hyggeä ja huolenpitoa + SENSAI arvonta

01.9.2019

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Sensai


Tuntuu vähän hassulta puhua syksystä, kun takana on helleviikko. Tosin syksy on pian vääjäämättä edessä ja kesälle saa heilutella hyvästit. Kepeän kesäelämän jälkeen arki kaipaa osakseen vähän hyggeä ja hellää huolenpitoa. Itsensä helliminen monin eri tavoin, paitsi hoivaa mieltä ja kehoa, tuo myös arkeen hetkittäistä ylellisyyttä. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sensain kanssa.

En tiedä olenko ainoa, joka havahtuu keväisin voivottelemaan kuivakkaa ja hiukan elotonta ihoaan. Niitä talven jälkiä, jotka olisi keväällä saatava muuttumaan kesäiseksi hehkuksi. Samaan aikaan kun luonto puhkeaa kukkaan, huomio kiinnittyy omaan kehoon ja ihoon, jotka on ehkä jääneet talven aikana vähemmälle huolenpidolle. Kun iho, hiukset ja kenties koko kroppa on sitten saatu ainakin jollakin tavoin hehkumaan kesää, sitä kauneutta on helpompi hoitaa, ja kesällä siihen tuntuu olevan myös enemmän aikaa. Kun taas syksyn tullen ote lipsuu, ja itsestä huolehtiminen tuntuu joskus jopa mahdottomalta kaiken arkisen pyörityksen keskellä. On helppo hautautua paksun vaatekerroksen alle ja hyödyntää pimeyttä. Niinpä vuotuinen kuvio on melko nopeasti valmis. Mutta entäpä jos se ei menisikään tänä vuonna näin? Että jos itsestä pitäisikin niin hyvää huolta, että päivien pidetessä jo maaliskuussa, sitä kokisi harmauden sijaan lähes säteilevänsä? Ajatus ei suinkaan ole mahdoton, vaikkakin vaatii ehkä tietoisen muutoksen.

Tanskalaisten hygge on ihan loistava keksintö ja termi, ja tarpeellinen varsinkin syksyllä. Arjen pyörteissä hiljentyminen ja pysähtyminen ovat erittäin tärkeitä ja levolle on syytä raivata tilaa ja aikaa. Sen sijaan, että itsensä syksyn tullen ”unohtaisi” ja asettaisi jotenkin talviteloille, onkin paljon hedelmällisempää nostaa oma hyvinvointi jonkinlaiselle jalustalle ja tehdä tietoisia valintoja oman hyvän olon edistämiseksi. Sensain ideologia rutiinin muutamisesta rituaaliksi kannattaisi ottaa käyttöön ihan kokonaisvaltaisesti. Muutama minuutti lisää itsensä hemmottelua päivässä ei kaada kenenkään aikataulua, mutta voi parhaassa tapauksessa poikia aimo annoksen hyvää oloa ja energiaa.

Päätin itse kesällä, että tänä vuonna en unohtaisi itseäni siinä vaiheessa, kun illat pimenevät ja päivät lyhenevät. Että ottaisin aikaa arjesta yhä enemmän itselleni ja omalle hyvinvoinnilleni. Nauttisin saunan lämmöstä ja hoitaisin ihoani. Sitä vastoin, että lätkisin iholleni kiireessä (ja kenties muistaessani ja ehtiessäni) jonkinlaista kosteutusta, pysähtyisinkin noihin hetkiin ja tekisin niistä omia pieniä kauneusrituaalejani.

Jos sääret ja kantapäät onkin ehkä helpompi unohtaa talviaikaan, niin kasvojen kohdalla tilanne on onneksi toinen. Kuiva huoneilma ja pakkanen kuivattavat ihoa nopeasti ja kiristävään tunteeseen on helpompi herätä. Talvikuivakka ihokin on kuitenkin estettävissä, kunhan ihoa hoitaa oikeilla tuotteilla ympäri vuoden. Jossain vaiheessa, päivetyksen hiipuessa pois, saattaa kasvoille palautua myös tietynlainen kalpeus ja ihonhoito tuntuu erityisen tärkeältä. Vaikka oikeaoppinen puhdistus ja kosteutus ovatkin asioita, joiden tärkeys ei muutu vuodenaikojen mukaan, syksyn tullen rituaalit muuttuvat entistä tärkeämmiksi ja parin minuutin pikahemmottelu tuo luksuksen tunnetta arkiaamuihin ja -iltoihin. Laadukkaat tuotteet ja niiden oikeaoppinen käyttö, sekä rauhassa ja  huolella tehty tuotteiden levitys näkyvät aivan varmasti kasvojen iholla ja innostavat kenties hoitamaan koko kehoa samalla rakkaudella.

