Hejsan, ystävät ja uutta viikkoa! Lupailevat, että säät viilenevät, joten tänään pitää ottaa kaikki ilo irti kesästä: Kesämekko, kesäisiä kukkia ja kesäinen mieli. Niitä kun nyt sulloo Hölmöläisen tavoin taskuihinsa, niin eiköhän tuosta yhdestä sateisemmastakin viikosta selvitä! Ja eikös viileä ja sateinen sää yleensä vaikuta positiivisesti juhannuksen tilastoihinkin!
Lupiineja nyt ei ehkä luonnonkukiksi tahtoisi kutsua, mutta eipä sille kai mitään mahda, että tuo vieraslaji on vuosien saatossa juurtunut Suomen luontoon melko tiukasti. Meillä lupiineja kasvaa kyllä kukkamaassakin, mutta se vaatii tietenkin kasvuston jokavuotista harventamista ja kukkien poisleikkausta ennen siemennysvaihetta. Koiranputkea ja kurjenpolvia onkin sitten tienposket pullollaan, eli ainakin juhannuksen kukkasato on taattu.
Käytiin eilen vähän ostoksilla koko perheen voimin, ja kotimatkalla kierreltiin hiukan maisemia ihaillen. Täytyy sanoa, että Suomi on kyllä tähän aikaan vuodesta kauneimmillaan. Ihan mielettömän vihreää ja vehreää joka puolella. Rypsipellot keltaisena ja suuret syreenin kukinnot kurkottelevat kohti autoja. Tulipa taas mieleen tuo katson maalaismaisemaa ja ymmärrän…
Tämä juhannusviikko on jotenkin ihan älyttömän täynnä ohjelmaa, ja tänäänkin on vaihdettu vahtivuoroja miehen kanssa läpsystä. Vielä pari päivää jatkuu sama juokseminen, mutta samalla kun koko Suomi hiljenee kesälomilleen juhannuksesta, ne suuremmat kiireet helpottuvat meilläkin. Sparraan siis itseäni tähän pariin päivään sillä, että kohta helpottaa. 🙂
Ihan ketuttaa kun tuo kesähuoneprojekti ei ole edistynyt millään tavoin, mutta tänään päätin, että juhannuksen jälkeen otan tavoitteeksi sutia joka päivä ainakin pikkuisen. Kun eihän se mitenkään muuten valmistu kuin tekemällä. Jos vaikka testaisi ne kolme lattiamaalin sävyäkin, niin ehkäpä siitä saisi kipinää kattojen maalaukseen. Itse asiassa ei olisi lainkaan pahitteeksi vaikka hommaan ryhtyisi jo juhannuksena! Joskus olisi kiva, kun asiat tapahtuisivat vain sormia napsauttamalla, mutta se ei taida olla mahdollista tässä projektissa.
Lauantaita!Täällä on nautittu kesästä ja oltu ulkona ihan koko rahalla. Edes se peloille levitetty “tiedätte kyllä mikä”, ei paahteesta huolimatta saanut kesäfiilistä lyttyyn. Pyykkiä en tosin laittanut ulos tänään kuivumaan, kun nuo tuoksut tuntuvat tarraavan märkiin tekstiileihin jotenkin voimakkaammin.
Mutta sen itsensä jauhamisesta muihin juttuihin. Nimittäin vähän kenkärakkautta ja päivän annos kukkiakin – kuinkas muutenkaan! 😀
Olen jo useamman kesän haaveillut tuollaisista espadrillo -tyylisistä kiilakorkosandaaleista, ja vaikka tarjonta on viime kesinä ollutkin huipussaan, niitä oikeita yksilöitä ei vain ole löytynyt. Siis sellaisia jotka hurmaisivat ulkonäöllään, mutta olisivat vielä käveltävätkin. Nyt kuitenkin tärppäsi (kengät ovat Kenneth Colen), ja ai että, mutta ne on ihanat! Nude mokka ja vaaleat pohjat antavat vielä hauskan kilometriefektin säärillekin. 🙂
Vielä ei jalopionit omassa pihassa kuki, mutta en malttanut pitää näppejäni irti kaupan kukkatarjonnasta. Näillä vaaleanpunaisilla pompuloilla on ihana fiilistellä tulevaa pionikautta. On ne vain niin kauniita!
