Vähiin käy tämäkin vuosi ennen varsinaista loppuaan. Pakko esitellä teille vielä joululahjani, ennen kuin sen kukat vallan nuupahtavat. Eightmood Flora -maljakko on ollut koko syksyn toivelistallani, mutta ennen joulua päätin, että ehkä sen voisi ujuttaa pukinkonttiin, minulta minulle -taktiikalla. Tässä tarvittiin kyllä yhtä Tampereen tonttua avuksi, mutta lopulta maljakko pääsi kuusen alle ja sieltä pöydälle.
Muistanette elokuussa, kun olin Marian ja Essin kanssa Tukholmassa ja asuimme Blog House Stockholm -asunnossa. No siellä Kungsholmenin kämpässä oli takanreunuksella juurikin tuo maljakko, ja naureskelin tytöille, että jos laukkuuni mahtuisi, pihistäisin vaasin oitis. No, rikoksen vaaraa ei ollut, itse asiassa on olemassa hyvä videonpätkä siitä, kuinka makaan matkalaukkuni päällä lähtöpäivänä, eikä se meinaa mennä millään kiinni. Joten maljakko ei todellakaan olisi mahtunut mukaan.
Lopulta kun joulun alla päätin, että maljakko voisi olla lahja minulta minulle, sitä ryökälettä ei sitten enää ollutkaan Stockan verkkokaupassa. Mutta sivu näytti, että joitakin kappaleita olisi vielä tavarataloissa, ja niinpä kysäisin Marialta, että josko millään olisi mahdollista, että hän katsastaisi Tampereen tilanteen siellä käydessään. Ja Mariahan on ihan mainio tonttu! Muutamassa päivässä paketti oli noudettavissa postista!
Jollakin hassulla tavalla tuo maljakko nyt muistuttaa Tukholman elokuisesta helteestä keskellä talvea. Ja onhan se nätti. Juuri sopiva isoille kukille, vaikkapa kesän pionisadolle.
Mutta nyt täällä varisee joulukuuset siihen malliin, että taitaa olla viisainta heittää ne tänään ulos, ja nauttia vuoden aloitus siistissä kodissa. Eli siivouspäivää pukkaa tähän väliin!
Keskiviikko. Piti oikein tarkistaa tuosta ruudun yläkulmasta, että mitä päivää nyt eletään. Se kai kertoo jotakin elämänmenosta näinä joulun ja uudenvuoden välipäivinä. Nukkua posotin tänään kymmeneen, joten ainakin joulun alla kertyneiden univelkojen kuittailua on ollut ohjelmassa. Ja tietysti lukemista. Pukki toi kasan kivoja kirjoja, joten nyt pitää lukea kirjaston kirjat pois alta, jotta pääsee nauttimaan lahjoistaan. Ja Gilmoren tytöt kuuluvat nekin vahvasti tähän semilomailuun. Kesällä päätimme miehen kanssa katsoa kaikki vanhat tuotantokaudet uudestaan, ennen kuin nautimme uudesta kaudesta. Savotta on venynyt pidemmäksi, kuin osasin kuvitella, mutta vauhti on kiihtynyt nyt joulunpyhinä.
Jääkaappi pursuaa edelleen jouluruokaa, mikä onkin hyvä, sillä uunimme päätti hajota jouluaattona. Onneksi jokin vastuksista saatiin kuumenemaan, ja laatikot kypsiksi. Nyt uuni palvelee enää haalealla lämmöllään, ja korjaaja tulee käymään ensi viikon torstaina! Voin vakuuttaa, että kirota päräytin muutaman kerran tällekin tapahtumalle. Ei siis joulun jälkeistä pitsaa ainakaan hetkeen.
