Back to school (Voita Lindex -lahjakortti!)

14.8.2020

Kaupallinen yhteistyö Lindex & Indieplace


Ekaluokka  aloitettu ja kaksi ensimmäistä koulupäivää takana. Fiilis on korkealla, opettaja tosi kiva ja oma aapinen tietenkin tämän hetken tärkein aarre. Hassultahan se tuntuu, että oma vauvakin on jo koululainen, mutta minkäs teet. Vuodet vierivät, eikä auta kuin vieriä mukana!

Vaatekaappien läpikäyminen kuuluu meillä kesäloman loppupuolelle kuin kaneli joulupuuroon. Liian pienet ja rikkinäiset vaatteet kierrätykseen ja sitten tarvelistaa kirjoittamaan. Esikoisen kohdalla vaatejutut on jo hieman erilaista, mutta tämän ekaluokkalaisen kohdalla vaatteita hankitaan pääasiassa kahdesti vuodessa ja yleensä se uuden tarve on suurin juuri näin syyskesällä kun vanhat puntit ovat jääneet auttamattomasti liian lyhyiksi.
Tänäkin vuonna löysimme Lindexiltä nättejä ja käytännöllisiä arkivaatteita, joilla koulu on kiva pyöräyttää käyntiin. Pikkutyttöjen mallistossa värit ja kuosit ovat vielä selkeästi lapsekkaita ja materiaalit taipuvat leikkiin. Yhdessä kun valitaan ne mieleiset vältytään myös hutiostoksita.
Julkaisu on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lindexin kanssa ja postauksen lopusta löydät arvonnan!

Hankimme pieneksi jääneiden vaatteiden tilalle uutta aina harkiten ja tarpeeseen. Se kuinka monet sukat, pikkuhousut ja teepaidat pieni koululainen tarvitsee, riippuu tietenkin paljolti myös siitä kuinka usein pyykkiä pestään. Hankittavien vaatteiden pitää kuitenkin täyttää myös muutama kriteeri ja niitä ovat mukavuus, käytännöllisyys, tarkoituksenmukaisuus, ulkonäkö sekä hinta ja ekologisuus. Ihan yhtälailla kuin ruokakauppaan mentäessä, vaatekaupoillekin kannattaa ottaa mukaan ostoslista johon todellinen tarve on määritetty.

Lindexiltä syysvaatteet kannattaa hankkia juuri nyt, sillä Back to school -tarjouksella saat 20 % alennusta kaikista lastenvaatteista! Tarjous koskee lasten- ja vauvanvaatteita, ja se on voimassa 23. elokuuta asti (verkkokaupassa ja myymälöissä). Tarjous koskee myös aletuotteita, mutta sitä ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.

Totuin aikoinaan ostamaan esikoiselle niin monia collegehousuja, että en tahtonut lainkaan ymmärtää, miksi niitä ei voisi tyttökin käyttää. Kunnes sitten joskus siirsin eteenpäin käyttömättömiä housupareja tajusin, että tilalle on keksittävä jotakin muuta. Pehmeää, joustavaa ja lämmintäkin alaosaa kun tarvitaan Suomen olosuhteissa liki koko lukuvuoden ajan. Yksi ehdottomasti parhaista lastentuotteista Lindexillä onkin nuo paksut, polvista vahvistetut legginsit! Housut ovat helpot pukea ja riisua ja säädettävä vyötärö on loistavaa plussaa.

Mukavien ja monikäyttöisten housujen lisäksi meillä koululaisen perusvaatetukseen kuuluu t-paidat ja mukavat pitkähihaiset, mekot tai tunikat. Talvella t-paidat saavat olla aika tavallisia aluspaitoja, mutta lämpimillä ilmoilla on kiva käyttää jotakin pientä extraa. Vinkeät kääntöpaljetit ovat edelleen pikkutyttöjen mieleen ja meillekin päätyi pupukuviollinen paljettipusero. Klaaran mielestä se on maailman ihanin ja siksi myös luonnollinen valinta ensimmäiselle koulupäivälle.

Älyttömän käytännöllinen ja mukava vaate on myös huputon collegetakki. Huput tuottavat aina takin alla ongelmia ja lasten on vaikea saada ne sopimaan kerrospukeutumiseen. Jakkumainen takki on helppo ja lämpöisinä päivinä se toimittaa vielä takin virkaa.

