Kaupallinen yhteistyö⎮Sensai⎮Ambassador
Ajan kulkua tulee usein päiviteltyä lasten kasvamisen kautta. Vaikka onkin hauska ajatella, että itse pysyy koko ajan yhtä nuorena, tarkoittaa kymmenen vuotta äitinä (ja esimerkiksi kymmenen vuotta blogia) hitsi vie myös sitä, että olen itsekin kymmenen vuotta vanhempi! Esikoisen vauvakuvia katsellessa, sitä nimittäin näkee itsensäkin ihan pikkutyttönä.
Parikymppisenä katselin itseäni kymmenkunta vuotta vanhempia naisia, ja olin kateellinen silmäkulmien harakanvarpaista. Ihan totta, olen aina kokenut nuo naururypyt kauniina! Ja vaikka ikääntyminen väkisinkin näkyy monella tapaa, koen ihon kimmoisuuden häviämisen, aineenvaihdunnan hidastumisen ja suupielien hennon notkahduksen pienenä hintana siitä, mitä vuodet ovat tuoneet. Paljon hyvää, paljon kokemusta, mutta ennen kaikkea myös armollisemman ajatusmaailman itseäni kohtaan.
Kuten olen ennenkin sanonut, en mistään hinnasta vaihtaisi nykyistä 35-vuotiasta ihoani teini-ikäisen Emilian ihoon. En edes siihen kymmenen vuotta nuorempaan. Sanotaan, että aika parantaa haavat, ja vaikka tuolla kai jokseenkin tarkoitetaan enemmän niitä näkymättömiä haavoja, olen päässyt itse kokemaan, että viisaus pitää kutinsa ihan sananmukaisestikin. Mutta aika vaatii kaverikseen myös hyvät ihonhoitotuotteet, ja niistä pääsen tämän kaupallisen Sensai-yhteistyön myötä kirjoittamaan teille enemmän. Minulla on nimittäin kunnia toimia vuoden 2019 ajan Sensain brändilähettiläänä!
Tähän ensimmäiseen postaukseen olen yrittänyt kasata Sensain ihonhoidon pääajastusta ja samalla peilata sitä omaan ajatusmalliini. Postauksen lopussa on myös arvonta, jossa viisi onnekasta pääsee kokeilemaan Sensain ylellisiä puhdistustuotteita!
Pääsin alkuvuodesta Sensain tuotekouluttajan oppiin ja juttelemaan paremmin ihoasioista. Yleisellä tasolla puhuttiin seikoista, jotka koen itsekin hyvin tärkeiksi suhtautumisessa ihonhoitoon ja ikääntymiseen. Nimittäin esimerkiksi sen, että me jokainen ikäännymme ja ihomme siinä mukana. Kuitenkin se, miten me ikäännymme ja miten vuodet ihoomme vaikuttavat, on pitkälti kiinni ihonhoidosta ja elämäntavoistamme.
Mikä Sensain filosofiassa on mielestäni parasta, niin se, että siihen yhdistyy lempeys ja huolellisuus. Ja huolellisuudella ei tässä kohtaa tarkoiteta jynssäystä ja kuuraamista, vaan sitä, että ihoa hoidetaan ja hemmotellaan huolella ja aikaa antaen. Kun iho on kokenut kaikki ne lääkkeet ja myrkyt, joita itse jouduin aikoinaan aknen vuoksi käyttämään, tuntuu lempeys ja rauhoittavat tuotteet ylellisyydeltä.
Hyvin hoidettu iho myös ikääntyy kauniimmin, ja juuri tämä on se juttu, jonka haluan pitää punaisena lankana koko vuoden ajan: huolehdi ihostasi ja voit hyväksy vuodet!
Kukapa ei joskus ihan ohimenevän hetken ajan olisi miettinyt, että miltäköhän tuo otsa tai suupielet näyttäisivät, jos niihin ruiskuttaisi hiukan jotakin vippaskonstia. Silti vain hyvin harva turvautuu niin järeisiin toimenpiteisiin, ja uskon, että teissä blogini lukijoissa prosentuaalinen osuus otannasta on äärimmäisen pieni, jos ei jopa olematon. Silti paljon on tehtävissä, ja juuri näistä mahdollisuuksista haluankin kirjoittaa. Ahkera ja tunnollinen ihonhoito yhdistettynä hyviin tuotteisiin taistelee aikaa ja sen hammasta vastaan. Ja mikä parasta, milloinkaan ei ole liian myöhäistä aloittaa!