Meillä syötiin vasta tänään ensimmäiset uudet perunat. Kyytipojaksi silakkaa ja naapurin savupalvattua kalkkunaa. Todellista lähiruokaa. Illaksi olen luvannut lapsille herkkuja ja telkkaria. Niin, ja vähän pidempään valvomistakin. Jospa vaikka itsekin jaksaisi katsoa Neiti Marplen vielä tänään.
Mutta nyt iltapaala pöytää. Kaunista kesälauantain iltaa teillekin! ♡
Kyllä kesä vain on ihanaa aikaa, eikös vain!? Aamusta iltaan farkkushortseissa ja iholla sellainen kesän tuoksu. Vaikka toisaalta tuntuu, että juhannus ei mitenkään voi olla viikon päästä, kun juurihan tässä vasta aloitettiin!
Täällä on menty melko kesärento fiiliksellä, ovet ja ikkunat auki kesään, ja koti näyttää taas siltä, että sisällä käydään lähinnä kääntymässä. Tai sitten se johtuu vain siitä, että se joku “kodinhengetär” on totaalisen kesärennossa fiiliksessä. 😉 Pyykin sijaan ajatukset pyörivät edelleen kukissa ja kaikessa kesähömpässä, mutta saa nyt toistaiseksi pyöriäkin!
Farkkushortsit ovat ottaneet paikan tämän kesän luottovaatteena. Nostalgiset Leviksen viisnollaykkoset ja sitten nämä H&M:n mutsimalliset farkkushortsit. Aamulla ja illalla, kun sää on päivän lämpötilaa viileämpi, asu on helppo päivittää pitkällä neuletakilla, ja heti tulee “suojaisampi” olo. Niin, ja onhan mulla sitten asuun sopivasti myös villasukat jalassa, kun käyn koiran kanssa kävelyllä. Ei ole villasukkia voittaneita, ei kesällä eikä talvella! 😀
Eipä ole enää pitkä aika siihenkään, kun illat alkavat taas hämärtyä. Koska mulla oli aamulla yhdeksältä tapaaminen, päätin hyödyntää liikenteessä oloni ja menin ihan tarjoushaukkana Lidliin ostamaan lisää noita aurinkokennovalaisimia. Pari pyöreää hankin jo edelliskesänä Ikeasta, ja tänään ostin sitten kolme lisää. Nuo on jotenkin herttaisia tuolla puunoksilla, vaikka valoisaa onkin. Kasaavat ikään kuin tuon pöytäryhmän yhteen yläkautta. Ja täytyy sanoa, että tästä alapihasta on kyllä tullut ihan suosikkini parina viime kesänä. Viime vuonna ei nostettu ollenkaan pöytäryhmää yläpihan laatoitukselle, ja siellä se on ulkovarastossa vieläkin. Varjossa ja puolivarjossa on vain jotenkin niin paljon mukavampaa!
Mulla on tällä hetkellä työn alla Joël Dickerin Baltimoren sukuhaaran tragedia. Se on oikeastaan odottanut vuoroaan jo joulusta asti, mutta kyllähän te tiedätte: Niin paljon hyviä kirjoja, mutta vain rajallinen määrä aikaa! Ja toisaalta, olen edelleen välillä ajatuksineni Harry Quebertin tapauksessa, enkä ole halunnut rikkoa sitä kirjan tuomaa (ja jättämää) fiilistä. Mutta nyt on Baltimoren aika, voi että kun voisikin vain hautautua jonnekin piiloon, kunnes takakansi tulee vastaan!
Mies oli eilisen illan kotona ja kanttasi kukkamaiden reunat. Purppuraomenapuu kukkii, samoin rungollinen jalosyreeni. Ja tuo marjakuusten alta pari vuotta sitten löytämäni rentoakankaali, jonka kasvu oli miltei tukehtunut, on päässyt nyt valtaamaan alaa oikein kunnolla. Mutta vanhoilla kiikareilla ei suinkaan tiirailla rikkaruohoja, vaan lintuja!
