Niin siinä sitten kävi, että mun upea ja ihana daaliapenkki on ihan totaalisen surkea näky. Pakkanen ryyditti viimeyönä oikein kunnolla ja kukat saivat pahasti selkäänsä. Tuohon suureen lasimaljakkoon napsin oksat upeasta vaaleanpunaisesta daaliasta, joka ei sitten ehtinyt avata ensimmäistäkään kukkaansa (tätä en esikasvattanut). Pieni toive, ettei kukkavarret nuupahtaisi ihan hetkessä, mutta taitavat olla biojätettä jo huomenna. Nyyh, miten surettaa. Mutta ei auta itku markkinoilla, se on kesä loppu nyt ja siihen pitää vain sopeutua.

Mutta hei, ruutupääntsit! Näiden näkemiseltä ei voi välttyä nyt oikein missään. Semisti mummot ja leventävä efekti, mutta tykkään silti. Nämä mun on tällaiset lämpimän ruskeansävyiset (Saint Tropez) ja kun ne yhdistää tähän lyhythihaiseen kashmirneuleeseen, tulee jopa vähän sellainen brittiläinen golffarifiilis. Edelliset ruutuhousut mulla taisi olla joskus ala-asteella. Vähän samaa kiertokulkua, kuin niiden leveiden lahkeidenkin kanssa.

Tänään on Fort Boyard -ilta. Lasten suosikki. Sauna lämpenee, ja koti lämpenee kynttilöiden voimin. Vähän sipsiä ja popparia tiedossa ja sitten piiiitkät yöunet ja ihan vapaa viikonloppu. Koko perhe kasassa. Että on tässä syksyn tulossa jotain hyvääkin. ♡

Almushka (a.k.a. Alma) on ihan surkeana, kun joutui ensin 12 tunnin paastolle ja sitten vielä otettiin verikoekin. Onneksi hän ei tiedä, että maanantaina on tiedossa isompi operaatio ja alkaa taas se kamala kauluriaikakausi.

Ihanaa perjantai-iltaa ja viikonlopun aloitusta! ♡

Hepskukkuu!

Tuo eilinen postaukseni nostatti mukavasti omaa taistelutahtoani, ja päätin jo tänään aloittaa uhkauksieni toteuttamisen. Maljakkoon syksyn sävyjä ja kaikki mahdolliset kynttilät palamaan. Joskus alkuvuodesta ostin Lidlistä sellaisen ison tuoksukynttilän lasissa. Se oli joku omenantuoksuinen ja kaiken lisäksi punainenkin vielä, mutta niin halpa, että tarttui mukaan. Ajattelin kai, että sitten joskus ensi syksynä tuo voisi olla ihan kiva. Ja se syksy tuntui silloin ihan hirveän kaukaiselta asialta, vaan tässä sitä taas ollaan. Kaivoin kynttilän esiin ja olen tämän päivän nauttinut omenan ja kanelin vienosta tuoksusta. Ei nyt ehkä vastaa oikean omenapiirakan tuomaa tunnelmaa, mutta hei, sodassa, rakkaudessa ja syksyssä kaikki keinot on sallittuja.

Oikaisin syyshyggeilyn kanssa tänään sen verran, että siivosin vain keittiön ja isomman eteisen. Se siivouspäivä saa siis edelleen pysyä perjantaissa. Mutta kyllä sillä oikeasti on aika iso merkitys, miten viihtyisäksi pesänsä tässä kohtaa vuotta rakentaa ja aion panostaa tähän kohtaan. Kunpa vain saisi kanssa-asujille iskostettua, miten kiva olisi, jos kaikki osallistuisivat talkoisiin – tai ainakin yrittäisivät ylläpitää sellaista viihtyisän kodin illuusiota.

Ystävän kanssa heilutetut kahvakuulat, lämmin suihku, puhdas pyjama ja villasukat. Voisi torstai-iltansa huonomminkin viettää. Tästä on hyvä siirtyä pahnoille ja herätä virkeänä uuteen päivään. Ja hei, se on jo perjantai huomenna!!!

Moikkelis ihan keskeltä viikkoa! Viimeinen viikko on mennyt vähän muiden töiden parissa ja blogi on jäänyt enemmän tai vähemmän oman onnensa nojaan. Mutta toivottavasti taas ehtisin olla aktiivisempi bloginkin kanssa. Syksy lyö kovasti päälle, ja kun päivät pitkät istuu tietokoneen edessä tässä talon kylmimmässä huoneessa, eli työhuoneessani, päivien viilenemistä on vaikea olla huomaamatta. Syksyn hankintalistalla on sähkölämmitin ja matto työpöydän alle. Muuten onneksi aurinko vielä aika ihanasti lämmittää sisällekin asti ja jos ei tarvitse ihan paikallaan istua, villasukatkin saavat vielä ainakin osan päivää levätä. Mutta kyllä tässä jo on tullut kirottua ja manattua koleat ja sateiset päivät. Niin kovasti kuin yritänkin asennoitua oikein, tämä syksyn tulo ei vaan ole mun juttu. Piste.