Koska meille kannettiin kuuset tänä vuonna harvinaisen aikaisin, alkaa lattioille putoileva neulasmäärä vaatia kuusista luopumista. Yritän kuitenkin pitkittää tätä toimenpidettä esi vuoden puolelle. Joskaan ihan loppiaiseen asti ei varmasti kuusten kanssa päästä. Joululla ei kuitenkaan ole mikään kiire poistua, nautin mielelläni tästä fiiliksestä vielä ihan rauhassa
Viime syksyn nahkahamehankinta on osoittautunut äärettömän hyväksi. Ehkä yksi vuoden parhaista vaatehankinnoista. Harvemmin hame valikoituu osaksi asua, ainakaan talvella, mutta tämä roiskeläppä on oiva pari paksullekin villapaidalle.
Näissä fiiliksissä kohti uutta vuotta. Nauttikaa välipäivistä ja joulutunnelmasta!
Siinä jossain 15-16 vuoden iässä kuulin jatkuvasti kultaisesta keskitiestä. Ai että, tuo termi ärsytti, ja se kaikki lässytys siitä, että vähempikin riittää. Tässä kohtaa kun mittarissa on ikää enemmän kuin kaksin verroin tuohon verrattuna, huomaan itsekin usein käyttäväni tuota termiä. Ironista oikeastaan, että siitä on muodostunut yksi elämäni tärkeimmistä määreistä. Lupailin Kun keho ja mieli keskustelevat keskenään -postauksessa, että palaamme vielä Life InSync -yhteistyön tiimoilta niihin konkreettisiin asioihin, joiden olen huomannut tasapainottavan omaa elämääni. Kuinka ollakaan, se kultainen keskitie on tässä postauksessa vahvasti esillä.
Syy siihen, että olen saanut elämäni varrella runsaasti ohjeita harmaan eri sävyjen metsästämiseen, piili yksinkertaisesti melko mustavalkoisessa elämäntyylissäni. Perfektionisti minussa on nähnyt joko onnistumisen tai epäonnistumisen, tekemisen tai luovuttamisen. Näiden asioiden väliin jää kuitenkin ääretön määrä muita mahdollisuuksia, ja vuosien varrella olen saanut silmäni avautumaan niille. Ei ole vain joko-tai-mahdollisuutta, vaan miljoonia erilaisia variaatioita. Nykyisin kultaisen keskitien kohdalla puhutaan usein tasapainosta. Mutta mitä on tasapaino? Kaunista puhetta ja tähtipölyä elämänhallinnasta, huuhaata joka löytyy juuri oikeanlaisesta ruokavaliosta ja tavasta liikkua? Vai sittenkin jotain täysin konkreettista, jota jokainen voi soveltaa omaan elämäänsä?
Syö sitä ja syö tätä, ryhdy vegaaniksi ja liiku näin. Kuten miljoonat muutkin naiset, samoin olen itsekin vaatinut itseltäni suuria muutoksia. Elämäni on ollut kieltoa ja pakotteita. Sittemmin olen oivaltanut, että ne pienet muutokset, jotka ohjaavat tekemistä sinne kultaiselle keskitielle, toimivat lopulta parhaiten. Sen sijaan, että ruoka-aineista koostaisi itselleen kieltolistan, on huomattavasti hedelmällisempää miettiä, mitä ruokavalio kaipaa lisää. Jos jatkuvasti lautasella on vajausta kasvisten osalta ja päivä hedelmäannos jää nauttimatta, on parempi kehottaa itseään lisäämään ravintoonsa niitä kasviksia ja muita terveellisempiä juttuja, kuin kieltää itseltään suklaan ja muiden herkkujen syöminen. Karkki- ja suklaalakot ovat surullisenkuuluisia uudenvuodenlupauksia, jotka harvemmin johtavat yhtään mihinkään – ainakaan hyvään. Sen sijaan kylläinen olo ja täysipainoinen ruokavalio auttavat jatkuvaan herkkuhimoon.
Vegaaniksi ei kenenkään tarvitse ryhtyä yhdessä yössä. Mikäli kasvisruokavalio kiinnostaa, voi viikon arkiruokiin ujuttaa yhden kasvissosekeittopäivän, tai lihan ja kalan voi välillä korvata maitoproteiinilla. Juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu ja sillä aikataululla, mikä toimii itsellesi. Kenties kasvisten tarjoamat mahdollisuudet tempaavat mukaansa.
