Joulun tuntua

13.12.2020

Varsin laiskanpuoleinen viikonloppu tämäkin, mutta jonkinlainen joulustressi alkaa orastavasti muistuttamaan itsestään. Lahjat on kyllä jotakuinkin hankittu, mutta paketointiakin pitäisi harkita. Se oli vain niin paljon helpompaa kun lapset olivat pieniä. Nykyisin sitä salaista ilta-aikaa ei jää edes joulun alla. Pitää ehkä panostaa aamuahkeruuteen ensi viikolla. No niin, sekin huolenaihe tuli tässä kirjoittaessa ratkaistua.  🙂

Meillä alkaa koti pikku hiljaa muuttua jouluisemmaksi ja onneksi olen vuosien varrella oppinut vähän rennommaksi joulun suhteen. Kunhan on ruokaa, kynttilöitä, kukkia ja suklaata, olen kohtalaisen tyytyväinen. Mitään ihmeellistä joulusiivousta en harrasta, koska meillä siivotaan joka päivä ja joka viikko. Aina jotain, jotta sitä totaalikaaosta ei synny ja se sopii mulle. En halua siivota tuntitolkulla. Varsinkaan ennen joulua.

Kävin eilen ostamassa Sandrasista Skandinaviskin Jul- kynttilän. Sen tuoksu kuuluu mun jouluun. Samasta paikasta on tuo pianon päällä oleva paperikuusi ja kalenterikynttilä, jonka polttamisessa olen muutaman päivän jäljessä, vaikka kuva viime viikolta onkin. Ikkunoissa on tähtiä ja kukkia, ja kuistilla värjöttelee toistakymmentä hyasinttia, jotka pääsevät sisälle jo viikon päästä. Eipä se joulufiilis ihmeempiä sitten vaadikaan. Riisipuuroa, joulumieltä ja rauhallista kotona olemista. Kunhan lahjat on kääritty, joulu saa mun puolesta vaikka tullakin!

Ihanaa Lucian päivän iltaa ✨


2 Responses to “Joulun tuntua”

  1. Sari says:

    Hei. Luetko kalastajan vaimo blogia?

    • Noloa myöntää, mutta en ole itse ehtinyt kovinkaan paljon blogeja lukemaan. Kuten niin moni muukin, minäkin ajauduin nauttimaan Instagramin nopeudesta. Ehkä voisin vaikka joulunpyhinä taas ottaa aikaa blogeille.

Kommentoi