Kirjoitin kesäkuussa teille Sensain uudesta Absolute Silk Micro mousse treatment –hoitovesivaahdosta ja nyt kyseinen Absolute Silk -sarja laajeni myös kakkosvaiheen kosteutukseen kahdella hieman erilaisella tuotteella. Ylellinen Koishimaru Silk Royal paitsi kosteuttaa ihoa tehokkaasti, edistää myös sen hyaluronisynteesiä ja kiinteyttä. Absolute Silk sarjan  kosteustuotteet on luotu ehkäisemään ihon sameutta, karheutta ja punakkuutta, eli juuri niitä ominaisuuksia, joille hyväkin iho altistuu varsinkin talvikauden aikana, tai jäätyään vähemmälle huolenpidolle. 

Micro Mousse -hoitoveden lisäksi Absolute Silk -sarjasta on nyt saatavilla kaksi uutta kosteutustuotetta. Sensai Absolute Silk Fluid sopii normaalille, rasvaiselle ja sekaiholle. Pumppupullon sisältö on emulsiomainen, ihoa kosteuttava ja ravitseva, sekä nopeasti imeytyvä. Tuote jättää kevyen silkkihunnun iholle ja vaikutus on paitsi pitkäkestoinen, myös välitön. Sarjan toinen kosteuttaja on Sensai Absolute Silk Cream, joka taasen on tarkoitettu kuivalle-normaalille ja sekaiholle. Kuten edellinenkin, tämäkin tuote toimii ensivaiheen anti-ageing kosteutustuotteena ja sen teho kohdistuu erityisesti iän tuomiin muutoksiin. Sensain kosteustuotteissa on hoitavien ominaisuuksien lisäksi yksi erityisesti itseäni ilahduttava seikka. Tuotteita ei nimittäin ole jaoteltu päivä- ja yövoiteisiin, vaan samaa tuotetta voi käyttää vuorokauden ympäri. Itse koen erityisen tärkeänä, että yksi ja sama tuote ajaa asian päivin ja öin, eikä aina ole pakko hankkia kahta erillistä kosteuttajaa.

En ole vahvojen tuoksujen liputtaja, mutta itselleni Sensain tuotteissa toistuva kevyt tuoksu on jo sinänsä luksusta. Mikään muu tuoksu ei tunnu yhtä aikaa niin kevyeltä ja huomaamattomalta, mutta samalla myös ylelliseltä. Tulee hieman sellainen tunne, että tuoksussa voisi uida. Samalla itselleni juurikin tuo tuoksu on hyvä muistutus siitä omasta hemmotteluhetkestä. Eikä sitä ylellistä tunnetta haluakaan nopeuttaa ja kiirehtiä eteenpäin, vaan tuotteita tekee mieli painella kevyesti iholle ja sitä hemmotteluhetkeä ikään kuin pidentää. Toisaalta se saattaa joskus myös poikia lisää hyvää, sillä vaikka olisin hetki siten miettinyt, etten jaksa rasvata sääriäni, saati kantapäitäni, tekeekin yht’äkkiä mieli hemmotella itseään vähän lisää.

En tiedä olenko jo kertonut, tai oletteko muuten tietoisia siitä, miten Sensain tuotteet ovat alkujaan saaneet ideansa. No joka tapauksessa, kysehän on juurikin silkistä, ja sen ominaisuuksien siirtämisestä iholle. Tämä keksittiin aikana, jolloin silkkilanka kehrättiin käsin, ja huomattiin, että sitä kehränneiden naisten kädet pysyivät uskomattoman kauniina ja sileinä. Sensain ensimmäiset tuotteet tulivat myyntiin Englannissa 40 vuotta sitten ja sen jälkeen silkin ominaisuuksia on eristetty Sensain tuotteisiin aina vain hienommalla ja modernimmalla teknologialla. Absolute Silk -sarjan tuotteet edustavatkin sitä viimeistä osaamista ja ovat silkkiä ja Sensain tuotteita parhaimmillaan.