SAHO
Hyvän ihonhoidon kivijalka on tietenkin kunnollinen puhdistus, joka valmistaa ihon vastaanottamaan toisen tärkeän tekijän, eli kosteutuksen. Nämä on meille rutiinia, mutta Sensain kohdalla puhutaan rutiinien sijaan rituaalista. Sensain ihonhoitofilosofia pohjautuu japanilaiseen teeseremoniaan ja siitä käytetään nimitystä Saho.
Kuten japanilaisessa teeseremoniassa, myös Sahossa tärkeää on tehdä oikeat asiat oikeassa järjestyksessä. Päivittäin ja samaa kaavaa noudattaen. Yhtä aikaan painottaen sitä, että ihonhoitoon varataan aikaa. Hyvä puhdistus ja kosteutus eivät vie päivästämme montaakaan minuuttia, joten tuohon hetkeen kannattaa panostaa ja asiat kannattaa tehdä huolella. Sensain filosofia onkin, että toistuvasti käytettynä Sahon rauhoittava menetelmä vie kohti koko elämän kestävää kauneutta.
Käytännössä Saho on siis puhdistuksen ja kosteutuksen yhdistelmä. Jotta tulos on paras mahdollinen, Saho pitää sisällään kaksoispuhdistuksen, kaksoiskosteutuksen ja kaksoislevityksen.
Kaksoispuhdistusrituaalin ensimmäinen vaihde poistaa iholta rasvaliukoisen lian kuten meikin. Toinen vaihe puhdistaa vesiliukoisen lian, kuten pölyn ja hien. Omaan rituaalini valittiin Sensai Cleansing oil ja Sensai Milky soap, joista jälkimmäinen onkin vanha luottotuotteeni.
Pois huuhdeltava puhdistusöljy on tehokas meikinpoistaja, joka ei kuivata ihoa. Kevyesti hieromalla se irrottaa meikin ja valmistaa myös Sensain 38°C maskaran poistoa. Toinen vaihe, eli vesiliukoisen epäpuhtauden poistaminen onnistuu runsaasti vaahtoavan, mutta hellävaraisen emulsiomaisen vaahtopuhdistuksen avulla. Se, miksi olen itse tykästynyt juuri tuohon Milky Soap -tuotteeseen on se, että sen kanssa käytetään vettä. Monesti vesi nähdään ihonhoidon vihollisena, mutta Sensain filosofiassa vedelläkin on paikkansa. Oikein käytettynä ja oikeisiin tuotteisiin yhdistettynä, vesi on osa luonnollista ihonpuhdistusta. Milky Soap on tarkoitettu kuivalle ja erittäin kuivalle iholle ja kiristävän tunteen sijaan, se tekee ihon pinnasta samettisen puhtaan ja tasaisen. Tämä toinen vaihe on tärkeää tehdä myös aamuisin, sillä yön aikana ihon pintaan kerääntyy niin hikeä kuin pölyäkin, jotka haluamme tietenkin poistaa ennen hoitotuotteiden levitystä.
Kaksoiskosteutus on Saho-rituaalin toinen vaihe. Sensai on hoitovesien pioneeri, ja toi aikonaan hoitovedet Euroopan markkinoille. Sensain kosteutus alkaakin juuri hoitovedestä. Mikäli hoitovesi on vielä tuntematon ja mietit, mikä sen rooli on ihon kosteutuksesta, kerron vertauksen, jonka itse sain koulutuksessa: Kun kastelet kasvia, jonka multa on kuiva paakku, kasteluvesi valuu mullan läpi kastelematta kasvin juuria. Tähän verraten hoitoveden tehtävä onkin saada iho vastaanottamaan kaikki se kosteutus, joka varsinaisella kosteusvoiteella on annettavanaan.
