Hiphei ja perjantaita!

Varsin masentavan kurja keli tuolla ulkona. Ja tammikuun lopussa, eli sydäntalvella! Plääh, nyt sitä lunta ja pakkasta, tai muuten tätä ei jaksa! Tai jaksaa, kunhan käyttää kaikki mahdolliset vippaskonstit kuten viherterapiaa, johon päädyin itse. Perus perjantaitulppaanien lisäksi talutin nimittäin kotiin vähän kevätsipuleita ja terhakan hortensian. Ja tuota hortensiaa siirtäessäni ruukkuun, totesin, että täytyykin laittaa sille kunnon mullat, niin saan sen kesällä ulos. Kesällä ulos! Kuulostaakin jo niin taivaallisen hyvältä, että pakkohan tuosta on tulla positiiviselle mielelle.

Huomenna olisi tarkoitus juhlia 5-vuotiaan synttäreitä ja tässä kohtaa iltaa huomisen tarjoilut on vielä yksi iso kysymysmerkki. Mutta kakku sentään on tilattu, joten ihan tarjoiluitta ei ainakaan jäädä. Huvittaa nyt jopa itseäni, koska ei tämän nyt ihan näin huonosti pitänyt mennä, vaikka rennosti ajattelinkin ottaa. Mutta kukat ja kakku tuntuvat nyt jo puolivoitolta, joten ajattelin pitää lipun korkealla ja katsoa, miten käy. 😀

Nyt kuitenkin kauppajuttuja. Ehkä tässä vielä ehtii jotakin leipaisemaankin jos jättää perjantai-illan sohvailut vähän vähemmälle. Ja jos ei, niin tuskin se maailma siihenkään kaatuu!

Eli loistavaa viikonlopun aloitusta! ♡

 

 

Tallenna

Tallenna

Hassua, että vielä viisi vuotta sitten ajattelin, ettei meille koskaan tule mitään vaaleanpunaista. Ja että Posti Pate ja Tuomas Veturi ovat ne ainoat oikeat lastenohjelmat. Sitten tuli tyllit, ja pinkit, My Little Ponyt sekä Anna ja Elsa. Tuli joka-aamuiset palmikkohetket, pienet kynnet, jotka kaipaavat aika ajoin lakkausta ja ne lukuisat tanssiesitykset, joista saamme nauttia lähes päivittäin. Viidessä vuodessa meidän pienestä vauvasta on kasvanut päättäväinen ja hyväsydäminen tyttö. Lapsi, joka vaihtaa lennossa prinsessaleikit pyssyleikkeihin tai pikkuautoihin – ja toisinpäin. Se tärkeä palanen, joka teki perheestämme kokonaisen. ♡

Syntymäpäivä on mennyt arjen pyörteissä, mutta viikonloppuna juhlitaan sitten senkin edestä. Ja pinkisti tietenkin! 🙂

Lumisen kaunista tiistaita!

Aamulla oli vielä 15 astetta pakkasta, mutta huomiseksi luvataan vettä!?!? En pysty lainkaan ymmärtämään miten sää voi vaihdella näin paljon. Juuri kun tuntui, että saatiin vihdoin kunnon talvi. Ja jos totta puhutaan, en oikein edes usko noihin vesisadejuttuihin. Tai en ainakaan halua uskoa. 🙂

Tammikuu on sellainen tuhansien tulppaanien kuukausi, ja jos nyt äkkiseltään muistelen blogivuosien tammikuisia postauksia, taitaa ne tuhannen tulppaania tulla kuvien kauttakin täyteen. Mutta hei, minkäs teet! Oma aikansa on kukkiville hedelmäpuille, valkovuokoille, pioneille, hyasinteille jne. Tässä kohtaa vuotta tulppaanit on se juttu, joka piristää arkea ja luo kauneutta arkikaaoksen keskelle.