Siitä huolimatta, että Sensain ensimmäiset tuotteet myytiin Lontoossa jo 40 vuotta sitten, Iso-Britanniassa Sensaita myydään edelleenkin vain Harrodsilla. Kyllä, luit aivan oikein! Tässä suhteessa olemme siis onnekkaampia, sillä Sensain tuotteita on tarjolla Stockmanneilla, Sokoksilla ja Emotioneissa ympäri. Sokoksilla ja Emotioneissa vietetäänkin taas ensi viikolla Kutsu Kauneuteen -viikkoa, ja Sensailla on oma päivänsä perjantaina 6.9., jolloin löydät erityistarjouksia ja myymälässä on paikalla myös asiantuntija, joka kertoo sinulle enemmän uutuustuotteista ja niiden ominaisuuksista. Myös puhdistustuotteista on kivoja tarjouksia, joten kannattaa lukaista keväällä kirjoittamani teksti Sensain SAHO -menetelmästä. Postauksen voit käydä lukemassa täältä.

Arvonta:

Minkälaisia hemmotteluhetkiä järjestät itsellesi arjen keskellä? Listaa kolme parasta tapaasi hoitaa kauneutta kiireisen arjen keskellä ja olet mukana arvonnassa. Palkintona arvotaan kolme Sensain
uutuustuotetta. Voittaja saa itse valita haluaako palkinnoksi  Absolute Silk Creamin vai Absolute Silk Fluidin (palkinto on arvoltaan 169€).
HUOM: Arvontaan voit osallistua myös Instagramissa, joten voit helposti tuplata mahdollisuutesi voittoon.

Arvonnan säännöt löydät täältä.

 

Ja hei, muistattehan liittyä Sensain VIP-klubiin. Klubin jäsenenä sinulla on mahdollisuus saada etuja, tapahtumakutsuja ja ennakkonäytteitä, joten kannattaa kirjautua listoille viimeistään nyt!

Kaunista alkavaa syksyä!


86 Responses to “hyggeä ja huolenpitoa + SENSAI arvonta”

  1. Avatar Marjut Päivänurmi sanoo:

    Kolme vuotta jo työttömyyttä takana, niin ensimmäiseksi sitä jättää oman hemmottelun vähemmälle, kun pieni raha menee pakollisiin menoihin.
    Hyggeilisin takkatulen äärellä:
    Rasvausta, hyvää musiikkia ja jotain herkkua napostelisin.
    Loppupeleissä pienistä asioista tulee suurta, ainakin minulle 🥰
    Mukavaa syksyä siulle 😍

  2. Avatar Suvi sanoo:

    Kauneus lähtee sisältäpäin. Sitä hoidetaan sisäisesti vedellä ja terveellisellä ruoalla… ystävien seurassa nautittuna maailma paranee ja mieli ja keho kaunistuu.

  3. Avatar Nanna sanoo:

    Laadukkaat hoitotuotteet kauniissa purkeissa
    Sunnuntai-iltaisin pieni spahetki kotona aina kun vain mahdollista, siitä ihana laskeutua uuteen viikkoon
    Kokemusten vaihto ystävien kanssa tuotteista

  4. Avatar Tanja sanoo:

    Nukkuminen, ulkoilu ja rauhoittuminen iltaisin hyvän kirja parissa tekee hyvää mielelle ja ihollekin 🙃
    Päivittäinen ihonpuhdistus, sopivat hoitovoiteet ja kollageeni pitävät ihon kunnossa …

  5. Avatar Susan sanoo:

    Jalkojen rasvaus, kauneusunet ja kasvonaamio silloin tällöin.😊

  6. Avatar Marika sanoo:

    Iholle sopivat tuotteet, kuorinta säännölliseti, kosteuttavat naamiot. Monipuolinen ravinto, sopivasti liikuntaa ja kunnon yöunet.

  7. Avatar Teija sanoo:

    Riittävä veden juonti ja tarpeeksi unta sekä hyvät puhdistustuotteet

  8. Avatar Jonna sanoo:

    Hyvinvointi lähtee siitä, että järjestää itselleen aikaa lähteä lenkille. Silloin tulee syötyä säännöllisesti jolloin vatsa voi hyvin ja siten myös iho voi hyvin.

