Pitkiä yöunia, hyvää ruokaa, isien onnittelua, herkkuja, ulkoilua, kirjoja ja telkkaria. Niin ja tietenkin valloitetut pyykkivuoret, puhtaat lakanat ja sauna. Mitä tylsempää ja kiireettömämpää, sen parempi.

Aloitettiin eilen tosi hyvä sarja, ruotsalainen Heder. Ajattelin ensin, että se voisi olla jopa liian raskas, mutta yllätyin, miten koukuttava sarja on. Ihan teki tiukkaa illalla lopettaa katsominen. Tai no, tiukkaa ja tiukkaa, onneksi olen iltauninen ja telkkarimaratonit jää katsomatta kun silmäluomet painuvat kiinni. Tai ainakin aina seuraavana aamuna olen kiitollinen, ettei mennytkään myöhään.
Itse asiassa joskus pari viikkoa sitten aloitettiin katsomaan Totuus Harry Quebertin tapauksesta -sarjaa. Olen pitkittänyt katsomista, koska kirja oli niin hyvä, etten oikein edes halunnut pilata luomaani mielikuvaa jonkun muun näkemyksellä. Mutta sarja oli tosi hyvä, ja vaikka olisin valinnut pääosan näyttelijän ihan toisin, jouduin jopa myöntämään, että näin oli parempi. Koukuttava sarja tämäkin. Mutta sitten vain kävi niinkin ikävästi, että se poistui Cmorelta. Että miten ärsyttävää! Enkä onnistunut löytämään sarjaa muistakaan suoratoistopalveluista. 

Sunnuntai-illalle olisi vielä hiukan kirjallisia töitä, puhtaiden lakanoiden petaamista, alkuviikon ruokien valmistamista ja kenties pätkä Hederiä. Sitten kunnon unet ja virkeänä ja pirteänä uuteen viikkoon.

Ihanaa isänpäivän iltaa! ❤️

 

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Arla

---

Kun kylmä ilma nipistelee poskia ja koko kroppa huutaa vilua, oman kodin lämpö ja tunnelma ovat parasta lääkettä. Samoin on ruoka, sellainen lämpimän tulinen, pehmeä, mausteisen tuoksuva ja tietenkin yhdessä syöty! Tänään tarjoilen teille kaksi lämmittävää reseptiä, joiden maku sai hieman lempisemmän muodon Arlan Lempi ruokakermauutuuksien voimin! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Arlan kanssa.

Ruokakerma on jokaisen perheenäidin salainen ase ja kuuluu meilläkin jääkaapin perusvarastoon. Tälle perheenäidille on myös tärkeää valmistaa paitsi hyvää ja maistuvaa ruokaa, myös ruokaa jota voi tehdä kerralla enemmän. Kirjoitin teille reseptit pienessä muodossa, mutta meillä tikka masalaa ei valmisteta pienempää määrää, kuin kolminkertainen versio tuosta kirjoittamastani. Ihanan mausteiset ruokakermat jatkavat makumaailmaa ja vahvistavat valittuja mausteita. Ruokakerma tekee annoksesta myös täyteläisemmän ja pehmeämmän.

Olen niitä ihmisiä, jotka pitävät perinteisestä suomalaisesta makumaailmasta, perunasta, puolukkahillosta, kaalista ja lantusta. Mulle maistuu käristetty ruskea kastike, kalat ja kasvikset ja ihan sellainen perus kotiruoka. Sellaisella minut on kasvatettu ja olen siitä varsin kiitollinen. On kuitenkin myös toisenlainen makumaailma jossa viihdyn paremmin kuin hyvin. Rakastan valkosipulia, yrttejä, tuhteja ja tulisia makuja sekä sitä, että joka päivä ei tarvitse syödä kuten on aina syöty. Mausteinen ruoka on kuin villapaita ja kotihousut. Jotain mihin haluan kääriytyä ja jotakin mikä lämmittää kaikkia aisteja.

Jos koko marraskuu pitäisi syödä yhtä ja samaa ruokaa, se olisi ehdottomasti tuo tikka masala! Meillä on kaveriporukka, neljä perhettä, joiden kanssa vietetään syömisiä ja matkataan kieli hiukan poskella ympäri maailmaa. Ei mitään liian totista, pikemminkin rentoa ja hauskaa. Vähän sinne päin. Odotan jo, että tulee meidän vuoro järjestää Bollywood-ilta. Voi siitä tulee kivaa!

