>

Pää on edelleen hiukan tyhjä, ja tekstiä ei synny. Olen kuitenkin ehtinyt jo luvata itselleni, että joulukuussa teen postauksen jokaisena päivänä jouluun asti, joten pakkohan se on jostakin aloittaa. En lupaa mitään erikoista joulukalenteria ja ideointia.
Meillä on tällä hetkellä hiukan liikaakin sen näköistä, että äiti on ollut poissa kotoa, joten tälle viikolle pitää mahduttaa siivousta ja joulutunnelman luontia. Toinen henkilökohtainen lupaukseni on käyttää jokaisena joulukuun päivänä mekkoa tai hametta. Oma henkilökohtainen joulukalenterini vieroittaa ulos farkkukierteestä. Tällä hetkellä tuntuu oikeastaan aika mukavalta tuo neljä pakkasastetta!
Askel joulukuulle siis tällä kertaa kumisaappaissa ja mekossa.

>Niin se vain on, että joulu tulla jolkottaa jo kovaa vauhtia. Sunnuntaina vietetään jo ensimmäistä adventtia!
Ensi viikolla ei siis enää ole yhtään liian aikaista koristella kotia, hankkia joululahjoja, kuunnella joululauluja, leipoa pipareita, valmistella jouluruokia ja -leivonnaisia. Kaikki tämä on pikemminkin suotavaa! Tosin kuulun itse niihin varaslähdön jo ottaneisiin.
Ja ensimmäinen adventti tarkoittaa minun ja ystäväni pikkujoulumatkaa! Ei voisi tulla enempää tarpeeseen! Tämä äiti on irtioton tarpeessa. Mieli jo hiukan laukkaa korkokengissä ja juhlahumussa. Viime kerrasta on kulunut aivan liian kauan!
Piparkakkutalomme on vielä kolmiseinäinen, sillä se kaikkein koristeellisin ja moni ikkunaisin seinä tuntuu olevan tuomittu. Ensimmäisen kappaleen Niilo maisteli, ja toisen tiputin itse lattialle heti koristelun jälkeen. Tässä olisi siis hiukan elementtirakennusta tiedossa tälle päivälle.
Tonttuja näkyy jo vähän joka puolella, mutta uhkailu niiden kurkkimisella ei vielä tuota tulosta. Niilolle ne on kaikki sukupuoleen katsomatta tätejä, joilla on attu päässä. Meneehän ne toki niinkin. Kalenteri Nissen taskuihin löysin eilen täytettä. Kysymys kuuluukin, kuka täyttää minun Nisseni taskut!? Taitaa olla tyhjätasku tonttutyttö, mikäli en itse sujauta jotain sen helmoihin.

Iloista torstai päivää. Muistakaa olla kilttejä!

>ja jatkettava on.
Viime päivät on kuluneet synkistellessä elämän epäoikeudenmukaisuutta ja julmuutta. Kaikki arkinen on tuntunut niin tyhjänpäiväiseltä ja turhalta. Blogi ja joulu, niin turhaa ja pinnallista.
Kun aloittaa itkemisen, siitä on vaikea tehdä loppua. Näkee ympärillään vain vääryyttä ja tuskaa. Unohtaa kaiken hyvän, eikä pysty  huomaamaan oman elämänsä hetkiä. Sitä, miten hyvin juuri minun asiani ovat. Unohtaa olla kiitollinen.

Tänään aion hymyillä. Levitin ripsivärin ripsiini, ja aion olla sotkematta meikkiäni. Itkemällä en voi maailmaa parantaa, ketään tai mitään saada takaisin. Elämä jatkuu, ja tuo uusia murheita mukanaan. Sitähän se on.
Muistan olla kiitollinen tänään, koska huomenna asiat voivat jo olla toisin. Tämän päivän onni ei ole huomisen ilosta pois.

Hymyä ja kiitollisuutta päivääsi.

>Viikonloppuun mahtuu paljon hetkiä. Parempia ja vähemmän parempia. Olen yrittänyt talettaa jokaisen ainakin jonkinlaisena kokonaisuutena mieleeni. Välillä olen näyttänyt sivusta seuraajalta, ja pysähtynyt mielialani on saanut kanssaeläjäni kummastumaan. Niinkin paljon ,että Niilo ja T järjestivät ihanan musiikkiesityksen huikeine koreokrafioineen. Lauluna, mikäs muukaan kuin, Porsaita äidin oomme kaikki! Spotifyllekin kokosin jo oman joululistani.
Vatsat on täytetty köyhilläritareilla, ja aikaa käytetty pihvinpaistosta ulkoiluun. Pian alkaa  viikonloppu tehdä loppuaan. Väistämätön tosiasia.
Ensimmäiset joulutortut on leivottu ja maisteltu. Niitä tarjottiin vanhemmilleni.
Joululehdet pääsivät vaihtoon. Nannan Tanskasta tuoma, ja tänne postittama, BoligLiv pääsi sekin jo toisiin käsiin. Lehtien kierrättäminen on kätevää. Ostamme äitini kanssa joulun lehdet niin, että kahteen samaan ei sorru molemmat. Sitten vain lehdet vaihdetaan, ja lopuksi oikea omistaja arkistoi ne seuraavia jouluja inspiroimaan.

