Muistatteko 90-luvun ruutubuumin? Ruutuhousut, ja ylipäätään ruutua joka puolella. Minä muistan, ja myönnän, että tuo aika jätti jonkinlaisen trauman. Ehkä yliannostus ruutua? Samalle vuosikymmenelle voi sijoittaa korkeavyötäröiset farkut ja tupsupipot. Nekin juttuja, joihin en koskaan uskonut palaavani. Never say never, mikään ei ole varmempaa kuin se, että muoti kertaa itseään.

Housujen sijaan ruutuannoksen voi onneksi täyttää huivilla, ja lankatupsujen sijaan pipoja koristaa turkis-, tai kuten tässä tapauksessa, tekoturkistupsu. Lantiomallisten farkkujen jälkeen täytyy myöntää, että normaalikorkuinen housunvyötärö, joka ulottuu lantioluiden yläpuolelle, tuntuu oikeastaan hirmuisen mukavalta. Joskin takataskujen sijoitus korostuu, sillä en missään nimessä halua farkkuja, joiden taskut komeilevat tuolla jossain selän ja pakaran keskivaiheella! 🙂

Näillä keleillä riittää hiukan vähempikin vaatekerros. Oikeastaan tuntuu, että liian paksussa takissa tulee ruokakaupassakin jo hiki. Toisaalta ihan kiva, vaikkakin nautin kyllä suuresti pipon antamasta mahdollisuudesta olla tekemättä hiuksilleen juuri mitään.

Torstain vetimet:

farkut|Crocker
takki ja pipo|H&M
huivi|Becksöndergaard
kengät|SixtySeven

Kivaa päivää!

Pari juttua vielä tälle päivälle. Ekaksi muistuttelen Netflix-kisasta, jossa jaossa siis kaksi 6 kuukauden ilmaista Netflix-pätkää. Palkinnon voi siis hyödyntää jo olemassa olevaan Netflix-tiliin, ja kuitata sillä ikävät maksuasiat puolen vuoden ajan. Tai, vastaavasti voit ryhtyä Netflixin käyttäjäksi ja katsoa laatuohjelmia ilmaiseksi kuusi kuukautta!

Vaikka kisa oli House Of Cardsin henkeen, ja pyhitetty lähinnä faneille, on mukaan ilmoittautunut myös moni, joka ei ole kyseistä sarjaa vielä nähnyt, tai edes Netflixiä käyttänyt. Niinpä päätin, että toinen lahjakoodeista lähtee tosifanille, ja toinen jollekulle, jota sarja, ja Netflix yleensäkin, kiinnostaisi.
Eli, ei muuta kuin osallistumaan! Vielä tämän ja huomisen päivän ajan ehdit mukaan!

Ja sitten otsikkoon:
Vinkkinä kaikille, että Indiedays on nyt myös WhatsAppissa! Halutessasi voit siis tilata blogimaailman uutisia suoraan puhelimeesi. Laitan tähän lainauksen toimituksen blogista, josta voit käydä vielä kurkkimassa lisätietoa.

“Indiedaysin WhatsApp-viestien tilaaminen on uskomattoman helppoa. Mikäli haluat testata uusinta palveluamme, toimi näin:

1) Tallenna puhelimesi osoitekirjaan numeromme 040 1841 852. Viestimme ei siis tule perille, ellet lisää tätä numeroa yhteystietoihisi.
2) Lähetä meille WhatsAppissa viesti, jossa on vaikkapa oma nimesi tai muut terveisesi.
3) Saat yhden viestin päivässä, joka sisältää päivän parhaimmat vinkit tai kuumimmat puheenaiheet. Voit myös vastata meille halutessasi!

Arkipäivisin lähetämme pari lukuvinkkiä tilaajillemme, yhdessä viestissä. Numerosi ei näy muille tilaajille, sillä lähetämme ne WhatsAppin uusia Broadcast-viestejä hyödyntäen. Rohkeasti siis mukaan!”

Näistä käytännön asioista minä siirryn nyt iltapala pöytään. Huomiseen!

Vielä reilu kuukausi sitten pimeys raastoi hermoja, ja tuntui, että kuvaaminen sisällä on lähes mahdotonta. Kamera piti olla hollilla juuri sen valoisimman puolituntisen aikaan, ja sittenkin kuvaaminen vaati jalustan virittelyä, kaukolaukaisinta, pitkää valotusaikaa, minimi ISO-lukua jne. Kerran jos toisenkin kävi mielssä laittaa lappu luukulle, mutta takaraivossa oli muistijälki vastaavista tuntemuksista; Pimeys menee ohi, ja jossain kohtaa valoa taas tulvii ikkunoista. Näin kävi jälleen, ja tuntuupa ihanalta huomata, että se kaikista kurjin ja vaikein osa blogivuotta on tältä osin taas takanapäin!

