

  25. Pimassou says:

    Kiitollisuuden tunne kaikesta elämässä.

  26. Eeviregina says:

    Ihana kalenteri! Ensi vuodesta toivoisin stressitöntä ja että kaikki suunnitellut työkuviot toteutuisivat sujuvasti.

  27. Tinja says:

    Haaveeni tulevalle vuodelle on oppia olemaan armollisempi itselleni ja nähdä hyvää jokaisessa päivässä.

  28. Julia says:

    Iltasatu joka ilta lapsille.

  29. Aidafoun says:

    Haaveeni vuodelle 2017 on että osaisi enemmän elää hetkessä. Jotenkin se vain unohtuu ajoittain. 🙂
    aidafounnn@gmail.com

  30. Mari says:

    Omat tavoitteeni liittyvät myös paljon itseni kehittymiseen ja henkiseen kasvuun; kohti parempaa minää, jota kohti mennään osana arkea ja osana elämää. Paljon siis samaa kuin sinunkin tekstissäsi. Liekö elämänvaihe vai trendi, joka nostaa tällaisia tavoitteita nyt niin kovasti esille? 😉 Kalenteri sopisi näihin tavoitteisiin siis oikein hienosti, ja siksi minä kerrankin osallistun arvontaan; nyt vain pitää toivoa kovasti voittoa! 🙂

    Mukavaa joulun odotusta!

  31. Heidi says:

    Mulla on kaksi toivetta. Toivon pojan ihottumalle helpotusta viimein, tämä vuosi ollut hyvin raskas siltä osin ja olisi myös ihana päästä muuttamasn yksiin ihanan mieheni kanssa näin kahden vuoden etäseurustelun jälkeen.

  32. Tarja says:

    Minä toivoisin ensi vuodelle erityisesti terveyttä ja lepoa. Raskas vauvavuosi on vienyt mehuja ja sairasteltukin on. Jospa joulunaikaan saisi edes hieman rauhoituttua!

  33. Mirka says:

    Mulla on haaveena kodinhoitohuone sekä uusi kylppäri. Ja sitten ei niinkään ehkä haaveena, vaan toivon että jokaisena päivänä vuonna 2017 muistaisin elää hetkessä ja nauttia juuri siitä hetkestä 🙂

  34. Maisa says:

    Suurin toiveeni ensi vuodelle on tahdin hidastaminen. Tuntuu, kuin olisin juossut vuoden läpi. Melko raskaita hetkiä takana (ja edessäkin), toivottavasti tuleva vuosi on hieman keveämpi. Mieli toiveikas!

  35. Wilhelmiina says:

    Itse toivoisin lisää koulu motivaatiota ja muutenkin iloa vuoteen!:)

  36. Minttu says:

    Ihana kalenteri♡ Uusi vuosi tuokoon tullessaan lisää kykyä elää hetkessä turhia murehtimatta, pienistä asioista nauttien ja iloiten ♡

  37. Camilla says:

    Toiveena olisi saada äiti terveeksi❤

  38. Maarit says:

    Hieno kaleneteri! Terveyttä itselle ja läheisille. sitruunapippuri at luukku com

  39. Hanna says:

    Toivon ensi vuodelle, että pystyisin paremmin elämään hetkessä ja olemaan kiitollinen asioista mitä minulla on.

  40. Annika says:

    Kaunis kalenteri ja varmasti kiva täyttää. 🙂
    Toivon vuodelta 2017 että vihdoinkin löytäisin sen unelmieni omakotitalon maaseudulta 🙂

  41. H says:

    Vähemmän herkkuja itselle ja enemmän aikaa läheisille <3

  42. Susanne says:

    Eiköhän se ole se terveys. Ilman sitä kaikki ne muut haaveet jäävät tekemättä…

  43. Hk says:

    Toivon, että vuonna 2017 oppisin ajattelemaan useimmin positiivisesti ja ottamaan asiat rennommin nauttien kyseisestä päivästä.

  44. Ninni says:

    Oppia ikä kaikki. Rentoutumista täytyy ihan harjoitella, ja toivoa ensi vuodelle paljon pieniä mukavia muistoja elämäni helminauhaan. Se oli kivasti Emilia kirjoitettu. 🙂

  45. Mari Vee says:

    Toiveeni on saada takaisin menetetty.

  46. Iida says:

    Toiveeni ensi vuodelle on opiskelupaikan saaminen syksi 2017 -> ja että vuotena 2017 ei tapahtuisi kamalasti mitään kovinkaan vakavia ja ikäviä asioista kun tuntuu että tää vuosi on ollut pelkää epäonnea..

