Pitkää ikää ja parempaa puuvillaa – Lindex Kids

09.8.2018

Kaupallinen yhteistyö / Lindex


Kuten sanottu, arki on viimein lähtenyt liikkeelle. Ja siinä missä alkoivat koulutkin, jatkui tietenkin myös päiväkotilaisen arki. Viimeinen vuosi itse asiassa, eskari kun käydään sitten jo koulussa. Tänään vähän päiväkoti-ikäisen vaatetuksesta, tai oikeastaan ylipäätään lastenvaatteista, ja siitä, miten ne vaatteet saadaan kestämään. Tai entä pitääkö aina ostaa uutta? Nimittäin kestävää kehitystä tukevat valmistusmateriaalit sekä kestävät vaatteet, säästävät paitsi luontoa, myös kukkaroa. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lindexin kanssa.

Kysymykseen pitääkö aina ostaa uutta, on helppo vastata. Ja varsinkin muuten juuri tämän perheemme nuorimmaisen kohdalla. Klaaralle nimittäin ostetaan älyttömän harvoin vaatteita, ja kiitos tästä siskoni tyttärille, joilta jää meille kaikkea kurahousuista käsilaukkuihin. Tämä lastenvaatteiden kierrätys onkin paitsi kätevää, säästää pitkän pennin ja siinä sivussa myös mukavasti luontoa. Ja tyytyväinen olen tietenkin siihen, että lapsi on sujut sen asian kanssa, että ne “uudetkin” vaatteet on käytettyjä. Näin on ollut aina, joten mitäpä sitä toisaalta sen enempää kyseenalaistamaan.

Lasten vaatteiden käyttö eroaa aika paljon siitä, miten me aikuiset käytämme vaatteitamme. Olen esimerkiksi huomannut, että ihan ensimmäistä kertaa jalassa oleville ulkohousuille tuppaa käymään jokin kaatumisonnettomuus, ja siinä sitä sitten ollaan jo iltapäivällä reikä polvessa. Tai ainakin niissä housuissa. Samaan aikaan itse voi ihan mainiosti käyttää yli kymmenenkin vuotta samoja ulkohousuja. Toki lapset kasvavat ja vaatteet jäävät pieniksi, mutta itse vaatteen elinkaaren tulisi kuitenkin olla vuotta pidempi. Niinpä niitä reikiä on välillä parsittava ja vaatteita korjattava. Ulkohousujen paikkauksessa silitettävät heijastinauhat ovat ihan ehdoton juttu, ja niillä onkin tullut jatkettua jo monien housujen käyttöikää. Eikä heijastinta yleensä ole koskaan liikaa – varsinkin kun kyseessä on lapsi.  Myös erilaiset silitysmerkit pelastavat tilanteita ja niillä pystyy peittämään vaatteesta myös tahrat, jotka eivät suostu irtoamaan. Tärkeintä on kuitenkin valita vaate käyttötarkoituksensa mukaan ja mahdollisuuksien mukaan myös suojata vaatteet. Esiliina esimerkiksi askarrellessa saattaa säästää vaatetta turhilta pesukerroilta.
Ja hei, ne vähän enemmän kulahtaneetkin vaatteet menevät kyllä vielä kotipihan leikeissä!

Puuvilla on ehdottomasti yleisin materiaalia lastenvaatteiden valmistuksessa jo ihan monipuolisuutensa, mutta myös mukavuutensa vuoksi. Samaan aikaan meidän kuluttajien tietoisuus puuvillantuotannon haitoista kasvaa jatkuvasti, ja ostopäätökseen vaikuttaa yhä useammin puuvillan alkuperä ja laatu. Lindex on yksi maailman kymmenestä eniten ekologista puuvillaa käyttävästä yrityksestä. Lindexin tavoitteena on, että kokonaiset 100 % yrityksen käyttämästä puuvillasta on entistä ekologisempaa vuoteen 2020 mennessä. Jo nyt kyseinen luku on kunnioitettavat 95 prosenttia! Ekologisemmalla puuvillalla tarkoitetaan Better Cotton -puuvillaa (Better Cotton Initiative (BCI), luomupuuvillaa sekä tietenkin kierrätettyä puuvillaa. Lastenvaatteiden kohdalla numerot ovat vieläkin parempia, sillä 98 % Lindexin lastenvaatteissa käytetystä puuvillasta tulee kestävämmistä lähteistä; yli 70 % puuvillasta on luomupuuvillaa ja yli 50 % puuvillavaatteista on GOTS-sertifioituja. Ja hei, esimerkiksi koko Newborn-mallisto on valmistettu luomupuuvillasta!

Tiesithän muuten, että Lindex ottaa vastaan myös rikkinäiset vaatteet, joten voit viedä myymälään tiensä päähän tulleet verkkarit ja materiaali päätyy kierrätykseen!

Klaara sai valita Lindexin valikoimasta itselleen mieleisen päiväkotiasun. Pitkän harkinnan jälkeen hauska kissapusero korvineen ja häntineen vei voiton. Pusero, sekä kuviolliset legginsit ovat molemmat GOTS-sertifioituja vaatteita. Asun viimeistelee söpö kissareppu, johon mahtuu vaihtovaatteet sekä kotiinpäin kulkevat piirustukset.

Lindexillä on juuri menossa kiva ota 3 maksa 2 kampanja, jossa saat valita kolme lastentuotetta kahden hinnalla. Kampanja on voimassa 7.-19.8 ja sen voi hyödyntää myös Lindexin nettikaupassa koodilla kids18.

Kissapusero, legginsit ja reppu: Lindex.

Ps. Näillä näppäimillä laitan myös Instagramiin arvonnan, jossa voit osallistua 30 euron Lindex -lahjakortin arvontaan. Kipin kapin siis osallistumaan! 🙂 Instagram arvonnan säännöt löydät täältä.

 


One Response to “Pitkää ikää ja parempaa puuvillaa – Lindex Kids”

  1. Kaisa says:

    Ihanan asun tytär on itselleen valinnut. Täällä kuopus (kolme poikaa) joka saa veljiltään vaatteita ja on myöskin sujut asian kanssa, ei aina tarvitse uutta olla.

Kommentoi