Koko vuosi terveyttä – sisältää lahjakorttiarvonnan

01.3.2017

Koko vuosi terveyttä. Aika paljon sanottu naiselta, joka on kaatunut kaksi kertaa petiin pelkästään helmikuun aikana. Mutta hei, ei tartuta pikkuseikkoihin, eikä tarrata menneeseen. Tästä jos mistä, on hyvä startata ja suuntiakin voi olla vain yksi! Tämä kaupallinen yhteistyöpostaus on sarjassaan ensimmäinen Life-ketjun kanssa, jonka ambassador bloggaajaksi minut valittiin. Olen tästä yhteistyöstä enemmän kuin innoissani, sillä kuten olen viime aikoina kirjoittanut, terveys ja hyvinvointi ovat koko ajan enemmän sitä, mitä haluan blogissani tuoda esiin, ja mistä haluan kirjoittaa. Tämän vuoden aikana blogissani tuleekin olemaan kymmenkunta Life:n kanssa yhteistyössä tehtyä postausta, ja aiheet tulevat vaihtelemaan luonnollisesta ihonhoidosta, vatsan hyvinvointiin, lisäravinteisiin ja syksyn parhaisiin flunssakauden vinkkeihin. Toivon itse saavani seuraavan vuoden aikana yhteistyöstä paljon tietoutta ja käytännön neuvoja, mutta yhtä lailla toivon, että pystyn siirtämään sitä kaikkea myös teille.

Life MultiSport, Life K2 + D3 ja Life D-vitamiini päätyivät käyttööni päivittäistä hyvinvointia tukemaan ja luustoa vahvistamaan.

Yhteistyön myötä sain oman Life-konsultin, eli lähimmästä Life-myymälästä yhteyshenkilön, jonka kanssa seuraava vuosi puidaan terveysjuttuja ja mietitään asioita juuri minun näkökulmastani. Luonnollisesti itselleni se lähin myymälä löytyy Porista, jonne sovinkin treffit jo ennen hiihtolomien alkua. Koska olin vastikään selvinnyt flunssastani, en tuntenut itseni liikkeeseen astuessani ihan terveyden perikuvaksi ja se “terveyden ja hyvän olon lähettiläskin” tuntui kovin kaukaiselta, mutta päätin hypätä tilaisuuteen niin sanotusti “takki auki” ja lähteä liikkeelle vaikka sitten ihan sieltä pohjalta.

Treffini myymälässä osoittautuivat kuitenkin äärettömän pysäyttäviksi. Kävimme läpi omaa terveystaustaani, elintapoja ja niitä mahdollisia sudenkuoppia, joihin kaipaisin apua. Ja, kukapa äiti-ihminen ei tuossa kohtaa ilmoittaisi, että sitä lisäenergiaa olisi kiva saada. Näin minä ainakin tein! 🙂

Perusasiat kuntoon

Sen sijaan, että olisin saanut matkaani purkillisen superenergiaa, pöydälle nostettiin ihan ne perusasiat: Kyllä, sairasteluni oli syönyt luuntiheyteni normaalia heikommaksi jo alle parikymppisenä. Maitotuotteiden käyttäminen jää edelleen osaltani pitkälti kahvimaitoon, enkä ole oikein paikannut asiaa lisäravinteillakaan. Nyt on siis aika tarttua luuston hyvinvointiin ennen kuin vaihdevuodet alkavat nakertamaan luitani entisestään.
Entä väsymys? No juu, onhan se hemoglobiinini ollut aina kovin alhainen sekin. Eli rautakuuria nauttimaan, niin kenties se jaksaminenkin paranee ihan siinä sivussa!
Vatsan oikkuiluja rauhoittamaan probiootit ja rasvahapot, mutta sain myös muistutuksen siitä, että terveyttä ei voi ostaa pillerinä tai kapselina; Omilla elintavoilla on se suurin merkitys, ja luustoni tarvitsee paitsi niitä lisäravinteita, myös sitä lujittavaa liikuntaa. Rautakuuri ei korvaa kunnollisia yöunia tai monipuolista ravintoa. Yhteyshenkilöni Tiina sanoikin mielestäni ihanan rehellisesti sen, mitä meistä moni ei välttämättä haluaisi edes kuulla: Jos elämäntavat ovat aivan retuperällä ja ruokavalio koostuu limsoista ja mikropitsoista, ei luontaistuotekauppakaan voi tarjota ihmepilleriä. Hyvinvointi ja terveys koostuu osista, joita meistä jokainen on velvollinen vaalimaan omilla valinnoilaan. Ensin tulee lepo, ravinto ja liikunta. Vasta näiden jälkeen voidaan keskittyä hoitamaan elimistön ja kehon erilaisia tarpeita.