Nostalgiamielessä kolusin tässä joku päivä läpi alkuvuoden postauksia vuodelta 2013. Paljon on elämässä menty eteenpäin viidessä vuodessa, ja kotikin on (yhä kaikessa keskeneräisyydessään) muovautunut käyttäjiensä näköisiksi. Paitsi, että lapset ovat kasvaneet, huomaa vuosien kulun myös omassa naamassaan. Olenko oikeasti ollut joskus noin nuoren näköinen!?! Mutta tiedättekö, siitä huolimatta, että silmäkulmissa loistaa jumalattomat harakanvarpaat ja maan vetovoima on muutenkin tarrannut nahkaan, koen että elämä on oikeastaan paljon paremmin nyt kuin tuolloin. Enkä tarkoita, että elämässä alkuvuonna 2013 olisi ollut mitään pahaa, päinvastoin elo oli tuolloin yhtä unelmien täyttymystä. Tarkoitan, että se mikä ennen oli mustavalkoista on nykyään täynnä harmaan sävyjä, ja joko tain tilalle on tullut kompromisseja ja kultaista keskitietä. Ylisuorittajasta on kehkeytynyt vallan loistava alisuorittaja, ja silti maailma ei ole kaatunut. Ei edes vavissut. Tässä syntymäpäiviään odotellessa on ihan hyväkin tutkia vähän omaa mieltään ja ymmärtää, että ne numerot eivät välttämättä ole lainkaan pahasta. Vuodet tuovat viisautta tai ainakin elämänkokemusta ja perspektiiviä. Ja armollisuutta! Niin itseä kohtaan kuin elämää ylipäätään.

Niin että tulkoon vain lisää harakanvarpaita tai vesisadetta. Ei se onni ole kiinni noin pienissä jutuissa, vaan enemmänkin suuremmissa kokonaisuuksissa. Ja tietysti ihan pikkuisen niissä tammikuun tulppaaneissa! 😉

 

pusero ja farkut saatu / Bubbleroom

Tallenna

Heipsan tyypit!

Ei ole kauaa, kun kerroin, että sitä tavallista joulun jälkeistä sisustusintoa ei ole tänä vuonna tullut. No ei sitä tullut vieläkään, mutta kun kaikki kiinnostus kotia ja asumista kohtaan on ollut vähän tauolla viime kuukausina, pidän jonkinlaisena erävoittona sitäkin, että löysin itseni aamulla pohtimassa ikkunoidenpesua. Ja hei, viisi vuotta meidän pakastinkin raksutti pitäen kylmänä keräämäänsä jäätä, mutta eilen hyödynnettiin kelit ja saatiin pakastin vihdoin sulatettua. Liki voittajafiilis! Niiden ikkunoiden kanssa odotellaan hyvää hetkeä ja kunnon rehellistä siivouspäivää. Lapsena muistan, että äiti pesi ikkunat usein talvilomalla, joten saatan jatkaa perinnettä. Huomaan siis, että mieli kompensoi sisustusinnon puutetta jonkinlaisella pesänrakennushalulla kuitenkin. Ja hei, Klaara kysyi viikonloppuna, että miksi meillä on edelleen joulukoriste ikkunassa. Olisi varmaan tuo suuri tähti jäänyt niille sijoilleen  juhannukseen asti, jos asiasta ei olisi huomautettu, mutta nyt päätin, että otan sen pois heti ikkunoidenpesun yhteydessä! 😀

Joskus saamattomuus ja jahkailu osoittautuvat kuitenkin ihan hyviksikin luonteenpiirteiksi. Nimittäin jäin tässä jokin aika sitten miettimään tuota keittiön suurta astiakaappia. Voitteko kuvitella, että siinä kohtaa kun tehtiin muuttoa tänne, minä ihan vakavissani harkitsin tuon kaapin maalaamista harmaaksi!!! Nyt se tuntuu ihan hirveän huonolta ajatukselta, ja varsinkin kun joka keittiön tuiki tarpeellinen yleiskone a.k.a. höyläpenkki on ihan samaa sarjaa kaapin kanssa. Nuo kaksi kun ovat ihan match made in heaven!

Sellaista mielenpäällä maanantaina. Oikein ihanaa, valoisaa ja energistä uutta viikkoa myös teille! ♡

 

Tallenna

Tallenna

Hei ihanat, ja lumisen kaunista lauantaita! Hassu juttu, että vaikka pakkasta on enemmän kuin alkuviikosta sekä minä, että tämä talopahanen siedämme kylmää huomattavasti helpommin. Tuo viikon alkupuolella puhaltanut tuuli ja viima tuntui sietämättömältä ja koti jäähtyi päivässä, kun taas nyt on ihan lämmin fiilis. Tämä onkin juuri sitä lajia talvesta, josta tykkään. Puhdasta ja valkoista, ja vieläpä mukavan raikasta!