Kuten kirjoitin jo viimeksi, liikunnan kohdalla puhutaan omalla kohdallani suurimmasta sudenkuopasta. Mikä on tarpeeksi, ja mikä riittä? Siinä olivat aikoinaan suurimmat liikkumisen määritelmäni. Viimeinen vuosi on opettanut, että liikunta on muutakin kuin tavoitteita. Se on tapa rentoutua ja voimaantua, hengähtää arjen keskellä. Mikään mittari ei siis voi todistaa, että tunnin rasvanpolttolenkki tai seitsemän salitreeniä viikossa olisi parempi kuin pitkän päivän lomaan mahdutettu ulkoilu koiran kanssa. Jälkimmäinen ei ehkä juurikaan polta kaloreita, mutta antaa mahdollisesti paljon enemmän kuin kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa. Luonnossa kulkeminen tasaa stressitasoa ja rauhoittaa mieltä. Tunnesyöpölle maisemien ihaileminen käy suklaalevystä, ja raitis ilma parantaa esimerkiksi unen laatua. Ei siis pidä väheksyä minkäänlaista liikkumista. Levollinen mieli kaipaa vähemmän herkkuja, ja varastoi vähemmän rasvaa keskivartalolle!
Ympäriltä kuuluvat tiukat vaatimukset kannattaa unohtaa. Niitä media tarjoilee jatkuvasti, eikä sääntöorjuutus lopulta palvele ketään. Omaa kehoaan kuuntelemalla pääsee yleensä pisimmälle!
Naistenlehtien ohjeet siitä, että kaapeissa ei saisi olla vierasvaroja toimivat nekin kohdallani äärettömän kehnosti. Itse asiassa, pidän hurjan tärkeänä, että keittiön kaapeista löytyy aina herkkuja ja jääkaapista suklaalevy. Laihdutuskuurit ovat kuuluisia siitä, että ne alkavat aina huomenna tai seuraavana maanantaina, ja tämähän ohjaa meitä siihen, että nautimme tänään ihan kaikesta, koska huomenna se ihanuus on kiellettyä. Itse olen lopettanut turhat kiellot ja rajoitteet myös ruokavalioni osalta. Minulla, aikuisella ihmisellä, on lupa syödä tänään ja huomenna juuri sitä, mitä haluan. Tieto siitä, että suklaan syöminen ei ole kielletty ensi viikollakaan rauhoittaa mieltäni. Saan syödä sen juuri silloin kun siltä tuntuu, ja tällä ajatuksella pääsen pohtimaan, milloin ihan oikeasti tekee mieli suklaata. Ei juuri nyt, mutta ehkä huomenna! Ja kas, huomaat, että suklaalevy on ollut koskemattomana jääkaapissa jo kuukauden!
Yksi viimeisen parin vuoden aikana turhimmaksi osoittautunut väline on omalla kohdallani vaaka! Keho muuttuu jatkuvasti, ja paino vaihtelee kuukauden sisälläkin hurjasti. Ahkera liikkuminen jopa nostaa vaa’an lukemaa, joten niille numeroille kannattaa antaa piut ja paut! Käytän edelleen samoja vaatteita kuin muutama vuosi sitten, joten antaa vaa’an levätä rauhassa tulevanakin vuonna!
Elämästäni kuluin vuosia erilaisten sääntöjen ja kieltojen parissa. Kielsin itseltäni ja soimasin itseäni. Kun lopulta annoin asioiden olla, löysin oman InSync -tilani: Pystyn olemaan paljon enemmän, kun en kuluta energiaani turhaan. Kuuntelen itseäni ja luotan siihen, että elämä vie eteenpäin.
Jos siis antaisin yhden konkreettisen vinkin tulevan vuoden lupauksiinne, se olisi: Älä kiellä, älä rajoita. Älä karsi, vaan lisää!