Helppo ja nopea texmex-kanakeitto
neljä annosta

1 tlk (n. 400g) tomaattimurskaa
1 keltasipuli
1 punainen paprika
n. 300g broilerin fileesuikaleita
2dl maissia (pakaste)
1 purkki Arla Lempi Fraîche Mex -kermaa
kuivattua chiliä
oliiviöljyä paistamiseen
(suolaa ja mustapippuria)
maissilastuja
tuoretta korianteria

Suikaloi broilerinfileet tarvittaessa ja paista pannulla oliiviöljyssä. Nosta suikaleet syrjään. Hienonna sipuli ja paprika. Kuullota sipuli pannulla tilkassa öljyä ja nosta mukaan myös paprika ja maissi. Paista miedolla lämmöllä, kunnes paprika on hieman pehmennyt. Kumoa sipuli, paprika ja maissit kattilaan ja kaada päälle tomaattimurska ja Arla Lempi Fraîche Mex -kerma.

Kuumenna keitto kiehuvaksi ja hienonna joukkoon chilillä makusi mukaan. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Anna hautua muutama minuutti, jotta chilin maku tasaantuu.

Jaa keitto lautasille ja nosta päälle broilersuikaleet. Murenna lautaselle maissilastuja ja koristele annos tuoreella korianterilla.

Kermaisen lempeä tikka masala
4 annosta

400g broilerin fileesuikaleita
1 tlk (n. 400g) tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
n. 5cm pala inkivääriä
kuivattua chiliä
1-2 rkl juustokuminaa
1tl suolaa
1 purkki Arla Lempi Tikka Masala -kermaa
oliiviöljyä paistamiseen
tuoretta korianteria

Kuullota öljyssä silputtu sipuli, valkosipulinkynsi, raastettu inkivääri, mausteet ja tomaattipyree. Lisää tomaattimurska ja anna hautua 15 minuuttia. Ota kastike pois liedeltä ja soseuta halutessasi sauvasekoittimella.

Paloittele kanafileet ja paista ne kypsiksi kuumalla pannulla. Lisää kananpalat ja Arla Lempi Tikka Masala -kerma kattilaan. Hauduta kastiketta vielä vähintään 10 minuuttia.

Tarjoile basmatiriisin ja itse tehdyn naanleivän kanssa. Koristele ruoka tuoreella korianterilla.

Herkullista torstaita!

Tuli sen verran pastellisävyisiä kuvia, että voisivat olla vaikka helmikuulta. Mutta joulua kohti mennään ja ensimmäinen sesonkikukka jo törröttää ruukussaan. En voinut vastustaa lidln amarylliksiä, ja ehkä ihan pikkuisen tuli sellainen joulufiiliksen tapainen, vaikka ajattelin, että tänä vuonna tuskin pääsen edes marraskuussa siihen tunnelmaan. Mutta ehkäpä se tästä. Kun lopettaa joulun ja talven sitomisen yhteen. Nythän siis edelleen osassa koivuja on yhä lehti. Mutta päätin uhmata synkkää syksyä ja kaivaa seuraavan viikon aikana kausivaloja esiin. Paperikukat ja valokranssit ikkunaan, niin eikös se vuoden pimein pätkä ala sillä taittumaan. Ja tsemppaan itseäni ihan jatkuvasti tämän pimeyden ja harmauden väliaikaisuudella. Kyllä se valo taas kohta alkaa lisääntymäänkin. Ja tänään jopa paistoi aurinko!

Helmikuuta, tai oikeastaan kevättä, vastaan puhuvat myös mustat vaatteet. Vaikka en juurikaan tunnustaudu mustan oikeaksi ystäväksi, eletään nyt just sitä vuodenaikaa, kun tuntuu, että mustat vaatteet ajavat kaiken muun eteen ja lähinnä juuri käytännöllisyytensä vuoksi. Ihan joka kurapisara ei näy niin karusti tummalla pohjalla. Tai näin ainakin olen ajatellut.

 Loppuvuoden juhlasesonkiin (pikkujoulut, synttärit ja joulu) on aina vahvasti kuulunut pöytäliinalla peitetty pöytä. Tänä vuonna en taida tohtia peittää meidän uutta ihanaa pöytää millään. Niinkin pieni asia kuin ruokapöydän kansi kuitenkin vaikutti tosi paljon keittiön fiilikseen ja nyt kruusatun joululookin sijaan taidan mennä vähän vähäeleisemmällä tai skandinaavisemmalla tyylillä. Tai katsotaan nyt. Voihan se olla, että jouluna levitän pellavat pöytään!

Tämä viikko on ollut taas niin täynnä ohjelmaa ja omat aivoni käyvät vähän ylikierroksilla, mutta nautitaan nyt siitä kun lapset voivat harrastaa ja urheilla ja elämään mahtuu muutakin kuin suljettuja ovia ja peruttuja juttuja.