Tarvelistalta löytyy joka syksy myös ne tavalliset sukat ja pikkarit ja näiden lisäksi sitten hankitaan mahdollisesti jotakin extraa, kuten hiuspampuloita.  Kun vaatekaapissa vallitsee jonkinlainen omanlaisensa tyyli, vaatteet on helposti yhdisteltävissä ja muutamasta vaatteestakin saa kasaan jo monta erilaista asukokonaisuutta.

Lindexin pesunkestävä merkkaustussi meillä löytyy niin keittiöstä kuin eteisestäkin, jotta vaatteiden nimikointi onnistuu kiireisenäkin aamuna.

Voita 50 euron Lindex -lahjakortti!

Mitä teidän tarve- tai ostoslistalla on näin koulujen ja eskarien alkaessa? Mitkä ovat teidän perheen lasten must have-tuotteet? Jätä vastauksesi kommenttiboxiin perjantaihin 21.8. mennessä ja olet mukana lahjakortin arvonnasta. Arvonnan säännöt löydät täältä.

Ihanaa alkavaa viikonloppua jokaiseen perheeseen! 💜


100 Responses to “Back to school (Voita Lindex -lahjakortti!)”

  1. MamaEle says:

    Ciao!
    Pehmoiset polvistä vahvistetut housut ovat istuvat suosikit ja tietysti kaikki söpöt paidat! Kouluun ja eskariin tarttee kesän jäljiltä paljon uutta!❤ihanaa elokuuta bella Emilia🙂

  2. Aino says:

    Moikka, kahdelle koululaiselle ostetaan mukavan näköisiä ja etenkin hyvän tuntuisia perusvaatteita arkeen. Väriä saa olla!

  3. Essi says:

    Isoveljen jemmoja juuri kaivelin pienemmälle ja yhtiäkään pöksyjä ei näissä kokoluokissa ollut jäänyt ”henkiin”. Eli pienemmälle ostoslistalla juurikin noita polvista vahvistettuja collegelegginssejä ja housuja sekä isommalle joku kiva collegesetti syksyyn 🙂

  4. Petra says:

    Kesäloman jälkeen uutta viskaria taas vähän jännittää lähteä päiväkotiin! Uudistetussa vaatevalikoimassa jänskät aamut tuppaa sujumaan hieman paremmin. Syksylle hankinnassa legginsejä, tunikoita ja mekkoja. Mielellään tietysti söpöillä eläinkuoseilla. 🙂

  5. Marjuska says:

    Meillä eletään vasta vauva-arkea ja 4 kuukauden ikäiselle vauvelille alkavat jäädä taas kaikki vaatteet pieniksi! Hyvin olemme tähän asti pärjänneet äitiyspakkauksen vaatteilla, mutta poika kasvaa kohisten ja pian täytyy lähteä vaateostoksille.
    Kivaa alkavaa viikonloppua!

  6. Creme says:

    5-vuotiaalle pojalle hankintalistalla housuja, koska edelliset puhki polvista, vaikka Lindexiltä ostetut kestävätkin parhaiten.
    Lisäksi paitoja, todennäköisesti tänäkin syksynä valitaan vielä ajoneuvo-kuvioinneilla, ne ovat aiemmin olleet suosikkeja

    • Katja says:

      Kaikkea arkivaattetta kahdelle koululaiselle, yhdelle eskarilaiselle ja yhdelle alle 2-vuotiaalle. Kiva kuva ja iloisen värinen vaate aina plussaa.

  7. LauraV says:

    Ihan perusvaatteita, eli paitaa, housua ja t-paitoja. Joustavia ja mukavia vaatteita pitää ja touhuta koulussa.

  8. Tuija says:

    Ostan just perus collegea pojille, vielä kouluunkin. Hupparit ja collegepaidat ovat myös suosikkeja..Ja asusteita, kuten sukkia, ei voi olla koskaan liikaa..

  9. Kisu says:

    Meillä ei lapsia ole mutta itselle löytyisi kyllä lindexiltä vaikka mitä! Erityisen ihania ovat Lindexin Premium Quality-alpakkaneuleet, sellainen pitää saada joka syksy 🙂

  10. Anna says:

    Hankintalistalla on peruspaitoja, collegetakki ja uudet ulkoiluhousut. Lindexin lastenvaatteet ovatkin meille tuttuja. Laadukkaita ja varmoja suosikkeja. 🙂

  11. Marjaana says:

    Minun maksuilla housun lahkeet on taasen käyneet lyhyiksi. Lindexin housut on ihanan pehmoisia.