Nuo äidin virkkaamat lumihiutaleet ovat oikein kiva talvikoriste, ja itseasiassa tänäkin vuonna ne sopivat paremmin teemaan vasta näin joulun jälkeen. Kynttilöiden polttaminen taasen ei ehkä ole meillä muutenkaan kytköksissä jouluun tai talveen, joten lepattavat liekit ovat olennainen osa kotoilua. Nautin vapaapäivissä juuri siitä, että aamulla saa sytyttää kynttilät nauttia tunnelmasta koko päivän.

Ulkona lämmittää tänään Niinmun`design UTÖ-pipo ja UTÖ-villahuivi, joilla Virpi onnistui tosiaan lämmittämään sekä vilukissaa itseään, että vilukissan mieltä. Suomessa valmistettua muotia, kuten kaikki niinmun`design -tuotteet, ja materiaali ihanan laadukasta puhdasta villaa. Nämä minun ovat sävyä Kelo, mutta löytyypä tuolta sävyjä moneen makuun. Ja huivi on niin iso, että kaulahuiviajan päätyttyä siihen voi kietoutua vaikka kesäiltaa istumaan.

Seuraavaksi vuorossa pötköttelyä ja päivälepoa. Viikonlopun parhaita paloja. ♡

 

pipo ja huivi saatu ⎮ niinmun`design

Tallenna

Perjantai, sinä päivistä autuain!

Paitsi ihan vain ollakseen arkirupeaman viimeinen päivä, tänään perjantai on monesta muustakin syystä viikon lempparini. Tiedossa on mukavaa ohjelmaa ja irrottelua, joka tulee taas ihan varmasti tarpeeseenkin. Olen muuten oppinut itsestäni senkin, että ennen en ollut lainkaan näin impulsiivinen. Jokainen meno piti olla vähintään kuukautta etukäteen suunniteltu, ja mikään hetken mielijohteesta päätetty ei sopinut millään tavalla kuvioihin. Ihan perusarjessa oli jo yllätyksiä tarpeikseni. Mutta pidän paljon enemmän uudesta itsestäni. Ja juurikin siitä pienestä impulsiivisuudesta, jonka olen sisältäni kaivanut. Vuosi 2017 jäi ehdottomasti mieleeni kaikesta kivasta, mitä arjen keskelle suunniteltiin ja nopeasti myös mahdutettiin. Tämä vuosi jatkakoon samaa kaavaa.

Ilta ystävien kanssa olkoon siis yksi tämän päivän iloista ja kiitollisuuden aiheista. Toinen on tuore kimppu kerrottuja tulppaaneja, jotka koristavat kotia (joka muuten fiksusti siivottiin jo eilen). Iloa tuo myös vasta kauneushoidoistaan tullut puhdas ja puunattu koira, sekä aurinkoinen pakkassää, joka lataa virtaa pankkiin kuin aurinkoloma. Viikonloppu saa todellakin tulla!

Salin ja suihkun jälkeinen kotiasu koostuu repaleisista farkuista, teepaidasta ja isosta neuletakista. Illemmalla sitten sukkahousua ja mekkoa! Olitte muuten kyselleet tätä kyseistä neuletakki Lifestyle La Lunasta, ja sain vinkin huikata, että nyt sitä olisi jälleen saatavissa. Kirsikkana kakun päällä, sain teille myös viikonlopuksi alennuskoodin Lifestyle La Luna -verkkokauppaan. Koodilla tammikuu saatte pe-su (19-21.1.2018) ajan -15% alennusta verkkokaupan normaalihintaisista tuotteista.

Viettäkäähän mukava ja rentouttava perjantai-ilta jos siihen vain suinkin on mahdollisuus. Ja nauttikaa myös talvisesta viikonlopusta ja talven valosta! ♡

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Hurrrr, mikä viima. Puree luihin ja ytimiin, ja viilentää muuten myös vanhan talon. Sanonta “sukat pyörivät jalassa”, sopisi kuvaamaan tilannetta parhaiten.

Pääsin tänään lähtemään koulusta tuntia aiottua aikaisemmin ja ennen kolmea ikkunasta pilkisti vielä viimeiset auringonsäteet. Oli pakko tarttua kameraan ja ikuistaa jouluruusu, joka jaksaa edelleen sinnitellä joulun loppumisesta huolimatta. Tosin iso kiitos kylmälle kuistille, joka on pidentänyt tämänkin kasvin elinkaarta. Jouluruusuissa kiehtovaa onkin juuri se, että kasvi selviää niin kylmissä olosuhteissa. Tuli vähän sellainen kohtalotoverillinen olo, kun lykkäsin puita pesään ja ryhdyin lämmittämään kotia. 🙂

Tänään on taas ohjelmassa kaikkea harrastuksista synttäreihin, mutta lupaan (ja vannon), että vastailen kommentteihinne mahdollisimman pian! Iloa ja lämpöä tiistai-iltaan!