Yritän imeä itseeni virtaa jokaisesta liikenevästä auringonsäteestä, ja tietty edellen daalioista. Hahaa, vieläkin mä pommitan teitä niillä. Mutta kun ei voi muutakaan, ne vaan on nyt se juttu. Toinen iloa tuova asia on täyspitkät farkut. Mulla on todella vähän farkkuja, joiden lahkeet on “talvipituisia”, eli sellaisia, jotka peittää sukanvarren. Yksi syy, miksi inhoan kylmeneviä kelejä onkin se, että se rajoittaa aina pukeutumista niin kauheasti. Mutta näissä riittää lahjetta sukkaa peittämään ja nautin kun saan vähän jopa kääräistä puntteja paljaiden nilkkojen kanssa.

Keskiviikko on Klaaran tanssipäivä, joten tämä ilta meni sen harrastuksen parissa. Loppuviikolle olen suunnitellut vähän vähemmän koneella istumista ja enemmän jotain mukavaa. Perjantaina ajattelin jopa pitää oikein perinteisen siivouspäivän, kun koti on joutunut kokemaan vähän saman kohtalon kuin blogikin. Tänään kuitenkin jo heräsin mustiin kissankarvoihin, joiden peitossa meidän sohvat oli. Vinkkivitosena Sinituotteen mattoteippiharja! Pieni sipaisu ja kissankarvat ja irtohiukset on poissa, eikä tarvitse kaivaa imuria joka kerta esiin. Mulla on kuitenkin sellainen visio, että kunhan saan oiottua kodin kuntoon ja nurkat siisteiksi, mä aloitan sellaisen syyshyggeilyn ja kaivan kaikki mahdolliset kynttilät ja lyhdyt esiin ja virittelen tunnelmavalot sun muut systeemit. Leivon jotain hyvää omenasta tai puolukoista tai mistä tahansa, ja saatan jopa viikonloppuna avata punaviinipullon. Pitää ehkä alkaa ampumaan kovilla toiseenkin suuntaan.

Mutta nyt yöpuulle! Kivaa iltaa ja kauniita unia!

Viime vuonna syyskuun 15. päivä oli lauantai. Vaikka aamulla ei vielä satanutkaan, sää alkoi heti ennen puolta päivää muistuttamaan paljon sitä, mitä tuolla ulkona tänään on ollut. Taisi olla kuuden aikaan aamulla kun mieheni aloitti remppareiskan kanssa kasvihuoneen kehikon kasaamisen. Minä lähdin aamupäivällä ystävien kanssajuoksutapahtumaan ja kun iltapäivällä sukulaiseni ajelivat tästä meidän ohi määränpäänä sukusyömiset, mieheni killui vielä tikapuilla ja itse yritin parhaani mukaan muuttaa sateen pieksemää ulkomuotoani vähän juhlavampaan kuntoon. Tuo päivä on jäänyt jotenkin kuin valokuvan lailla muistiini. Ja ihan kiva. Jonkinlainen osoitus siitä, että syksyssä on myös niitä arvokkaita päiviä.

Vuosipäivän kunniaksi ajattelin hiukan kasata kuvia ja ajatuksia vuoden ajalta. Paitsi siksi, että kokonainen vuosi kasvihuonetta on muistelemisen arvoinen juttu, myös siksi, että haluan nimenomaan tällaisena sadepäivänä muistuttaa itseäni vuoden ja vuodenaikojen kulumisesta, ja siitä, että ennen pitkään kevät ja kesä jälleen saapuvat. Nimittäin nyt jos koskaan tämä syksyn tuleminen tekee olon tahmeaksi ja vesisade ja koleus vetävät mielialaa ikävästi alaspäin. Niin ja mikäs siinä jos syyskuun puoliväliin lanseeraisi tällaisen kasvarin juhla- tai vuosipäivän! 😀

Kun kehikko oli viimein vuosi sitten sunnuntaina pystyssä, aloitimme mieheni kanssa kasvihuoneen lasien asentamisen. Vieläkin muljaa hiukan vatsanpohjasta miettiessäni sitä tunnetta tikkailla kun imukupista piti päästää irti. Nuo kattolasien laittamiset oli mun hermoille jotenkin liikaa. Pelkäsin joka kerta, että lasi särähtää maahan, mutta onneksi mieheni teki kaiken luottavaisin mielin ja yritin itsekin tsempata itseäni sillä, että ainakin toinen meistä tietää mitä tekee. Mieleen on painunut myös keltaiset koivunlehdet, joita satoi kasvihuoneen lattialle, ja joita yritin jatkuvasti lakaista kasaan. Kevät, saati kesä, tuntui jotenkin todella kaukaiselta. Vaikka mielessä olikin visio lämpimästä kesäkeitaasta, noita mielikuvia oli melko vaikea pitää yllä palellessa.

