No niinhän siinä kävi, että tuli taas aamulla tirautettua parkkipaikkakyyneleet. Ai että, mutta ottikin koville. Toisaalta oli myös aika ihana päästä taas näkemään se ensimmäisen kouluaamun tunnelma koulun pihalla. Vähään aikaan, kun minua ei ole siellä kaivattu. Mutta niin vain selvittiin siitäkin päivästä. Toinen oli innoissaan kirjoistaan ja värikynistään. Toinen ei niinkään, mutta oli kivaa, kun ei tullut läksyjä.

Niin koville kuin koulujen alkaminen ottikin näin ensimmäisenä aamuna, tuntuu arki silti tervetulleelta. Elokuukin kun on vielä kuitenkin kesäkuukausi, arkea pehmittää mukavasti pitkät sekä lämpimät päivät.

Mietin kesällä aika paljon arjen mielekkyyttä. Mietin, mikä tekee arjesta hyvää ja arvokasta ja päädyin siihen, että saman listan voi yleistää elämään ylipäätään. Turvallisuudentunne, läheisten ihmisten läsnäolo, jaetut ilot ja surut… Arki on oikeasti elämää ja elämä on oikeasti arkea. Huolimatta satunnaisesta juhlasta ja kimalluksesta, suurin osa elämästä on kuitenkin ihan tavallista arkea, ja juuri siitä syystä arkea pitää osata rakastaa. Ja jos rakkaus ei roihua, silloin elämässä pitää tehdä muutoksia. Pitää uskaltaa pysähtyä miettimään, että mikä mättää ja ennen kaikkea pitää uskaltaa tarttua niihin epäkohtiin. Aina elämää ei voi uudistaa ja muuttaa kokonaan, mutta siihen on mahdollista löytää sisältöä joka tekee elämisestä mielekkäämpää. Eikä tarkoitus olekaan, että arki on yhtä juhlaa ja aina on kivaa ja ihanaa. Ei suinkaan. Se mitä me ihmiset olemme, on kasa tunteita, ja jokaisella oma tapansa kohdata ja käsitellä niitä. Sehän meistä tekee ihmisiä. Kyky iloita, surra ja tuntea empatiaa. Elämään kuuluu koko tunteiden kirjo, ja silloin sen pitää kuulua myös arkeen.

Se mitä itse haluaisin omassa arjessa elämässä juuri nyt työstää on pysähtymisen taito. Enkä tarkoita kynttilänvalossa ja suitsukkeen katkussa hyminää, vaan sitä, että osaisi enemmän pysähtyä ja miettiä, että onko oma toiminta sellaista mikä edesauttaa omaa hyvinvointia. Että jos tekee mieli maata ja lukea kirjaa, niin sille uskaltaisi raivata aikaa. Ja jos tekee mieli siivota ja järjestää, niin senkin osaisi mahduttaa kaiken muun keskelle. Että osaisi nauttia niistä pienistä hetkistä, kun on mahdollisuus vaikka ulkoilla. Että osaisi sanoa ei, kun tuntuu siltä, että ei oikeasti jaksa tai pysty, tai ihan vain koe, että myöntyminen olisi siinä kohtaa järkevää.

Villasukat, kynttilät, leipominen, kirjat, kotona hääräily… Kaikki nuo on ihan yhtä tärkeitä kuin jumppatunnit ystävän kanssa. Kaikkea ei kuitenkaan pysty mahduttamaan yhteen arkipäivään, mutta paljon kuitenkin. Mä uskon, että arki on tahdonasia ja asennekysymys. Ja tässä kohtaa vuotta omaa asennettaan kannattaa miettiä. Jos mahdollista, vähän myös hioa. Pyykkiä pitää pestä ja ruokaa laittaa. Mutta jos vaikka niistäkin asioista oppii nauttimaan, niin johan se on paljon mukavampaa pyörittää arkea.

Mutta hei, kontaktimuovia! Sitä seuraavaksi. Omalla tavallaan kirjojen päällystäminenkin on aika ihanaa. ♡