Tallenna

Hupskeikkaa! Menipäs viikonloppu vauhdilla. Olisin voinut ihan vallan mainiosti ottaa yhden lisäpäivänkin, mutta minkäs teet. Vaikka toisaalta ei tässä uudessa viikossakaan mitään vikaa ole. Huomiseksi on jopa luvattu auringonpilkahduksia, joten eiköhän ne energiat siitä lähde viimeistään virtaamaan.

Vaikka tässä nyt ikään kuin sydäntalvea eletäänkin, päätin uhmata vuodenaikaa sen verran, että kaivoin kaapista vaaleat farkut ja valkoisen puseron. Piristää muuten ihmeen paljon tämä vaaleaan pukeutuminen. Tulee sellainen keveän iloinen kesäfiilis keskelle talvea. Nostin myös maljakkokuusen pois keittiön sohvapöydältä ja laitoin tilalle tulppaaneja. Vallan villiä miltei!

Olen tässä vuoden alussa vähän miettinyt, että mitäs tänne blogiin oikein kuuluisi kirjoitella. Ajan henkeen kai sopisi terveelliset reseptit ja jonkinlaisen itsekurin ilmaisu. Mutta tiedättekö kun ei oikein irtoa.Toki kaikki kunnia jokaisen itsekurille ja niille terveellisille herkuillekin, mutta itse en koe omaavani erityisen kovaa selkärankaa, enkä oikein jaksa sellaista tavoitellakaan. Siis sen jälkeen kun olen vuosia tehnyt töitä sen selkärangan unohtamiseksi. Ja toisaalta, syön herkkujakin jos siltä tuntuu, mutta arjen keskellä siihen harvemmin jää aikaa. Suosin sokeritonta, vehnätöntä ja maidotonta ruokavaliota, mutta koska mikään noista ei koidu kohdallani kuolemaksi, syön yleensä sitä mitä tarjolla on. Tosin meillä on tarjolla useimmiten sitä, mitä minä laitan. Ja mitä tulee tammikuun ihmedieetteihin ja kaikkeen karvaaseen ruokavaliopöhinään, väitän, että perus lautasmalli ei lihota ketään. Mikään ravinto-ohjeistus kun ei käske meitä popsimaan jättipusseja perunalastuja tai ostamaan suuria karkkipusseja. On myös ihan eri asia syödä kotona itse tehty jauhelihapihvi salaatin ja vaikka perunoiden kanssa, kuin hotkaista hampurilainen ranskiksilla. Sama pätee myös pitsaan. Mutta jotenkin juuri tähän aikaan vuodesta musta tuntuu, että kellun ajatuksineni jossakin yksinäisyyden valtameressä. Että pitäisihän sitä nyt kuitenkin vannoa vähintään jonkin ihmeruokavalion nimeen.

Juttelin tuossa vuodenvaihteessa yhden ystäväni kanssa, joka oli saanut ravinto-ohjeet alan ihmiseltä. Siis ihan listan, että mitä pitää syödä ja suurin piirtein mihin aikaan. Rasvat, hiilarit, protskut jne. Ja ystäväni päivitteli, että ihmisen pitäisi syödä sen ohjeen mukaan ihan hirveästi. Että oikein pahaa tekee, kun pitää syödä niin paljon. Samalla tämä ystäväni huomasi kuitenkin, että paino tippui. Ja vielä ihan ilman liikuntaakin. Syyksi hän ajatteli sitä, että söi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kunnon aterioita, eikä napostellut jatkuvasti jotain. Tiedättehän, karkki sieltä, karkki tuolta, ja tietty kaikki se, mikä jää lasten lautasille ruokailun päättyessä.
Niin että palatakseni siihen salaliittoteorioidenkin sävyttämään lautasmalliin, kyllä ne suurimmat ongelmat ovat enemmänkin aterioiden koossa ja kaikessa extrassa, mitä suuhumme tungemme. Toki on hurjan tärkeää herkutella joskus, on se sitten vehnäpohjainen kermakakku, tai sokeriton raakakakku. Mutta arjen ja juhlan välillä saa ja kuuluukin olla eroja. Että kun nyt ajan hengessä avasin sanaisen arkkuni aiheesta, on viestini jotakuinkin se, että syökää ruokaa. Kukaan ei kauheasti helmikuuta pidemmälle jaksa kärvistellä nälkäisenä ja ilman minkäänlaisia nautintoja. Siihen nautinto-osaan tosin kannattaa kiinnittää vähän enemmän huomiota. Toki jos tavoite on laihtua vain helmikuuhun mennessä, kannattaa varmaan kituuttaa itseään vaikka pelkällä vedellä (=ironiaa), mutta jos projektiaan ajattelee vuodelle 2018, kannattaa miettiä, että mitä sellaisia muutoksia voisi tehdä, jotka kantaisivat ihan sinne jouluun saakka ja kenties vielä seuraavan vuoteen.