Samalla kun valo innostaa kuvaamaan ja siivoamaan, tulee taas koatsottua uusin silmin kaikkea keskeneräisyyttä. Niin paljon olisi työtä ja hommaa, repsottavia nurkkia ja viimeistelemättömiä paikkoja. Tavallaan olisi intoakin, mutta mistä se kaikki aika taas revitään? Jotain pitäisi saada aikaiseksi ennen kuin siirrytään taas puutarhakauteen, ja kaikki vapaa-aika menee pihan kuokkimiseen. Ei ehkä auta kuin nostella maalipytyt esille, ja tarttua iltasella pensseliin kaukosäätimen sijaan.

Remontin lisäksi tuntuu, että koti huutaa jotakin muutakin. Mitä, siitä en ole vielä ihan varma. Hassu tunne siitä, että kaipaan jotakin uutta. Kenties kaikki on näyttänyt vain liian pitkään liian samanlaiselta. Toisaalta, en anna ajatuksen vaivata sen enempää, sillä uskon, että se jokin tulee mieleeni juuri silloin kun sitä vähiten odotan.

Syksyyn kuuluu aina jonkinasteinen pesänrakennusvietti, mutta uuden kaipuu iskee viimeistään helmikuun valoisina päivinä. Kaipa ne ovat ne luonnolliset siirtymäajat talvihorroksen ja puutarhahulluuden välissä. 🙂

Tänään aion aloittaa pehmeästi. Kirjaan ylös kohennusta, maalausta, sähköjä ja viimeistelyä tarvitsevat paikat, ja sitten listaan asiat, jotka realistisesti on mahdollista kevään  aikana korjata. Jos jotakin olen oppinut, niin sen, ettei itseltäänkään kannata vaatia ja odottaa mahdottomia. Jos yönsä käyttää nukkumisen sijaan lattioiden maalaamiseen, niin aivan varmasti jossain kohtaa into laantuu, ja edessä on totaalikyllästyminen. Vähän niin kuin laihduttaminen; Hiljaa hyvää tulee! 🙂

Valoisaa keskiviikkoa!

Tiedättekö sen tunteen, kun jokin tavara tai asia näyttää hurjan kauniilta, kun se ei ole omalla paikallaan, vaan päinvastoin, paikassa, jossa sen ei kuuluisi olla. Itse havahdun tähän usein, ja juuri siivouspäivänä, jolloin tavarat vain siirretään pois tieltä, ja lattiapinnat koitetaan puhdistaa irtosälästä.

Päätin tänään lopettaa seuraavien tulipalopakkasten odottelun, ja hyödynsin raikkaan lumista ilmaa tekstiilien tuulettamiseen. Samalla tietysti tuli pyyhittyä pölyt, imuroitua ja pestyä lattiat. Jonkin asteinen kevätsiivous! Nyt kaikki onkin hyrskynmyrskyn, eikä joka nurkka todellakaan näytä kauniilta, mutta poikkeuksiakin on. Lampaantaljat vasten lumista maisemaa, ja naapurin autiotaloa, pakottivat tarttumaan kameraan kesken hommien. Joskus tosi arkisetkin asiat, kuten siivouspäivät, voivat olla kauniita.

Nyt äkkiä tavarat paikoilleen, sillä olen luvannut tänään leipoa pikkumiehen kanssa. Matot, tyynyt, peitot ja taljat saavat kyllä jäädä ulos vielä joksikin aikaa. Tästä raikkaudesta ei pääse nauttimaan kuin talvella, joten käytetään se hyväksi!

Ihanaa tiistaita.

Helmikuu, maanantai, uusi viikko ja uudet kujeet. Täällä on lunta niin, että ovikin meinaa jäädä aukeamatta. Aamulla löysin sentään autoni pihasta, sinne se oli hautaunut kinosten alle. Ja, jos ei olisi muistanut, mihin kohtaa pihaa autonsa on jättänyt, ei lumimöykkyä olisi juuri erottanut kasoista, jotka naapuri kävi traktorillaan työntämässä. Varsin talvista siis!

Neutraaleissa sävyissä tänään; Harmaata, roosaa, myyrää, nutriaa. Ripaus kultaa, ja se on siinä – asu, joka ei lopulta ole oikein minkään värinen. Viihdyn silti, sillä näissä sävyissä olo on pehmeä ja lämmin. Ehkä hiukan keväinenkin olo, lumesta ja kinoksista huolimatta.

 Helmikuu on vähän kuin torstai. Tynkäkuun jälkeen tulee maaliskuu, kevään perjantai, ja huhtikuussa maasta pukkaa jo jotakin vihreää. Tällä laskukaavalla alkuvuosi on aika äkkiä silitelty, eikä aikaakaan, kun tämäkin asu toimii jo ballerinojen kanssa. Minkäs sille mahtaa, että on luonnoltaan kevään lapsi! 🙂

Lumista ja energistä maanantaita!