Mutta nyt kahvinkeittoon, sillä kohta talo täyttyy naisenergiasta ja toivottavasti myös hyvistä ideoista. Leppoisaa keskiviikkoiltaa.

Kuin olisi lonkeropullossa uinut koko päivän. Ei niinkään humaltunut olo, mutta silmät on saaneet sihrustaa harmaan sameuden läpi aamusta iltaan. Tavallaan aika kaunistakin, kun koivujen oksat riippuvat usvassa ja pitävät kiinni niistä viimeisistä keltaisista lehdistään. Kohta nekin on poissa ja jäljellä pelkkää mustaa. Tai harmaata. Mutta väritöntä. Se on ehkä se, mistä en pidä syksyssä: Lehdettömät puut ja kynnetyt mustat pellot. Siinä kohtaa alan kaipaamaan lunta. Toivotaan, että sitä tänä vuonna myös tulisi!

Moni juhlii viikonloppuna halloweenia. Meillä perjantai-illan ainoa tavoite on aikaiset unet. Ja se, että koti on mahdollisimman hygge tässä ennen unia. Siivous ei oikein ottanut tänään sujuakseen, mutta onneksi on kynttilänvalo, joka kompensoi kivasti.

Huomenna toisella lapsella on säbäpelit ja toisella koko päivän tanssitreenit, joten pitkän viikon jälkeen pitää ottaa kunnon unet, jotta selvitään päivästä. Aamulla nappaan myös ystävän kimppakyytiin, ja kun tanssija on luovutettu treenaamaan ja ystävä käytetty lääkärissä, voidaan ehkä vetää naisten kesken vähän henkeä ja nauttia aamupäivästä kaupungissa. Ei lainkaan huono.

Pyhäinpäivän kunniaksi käydään varmaankin hautausmaalla jos suinkin ehditään, ja sitten vain huilataan ja ladataan akkuja. Tähän aikaan vuodesta tuo lepo on niin tärkeää. Pitää elää sitten, että ei olla tammikuussa ihan poikki ja naatteja. Täysillä toki, mutta lempeästi. Sillee itseään kuunnellen ja hellien.

Maailman parhaiden sämpylöiden ohjeen jaoin keväällä. Ne sopivat oikein hyvin hyggeviikonloppuun!

Kaunista syysviikonloppua!

Jahas, lomat on lomailtu ja arki saa jatkua. Syysloman jälkeen olen perinteisesti antanut itselleni luvan  ajatella talvea ja joulua, mutta kuten parina viime vuonnakin, joulufiilis ei oikein ota syttyäkseen. Yritin jopa kaupan lehtihyllyllä kääntää ajatukseni joululehtien avulla, mutta ei. Niin oli ihanat Lantilivit ja muut numerot, mutta ei ne vain vielä iskeneet. Eikä onneksi tarvitsekaan. Mutta jos jouluinspistä kaipaat, niin uusi Happy Homes – Merry Christmas -kirja olisi jo ennakkotilattavissa. Kannessa on muuten tutun näköinen kuvakin!

Lomaviikkoon mahtui paljon hyvää. Ennen kaikkea paljon sitä yhdessä-aikaa. Tehtiin niitä juttuja joita suunniteltiin ja sitten niitä, joita ei suunniteltu. Leivottiin pullaa, laitettiin hyvää ruokaa, käytiin syömässä, leffassa, treeneissä, mummulassa, pelissä ja ihan vain ulkona. Juhlittiin ystävien kanssa halloween etukäteen ja kilisteltiin kaikelle, mikä on viime aikoina jäänyt kilistelemättä. Oli silti kivaa ihan vain ollakin – tekemättä mitään ihmeellistä. Lomailun jälkeen lapset menivät taas ihan mielellään kouluun, joten ehkäpä siinä on yhdenlainen mittari loman ja levon onnistumisesta. Itselleni taasen teki kai ihan hyvää pitää hiukan taukoa blogista. Luulen, että vähempi postaaminen on enemmän se mun juttu.

Itse siivosin viikon aikana pihaa ja kasvihuonetta talvikuntoon, istutin callunat ja puhdistin lyhdyt. Sisällä kävin läpi lasten pieneksi jääneitä vaatteita, lajittelin, listasin ja täydensin. Ja kun taas siinä samalla selvitin ja puhdistin omia ajatuksiani, sain kaappeihin ja laatikoihin lisää tilaa. Toivottavasti myös arjesta ihan pikkuisen toimivampaa.

Talviaika ja pimeät illat vaativat taas hetken sulattelemista. Onneksi kyse on kuitenkin vain parista pimeästä kuukaudesta, jotka ennen pitkään herättävät myös sen joulufiiliksen tai joulunkaipuun. Kunnes pimeä taas vaihtuu piteneviin päiviin ja lisääntyvään valoon. Niin se vain menee, että aikansa kutakin.