  12. Elmi says:

    Meillä lapsille tsekataan juurikin sukat, parit pitkät housut ja puserot sekä tietysti ulkovaatevarastot näin syyskauden alkaessa.

  13. Lil says:

    Vanhempi tarvitsisi kengät ja nuorempi takin.

  14. Martina says:

    Perusvaatteita (leggareita ja paitoja) tarvitsee aina! Ja lindexillä niissä on tunnetusti hinta-laatusuhde kohdillaan 🙂

  15. Kaisa says:

    Legginssejä! Kaikki olivat kesän aikana jääneet pieneksi ja monet oli myös aika reikäisiä…

  16. Äitee says:

    Lindexin lastenmallistossa on aina kaikkia ihanuuksia. Suuri suru on ollut, että se loppuu jo niin pieniin kokoihin – tai siis että meillä niitä on viimeksi voinut käyttää 4-5-vuotiaana, kun esikoinen kasvaa niin pitkänä. Hurjalta tuntuisi ostaa isompien mallistosta jo siinä vaiheessa, joten pitkään aikaan en ole sieltä esikoiselle mitään hankkinut. Nyt ekaluokan alkaessa koko on 140/146 :/ . Mutta ehkä kuopukselle löytyisi lahjakortilla jotain ihanuuksia <3

  17. Hk says:

    Housuja ja paitoja joilla on mukava olla eskarissa ja vielä iloisissa väreissä 🙂

  18. Viltsu says:

    Ensimmäisen luokan aloittanut tyttäreni on venähtänyt niin paljon kesän aikana, että ihan mukaville ja kauniille käyttövaatteille olisi tarve. 🙂 Legginsejä ja pitkähihaisia paitoja, niitä tarvitsisimme.

  19. TPJ says:

    Lindexin vaatteissa on hyvä hinta-laatusuhde. Mukavia kuoseja ja käytännöllisyyttä👍

  20. Karoliina says:

    Housuja tarvitaan kaikille lapsille. Ja koulutakki tulisi tarpeeseen. Lapset tykkää aina myös jostain omavalintaisesta ja erikoisesta yläosasta.

  21. Teija says:

    Polvipaikkaisia legginssejä meillä ei vielä olekaan ollut. Kuulostaa kokeilemisen arvoisilta sekä tuoreelle ekaluokkalaiselle että viskarille. Myös Klaaran bomber on ihana 😍 Lindexin tunikoissa taas on niin kauniita kuoseja!

  22. SaraJ says:

    Mukavat housut ja farkut

  23. Tanja says:

    Tokaluokkalaisen pojan vaatekaapissa on aina tarve housuille, koska pojat on poikii ja polvet on puhki aika nopeesti 😉

  24. Mummi says:

    Meidän eskarilaiselta jos kysyy niin nuo paidat, joissa paljettikuvio kääntyy on aivan ihania. Siihen tietty lisäksi pitää olla pinkit leggarit. Uusia pikkareita, sukkia ja hiuspampuloita tarvitaan myös.

  25. Sonja says:

    Sukat ja housut jääneet kesän aikana pieniksi,joten ne listalla ensimmäisenä.

  26. Xeveliina says:

    Mukavia ja kestäviä perusvaatteita, jotka pysyvät mukana riehakkaammassakin menossa koulu- tai tarhapäivien aikana! 🙂

  27. Marine says:

    Meidän vauvan 7kk osotslistalla olisi talvihattua, kypärämyssyä ja joku kiva jumpsuit haalari bodyjen päälle. Tällä hetkellä ei ole vielä löytynyt the juttua tai ehkä kietaisubodyt 🙂

    • Satu says:

      Housut lyhynivät mystisesti kesällä ja sukkiim kasvoi perunoita; näitä on ostoslistalla molemmille lapsille👍

  28. Jenni says:

    Erilaiset tunikat ja leggarit ovat tyttöjen suosikkeja. 😊

  29. Tia says:

    Ostoslistalla on vielä perus leggareita ja sukkia 😊👍🏼

  30. Sanna says:

    Pyrin aina ostamaan vain tarpeeseen, erityisesti jos ostan uutena. Säiden viiletessä nuita paksumpia leggareita tarvitsisi muutamat, niistä onkin jo kokemusta. Tuo huputon kollari on niin ihanan näköinen, että se kyllä lähtisi matkaan myös. Ja pikkareita tarvitsee aina lisää, jos vaatekaupoilla käy! Sukkatilanne on kerrankin hyvä 🤓

  31. Tea says:

    Lindexin vaatteet ovat todella hyväkuntoisia ja menevät helposti monella lapsella peräkkäin käytössä 🙂 housuja housuja täytyisi vielä ostaa..