Alla kuvia vuoden ajalta, juttu jatkuu taas niiden jälkeen!

Tuntuu aika uskomattomalta, että tuosta kuravellin keskeltä kohoavasta kehikosta ja kivijalasta syntyi vuodessa  meidän pihan paras paikka. Ja tuntuu oikeastaan ihan hassulta ajatella, että kasvari on ollut siinä vasta vuoden, yhden kesän. Se nimittäin sopii paikalleen niin hyvin ja vastasi meidän tarpeisiin niin täydellisesti, että se olisi oikeastaan voinut olla siinä jo kaikki seitsemän vuotta. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Joku tässä kesällä jo ehti kysyäkin, että eikö siellä sitten kasvateta mitään. No tämä vuosi meni siten, että kasvihuoneen oli tarkoituskin toimia ikään kuin terassin korvikkeena ja huvimajana. Toki siellä tuli keväällä esikasvatettua daaliat, kesäkurpitsat, lehtikaalit, chilit ja montaa muuta lajia. Kasvatin kyllä kasvihuonekurkunkin taimia, mutta lopulta annoin ne pois. Ehkä jos nyt jotain saisin muuttaa, niin pohjalaattaan olisin jättänyt aukon viiniköynnökselle. Se kun olisi aika ihana tuolla, mutta vaatisi kyllä melkein saada juurensa visusti maahan. Ensi kesällekään mulla ei ole mitään isoja suunnitelmia. Ehkä vähän tomaattia, ja ehkä se kurkku. Chilejä tietenkin edelleen. Mutta muuten kasvihuoneen ei ole tarkoituskaan olla ennen kaikkea viljelytila, vaan ehdottomasti enemmän sitä huvimajaa. Paikka jossa voi istua ja kahvitella. Tältä kesältä säästyi kaikki hankkimani roseviinipullotkin, mutta ehkä ensi kesänä nekin tulee korkattua. 🙂

Vaikka vuosi on pitkä aika ja siihen on mahtunut paljon muutosta tuon alapihan osalta, itse kasvarin kokoaminen ei tosiaan vienyt kuin sen pari päivää ja vähän yli, kun ei ihan kokonaisia päiviä saatu kasaan. Toki pohjan ja muurin valaminen on ihan oma juttunsa, mutta noin jos miettii pelkkää kasvihuonetta, niin ei se sen ihmeellisempää ole kuin vaikka keittiön tekeminen. Aika nopeasti tuo homma hoituu, kun malttaa lukea ohjeet kunnolla. Meidän kasvari on siis tämä, mutta vastaavia löytyy ilman muuriakin. Meillä tuo maisemointi otti tietenkin oman aikansa, kun vasta talvella päätettiin, että ympärille tehdään sora-alue ja sitten halusin tuon kukkamaan. Mutta toisaalta olen iloinen, että asioita tuli mietittyä pitkään, sillä monesti liian hätäisesti tulee tehtyä päätöksiä, joita myöhemmin katuu. Esimerkiksi olin ajatellut, että kasvihuoneen muurikin olisi valkoinen, mutta nyt kesällä tajusin, että betonilattiaa jäljittelevä sävy onkin parempi. Vähän sama on kaiken kasvattamisen kanssa. Haluan ensin rauhassa haistella ja fiilistellä. Kyllä ne oikeat valinnat sitten syntyvät, kun ei liian nopeasti yritä tehdä päätöksiä.

Myönnetääköön, että vuosi sujahtaa tällä tavalla kuvia selaillessa melko nopeasti, mutta toisaalta on aika ihana katsella näitä ja miettiä, että toisaalta tuo joulukin oli ihan vasta just. Joten eiköhän se uusi kevätkin sieltä melko nopeasti taas saavu. Ja sitä ennen on onneksi syksy ja talvi. Nyt pitäisikin kai viettää kasvarissa jonkinlaiset kesän läksiäiset ja viritellä syysfiilistä esiin. Ehkä pelargoniatkin voisi jo siirtää sisälle odottamaan kevättä ja uutta kesää. Ja hei, tuo uusi kukkamaa on vielä onneksi ihanasti daalioiden peitossa. Kun siihen nyt syksyllä iskee vähän kevätkukkien sipuleita, niin on mukava odotella kevättä ja uutta kasvarikautta.

