Juhlakoristeluista pyysitte postausta, joten sitä tulee tässä!

Väriteema oli violetti/lila, joten sitä noudatettiin sekä koristeluissa, että tajoiluissa. Pikkuisen vaaleanpunaista ja paljon suklaata, se taisi olla näiden juhlien punainen lanka.

Sillkipaperi pompomit on tosi helppo tehdä itse, mutta säästin omaa aikaani tilaamalla ne täältä. Jo pelkkiin pompomien avaamiseen meni pari tuntia (ja osa jäi avaamatta), joten ajan säästäminen oli jokaisen euron arvoista.
Vaahtokarkit antoivat pienen ripauksen vaaleanpunaista, ja maistuivat lapsille.

Kutsut askartelin Tiimarin tarvikkeista: Valmiit korttipohjat ja violetti kangasteippi. Tekstiosuus tulostettiin vaalealle paperille teippiin mätsäävällä sävyllä.

Olohuoneeseen laitettiin pompomeja vaalean ja tummemman violetin sävyissä.

Kukat oli pettymys. Kimput näyttivät enemmän talvisilta surukukilta, kuin ristiäiskukilta. Pyysin pajunkissaa, rosmariinia, valkoista anemonea ja ranunculusta, sekä liloja tulpaaneja.
Ulkolaiset  punavihreät “pajunkissat” revin heti kimpuista pois, ja korvasin ihan kotimaisilla. Rosmariinina olisi toiminut paremmin uudet ja nuoret vehreät versot kuin lähinnä havuja muistuttavat paksut oksat…. Kimppujen muotokin kieli lähinnä surukukista, eikä niissä ollut mitään söpöä tai tyttömäistä. Ryhmittely tasaista ja muutenkin jäykkää. En tilannut tumman violetteja kukkia, koska pelkäsin kimpuista tulevan liian kovia. No, tummat kukat olisi kyllä olleet pienempi paha… Jäi kyllä harmittamaan!

Meillä on lapset kastettu mieheni suvussa pyörivässä kastemekossa, kun taas kastemalja on minun sukuni “kalleuksia”. Perinteitäkin pitää vaalia.
Kastepöydäksi ehti juuri ja juuri eräs pitkään haluamani ihanuus!

Lilat paperiliinat löytyivät nekin täpärästi. Tilasin ne täältä.
Keittiössä koristeltiin vaaleanliloilla ja norsunluun sävyisillä pompomeilla.

Meidän 50 neliön keittiö muistutti lähinnä ravintolasalia, mutta saatiinpa lapsille oma pöytä, ja istumapaikkoja juhlaväelle.

Alla näkyy juuri ja juuri nuo kimppujen alkuperäiset kissat. Kuva tekee niille kyllä oikeutta…

Klaaran mekko on Noa Noan, ja lila body löytyi Lindeksiltä. Pääkoristeen tein itse aikuisten hiuspannasta (trikookudetta) ja virkkaamastani lilasta kukasta (Novitan Bambu).

Sellaiset kemuthan ne. Laitan tarjoiluosuudesta erillisen postauksen, jottei tule liikaa asiaa yhteen postaukseen 🙂

Ja kommentteihin vastailen kyllä, kunhan joudan!

Ristiäispostaus on tässä koko ajan työn alla. Voipi olla, että niitä tulee vielä kaksikin, sen verran on ainakin kuvamateriaalia. Tälle päivälle on myös jonkin verran hommaa juhlien pois siivoilemisesta. Suurin kiitos kuvien nelikolle. 🙂
Takana on kuitenkin hyvät yöunet, ulkona paistaa aurinko ja jääkaappi on täynnä herkkuja. Ei valittamista!

 

Mukavaa päivää kaikille!

Tyttärellämme on vihdoin ihan oikea nimi! Klaara-neidin ristiäiset on nyt juhlittu, ja elämä saa taas palata raiteilleen. Enpä olisi uskonut, mikä työ on taikoa juhlat keskelle remonttia! Kolme päivää on painettu pää kolmantena jalkana, ja nyt kaikki väsymys ja stressi alkaa purkautua ja itku tulla kurkkuun.
Mutta onnistuneet ja kauniit juhlat saimme, ja sehän se on pääasia!
Laitan teille huomenna kaikenkattavaa ristiäispostausta koristeineen ja tarjottavineen!

Pari tilannekuvaa kuitenkin tältä päivältä jo tässä.
Sähköpostilaatikossani on 78 lukematonta meiliä. Mainokset jo karsin pois, mutta muihin palaan vasta huomenna. Pahoittelut siis yhteisesti kaikille vastausta odottaville!