  32. Tiia-Mari says:

    Isompi lapsi meni jo 8 luokalle joten hän ei enää Lindexistä mitään kelpuuta mutta ekaluokkalainen tyttö rakastaa Lindexin vaatteita ja äiti myös. Ovat kestäviä, hyvännäköisiä ja mukavan tuntuisia päällä. Tyttö tykkää paljon mm kissa ja pupu-kuvioista mitä Lindexillä on usein kuvioina. On yksi lempi vaatekaupoistamme ja siellä tulee aina käytyä kurkkaamassa mitä ihanaa uutta löytyy, kun kauppakeskuksissa käydään. Ostoslistalle tällä hetkellä on muutama tunika, uusia silkkiä ja pikkareita sekä joku syystakki. Noi mainitsemasi housut ovat 👌 ja tuo ihana kuvassa näkyvä collarijakku meiltä löytyy liilana, tyttö ihastui siihen niin paljon kun sen näki 😍

  33. Bella says:

    Vielä meiltä ei kouluikäistä löydy, mutta pian vuoden täyttävä pikkunen tarvisi kovasti housuja ja paitoja/bodyja. Lindexiltä löytynyt aina kaikkea meidän tarpeisiin, ribbibodyt ollut yks ihan lemppari tuote! 😍 Pitkäikäisyys ja hinta-laatusuhde lindexin vaatteissa on parasta.

  34. Mari says:

    Perus käyttövaatetta päiväkotiin ja kouluun. 🙂
    Lindexillä on ihanan leikkisät kuosit, jotka on mukavan pehmoisia lasten päällä.

  35. SuviS says:

    5-vuotiaan pojan vaatekaappiin täytyisi hankkia housuja ja kalsareita. 😊

  36. Päivikki says:

    Lindexin vaatteet ovat ihania ja kuosit mielyttävät silmää. Jotkut ihanat collaripaidat ovat syksyn hankintalistalla.

  37. Elisa says:

    Lapset vielä päiväkodissa tai kotona, mutta syksyn tullen on aika päivittää vaatekaappiin legginssejä ja pitkähihaisia, käyytövaatetta. Lindex on ollut vauvasta saakka luottokauppa. 😊

  38. TiinaH says:

    Juuri nuo kuvissa näkyvät leggarit meillä olleet useammassa värissä, mutta neiti niin hoikka, että äidin pitänyt niitä kavennella – iso plussa noista nyt tulleista erillistä vyötärösäädöistä!

    • Minna says:

      Ostoslistalla on vielä ainakin jonkinlainen syystakki.Must have-tuotteita on perus farkut ja collegepaitoja tai huppareita.Yleensä ostetaan ne juuri Lindexistä, koska siellä on mielestäni hyvä laatuisia ja hienoja vaatteita.

  39. Tiitu says:

    Tällä hetkellä suurin tarve on alle kuukauden vanhalla nuorimmaisella ja eskarilaisella, jolla on housut kesän aikana kulutettu polvista puhki… Pojille kaipaisin jotain vaihtelua juurikin tuohon housuvalikoimaan, nyt näytti olevan Lindexillä kivoja trikoohousuja! Isommat koululaiset tuntuvat kasvavan aika äkkiä ohi Lindexin kuoseista ja kaipaisivat ehkä jo vähän erityyppistä vaatetta.

  40. Niina says:

    Meille ostetaan lähes kaikki sisävaatteet lindexiltä.hinta laatu suhde on hyvä.vaatteet ei kutistu eikä nyppäänny pesuissa.nyt koulujen alettua on kaappiin saatava lisää collareita.erityislapseni on kova leikkimään autoilla joten housuja kuluu.must have tuote meillä on juurikin ne collarit:)

  41. Merja says:

    Farkut ja hupparit ainakin…

  42. Miia says:

    Myöskin ekaluokan aloittanyt tyttöseni tarvitsisi paksumpia legginsejä sekä huputtoman hupparin. Aivan ihania sävyjä!