Tiina puki luontaistuotekaupan tehtävän mielestäni hienolla tavalla sanoiksi:
“Tuosta ruokakaupasta haetaan luomubanaanit ja apteekista lääkkeet. Me ollaan tässä välissä.”

Pähkinöitä tulee syötyä joka päivä, mutta nyt terveellisten rasvojen määrä laitetaan kuntoon Life Omega-3 70% -kapseleiden avulla.

Myymälävierailusta jäi hyvä mieli. Tulin kuulluksi tarpeineni ja heikkouksineni. Tiina ymmärsi kun kerroin, että kohdallani vaarana on aina, että jokin menee “yli” ja että sen ikuisen karsimisen ja kieltämisen sijaan haluan etsiä elämääni terveyttä nykyisin muilla keinoin, eli lisäämällä hyvää, korvaamalla paremmilla vaihtoehdoilla.
Niinpä toivon, että tämän koko yhteistyön ajan voisin tuoda terveyskulmaa teillekin sillä lempeämmällä otteella ja muistuttaa siitä, että hyvinvointi lähtee oikeasti itsekunnioituksesta ja halusta tehdä hyvää itselleen. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on kuitenkin paras lahja, jonka voimme itsellemme koskaan antaa!

Lukijakilpailu:

Nyt teillä on mahdollisuus voittaa 50€:n arvoisia Life-myymälälahjakortteja!

Mukaan pääset vinkkaamalla kommenttiboksiin, minkälaisia hyvinvointipostauksia lukisit mielelläsi blogistani tämän vuoden aikana / minkälaisia Life-yhteistyöpostauksia haluaisit lukea.
Arvon kolme kappaletta 50€:n arvoisia lahjakortteja. Osallistumisaikaa on 8.3. 2017 asti, ja kilpailun ohjeet ja säännöt löydät täältä.

Tutustu Life-ketjun tuotevalikoimaan tästä linkistä.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


105 Responses to “Koko vuosi terveyttä – sisältää lahjakorttiarvonnan”

  1. Maarit says:

    Toivoisin postauksia aiheesta painonhalliintaa tukevat luontaisvalmisteet sekä miten parantaa vatsan ja suoliston hyvinvointia :).

  2. Natasha says:

    Olisi kiva lukea minkälaisia vaikutuksia lisäravinteet ovat tuoneet ja minkälaisia konkreettisia pieniäkin hyvinvoinnin parantavia tekoja voi jokainen kiireisessä arjessa tehdä. Lifeltä olisi kiva kuulla vinkkejä kuinka erilaisia tuotteita kannattaa valita. Ja mitkä tosiaan voisivat olla ne perustarpeelliset vitamiinit, hivenaineet jne., joista kannataa pitää huolta.

  3. Elena says:

    Hyvän olon treenit

  4. Jasmin says:

    Ainakin kiinnostaisi lukea, mitä apuja Lifen tuotteista saisi stressiin 🙂

  5. Kipsuli says:

    Ravintoon ja vatsan hyvinvointiin liittyvät postaukset kiinnostaisivat.

  6. johanna | house no 13 says:

    Minä lukisin mielelläni juuri tuosta lisäenergiasta arkeen oikean ravinnon ja ravinteiden kautta, sekä myös siitä, mitä keho erityisesti kaipaa stressaavina kiireaikoina!

  7. Elma says:

    Vatsan ja ruoansulatuksen toimintaan liittyvät postaukset tulen lukemaan suurennuslasin kanssa. Itselläni on koko elämä ollut niiden kanssa takkuamista, joten kaikki vinkit otan vastaan suurella kiitollisuudella.