  9. Avatar Tuulis sanoo:

    Kävely metsässä rauhoittaa mieltä ja ulkoilusta tulee hyvä olo. Saunassa käyminen rentouttaa ja samalla hemmottelen tekemällä kuorinnan ja kasvonaamion

  10. Avatar Riitta Nyberg sanoo:

    Kerran viikossa sauna jossa raspaan jalat ja teen kasvojen kuorinnan. Saunan jäkeen vielä kasvonaamio.😊

  11. Avatar Tarja sanoo:

    Yritän mahdollistaa itselleni riittävän pitkät yöunet ja säännölliset ulkoiluhetket – ne ovat tarpeen, kun tuijottaa sisällä näyttöä päivä pitkät. Samoin riittävä veden juonti on tärkeää, muutoin tulee kuiva olo niin sisältä kuin päältä. Toki huolehdin aina meikkien huolellisesta putsaamisesta ja ihon hoitamisesta, mutta kyllä tämä on enemmän rutiini kuin rituaali :) Kyllä noissakin rutiinihetkissä ihanat tuotteet kuitenkin tuovat tuoksuineen ja tuntuineen sitä arjen luksusta ja itselle tulee siitä kiva olo!

  12. Avatar Muumimamma sanoo:

    Paljon unta ja seerumia yövoiteen sekaan. Hemmotteluhetki on taattu, jos tämän saa tehdä YKSIN lukitussa vessassa ja kukaan ei rynkytä ovea ja huuda äitä sillä välin :D

  13. Avatar Pajulintu sanoo:

    Jalkakylpy, kovettumien raspaaminen ja ihon voitelu. puuvillasukat jalkaan.
    Kasvojen ihon kuorinta ja yövoide iholle.
    Terveellinen ruokavalio on kaiken perusta.

  14. Avatar NelliinaX sanoo:

    Ihon kuorintavoiteet, kosteuttavat naamiot ja kauneusunet, siinäpä ne :)
    Mukaan kivaan arvontaan.

  15. Avatar ennu sanoo:

    Kasvonaamio, kuorinta, jalkojen hoito.
    Nämä esimerkiksi. Pientä hyvää itselle.

  16. Avatar Tuide sanoo:

    Ihonhoitoon kuuluu puhdistus, kosteus ja kuorinta viikottain.

  17. Avatar Anna sanoo:

    Hyvät unet, öljyhoito hiuksiin sunnuntaisin ja kasvonaamio silloin tällöin!

  18. Avatar Tuula sanoo:

    Ihon kunnon puhdistus,seerumi ja kosteutus.

  19. Avatar Sinikka sanoo:

    Terveellinen rainto, vesi, riittävä uni ja laadukkaat tuotteet. Ja mökillä vati ulos vesineen ja kuorintavoiteineen, raspaus ym. ja lakkaus.

  20. Avatar Sarkkuli sanoo:

    Ulkoilu saa ihon ja olemuksen hehkumaan.
    Naamiot pehmittää ihoa.
    Myönteinen ajattelu on kauneusteko.

  21. Avatar Xeveliina sanoo:

    Päiväunet kiireen keskellä, jalkakylpy ja kasvonaamio! Siinäpä kolme hyvää ja halpaa tapaa rentoutua. :)

  22. Avatar Marja Leena sanoo:

    Kollagenjauhe,ihonkuorinta ja seerumi siinä kolme tapaa jolla hoidan kauneutta.

  23. Avatar Katriina sanoo:

    Luonnossa oleskelu, riittävä uni sekä kasvohoito hyvillä tuotteilla kerran viikossa :)

  24. Avatar Pipsa sanoo:

    Kasvonaamio ja rentoutuminen, siinä helppo nautinto.

  25. Avatar Annika12 sanoo:

    Pieniä hemmotteluhetkiä arjessa, kiireetöntä oloa, jalkakylpy, sauna, hyvä kasvonaamio…

  26. Avatar Pia sanoo:

    Minä ulkoilen paljon koiran kanssa. Syksyllä sadetakki päällä ja kumisaappaat jalassa tehdyn lenkin jälkeen olo on tarmokas voittajafiilis. Myös uni on tärkeä kulmakivi hyvinvoinnissani. Ihoni nauttii kun se on hyvin kosteutettu ja olisi mahtavaa päästä kokeilemaan uutta tuotetta. Hyvää syksyä!