  43. OutiH says:

    Collegehousuja käytetään paljon.

  44. Emma says:

    Ihania kuvia! Tällä hetkellä on haussa tammikuussa syntyvälle esikoiselle kaunista, pehmoista, mutta käytännöllistä vaatetta. Lindexillä ihan suosikkeja ovat lastenvaatteiden kauniit printit.

  45. Satu says:

    Housuja jäänyt punteista lyhyeksi. Ne ekana hankintalistalla. Mukaan kivaan arvontaan.

    Sööttejä vaatteita olit kaunokaiselle löytänyt!

  46. Maiju says:

    Lapsi ei pidä siitä, että vaatteet kiristää yhtään, joten tarpeeksi löysävyötäröisiä housuja aina metsästetään, ja kasvupyrähdyksen myötä nyt tänä syksynä on uusittu ihan perusvaatekaappia taas kovasti

  47. Henna says:

    Täällä myös ekaluokan aloittanut neitonen. Pituuskasvu ollut sen verran hurjaa hänellä, että uusille legginseille olisi tarvetta ❤️

  48. SannaM says:

    Pienemmillä aina käytössä leggarit tai collarit, isommat suosii farkkuja. Myös t-paitoja ja sukkia joutuu useimmin ostamaan.

  49. JohannaM says:

    Lindexin farkut ovat ainoat tytölle kelpaavat. Lisäksi ihanan tyttömäisiä paitoja löytyy Lindexin valikoimista aina. Tyttö kasvanut kuin rikkaruoho kevään ja kesän aikana, “pakko” lähteä ostoksille.. 🙂

  50. JenniA says:

    Leggareita kahdelle tyttärelleni syksyyn nyt ainakin tarvittaisiin.. Ja pari teepparia.. Ja sukkia..

  51. Liisa says:

    Sekä paitoja että housuja tuli hankittua. Viskarille vielä mukavia kollarihousuja ja ekaluokkalaiselle farkkua. Ja iso läjä sukkia, joita ei koskaan ole liikaa 😂

  52. Iina says:

    Housuja tunnutaan tarvitsevan aina! Meillä ei tytöt ole koskaan oikein suostuneet käyttämään perus collegeja mutta noita Lindexin leggareita on käytetty jo todella monessa koossa! Säädettävä vyötärö on myös pienemmälle hoikkeliinille ehdoton 😊

  53. Emma says:

    Sisävaatteita syksylle on jo hankittu aika hyvin, mutta ulkovaatteita, asusteita ja kenkiä on vielä hankkimatta. Lindex on täälläkin tosi tykätty merkki!

  54. Saara L. says:

    Perus käyttövaatteita, farkkuja, huppareita ja uusia kenkiä.

  55. Satu says:

    Moikka,
    Housuja, huppareita ja paitoja. Nuo tuppaavat jäämään pieneksi kesän jälkeen. Tai jos ne vielä mahtuvat, ovat polvet ja kyynärpäät noissa vaatteissa usein puhki. Ja sukkia!

  56. Tiina says:

    Kyllä juuri nuo samat legginssit on meidän suosikki ollu isommilla sisaruksilla ja nyt niitä voin ostaa nuorimmallekin kun on lisätty tuo vyötärökiristys. Se oli tosi hyvä parannus!

  57. manna says:

    Perusvaatteita pitää hankkia joka syksy.

  58. Emma says:

    Uusille legginseille olisi tarvetta. Kesällä käytössä on usein ne vähän jo pieneksi jääneet, sillä menevät hyvin capoeira. Ilmojen viiletessä se muutama lisäsentti lahkeissa on välttämätön. Lisäksi sukille ja alushousuille olisi tarvetta.

  59. ennu says:

    Syksyn alkaessa perusvaatetta tarvitaan. Kesällä lapset kasvavat aina ulos vaatteistaan.

  60. Jenni says:

    Housuja, housuja, housuja.. niitä kuluu pojalla niin paljon 🙂 Ihania kuvia jälleen.

  61. Katja says:

    Perusvaatetta kuluu ripeään tahtiin muksun aktiivisuudesta johtuen. Olen todennut juurikin Lindexin vaatteet meidän lapselle ja arkeemme sopivimmaksi. Ne ovat mitoitukseltaan hyviä ja kestävät kulutusta. Tällä hetkellä tarvelistalla on välikausivaatteita, kuten ohuet ulkoiluhousut ja windfleece.