Lisää hyvää ruokaa, ja terveellisiä kasviksia. Lisää ulkoilua ja rentoutumista. Lisää mielekästä tekemistä, kuten käsitöitä, lukemista tai vapaaehtoistyötä. Kun hyville asioille mahduttaa tilaa, ne huonommat karsiutuvat pois kuin itsestään. Ja unohda deadline! Kun vuosi 2017 lähenee loppuaan, elämän ei tarvitse olla täydellistä. Edessä on uusia vuosia, hyviä ja huonoja päiviä. Kultaisella keskitiellä niitä on vain huomattavasti mukavampi kulkea. Olkaa siis armollisia itsellenne!
Kuvissa oma InSync -hetkeni: Raikkaassa säässä ulkoileminen, luonto ja rauha ympärilläni. Lisää Live InSync -tarinoita löydät InSync Facebook -sivulta. Sivulla voit myös jakaa oman InSync-tarinasi ja osallistua kylpylälahjakortin arvontaan.
Tämä bloggaaja on totaalisesti solahtanut mukaan joulun viettoon, ja nauttinut tunnelmasta. Pari viimeistä päivää pöytämme on täyttynyt sukulaisista, mutta tänään menemme vuorostamme vanhempieni luo, jonne myös sisko perheineen aloitti aamulla matkansa. Tuntuu hienolta, että joulu on todellakin ollut sitä yhdessäoloa.
Tapaninpäivä on se joulun viimeinen pyhä, ja välipäivät jatkavat joulua ihan toisenlaisessa tunnelmassa. Vähän jopa haikea olo, sillä olen todellakin nauttinut joulurauhasta. Toisaalta, eilen illalla tuli jo sellainen olo, että blogiinkin olisi kiva päivittää hieman joulun kuulumisia. Eli ehkä siinä arjessa on hyvätkin puolensa. 🙂
Kirjoittelen joulustakin myöhemmin lisää, mutta nyt toivottelen teille ihanat joulun jatkot. ♡
Hei ihanat. Joulu lähestyy, ja vuoden ehkä odotetuin juhla alkaa olla käsillä. Tänään halusin tulla vain toivottamaan teille kaikille ihanaa ja rauhallista joulunaikaa. Voi olla, että tahdon tänne joitakin tunnelmia vielä joululta tulla jakamaan, mutta aika näyttää miten käy. Nyt aion kuitenkin nauttia tulevista päivistä ja rakkaimmista lähelläni. Aito joulun tunnelma kun tulee jostain ihan muusta kuin koristeista.
Toivon teille jokaiselle aikaa lähimmäisten kanssa. Työssä joulunsa viettäville suuri kumarrus, ilman apua ja hoivaa jäisi moni joulu viettämättä.
Lämpöä, rakkautta ja yhdessäoloa. Niitä toivon jouluunne. ♡
Täällä alkoi koulujen joululoma aamuisen Kauneimmat joululaulut -kirkon jälkeen. Tästä sunnuntaille se onkin sitten yhtä joulua koko elämä. Tänään on toimiteltu vielä joulumuistamisia opettajalle, hoitotädille ja -kavereille. Huomiseksikin on vielä tiedossa pientä erikoistoimitusta sinne tänne, mutta noin muuten aletaan nyt virittäytyä rauhallisempaan menoon. Koska edelliset illat ovat kuluneet siellä täällä, tänään on kiva laittaa kynttilät palamaan ja nauttia oman kodin tunnelmasta. Juoda glögiä ja tunnelmoida joulua.
Nyt pieni siivouskierros, ja sitten kynttilät ja kukat paikoilleen (kukat ovat olleet kuistilla viileässä, kun ei niistä ole ehditty kotona juuri nauttia). Jokos teillä alkaa olla joulu valmiina, vai pukkaako hikeä pintaan? 🙂
Valkoinen talvimaisema on vaihtunut vesisateeseen ja pimeyteen. Koskaan aikaisemmin meillä ei ole ollut joulukuusta näin aikaisin, mutta toisaalta, koskaan ennen se ei myöskään ole tuottanut näin paljon iloa. On nimittäin suuri onni, että koti henkii joulua siinä vaiheessa, kun maisemat muistuttavat marraskuun sateista.