Omaan Saho-rituaaliini valittiin Prime Solution –hoitovesi. Kyseessä on täyteläinen ensivaiheen anti-ageing-hoitotuote, joka valmistaa ihoa hoitotuotteille, ja tekee ihosta pehmeän, kosteutetun ja elpyneen. Hoitovesi myös tasapainottaa ihon ph-arvoa. Hoitovesi levitetään aina käsin ja hieromalla ihoa. Hieronta paisti parantaa tuotteen imeytymistä, myös rentouttaa ja kiinteyttää kasvojen ihoa ja lisää verenkiertoa. Hieronnan jälkeen ihoa vielä painellaan muutamasta kohdasta. Tässä jos missä rutiini vaihtuu nimenomaan rituaaliksi.
Kaksoiskosteutuksen toinen vaihe on perinteisempi kosteutus. Valitessamme tuotteita omalle iholleni olin hiukan skeptinen kouluttajan valinnalle. Nimittäin olen vuosi vuodelta siirtynyt jatkuvasti paksumpiin ja täyteläisempiin voiteisiin ja nyt iholleni valittiin kevyt emulsio. Cellular Performance anti ageing peruslinjan Emulsio II (Moist) on ohut kosteusemulsio, joka ei sisällä aurinkosuojaa ja sopii tästä syystä aamuin illoin käytettäväksi. Tämä on asia, jota suosin, sillä tahdon yhden tuotteen sopivan sekä aamuihin että iltoihin. Käytän joka tapauksessa päivisin meikkiä, joka sisältää aurinkosuojan. En kuitenkaan uskonut, että kevyt kosteuttava emulsio riittäisi ihoni kosteutukseen, mutta olin väärässä. Yhdessä hoitoveden kanssa, emulsio on ollut todellakin riittävä kosteuttaja. Itse asiassa leukaani puhkeavat kuukausittaiset finnit ovat selkeästi vähentyneet ja edellisessä kierrossa niitä ei tullut ollenkaan. Silti ihoni ei ole kärsinyt kuivuudesta vaan päinvastoin jopa suihkun jälkeinen kiristely on vähentynyt. Olen siis lukenut ihoni merkkejä väärin, ja olen hurjan tyytyväinen, että jatkuva harppominen yhä vain tuhdimpia voiteita kohti saatiin katkeamaan. Samalla laajentuneet huokoset ovat pienentyneet ja iho tuntuu kuulaammalta ja raikkaammalta.
Myös emulsio hierotaan iholle kevyin ottein ja viimeistellään painelemalla.
Sahossa hoitotuotteiden oikea käyttöjärjestys on hoitovesi -> seerumi -> emulsio/voide -> silmänymärysvoide/naamio. Sahon toteuttaminen ei siis vaadi linnoittautimista kylpyhuoneeseen tunniksi, vaan kyse on hyvin käytetyistä minuuteista ja enemmänkin keskittymistä siihen mitä tekee.
Koishimaru-silkki
Sensai tunnetaan ennen kaikkea silkistä ja nimenomaan Koishimaru-silkistä, jonka käyttö oli ennen ainostaan keisarillisen perheen yksinoikeus. Nykyisin Sensailla on yksinoikeus Koishimarun käyttöön, ja silkki onkin olennainen osa Sensain tehokkuutta. Koishimaru-silkki on ihonhoidollisesti paras silkkilaatu ja ainoa silkki, joka pystyy edistämään ihon omaa hyaluronihapon syntyä. Sekä Prime Solution -hoitovesi, että Cellular Performance -tuotteet sisältävät Koshimaru-silkkiä.
Kilpailu:
Oletko käyttänyt Sensain tuotteita? Jos olet, kerro omat suosikkisi. Jos taas et, kerro mitä tuotteita haluaisit mahdollisesti kokeilla!
Vastaamalla kysymykseen osallistut kilpailuun, jossa voit voittaa Sensain
kaksoispuhdistus–tuotepaketin, joka sisältää Silky Purifying Cleansing Oilin (75ml) ja Silky Purifying Creamy Soapin (75ml) sekä Silk Peeling Powderin. Tuotepaketteja arvotaan viisi (5) kappaletta.
Arvonta päättyy 5.5.2019 ja sen säännöt löydät täältä.
Sensain tuotteet löytyvät Stockmannilta ja Sokokselta. Kannattaa myös liittyä Sensai VIP-klubiin!
