Hejsan!
Voi jukra tätä viherkasvi-innostustani joka ei sitten millään ota laantuakseen, vaikka luulin lapsuudessani jo saaneeni yliannostuksen viherkasveista ja etenkin amppeleista! Mutta niinhän se menee, että koskaan ei pitäisi sanoa “ei koskaan”.
Kilpipiilea oli yksi viime vuoden ehdottomista viherkasvitrendeistä ja löysipä sellainen tiensä myös meille. Mutta mikä tekee tuon kasvin erityisen hauskaksi (muotonsa ja kasvutapansa lisäksi) on sen lisääntymisinto, eli yhden kilpipiilean hankittuasi omistat ykskaks useamman yksilön. Tuo kasvi nimittäin kasvattaa pieniä alkuja ahkerasti ja on muutenkin aika nopeakasvuista lajia. Nuo pienet alut on helppo irrotella äitinsä juuripaakusta, ja joko laittaa suoraan multaan juurtumaan tai juurruttaa vesilasissa. Hauskat lehdet tekevät jo pienistä kasvinaluista näyttäviä ja kiinnostavia.
Jos Kiinasta kotoisin oleva kilpipiilea on ollut hittikasvi 1970-luvulla, niin melkoisen retro on myös simpukka-amppeli! Näitä oli meillä kotona aikoinaan paljon, kuten myös juoruja. Eri lajikkeita ja aina keittiön ikkunalla uusia juurtumassa. Juorut olivat kultaköynnöksen ja rönsyliljan kanssa ne perusviherkasvit, joita löytyi vielä 90-luvulla monestakin kodista.
Meidän viherjuorusta käytetään kuitenkin nimeä eskarijuoru, sillä kasvin alku tuli esikoisen mukana esikoulusta. Keväällä koulua tyhjennettiin (täällä eskari käydään koulussa) saneerauksen tieltä ja sekä elokuussa palaavat lapset, että koulun irtaimisto siirrettiin väistötiloihin.. Ehkä juuri siitä syystä koulun viherkasvit napsittiinkin pistokkaiksi ja jokainen lapsi sai istuttaa oman kasvinsa alun. Pari vuotta kasvi olikin meillä aika pienessä ruukussa, kunnes viime keväänä se pääsi taas vähän suurempaan ruukkun ja otti aika harppauksen rehevyytensä ja vihreytensä suhteen. Nyt kolmannen luokan alettuakin tuosta kasvista on mukava seurailla kouluvuosien etenemistä. Se on vähän kuin sellainen lapsen mukana kasvava kasvi, joka kertoo samalla ajan kulusta.
Vaikka marketista löytynyt parin euron simpukka-amppeli tuntuikin aluksi hyvältä idealta (onhan simpukat jo materiaalina melko boho juttu), jotenkin nuo retrot vibat oikein korostuvat saviruukun seurassa. Niinpä en nyt ole vielä päättänyt, että tykkäänkö amppelista vai en. Siihen pitää kai vähän totutella! Voi kuitenkin olla niin, että eskarijuoru saa suojakseen astetta kliinisemmän ruukun sekä simppelimmän amppelin ja päätyy työhuoneenn koristukseksi. Ja simpukka-amppeli taasen joutuu hetkeksi lipastonlaatikkoon odottamaan tuomiotaan. 
Vihreän energistä torstaita!
Musta toi yhdistelmä näyttää oikein hyvältä! Ei retrossa mitään pahaa oo,antaa mennävaan!
Joo, no amppeli jäi nyt paikalleen. Mutustelen vähän aikaa ja jos fläsärit ei katoa, niin sitten pitää vain luovuttaa.
No eipäs lipastonlaatikkoon! Tuo amppeli-ruukku-kukka-yhdistelmä on aivan mahtavan hauska ja kaunis. Taisin hymähtää ääneen ihastuksesta postausta lukiessani.
Kiitos, Laara!
No, katsotaan nyt mite silmä amppeliin tottuu. Nyt tosin jo alkaa helpottaa.
Kivaa uutta tietoa kilpipiileasta; en ollut tiennytkään, että siitäkin saa pistokkaita. Mulla tosin toinen ostamistani kuoli, ja tämä toinenkin on melko ‘hoikassa’ kunnossa. Otan ilolla vastaan vinkkejä, jos sulla on takataskussa jotain erityistä näiden kasvatuksen suhteen. Mukavaa viikkoa!
Moikka Maarit!
Mitään erityistä en osaa kilpipiileasta sanoa, omiani en oikeastaan juuri edes hoida. Kunhan valoa on riittävästi (mutta ei polttavaa paistetta) ja multa läpäisevää sorttia. Laitoin itse viherkasvimullan sekaan vielä kaktusmultaa, mutta pieni ripaus hiekkaakin tuo saman tuloksen.
Mullan pitää antaa välillä kuivua, sillä jatkuvaa kosteutta kasvi ei siedä. Saviruukku onkin paras, koska se hengittää kosteutta myös ulospäin.