Kiitos kun jaksatte käydä kesästä huolimatta. Ihanaa iltaa kaikille! ♡
Heipsutirallaa! Selkeästi mennyt iltapainotteiseksi tämä postaaminen (jonkinlaisena kesän lieveilmiönä?), mutta väljäkös tuolla. Tänään tosin yritin jo iltapäivällä tehdä postausta, mutta tekniikka oli kanssani eri mieltä ja tässä sitä taas ollaan!
Onneksi kuolanpionit olivat vielä sen verran tuoreilla kukilla, ettei eilisen kaatosade saanut niitä täysin hakattua. Perjantain kunniaksi napsin muutaman kukan myös maljakkoon, vaikka eivätpä nuo sisällä kovinkaan pitkäikäisiä ole. Käytiin tuossa lasten kanssa juuri vanhemmillani, ja kaivoinpa sieltäkin pahvilaatikollisen taimia altaantäyttöprojektiini. Suurin osa muuten perennoja, joita aikoinaan edellisen kotimme pihasta siirrettiin vanhemmilleni. Siellä ne ovat äidin ja isän puutarhassa saaneet rauhassa kasvaa muutaman vuoden, ja ovat nyt suuria ja terhakoita jaettavaksi. Jollakin tavalla siis ympyrä sulkeutuu myös noiden perennojen osalta.
Olipas hauska lukea myös teidän ajatuksianne tuosta eilisestä aiheesta. Lapsena sitä tosiaan näki kesän kesänä, sen enempää säitä tai sateita tuijottamatta. Tästä havainnostani ammentaen käyn myös viikonlopun urakkani, eli vaatehuoneen järjestelyn kimppuun. Kesämekot ja shortsit esiin, sillä nyt jos koskaan niitä kuuluu käyttää. Vaikka sitten paksujen neuleiden kaverina, kuten tänään farkkushortsit yhdistettynä valkoiseen puuvillaneuleeseen. Vaikka aamupäivällä pitikin sulloutua ulkoilupukuun, niin iltapäivästä näin pärjäsi jo oikein hyvin! Pitää siis ihan joka tavalla keskittyä vuodenajan parhaisiin puoliin ja tehdä pesäero vuoden kylmempään osaan.
Olen luvannut lapsille, että tänään voidaan valvoa pikkuisen pidempään (olen vähän natsi näissä nukkumaanmenoajoissa, kun en itsekään valvo myöhään), ja käytiinkin hakemassa kaupasta hiukan herkkujakin illan ratoksi. Alkuperäinen ideani oli käydä vaatehuoneen kimppuun kun lapset katsovat leffaa, mutta taidan sujahtaa joukkoon ja nautiskella itsekin kesäillan rentoudesta. Ehtiihän sen vaatehuoneen sitten vaikka huomenna, eikös! 🙂
Huh hellettä ja voihan kesä! Eikä muuten mitenkään negatiivisessa mielessä, tykkään todella!
Tähän päivään on mahtunut niin paljon kesää ja kaikkea sitä kesätekemistä, josta pitkä talvi haaveillaan. On kahviteltu ulkona, pelattu kesäpelejä, syöty jäätelö, käyty uimarannalla, pelattu lautapelejä ja korttia ulkona viltin päällä, tehty kasa eväsleipiä ja retkeilty omassa pihassa… Ja vaikka niin aina liputankin neljän vuodenajan ja erityisesti kevään puolesta, nyt voisin jämähdyttää elämän juuri tähän pisteeseen!
Ehdin jo pelätä, että joudumme kyhjöttämään koko viikon kesävieraamme kanssa sisällä sadetta pitäen, mutta olipa onni, että säiden herra päätti suosia meitä ainakin osan ajasta. Kaupasta tosin katsottiin jo leivontatarvikkeet sateisemman päivän varalle. Täytyyhän niihinkin varautua! 🙂
Tämä alapihan varjoisuus viehättää itseäni näin lämpöisinä päivinä, ja huomaan vuosi vuodelta tulevani aurinkoherkemmäksi. Kuten kuvista näkyy, meidän Kylli on kanssani samaa mieltä, ja viihtyy oikein hyvin tuolla kaapelikelan alatasolla kun vain saa juttukaveria tai ainakin rapsuttajan.
Pullaa tuli leivottua eilen vähän isompi määrä pojan jalkapallopeleihin, ja onpa tuosta riittänyt lapsille herkuteltavaa vielä tänäänkin.