Vähän ehkä eksyin aiheesta, joka taisi olla, että tuntuu, kuin ei olisi mitään järkevää sanottavaa päivänpolttaviin puheenaiheisiin. Mutta näemmä sitten kuitenkin oli. Mutta tämä tästä, huikkailkaa ihmeessä muitakin juttuja, joista tykkäisitte lukea. Kaikkea en varmaan suostu toteuttamaan, mutta sellaista blogin raameissa pysyvää voi toki aina toivoa!

Mutta nyt niitä perunoita keittämään, jotta ehditään neiti Koon kanssa jumppaan!

farkut ⎮ vanhat 2nd Day
pusero ⎮ vanha Vero Moda
kengät ⎮vanhat Sixtyseven

 

Tallenna

Kuvien lasit: Kylie Minogue / KYLIE 5

Hepskukkuu! Tänään vähän turinaa rilleistä ja rillien vierestä. Silmälasimuisteloihin minut yllytti Specsavers, jonka kanssa postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä.

Sain ensimmäiset silmälasini joskus yläaste-lukioikäisenä. Ei pahasti miinusta, mutta hajataittoa ja piilokarsastusta, joita pyrittiin korjaamaan jatkuvien päänsärkyjeni vuoksi. Jossakin kaappien uumenissa kai on yhä ne ensimmäiset lasini, jotka olivat kooltaan hädin tuskin teelusikkaa suuremmat, ja kehyksetkin liki olemattomat. Ei ehkä niin tätä päivää, mutta hei, varmaan taas joskus muodissa tuokin hullutus. Tosin toivon, että ei ihan heti. Optikkokin oli mukava. Pitkän huiskea nainen, jolla oli hauskat jutut. Viime vuosina olen saanut tutustua kyseiseen ihmiseen ihan muissa kuvioissa, ja todennut ensivaikutelmani oikeaksi, joskin hauskuuden osalta alakanttiin arvioidulta. Ystäväpiiristäni löytyy muuten kaksi muutakin optikkoa, ja tällä otannalla olen päätynyt siihen lopputulemaan, että alalle hakeutuu leppoisaa ja hyvän huumorin omaavaa väkeä.
Siinä kohtaa kun itse sain ensimmäiset silmälasini, keikkui isänkin nenällä jo monitehot, ja isosiskoani en edes muista ajalta jolloin hänellä ei vielä ollut silmälaseja. Äidillä lasit on ollut aina. No ei toki ihan syntymästä asti, mutta jostakin villeistä nuoruusvuosista kuitenkin, eli ajalta, jolloin minua ei tainnut olla olemassa edes haavekuvissa. Yhdet äidin vanhoista laseista, sellaiset Kekkos-tyyliset ja matkatelkkarin kokoiset, olivat minulle ja siskolleni äärettömän hyvää hupailuviihdettä lapsuudessamme. Ne kaivettiin esiin tuon tuosta, ja sitten naurettiin sekä toisillemme, että itsellemme. Samalla mitalla tuli takaisin tässä jokin aika sitten, kun äiti viittasi yksiin laseistani ja totesi, että silmälasimuoti on alkanut kääntymään siihen suuntaan, mitä se oli hänen nuoruudessaan. Koen siis liki velvollisuudekseni säilyttää myös omia vanhoja lasejani ihan vain senkin vuoksi, että omilla lapsillani olisi tekemistä sadepäivien varalle. Ihan vain, jos tietokoneet, pelikoneet, puhelimet ja kaikki käpylehmiä hienommat lelut eivät jostain syystä pystyisi täyttämään tätä aukkoa nykylasten elämässä.