Mukana arvonnassa! Maskara! Ollut luottotuote jo piiiitkään 😊
Sensain joitain puhdistustuotteita joskus kokeillut, eli olis aivan ihana kokeilla näitä uutuuksia myös! Huippu ihanan poskipunan löysin heiltä juuri viime viikolla 🙂
Sensain ripsiväri on ehdoton suosikki! Olisi mahtavaa päästä testaamaan myös muita tuotteita. 🙂
Hoitovedet kuulostavat kiinnostavilta, niitä haluaisin kokeilla!
Oon käyttäny Sensain ripsivärejä vuosia, vuosia (ainakin 11 vuotta?). Parempia ripsareita ei ole. Haluaisin kokeilla muitakin tuotteita, mutta ole vielä raaskinut ostaa.
Sensain 38 on mun luottoripsari jo vuosia! Toivon, että sen valmistusta ei lopeteta ikinä<3
Aikoinaan olen käyttänyt jotain kasvovoidetta, en muista mikä oli. Se oli ainakin hyvän tuntuinen.
Sensai 38-ripsiväri on mun vuosikausien kestosuosikki ja vakiotuote!
Olisi kiva saada nämä täydentämään 🙂
En ole käyttänyt Sensain tuotteita. Siksi olisi mukava kokeilla ihan mitä tuotteita vaan. Minulla akne iho myös nuorena,nyt yli viiskymppisenä alkaa iho jo tasaantumaan😁
Kuulun Sensain 38 ripsivärin kannattajiin. Seerumit ja hoitovedet kiinnostaa tällä hetkellä eniten.
Olen käyttänyt 38 mascaraa, kaksoispuhdustuksen soapia naamiona ja muutaman kerran kokeillut myös tuota puhdistuspuuteria äidiltäni. Huipputuotteita kaikki! Tällä hetkellä ei löydy Sensaita käytöstä, mutta olisipa hauskaa palata näiden pariin.
Sensain ripsiväriä käytän.
Olisi kiva tutustua noihin puhdistustuotteisiin.
En ole kokeillut, mutta varsinkin Silky purifying cleansing oil on kokeilulistalla 🙂
Kaksoispuhdistus käytössä, mutta Sensain tuotteita siihen olisi ihana testata. Joskus kauan sitten joku puhdistusaine oli suosikki Sensailta. Sensain Ripsari on paras! 🥰 Hoitovedwn käyttö myös ollut mietinnässä.
Sensai puhdistustuotteet parhaimpia.
Sensain 38 olen kokeillut mutta itselläni en siitä pitänyt.
Haluaisin kokeilla kasvovoiteita ja seerumeita.
En ole koskaan kokeillut,mutta haluaisin kokeilla sensain milky soap tuotetta.
Kuulostaa ylellisiltä:) kokeilemaan en ole vielä päässyt, erityisesti kosteutus rituaali tulisi tarpeeseen!
Olen käyttänyt sensain hoitovettä. Ollut hyvä ikääntyneelle iholleni.
Meikit tuttuja mutta hoitotuotteita en ole testannut kun iho aika vaativa pintakuivuuden vuoksi. Tämän jutun jälkeen tekisi mieli testata
Cellular Performance -päivävoide on ihan lemppari!
Ripsiväri on ollut luottotuotteeni jo vuosia. Puhdistustuotteita olisi kiva kokeilla.
Sensai volumising 38 mascara on luottotuotteeni jota en vaihda. Ihan paras. Joskus olen käyttänyt kuorintaa, joka sekoitettiin jauheesta ja vedestä, ja pidin siitä kovasti. Mukana arvonnassa. 🙂
Ripsiväri on ollut luottotuotteeni jo vuosia. Puhdistustuotteita olisi kiva kokeilla.
Monikin tuote vaikutti mielenkiintoiselta, ohut aamuun sekä iltaan sopiva emulsio jäi mieleen ja varmasti käyn hankkimassa.
Ripsiväri 38 on suosikkituote. Seerumia olisi kiva kokeilla
Sensain tuotteita en ole vielä kokeillut, mutta puhdistusjutut kiinnostavat.
38 astetta ripsiväri luottotuotteita ja vuodesta toiseen ostan aina uuden. Arvonnassa mukana. Olisi kiva päästä kokeilemaan silkkisen ihania tuotteita.