Vähän harmittaa, että siskon piti jo palata kotiin, mutta onneksi nähdään taas jo viikon päästä uudelleen. Meillä on kuitenkin ollut mukava päivä täynnä kivaa ohjelmaa. Täytyy kuitenkin sanoa, että kyllä se hiukan jo laittaa väsyttämäänkin. Onneksi tuntuu tuo pikkuväkikin nuutuvan jo suhteellisen aikaisin, joten tiedossa on rento ilta kirjan kanssa.
Huomenta ihanat! Meillä jokaisellahan on jossain se rakastakin rakkaampi paikka, jossa kesätuuli tuntuu lempeämmältä kuin missään muualla, ja paikka, jossa muistot sekä tulevaisuus näyttävät molemmat yhtä aurinkoisilta ja valoisilta. Ei ole varmastikaan mikään ihme, että minun paikkani löytyy ihan läheltä, oman pihan turvallisesta suojasta. Yhteistyössä Rolling -viinin kanssa, kerron teille tarinan omasta paikastani auringossa!
Meillä on juuri pyörähtänyt mieheni kanssa käyntiin kuudestoista yhteinen kesä. Kuuteentoista vuoteen on mahtunut monenlaista asumista, kesää, ja kesänviettoakin. On asuttu kerrostalossa, ja taas seuraavassa kerrostalossa. Sitten rivitalossa, jossa jo päästiin maistamaan oman takapihan ihanuutta. Viimein täällä nykyisessä kaupungissa omakotitalossa, josta taas siirryttiin väliaikaisesti kerrostaloon ennen muuttoa tähän nykyiseen, jota kodiksikin kutsumme. Koti meillä on toki aina ollut – paikka jossa ne kaikkein rakkaimmat ovat lähellä, mutta tästä kodista on tullut meille koti ihan erityisellä tavalla.
Tämän talon myynti-ilmoitus bongattiin heti tuoreeltaan eräänä loppu kesän lauantai-iltana, ja näyttökin sovittiin samantien maanantai-iltapäivään. Näytöllä sitten luonnollisesti kierrettiin ensimmäiseksi taloa, mutta kaikki ei mennytkään kuten pankkien ja kiinteistövälitysfirmojen mainoksissa. Minä nimittäin kuljin mieheni perässä itku kurkussa. Siinä missä itse näin sen myynti-ilmoitusten potentiaalin, kulki mieheni huoneesta toiseen pitkin hampain ja päätään pudistellen. Kaikki ne parissa vuorokaudessa laatimani suunnitelmat ja unelmat olivat valua pitkin poskiani. Lopulta tuli vuoro kiertää piharakennusta ja tonttia, ja siinä se sitten iski: Totaalinen takinkääntö, joka päättyi mieheni tokaisuun “tämä me ostetaan!”. Siellä jossain piharakennuksen vintillä, tirautin ne ensimmäiset onnenkyyneleet tällä tontilla.
Jos mieheni ei ehkä osannutkaan nähdä suuria suunnitelmiani ja remonttiaikeitani kaiken silloisen läpi, iso pihapiiri ja ulkorakennus tekivät kuitenkin vaikutuksen. Vaikka olemme molemmat viettäneet lapsuutemme taajaman omakotialueella, oli meillä kummallakin kuitenkin se sama palo omaan rauhaan. Löytää se oma paikka auringosta, paikka johon juurtua ja juurruttaa myös lapset.
Ensimmäinen vuosi täällä oli yhtä löytöretkeilyä. Löydettiin luumupuut ja hahmotettiin muutenkin tontin rajoja ja vanhojen kukkamaiden ääriviivoja. Ensimmäisenä kesänä raivattiin ja kaivettiin, ajettiin ruohonleikkuri yhtenään kiviin, koska niitäkin tuntui tupsahtelevan mitä ihmeellisimmistä paikoista. Jopa vähän harmittaa, että niitä ennen kuvia on tullut otettua puutarhasta niin vähän. Nyt kun kivien paikat on opittu, nurmikko ajettu ja kukkamaat kaivettu esiin, on välillä jopa vaikea muistaa, miltä kaikki näyttikään ennen.