    Aivan ihana kalenteri!❤️

  47. anna s. says:

    Terveys 🙂

  48. Tytti says:

    Haaveenani on suorittaa partiojohtajaperuskurssi mahdollisimman hyvin 🙂

  49. Marika says:

    Olen viime vuosien aikana kasvanut paljon, saanut itseluottamusta, oppinut hengähtämään, olemaan armollisempi itselleni jne. Osittain oppi on tullut kantapään kautta, osittain aktiivisesti työstämässä. Suurin haaveeni ensi vuodelle on että vihdoin uskallan ja myös onnistun toteuttamaan monen vuoden ajan pohtimani asian. Asian joka vaikuttaa koko loppuelämääni ratkaisevasti. Ihana erilainen kalenteri, jonka arvonnassa olen mieluusti mukana. Aina on hyvä löytää arjen positiiviset jutut ja muistaa ne päällimmäisenä. Näin jää kuluneesta vuodestakin positiivinen yleiskuva.

  50. Ankku says:

    Ihana arvonta, voi kun onnistaisi! Ensi vuodelta toivon todellista diagnoosia vaivoihini sekä terveyttä.

  51. Sonja says:

    Toivon ensi vuodelle hetkessä elämistä ja työkuvioihin selkeyttä ja uutta potkua.

  52. Anna says:

    Oma haaveeni vuodelle 2017 on olla rohkeampi ja heittäytyväisempi! Tämän eteen tahdon itse tehdä töitä! 🙂

  53. jessika says:

    tasapaino ja positiivinen mieli ja asenne

  54. Tiina says:

    Tämä olis ihana voittaa!

  55. Sanna says:

    Yksi toiveeni ensi vuodelle olisi päästä ulkomaille.

  56. Naapurin tyttö says:

    Mistäkö haaveilen?

    Viime vuosien alati kiristyvä vauhti ja ympäristön kovenevat vaatimukset ovat vieneet minulta usein ilon ja rauhan sydämestä. Kunpa löytäisin näissä muutosten pyörtessä taas itseni ja tapani tehdä asioita. Että jaksaisin rakastaa ja olla läsnä kaikkein Rakkaimmilleni. Että herkkä mieleni ei kantaisi liiaksi kuormaa. Että löytäsin taas kutsumukseni ja rauhan ja rakkauden myös tärkeääkin tärkeämmän työni ääressä…

    Siitä minä haaveilen!

  57. MarjaKoo says:

    Haaveena on olla enemmän sovussa itsensä kanssa, puhua kaunimmin itselle ja olla armollisempi.

  58. Tiika says:

    Toivon ensi vuodelta sitä, että viimeinkin oppisin pyähtymään hetkeen ja nauttimaan kaikista niistä hetkistä, jolloin voi vain olla tuntematta syyllisyyttä kaikesta siitä, mikä on vielä tekemättä. Toivon myös, että saisimme läheisteni kanssa elää terveinä ja onnellisina myös ensi vuonna.

  59. Irene says:

    Haaveilen rennoista vapaapäivistä!

  60. Mamma A. says:

    Hmm toivon ensinnäkin,että terveys pysyisi ennallaan tai parempana ja tietysti terveyttä myös perheenjäsenille.Toinen iso toiveeni on, että löytäisin ammatillisen suunnan ja punaisen langan jota seurata.

  61. Arja Rintala says:

    Haaveilen…… että löytäisin itselleni kiinnostavan työn. Toivoisin myös että oppisin nauttimaan jokaisesta hetkestä jossa olen onnistunut. T-Arja-

  62. Harriet G says:

    Haaveilen että voisin oppia stressaamaan vähemmän ja nauttia hetkessä olemisessa.

  63. Johanna says:

    Haaveissa…

    Uusi, energisempi minä:)

  64. Katya says:

    Haaveena ja tavoitteena puolimaraton!

  65. Tiitu says:

    Toivon, että vuonna 2017 löytäisin töitä tai pääsisin opiskelemaan. Niin ja tietysti, että päiviäni sulostuttaisi kaunis ja käytännöllinen kalenteri 🙂

  66. Marjaana says:

    Haaveilen terveydestä.

  67. milli says:

    Haaveilen siitä, että tulisin raskaaksi 🙂

  68. Petra says:

    Toivon ensivuodesta vieläkin parempaa kun nykyisestä ja rauhaa koko maailmaan

  69. Ansku says:

    Haaveilen siitä, että saisin graduni viimein valmiiksi, ja valmistuttuani mieluisan työpaikan.

  70. Tanja says:

    Ihana Uusi elämä ♡

  71. Sirkkun says:

    Itselle ja läheisille terveyttä!

  72. Toivon tulevalta vuodelta kiireettömyyttä ja kykyä pysähtyä näkemään ympärillä oleva kauneus.

  73. Sari V. says:

    Toivon, että ensi vuonna osaisin ottaa asiat rennommin, olisin onnellisempi ja kerkeisin/huomaisin nauttia myös elämän pienistä asioista.

  74. Hanna says:

    Toivon ensi vuodelle iloa ja energiaa!

  75. Susanna says:

    Vaeltamaan alpeille ❤

  76. Emilia says:

    Valmistuminen koulusta 🙂

  77. Jelena says:

    Opiskeluissa pärjääminen 🙂

  78. Ipe1961 says:

    Haaveilen kesälomareissusta ulkomaille. 🙂

  79. Niina says:

    Haaveilen kaikesta mikä liittyy hyvää elämään.