Sensain hoitovedet kiinnostaa. Heidän maskara onkin mun luottokamu.
En ole vielä kokeillut mutta todella kiinnostaa ja ovat varmasti todella laadukkaita tuotteita! Seerumit ja hoitovedet kiinnostaa kovin!
Sensai 38 ripsivärin eri versiot on olleet käytössä jo yli kymmenen vuotta. Kaksoispuhdistusta ja kosteuttavia tuotteita kiinnostaisi päästä kokeilemaan.
Erityisesti hoitovedet! Etenkin talvisin ihoni on ollut rutikuiva, nämä tuotteet ovat mullistaneet ihonhoito i. Arvokkaita mutta toivottavasti en joudu luopumaan.
Ripsiväri on tuttu ja puhdistustuotteita on tullut kokeiltua. Tykkäsin kovasti, mutta ovat kovin hinnakkaita, joten suosisipa arpaonni tällä kertaa minua.
Sensain ripsari ollut suosikki jo pitkään👌 Ja kaksois-puhdistus on ihan paras! En olisi uskonut ennen kuin kokeilin, että ihon puhdistuskin voi tuntua ylelliseltä.
Sensain meikkipuuteri on luottotuote. Ihonhoitotuotteita haluaisin kokeilla.
En ole vuosiin käyttänyt Sensain tuotteita, mutta joskus käytin merkin puuteria. Pitäisikin taas kokeilla Sensain tuotteita!
Sensain kaksoispuhdistusta olen aikoinaan testannut ja tykkäsin kovasti. Sarjan irtopuuteri on meikkipussini luottotuote.
Itse en ole Sensaita käyttänyt,mutta tytär luottaa 38 ripsariin. Mielelläni kokeilisin tuota kaksoispuhdistusta; olen näin yli 40-vuotiaana saanut ensimmäisen kerran näppyjä kasvoihini eikä oikein mikään tunnu auttavan…
Tulispa juuri tarpeeseen! En ole tainnut Sensain tuotteita aiemmin käyttää.
Sensai taitaa olla minulle aivan uusi sarja. Kaksoispuhdistusaineet kuulostavat mielenkiintoisilta!
En ole kokeillut mitään Sensain tuotteita.
Erityisesti kiinnostaisi juurikin ihonpuhdistus ja kosteutus sekä ripsiväri ✨
Tuotesarja tuttu kosmetiikan osalta jo vuosien takaa ja hyväksi havaittu. Puhdistus tuotteet eivät vielä, joten kiinnostaisi kokeilla.:)
Kaksoispuhdistus ollut 10 vuotta käytössä, hyvää ei kannata vaihtaa. Omasuosikkini😊
En ole ikinä kokeillut, mutta etenkin hoitovesi kiinnostaisi.
Luotto mascarani on ollut vuosia sensai 38°
Meikkivoidetta olen testannut ja sekin on todella hyvä
Iholle kaipaisin kosteutusta ikääntymisen merkkejä vastaan. Aikasemmin en ole tuotteita kokeillut mutta paljon hyvää olen tuotteista kuullut.
En ole Sensaita kokeillut, mutta putsarit ja hoitovesi kiinnostavat.
T: Henna
Vain maskara on tuttu ennestään, mutta tämä ihonhoitorituaali kuulostaa tosi ylelliselle. Erityisesti hoitovedet kuulostavat erityiselle ja niitä kiinnostaisi kokeilla.
Sensain Emulsion II Moista ja kasvovesi kauan jo käytössä. Haluaisin kokeilla mitä vain Sensain tuotteita. Korppuihon pelastaja 😀
Sait mut innostumaan näistä ihan tosissaan. Varsinkin tuo liian tujen kosteuttajien käyttö kuulostaa tutulta. Sensain tuotteita olen joskus teininä lainannut äidiltä, mutta kaupassa valitsen aina edullisemman tuotteen. Olisi ihanaa päästä taas testailemaan laadukkaampaa kosteutusta.
Sensai 38 ripsiväri on jo tuttu. Kaksoispuhditusta ja hoitovesiä olisi kiinnostavaa päästä kokeilemaan.
Oiii, olisi ihana päästä kokeilemaan sensailta juurikin tuota kaksoispuhdistusta! Ja oikeastaan ihan mitä vain, sillä ei ole aiempaa kokemusta mistään sensain tuotteista.