Tämän suhjuisen päivän ilo on löytynyt kynttilöistä, joulun tuoksusta ja joululauluista. Jälkimmäisten kohdalla tein kuitenkin sen havainnon, että lumi ja valkoinen maisema kuuluvat melko olennaisesti joululaulujen lyriikkaan.
Viikon joulujuhlailta numero 2 starttaa kohta, joten jouluista tunnelmaa on luvassa lisää. Loppuvuoden väsymys tosin alkaa painaa jo harteita, ja tässä kohtaa päivää viimeistään kaipaa jo vällyjen väliin.
Tämän viikon ohjelmassa on niin paljon joulua, että olo ei oikeastaan voi olla kuin jouluinen. Piparkakkujen lisäksi täällä on valmistunut joululimput ja perinteiset laatikotkin ovat sekoittamista vaille valmiina. Joka päivälle on jotakin jouluruokaan liittyvää puuhaa, mutta stressaamisen sijaan oikeastaan vain nautin koko puuhasta.
Eilen pyhitimme lasten kanssa illan piparkakuille. Ensin leivottiin ja sitten koristeltiin. Niin, ja toki siinä välissä syötiin niin taikinaa, kuin valmiita tuotoksiakin. Taustalla soi joululaulut, ja se hassu lapsuuden joulujen fiilis iski oikein kunnolla.
Muutama paketti pitää tällä viikolla vielä kääräistä, ja varmistaa, että vaatehuoneeseen ei unohdu yhtään lahjaa. Ohjelmassa on myös joulumuistamisten viemistä, ja seuraavat kolme iltaa onkin varattu erilaisille joulujuhlille.
Tiedättehän sen pahanolontunteen, joka alkaa ehkä stressistä tai muuten ikävästä elämänvaiheesta. Perässä tulee päänsärkyä, ihme kipuilua pitkin kehoa. Univaje kasvaa, mieli ei pysy kasassa ja virkeänä kuten pitäisi. Kyse on siitä, että keho ja mieli keskustelevat toistensa kanssa. Ja joskus niillä synkkaa jopa niinkin hyvin, että on lopulta vaikeaa huomata mistä se kaikki lähti liikkeelle – siitä fyysisestä vai psyykkisestä kipuilusta.
Näin loppuvuodesta jokaisella on mielessä hyvä olo. Tai no, uusi vuosi ja parempi olo, se ehkä kuvaa tilannetta paremmin. Miten tulla tasapainoisemmaksi, vahvemmaksi tai pirteämmäksi? Danone Activia on luonut kansainvälisen Live InSync -kampanjan, jonka mukana pääsen nyt itsekin miettimään näitä tasapainoiluja loppuvuoden kunniaksi, ja nappaan teidät ajatuksenvirtaan mukaan. Mistä hyvä olo ja hyvinvointi kumpuavat? Entä tehokkuus tai luovuus?