Minä olen, ja mielestäni HOC on yksi kaikkien aikojen parhaita tv-sarjoja. Vaikka yleensä olen mieltynyt enemmän rikos-/poliisisarjoihin, joissa puidaan yhtä tapausta korkeintaan kahden jakson verran (ja vieläpä britti sellaisiin) tämä jenkkisarja nousi suosikikseni varmaan ihan ekasta jaksosta alkaen. Nopea tempo, ja pikaiset juonenkäänteet koukuttavat, ja aina on pakko katsoa vielä se yksi jakso.

Mutta hei, meillä faneillahan on ihan ällyttömän kutkuttavat ajat käsillä, sillä Netflix julkaisee koko kolmannen tuotantokauden 27. helmikuuta! Golden Globella palkittu Kevin Spacey palaa Frank Underwoodin rooliin, ja vaikka ehkä voisi kuvitella, että pariskunta on saavuttanut haluamansa, en ukso hetkeäkään, etteikö häikäilemätön pari puristaisi voimansa uusiin haasteisiin myös kolmannella tuotantokaudella.

Kun katsoin ensimmäistä jaksoa House Of Cardsista, totesin miehelleni, että jokaisen menestyneen miehen takana on vahva nainen. Claire Underwoodin tapauksessa, kuten äkkiä kävi ilmi, suuren miehen takana on aina nainen veren tahrimin käsin, ja juuri tämä taitaa olla se asetelma, joka itseäni viehättää sarjassa eniten. Se, miten kahden ihmisen, normaalisti rakkauteen pohjautuva liitto, toimii kuin suuryhtiön koneisto. Jokainen teko on huolella laskelmoitu, ja loppuun asti pohdittu. Ainakin melkein. Ja, jos näin ei ole, tilanteesta selvitään yhdessä.
Sanotaanko vaikka niin, että Kevin Spaceyn rooli on ehkä tarinan päähenkilö, mutta Robin Wright Clairena antaa tarinalle luonteen. Samaan aikaan niin korrekti ja asiallinen, mutta niin häikäilemätön ja laskelmoiva. Ei ihme, että Wright palkittiin roolista Golden Globe -pystillä, ja vieläpä ensimmäisenä näyttelijänä online-only role in a series.

Mutta hei, tässä samalla kun on vielä aikaa ahmaista House Of Cards -maratoni, ja katsoa ensimmäiset kaksi kautta, mikäli ne on jäänyt jostakin syystä näkemättä, voidaan hyvin myös hiukan fiilistellä fanituksen kanssa!

Mulla on kaksi kappaletta 6kk:n Netflix-pätkiä jemmassa, ja nyt olisi siis mahdollista voittaa itselleen puoli vuotta ilmaista Netflix-aikaa! Mukaan pääsee perustelemalla oman HOC-faniutensa, eli kerro mulle miksi juuri sinä olet todellinen House Of Cards -fani, ja voita 6kk ilmaista katseluoikeutta Netflixiin!

Ei muuta kuin perusteluja kirjoittamaan. Aika alkaa nyt, ja perusteluja voit laittaa torstaihin 5. helmiikuta klo 23.00 asti. Näin lahjakorttikoodia voi hyödyntää jo seuraavana viikonloppuna!

Toivottelen mukavaa sunnuntai-iltaa!

Lumiset sunnuntait! Maisemaa kun katsoo, niin ollaan ihan keskellä lumisinta talvea, mutta sisällä mennään koko ajan kohti kevättä. Sisäinen sisustuskärpäseni on ollut talviunilla, mutta nyt tuntuu taas ideoita kumpuavan vähän liiankin aktiivisesti. Toisaalta, ihan ymmärrettävää, ettei vuoden pimeimpänä pätkänä oikein jaksa nähdä joka nurkan mahdollisuuksia.

Tänään kuitenkin otetaan hiukan etäisyyttä kotinurkkiin, sillä edessä on kylpyläpäivä, eli family time! Koitan kuitenkin vielä illalla palailla tänne vähän muissa merkeissä, joten pysykäähän kuulolla!

Vaikka vihreä ei värinä juuri yllä suosikkeihini, on aidot kasvit ja niiden vihreys kuitenkin ihan eri asia. Tuntuu, että mieli kaipaa vihreää (tai jotakin elävää ainakin) tähän aikaan vuodesta. Pari yrttiä, ja jo freesaantui keittiönkin ilme! Vieläkun tämä omakin ilme kokisi saman piristyksen. Ennen kylpyläpäivää muutama tunti “kylpylää” kotona. Kauhean vaikeaa tämä naisen elämä! 😉

Tässä talossa ei juurikaan olla tapetoitu. Rauhalliset yksiväriset seinät ovat miellyttäneet lukuunottamatta lastenhuoneen pilkullista seinää. Nyt on kuitenkin niin, että mä taidan ryhtyä tapetointipuuhiin!

