luumupiirakka ja viikonlopun villahousut

18.9.2020

neulehousutluumupiirakka luumupiirakkaluumupiirakka

Luumupiirakka onnistui oikein hyvin. Ihanan kirpsakaksi uunissa tekeytyvät luumut sopivat jotenkin tosi ihanasti syksyn makuihin. Resepti sinänsä ei ole uusi, vaan piirakkapohja on vanha tuttu, johon teen kaikki raparperripiirakasta puolukkapiirakkaan. Ja ihana leipomus just sitä, että paljon helpompaa ei enää voi oikein keksiä. Nopeus on sekin valttia, eli leipomaan voi ryhtyä vaikka vieraat olisivat jo ovella. 🙂

Luumupiirakka

1,5dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1dl piimää
1,5dl voisulaa

 Pinnalle halkaistuja (ja kivettömiä) luumuja  tai raparperia, omenaa, mustikkaa, puolukkaa, you name it. Sekä sokeria maun mukaan.

 Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää joukkoon rasva sekä piimä, ja sekoita huolella.
Levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun/korppujauhotettuun vuokaan.
Lisää päälle luumut (ja ripottele päälle sokeria).

Paista 175 asteessa n. 20-25 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Villahousut, tai kauniimmin sanottuna neulehousut, ovat olleet syksyn paras vaate. Kotona ei oikeastaan tee mieli käyttää muita housuja. Nämä löytyvät täältä, mutta vastaavia tuntuu olevan tarjolla paljon. Paljon perusleggareita mukavammat ja ainakin omaan silmääni myös kauniimmat. Ja ihanan lämpimät! Oikeat vilukissan luottopöksyt

Perjantai-ilta meneekin jälleen mukavasti villahousuissa. Myrskyt on myrskytty ja viikko saatu kunnialla päätökseen. Kivaa iltaa ja alkavaa viikonloppua!


2 Responses to “luumupiirakka ja viikonlopun villahousut”

  1. Nina says:

    Hmm.. Mikähän on, kun ei tuo housu-linkki aukea…🤔😔

Kommentoi