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Fiskars

---

Daalioiden talvetus ja nostaminen! Tätä on toivottu ja nyt se viimein tulee. Homma on helppo, mutta kannattaa muistaa muutama juttu, niin onnistut varmasti!
Ensimmäiset pakkaset tulivat, ja jopa täällä etelämmässä on saatu ihailla pientä lumi- tai räntäkerrosta viimeisen viikon aikana. Puutarhan syystyöt ovat kuitenkin monella vielä kesken, onhan syksy ollut poikkeuksellisen lämmin. Pakkanen puraisee daaliat ja mustuttaa varret yhdessä yössä. Kukinta on ohi ja kausi nostotöitä vaille paketissa. Mukulat ovat ilmojen kylmetessä edelleen maan lämmössä, mutta nyt on se aika kun nekin on syytä kaivaa ylös ja siirtää talvehtimaan lämpimään. Tänään kaupallisessa yhteistyössä Fiskarsin kanssa annan neuvot ja niksit daalioiden nostamiseen ja mukuloiden talvettamiseen.

Ennen varsinaiseen työhön ryhtymistä kannattaa kaivaa tarvittavat työkalut esiin. Daalioiden nostamisessa tarvitset puutarhasakset, talikon, haravan ja tietenkin laatikot tai korit, joihin daaliat aiot säilö.
Ennen ensimmäisenkään kukkavarren katkaisemista, huolehdi, että olet kerännyt daaliapenkistä kaikki metalliset perennatuet pois. Usko pois, et halua pilata saksiasi iskemällä niihin!

Olen nähnyt ohjekuvia daalioiden talvettamisesta ja nostamisesta terhakoilla varsilla ja mielestäni tuollainen ohjeistus on aika harhaanjohtavaa. Kuka haluaisi nostaa kukat ennen kuin satokausi päättyy. Unohda siis visio kukkivista daalioista ja niiden katkomisesta talvehtimaan! Koska pakkanen on saanut kasvuston lakoamaan työ kannattaakin aloittaa kukkavarsien leikkaamisella.

Daaliota ei missään nimessä saa repiä maasta. Vaikka mukulat saattoivat keväällä näyttää pieniltä ja hennoilta, ne ovat nyt juurtuneet maahan ja istuvat siellä melko tiukassa. Katko siis kukkavarret, mutta jätä 5-10 sentin tapit jokaiseen mukulaan. Maasta törröttävä kukkatappi helpottaa työtäsi, kun näet jatkuvasti mistä mukuloita on yhä nostamatta. Tylsien saksien lisäksi harmittaa suuresti, jos maahan jääkin jäätymään juuri se kaunein ja rakkain yksilö.

Yllä näkyy myös pieniä sormustinkukan taimia.

Itse jätän mukuloihin melko pitkätkin pätkät kukkavarsista, sillä hyödynnän niitä puhdistuksessa ja daalioiden pakkauksessa. Toisaalta keväälläkään kuivuneista tapeista ei ole haittaa ja niiden avulla pystyy taas nostelemaan mukuloita ruukkuihin ja maahan. Nättejä ne eivät ole, mutta onkin siis enemmänkin makuasia kuinka lyhyeksi kukkavarret leikkaat, jos ne tosiaankin saavat talvehtiessaan kuivua.

Mikäli haluat nimetä juurakot nyt syksyllä, nimeä ne joko tässä kohtaa tai aina yksitellen nostamisen jälkeen. Suosi muovisia (tai muita maatumattomia) nimikylttejä. Voit tuikata sellaisen juurakon lomaan. Nimilapun voi myös kiinnittää kumilenkillä tai narulla kukkatappeihin. Mikäli talvetat useamman juurakon samaa lajiketta, voit nimetä myös laatikot. Omat nimikylttini ovat pilkistäneet juurakoista kohta kolme vuotta. Ne pysyvät kyydissä kesät ja talvet.

Daalioiden nostaminen on toki huomattavasti helpompaa, mikäli sinulla on selkeästi daaliapenkki, jossa ei kasva mitään muuta. Usein daalioita kasvatetaan pitkinä yksittäsinä riveinä, jolloin syys- ja kevättyöt ovat tietenkin helpompia. Olen enemmän cottage garden -tyyppiä ja omassa maassani kasvaa daalioiden lisäksi paljon muutakin. Niinpä pyrin penkkiä siivotessa karsimaan sen melko puhtaaksi, jotta varmasti hahmotan jokaisen talvehtimaan pyrkivän daalian.