Heti ensimmäisenä keväänä rakastuin täällä vanhaan vaahteraan, jonka latvuksista kuului kukinta-aikaan korvia huumaava surina. Puun päällä leijaili valtava kimalaisarmeija, kun taas sen alapuolelle ilmestyi kesän edetessä pallohortensiat, akileijat, harmaamalvikit, kurjenpolvet ja lukuisat muuta perennat. Paahteiselle yläpihalle vaahtera luo suojaisan varjopaikan, jossa istua.
Ja siinähän me sitten istuttiin. Istuttiin ja suunniteltiin, mietittiin, että mitä seuraavaksi. Ja välillä vaahteran varjossa vain maattiin ja hengähdettiin hetki, jotta jaksettiin taas jatkaa hommia. Omenapuita tuonne ja hiekkalaatikko tuohon… Nyt niihin kaikkiin on näkymä juurikin tästä paikasta – oman vaahteran alta.
Parina ensimmäisenä syksynä ja talvena myrsky kaatoi vanhoja puita meiltäkin, ja lohkaisipa se tästä suuresta vaahterastakin puolet. Jos puussa ennen olikin neljä vahvaa haaraa, on niitä jäljellä enää vain kaksi. Mutta puuta kiertävä köynnöshortensia ei ollut tapahtuneesta moksiskaan, eikä puu haljennut maahan saakka. Kohtalo oli päättänyt, että kaikista puista juuri tämä jäisi kuitenkin pystyyn. Edelleen me viihdymme vaahteran alla, ja puoletkin sen suuresta latvasta riittää meille kyllä. Välillä istumme suunnitellen, välillä makaamme hetken huilahtaen, mutta yhä useammin vietämme aikaa vaahteran suojassa vain ja ainoastaan nauttien. Uuden suunnittelemisen lisäksi tässä on nimittäin loistava paikka katsoa taaksepäin ja muistella menneitä. Pelkän puurtamisen lisäksi on mukava joskus kohottaa malja kaikelle sille tehdylle työlle ja täällä yhdessä eletyille vuosille.
Me kilistellään harvoin kuohuvalla, mutta lasillinen punaista maistuu molemmille. Rolling -viini on loistava kesäpunkku ja hyvä seuralainen erityisesti piknik-ruuille ja grilliruualle.
Rolling -viinin maku on täyteläinen, runsaan hedelmäinen, punaisten marjojen ja luumujen täyttämä. Punaiseen Shiraz-rypäleeseen on lisätty pikkuisen myös valkoista Viognier -rypälettä. Pidän itse juurikin täyteläisistä ja tanniinisista punaviineistä, ja Rolling edustaakin juuri niitä omia lempiviinejäni.
Kesän ex tempore piknikille ei todellakaan tarvitse tehdä suuria valmisteluja. Makkarat, sekä ilmakuivattu kinkku, manchego ja oliivit huolehtivat suolaisesta puolesta, leipä tasapainottaa makuja suupalojen välissä, ja helteellä kermakakkuja paremmin jälkkärinä toimii tuoreet mansikat. Eväät koriin ja viltti pyöräntarakalle!
Ja merta edemmäksi ei missään nimessä tarvitse lähteä! Jokus se paras paikka löytyy yllättävänkin läheltä. Vielä kun samalle paikalle palaa toistamiseen, siihen alkaa kiintyä erityisesti. Parasta on kuitenkin seura, ja yhdessä tehdyt muistot!
Cause there’s a place in the sun where there’s hope for ev’ry one… No nyt se soi päässä! 🙂
Kepeää keskiviikkoa!
Huom. Suomen alkoholilainsäädännön vuoksi alkoholia koskevia kommentteja ei voida julkaista!
Aurinkoista illan alkua!
Rakkauteni vaaleansiniseen ei ota laantuakseen näin kesän koittaessa, eikä ihmekään, kun tuolla tontinrajoilla loistaa lemmikit kuin sininen kukkameri. Nostin keittiön pöydälle vanhan kannullisen noita ihania sinisiä kesäntuojia, ja kas, heti iski söpöilyvaihde päälle. Jos omistaisin oikein ison pitsipöytäliinan, olisin varmasti levittänyt pöydälle myös sen. Suitsait saavat astua syrjään taljat ja liika harmaa. Nyt meille muuttaa kesä!