  80. Laura says:

    Voi miten ihana arvonta! Mun toiveenani olisi valmistua lopultakin koulusta – näin neljän amk-vuoden jälkeen… 🙂

  81. Elina.P says:

    Haaveilen toisesta pienestä valkoisesta koirasta 🙂

  82. Minttu says:

    Että opinnäytetyö valmistuu ajoissa toukokuuhun mennessä 🙂

  83. Kukka says:

    Minun toiveeni vuodelle 2017 on se, että saisin mieluisan uuden työpaikan valmistumiseni jälkeen.

  84. Heidi says:

    Olla murehtimatta etukäteen asioista. Että osaisin nauttia tästä hetkestä, pelkäämättä aina pahinta.

  85. Mervi says:

    Haaveena on päästä kesällä reissuun.

  86. AP says:

    Onnistuisin vähentämään stressintekijöitä elämässäni ja onnistuisin useammin nauttimaan hetkestä, läsnäolosta.

  87. Helle says:

    Ihana arvonta! Tervettyä koko perheelle ja itselle myös uuden työn!

  88. Täti Ruskea says:

    Haaveilen pitkäaikaisen unelmani toteutumisesta ja perheen kanssa yhteisestä ajasta.

  89. Johanna says:

    Toivon kovasti, että monen ulkomailla asutun vuoden jälkeen paluumuuttohaaveemme Suomeen toteutuisivat ja pienet lapsemme saisivat viettää sen myötä paljon enemmän aikaa rakkaiden isovanhempien kanssa.

  90. Annika says:

    Minun mottoni ensi vuodelle tulee olemaan tuo kalenterissakin mainittu ” päästä irti kaikesta siitä, mikä ei ole sinulle hyväksi”

  91. Anna says:

    Haaveilen, että pääsisin ensimmäiselle yhteiselle ulkomaanmatkalle lasteni kanssa. 🙂

  92. Emilia says:

    Unelmoin päivätyöstä, jotta voisin antaa enemmän aikaa tärkeimmille ihmisille eli perheelle ja omalle hyvinvoinnille.

  93. Iina says:

    Haaveena saada auttaa tarvutsevia yhä edelleen, mutta saada siitä elanto!

  94. Sari says:

    Toivon että suunniteltu New Yorkin matka toteutuu

  95. Sanna Lauronen says:

    Voih. Minun haaveeni vuodelle 2017 olisi, että saisin kursittua itseäni kokoon ja oppisin nauttimaan vielä enemmän elämän pienistä iloista. Myös lisälempeys itseäni kohtaan olisi hienoa oppia.

    http://minunelamaniminunpalapelini.blogspot.fi/?m=1

  96. Marita says:

    Toivoisin, että voisin olla enemmän läsnä läheisteni elämässä ensivuonna.

  97. suvi says:

    Uusi työpaikka:)

  98. Eveliina says:

    Haaveena olisi saada toivottu opiskelupaikka 🙂

  99. Katinka says:

    Haaveilen, että vuonna 2017 kehityn edelleen ihanissa harrastuksissani joogassa ja tankotanssissa.

  100. Hanna says:

    Oma koti 🙂

  101. Maria says:

    Toivoisin muutaman tunnin viikossa aikaa jotta voisin pitää huolta myös itsestäni näiden ruuhka vuosien keskellä❤️

  102. Marjaana Tapala says:

    Kalenteri olisi ihanaa saada, unelmia joka päivälle

  103. Tare says:

    Tämän kalenterin todella tahtoisin muistuttamaan arjen pienistäkin iloista. Terveys ja perheen hyväolo tulee tietysti aina ensimmäisenä, mutta haaveena olisi muutama design hankinta.

    Tare

  104. Meri80 says:

    Toivon ensi vuodelle terveyttä ja iloisuutta Haluan voida hyvin ja olla energinen, oppia uusia asioita, hymyillä, olla ystävällinen muille ihmisille ja ennen kaikkia nauttia elämästä ja oppia elämään tässä hetkessä

  105. jasminella82 says:

    Haave on, että miehen ihana idea menee läpi ja koemme jotain mistä emme ole edes haaveilleet! jasminella82@gmail.com

  106. Anita Törni says:

    Ensi vuodeksi unelma että voin tehdä työtä (vaikka osa-aikaistakin), josta nautin ja rakastan…Uuden ammattini auttamistyötä.Olla onnellinen ja kiitollinen jokaisesta päivästä

  107. lilliputti says:

    Hei, jo tämän kalenterin kansi näyttää jotenkin uuden alulta,olisi ihana kirjoittaa alkavan vuoden tapahtumia tällaisiin kansiin! Itselleni toivoisin selkeyttä koulutus- ja työelämään. Rohkeutta tarttua uuteen.

  108. Lau says:

    Minun perheessä on tänä vuonna ollut vakavaa sairastamista, ja nyt vihdoin aletaan olla voiton puolella siitä. Eli minun toive ja unelma ensi vuodelle on että koko perhe pysyy kutakuinkin terveenä. Sitä arvostaisin.

    Mukavaa joulun aikaa!