Vaikka on aina jälkeenpäin kiva katsella, kuinka paljon on saatu aikaan, mistä on lähdetty ja mihin on päädytty, niin kyllä ensi kesänä nautitaan ihan vaan siitä, että nyt ne isoimmat työt on tehty.

Taidanpa hipsiä hakemaan taas uuden daaliapuskan, jotta maanantaina on mukavampi herätä uuteen viikkoon. Ihanaa sunnuntai-iltaa! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Kesällä tuli aika laiskasti pedattua sänkyä, tuntui jotenkin kivalta, että hikisten öiden välillä ilmavirta pääsi vällyjen väliin. Ilmojen viiletessä ja arjen alkaessa siisti makuuhuone on mulle jotenkin tosi tärkeä juttu, ja mikäs sen nopeampi keino pikafreesaukseen kuin vuoteen sijaaminen. Onhan se sänky huomattavasti kutsuvampi pedattuna, ja muutenkin siisti fiilis kutsuu paremmin höyhensaarille. En tosin edelleenkään sijaa vuodetta heti herättyäni, vaan ensin avaan ikkunan ja anna makkarin tuulettua. Saatan toimia näin jopa talvella, rakastan sitä raikasta ilmaa, joka pakkasella tunkee ikkunasta sisään. Meillä kun ei ole kierto aina päällä talvellakaan, joten siinä mielessä lämpöä ei kauheasti karkaa harakoille.

Siinä, että makuuhuoneet sijaitsevat yläkerrassa on hyvät ja huonot puolensa. Aikoinaan ajattelin, että näin sen pitää olla, jotta sijaamaton vuode ei ainakaan heti iske vieraiden silmille. Nykyisin olen huomannut, että asialla on kaksi puolta. Nimittäin makuuhuone muuttuu helposti varastoksi, jossa lojuu vähän kaikkea, mille ei juuri nyt ole käyttöä tai paikkaa. Tai sitten se vuode jää vain tekemättä ja illalla harmittaa kömpiä epäsiistiin vuoteeseen. Toki meillä aika paljon vaikuttaa myös se, että käytetään tuon vieruskaverin kanssa sänkyä vähän vuorotellen ja minun heräämiseni voi ajoittua siihen toisen kotiinpaluuseen. Silloin koen, että sänky saa kyllä olla sijaamatta kunnes taas kohta kömmin sinne itse. Mutta kyllä minä nautin siististä makuuhuoneesta, ja aina kun mahdollista haluan saada iltaani sen sijattuun vuoteeseen pujahtamisen.

Eikä makuuhuoneen sisustus nyt juuri vuodenaikojenkaan mukaan vaihdu. Melko samanlaista on kesät talvet. En ole sellainen sisustaja, joka kaipaisi aina uutta. Yksi uusi juttu kesän aikana tosin tuli, ja se on tuo naulakko. Vannoin keväällä, että alan hoitamaan ja rasvaamaan jalkojani ahkerammin ja kun sain paikan sekä jalkavoiteelle, että muutamalle puhtaalle sukkaparille ihan sänkyni viereen, on lupausta ollut helpompi lunastaa.

Oli kesä tai talvi, tykkään joka tapauksessa, että makkarin fiilis on kevyt ja rauhallinen. Iltaani kuuluu aina se hetki lukulampun valossa, ja silloin en haluaisi sivusilmälläkään nähdä mitään stressaava tai liian päälle hyökyvää. Vaikka maailma on täynnä kauniita tapetteja ja aina välillä tekee montaakin mieli, en ehkä ihan ekana menisi makuuhuonetta tapiseeraamaan.

Tummempi päiväpeitto saa vielä hetken odotella korissa vuoroaan. Sen aika on vasta kun pääsen ihan kunnolla syysmoodiin. 🙂

 

Kivaa maanantai-iltaa ja ihanaa uutta viikkoa! ♡

Mitäs sitten tehdään, kun aika ajaa tämän daaliakauden yli?  En rehellisesti sanottuna osannut edes haaveilla näin suuresta kukkasadosta, kun keväällä esikasvatin daalioitani. Toki muutama taimi kaatui tuulessa ja varret lähtivät kasvamaan kippuraan, mutta jopa nuo vähemmän täydelliset yksilöt tuottavat kukkia ihan mielettömästi. Vaatimaton tiistaipuska on taas tänään värikäs ja varsin yltäkylläinen. Voi kun syyskuu nyt pysyisi leutona ja kauniina. En halua edes miettiä sitä aikaa, kun kukat pitää taas metsästää kaupasta. Te tosin varmaan huokaisette helpotuksesta, kun tämä daaliahöpinä vihdoin joskus päättyy. 😀