Mukavat hetket mielessäni valmistaudun uuteen viikkoon. Lisää hetkiä tulossa, mutta ne sitten aikanaan. Nyt vielä tässä.

>Ajatella, taas yksi viikko takana. Aika tuntuu kulkevan luvattoman nopeasti. Melkein jokainen homma, jonka kuvitteli tekevänsä tai vievänsä tällä viikolla loppuun jäi kuitenkin kesken tai aloittamatta. Joulu lähestyy uhkaavaa vauhtia ja huomaan, etten tänäkään vuonna ole hankkinut joululahjoja ajoissa; Marraskuuhun mennessä, kuten olin suunnitellut.
Aika tuntuu kulkevan luvattoman nopeasti, kun ajattelen Niilon tulevia syntymäpäiviä. Taas yksi vuosi on karannut, juossut nopeasti tiehensä, jättäen jälkeensä kourallisen muistoja. Jälleen kerran sekä hyviä, että huonoja.
Aika kulkee luvattoman nopeasti. Huomaan sen katsellessani silmäkulman juonteisiin paennutta meikkiäni. Voin yrittää huijata peiliä, mutta kellolle, kalenterille ja elämälle olen liian heikko vastustaja.

Viikonloppuna annan ajan hetkeksi pysähtyä. Nautin lumisesta pakkasmaisemasta, kynttilän valosta, lämmöstä ja läheisistä. Annan ajatuksen viipyä hetken ystävässä, joka saattaa isänsä haudan lepoon. Lapsissa, jotka jättävät hyvästit rakkaalle vaarilleen. Yritän ymmärtää elämää siinä kuitenkaan onnistumatta.

Aika kulkee luvattoman nopeasti – halusimme tai emme. Jokainen hetki on tärkeä kaikessa tyhjänpäiväisyydessään ja turhuudessaankin. Ajan kulkua voi seurata sivusta, tai sen matkaan voi hypätä mukaan.
Yritän aistia jokaisen hetken. Tätä viikonloppua ei tule enää koskaan toiste.

>Pidän kovasti käsillä tekemisestä ja näpertelystä, mutta joulukorttien suhteen olen ottanut uuden linjan; Meiltä postitetaan vain kuvakortteja. Uusi linjani taas on ihan yhtä vanha kuin lapseni. Niilon syntymän jälkeen en ole joulukortteja askarrellut. Ajattelin, että kiusataan sukulaisia muutama vuosi kuvakorteilla, ja askarrellaan sitten joskus, kun lapsi jaksaa siihen keskittyä ja asiasta innostua. Eli ei ihan vähään aikaan!

Myönnän, että joulukiireiden vähentämisen lisäksi valokuvakortteihin on toinenkin syy. Rehellisesti ja häpeilemättä, ihan vain äidillinen ylpeys. Sellaisia me äidit usein olemme. Lähes pakonomaisella tarmolla järjestelemme jälkikasvumme sohvalle tonttulakit päässään. Vaadimme kasvoille ilosta hymyä ja lisäämme tunnelmaa tontuilla ja muilla jouluun kuuluvilla lisämateriaaleilla.
Itsellänikin on selvä visio tämän vuoden korteista: Haluan Niilon ja Alman vierekkäin eamesiin, alle kauniin taljan, hiukan punaista tekstiiliä, kauniit vaatteet (neuletta ja samettia), tonttulakkia päähän ja hymyilevän lapsen. Ja onnistuuko visioni – ei varmasti!
Niilo tahrii vaatteensa ennen kuvaan ehtimistä. Sekä koira, että lapsi kieltäytyvät keinutuolissa istumisesta, tonttulakki ei tule kuuloonkaan. Ei silti vaikka äiti on sen itse ommellut vain ja ainoastaan mätsäämään kaikkeen muuhun kuvassa olevaan. Kukaan ei pysy paikallaan ja ikkunasta tuleva valo loppuu.
Pahimmassa tapauksessa lapsi ei enää koskaan suostu pitämään kyseisiä vaatteita. Äiti alkaa pohtia oliko syy tonttulakista kieltäytymiseen ehkä traumaa viime vuodesta.

Tänä vuonna Canon halusi auttaa projektiani. SELPHY CP 800 -kuvatulostimen avulla teen nyt kortit kotona valmiiksi asti. Pienellä ja simppelillä laitteella kuvat voi tulostaa joko suoraan kamerasta, USB muistilta tai vaikka kännykästä ilman tietokonetta. Mahdollista on kuitenkin tulostaa myös tietokoneelta käsiteltyjä ja muokattuja kuvatiedostoja, kuten omassa korttikokeilussani.

>Olo on tänään kuin lapsella jouluaattona. Jo pelkästään se, että kaunein postin hyllyllä keikkunut paketti oli osoitettu minulle, sai hymyn huulilleni. Harvemmin niiltä hyllyiltä on ruskeaa pahvilaatikkoa ihmeellisempää kotiin kannettu. Punainen paketti oli pakko kuvata kuusen alla. Ihanan jouluinen fiilis!
Maltoin katsoa paketin sisäänkin, ja iloni vähintään tuplaantui!