En ole testannut mitään ja mielelläni kokeilisin mitä vain! Olen laiminlyönyt ihoni hoidon täysin ja laadukkailla tuotteilla olisi upeaa päästä alkuun. Arvonta päättyy sopivasti 40v-syntymäpäivänäni ja pientä ikäkriisiä pukkaa,mutta toisaalta kiitollinen joka vuodesta! Blogiasi olen seurannut alkuajoista lähtien,mutta tämä on ensimmäinen kommenttini. Mukavaa kevättä!
Kokemusta Sensain tuotteista minulla ei ole, sillä ovat minulle hieman liian hintavia. Ihana olisi päästä kokeilemaan ja erityisesti kosteusvoiteet kiinnostavat.
En ole vielä kokeillut Sensai-tuotteita, mutta kiinnostaisi kovasti kokeilla! Tuo ohut kosteusemulsio kuulostaa hyvältä, se voisi sopia minullekin 🙂
Sensai 38 ripsiväri ollut käytössä jo vuosia, muita en käytäkään. Ihonhoitotuotteet kiinnostaisivat myös.
En ole käyttänyt muita tuotteita kuin ripsiväriä. Prime solution-hoitovesi erityisesti kiinnostaa!
Sensain tuotteet olisi uusi tuttavuus.
Kirjoitit todella houkuttelevasti tuosta kaksoispuhdistuksen tekemisestä, joten puhdistus ja miksei sen jälkeiset kosteutustuotteet jäivät kiinnostamaan.
Katsotaan miten arvonnassa käy vai joutuuko tästä ostoksille…
En ole kokeillut, mutta ihon puhdistustuotteita olisi kiva päästä kokeilemaan 🙂
Ripsiväriä olen joskus jo kokeillut mutta erityisesti ihonhoito tuotteet kiinnostavat 😊
Ripsiväri on kestosuosikki, mutta puhdistustuotteet kiinnostavat kovasti, kuten myös hoitovedet. Käyttämäni merkki on sopinut minulle vuosia mukavasti, mutta mistä tiedän, ettei joku toinen olisi vielä parempi, ellen kokeile 🙂
Olisi mukava päästä kokeilemaan Sensain tuotteita. Varsinkin tuo hoitovesi kiinnostaa. Ripsari on ollut suosikkini jo pitkään.
Ripsiväriä olen käyttänyt vuosia! Nyt tuo kaksoispuhdistus on ollut kokeilussa eri merkin tuotteilla ja se toimii, siksi tämäkin tuotepaketti tulisi varmasti käyttöön.
Sensain 38 ripsari ollut vuosia käytössä. Ihonhoitotuotteet kiinnostaa!
Sensain 38°C ripsarit on ehottomat kestosuosikit olleet teinistä asti! Haluaisin päästä kokeileen myös ihonhoitotuotteita minun vaativaan ihoon, että josko ne olis oikeat. 🙂
Mukana! 38 ripsiväri ollut käytössä jo yli kymmenen vuotta ja sitä en vaihda. Puhdistustuotteita olisi kiva päästä kokeilemaan.
Mukana arvonnassa 😊 olen kokeillut hajuvettä. Muuten kyllä kiinnostaisi kokeilla erilaisia ihonhoitotuotteita.
Tällä hetkellä käytössä 38 ripsiväri. Hoitovedet kiinnostaa pintakuivan ihon hoitoon.
Ripsiväri on tuttu. Mielelläni kokeilisin puhdistustuotteita.
Klassikkomascara on se tuttu ja turvallinen. Jotain päivävoidetta olen myös kokeillut, mutta ei tainnut silloin iholle sopia, kun ei kaapista löydy. Tuplaputsaus kiinnostaisi kovasti!
Sensai luminous sheer foundation ihana kevyt meikkivoide, tykkään kovasti. ☺️
Meikeistä käytössä ovat ripsari 38 ja nestemäinen eyeliner. Aiemmin käytössä oli pitkään myös meikkipuuteri Sensailta.
Ihonhoitoaineita olisi kiva kokeilla myös!
T. Pilvi
Puhdistustuotteita haluaisin kokeilla.