Live InSync ei tarkoita metodia, jolla meistä yritetään tehdä supernaisia superarjen keskelle, täydellisinä viitoinemme ja supertreenattuine vartaloinemme. Kyse on enemmänkin tasapainon etsimisestä, oman jaksamisen kunnioittamisesta ja siitä, että opettelemme kuuntelemaan niin kehoamme, kuin mieltämme. Kuulostaa äärimmäisen hyvältä, mutta entä kun mielessään käy läpi kaikkia niitä elämän parannuskohtia ja löytää itsensä loputtoman pitkän muutoslistan edestä. Pitäisi sitä, pitäisi tätä…
Henkilökohtaisesti koen, että oma hyvä oloni kumpuaa hyvin monestakin pienestä tekijästä. Levollisuus ja harmonia ovat asioita, joita monien kanssasiskojeni lailla yritän etsiä ympäriltäni. Koti sisustetaan kutsuvaksi ja rauhalliseksi. Ympäriltä karsitaan erilaisia ärsykkeitä ja haetaan sitä omaa turvapaikkaa, jossa kynttilänliekin lepatus meditoi ja rauhoittaa. Joskus on puhuttu siitä, että sotkuinen työpöytä kuvaa omistajansa päänsisäistä tilaa, ja allekirjoitan tämänkin. Itselleni siisteys ja järjestys ovat äärimmäisen tärkeitä, joskin lapsiperheessä kovin muuttuvia tekijöitä. Mutta kuvittelepa itsesi sinne viikkosiivouksen jälkeiseen tilaan: Kimppu tuoreita kukkia pöydällä, kenties jotakin hyvää syötävää, lasi viiniä ja kirja. Tila jossa ympäristö ja oman sisäinen oleminen ovat järjestyksessä, ja henki kulkee paremmin, kun ympäriltä on raivattu kaikki tarpeeton. Äitinä huomaan, että mahdottoman kaaoksen ja lelurallin keskellä sama harmonia löytyy luonnosta. Rauhallinen kävelylenkki ja kauniit maisemat, ei häiriötekijöitä eikä kiirettä.
Toisaalta tuollainen InSync -hetki voi tulla tilanteessa, jossa luovuus ja tekemisenilo pääsevät valloilleen. Kadehdin pitkään äitini kaltaisia käsityöihmisiä, jotka kokevat suurta flowta ja arjesta irtautumista harrastuksensa parissa. Lopulta ymmärsin, että minulla on vastaavia tunteita ihan olemassa olevien harrastusteni parissa. Jopa työ on välillä niin mukaansa tempaavaa, että saatan jumittua paikalleni ja kadottaa ajantajun aivan täysin. Minulla on taito uppoutua ja innostua, lopulta sillä mitä teen tai saan aikaiseksi, ei juurikaan ole merkitystä hyvänolontunteeni kanssa.
Nykypäivänä arjen tasapaino ja harmonia koetaan liian usein hyvin organisoidun kalenterin avulla. Halutaan loistaa työelämässä ja huoltaa kehoa vapaa-ajalla. Näissäkään ei välttämättä ole mitään vikaa, mutta siinä kaiken järjestelyn keskellä ihminen usein unohtaa mitkä ovat ne asiat, joista se hyvä mieli oikeasti tulee. Kun kalenteriviikko on saatu kunnialla läpi, ja vihdoin on aikaa tarttua kirjaan, leipoa pullaa tai nauttia kuppi teetä naapurin rouvan kanssa, huokaistaan syvään ja todetaan, että olipa viikko. Ja juuri sillä hetkellä on ehkä käsillä se koko viikon synkkaavin hetki. Aika jolloin keho rentoutuu ja mieli vaeltaa vapaasti. Miksi ihmeessä tämä nautinto on nykyisin niin monen päivä- tai viikko-ohjelmassa kohdassa “jos jää aikaa”?
Älkää ymmärtäkö väärin, koen liikunnan hyvinkin voimakkaana hyvän olon tuojana. Kunnon hikitreeni ja tekemiseen keskittyminen vievät kyllä ajatukset pois arjesta ja kiireestä. Keho ja mieli tekevät töitä yhdessä, kun paketista kaivetaan ne viimeisetkin voimanrippeet. Silti liikunta on minulle, kuten niin monelle muullekin, asia jossa mennään hyvin helposti ojasta allikkoon. Flow-tilan raja ylitetään kun halutaankin vain saavuttaa jotakin lisää. Olla parempia, tehdä enemmän ja kovempaa. Silloin ajaudutaan pois siitä InSync -tilasta. Unohdetaan kokonaisvaltainen hyvinvointi, kuvitellaan, että ruoskimalla muutumme paremmiksi ihmisiksi. Itselleni liikunta on äärimmäisen suuri sudenkuoppa tässä suhteessa, mutta toisaalta sen kanssa onnistuu paljon paremmin, kun mieli on hyvin kasassa muiden tekijöiden suhteen. Silloin tekemiseen yhdistyvät myöskin lempeys ja armollisuus – ja ruoska jää käyttämättä.