  109. hilkka says:

    Haaveilen reissaamisesta 🙂

  110. Kati says:

    Voi että, ensi vuodelle on monia haaveita. Eniten toivon, että osaisin pysähtyä ja nauttia elämästä uuden perheenjäsenen kanssa.

  111. Minna says:

    Unelmien vuotena opin jättämään työasiat työpaikalle ja elämään stressittömämpää elämää.

  112. SariK says:

    Haaveena hyvä vuosi.

  113. Heli Jäämaa says:

    Vapauttaa energiaa karsimalla turhaa tavaraa

  114. Jasmin says:

    Ylioppilaskirjoituksista kunnialla suoriutuminen on varmaankin yksi vuoden suurimpia haaveita. 🙂

  115. Tiins Luukkonen says:

    Viime kesänä oli ensimmäistä kertaa Villa Zilga, meidän yhdessä rakentamamme, minun unelma, vanhoista ikkunoista rakennettu kasvihuone käytössä. Saimme ihanan paljon kurkkuja ja tomaatteja. Kun näin syksyllä eka kerran tämän ihanan kalenterin, niin ajattelin että tuon kyllä haluan ehdottomasti toteuttamaan seuraavan vuoden unelmia. Miten ihanaa on seurata kalenterin avulla kasvun ihmettä sekä satoa ja muistella tulevina vuosina puutarhan kukoistusta. Toimii mukavasti myös tukemassa uutta juoksuharrastustani ja loputtomia unelmiani Toivottavasti aattona saan tämän hartaan ja ainoan joululahjatoiveeni avata paketista (miehiin ei aina voi täysin luottaa) Kalentetin ajattelin ostaa ystävälleni, joka täyttää tammikuun alussa 50v. ikäkriisi painaa ja nyt on hänenkin kyynisyys saatava käänytmään unelmien vuodeksi Kiitos teille ihanan kalenterin toteutuksesta❤

  116. Anniina says:

    Toiveeni vuodelle 2017 on saada olla edelleen syöpävapaa ja viettää tavallista perhearkea! ❤️

  117. Ninna says:

    Ihastuttava arvonta ja lumoava kalenteri. Tänne olisi ihana täytellä mietteitä, toiveita ja tunnelmia. Haaveena ensi vuodelle nauttia loppuvuoteen saakka kotona olosta iltatähtemme kanssa, tukea isompia koulutiellä ja onnistua hiljalleen sovittamaan taas yhteen töihin paluu ja pikkulapsiarki. Pieniä ja suuria asioita samaan aikaan ❤️

    Joulun odotuksen taikaa ja kiitos kauniista blogistasi,

    Ninna

  118. Anni says:

    Elämäni muuttuu tulevana vuonna suuresti kun palaan syksyllä työelämään äitiyslomien ja hoitovapaiden jälkeen.
    Toiveena siis uusi inspiroiva työ. Ilmassa haikeutta ja toisaalta odotan kaikkea muutosta innolla. Ennen olin riippuvainen kalenterista mutta näinä muutamana kotiäitivuotenani olen nauttinut “kalenterittomasta” elämästä. Tietysti kaikkea menoa ja merkintöjä vaativaa on ollut mutta olen tietoisesti halunnut elää vapaammin ja rennommin.
    Nyt olen päättänyt hankkia jälkeen kalenterin tulevalle vuodelle, koska luulen että tuleva vuosi kaikkine muutoksineen sitä vaatii.
    Haluan myös sanoa että olen lukenut blogiasi muutaman vuoden ja jotenkin kirjoituksistasi on viime aikoina huokunut tasapaino ja onnellisuus ja sellainen rennompi ote elämään. Kiitos kauniista blogistasi!

  119. Maiju says:

    Haave olisi löytää uusi ihana työpaikka.

  120. OutiS says:

    Voide toteuttaa vihdoinkin matka rakkauden sukulaisten luo Yhdysvaltoihin.

  121. Sanmaria says:

    Omaan aikaan enemmän sisältöä, jotain muutakin, kuin lisää töitä….
    Tämä kalenteri varmasti auttaisi suunnittelemaan arkea paremmin. Mulla jää yleensä aina kalenterin osto tammikuulle…. Ei ole kivaa aloittaa uutta työ vuotta niin…

  122. Miukkis says:

    Haaveena olisi saada vihdoin moni keskeneräinen ja kaappiin haudattu käsityö päätökseen ja valmiiksi!

  123. Johanna says:

    Toivon ensi vuodesta juuri sitä unelmieni vuotta ja uusien ovien avautumista. Mukavia hetkessä elämisen päiviä ja hauskoja hetkiä. Terveitä energisia aikoja joista saisin nauttia läheisten ja ystävien kanssa!

  124. Sari says:

    Unelmani olisi että saisin vihdoinkin aloitettua jatko-opinnot, joista olen jo muutaman vuoden haaveillut.

  125. Henna says:

    Toivoisin oppivani olemaan positiivisempi ja iloitsemaan arjesta.