Vaikka koti on vielä viipynyt eleettömän talvisessa asussaan, pukeutumisen suhteen rusetit, röyhelöt ja pitsit on kaivettu naftaliinista jo aikoja sitten. Viime kesänä hankkimani lemmikinsininen kesämekko (Banana Republic) on edelleen kaunein omistamani vaatekappale, ja sekin on päässyt jo auringosta nauttimaan. Mekossa on oikeastaan kaikki palaset kohdillaan, vaikkei sen leikkaus nyt ihan hansikkaan tavoin itselleni istukaan. Röyhelöt, leveä helma, väri ja vielä taskutkin! Tämä päällä kelpaa pyörähdellä Taipaleen Reijon tahdissa, vaikkei eriparisilmäni millään muotoa lemmikkejä muistutakaan. Ja vaikka yleisin kesähabitukseni onkin päästä varpaisiin kurainen ja multainen (mustilla kynnenalusilla höystettynä), tämä mekko päällä tulee takuuvarmasti kesäheinäfiilis! Mikäli kohtuullisen matkan päästä löytyisi vielä tanssilavakin, tässä mekossa voisin oitis hypätä pyörän selkään, ja polkea tanssahtelemaan!
Pitsipöytäliinoja ja tanssilavoja tai ei, kesän ihanuus piilee juurikin siinä, että mieli vaeltaa uusiin ja erilaisiin juttuihin. Pitkä pätkä vuodesta mennä porskutetaan tasaisen harmaassa, mutta annas olla kun aurinko lämmittää ja luonto puskee väriä. Siinä sulaa suomalainen luonne ihan uuteen uskoon!
Taidanpa kipaista vielä toisenkin kimpun sinne makuuhuoneeseen. Ja sitten penkomaan niitä sinisiä tyynynpäällisiä kaapista! Kunhan nyt en vallan sekaisin menisi kun syreenit ja juhannusruusut puhkeavat kukkimaan!
Hei ihanat ja aurinkoista tiistaita! Linnut laulaa ja luonto räjähtää vihreään, eikä tällaisina päivinä oikeastaan ole vaikea hymyillä. Omaa hymyäni lisää erityisesti viikonlopun irtiotto, joka tempaisi pois arjesta ja sen tasaisen tappavasta pyörityksestä.
Vaikka tunnustaudunkin rauhaa rakastavaksi kotihiireksi, täytyy myöntää, että viime aikoina olen jopa hieman kärsinyt jatkuvasta neljän seinän sisällä olemisesta. Tunnustan senkin, että mieleni on matkustanut välillä sinne katkeruuden ja epätoivonkin puolelle, varsinkin jos viikkoon on mahtunut useampia päivä, joina arjen pyöritys aamutoimista iltatoimiin on jäänyt yksin omalle vastuulleni. Samalla kun olen nauttinut niinkin pienistä asioista, kuin yksin kauppaan pääsemistä, olen toki nostanut hattua myös kaikille niille vanhemmille, jotka pyörittävät tämän kaiken jatkuvasti yksin.
Helmikuussa 2016 jätin viimeksi lapset isänsä kanssa kotiin ja pakkasin yöpymistarvikkeeni ollakseni poissa kokonaista yhden yön. Tuolloin sekä mieheni isä, että omat vanhempani kysyvät heti automaatisesti, että “entäs lapset?”. Tunsin jopa pienen piston rinnassani, aivan kuin kyseessä olisi suurempikin lasten hylkääminen, vaikkakin tilanne kai kertoi myös aika paljon siitä, miten itsestäänselvää on minun läsnäoloni, mutta ei niinkään puolisoni läsnäolo.
Lauantaina sain tuon huumaavan vapaudentunteen jälleen, kun pakkasin kassini ja lähdin jo varhain aamulla. Edessä kokonainen vuorokausi naisenergiaa, kesäinen sää ja rentoa olemista. Sain sekä aloittaa, että päättää irtiottoni valmiissa aamupalapöydässä ja syödä sekä lounasta, että illallista aikuisten joukossa. Kun sunnuntaina läksimme kotiinpäin, totesinkin, että tuntuu kuin olisin ollut viikon lomalla. Pää oli niin tyhjentynyt arjesta, etten edes jaksanut murehtia kotona odottavaa kaaosta tai mahdollisesti kuolleita kesäkukkiani.
