Rentoilua

08.11.2020

Pitkiä yöunia, hyvää ruokaa, isien onnittelua, herkkuja, ulkoilua, kirjoja ja telkkaria. Niin ja tietenkin valloitetut pyykkivuoret, puhtaat lakanat ja sauna. Mitä tylsempää ja kiireettömämpää, sen parempi.

Aloitettiin eilen tosi hyvä sarja, ruotsalainen Heder. Ajattelin ensin, että se voisi olla jopa liian raskas, mutta yllätyin, miten koukuttava sarja on. Ihan teki tiukkaa illalla lopettaa katsominen. Tai no, tiukkaa ja tiukkaa, onneksi olen iltauninen ja telkkarimaratonit jää katsomatta kun silmäluomet painuvat kiinni. Tai ainakin aina seuraavana aamuna olen kiitollinen, ettei mennytkään myöhään.
Itse asiassa joskus pari viikkoa sitten aloitettiin katsomaan Totuus Harry Quebertin tapauksesta -sarjaa. Olen pitkittänyt katsomista, koska kirja oli niin hyvä, etten oikein edes halunnut pilata luomaani mielikuvaa jonkun muun näkemyksellä. Mutta sarja oli tosi hyvä, ja vaikka olisin valinnut pääosan näyttelijän ihan toisin, jouduin jopa myöntämään, että näin oli parempi. Koukuttava sarja tämäkin. Mutta sitten vain kävi niinkin ikävästi, että se poistui Cmorelta. Että miten ärsyttävää! Enkä onnistunut löytämään sarjaa muistakaan suoratoistopalveluista. 

Sunnuntai-illalle olisi vielä hiukan kirjallisia töitä, puhtaiden lakanoiden petaamista, alkuviikon ruokien valmistamista ja kenties pätkä Hederiä. Sitten kunnon unet ja virkeänä ja pirteänä uuteen viikkoon.

Ihanaa isänpäivän iltaa! ❤️

 


Kommentoi