Vaikka tämä loppuvuosi on täynnä erinäisiä kiireitä ja mieli hetkittäin synkkeneekin stressin alla, voin kuitenkin hyvillä mielin todeta, että vuosi 2016 on ollut suuri hyvinvoinninvuosi. Viimeisten, kohta 12 kuukauden aikana, olen oppinut itsestäni enemmän kuin edellisinä vuosina yhteensä, ja tekemiseeni on löytynyt lempeys. Olen opetellut irrottamaan suuremmasta kontekstista ne itselleni tärkeimmät asiat, ja onnistunut löytämään paitsi omat kipukohtani, myös ne hyvän olon tuottajat. Mutta mksi jättää kesken hyvin alkanut matka? Niinpä seuraava vuosi tuokoon tullessaan uusia oivalluksia ja elämänviisautta. Jatkan tästä aiheesta vielä toisenkin postauksen verran, ja palaan kertomaan omista keinoistani tasapainon löytymiseen. Niistä pienistä arkisista valinnoista, joista syntyy kunnioitus omaa kehoa ja mieltä kohtaan. Enemmän tietoa Live InSync -kampanjasta, sekä naisten tarinoita elämänhallinnasta löydät täältä.
Olenkin kertonut teille, miten meillä on viime viikot puskettu pitkää päivää kaikkien keskeneräisten nurkkien kanssa. On maalattu, ja ahkeroitu, raivattu ja viimeistelty. Syy siihen, miksi tämä kaikki on mahdutettu väkisin tunkemalla tähän kiireiseen loppuvuoteen, on kuitenkin jäänyt kertomatta. No, kuten Instagramin seuraajat ehkä arvaavatkin, syy on tosiaan eilisissä vieraissa; Krista ja Jonna (nykyisin jo #kivilahtikeltanen -yhdistelmänäkin tunnettu parivaljakko) kävivät eilen kuvaamassa meidän kodin joulua.
Siitä on jo useampi vuosi, kun sama kaksikko ikuisti edellisen kotimme kesäistä tunnelmaa, ja oli äärettömän suuri kunnia päästä nämä taiturit kylään uudestaan. Kesällä 2011 Niilo oli pieni pellavapäinen poika, joka seurasi Kristaa kuin hai laivaa. Eilen tuo sama kuvio toistui Klaaran kanssa. Kristassa on selkeästi jotakin taikavoimaa, joka hurmaa lapsiamme! 🙂
Vaikka eilinen päivä menikin kuin hupsista vain, jäi jäljelle todella levollinen ja jouluinen mieli. Ulkona on niin uskomattoman kaunis ja talvinen maisema, ja kotona näyttää oikeasti ihan joululle. Kuusi ja kynttilät tuikkivat, ja suurin osa lahjoistakin on paketoitu joulupuun alle. Ja siitäkin huolimatta, että ne jouluherkut on yhä taikomatta, huomaan lähestyväni nyt rauhallisin mielin kohti joulua. Tänään kuoritaan lantut ja porkkanat kattilaan, ja piparinleivontaan uskon saavani ainakin kaksi innokasta kaveria.
Viime viikkoina yöunet ovat tosiaankin jääneet vähiin, ja olen kuullut jo useammastakin suusta näyttäväni ihan kaamealle, mikä todellakin on ollut vinha totuus. Simäpussit roikkuvat poskilla, ja pitkästä aikaa ihokin innostui kukkimaan. Viime yönä nukuin kuitenkin kuin tukki, ja heräsin ensimmäisen kerran vasta kun herätyskello aamulla pirisi. Kenties tuo sairastelujen aiheuttama yöelämä ja stressin valvottava vaikutus ovat nyt vihdoin takanapäin.
Nyt toivotan levollista viikonloppua teille kaikille! ♡