  62. Aili says:

    Vielä syntymättömälle pikkuiselle pitäisi hankkia kaikkea tarpeellista!

  63. Nea says:

    Uusia vaatteita, paitoja ja housuja.

  64. Kirsi says:

    Kaikenlaista arkivaatetta kouluun ja päiväkotiin 😊
    Lindexin kuosit ovat ihanan suloisia ja materiaalit pehmeitä 🥰

    Joka syksy pitää hankkia jokin Lindexin eläinkuosillinen tunika ja legginssit 😊

  65. Aila says:

    Meillä pojilla ikäeroa 1v9kk ja nyt 9v on ottanut isomman kiinni pituudessa!!! 😳 Ihan uuden edessä ollaan, kun isomman vaatteet eivät automaattisesti periydykään nuoremmalle, vaan molemmille ostetaan samaa kokoa. Onneksi tyyli on hieman eri. Tällä hetkellä ostoslistalla molemmille housuja, sekä collegehousuja että varalle siistimpään menoon farkut.

  66. Mia says:

    Lapsenlapselle tarvitsisi uusia vaatteita päiväkotiin,kun entiset jääneet pieniksi.

  67. Päivikki says:

    Moi
    Pari yöpaita juuri hain lindexiltä ja vyölaukun. Pitkähihaisia olisi vielä puutelistslla:)

  68. Noona S says:

    T-paitoja, collegehousuja, huppareita, sukkia, ehkäpä vk-takitkin 😊

  69. Lilja says:

    Housuja ja värikkäitä paitoja.
    Kesän aikana pojat venähtäneet pituutta.

  70. Sari says:

    Oih, tämän arvonnan voitto käytettäisiin parin kummilapsen vaatetoiveisiin, aivan super ihania kuoseja 🤩

  71. Teija says:

    Käytännöllistä, tarpeellista, mukavaa ja värikästä vaatetta hankitaan esikoiselle kouluun ja nuorimmaiselle päiväkotiin. Lindexin valikoima ei ole vielä koskaan pettänyt! 🤩

  72. Heidi says:

    Meillä koulujen alkaessa listalla ykkösenä on aina sukat. Sen jälkeen jokaiselle kolmelle lapselle jotain mitä erityisesti tarvitsevat esim. farkut ja pusero.

  73. Anna says:

    Meidän typy on niin pikkuinen, ettei onneksi tarvitse vielä pohtia kouluvaatteita… 😅 Nuo polvista vahvistetut leggarit on silti todettu jo varsin toimiviksi konttaamaan opettelevan pienen kanssa! Eli niitä ja kivoja mekkoja/tunikoita ostoslistalle.

  74. Aulikki Saukko says:

    Tänä vuonna hankinnat jääneet viime tippaan. Kesän aikana tullut huomattua, että suurin osa lapsistamme kasvaneet pituutta niin paljon, että vaatteet käyneet pieniksi. Niimpä ostoslistalla on paitoja, tunikoita, collareita, leggingsejä. Meidän must have tytöille on juurikin nämä lindexin paksummat leggarit, missä on vahvistetut polvet. Isommat tytöt hieman vaativampia, joten heillekin pitäisi löytää kivoja housuja syksyn/talven varalle.

  75. Melissa says:

    Poika aloitti kolmannen luokan, ja mukavat perusvaatteet kuten t-paidat ja collarit ovat hittejä vuodesta toiseen täällä. 🙂

  76. anna s. says:

    Uusille housuille on tarve. Tuntuu, että pojalla kaikista housuista polvet auki, kun koko kesän pihalla viettänyt 🙂

  77. Kirsi says:

    Eskarilaiselle collarihousuja ja värikkäitä trikoopaitoja. Vitosluokkalaiselle farkut ja kiva huppari

  78. Karoliina:) says:

    Viskari-tytölle hankinnassa ihania paksumpia legginsejä (isoveljen collegehousut eivät koskaan ole kelvanneet) ja nättejä tunikoita. Ekalle talvivauvallemme hakusessa käytännöllisiä, lämpimiä mutta kauniita vaatteita:)

  79. Satu says:

    Ihan perusvaatetta, pitkää hihaa ja lahjetta syksyä ja tulevaa talvea ajatellen.