  126. Anna says:

    Opiskeluihin keskittyminen ja kuntoilun lisääminen ovat ehdottomasti ensi vuoden haaveita. Aion nemyös saada! ☺️

  127. Tulevana vuonna yritän opetella elämään hetkessä ja olemaan enemmän kiitollinen pienistä ja arkisistakin asioista 🙂

  128. Maarit says:

    Toivon osaavani tarttua hetkeen ja nauttia siitä kaikesta hyvästä mitä minulla on.

  129. Merja Aittomäki says:

    Ensi vuodesta olisi tarkoitus tulla Unelmieni vuosi joten kalenteri tulisi tarpeeseen 🙂

  130. Sirja says:

    Valmistun vuoden alussa unelma-ammattiini ja toivoisinkin pääseväni tekemään niitä hommia täysipäiväisesti ensi vuonna 🙂

  131. Pirkkoliisa Haakana says:

    Ensi vuosi unelmien vuosi: pääsen eläkkeelle❤️ Kalenteri olisi ihana!

  132. Sanna says:

    Muutto uuteen asuntoon ja itsestään lisää oppiminen, minuuden etsintää. Kalenteri jelppaisi siinä!:)

  133. Kaura says:

    Pyrin nauttimaan hetkistä, yritän olla stressaamatta liikaa.

  134. Eila Nurminen says:

    Unelmana on pysyä terveenä ja liikkua – kävellä, pyöräillä, uida ja vihdoin saada ylimääräiset kilot pois. Jospa sokeriarvotkin olisivat sitten ok. Lapsenlapsen hyvinvointi on kuitenkin ihan ykkönen ja omien lasten.

  135. Mirella says:

    Suurin haaveeni ensi vuodelle olisi niinkin merkittävä kuin se oma sisustuskauppa. Nähtäväksi jää, toteutuuko haaveeni jo ensi vuonna. =)

  136. Kirsi says:

    Pari vuotta on mennyt sairaslomalla ja kuntoutustuella, vaikea-asteisesta masennuksesta toipuessa, elämän näyttäessä liian pitkään niitä tummia kivun ja surun värejä ja voimien lopulta ehdyttyä ja sairastuttua. 1.1.2017 alkaa taas työkykyisen arki ja askel askeleelta uudenlaisen elämän rakentaminen, yhä hapuilevat, mutta silti määrätietoiset askeleet kohti unelmia <3 luovaan työhön siirtymistä kokoaikaisesti ja isohkoa painonpudotusta.

  137. Sannis says:

    Haaveilen monistakin asioista, tänään päällimmäisenä mielessä on ollut tyttären tulevat ylioppilaskirjoitukset. Toivon onnistumista ja että pystyn järjestämään asiaan kuuluvat juhlat.

  138. ValMa says:

    Toiveena ensi vuodelle on terveyttä kaikille läheisille ja itselle.

  139. Päivi says:

    Unelmia on vaikka mitä, mutta yksi toive, että saisin olla terveenä. Tutkimuksia, sairastelua on ollut pitkin syksyä koko ajan ja epävarmuus/tietämättömyys/huoli kalvaa mieltä.
    Päivi

  140. Rmariannas says:

    Ajanhallinta. Aikaa ja voimia olla äitini tukena raskaana aikana ja olla enemmän ystävien kanssa. Aikaa pitää itsestäni huolta ja päästä liikkumaan. Ei ole helppoa aina työpäivän jälkeen, kun on vielä perhe ja kotikin hoidettavana.

  141. Sanna says:

    olla onnellinenja tehdä rohkeita ratkaisuja sen saavuttamiseksi,onni tulee itsestä,ei muiden ihmisten eikä ulkoisten asioiden kautta, kalenteri ollut joulupukin toivelistalla

  142. liinail says:

    Että läheiseni pysyvät ehdottomasti terveenä <3

  143. Minna says:

    Ensi vuoden suurin haave on lähteä lasten kanssa matkalle johonkin lämpimään paikkaan.

  144. Katri says:

    Tulevana vuotena toivoisin, että olisin hyvässä kunnossa (synnytyksen jälkeen) ja perheenikin säisi säilyä terveenä. Ja, että osaisin iloita pienistäkin asioista päivittäin!

  145. Anu says:

    Unelma ensi vuodelle on lomamatka koko perheelle johonkin lämpimään ja kauniiseen paikkaan ja mieleinen opiskelupaikka esikoiselle!

  146. Eija says:

    Paluu työelämään kotiäitivuosien jälkeen.

  147. Sarppa says:

    Löytää se oma juttu elämässä, jota haluaisi tehdä ja kehittää

  148. Mari V says:

    Ulkomaan matka olisi haaveissa 🙂

  149. Maria M says:

    haaveena olisi rauhoittua (nyt menee liian kovaa) ja toisaalta saada rohkeutta tehdä suuria päätöksiä mihin suuntaan sitä menee

  150. Elise H. says:

    Haaveilen uudesta ihanasta asunnosta, toivottavasti se toteutuu ensi vuonna 🙂

  151. Mari V says:

    Haaveissa olisi ulkomaan matka 🙂

  152. Oona says:

    Mukana ehdottomasti. Unelmieni vuoteen kuuluu lapsien ja itseni terveenä pysyminen. Ja ehkä myös omakotitalo ja ikuinen hääkuume <3 Ihana arvonta. <3 ja sulla muuten ihan tosi ihana blogi <3

  153. V says:

    Mukana! Unelmien vuoteen paljon töitä ja omatalo. Siinäpä sitä! Mukana!