Kärsin samoista näköongelmista edelleen, sillä erolla, että lähinäköni on heikentynyt iän karttuessa. Jos siis ennen erotin ne pienenpienellä painetut Tuntemattoman sotilaan loppusanat 20 markan setelistä täysin ongelmitta, en uskoisi enää kykeneväni vastaavanlaiseen suoritukseen. Toinen ongelma on se, että nykyään työni on pitkälti näyttöpäätteen tuijottamista, ja mikäli en jaksa käyttää päivällä laseja, huomaan sen kyllä viimeistään illalla hamutessani särkylääkepurkkia. Kävin keväällä Specsaversin näöntarkastuksessa, ja vaikka olin lähtenyt aamulla kotoa sekä hyvän näköisenä, että hyvänäköisenä, totesin tutkimuksen päätyttyä optikolle, etten näe ilman laseja mitään. Optikko selittikin, että tarkastuksen aikana silmää ikään kuin rasitetaan ja koska omat silmäni yrittävät niin kovasti korjata tarkennustaan, tulee kunnon rasituksen jälkeen vastaan tilanne, jossa silmät eivät yksinkertaisesti enää jaksa. Itselläni silmälasit ovatkin jo vuosien ajan olleet työväline juurikin tällaisen rasituksen välttämiseksi.

Kävin itse keväällä Specsaverin kokonaisvaltaisessa näöntutkimuksessa, josta kirjoittelinkin teille jo toukokuussa. Tuo tutkimus sisältää paitsi perinteisen näöntutkimuksen ja silmänpaineen mittauksen, myös digitaalisen silmänpohjan kuvauksen, jossa pystytään havaitsemaan vakavat silmäsairaudet, kuten silmänpohjan ikärappeuma ja silmänpainetauti, sekä merkit diabeteksesta ja verenpainetaudista.

Lukijakilpailu:

Kerro kommenttiboksissa oma silmälasimuistosi tai milloin viimeksi kävit näöntarkastuksessa. Kommentoimalla olet mukana 129 euron Specsavers -lahjakortin arvonnassa. Jätätähän kommenttisi kuitenkin viimeistään 21.1. 2018 menessä. Kilpailun säännöt löydät täältä.

Tallenna

Tallenna

Lauantaita! Tuntuu, etten ole enää pitkään aikaan jaksanut kauheasti “sisustaa”. Siis tarkoitan, että meillä tuntuu näyttävän liki samalta vuoden ympäri, mikäli koristetyynyjen väripäivitystä kesän ajaksi ei lasketa. Niin, eikä kukkia. Ja vaikka jouluna nyt toki laitetaan sitä joulua esiin, mentiin tässäkin kohtaa tänä vuonna ennätyksellisen vähällä. Mutta yksi joulun alla tekemäni suuremmista sisustusratkaisuista (voitteko kuvitella suuremmista!) oli kantaa orkidearuukku työhuoneen ikkunalta pianon päälle. Ei siis mikään järisyttävän suuri juttu, mutta kaipa tätäkin voi sisustamiseksi kutsua.

Tuossa ruukussa on kaksi perhosorkideaa, jotka appiukkoni toi meille jokunen vuosi sitten joululahjaksi. Tai oikeastaan vain yhden, sillä toisen oli tarkoitus matkata eteenpäin mieheni veljelle. Siellä oltiin kuitenkin sitä mieltä, että kukkaa on tarpeetonta viedä tapettavaksi, ja niinpä molemmat ruukut jäivät lopulta meille. Alusta saakka kasvit ovat pysyneet jatkuvassa kukassa, ja vaikka välillä jokin kukkavanoista käy tiensä päähän, aukeaa seuraavat nuput kuin automaattisesti korvaamaan menetetyn kauneuden. Vasta joulun alla tajusin, että kasvin komeus menee oikeastaan vain hukkaan työhuoneessa, jonka ikkunalla on tusina muitakin ruukkuja.  Mutta sijoitus olikin aikoinaan ihan väliaikainen, tosin jälleen kerran hyvä muistutus siitä, että väliaikainen on useimmiten se pysyvistä ratkaisuista pysyvin. Ainakin meillä. 😀

Pakkaslauantai on pyhitetty lakanapyykille, petivaatteiden ulkoiluttamiselle (yksi kohta tehtävälistasta suoritettu, hurraa) ja yleiselle siivoamiselle. Kunnon yksitoistatuntisten yöunien jälkeen kun tuntuu löytyvän energiaa näihin tekemättömiinkin juttuihin. 🙂

Leppoisaa lauantai-iltapäivää ja iltaa! ♡

Tallenna