Kun kukkavarret on leikattu ja penkki haravoitu puhtaaksi, on aika käydä juurakoiden kimppuun!

Paras työkalu on puutarhatalikko. Sen avulla nostat mukulat varmemmin kokonaisina ja niitä rikkomatta. Unohda siis tässä kohtaa klassinen pistolapio ja satsaa daaliaharrastajan ykköstyökaluun eli Fiskarsin Xact Puutarhatalikkoon, josta saat kylmälläkin kelillä lämpimän otteen.
Jos viime keväänä istutit elämäsi ensimmäiset daaliat, nyt syksyllä saatat yllättyä, miten suuria niistä on kesän aikana tullut. Iske talikko syvälle daalian viereen, mieluummin vähän liian kauas kuin liian lähelle. Nosta juurakko varovasti ilmaan. Juurakkoa ei missään nimessä tarvitse kokonaan puhdistaa, mutta suurimmat mullat kannattaa kuitenkin poistaa jo ihan tilan säästämiseksikin. Itse kevyesti ravistan ja pyörittelen juurakkoa, sen jälkeen kun olen ensin kuokalla hieman möyhentänyt maata siitä irti. Fiskars QuikFit möyhennyskuokka on hyvä työkalu juurakoiden puhdistamisessa.

Pieni ja hento ‘Cafe au Lait‘ on kasvanut ravinteikkaassa mullassa komean kokoiseksi ja vaatii jo jakamista.

Nosta ja pakkaa daaliat yksitellen ja jälleen tarkasti seuraten, ettet vain jätä yksiäkään kukkatappeja ylösnousevan mullan alle.

Pakkaa daaliat ilmavasti puu-, muovi- tai pahvilaatikoihin. Ilmava muovilaatikko on kasvin kannalta paras, sillä se ei ala maatumaan kosteissakaan olosuhteissa. Harvalla kuitenkin on käytössään leipomolaatikoita ja onneksi ihan tavalliset pahvilaatikotkin kelpaavat. Vuoraa laatikon pohja sanomalehdellä tai voimapaperilla ja nosta juurakoiden koosta riippuen noin 2-4 kasvia yhteen laatikkoon. Mitä vähemmän juurakoita on yhdessä laatikossa, sen pienempi on tietenkin mahdollinen tautiriski. Jätä juurakoiden väliin siis mahdollisimman paljon hajurakoa, jotta laatikko pysyy ilmavana ja kasveilla on mahdollisuus hengittää. Voit myös peittää paljaat juurakot turvekerroksella, mikä suojaa niitä paitsi kylmältä, myös tasapainottaa kosteusoloja.

Daalioiden talvetus. Mihin daaliat sitten laitetaan talveksi?

Daaliat siirretään talvehtimaan, koska ne eivät kestä jäätymistä. Ihannelämpötila onkin n. 5-10°C, mutta harva pystyy järjestämään tilan, jossa lämpötila pysyy vakaana koko talven. Pakkauksessa ja valmisteluissa onkin siis tärkeää huomioida  juuri ne olosuhteet, jotka sinulla on daalioillesi tarjota. Verrattuna moneen muuhun kasviin, daalioiden talvetus on kuitenkin helpompaa, sillä kasvit eivät tarvitse talvella valoa. Pimeä ja viileä paikka on siis daalioiden ihanne. On periaatteessa täysin se ja sama, onko tuo tila autotallissa, kellarissa, siivouskomerossa vaiko eteisessä.

Minun kasvini siirtyvät talveksi kellariin. Kellarissa oli liki koko viime talven yli 10 astetta lämmintä, mutta yhtälailla varaudun siihen, että lämpötila voi laskea pakkasellekin. Niinpä huolehdin heti syksyllä, että lähettyvillä on myös hallaharsoja ja peitteitä kasveille, mikäli pakkanen paukkuu viime talvea pahemmin. Vaikka kellarin lämpötila siis tippuisikin miinukselle, pyrin varmistamaan, että daaliat pysyvät plussan puolella. Hetkittäiset miinuksen puolelle kääntymiset eivät vielä yletä daalioiden sekaan laatikon suojiin, mutta mikäli kellarin lämpötila tippuisi pakkasen puolelle kunnolla tai yhtäjaksoisesti, kantaisin daaliat välillä sisälle.