  27. Avatar Anneli sanoo:

    Sauna, kasvonaamio ja ulkoilu niin taas jaksaa, kun arki alkaa.

  28. Avatar Satu sanoo:

    Ulkoilu, terveellinen ruoka ja nukkuminen. Ja aikalailla perusihonhoitotuotteet. Parasta on ehkä se, jos joskus viikonloppuisin voi nukkua kunnon yöunet. Tai jatkaa vapaapäivän aamulla pötköttelyä siskonpetissä koko perhe :)

  29. Avatar Marjaana sanoo:

    Sauna, kasvovoide ja kunnon yöunet. Siinä minun top 3. 😊

  30. Avatar Ansku sanoo:

    Olen huomannut, että itsestä huolehtiminen lähtee sisältäpäin. Kun on hyvä olla itsensä kanssa, haluaa ja jaksaa panostaa myös kauneudenhoitoon. Tänä syksynä olen päättänyt panostaa henkiseen hyvinvointiin, jonka seurauksena toivon, että vihdoinkin saisin kulutettua kaappiin unohtuneet ihonhoitotuotteet. Eli kolme tärkeintä kauneudenhoitorutiinia on 1) oma aika ja pysähtyminen omien ajatusten äärelle, 2) liikunta ja terveellinen ruokavalio, 3) hemmottelu (sauna, jalkakylvyt kynttilänvalossa, päivittäinen ihonhoitotuotteiden käyttö (joka nyt ollut aivan retuperällä).

  31. Avatar eevi sanoo:

    Riittävä uni, terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta. Nämä kun ovat balanssissa, on hyvinvointini helpompaa.

  32. Avatar Tiina sanoo:

    Kasvokuorinta, kasvovesi ja hyväntuoksuinen kosteusvoide kasvoille

  33. Avatar Marine sanoo:

    Hemmottelen itseäni saunan lämmössä, laittaen hiuksiin ja kasvoille naamiot.
    Saunan jälkeen hiuksiin kosteutava suihke ja öljy, kasvoille seerumi ja kosteuttava voide.
    Perjantaisin kaivan viinilasin kaapista ja kaadan siihen kivennäisvettä (näin raskaana ollessa).

  34. Avatar Saara L. sanoo:

    Riittävä uni, ulkoilu ja toki pienet hemmottelut kuten jalkakylvyt saunassa.

  35. Avatar Hanna Kooooo sanoo:

    Päiväunet, ulkoilu ja kasvonaamiot

  36. Avatar Riinukka sanoo:

    Rauhalliset saunahetket, ehkä kuorinta tai naamio ja joka iltainen kantapäihin rasvaus.😊

  37. Avatar Pilvi sanoo:

    Ulkoilu, uni, terveellinen ravinto ja riittävä veden juominen ovat tietysti tärkeitä unohtamatta päivittäistä ihonpuhdistusta ja -kosteutusta. Kaikki tämä tuntuu arjessa mukavalta, mulla kun lomalla helposti tulee lipsuttua vuoroin vähän kaikista. 😄

  38. Avatar Johanna sanoo:

    Kasvonaamiot (etenkin sheet maskit lemppareita), ulkoilu ja hysteriointi kavereiden kanssa :)

  39. Avatar Anne sanoo:

    Yhdessä olo ystävien kanssa, villasukat ja kangaskasvonaamio. Toimivat hyvin myös yhdessä :)

  40. Avatar Seijahannele sanoo:

    Ihon kosteutus
    Hiusten syväpuhdistus ja (teho)hoitoaineet
    Riitävä uni (ja hitaat aamut)
    – Siinä ne tärkeimmät.

  41. Avatar eva sanoo:

    Parasta hemmottelua on sytyttää pieni tuoksutuikku kylppäriin iltaisin iltapuuhien ajaksi. Lämmin suihku ja kasvojen hoito miedon ja rauhoittavan tuoksun keskellä on parasta luksusta arjessa.

  42. Avatar Reetta sanoo:

    Olen huomannut, että hyvät yöunet ja kiitollisuus ovat ykkösiä. Sitten tietenkin pieni hemmottelu saunomisen yhteydessä, kuten ihon kuorinta ja kosteutus.

  43. Avatar Katri sanoo:

    Aina ei hemmotteluun ole tilaisuutta tai löydy aikaa, siksi pyrinkin nauttimaan pienen pienistä asioista – ajoissa nukkumaan, koiran kanssa lenkkeily, hyvä ruoka.