    – Elma –

  8. mari says:

    Toivoisin postauksia helpoista ja terveellisistä ruokaohjeista kotiäideille 🙂

  9. Jessika says:

    Lukisin ravinteiden vaikutuksesta, onko oikeasti tehoa, ja varsinkin jos tulee niistä jotain negatiivista

  10. Riitta says:

    Mielelläni haluaisin lukea miten lifen tuotteet vaikuttavat hiusten ja ihon hyvinvointiin. Tyttärelläni on paha atopia exema joten jotain ravintolisiä voisi kokeilla jos sellaiseen tarkoitukseen näistä olisi apua 🙂

  11. Aila says:

    Hyvinvointiin, väsymykseen, mahdollisiin kesäongelmiin.

  12. piitu says:

    tuotetestauksia

  13. Pieta says:

    Toivoisin postausta miten tukea immuniteettia parhaalla mahdollisella tavalla.

  14. Aikku says:

    Lukisin mielelläni tuotetestauksia ja Lifen uutuustuotteiden esittelyjä, etenkin sellaiset tuotteet kiinnostaa, joilla on vaikutusta ihon ja/tai hiusten hyvinvointiin!

  15. Heidi Pii says:

    Itsellä on tällä hetkellä mielen päällä hormonitoiminnan tasapainottaminen luontaistuotteiden avulla. Mitä pitäisi osata ottaa huomioon? Molemmilla kerroilla, kun oon luontaistuotekaupasta kysynyt, on vastaus ollut “….öööööö…..” Netti kyllä pullistelee “tietoa”, mutten osaa sitä oikein suodattaa..

  16. Emppu says:

    Vatsan hyvinvointi ja laadukas nukkuminen kiinnostavat erityisesti.

  17. moonangel says:

    Kotitreeni-vinkkejä ja terveellisiä reseptejä 🙂

  18. Hantsu says:

    Toivon kokemuksia luontaistuotteiden vaikutuksista oloon käytännössä.

  19. Anna says:

    Olisi kiva kuulla, mitkä ovat luotto-luontaistuotteesi!

  20. Jannina says:

    Minua kiinnostaa fibromyalgiaan liittyvät asiat ja kuinka esim parantaa unen laatua ja vatsan toimintaa, sekä kaikki muukin mikä vaan voi auttaa tai tukea elämänlaadun parantamista kyseisen sairauden kanssa.

  21. HannaKoo says:

    Lukisin mielelläni juttuja siitä, miten eri vuodenajat tulisi ottaa huomioon, esimerkiksi mitä ravintolisiä olisi hyvä lisätä ruokavalioon talvella, mutta voi esimerkiksi kesällä jättää pois/vähemmälle. Ja tietysti tuotetestaukset ovat aina mielenkiintoisia 🙂

  22. Enni says:

    Suoliston hyvinvointi kiinnostaisi erityisesti 🙂

  23. Hande says:

    Toivoisin hyvinvointipostauksia laidasta laitaan: liikunta, uni, ihmissuhteet, ruoka, esim. terveellisiä välipalareseptejä

  24. Nasutin says:

    Olisi kiinnostavaa kuulla kuivan sekä atooppisen ihon helpotuskeinoista. Toivottavasti niihin löytyisi jotain. Myös terveelliset naposteltavat ovat aina mietinnässä 🙂

  25. Ella says:

    Suoliston toimintaan liittyvät postaukset kiinnostaa! Ihanan iloisia kuvia sinusta! 🙂

  26. Sirkku says:

    Olipa kiva postaus. On mukavaa kun esitellään tuotteita ja niistä saa aina itselle vinkkejä joten niitä toivon myös tulevaisuudessa. Kaikki vitamiini ja vatsan hyvinvointiin olevat kiinnostaa mutta myös kauneus ravinteet!

  27. Katinka says:

    Haluaisin kuulla kuinka luontaistuotteet auttavat stressin hallinnassa ja jaksamisessa.