Todellinen yllätys tuli kuitenkin kotiin palattuani. Kesäkukat porskuttivat täydessä komeudessaan ja sisällä kiilsi vastapestyt lattiat. Tavarat olivat ojennuksessa ja kissankarvat jossain muualla kuin valkoisella sohvanpäällisellä. Autoon oli vaihdettu kesärenkaat ja takapenkin hiekkalaatikkokin oli saanut kyytiä. Vielä kun tajusin, että kolmen hengen matkatavaroiden purkamisen sijaan, minulla oli vain omat yöpymistavarani ja pyykkini, viikon loma muuttui oitis kahdeksi viikoksi. Ette tiedäkään, miten ihanalta tuntui palata kotiin! Ja palata siivottuun kotiin!!!
Vielä vuonna 2017 tuntuu, että vanhemmuuteen väsyminen on jonkinlainen tabu. Aina on joku muistuttamassa, ettei turhasta saa valittaa, tai että jollakulla on asiat varmasti huonommin. Ja aivan varmasti onkin! Aina voi asetella kahden ihmisen elämät rinnakkain ja vertailla niitä. Toinen juttu onkin, onko se sitten millään muotoa tarpeellista. Tiedän itsekin, että olen varsin etuoikeutettu, enkä suinkaan luopuisi lapsistani tai äitiydestäni. Rehellistä on kuitenkin myöntää, ettei arki kaikessa kauneudessaan aina anna ihmiselle sitä kaikkea, mitä elämässä tarvitsee. Nimittäin tarvitaan myös se irtiotto, omaa aikaa ja ystäviä.
Voin vaikka vannoa, että sunnuntain jälkeen olen ollut erilainen ihminen. Lapset saivat kotiin levänneen äidin (vaikka äidin yöunet pikkuisen lyhyiksi jäivätkin), ja mies sai kotiin puolison, joka ei naputa ja nalkuta, vaan jaksaa nauraa pikkuisen huonommallekin huumorille. Hassuinta on kuitenkin se, etten ennen sunnuntaita edes itse tajunnut, miten tarpeellinen irtiotto oikeasti oli! Se tuli todellakin yhdennellätoista hetkellä ja palautti elämän raiteille, jotka olin jo ehtinyt unohtaa.
Nyt kun vielä sattuikin niin mukavasti, että kuukausittainen vapaailtani onkin jo heti huomenna, tunnen miltei nuortuvani. Äidin askel on kepeä ja taipuu miltei tanssiksi.
Iloinen, leppoisa ja lehmänhermoinen. Sellainen on äiti, joka irrottautui arjesta.
Hiphei, keskiviikkoa! Kovin on pilvistä ja kylmää, mutta ei hätää. Viikonlopulle on luvattu kesää, joten sietäähän nämä viileämmätkin päivät tässä välissä!
Olen tässä viime viikkojen aikana löytänyt itselleni uuden (tai toisaalta vanhan) harrastuksen. Nimittäin äänikirjojen kuuntelun. Uutta hommasta tekee se, että nykyisin kirjat voi ladata vaikkapa puhelimeen, kun taas silloin joskus kouluvuosina äänikirja kuunneltiin C-kasetilta. Monta kesäpäivää vietettiinkin siskon kanssa äänikirjojen parissa. Äiti ja isä olivat töissä, ja me tytöt nautiskelimme Agatha Christien tarinoista Lars Svedberg lukemina. Mulle Svedberg onkin se ainoa oikea äänikirjojen ääni, vaikka täytyy myöntää, että vasta kuuntelemani Viveca Stenin uusin, ei sekään ollut paha.