PS. Koko nimen voitte bongata facebookista 🙂

Täällä ollaan! Suitsait sukkelaan meni viikonloppu, ja maanantai siinä kyljessä. Lyhyeen tiivistettynä; Meillä sairastetaan, taistellaan flunssaa vastaan ja valmistaudutaan lauantain ristiäisiin. Oikeastaan ihme, että ollaan oltu kaikki näinkin terveinä talven ajan, sillä tuntuu, että koko ajan on jos jotakin pöpöä liikkeellä. Ikävästi tulee mieleeen Niilon kastejuhla reilut neljä vuotta sitten. Samassa tilaisuudessa menimme mieheni kanssa naimisiin, ja vielä edellisenä yönä mulla oli yli 39 kuumetta. Parempaa onnea tällä kertaa!

Ristiäisten suhteen hommat on aika leväällään. Vielä pitäisi pestä ikkunoita ja siivoilla muutenkin. Samaan aikaan tehdään kuitenkin remppaa, joten siivoaminen tuntuu älyttömän turhalta. Menu on sekin hiukan auki, eikä ajatus todellakaan juokse vielä tarjoiluissa asti. Kukat on sentään tilattu, mutta muun koristelun suhteen olen tehnyt vain pieniä valmisteluja. Juhlat juhlitaan lila-violetti -väriteemalla, ihan puhtaasti siitä syystä, että mulla ja vaaleanpunaisella on yhä kana kynimättä.

Pöpöistä ja valvotuista öistä huolimatta arkea pitää vain pyörittää, ruokaa laittaa ja pyykkiä pestä. Onneksi on ilonkin aiheita, nimittäin keittiön uusi seinä! Muutaman kuukauden olen saanut päänsärkyä katsoessani keittiön päätyseinän tehostetapettia. Mattamustalla pohjalla helmiäisiä hopearuusuja… Vakavaksi asian teki se, että silmä alkoi jo tottua! Mutta nyt tapetti on poissa, ja valkoinen raakalauta tilalla. Voi onnea ja autuutta, vielä kun päästäisiin eroon tummasta laminaattilattiasta!

Koitan palailla blogin pariin ja vastailla kommenteihinne ja posteihin. Eiköhän se tästä taas ala arkikin rullaamaan!

Mukavaa tiistaita meille kaikille!

Ei tullut otsista ei! Kiitos taas rasvoittuvalle nassulleni ja ohenevalle tukalle. Eilisellä  kampaamo käynnilläni tukka kuitenkin sai uuden raikkaamman värityksen, ja inan lyhyemmät latvat. Koska otsis suunnitelma jouduttiin hautaamaan, on suurin muutos, ainakin itselleni, tuo keskijakaus. Se on nimittäin nyt keikkunut tuo jakaus tuossa oikealla otsalohkolla jo reilut kymmen vuotta, eli ihan tarpeeksi!

Juureen tummaa, ja latvoihin vaaleaa raitaa. Siinäpä tuo yksinkertaistettuna. Heitin alkavan viikonlopun kunniaksi tukkaan myös kevyet laineet viime keväänä hankkimallani jumboraudalla. Ehkä hiuksia tulee taas laitettuakin päivitetyn värin myötä enemmän!

Oho, näyttipäs mun nenä leveältä! No, mutta ei voi mitään.
Nyt naisporukalla jumpaan ja syömään (balanssi on kaiken A ja O), siinä on mun perjantai illan suunnitelmat. Lasi punkkuakin menis, mutta enpä taida uskaltaa.
Meidän Niilo muuten sai juuri silmälasit! Hurmaava pieni neropatti, ei voi muuta sanoa. No, tästä alkaa kai jonkinlainen uuden opettelu ja totuttelu.

Ihanaa perjantai iltaa kaikille!

Alennuskoodin Studio Eva W:lle löydätte edellisestä postauksesta!

No ei ehkä ihan oikea vapaapäivä, mutta pientä luksusta arjen keskelle kuitenkin! Onhan, näissä vallitsevissa olosuhteissa, reilut pari tuntia kampaajan tuolissa laskettavissa melkein minilomaksi!
Sain kutsun Turkulaisen Studio Eva W:n tuoliin, ja rähjääntynyt (synnytyksen, vauvaviikot ja kotivärjäyksenkin kestänyt) frisyyrini laitettiin totaalisesti uuteen uskoon, ja takaisin 2000-luvulle. Johan lähti elottomuus. Siis ainakin tukasta!