Moikka,
Olen käyttänyt Sensain ripsiväriä. Olisi ihanaa päästä kokeilemaan myös ihonhoitotuotteita ja helliä silmäkulmien harakanvarpaita ja jostain ilmaantuneita juonteita :D.
Sensain tuotteista olen meikkejä käyttänyt-erityis maininta The Lipstick huulipunalle, osallistun arvontaan, ihoni huutaa talven jälkeen kosteutta ja silkin kosketusta, HeidiS
Ripsiväri löytyy, mutta kokeilisin mielelläni muitakin tuotteita 😊
Meikeistä käytössä ollut ripsiväri 38°C. Ihana kokemus oli näytepurkki cellular performance sarjan hydrachange mask! Pelasti talvella ruusufinnistä kärsivän naamani! Kokeilisin todella mielelläni muitakin tuotteita.
En ole kokeillut tuotteita. Joskus jokin näyte on voinut olla.
Sensain tuotteista ainoastaan 38C maskara on entuudestaan tuttu ja olen siitä pitänyt 🙂 Puhdistustuotteita olisi kiva päästä kokeilemaan omalle “harmaalle” sekaiholle 🙂
Sensai kaksoispuhditusta olen kokeillut on aivan huipputuote tosi riitoisa vaikka hintava ,mutta normaalikoko kestää vuoden ,iso suositus Sensaille.
Sensain silmänympärysvoidetta käytän. Muitakin ihonhoitotuotteita olisi ihana kokeilla.
38°C maskara on ollut matkassa jo vuosia. Kiitos kattavasta puhdistustuotteiden esittelystä, olisipa kiva päästä kokeilemaan niitä.
Ainoastaan Sensain meikkivoide on tuttu tuote.
Sensain ripsiväri käytössä, täydellinen!
Hoitovesi kuulostaa tuotteelta, jota haluaisin kokeilla! Aikaisemmin olen käyttänyt mm. ripsiväriä 🙂
Sensain ripsari, luottoripsarini ☀️
Ripsaria olen minäkin käyttänyt, mutta ihonhoitotuotteet itselle ihan vieraita. Hoitovesiä haluaisin ainakin päästä kokeilemaan. 🙂
Sensain kaksoispuhdistus ja ripsiväri ovat tuttuja. En tosin ole nyt vähään aikaan käyttänyt Sensain tuotteita. Erityisesti kaksoiskosteutus herätti nyt kuitenkin mielenkiinnon, sillä iän myötä olen huomannut ihoni muuttuneen kuivemmaksi.
Sensain ripsari tuttu minullekin, muita tuotteita en merkiltä ole kokeillut. Innokkaana siis arvonnassa mukana 😀
Sensain huulipuna ainoa joka pysyy hyvin huulillani, ripsari suosikkini, myöskin. Näitä kahta tuotetta olen jo käyttänyt parikymmentä vuotta.
Sensain ripsiväri on tuttu ja hyvä tuote, mutta noita puhdistusaineita joita esittelit haluaisin ehdottomasti kokeilla:)Arvonnassa siis mukana.
Sensain meikkipuuteri on luottotuotteeni. Olisi ihana testailla myös puhdistustuotteita.
Olen ihan koukussa Sensain ripsiväriin. Olisi ihana kokeilla muitakin tuotteita. 🌿
Ihana arvonta, mukana ollaan! Täytyy tunnustaa, etten taida olla ikinä testannut Sensain tuotteita. Mut nyt heräsi kyllä kiinnostus!
En ole käyttänyt Sensain tuotteita, mutta kiinnostus heräsi nyt. Erityisesti tuo Milky Soap kiinnostaisi kokeilla.
Olen käyttänyt Sensai puhdistus tuotteita ja päivä -ja yövoidetta. Juuri käytin päivävoiteen loppuun. Nämä tuotteet ovat minulle uusia, toivon todella että onni suosii!
En ole koskaan kokeillut Sensain tuotteita, mutta ne kyllä kiinnostaisivat kovasti.
Kaikkia ihonhoitotuotteita kiinnostaisi kokeilla kun tällä hetkellä paljon ihon kanssa ongelmia. Arvonnassa siis mukana. 🙂
Sensain ripsiväriä olen kokeillut. Ihonhoitotuotteita olisi kiva kokeilla!