  28. Jarna says:

    Minä haluaisin lukea postauksia vatsan ja suoliston hyvinvoinnista ja sitä parantavista tuotteista.
    Olisi kiva lukea myös mitkä tuotteet ovat niitä oleellisimpia, että saa keholleen kaiken tarvittavan. Siis kokonaisvaltaista hyvinvointia. 🙂

  29. Marjo says:

    Makean himon taltuttamiseen keinoja sekä väsymyksen voittamiseen vinkkejä.

  30. Noora says:

    Hiusten hyvinvointi ja sen tukeminen luontaistuotteilla imetysaikana kiinnostaa kovasti 🙂 5kk ikäistä poikaa imettäessä aina mietityttää että minkalaisia lisäravinteita sitä uskaltaa käyttää – hiuksia kun lähtee päivittäin isot tupot aina harjatessa ja toivoisi että vielä jokunen jäisi päähänkin 😀

  31. Juliana says:

    Ruusufinnin ja kuivasilmäisyyden kanssa kamppailevana toivoisin erityisesti ihon ja suoliston sekä silmien hyvinvointiin liittyviä postauksia.

  32. Janica says:

    Vatsan hyvinvointi kiinnostaa ja toivoisin postauksia tähän liittyen.

  33. Sari says:

    Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvät postaukset. Mitä lisäravinteita tarvitsee ja onko niiden käytössä riskejä esim. yhteisvaikutus lääkkeiden käytön kanssa.

  34. Mape says:

    Erityisesti vatsan hyvinvointiin ja kuivaan ihoon auttaviin lisäravinteisiin liittyvät postaukset kiinnostaisivat minua kovasti =)

  35. Annika says:

    Vatsan hyvinvointiin, apua kivuliasiin kuukautisiin ja vinkkejä kuinka jaksaa harrastaa liikuntaa.

  36. r says:

    Tuotevinkkejä ja käyttökokemusten jakamista kapailen juurikin! Etenkin uutuustuotteet kiinnostaa! lisäksi reseptipostauksia hyvänolon herkuista 🙂

  37. Sonja says:

    Toivon postauksia vaihdevuosien aikaisten vitamiinien yms tarpeesta. Eli mitä vanheneva kroppa kaipaa. Ja tietysti myös mielen hyvinvointiin liittyviä vinkkejä: miten voi tasapainoa tukea luontaisvalmistein.

  38. Poletti says:

    Ravinto ja ravinnon vaikutus ihoon sekä vatsaan. Entä miten vatsa ja aivot keskustelevat? 🙂 Ihoon vaikuttavat vitamiinit sekä hivenaineet kiinnostavat myös. 🙂

  39. Johanna says:

    Kiinnostaisi kuulla, mitä luontaistuotteita annat lapsillesi ja mitkä ovat omat luottotuotteesi.

  40. Veronica says:

    Haluaisin tietää mitä olisi hyvä käyttää kun on ylipainoinen ja aloittaa liikkumisen. Hiki valuu, eli mitä nestettä, ravintoainetta ym kroppa tarvitsee liikunnan jälkeen ja miksei lenkilläkin. Olen jo yli 50 v

  41. Marjuska says:

    Hei,

    Minä toivoisin tietoa ja pohdintaa (naisten) hormoneista ja hormonitoiminnasta. Ihan kuten joku jo kommentoikin, olisi mielenkiintoista oppia lisää siitä, kuinka tukea ja edistää omaa normaalia hormonitoimintaansa luontaistuotteiden avulla. Niin monet, itseni mukaan lukien, kärsivät nykyään esim. kilpirauhasen ongelmista ja vaikkapa lapsettomuudesta.

    Hyvää kevättä!

  42. Katya says:

    Ihon hyvinvointiin liittyvät jutut

  43. Hanna says:

    Vatsan ja suoliston hyvinvointiin vinkkejä sekä käyttökokemus vinkkejä eri tuotteista.

  44. Maija H. says:

    Kiinnostava yhteistyö kaikenkaikkiaan! Herättää mielenkiintoa! Eniten itseäni kiinnostaa rautalisäkokemukset, luontaisemmat keinot hemoglobiinin nostoon.

  45. Pipsa says:

    Vatsan ja suoliston hyvinvointi.

  46. Aurinkoinen says:

    Vatsan ja suoliston hyvinvoinnista voisi kirjoittaa.