Varsin pieniä on nämä ihmisen ilot, sillä kukkien lisäksi riemua on eilen ja tänään tuottanut uusi pesutorni. Nauroinkin eilen miehelleni, että yhtä puhdasta riemua olen tuntenut viimeksi vuosi sitten kun sain elämäni imurin. Vaimo on siis varsin helppo pitää tyytyväisenä. Toki ihan vain jo pyykkikoneettoman viikon päättyminen on lapsiperheessä riemun paikka, mutta onhan uusi kone aina uusi. Ja kun koko kesä meni myös ilman kuivausrumpua, niin johan se on luksusta pyörittää kahta uutta konetta. Istuin eilen kellarissa säilytyslaatikon reunalla ja nautin tasaisesta hurinasta. Sanoin jopa, että voisin viedä pyykkitupaani jonkin mukavan korituolin ja hautautua kirjoineni sinne todellisuutta pakoon. Onhan miehilläkin man cave , miksei äidillä voisi olla mom cave. Sellainen paikka, johon vaatimukset ja kitinät eivät kantautuisi. Ei lainkaan paha idea. Ehkä jopa pienen jalostamisen arvoinen.

Koska viime viikko oli kaikin puolin jotenkin tosi rankka, yritän parhaani mukaan nauttia siitä, ettei tälle viikolle ole tiedossa mitään erityistä ekstraa. Itse asiassa ehkä tärkeintä on se, että tähän viikkoon mahtuu myös sitä mun omaa aikaa. Siis jotain muutakin kuin sitä pyykkikoneen tuijottamista, vaikka hippasen taidankin olla kallellaan siivoamiseen ja pyykkäämiseen. Ja nyt pitää nauttia arjesta ja auringosta, kun tämä yhdistelmä on vielä mahdollinen. Niin ne vain alkavat päivät lyhenemään noista aamunkin tunneista, ja vaikka vielä jokseenkin kesäisissä keleissä kuljetaankin, niin syyskuu tuo aina tullessaan syksyn. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Kukkia ja oksia maljakkoon ja kynttilöitä polttamaan. Syyskuu on mitä parhainta aikaa aloittaa kotiin käpertyminen.

No joo, karsimisen ja ruokapöytähaaveilun on tässä toki muutenkin tullut mietittyä sisustusjuttuja. Onhan tämä nyt vaan se vuodenaika, kun nämä jutut tulee väkisinkin mieleen. Kotiin käpertymisen aika alkaa koittaa, ja kukapa ei siinä kohtaa katselisi nurkkiaan vähän sillä silmällä. Mä tykkään edelleen luonnonsävyistä ja niitä on meillä paljon. Tosi paljon totta puhuen. Tykkään juuttimatoista, korituoleista, koreista ja lampaantaljoista. Tykkään saviruukuista ja pehmeistä tekstiileistä. Ja viime talvena tykästyin roosan sävyihin, eikä kyllästymisestä ole tosiaankaan merkkejä. Jotenkin musta tuntuu, että tuollainen rauhallinen värimaailma on se, missä viihdyn parhaiten. Ja siihen ei kauhean helposti kyllästy. Toimii vuoden ympäri ja helppo pienin muutoksin päivittää vuodenajan mukaan. Roosan myötä olen alkanut myös enemmän tykkäämään punaisen muistakin sävyistä. Ruosteenpunaisesta ja oranssiin vivahtavastä. Ne on jotenkin tosi lämpimiä ja varsinkin syksyä ajatellen aika ajankohtaisia myös. Ja vaikka noin pääsääntöisesti tykkäänkin kodistani just tällaisena, niin jotain pientä freesausta tekee aina mieli syksyisin.

Samaan aikaan kun tykkään meidän kodin värimaailmasta ja paikat pysyvät suht saman näköisinä vuoden ympäri ja vuodesta toiseen, koen että se on myös ekologisempaa kuin jatkuva sisustuksen muuttaminen. Mulla on toki paljon sisustustekstiilejä, mutta toisaalta ne on miltei kaikki aika vanhoja ja kiertävät välillä kaapin kautta, kunnes pääsevät taas käyttöön. Pyyheliinoja ja vuodevaatteita meillä on myös tosi vähän. Hamppulakanat vain paranevat pesun myötä ja niiden lisäksi meillä on vain yhdet vaihtolakanat. Lapsille toki myös parit ja sitten vieraslakanat, eli ne vanhemmat pellavat ja joku pariton lakanasetti vuosituhannen vaihteesta. Kylpypyyhekitä meillä kaksi settiä, jotka vaihtuvat aina pesun myötä. Sitten on parittomia vanhoja pyyhkeitä tai lahjaksi saatuja muumipyyhkeitä, joita käytetään rannalla ja uimahallissa. Käsi ja kasvopyyheitä on kolme sarjaa (neljä kussakin) ja yläkerran veskiin sitten jokunen muu. Meidän liinavaatteet ja koristetyynynpääliset, kylppärin matot ym, mahtuvat kaikki oikein hyvin vanhan rouvan uumeniin. Siellä on myös suvussa kulkevat vauvatekstiilit, jotka äiti on uskonut huomaani.
Ennen kaikkea olen sitä mieltä, että hankitaan juttuja, jotka kestävät aikaa, ja käytetään mahdollisimman hyvin loppuun asti ennen kuin hankitaan uutta.