Kellari on myös kostea, joten jotta välttyisin mukuloiden mätänemiseltä ja maatumiselta jätän laatikot viikoksi tai kahdeksi huoneenlämpöön kuivumaan. On huomattavasti helpompi sumuttaa juurakoille lisää kosteutta, kuin saada ne kuivumaan kylmässä ja kosteassa tilassa. Jos käytät kodin teknistä tilaa tai koneellisesti lämmitettyä varastoa, jossa ilma on kuivaa, huolehdi daalioiden kosteudesta läpi talven. Mukulat saavat nahistua, mutta eivät kuivua läpikotaisin. Paras tapa tutkia tilannetta onkin ihan näppituntuma. Mikäli multa juurakoiden ympärillä kuivuu niin, että mukulat puhdistuvat kuin itsestään, kannattaa kaivaa esiin suihkepullo. Jokapäiväistä tai edes jokaviikkoista valvontaa daaliat eivät kuitenkaan kosteuden vuoksi tarvitse. Pahin vihollinen on pakkanen. Mikäli mukuloita on paljon ja laatikot pakattu tiiviisti, huomioi myös, että reunimmaiset yksilöt kuivuvat ja kylmettyvät huomattavasti keskimmäisiä paremmin. Itse kävin viime talvena pari kertaa vaihtamassa laatikoiden järjestystä ja nostelin alimpia ylös ja reunimmaisia keskelle. Daalioiden talvetus ei ole vaikeaa, mutta homma kannattaa nähdä harrastuksena, kuten puutarha ylipäätään.

Mistään parin tunnin pikkutyöstä ei tosiaankaan ollut kyse, mutta nyt homma on valmis!  Voin miltei taas jo kuvitella, kuinka mallaan daalioita tyhjään penkkiin taas ensi keväänä.

Keväällä daalioiden juurakoista pilkistää yleensä jo uusia silmuja, sillä kellari lämpötila kohoaa viimeistään kevään mittaan. Silmut muodostuvat ihan siihen jättämäsi kukkatapin tyveen. Useimmat daaliani vaativat ensi keväänä jakamista, jotta ne jaksavat kukkia myös seuraavana kesänä. Jakaminen on kuitenkin helpompaa, kun uudet silmut ovat muodostuneet kellarin lämpötilan kohottua keväällä. Yhdestä ostamastasi juurakosta saat siis vuosien mittaan ison kasan uusia.

Koska daaliat viihtyvät ravinteikkaassa maassa, levitän keväällä daaliapenkkiin kompostia ja kanankakkaa. ennen mukuloiden istutusta levitetty kanankakka saa sulaa kevätsateiden avulla maahan ja kompostikate toimii hyvin mukuloiden ja mullan päällä.

Ihan kaikki juurakot eivät vielä mahtunut noihin laatikoihin, mutta nyt loputkin daaliat on siirretty kuivumaan ja talviunille.

Hyvät puutarhatyökalut ovat investointi, joka kestää aikaa ja käyttöä. Kun syksyn puutarhatyöt on tehty, työkalut kannattaa puhdistaa ja siirtää vajaan tai varastoon talvehtimaan. Keväällä ne kutsuvat taas uuteen puutarhakauteen. Luithan jo edellisen puutarhan syystöitä koskevan postaukseni?

Olikohan siinä daalioiden talvetus kokonaisuudessaan? Jos jokin asia jäi mietityttämään, niin kysy ihmeessä!

Vaikka itselläni ei varsinaisesti lomaa olekaan, tämä viikko pyhitetään nauttimiselle, yhteiselle ajalle, ulkoilulle ja sille kuuluisalle ihan vain olemiselle. Jonkinlainen päiväpatikka, leffaillat ja sen lokakuun pullalupauksen lunastaminen on ainakin ohjelmoitu tälle viikolle. Aikataulut ja isompi kiire hellittävät edes joiltakin päiviltä ja sehän mahdollistaa monta sellaista asiaa, jotka arjessa jää väkisinkin tekemättä ja kokematta.  Niin paljon ikävää kuin tuo viime kevät toikin mukanaan, olen taas syksyn tullen kaivannut yhä enemmän ja enemmän sitä yhteistä aikaa ja läsnäoloa, jota kevät antoi. Kaikesta huolimatta koen, että se oli elämäni parasta aikaa ja hitsasi perhettä yhteen tavalla jota ei muissa olosuhteissa olisi ollut mahdollista saavuttaa.

 Lomatunnelmat alkoivat oikeastaan jo viikonloppuna. Eilinen pyhitettiin salibandylle ja välissä ehdittiin myös nauttimaan sunnuntain rauhallisuudesta. Lauantaina sain nauttia siskoseurasta ja lapset serkkuseurasta. Tänä vuonna nämäkin hetket ovat muuttuneet entistä merkityksellisemmiksi. Onneksi syksyyn on suunnitelmissa toinenkin tällainen viikonloppu. Pimeää loppuvuotta kohti on aina mukavampi kulkea, kun tunnelin reunoilta tihkuu vähän valoa elämään.