  44. Avatar Heleena sanoo:

    Kauneusvinkkini ovat raikasta ulkoilmaa säännöllisesti (jippii syksyllä on ihanaa ulkoilla), kosteutusta ja kuorintaa. Unikaan ei ole pahitteeksi. Suolan vähentäminen näyttäis toimivan silmäpussien pienentämisessä.

  45. Avatar Satu sanoo:

    Minulle hemmotteluhetkiä ovat saunaillat ystävien kanssa, jossa tulee hoidettua niin iho kuin mieli. Kasvonaamioista tykkään, tärkeää on myös jalkahoidot ja ulkoilu päivittäistä ihonpuhdistuksia unohtamatta.

  46. Avatar Päivi K sanoo:

    Top 3 hemmottelu: uni, hikilenkki & oma aika.

  47. Avatar Sari sanoo:

    Riittävä uni, kasvonaamiot, ihon rasvaus suihkun jälkeen.

  48. Avatar Kaisa sanoo:

    Retket luontoon etenkin syksyn väriloistossa, lämmin kylpy ja kasvonaamiot. Näillä saan ladattua akkuja arkeen ja mieli sekä kroppa kiittää!

  49. Avatar Ansku sanoo:

    Ihonpuhdistus päivittäin on must. Yritän muistaa myös usein hemmotella ihoa erilaisilla kasvonaamioilla ja -kuorinnoilla. Myös kunnon kauneusuni ja veden juonti kuuluvat kauneisvinkkeihini, samoin ulkoilu!

  50. Avatar MarjaKoo sanoo:

    Kasvonaamio, luontoretki ja hyvät unet. Hyvin tepsii hemmotteluna!

  51. Avatar Emmi sanoo:

    Säännölliset elintavat (ulkoilu, riittävä vedenjuonti, ravitseva ruoka), kasvojen pesu ja rasvaus. Niillä pääsee jo pitkälle 💛

  52. Avatar Anne sanoo:

    Hyvät yöunet (ei kyllä useinkaan onnistu…), liikkuminen ja terveellinen ravinto.

  53. Avatar Heidi sanoo:

    Uni, ulkoilu ja ihon kostutus 🍑

  54. Avatar Miia sanoo:

    Riittävästi unta, monipuolinen ravinto ja omalle iholle sopivat ihonhoitotuotteet

  55. Avatar Jaana sanoo:

    1 nukkua paljon, 2 pitää hauskaa, 3 juoda vettä

  56. Avatar Hannastiina sanoo:

    Riittävä uni on ensiarvoisen tärkeää. Samoin riittävä vedenjuonti ja terveellinen ruokavalio on tärkeitä asioita, bonuksena ulkoilu raittiissa ilmassa.

  57. Avatar Maritta sanoo:

    Pitkät yöunet, hyvä ruokavalio ja laadukkaat ihonhoitotuotteet

  58. Avatar Mira sanoo:

    Olen kokenut seuraavat keinot parhaiksi kauneudenhoitonikseiksi:
    – riittävä uni ja tarvittaessa päiväunet
    – positiivinen asenne on oiva kasvojenkohotus
    – hyvä rasva

  59. Avatar Tuula sanoo:

    Paljon hyvää syksyllä;ryhmäjumpat alkaa, kynttilöitä paljon,takkatulet,raitis ilma ulkona, pimeät hämyiset illat, sauna, kasvonaamiot saunassa, marjojen poiminta.😄

  60. Avatar Maria M sanoo:

    ihon hoito, uni ja oma aika. Näitä kun muistaisi noudattaa, olisi hyvä.

  61. Avatar Martsa sanoo:

    Saunahetket ulkoilun jälkeen, kangasnaamiot sohvalla rentoutuen, kun lapset ovat nukkumassa ja ajoissa nukkumaan ;)

  62. Avatar Annika sanoo:

    Kasvon puhdistus, kasvovoide ja silmänympärysvoide
    Uni
    Jooga ja lenkkeily

  63. Avatar manna sanoo:

    Paljon unta, hyvää ruokaa ja aikaa ystävien kanssa:)

  64. Avatar Eliana sanoo:

    Hiljennyn saunassa useamman kerran viikossa.
    Kosteutan kasvojen ja decolteen ihon huolellisesti
    Menen yhtä aikaa nukkumaan lapsen kanssa ja lepäilen joka ilta n 31-23 ennen kun nukahdan. Siinä ehtii rauhoittua ja rentoutua ja aamulla on mukava lähteä liikkeelle.