  154. Karoliina says:

    Haave ensi vuodelle olisi saada tuntea, että onni on todella arjen pienissä hetkissä ja ihan vain siinä, että saa
    Nauttia sellaisesta ihmeestä kuin arki!

  155. Joulun tyttö says:

    En haaveile enkä toivo muuta, kuin että mieheni vanhemmat hyväksyisivät hänet sekä lapsemme ja haluaisivat olla heidän kanssaan.

  156. Tiina says:

    Tuo kalenteri olisi ihana. Toivon, että oppisin olemaan armollisempi itselleni ja nauttimaan juuri niistä pienestä asioista ja hetkistä. Arki kolmen alle 8v kanssa on hektistä. Ja toivoisinkin, että oppisin ottamaan aikaa itseni huolehtimiseen.

  157. Asta says:

    …että osaisi elää hetkessä!!!

  158. Sanna says:

    Muutto uuteen kotiin jota on useampi vuosi rakennettu.

  159. Laura says:

    Haaveilen uudesta työstä ja kauniista työympäristöstä. 🙂

  160. Johanna says:

    Haaveena kiitollisuus jokaisesta päivästä.
    Kalenterin antaisin lahjaksi ihanalle ystävälleni, joka sitä varmasti osaisi arvostaa.

  161. Ella says:

    Toivoisin terveyttä ja positiivisuutta!

  162. Lillian says:

    Oi, tämä olisi ihana ja auttaisi toiveeni toteuttamisessa: että tulisi kirjoitettua itselle ylös muistiin niitä pienenpieniäkin hetkiä arjen keskeltä. Sitä useamman lapsen äitinä tuntuu että päivät, viikot ja kuukaudet vilisee niin nopeaa että oikein pelottaa mitä tästä kaikesta myöhemmin enää muistaa. Lupasin siis itselleni että alan kirjoittaa päiväkirjamaisesti, edes vähän joka päivästä ja nimenomaan myös niitä kiitollisuudenaiheita ja haaveita <3

  163. Siri says:

    Ensi vuosi on muutosten vuosi. Koulusta valmistuminen ja työkuvioiden täyskäännös siintävät keväällä, toivon kaiken sujuvan hyvin.

  164. Sanna says:

    Kaksi vuotta asumista kaksioissa viisi henkeä+koira, viimein muutto KOTIIN <3

  165. Nina says:

    Toivon että pysymme terveenä ja kaksi pientä tyttöäni voi hyvin ja kasvaa.<3

  166. Maarit says:

    Yksinäiselle ystäväksi

  167. MYY says:

    Onnellisuuteen tarvitaan usein aika vähän. Kuin kaikki otetaan pois ja elää veitsenterällä ymmärtää vihdoin mikä oikeasti on tärkeää; rakkaat ja läheiset. Unelma on saada olla rakkaiden kanssa tavallisessa arjessa ja suht ok kunnossa.

  168. tiitu says:

    Yksi haave: kunnon naurut aina silloin tällöin! Se on niin rentouttavaa!

  169. Eeva says:

    Valokuvausopinnot, uusi kasvihuone… Suurempana se, että koko perhe olisi terve ja pääsisimme yli muutamasta kauhean vaikeasta ongelmasta.

  170. Minna says:

    Kunpa pääsisin entistä useammin ratsastamaan 🙂

  171. Johanna says:

    Toiveeni on, että kaikki rakkaat ja läheiset pysyisivät terveinä ja minä saisin Nähdä omin silmin – ihastella ja rustailla tuota ihanaa kalenteria (näön kokonaan menettäneenä)…

  172. Ripi says:

    Toivoisin oppivani nauttimaan elämästä tässä ja nyt, enkä aina murehtisi menneitä tai surisi etukäteen tulevaa. Omalla hyvinvoinnilla on niin paljon vaikutusta myös koko perheen hyvinvointiin!

  173. Tiina H says:

    Onnellista aikaa ja hyvää oloa toivon omaan tulevaan vuoteeni!

  174. milka suomalainen says:

    Vuoden 2017 aikana toivon kehittyväni vaatetusalan opintoihini liittyen. Toivon myöskin oppivani rakastamaan enemmän ja armollisemmin niin toisia kuin itseänikin.

  175. Susanna says:

    Haaveena olisi, että läheiset pysyisivät terveenä ja itsekin löytäisi enemmän aikaa harrastamiseen, rentoutumiselle ja säilyttäisi kokonaisvaltaisen hyvän olon 🙂

  176. Marjuska says:

    Haaveena kyky elää tässä hetkessä, vähentää murehtimista ja ainaista stressaamista. Löytää ilo pienistä hyvistä asioista 🙂 Siinäpä tavoitetta kerrakseen…

  177. klaara says:

    Suurin haaveeni vuodelle 2017 on, että osaisin karsia elämästäni turhat asiat ja jäisi itselle aikaa. Ja että oppisin sanomaan joskus ei, sillä ei sota yhtä miestä kaipaa, vai miten se sanonta meni.