Toki mullakin joskus on niitä aikoja, kun tekis mieli vaihtaa kaikki uuteen ja erilaiseen. Mutta ne fiilikset menee tosi nopeasti ohi, ja ovat ehkä enemmänkin jonkinlaisen turhautumisen tulosta. Tykkään asioista näin, enkä ole muutenkaan mikään muutosten ystävä, mitä tulee ihan mihinkään. “Tutun ja turvallisen ystävä” voisi kai lukea mun hautakivessä kun aika koittaa. Jonkun mielestä tylsää, mutta hei, kukin tyylillään!

Siispä sen sijaan, että sisustaisin kovasti hankkimalla uutta, mun syksyn sisustuspuuska on enemmänkin sellaista paikkojen oikomista. Vanhan parantamista ja pieniä muutoksia. Toki silti minäkin aina jotakin uutta hankin silloin tällöin, enkä koe siitä syyllisyyttä. Koti on mulle se the paikka, johon haluan panostaa ja missä oikeasti viihdyn ja haluan viihtyä.

Tuossa eilen nappasin keittiön seinästä pois vanhan Hagedornhagenin perhostaulun, joka on ollut niillä sijoillaan jo kuusi vuotta. Olen itse asiassa ollut kyllästynyt siihen jo pari vuotta, mutta nyt aika oli vihdoin kypsä. Mutta valkoinen (silloin kuusi vuotta sitten maalattu) seinä ei ei ollut kanssani samaa mieltä. Ihan hirveä länttihän siitä taulusta jäi seinään. Niinpä ei auttanut muu kuin tarttua maalipurkkiin ja teloihin ja pensseleihin. Ja ah, miten keittiön ilme raikastui, kun vanha nuhruisen valkoinen muuttui puhtaaksi! Paras sisustuspanostus pitkiin aikoihin. 🙂

Kasasin Ellokselta (jossa mielestäni huippu hyvä valikoima) muutaman kuvan ja linkin vähän kuin inspikseksi siitä, millaisesta tyylistä tykkään, ja mihin suuntaan haluisin enemmän meidän kodin sisustusta viedä. Kaikki aika “tuttuja ja turvallisia” kuten arvata saattaa. Korituoleja jo löytyykin ja nuo molemmat tyynynpäälliset myös. Itse asiassa nuo Elloksen pellavatyynynpäälliset on ihan mielettömän ihania ja ostin ensimmäiset jo monta vuotta sitten. Ne vain pehmenee käytössä ja pesussa ja kestävät pitkään. Jos nyt jotain uutta näissä kuvissa olisi, mitä himoitsen, on nuo matot ja tuolit. Mä niin tykkäisin vaihtaa meidän keittiöön lämpimämmät tuolit. Vaikka joo, en ehkä sitten kuitenkaan tule sitä tekemään. Tai katsotaan! Jonkinlaisesta taulu-/ valokuvaseinästä haaveilen myös, se voisi luoda kivan lämmintä tunnelmaa esimerkiksi kamiinan vieressä. Mutta koska en ole mikään kovin nopea toteuttaja mitä tulee uuden laittamiseen tai vanhan taulun seinältä pois ottamiseen, radikaaleja muutoksia ei tule tehtyä hätäisesti.

Lyckesö nojatuoli, Candice -tyynynpäällinen, Anangur -matto ja Today -tuolit.

Bali -puuvillamatto, Matissen Visage Esquisse -julistetaulu, Daisy Smock -tyynynpäällinen ja Bell -tuolit

Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että ihan vain keittiön tavaroiden raivaaminen takaisin paikoilleen on melkoinen sisustusteko. Mutta hei, tuli se keittiön toinenkin ikkuna pestyä, kun sain apua höyläpenkin siirtämiseen. Nyt pitäisi vaan saada se vielä takaisin paikoilleen.

 

Astetta parempi perjantaisiivous siis huomenna edessä!

Ihanaa iltaa! ♡

Moikka!

Kyselin perjantaina instan stooreissa, että vieläkö lastenhuonepostaukset kiinnostaa. Siitä huolimatta, että niitä ei -ääniäkin tuli, kyllä -vastausten osuus oli 93%. Eli aika selkeästi myös lastenhuoneet kiinnostaa. Siispä niitä tänään. Ajattelin, että laitan samaan postaukseen vähän kuvia sekä esiteinin, että pikku prinsessan huoneesta, niin saadaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja ne jotka eivat aiheesta välitä, voivat skipata tämän päivityksen ohi.