Tuliaisena Turusta toin paitis uuden, ihanan Evan loihtiman, tukan ja palelevat varpaat (hui miten siellä puhalsikin tänään kylmä viima) myös kivan edun teille blogini lukijoille:

Vapaapäivä teemalla jatketaan iltaan asti, sillä keittiöstä kuuluu kivaa pitsantekoon viittaavaa ääntä. Aion siis nauttia pientä hemmottelua vielä kotisohvalla kera Criminal Mindsin.

Niin, ja millainen tuli tukasta!? Sen te näette huomenna!

Nyt:
Leppoisaa iltaa murut!

No ei ehkä ihan oikea vapaapäivä, mutta pientä luksusta arjen keskelle kuitenkin! Onhan, näissä vallitsevissa olosuhteissa, reilut pari tuntia kampaajan tuolissa laskettavissa melkein minilomaksi!
Sain kutsun Turkulaisen Studio Eva W:n tuoliin, ja rähjääntynyt (synnytyksen, vauvaviikot ja kotivärjäyksenkin kestänyt) frisyyrini laitettiin totaalisesti uuteen uskoon, ja takaisin 2000-luvulle. Johan lähti elottomuus. Siis ainakin tukasta!

Tuliaisena Turusta toin paitis uuden, ihanan Evan loihtiman, tukan ja palelevat varpaat (hui miten siellä puhalsikin tänään kylmä viima) myös kivan edun teille blogini lukijoille:

Vapaapäivä teemalla jatketaan iltaan asti, sillä keittiöstä kuuluu kivaa pitsantekoon viittaavaa ääntä. Aion siis nauttia pientä hemmottelua vielä kotisohvalla kera Criminal Mindsin.

Niin, ja millainen tuli tukasta!? Sen te näette huomenna!

Nyt:
Leppoisaa iltaa murut!

Ei enää niin kovin pikkuinenkaan, painaakin jo yli viisi kiloa! Nimetön vielä, mutta enää reilun viikon verran vain. Tyytyväinen ja rauhallinen, helpoksikin voisi kutsua.
Pari viikkoa meni vatsavaivojen kanssa, mutta nyt illat ovat rauhoittuneet ja päivärytmi löytynyt. Nukkuu kunnon päikkärit vaunuissaan ja yölläkin neljän – kuuden tunnin pätkän, tankkaa ja jatkaa uniaan.
Suloiset pienet sormet ja varpaat, valloittava hymy ja tuima maailmaa ihmettelevä katse.

Varsin tavallinen vauva tuo Pikku K.
Mutta niin kovin erityinen ja täydellinen juuri meille!

Eilen iltapalapöydässä Niilo ehdotti, että muuttaisimme jälleen. Ehdotuksen totaalisen torjunnan jälkeen tajusin, että on kulunut tasan vuosi siitä, kun pakkasimme kimpsumme ja kampsumme kainaloihin ja varastoon, ja lähdimme matkalle kohti “tuntematonta”, eli etsimään uutta kotia. Maaliskuun puolivälissä luovutimme vanhan kotimme uusille asukkaille ja muutamaa päivää aiemmin majoituimme muiden nurkkiin, koska väliaikaisasuntoa ei ollut löytynyt. Käytännön syistä (lähinnä tilanpuutteen ja työmatkojen vuoksi) minä ja Niilo muutimme naapurikaupunkiin vanhempieni luokse, ja mies jäi koiran kanssa tänne omien sukulaistensa hoiviin.

Nyt kun tuo aika on jo takana, siitä on helpompi kirjoittaa myös tänne. Nimittäin valehtelisin, jos väittäisin, ettei se ollut raskasta. Se oli todella raskasta, ja ikävän sekä itkun täyttämää elämää, vaikkakin samalla täynnä unelmia ja haaveita uudesta kodista – juuri sellaisesta meille tarkoitetusta.
Kuukauden erillään asumisen jälkeen yhteinen vuokra-asunto tuntui taivaalliselta. Aika moni pieni arkinen asia tuntui vähäpätöiseltä, ja perhettä sekä parisuhdetta osasi arvostaa täysin uudella tavalla. Teimme muuttoa pääsiäisenä, ja kevät oli käsillä. Lapselle ero omasta koirasta (jota emme voineet asuntoon majoittaa) ja oman pihan ikävöinti oli raskasta. Onneksi kesä ei ollut niitä kauniimpia mahdollisia, se teki pihanpuutteestakin siedettävämpää. Tottumattomana kerrostaloelämään, alkoi asuminen yhteisessä asunnossakin kuitenkin pikku hiljaa tuntua taakalta. Rauhaton meno, pyykinpesun vaikeus ja omien tavaroiden kaipuu täytti mieltä koko ajan enemmän ja enemmän. Kun raskaustestiin ilmestyi kaksi viivaa olin samaan aikaan sanoinkuvaamattoman iloinen, mutta myös huolissani tulevasta; Oma koti oli pakko löytää!