  47. Minttu-Maaria says:

    Eniten kiinnostaisi postaukset siitä miten voi itse omilla valinnoilla ja teoilla vaikuttaa ihon, hiusten ja suoliston hyvinvointiin. Mitkä luontaistuotteet ovat parhaita? Mitä välttää?

  48. Ouna says:

    Hei, itse kuulisin mielelläni lisää lisäenergiasta, miten sinä lopulta sait sitä. Itse käytän viherjauheita ja marjajauheita päivittäin. Lisäksi menee D-vitamiini öljyssä, Ecolomega ja probiootit. Rautaa tankkaan kuureina muutaman kerran vuodessa koska alhaiset raudan varastoarvot. Näistä itse olen saanut sitä virtaa mutta ajoittain se katoaa.

  49. Hiusten hyvinvoinnin parantamiseen liittyviä vinkkejä olisi kiva saada (imetys loppui jouluna ja edelleen kaipaan sitä tuuheampaa tukkaa ennen raskauksia).
    Hei ja kaipaisin postausta ihan käytännön vinkeistä, miten pienten lasten äiti saisi lisättyä liikuntaa arkeen…!

    Kovasti paranemisia sinulle! 🙂

  50. Essi says:

    Mielelläni lukisin hyvinvoinnin edistämisestä “löysin rantein ilon kautta”. Tänä terveellisten elintapojen ja liikunnan suorittamisen aikana haluaisi korostaa armollisuutta itselle ja elämänlaatua 🙂

  51. Satu says:

    Moikka,
    Tykkäisin lukea ruokaohjeita, sinun lempparituotteista (hivenaineet, kivennäisaineet, vitamiinit tmv.) ja vaikka sun treeneistä 🙂
    Kivaa viikon jatkoa sinulle!

  52. Mimmi says:

    Kaipaisin tietoa eri lisäravinteiden eduista ja hyödyistä 🙂

  53. SuviM says:

    Haluaisin kuulla onko mitään keinoa hallita makeanhimoa, ja muutenkin terveellisestä ruoasta ja ravintolisistä.

  54. Maarit W says:

    Mä toivoisin vinkkejä toimivista lisäravinteista. Mitä hyötyjä olet huomannut saavasi. Suoliston hyvinvointi kiinnostaa myös

  55. JenniK says:

    Täällä myös suoliston ja ihon hyvinvointi kiinnostaa sekä lisäravinteiden tarve itse kullekin 🙂

  56. Ansku says:

    Minua kiinnostaisi lukea, miten lisäravinteet tai niiden puute vaikuttaa painonhallintaan. Myös vinkit lisäenergian saamiseen tulisi tarpeeseen.

  57. Nina Vesterinen says:

    Vatsaa ja suoliston hyvin voinistaIHon hyvin voinistatä.Zinkistä ja magnesiumista

  58. Rosa says:

    Lukisin ehkä mieluiten kaikenlaisia liikkumista ja mielen hyvinvointia käsitteleviä postauksia.. Esimerkiksi miten oppia suhtautumaan liikuntaan terveyttä ja iloa tuovana asiana painonpudotuksen tai -hallinnan välineen sijaan. Tai millaisia keinoja sinulla on mielen rauhoittamiseen ja henkisen tasapainon löytämiseen arjessa. Myös ihonhoidosta kertovia postauksia lukisin mielelläni (miten sun iho hohtaa noin kauniisti?!!). Ja vielä sellaisia, joissa kertoisit omia kokemuksiasi itsekurin ja armollisuuden rajan löytämisestä (esimerkiksi makeansyönnin ja liikunnan suhteen).

    Terveyttä ja alkavan kevään valoa ja iloa sinne. 🙂

  59. Jansku says:

    Suoliston hyvinvointi, nivelten ja sidekudosten tukeminen, kuiva iho, hiusten kasvu, kaikki käy. Vuodenaikojen vaihtelun vaikutukset lisäravinteiden tarpeisiin olisi myös mielenkiintoista kuultavaa.

  60. JennaO says:

    Siitä, miten treenistä ja ravinteista saa lisäpotkua arjessa jaksamiseen! 🙂

  61. Anne says:

    Hiusten ja kynsien hyvinvoinnista. Psyykkisestä terveydestä lukisin myös mielelläni.