Muistaakseni kerroin jo aikaisemmin kesällä, että tehtiin pojan huoneeseen vaaterekki. No ideahan on kopioitu suoraan Ikean myymälästä ja tarpeet löytyivät Motonetistä. Harjanvarsi ja ohutta köyttä veneilyosastolta. Koukut kattoon ja voilà, paras ratkaisu ikinä! Nimittäin lattiatilaa saatiin säästettyä, mikä helpottaa esimerkiksi siivousta. Muuten tuo huone on pysynyt entisellään, vaikkakin sänky- ja pöytäasioihin on kaavailtu muutosta.

Klaarankaan huoneessa ei ole tapahtunut mitään muutoksia, paitsi vaaterekki täälläkin. Lattiamalli tosin, mutta se istuu tänne paremmin ja siihen ylettyy helpommin. Tuollaista kattomalliahan on helppo nostaa tai laskea narujen avulla, ja koska esikoisen huone on ihan älyttömän korkea, tilaa roikkuvalle vaatepuulle on paljon. Klaaralla taasen on laskeva katto, ja täyttä huonekorkeutta on vähän, joten lattiamalli on siitäkin syystä parempi vaihtoehto.

Meidän lapsilla ei ole koskaan ollut kauheasti leluja. Oikeastaan tosi vähän, ja niitäkin on sitten vähän vuoroteltu. Toinenhan nyt ei enää leikikään, mutta Klaaralla on yhä puputalonsa, joka taitaa tällä hetkellä olla ponitalo. Ja leikkiruokaa ja vähän kaikenlaista nallea ja pehmoa. Mutta koska näitä on määrällisesti tosi vähän, lelut ei nappaa mitään suurta tilaa. Kirjat ja pelit on kiinteissä komeroissa, mikä helpottaa sekin siivousta. Yläkerran imurointi on esikoisen hommaa, joskin itse sitten välillä teen sellaisen perusteellisemman siivouksen, pesen lattiat jne.

Mun loppukesän pesänrakennusvietti on ehkä nyt voimakkaimmillaan. Tekee mieli oikoa paikkoja ja karsia tavaraa. Mutta se on sellaista vähän kerrallaan juttua, en mä mistään kovin isosta jaksa innostua. Ei jotenkin vaan jaksa. Ja sitäpaitsi, parin viimepäivän suurin sisustukseen vaikuttava juttu on ollut kerran syödyn pastakastikkeen poistaminen olohuoneen matosta. Jep, ei mitään fengshuita. 😀

Käytiin muuten eilen katsomassa sitä pienempää ruokapöytää. Sen kansi on maalattu valkoiseksi, mutta ajattelin hioa siitä maalin pois. Eli vielä ei kanneta sisään, vaan hoidellaan maalaukset ja hiomisen ensin varaston puolella. Kunhan ehditään. Mutta se taitaa ollakin sitten se syksyn suurin sisustusjuttu. Ja karsiminen. Eli ei mitään suuria muutoksia. Tai no, ehkä mattoasioita pitää myös miettiä, jos se pastakastike ei lähde pois. Se on vaan niin viheliäinen juttu, kun olkkarissa ja pianohuoneessa on samikset matot, enkä oikein osaa nähdä, että niissä olis eripariset. Vai onko se vaan mun ahdas mieli?

 

Mahtista maanantain jatkoa! ♡

Ounou, elokuu tuli ja nyt iski myöskin jokin sisustuskärpänen. Tekisi mieli laittaa kotia ja fiksailla vähän kaikkea. Ihan ekana se keittiön pöydän sovittaminen. Ja itse asiassa pöydän kannen hiominen kuuluisi myös siihen projektiin. Ja sitten pengoin piharakennuksesta rottinkisen riippukeinun, jonka ajattelin ripustaa sisälle. Se vain on niin kamalassa kunnossa, että vaatisi kunnon hionnan ja uuden lakan pintaansa. Eli tungin keinun takaisin sijoilleen odottamaan kunnollista inspiraatiota. Mutta ei se huono olisi. Tuossa pianon edessä tai vaikka keittiössä. Pohdin myös, että kaapissa olisi jokunen keltasävyinen tyynynpäälinen, joilla voisi kenties lisätä vähän elokuista fiilistä. Hassu juttu, kun viikko sitten tähän aikaan ei erityisesti tuo sisustaminen innostanut.

Jos täydellinen perjantai-ilta on sitä, että voi viettää aikaa Hercule Poirotin seurassa ja nauttia ikkunasta virtaavasta kesäillan tuulahduksesta, niin ei täydellinen lauantaikaan mitään rakettitiedettä osakseen vaadi.