Ei kuitenkaan mitä tahansa tapettia, vaan magneettitapettia, jossa on aivan mahtava pupukuva! Törmäsin näihin ensimmäisen kerran Instagramissa Valkoisen Lautturin kuvissa. Koska Klaara on pupufani pahimmasta päästä, tämä söpöläinen pääsee nyt ihastuttamaan lastenhuonetta.

Pikkuisen Liisa Ihmemaassa -fiilistä. On se vain niin söpö!

Lauantait!

Onpas helpottavaa kuulla, että muidenkin päät on jääneet auton ovien väliin. Ei sillä, että olisin vahingoniloinen, vaan ihan puhtaasti helpottunut. En ole ainoa lajissani! Tuonne blogin Facebook-sivulle rakkaat läheiseni kokosivatkin pientä listaa edesottamuksistani, mutta myönnän, että paljon jäi paljastamattakin. Huh, toisille vain sattuu ja tapahtuu! 🙂

Mutta sitten otsikkoon. Kyllä, nyt tekee mieli vihreää ja vehreää! Tänään oli pakko tehdä pieni reissu Plantagen – Ikea -akselilla ja mukaan tarttui niin sipulikasveja, kuin yrttejäkin. Lisäksi pikkumies päätti ryhtyvänsä kaktusviljelijäksi, joten pieniä alkuja tähänkin projektiin oli pakko hankkia.

Yrttejä pitää toki hankkia lisääkin, mutta näillä saa jo kivasti vihreyttä keittiöön. Helmililjoja, perunanarsisseja ja krookuksia on ollutkin jo kova ikävä, eikä hyasinttikiintiökään tullut täyteen jouluna. Nyt täytyisi vain keksi ruukut jokaiselle. Pienet kaktuspurkit piilotimme ensihätään muffinivuokiin. Toimivat noinkin.

Huomiselle siis istutuspuuhia!

Ihanaa viikonloppua!

Hiphei, se olisi perjantai, ja samalla tammikuukin vetää melkein viimeisiään.

Itse olen ollut tämän viikon hyvin tapaturma-altis. Tai no, sellainen mä taidan olla aina. Nyt vain todisteena mustunut jalka. Kroppani oikea puli on nimittän lonkasta nilkkaan tummansinisten mustelmien peittämä. Vaikka tässä kohtaa vuotta on ihan normaalia kaatuilla jäisillä pihoilla, minä itse vedin matalaksi ihan omissa rappusissa, ja siis sisällä. Keskiviikko iltana kannoin Klaaraa ihan normaalisti yläkertaan nukkumaan, kunnes jalat lähtivät alta. Astuin kai vain huonosti rapun reunalle, ja villasukka luisti alta. Sen verran äidinvaiston tuomia refleksejä, että sekunnin murto-osassa tajusin, että en voi irroittaa käsiäni lapsesta ja ottaa tukea. Niinpä annoin mennä suoraan lonkalleni, kädet ylhäällä tyttöä pidellen. Klaara ei edes hipaissut rappusia, mutta itselläni on kivat askelman raidat nyt muistona tuostakin kaatumisesta. Onni onnettomuudessa, pahemminkin olisi voinut käydä.

Luonnettani kuvaa hyvin se, että kerrasta ei tuo varovaisuus paininut kaaliin, vaan krompsin vielä eilenkin samoissa rapuissa. Niin oli kiire vintille, että “unohdin” astua kaksi viimeistä askelmaa. Siihen sitten lensin tömähtävän etukenon kautta naamalleni rappujen yläpäähän. Farkkujen polveen tuli valkoinen läntti, ja yläkerran aulan valkoiseen lattiaan puolestaan tummansininen.

Olen todellakin ihminen, joka onnistuu krompsimaan lähes missä tahansa. Harva onnistuu jättämään päätäänkään auton oven väliin, mutta minäpä olen onnistunut siinäkin. Vaatii siis jonkinlaista huumoria katsoa vierestä, miten onnistun kerta toisensa jälkeen kaatumaan nenälleni. Täytyy myöntää, että viihdettä olen tarjoillut läheisilleni, tosin lapsena jonkinveran myös huolta ja murhetta vanhemmilleni.

Tänään tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä kun mieheni kosi minua. Kihlajaispäivä siis! Jospa koittaisi juhlan kunniaksi pysyä pystyssä! 🙂

Mukavaa perjantaita ja ihanaa viikonlopun aloitusta!