Viimeisen viikon aikana minulla on ollut hirvittävä tarve järjestellä asioita. Huomaan, että tuo on tapa johon turvaudun aina uuden, jollakin lailla erilaisen tai ehkä jännittävänkin elämäntilanteen edessä tai silloin kun elämä kaipaa erityistä järjestystä. Järjestelemisen ja siistimisen tarve on myös yksi osa syksyistä pesänrakennusviettiä. Siinä samalla kun järjestän ja siivoan kaappeja ja laatikoita, koen että myös pääni sisältö asettuu parempaan järjestykseen. Lauantaina heräsin aikaisin ja hyödynsin lasten vielä nukkuessa aamun ensimmäiset tunnit Lightroom katalogien setvimiseen ja tänä aamuna kävin vaatehuoneen kimppuun. Ihana tunne kun saa jotain konkreettista valmista asiat loksahtelevat paikoilleen myös korvien välissä.

En ole moneen viikkoon neulonut riviäkään ja salaa mielessäni haaveilen, että tällä viikolla ehtisin myös avata neulepussini ja saattaamaan tylsän harmaan kotineuleeni päätökseen. Korissa odottelee nuo ihanat punaiset langat ja niistä olisi kiva saada oversize neule mekkojen päälle puettavaksi. Mutta kaikkea ei voi saada eikä ehtiä, oli loma tai ei.

 

Kaunista uutta syysviikkoa! 💛

Kaivoin aamulla vanhan kirkasvalolamppuni esiin, sillä vaikka syksy edelleen on ihan jees, pimeys ja valon puute tökkii ainakin aamuisin. Olen aamuihminen, mutta en lainkaan kiellä, ettenkö pitäisi enemmän niistä aamuista kun saa herätä päivänvaloon. Kovinkaan tehokas tuo vuosia vanha valaisin ei enää ole, ja olenkin tänään vakavasti pohtinut uuden hankkimista. Sellaisen, jonka lapsetkin voisivat sytyttää aamupalapöytään istuessaan. Väsymys nimittäin tuntuu painavan talon nuorempaakin väkeä. Toisin kuin monessa muussa paikassa, täällä koululaisten syysloma on vasta ensi viikolla, ja koska tässä olisi nyt vielä pari päivää jaksettavana heilläkin, me kömmittiin eilen koko perhe jo ennen ilta kahdeksaa nukkumaan. Jep, ihan oikeasti! Itse voisin mennä nukkumaan vaikka joka ilta tuohon aikaan, jos se olisi mahdollista, mutta tämä kollektiivinen suoritus oli omaa luokkaansa jopa tässä taloudessa, jossa ei normaalistikaan kukuta puolille öin edes viikonloppuna.

Mutta en minä tullut teille meidän perheen uniasioita kertomaan, vaan päivittelemään sitä, että nämä daaliat ei lopu sitten millään! Nyt ollaan jo miltei kuukauden verran viime vuotta pidemmällä ja edelleen daaliat avaavat jopa nuppujaan. Olin ihan ajatellut tehdä teille sen daalioiden nostoa käsittelevän postauksen lokakuun alussa, mutta tässä ollaan edelleen. Ongelma on toki positiivinen, enkä laita yhtään pahakseni, vaikka oman pihan kukkia saisi maljakkoon seuraavankin kuukauden ajan. Onhan tämä silti aika erikoista, ettei yöpakkasia ole vieläkään ollut.

Jossain vaiheessa ajattelin, että ette ehkä jaksa kovin montaa daaliakuvaa enää tämän vuoden puolella, mutta tässä sitä taas ollaan. Vielä kerran tytöt! Ja ehkä toisen ja kolmannenkin. Vannomatta paras.

 

Bonuksena nopea vinkki tiimalasivartalon hankkimiseen: Leveät lahkeet ja suuret olkapäätä! Jossain keskikohdalla on väkisinkin kapeampaa.

Heippa ja uutta viikkoa!

En tiedä onko minussa nykyään jokin vähän vinksallaan, mutta ihan tykkään näistä lonkeronharmaistakin lokakuun päivistä. Ei tarvitse olla niin justiinsa. Lupa olla vähän vähemmän energinen ja ulospäinsuuntautunut. Se on välillä ihan jees sekin, vaikken tästä ehkä pysyvää olotilaa tavoittelekaan.

Mun viikonloppuun mahtui yksi koulutus, ulkoilua, perheaikaa sohvalla, yhteisiä ruokailuja, puutarhatöitä ja pitkät yöunet. Sopivasti vähän kaikkea, joskin eilen oli pakko laittaa perhe kahtia ja lähettää miesväki pelireissuun keskenään, koska korona ja kaiken maailman rajoitukset. Mutta menihän se tyttöjenpäivä niinkin. Sellainen aika täykkäri viikonloppu etten sanoisi. Ja sellaisen jälkeen on kiva aloittaa uutta viikkoa.