  65. Avatar Marjo sanoo:

    Syön pääasiassa terveellisesti ja otan omaa rauhallista aikaa vaikkapa saunoen. Tasaisin väliajoin teen itse kasvohoidon kuorinnalla, kultanaamiolla ja kosteutuksella.

  66. Avatar Heinik sanoo:

    Riittävästi unta, terveellistä ruokaa ja vettä. Lisäksi kangasnaamiot esimerkiksi televisiota katsellessa tai muuta puuhaillessa ja saunan jälkeen pehmeän ihon kuorinta ihanan tuoksuisella kuorintavoiteella :)

  67. Avatar Minttu sanoo:

    Saunominen pihasaunassa,lenkkeily metsässä ja hyvät unet.

  68. Avatar Ulla sanoo:

    Kolmella asialla hemmottelen itseäni arjessa: ulkoilu, rentouttava sauna sekä hoitorutiinit kuten ihonkuorinnat naamiot ja jalkakylvyt.

  69. Avatar anna s. sanoo:

    Ensinnäkin muista hymyillä, sitä ei voi meikillä saada aikaan!
    Toisekseen muista rentoutua,
    ja kolmas, huolehdi ihostasi kuorimalla sitä ja kosteuttamalla sitä :)

  70. Avatar Kate sanoo:

    Uni, kevyt meikki, ihana yöseerumi kasvoille

  71. Avatar Jenni sanoo:

    Hemmottelua on riittävä uni, ulkoilu ja laadukas ruoka<3

    Itsensä tuntee kauniiksi, kun on levännyt ja ravinnut itseään ;)

    Mutta miksei olisi ihanaa hemmotella itseään laadukkaalla kosmetiikallakin:)

  72. Avatar Ansku sanoo:

    Hyvät unet, raitis ilma ja vedenjuonti. Kauneus on sisäistä.

  73. Avatar Minna sanoo:

    Sauna ja kasvonaamiot :)

  74. Avatar Marja sanoo:

    Voi kun oliskin aikaa hoitaa kauneutta arjen keskellä! Ulkoilusta en tingi eli raitis ilma on mulle yksi tapa. Kasvonaamioita olisi ihana käyttää mutta en ikinä muista enkä jaksa… Vettäkään en muista juoda :D Eli ryhtiliikkeen paikka!

  75. Avatar Kati sanoo:

    1. Aamukahvi
    2. GuaSha
    3. Kunnon halaus

  76. Avatar Kati sanoo:

    1. Aamukahvi
    2. GuaSha
    3. Halaus

  77. Avatar Kati sanoo:

    1. Aamukahvi
    2.GuaSha
    3.Halaus

  78. Avatar Emmi sanoo:

    Uni/loikoilu, naamiohetket ja herkut. :)

  79. Avatar Anne sanoo:

    Paljon unta, vettä ja läheisten rakkautta <3 Näillä eväillä iho hehkuu..

  80. Avatar Laura sanoo:

    Pitkään nukkuminen, liikkuminen ulkona ja läheisten kanssa oleminen :)

  81. Avatar Eeva sanoo:

    Liikunta ja kunnon yöunet. Lisäksi kuorinta silloin tällöin.

  82. Avatar Anna J sanoo:

    Kunnon yöunet, guasha sekä metsäkävelyt.

  83. Avatar Sari P sanoo:

    Ihon kosteutusta ei voi jättää väliin, oli miten kiire tahansa. Sen lisäksi ajan ottaminen ihan omalle itselle arjen keskellä piristää ilmettä ja mieltä, vaikka hyvän kirjan tai reippaan liikunnan parissa.

  84. Avatar Jenni sanoo:

    -unta riitävästi,väh.8h yössä
    – vettä
    -ravintorikasta ruokaa

  85. Avatar Riitta sanoo:

    Riittävä uni, hyvä ruoka ja oma aika.

  86. Avatar Nina K sanoo:

    Oma aika hyvän kirjan parissa, riittävä yöuni ja kiireettömät metsäkävelyt koiran kanssa.