  178. Mia says:

    Tulevan vuoden haaveeni on oppia unelmoimaan ja heittäytymään mukaan elämän pyörteisiin! Uskon, että se olisi ihanaa ja onnellisuutta lisäävä ja tärkeä taito. Jalat maassa tallaaja osaan kyllä olla, mutta haluaisin oppia kulkemaan myös pää pilvissä :). Hassua, mutta totta!

  179. Mia says:

    Vuoden 2017 unelma on tulla rohkeammaksi ja uskaltaa luottaa siihen, että elämä kantaa tavalla, tai toisella oikeaan suuntaan

  180. Minttu says:

    Unelmien vuotena 2017 aion elää rennommalla otteella ja nauttia arjen pienistä iloista.

  181. Noora says:

    Unelmien vuotena 2017 osaisin ottaa sopivasti rennosti,nauttia arjen pienistä asioista…Olisi sopivasti perhe,-parisuhde ja omaa aikaa sekä aikaa ystäville! Ja ennen kaikkea terveyttä meillä kaikilla! <3

  182. Maria says:

    …niin et oppisin nautimaan jokaisesta hetkestä eikä sitku… pikku mieheni on jo 8-vuotias ja pian ei enään huuda et ääääiiitiiiii tules katsoo…

    Tähtipölyä,
    kuusentuoksua,
    kulkusten kilinää,
    Iloa ja Joulurauhaa sinulle ja perheellesi <3
    -Maria

  183. Aurinkoinen says:

    Löytää mukava työpaikka 🙂

  184. s says:

    Vuodelta 2017 toivon rauhallisuutta ja tasapainoa elämään.

  185. Milli says:

    Haaveena ensi vuodelle olisi viettää koko kesäloma mökillä!

  186. Katju says:

    Vuoden 2017 haaveena on muutto “maalle”, vähän kauemmas Helsingin keskuskustan sykkeestä (joka sekin on kyllä aivan ihanaa ja sitä tulee varmasti myös ikävä), haaveena on myös säästää Japanin matkaa varten. 🙂

  187. Suvi says:

    Kalenteri kuulostaa ja näyttää aivan ihanalta. Tuli heti hyvä fiilis kuvia katsellessa ja kun kerroit kalenterin sisällöstä. Tuollaisen me kaikki tarvitsisimme. Että osaisimme iloita ja olla kiitollisia myös niistä arjen pienistä asioista. Toivon ensi vuodelta itselleni voimia ja jaksamista sekä uuden työn löytämistä. Ihanaa joulun odotusta! 🙂 Suvi

  188. Annuli says:

    Unelmoin vuodesta, jota voisi katsella kiitollisena ja itselleen armollisena vuoden päästä!

  189. Jenni says:

    Minulla moniakin haaveita, mutta kaikista suurin (ja myös vaikein saavuttaa) olisi kolmas lapsi. <3

  190. Niina says:

    Unelmoin löytäväni ensi vuonna itseni näköisen tavan elää ja olla onnellinen…

  191. suffeliini says:

    Kaksi asuntoa yhdistyy… <3

  192. Marianna says:

    Laitan tännekin että valmistuminen. Se on kuitenkin avain moneen☺

  193. Anna J says:

    Ensi vuonna toteutan yhden pitkäaikaisen haaveeni ja sen myötä alan elämään omannäköistä elämää .

  194. Miia says:

    Haaveena vuodelle 2017 on löytää uudelleen oma itseni, joka on johonkin ruuhkavuosiin kadonnut.

  195. Suvi says:

    Innolla mukana arvonnassa! Yksi toive on ylitse muiden, äitiys…

  196. Ulrika says:

    Toivon että ensi vuoteeni mahtuisi sekä muutto unelmataloon että uusi mukava työpaikka.

  197. Kirsi says:

    Ihan ensimmäiseksi on pakko sanoa, että pidän todella kirjoitustyylistäsi. Ja tietenkin haluan olla mukana arvonnassa. Tavoitteeni ensi vuodelle on saada elämääni järjestykseen ja tuo kalenteri voisi olla oivallinen apu siinä. 🙂

  198. Suvi says:

    Haaveeni ensivuodella on, että tasapaino lasten ja töiden suhteen löytyisi kaikkia miellyttävällä tavalla!

  199. Marika says:

    Ihana! Ton haluisin 🙂 Haave on miniloma mieheni kanssa kaksin <3

  200. Johanna says:

    Toivoisin tasapainon työnteon ja vapaa-ajan välillä löytyvän!

  201. Noona S says:

    Lapset olisivat onnellisia <3

  202. Maria says:

    Minulla on vaan yksi mutta iso haave, terveyttä sairastavalle läheiselle <3

  203. Sannamarianna says:

    Haaveena olisi rakkaus.

