Kaupallinen yhteistyö ⎮ Plantagen
Useammat hedelmäpuut ja marjapensaat ovat jo ehtineet lämpimän alkukesän myötä kukkia ja nyt tietenkin jännitetään, ehtivätkö pölyttäjät tehdä tehtävänsä. Nopea kierros puutarhassa vahvisti epäilyni oitis, ja luvassa on kiitettävä sato oikeastaan ihan joka lajia. Kirsikkapuut taitavat tänä vuonna rikkoa jopa ennätyksensä. Tänään jatketaan kaupallista yhteistyötä Plantagenin kanssa ja pohditaan myös sitä, miten tärkeää on houkutella mehiläiset puutarhaan.
Kuten tiedämme, pölyttäjät rakastavat kukkia! Kukista pölyttäjät löytävät ravinnokseen makeaa mettä ja siitepölyä. Kun esimerkiksi mehiläinen liikkuu kukassa, sen karvaiseen ruumiiseen tarraa siitepölyä, ja lentäessään taas toiseen kukkaan, siirtyy myös siitepöly eteenpäin. Tätä kukasta kukkaan lentämistä ja siitepölyn siirtelyä kutsutaan pölytykseksi, ja pölytyksen ansiosta kukka kehittää siemeniä. Siemenistä sitten taas kasvavat taimet seuraavana vuonna.
Mehiläisiä ja muita pölyttäjiä saamme kiittää paitsi hedelmistä ja marjoista, mutta niiden ansiosta meille riittää esimerkiksi kasviperäisiä öljyjä ja lehmille apilaa popsittavaksi. Jotta ruokavaliomme olisi jatkossakin monipiolinen, pölyttäjät on syytä pitää iloisina. Tiesitkö, että arviolta kolmannes syömästämme ruoasta saa alkunsa hyönteisten suorittamasta pölytyksestä! Se on aika paljon!
Tuoksut, värit ja muodot. Jos mehiläisiltä kysytään, tässäpä tärkeimmät. Jos siis joskus mietit voisiko voikukat hävittää maapallolta (tai naapurustosta) kokonaan, siirrä ajatuksesi mehiläisiin, joille alkukesän kirkkaus on äärimmäisen tärkeää. Voikukista ei silti tarvitse tykätä ja jos näin on, niin pelastus tulee yleensä juhannukseen mennessä kun suurin voikukkakausi päättyy. Samaan aikaan mehiläisten tarpeet kuitenkin säilyvät, ja jotta ihminen ja luonto jatkaisivat kulkuaan sulassa sovussa, kannattaa kesän mittaan uhrata muutama ajatus mehiläisille ja muille pölyttäjille.
Mehiläisten kanssa vehkeily ei missään nimessä tarkoita sitä, että sinun pitäisi suosia vain keltaisia ja riemunkirjavia kukkia! Tiesitkö, että esimerkiksi viehkeä laventeli ja klassisen kaunis marketta ovat oikein hyviä mehiläisten ruokkimiseen. Samoin monet yrtit. Marketan mehiläiselle avoin kukka on oiva esimerkki siitä, että juurikin nuo yksinkertaiset kukat ovat pölyttäjäystäviemme mieleen. Esimerkiki pionien maatiaislajikkeet ja yksinkertaiset daaliat. Huolehdi siis siitä, että istuttaessasi kesäkukkia joukosta löytyy myös niitä yksilöitä, jotka kiehtovat mehiläisiä ja mahdollistavat muodoltaan pölyttämisen!
Itse yhdistin tänä vuonna Plantagenin laventelit, marketat, oliviipuun ja hortensiat. Tässä on hyvä esimerkki siitä, että mehiläisiä voi palvella myös hillitymmällä väriskaalalla!
Kotiamme ympäröi todellinen mehiläisten keidas, ja luonnonkukkien ja yrttien lisäksi löytyy villivadelmaa, metsämansikkaa ja montaa muuta mehiläisten lempparia. Halusimme kuitenkin tänä vuonna lisätä myös omaan pihaamme pienen, vähän enemmän ympäröivää luontoa muistuttavan alueen ja kylvimmekin oman kukkaniityn meidän ja pölyttäjien iloksi. Plantagenilta löytyy myös laaja valikoima erilaisia siemeniä ja Mehiläiskukkaseos lupasi jo nimellään tarkoitukseen sopivia siemeniä. Tämän projektin etenemistä saatte aivan varmasti seurata kesän mittaan!
Hedelmä- ja marjasadon lisäksi, tällä hetkellä mietitään tietenkin myös kasvihuoneen kasvatteja. Muistatteko pienen pienet chilinalut, jotka pääsivät ruukkuihin Mitäpä jos kasvattaisitkin itse -postauksessa huhtikuun puolivälissä? No tuollahan ne nyt kasvavat pörheän hyvinvoivana kasvihuoneessa ja kurottavat koko ajan ylemmäs ja ylemmäs. Plantagenin valmiit tomaatintaimet ovat jopa raakileilla asti, ja odottavat auringon tuomaa punaa poskilleen.
Näin kesäkuun alkupuoliskolla kaikki on vielä kovin pientä ja söpöä, mutta kuukauden kuluttua kasvihuone alkaa taas muuttua kesäiseksi viidakoksi. Välillä tuntuu, ettei jaksaisi millään odottaa!
Myös Plantagenin perunaruukku on osoittautunut toimivaksi ja satoa odotellaan siitäkin kovasti. Nuppujakin on jo!
Muistathan, että halusit sitten lukea vinkit hyönteishotellin pyörittämiseen tai kesäkukkien hoitoon, löydät kattavan tietopaketin puutarhan eri aiheista Plantagenin sivuilta!
Ihanaa uutta kesäviikkoa! 🐝