Nyt kuljeskelen ja ripottelen kaunista joulua ympäriinsä. Hipelöin ja huokailen. Arjen harmauteen tuli punaista juhlaa! Kiitos Selma, olet aika ihana!
Toinenkin paketti odottaa sisältöönsä perehtymistä, mutta se on sitten ihan oma lukunsa.

Ja, koska olen saanut nauttia saamisen ilosta, haluan myös kokea hiukan antamisen iloa.
Joten, polkaistaan tällä viikolla vielä käyntiin joku kiva jouluinen arvonta. Vaikka vain senkin kunniaksi, että teitä lukijoita on jo yli 500! Päätä huimaava luku!

Toivottelen mukavaa tiistai päivää!

>Kun viikonloppu selvästi erottuu arjesta, on uuden viikon aloittaminen helpompaa ja konkreettisempaa. Nyt oikein mukavan ja tapahtumarikkaan kolmen päivän jälkeen maanantain tasainen harmaus tuntuu vain mukavalta. Turvalliselta.
Arjen harmaita hankintoja tuli tehtyä sekä perjantaina, että lauantaina.
Isänpäivä vietettiin leppoisasti kotona. Suunnitelmissa ollut huutokauppakin meni ohi, kun nukuimme kaikki sikeitä päiväuniamme. Parempi näin.
Väännettiinpä meillä viikonloppuna myös kättä. Yksi kuvista liittyy kamppailuun, jonka minä voitin. Varsin toivottu lopputulos.

Harmaassa arjessa ei ole oikeastaan mitään vikaa, kun sattuu pitämään harmaasta väristä. Kaikista sen sävyistä ja olomuodoista.
Toivotan iloa harmaaseen arkeesi.

Yleensähän se menee niin, että viikonloppu lipuu ohi ilman mitään sen kummempaa ohjelmaa. Yleensä vielä niin, että mies töissä ja me täällä kotona, kuten ihan viikollakin. Mutta jo on yksi viikonloppu tähän väliin ympätty täyteen ohjelmaa! Joskus ihan kiva näinkin.

Tänään ajatelin mennä Meandin lastenvaatekutsuille yksin. Jospa vaikka saisi keskityttyä paremmin kun ei tarvitse koko ajan pelätä, että lapsi hajoittaa toisten paikkoja ja rikkoo tavaroita. Voisi kenties juoda kupin kahviakin ihan rauhassa!
Huomenna meillä on seurakunnan kerhoäitien retki Ikeaan. Ihanaa, ja jotain ei niin minua. Eihän mun koskaan pitänyt alkaa kerhoäidiksikään! Vaan näin on käynyt ja tähän on tultu! Eikä se oikeataan ollutkaan niin paha juttu. Kivaa oikeastaan!
Sunnuntaille sitten jää isänpäivä kekkeröintiä. Tosin viskikakku ei ole vieläkään valmiina, joten pitää kai alkaa jo leipomaan. Ja sitten sunnuntaina pitäisi vielä kiirehtiä vaaliuurnille. Mulla kun on periaate, että purnata voi vain, jos on äänestänyt. Ja minähän purnaan minkä ehdin!

Toivottelen kaikille oikein leppoissaa viikonloppua!

Tasapainoksi hiukan lazyä tunnelmaa makuuhuoneesta.

>Ensilumi satoi eilen tännekin. Ihana tunne käpertyä peittoihin, sytytellä kynttilöitä ja kuunnella miten tuuli humisi ja lumi tuiskusi. Nyt se lumi on jo hyvää vauhtia sulamassa pois. Harmi. Koko yö oli ihanan valoisa, ei lainkaan niin musta ja synkkä. Pakkaslumi on ihanan puhdasta ja kevyttä. Kätevää pienen lapsen ja koiran kanssa. Tänään kuunnellaan vain sulavan lumen lotinaa ja ihmetellään, miten musta maa voikin imeä kaiken valon itseensä.
Olen viikon aikana saavuttanut lähes täydellisen joulufiilikseni. Selailen joululehtiä, suunnittelen, kokoan itselleni äärettömän kasan ommeltavaa ja nuuskin kuusen tuoksua. Piirsin myös uudenlaisen piparkakkutalon kaavat. Miten synkkä ja pitkä talvi olisikaan ilman joulua. Vaikka eihän kaikki sitä juhli. Pitää toki muistaa sekin.

Meillä oli tänään kiva aamupäivä, kun ystävä tuli tyttärensä kanssa kylään. Ihana kun arkeen saa aamupäiväkahvin ja pullan hyvässä seurassa. Lapsi leikkii itsensä uuvuksiin ja nukkuu sitten kunnon päiväunet.
Ja lapset osaavat myös sisustaa. Vai oletteko eri mieltä!? Kahvipöydälle, pikkukuusen juurelle, nostettu puurumpu; Ihana yksityiskohta. Saa jäädä siihen ilostuttamaan, kunnes taas on tarpeellinen leikeissä.