  204. SaaraL says:

    Haaveena olisi taas alkuvuodesta aloittaa remonttia vanhaan talooomme.

  205. Marine says:

    Haaveena olisi et kaverini kokisi suuren rakkauden tai pienen <3.

  206. Maamo says:

    Haaveilen lumisesta talvesta ja hyvistä hiihtokeleistä.

  207. Reetta says:

    Terveyttä kaikille läheisille <3

  208. huli81 says:

    Uskaltaa unelmoida enemmän!

  209. Hopsu says:

    Perinteiset terveys ja että työpaikka säilyisi. Muuten toivoisin nahkalegginsejä, tosi pinnallista mutta josko tänä vuonna ne raskisin ostaa.

  210. Emilia says:

    Että arki olisi onnellista.

  211. Sanna says:

    Haaveena onnellisempi uusi vuosi.

  212. JennaK says:

    Minun haaveni vuodelle 2017 olisi että löytäisin elämäni miehen jonka kanssa jakaa elämä 🙂

  213. maijis_ says:

    Yksi ensi vuoden suurimmista haaveista on saada opinnot päätökseen.

  214. Outi says:

    Juuri aloitin työt ja lapset aloittivat päiväkodissa. Vuosi olisi kiva aloittaa hyvän kalenterin avustuksella! Toiveeni ensi vuodelle on että uusi muuttunut arkemme alkaa rullaamaan mukavasti ja saamme nauttia perusarjesta terveinä 🙂

  215. Laura says:

    Uusi työ tai alan vaihto.

  216. Kirsiy says:

    Haaveena olisi olla onnellinen. Jättää mahdollisimman vähälle kaikki turhat “haluan sitä ja tätä ja tuota” vaan nauttia mahdollisimman paljon kaikesta mitä jo on! 🙂

  217. Satu says:

    Minulla haaveeni olisi saada aikaa taas liikkumiselle kohti hyvää oloa.Kokonaisvaltaisena haaveena olisi että arki olisi onnellista

  218. Liisa says:

    Toivon että ensi vuosi toisi tullessaan rohkeutta toteuttaa mun unelmaa laulujen kirjoittamisesta. ❤

  219. Iukku says:

    Toivon terveyttä ja vakautta. Mukana arvonnassa.

  220. Nina says:

    Haaveena jaksaa nauttia jokapäivä siitä että saan hoitaa viimeistä perheemme vauvaa kotona, kaiken kiireen keskellä.
    (Meillä on 4 lasta)

  221. Susanna K says:

    Seesteinen, mukava arki

  222. jeba says:

    Haaveena ensi vuodelle olisi vihdoin se omakotitalo!!! Ja tietenkin, että itse se lapset pysyisi terveinä! Ja lisäksi myös se, että uskaltaisin sanomisten sijaan myös lunastaa sanonut sanani ja toteuttaa enemmän itseäni. Tehdä mitä oikeasti haluaisin tehdä. 🙂

  223. Mira says:

    Paremmassa kunnossa ensi vuonnaMukana arvonnassa

  224. Hanna says:

    Oih ja voih, haaveita on niin paljon että minkähän tähän laittaisi. Suurin haave liittyy jollain lailla alan vaihtoon, omaan uraan, siihen miten aion itseäni tulevaisuudessa elättää. Haaveilen saavani elannon sellaisella tekemisellä josta oikeasti nautin eikä tarvitsisi raahautua töihin jonkun toisen sanelemana tekemään asioita joista en nauti ainakaan nykyisillä resursseilla mitä työntekoon annetaan. Pieniä on monia, esim opetella kutomaan englanninkielisistä ohjeista, oppia uusia tekniikoita, päästä erilaisiin käsityötapahtumiin/koulutuksiin… Näissä kaikissa haaveissa yhdistyy tietynlainen elämän rauhoittaminen, yksinkertaistaminen. Mutta en siis ajattele mitenkään että noiden kaikkien pitäisi toteutua vaan että saisi askelen eteenpäin tai jonkinlaisen varmuuden. Olipa sepustus =)

  225. Laura says:

    Haaveeni on, että saisin opinnot päätökseen 🙂

  226. Kipsuli says:

    Haaveena onnellisuuden säilyttäminen arjessa pienten ilojen avulla. Pienenä konkreettisena haaveena juuri arvottava kalenteri. 🙂

  227. Anne says:

    Kiva työ

  228. Th says:

    Haaveena olisi rento ja vähemmän stressaava arki.

  229. Niinu says:

    Minä haaveilen terveydestä,en vain itselleni vaan myös läheisilleni!

  230. Ilona says:

    Mukana, tästä olen haaveillut ja tämän haluan!

  231. Marita says:

    Haaveilen ryhdistäytyväni 🙂 elikkä ruokaremonttia ja liikunnan iloa…

  232. Sanna says:

    Kalenteri kuulostaa ja näyttää ihanalta. Tulisi todella tarpeeseen. Haaveena tasapainoinen arki.

Kommentoi