Asioilla on tapana järjestyä, siihen uskoin, ja uskon edelleen. Vain reilu kuukausi positiivisen raskaustestin jälkeen tuijotin taloa, jonka tiesin heti ensi hetkestä lähtien olevan kotini. Istuin tulisilla hiilillä, kunnes nimet olivat virallisesti papereissa ja puhkuin intoa. Syksylle varattu lomamatkakin herätti ristiriitaisia tunteita, mutta onneksi ymmärsin, että edessä on koko elämä, eikä koti katoa minnekään.

Kuvassa kotimme juuri sellaisena, jona sen ensi kertaa kohtasin. “Yhtenä kauniina päivänä se tapahtuu“, oli lause, jota olin hokenut monta kuukautta, ja kun se kaunis päivä vihdoin koitti, tunsin todellista onnea.

Vuoteen mahtui paljon: Vauva, sekä asumista neljässä eri osoitteessa, ja pari viikkoa hotellissa. Siinä on ihan kohtalainen saldo kahdelletoista kuukaudelle. Mutta juureton oloni on muuttunut kotiutuneeksi, ja kaikesta keskeneräisyydestä huolimatta tuntuu, kuin olisimme asuneet täällä jo vuosia. En niinkään usko henkimaailman asioihin, mutta tässä talossa on ehdottomasti hyvä henki, ja kotimme on saanut nähdä paljon hyvää. Onnellinen talo, niin minä asian kuvailisin.

Joten, EI, me emme todellakaan muuta, vaikka se pojan mielestä voisi olla jopa hauskaakin. Seuraavaksi vuorossa on kotiuttaa nyt yli vuoden varastossa lymyilleet huonekalut. Ehkä “vanha herrakin” on aika vihdoin kantaa kotiin!

En tiedä olenko koskaan aiemmin varsinaisesti kysynyt teiltä ehdotuksia postausaiheiksi, mutta kerta kai se olisi sitten ensimmäinenkin. Aina välillä kommenttiboksiin tulee yksittäisiä postauspyyntöjä, mutta hataran pääni vuoksi unohtelen ne melko nopeasti. Siksipä ajattelin, että liitettynä yhteen tiettyyn postaukseen, voisin helpommin poimia niitä kevään aikana myös toteutettavaksi.

Heti alkuun totean, että itsekin kaipaisin sisustusaiheita, laajempia kauniita alueita kotiini, mutta valitettavasti ne tulevat kovin kovin hitaasti. Jälleen korostan, että tämä blogi on osa ihan oikeaakin elämää, enkä voi noin vain taikoa sievää keittiötä paikoilleen, vaikka joku (itseni lisäksi) sitä kuinka toivoisi. Remonttiblogiksi tämä ei varsinaisesti myöskään muutu koskaan, sillä voinen kuvitella muutamankin Reiskan pyörivän vielä haudassaankin, mikäli tartun sen syvällisemmin aiheeseen.
En muutenkaan väitä reagoivani jokaiseen ehdotukseen, pidätän itselläni sen oikeuden ihan jo esimerkiksi kovin henkilökohtaisten aihetoiveiden osalta. Mutta ehdottaa saa kuitenkin, ja katsotaan mitä voin toteuttaa!

Kuvissa tämänhetkistä työhuonetta, ja mun bloggaustilaa. Suunnitteilla on tehdä tästä olohuoneen jatkeena olevasta tilasta eräänlainen kirjasto/olohuone, ja pyhittää nykyinen olohuone enemmän löhöilyyn ja telkkarin katsomiseen. Tuleva työhuone/musiikkihuone on kuitenkin edelleen kylmää tilaa ja täynnä kaikenlaista rempparoinaa, jota ei turvallisuussyistäkään voi pitää ihan leväällään. Työnsarkaa on siis yhä valtavasti.

Mukavaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa itse kullekin! Laittakaahan postaustoiveita tulemaan!