Sensain 38 ripsari ollut vuosia käytössä. Kiinnostaisi kokeilla kasvojenhoitotuotteita.
En ole kokeillut aiemmin. Tuo emulsio erityisesti kiinnostaa. 😊
Olen käyttänyt Sensain mascaraa ja meikkivoidetta, joka on ehdoton suosikkini! Lisäksi minulla on Sensain irtopuuteri päivittäin käytössä. Olisin todella kiinnostunut kokeilemaan myös muita tuotteita.
Hei, en ole käyttänyt Sensain tuotteita, mutta mielenkiinnosta voisin kokeilla kasvojenhoitotuotteita.
En ole kokeillut mutta kiinnostaisi kyllä! Haluaisin päästä kokeilemaan tuota puhdistusöljyä! 🙂
Olen käyttänyt Sensain total finish meikkipuuteria. Miellyttävä luonnollisesti peittävä koostumus. Plussaa että puuterirasia ja täyttöpakkaus myydään erikseen. Kun meikkipuuteri on käytetty loppuun, voi hankkia pelkän uuden täyttöpakkauksen. Puhdistustuotteita olisi mielenkiintoista kokeilla.
En ole kokeillut, ripsari ja puhdistustuotteet kiinnostaisivat.
Emulsion II kesäisin ja talvisin emulsion III ovat loistavat, ihanan kosteuttavat ja imeytyvät hyvin.
Sekä tietty ripsivärit 38, ainoa johon voi luottaa 100%!!!
Itse olen käyttänyt kuivan ihoni puhdistukseen tuota öljyä, milky soap on tuntunut vähän liian kuivattavalta omalle iholleni. Sensain tuotteet ovat kyllä ihanan ylellisiä!
Sensain ripsiväri on joskus ollut käytössä ☺️
Oi tuota hoitovettä haluaisin kyllä kokeilla! Ripsiväri on vakiotuotteeni.
Ripsiväri on tuttu, tulee aina Hullareilta ostettua 🤗 mukana arvonnassa!
En ole ennen kokeillutkaan Sensain tuotteita, mutta erityisesti tuota puhdistusöljyä testaisin mielelläni 🙂
Tässä on ihonhoitosarja, jolle ei löydy riittävästi ylistyssanoja! Riittoisa, hellävarainen, superkosteuttava, ylellinen… Jos yhden tuotteen nostaisin täysin omaan sarjaansa, niin puhdistustuotteista Peeling Powder on aivan ylivertainen!
Kaksoispuhdistusta olisi kiva kokeilla!
Mukana! En ole vielä näitä käyttänyt mutta haluaisin päästä kokeilemaan. Eivät varmastikaan huonoja. Tekisi varmasti myös ihmeitä täällä kuivalle ja kiristelevälle ja herkälle iholle 🙂
Sensai 38C Volumising ripsari ehdoton suosikkini, samoiten eyeliner<3
Kyllä olen muistaakseni käyttänyt ripsiväriä joskus 🙂
Sensain 38 ripsaria olen käyttänyt ja se onkin yksi suosikeistani. Myös ihonhoitotuotteet kiinnostavat!
Käytän Sensain ripsiväriä ja se on ollut tosi hyvä tuuote. Ihonpuhdistus tuotteta olisi seuraaaksi tarkoitus kokeilla. T-Arja-
Ripsiväri ollut käytössä jo vuosia, erittäin hyvä. Haluaisin tutustua eri anti-age tuotteisiin.
Moi!
Sensain tuotteista olen kokeillut vain ripsiväriä ja se oli kyllä maineensa veroinen. Ihana olisi päästä testailemaan noita puhdistustuotteita.
Ripsiväri ollut käytössä vuosia sitten. Puhdistustuotteet kiinnostavat kovasti, yhtä yksittäistä tuotetta on kuitenkin vaike valita.
38-ripsiväriä olen käyttänyt, mutta muuta en. Olisi kiva kokeilla 🙂
Sensain rispiväri on ihan oma luottotuote, mutta näitä puhdistusaineita olis ihan tosi kiva päästä kokeilemaan. Just itse siirtynyt tähän kaksoispuhdistukseen ja hoitonesteen käyttöön.