  62. Lumina says:

    Suoliston hyvinvointi kiinnostaa. Löysin postauksestasi monta kohtaa jotka sopivat omaan elämääni …joten jatkoa odotellen 🙂

  63. Mini says:

    Vinkkejä stressinhallintaan. Arjen reseptejä.

  64. Meri says:

    Kuivan ihon hoito ja lisäravinteet

  65. Mielelläni lukisin kokemuksiasi, huomaatko vaikutusta jne. Ja juuri tuosta lähtökohdasta, jonka toit esiin – “Niinpä toivon, että tämän koko yhteistyön ajan voisin tuoda terveyskulmaa teillekin sillä lempeämmällä otteella ja muistuttaa siitä, että hyvinvointi lähtee oikeasti itsekunnioituksesta ja halusta tehdä hyvää itselleen.”

    Ja mukana arvonnassa. Samassa Life-kaupassa käyn minäkin, lahjakortti tulisi varmasti käyttöön 🙂

  66. Anne says:

    Toivoisin terveellisiä reseptejä esim. juuri Lifessä myytävistä tuotteista.

  67. Reetu says:

    Kuulisin miellään sinun kokemuksia tästä matkasta ja siitä minkälaisia vaikutuksia tuotteilla on ollut ja onko jokin muuttunut. 🙂

  68. Mari says:

    Hei,

    Olisi mukava lukea, millaisia luontaistuotteita olet yhteistyön myötä alkanut käyttämään ja miten ne tukevat hyvinvointia 🙂 Lisäksi olisi mukava saada uusia, terveellisiä resepti-ideoita.

  69. Anniina says:

    Tuotearvosteluja, reseptejä, arjen vinkkejä ym : )

  70. Julia says:

    Töihin eväääksi sopivia aamupaloja ja lounaita. Vinkkejä niihin!

  71. Jenna says:

    Ravintoon liittyviä postauksia olisi mukava lukea!

  72. Maria M says:

    Olisi mukava lukea tuotearvosteluista, miten luontaistuotteet ovat kenelläkin toimineet/auttaneet. Itselläni olisi myös tarina jaettavaksi; oikeasti toimii jos vain oikea yhdistelmä löytyy

  73. Johanna says:

    Olisi kiva lukea ihan sinun yleisiä hyvinvointivinkkejä, on kiva vaihtaa hyviksi koettuja ajatuksia oli kyse sitten flunssavinkeistä ihan yleisiin, miten voida hyvin.
    Lisäksi toivoisin postauksia Lifen tuotteista, esim.joistakin vähän harvinaisemmista ja niiden hyödyistä, kuten oreganoöljy 🙂
    Hyvää kevättä!

  74. BIKKE says:

    No kuule! Koska mulla se hb on siinä 85 huitteilla enkä saa sitä ravinnolla/nykyisillä lisillä nousemaan(hoitojenkin syy) niin haluaisinkin kuulla kuinka sun käy?? Ja super ihanaa tuo henkoht palvelu sekä opastus!!
    Mukana arvonnassa!

  75. Maria says:

    Suoliston hyvinvoinnin tukeminen kiinnostaa erityisesti. Ravintopuoli on kunnossa, mutta kiinnostaisi onko jotain tiettyjä ruoka-aineita tai lisäravinteita joilla flooran terveyttä voisi vielä tehostaa. Itselle vatsa kaiken hyvin- ja huonomminvoinnin lähde, reagoin vatsalla kaikkeen. siksi vinkit vatsan mindfulnessiin enemmän kuin tervetulleita 🙂

  76. Milla says:

    Suoliston hyvinvoinnista olisi mukava kuulla lisää.

  77. Anne says:

    Vatsan hyvinvointi ja onko jostain lisäravinteista ollut selvää apua?

  78. Annika says:

    Toivoisin herkullisia, terveellisiä arkiruokia. Ihan perusterveysasiaa.

  79. Salla says:

    Minua kiinnostaa myös vatsan/suoliston hyvinvoinnin tukeminen sekä mitä asioita kannattaa ottaa huomioon stressin aikana. Ihanaa kevättä sinulle!