Ihan ykkösenä tietenkin kimppu kukkia, eikä mitä tahansa kukkia, vaan ihania oman pihan daalioita kaikissa sateenkaaren väreissä. Tai ainakin melkein kaikissa. Lauantai on myös herkkupäivä ja vaikka herkkuja on toki terveellisiäkin, niin lauantain kruunaa tänäänkin kulhollinen karkkia. Telkkaria on tullut tosiaan kesällä katsottua vain Poirotin verran viikossa, mutta kirjoja on kulunut sitten sitäkin enemmän. Joten mikäpä se sellainen lauantai-ilta olisi, johon ei kuuluisi myös kirjat. Jos hyvin käy, illalla lisätään vielä vähän kynttilänvaloa tunnelmaa lujittamaan, mutta toisaalta täydellistä on sekin, että voi kääriytyä ajoissa nukkumaan ja jättää kynttilät polttamatta.

Tuntuu pitkästä aikaa ihanalta hipsutella sisällä ja katsoa ja nähdä myös ympärilleen. Niin kivaa kuin ulkonakin on yhä olla ja nauttia vihreydestä, mulla on ehkä kuitenkin ollut sellainen pieni koti-ikävä. Tai kotiin käpertymisen ikävä. Ja lauantai-ilta jos mikä on aika täydellinen tuon ikävän hoivaamiseen.

Yksi kotihomma on kuitenkin huomenna hoidettava, nimittäin viherkasveille pitää lisätä multaa. Muuten tulee ankeat ajat!

Levollista viikonloppua! ♡

Hei ihanat ja ihanaa alkanutta elokuuta!

Itselleni elokuu on aina ollut sellainen vedenjakaja. Kuukausi, joka tuo tullessaan arjen ja muutoksia. Samalla kuitenkin uuden alun ja puhtaan pöydän. Vaikka vielä kesää eletäänkin, koen, että elokuu on se kuukausi joka tuo mukanaan syksyn. Luonnon värit on muuttuneet lämpimämmiksi, kypsyvä vilja suhisee pelloilla ja kohta myös vieno omenoiden tuoksu ja maatumisen haju kieppuvat sieraimiin. Mutta yhtä kauhealta kuin kesän hiljainen hiipuminen tuntuukin, koen suurta nautintoa siitä, että vuodenajat seuraavat toinen toistaan. Upea kukkaloisto ja lämpimät ja aurinkoiset heinäkuun päivät olisivat kai aika ihania ympäri vuoden, mutta kuinka pitkään?

Itse odotan elokuulta montaakin asiaa. Arki tietenkin päällimmäisenä niin hyvässä kuin pahassakin. Eskarivuosi alkaa jännittämään ja uudenlainen arki onkin jo aika lähellä, sillä koulut alkavat ensi viikolla. Samaan aikaan kun mietin, että miten taas kaikista lasten harrastuksista selvitään hengissä, mietin, että kuinka kiva onkaan, kun viikossa on ne tietyt päivät, joina pääsen ystävän kanssa jumpaan. Ne pienet hetket, jotka rikkovat arkea, mutta samaan aikaan tuovat siihen järjestystä ja ryhtiä. Samalla kun mietin arkea, nenääni tulee hajumuisti elokuisilta aamuilta. Kirpeät ja kosteat aamut kuuluvat elokuuhun ja valmistavat kohti syksyä. Voi kunpa silti päivät pysyisivät lämpiminä vielä pitkään!

Toivon elokuulta onnistunutta arkea. Sellaista, joka rullaa kevyesti ja jättää aikaa palautumiselle. Toivon energisiä aamuja ja aikaisia iltoja. Hetkiä nauttia kynttilänvalosta ja kulkea ihailemassa viljapeltojen hehkua. Toivon mukavia hetkiä villasukissa ja vilttiin kääriytyen. Loputtomia kirjapinoja ja hämärtyviä iltoja. Omenakakkua, luumupiirakkaa ja mustikkapullaa. Ja kaikkea muutakin hyvää ja itse leivottavaa. Toivon mekkokelejä, paljaita varpaita ja valoisia aamuja. Paahtavan kuumia iltapäiviä ja pitkiä iltoja, joina voi vielä tuntea ehtivänsä elää ennen pimeää.

Ole elokuu pehmeä ja lämmin. Turvallinen ja mukava!

Perjantaisuunnitelmana mummulareissu ja ilta kirjan parissa. Sytytän kynttilät ja kääriydyn peittoon. Aion nauttia ja ihailla pimenevästä illasta ja imeä sieraimeni täyteen kesäiltaa. Siitäkin huolimatta, että meillä haisee sikalamainen kesäilta. 😀

Ihanaa viikonlopun aloitusta! ♡