Heippa ihanat, mitä kuluu? Mä olen kuulostellut itseäni tänään oikein urakalla ja kahdestakin syystä. Toinen on se, että mun vauvani täyttää tänään 6-vuotta ja vaikka se ihan älyttömältä tuntuu, pitää tietenkin hyväksyä, että niin se aika vain kuluu. Ja samalla kun lapsille kertyy ikää, sitä kertyy tietenkin myös itselleni, puolisolleni, vanhemmilleni, isovanhemmille ja ihan kaikille. Ja kun ajan kulkua alkaa liiaksi ajattelemaan se laittaa aina vähän mielen herkäksi. Mitä kaikkea olisi pitänyt silloin tai kunpa olisinkin. Tiedätte ehkä tunteen? Mutta jumiin ei saa jäädä menneiden vatvomisessakaan vaan keskittyä tähän hetkeen. Se mikä jäi silloin jäi silloin. Tärkeintä on nyt ja tässä.

Toinen syy syvälliseen itsetutkiskeluuni (jota toki harjoitan ihan joka päivä, ja jonkun mielestä liikaakin) on Jenny Belitz-Henrikssonin Uuteen nousuun -kirja. Vaikka kirjaa markkinoidaan oppaaksi pysyvään elämäntapamuutokseen, niin suosittelen niillekin, joille moinen projekti ei välttämättä ole millään tavalla ajankohtainen tai tarpeellinen. Itse asiassa otin kirjan itsekin kuunteluun ihan uteliaisuudesta, mutta yllätyin siitä, miten iloiseksi tulin kirjan ajatuksista. Siitä, mitä hyvinvointi oikeasti on ja miten pinttyneet harhaluulot helposta laihduttamisesta ja kuntokuureista joutaisi romukoppaan. Kirja käsittelee rehellisen hienosti tunteita kuten pelkoa ja häpeää. Sitä, miten suurin este korviemme väli terveelliselle elämäntavalle yleensä on. Itse en edes saanut mitään kipinää mihinkään muutokseen, vaan oikeastaan tuli sellainen tunne, että asiat on just nyt aika hyvin. Ja se jos mikä on tosi iso oivallus!

Mutta siis suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan (ainakin Bookbeatilta löytyy) tuon kirjan!

Meidän olkkari-pianohuone on muuttunut nyt kuluneella viikolla kodinhoitohuoneeksi, koska kuivausrummun tehtyä lakon, otollisin paikka pyykinkuivaukseen on tässä. Silti karsiva käteni on yltänyt myös tähän tilaan. Ehdottomasti keveämpi ja keväisempi fiilis, vaikka joulutähdet vielä ikkunoissa saavatkin roikkua. Mulla on myös tusinan verran hyasintteja vielä joululta jäljellä. 🙂

Tämän illan ohjelma on vielä aika avoin, sillä ajattelin, että nyt mennään päivänsankarin toiveilla. Kahvakuula polttelisi, mutta jos pieni superhiihtäjäni haluaakin kanssani ladulle, olen valmis vaihtamaan kuulan reippaaseen sivakointiin raikkaassa ulkoilmassa. Eipä sitten tarvitse vuosien päästä miettiä, että kunpa vain olisin silloin, kun lapset olivat vielä pieniä. Enkä tarkoita, etteikö se omakin aika olisi tarpeellista. Mitä pienemmät lapset, sitä tärkeämpää on, että äidilläkin on omat hetkensä! Nyt vain käsillä ovatkin jo ne vuodet, kun liikuntaa voi helposti harrastaa myös yhdessä. Ja sekin pitää hyväksyä, että vaikka itsestä se tuntuisikin kivalta, niin aina niitä lapsia ei kiinnosta. 😀

Näin tammikuussa tuntuu, että kaikki talon lahjapaperit ovat laatua “joulu”. No, vanhoille tapetinpaloille hyötykäyttöä!

Lumisen kaunista torstai-iltaa! Huomenna on jo perjantai eli viikonlopun aatto. 🙂