  80. Suvi says:

    Pojalle paitoja. Kaikki jääneet kesän aikana liian pieniksi.

  81. Siiri says:

    Koulun alkuun hankittiin jo kesän alesta paitoja, collegehousuja ja parit verkkarit 😀 Hei, tollanen merkkaustussi pitää napata seuraavaksi mukaan, kun liikkeessä käyn.

  82. Tellu says:

    Listalla on sisätossut ja collegea ja trikoota, mukavia leikkivaatteita. Lindexin kuosit on kivoja ja kestävät hyvin pesua.

  83. hilkka says:

    Reppu, penaali ja perusvaatteita 🙂

  84. Heli says:

    Ehdottomasti leggingsit ja mieluiten juuri polvista vahvistetut versiot, sillä pöksyt tuppaavat olemaan aina polvista muuten heti rikki. Kaveriksi söpöjä mekkoja, t-paitoja ja joku kiva pitkähihainen. Ja sukkia, ne tuntuvat olevan myös aina joko rikki, kateissa tai liian pieniä.

  85. Suvi S. says:

    Syksyä varten on oikeastaan vielä kaikki vaatteet lapselle hankkimatta, uusia mukavia pehmoisia housuja sekä peruspaitoja. 🙂

  86. Elina says:

    Vuosi vuodelta käy vaatteiden ostaminen tytölle hankalammaksi 🙂 Mutta olen todennut, että kouluikäinen ei enää tarvitse hirveää määrää vaatteita (verrattuna tarhaikäiseen, joka sotkee…), ja meillä panostetaan aika tavallisiin arkivaatteisiin, perusväreihin ja -malleihin.

  87. Anne says:

    Ostoslistalla housuja ja muutamat sukat.

  88. Marr1e says:

    Mulla ei oo omia lapsia, mutta kummitytölle voisin hankkia kivat leggarit, t-paidat ja neuletakit. Lindexissä on kyllä kauniita lastenvaatteita

  89. Henna says:

    Huppareita, farkut ja collegehousuja, t-paitoja lyhyt ja pitkähihaisina olenkin jo ostanut todella paljon, Lindex on ykköspaikka josta ostan ekaluokkalaiselle ja päiväkotilapsellemme.

  90. Peikonlehti says:

    Collegehousuja, sukkia ja alusvaatteita. Näitä tarvitaan kun lapset ovat kesän aikana kovasti kasvaneet!

  91. Peikonlehti says:

    Collegehousuja, sukkia ja alusvaatteita. Näitä löytyy Lindexiltä kivasti ja olisivat tarpeen kun lapset kesän aikana kovasti kasvaneet!

  92. Tuula Huhtamäki says:

    Pojan tytär aloitti koulun ja ainakin noita polvesta vahvistettuja legginsejä mummi käy ostamassa!

  93. Ulla says:

    Collegehousut on meidän pojalla must-tuotteita. Ja jälleen olisi aika hankkia uusia, kun jotenkin taas kesän aikana on housunlahkeet lyhentyneet 🙂

  94. Airi says:

    Vielä ostan pitkähihaisia t-paitoja kun alkaa koululaisella kohta viileät ilmat kävellä/pyöräillä kouluun, vuorellinen takkikin pitää isompi ostaa sekä alushousuja ja sukkia. Pienempi saa uusia paitoja.

  95. Kirsi Y says:

    Moikka,
    legginsit on ehdottomasti suosikkeja ja eniten käytettyjä kahden tyttölapsen perheessä. Ja miten ne voikin kulua niin nopeasti?! Tuntuu, että nyt varsinkin kun koulut taas alkoivat niin joka toinen päivä tullaan kotiin rikkinäisissä housuissa, polvissa reikä jne. Täytyisikin kokeilla noita vahvempia Lindexin legginsejä. 🙂
    Mukana arvonnassa 🙂

  96. Riikka says:

    Meidän pojalla käytössä enitin collegehousut ja pitkähihaiset trikoopaidat. Niille olisi tarvetta juuri näin syksyllä, kun kesän aikana kaikki jää aina pieneksi. 🙂

  97. Eevis says:

    Lindexin paksuille leggareille meiltäkin suositukset! Yks jokasyksyinen juttu, joka meinaa aina jäädä viime tippaan ja siihen kaatosadepäivään, on lasten kuravaatteiden inventointi. Niitä kun on päivähoidossa oltava ihan omat kappaleensa.

Kommentoi