Olen saanut jokusen kysymyksen tuosta meidän keittiön pöydästä ja se on tosiaan rungoltaan se sama Ikean pöytä, mikä siinä on ollut jo vuosia, mutta tuo pöydän kansi on uusi. Puu on vanhaa haapalankkua, jonka ystävä höyläsi ja mies nakutteli kannen paikalleen. Pinta käsiteltiin Osmon Topoil öljyvahalla ja sävyllä valkotammi. Tähän sain ohjeet ja vinkit Katilta, joka on näissä jutuissa ihan pro. Ja lopputulos on tietenkin aivan älyttömän ihana ja tykkään pöydästä joka päivä vain pikkuisen enemmän.

Siinä vaiheessa kun pöydän kannen uusimista alettiin miettimään olin oikeastaan jo kerännyt itselleni valtavan määrän inspiskuvia ja niitä sitten mietittiin ja käytiin yhdessä läpi. Oikeastaan haapaan päädyttiin vain koska ihastuin sahalla pitkiin vanhoihin lankkuihin, joita oli projektiin tarpeeksi. Halusin pöydän pinnasta kuitenkin paksua lankkua ohuemman ja luonteeltaan lankkupöytää kevyemmän. Pahin mahdollinen skenaario oli, että meillä olisi keskellä keittiötä jotakin isoa, mikä ulkonäöltään kuuluisi paremmin jonnekin metsästysseuran majalle. Niitä versioita tulikin paljon vastaan googlettamalla vain “lankkupöytä” ja jouduin oikeasti tekemään töitä sen eteen, että sain sen visioni selitettyä myös miehelle. Mutta nyt se on tosiaan jotakin muuta kuin metsästysseuran pirttiryhmä. Pöytä jopa huokuu vähän sellaista japandi-henkeä; rauhoittavaa, luonnollista ja vähäeleistä.

Seuraava projekti voisi olla tuon itse tehdyn sivupöydän kannen uusiminen. Tosin sen suhteen en ole yhtään varma, mitä haluaisin. Olen jopa miettinyt kivitasoa tuohon, jotta saisin samalla kivan leivontapöydän. Mutta tämänkin idean pitää antaa muhia ja hautua!

Mulla on tänään maanantain kunniaksi taas superihana hieronnan jälkeinen olo. Nyt iltapalaksi mannapuuroa voisilmällä ja ajoissa pahnoille. Voisi olla huonomminkin!

Väittäisin, että sosiaalisen elämän merkitys on kasvanut viimeisen vuoden aikana hurjasti. Joskin tosin monilla mittareilla suhtaudumme nykyisin myös intohimoisemmin kotiin ja kotona viihtymiseen. Molempi parempi, tuumaan ainakin itse, ja eilen sen taas todistin, miten tärkeää on päästä välillä nollaamaan arjen harmautta ystävien seurassa. Samalla kuitenkin takaraivossa on se kamala pelko, koska moinen joukkokokoontuminen taas kielletään ja tämä osa elämää laitetaan tauolle. Vaikka elämme täällä toistaiseksi maamme koronattomimmassa kolkassa, kaiken kivan yllä lepää kuitenkin se ikävä perumisen pelon viitta. Jokainen suunnitelma ja tulevaisuuteen ajateltu tekeminen päättyy nykyään jossitteluun. Ja vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että pitää elää hetkessä ja katsoa positiivisin mielin tulevaan, tuntuu se välillä musertavan turhauttavalta. Puhumattakaan siitä kaikesta muusta epävarmuudesta, mikä elämisen päällä nyt jatkuvasti roikkuu.

Olin jo aamulla manaamassa koko päivän epäonnistuneeksi ja perjantain ilo meinasi vaihtua äärimmäiseen ketutukseen, kun suunnitelmat menivät uusiksi, mutta jälleen kerran elämä kuitenkin opetti, että asioilla on aina kaksi puoltaan. Vaikka suunnitelmat vaihtuivat, pimeä sadepäivä kotona ei loppujen lopuksi ollutkaan pelkästään huono juttu. Itse asiassa pimeys ja synkkyys on oikeastaan ihan jees. Kun saa olla kotona. Sateen piiskaamat ikkunat on oikeastaan aika kauniita, pimeys tunnelmallista ja kaikki ylipäätään tosi hyggeä.

Kynttilät palamaan, villasukat jalkaan ja jotain tosi hyvää ruokaa illaksi. Ja kasa herkkuja jälkkäriksi. Ihanaa viikonlopun aloitusta!