  80. tiiu says:

    Superfoodit ja tuotetestaukset

  81. Sandra says:

    Haluaisin lukea energiaan, hyvän uneen ja niihin liittyviin lisäaineisiin liittyviä postauksesta. Myös henkiseen hyvinvointiin liittyviä kirjoituksia olisi kiva lukea.

  82. Jj says:

    Vegaanius ja ravitsemus

  83. Salla says:

    Etenkin tuo blogitekstin alussa mainittu vatsan hyvinvointi ja siihen liittyvät asiat kiinnostavat, kun itsellä vatsa aina toisinaan oikkuilee.

  84. Ulla says:

    Vatsan ja suoliston hyvinvointi kiinnostaa, itsellä kun on ongelmia sillä saralla 🙁

  85. Birgitta says:

    Vatsan ja suoliston hyvinvointi kiinnostaa.

  86. ninzai says:

    Painonhallintaan ja pysyvään elämäntapamuutokseen liittyviä asioita olisi mukava lukea. 🙂

  87. Johanna L says:

    Vatsan hyvinvointiin liittyviä. Myös diettiä tukevista valmisteista

  88. apple says:

    Lukisin mielelläni terveellisiä reseptejä ja tuotearvosteluja 🙂

  89. ansu88 says:

    Kaikki uudet jutut ja uutuustuotteet kiinnostavat!

  90. Satu says:

    Väsymykseen ja stressiin.

  91. Hannna says:

    Toivoisin uutuustuote-esittelyitä sekä vinkkejä superfoodien hyödyntämiseen.

  92. Heliina says:

    Väsymys, huonosti nukuttu yö(mulla tietty eräs sairaus mikä vaikuttaa siihen että nukun hirveän vähän), kipu, lihasrelaxantit Lifeltä, vatsan ja suoliston hyvinvointi(mulla tosi herkkä vatsa joka aiheuttaa paineita arkisissa selviytyimissä) sekä hiukset ja kynnet.

  93. Emmi says:

    Heippa! Mua kiinnostaisi tämän yhteistyön tiimoilta kuulla erityisesti hiusten ja ihon hyvinvointiin liittyvistä tuotteista. Tällä hetkellä oman pehkon latvat ovat päässeet kuivahtamaan, joten vinkkejä hiusten hoitoon olisi kiva lukea täältä!

  94. sarita says:

    Superfood-reseptejä, mielellään helppoja sellaisia.

  95. Tiina says:

    Haluaisin kuulla jokapäiväisestä hyvinvoinnista ja pidemmän aikavälin kokemuksista.

  96. ese says:

    reseptejä

  97. Hanna says:

    Täällä toinen äiti-ihminen huutelee apua arjen jaksamisen kanssa… Eli kaikki tämä rentouden ja energian välillä. Stressi ja kiire on välillä kova (pojat 2v ja 4v) ja itsestään huolehtiminen tuppaa välillä unohtua, joten tuo lahjakortti olisi kyllä oiva apu varsinkin tälle keväälle, kun opinnotkin alkavat olla loppusuoralla. 🙂

  98. saya says:

    Haluaisin kuulla mitä superfoodeja ja lisäravinteita itse käytät 🙂

  99. Jenna says:

    Olisi kiva lukea tuotteista arvosteluja/mielipiteitä, mitä Life-kaupasta saa ostettua 🙂

  100. Airiina says:

    Makeannälän hallintaan liittyvän jutun haluaisin lukea.

  101. Henna says:

    Arjen jaksaminen olisi kova juttu eli siitä pieni postaus.

  102. Petri says:

    Hyviä salaattiohjeita kaivataan aina vaan lisää.

  103. Laura says:

    Uusista vitamiinivalmisteista, terveellisistä sporttiherkuista ja hyvinvointi- ja hemmottelujutuista olis kiva kuulla.

  104. Jenni says:

    Suoliston, ihon (erityisesti kasvot) ja hiusten hyvinvointiin liittyvät jutut kiinnostaa.

  105. Noora says:

    Haluaisin lukea hyviä, terveellisiä reseptejä ja esimerkiksi stressin lievityksestä!

Kommentoi