Tässä kun muistelen noita äänikirjahetkiä sieltä nuoruudesta, näen silmissäni aika hyvin luonteeni, joka on pysynyt vuosien saatossa kohtalaisen muuttumattomana. Nimittäin meillä oli siskoni kanssa aivan erilaiset tavat nauttia “satutunnistamme”. Sillä välin kun sisko makasi sänkyni päällä reporankana, minä puuhastelin kaikenlaista ja järjestelin tavaroitani. Posliinikissoista pölyt pois ja vaatekaappi ojennukseen. Kun huoneeni oli tiptop, vaihdettiin siskon huoneeseen ja jatkoin paikkojen oikomista siellä. 😀
Tuossa pari viikkoa sitten huomasin äänikirjat älyttömän näppäriksi myös yksinäisen työpäiväni piristäjänä. Radiota en oikein osaa päivällä kuunnella, mutta kuvatessa ja kuvia käsitellessä äänikirja on ihan hyvä kaveri. Olen tainnut ennen viihdyttää itseäni puhumalla yksikseni, mutta nyt löytyi vielä parempaa tekemistä!
Olen totuttanut itseni lukemiseen, enkä edes osaa mennä nukkumaan ilman jokailtaista lukuhetkeäni. Nyt viimeiset reilu pari viikkoa olenkin maannut sängyssä ja kuunnellut iltasatua valmiiksi luettuna. Ei paha sekään. Toki edelleen olen enemmän lukija kuin kuuntelija; Ihan jo siistäkin syystä, että lukeminen pakottaa siihen paikallaan olemiseen ja rauhoittumiseen kuuntelemista paremmin. Mutta ei nuo äänikirjatkaan huonoja ole. Esimerkiksi kesähuoneen maalaus sujuu varmasti mukavasti Agatha Christien seurassa! Noita vanhoja tuttavuuksia olenkin tässä jo pari taas kuunnellut, ja se Svedbergin ääni kuulostaa muuten edelleen yhtä hyvältä korvaani. “Mikseivät he pyytäneet Evansia?”…. Ai että, ihan tekee kylmiä väreitä!
Tuntuu, että näin keväällä puhutaan aina siitä, miten dekkarit kuuluvat olennaisesti kesälukemiseen. Itse olen kyllä dekkarityttöjä ihan vuoden läpeensä, vaikka joskus toki on hauska lukea myös esimerkiksi tietokirjallisuutta. Se toimii vähän samoin kuin kahvinpapujen nuuskiminen hajuvesihyllyllä. Nollaa aivoja. Joskus myös nollaukseen tarvitaan juurikin se vanha ja tuttu Christie tai Maria Lang. Nämä toimivat parhaiten silloin, kun on tullut luettua pitkään yhden kirjailijan teoksia ja pitäisi vaihtaa uuteen.
Nuo kuvissa näkyvät kuulokkeet sain bloginäkyvyyttä vastaan ruotsalaiselta Sudiolta. Oikeastaan heidän yhteydenottonsa tuli ihan kuningasaikaan, kun taistelin juuri korvieni tilavuuden ja puhelimen mukana tulleiden nappien kanssa. Mulla on jotenkin älyttömän pienet korvat, eikä nuo iPhone-napit tunnu oikein toimivan. Ne pysyvät sängyssä maatessasi juuri ja juuri korvissani, jos maltan pitää pääni täysin paikallaan. Sudiollakin on nappikuulokkeita, mutta olen jo pitkään haaveillut oikeista mikkihiirikuulokkeista, ja niinpä valitsin nämä valkoiset ihanuudet. Nopeasti googlettelin tuotearvosteluja, ja näiden äänentoistoa ylistettiin monessakin paikassa. Täytyy sanoa, että en ole itse mikään hifi-Liisa, enkä osaa juuri kuin sanoa, kuuluko ääni kauniisti vai ei, mutta mieheni joka on näissä asioissa pikkuisen vaativampi, oli ryöstää kuulokkeet itselleen heti niitä testattuaan. On kuulemma älyttömän selkeä alapää, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. 😀
Tässä samalla kun on tullut ihmeteltyä C-kasettien vaihtumista ladattaviin tiedostoihin, voinen ihmetellä tätä maailman kehittymistä myöskin langattomuuden suhteen. On nimittäin aikas ihana pitää kuulokkeita korvillaan, kun kaulalla ei risteile ne piuhan paholaiset.
Mutta hei, jos olette kuulokkeiden tarpeessa tai mietitte lahjaa kevään sankareille, sain teille alekoodin Sudion verkkokaupaan!
Koodilla sudio_uusikuu saat 15% alennuksenSudiolta tekemääsi tilaukseen.
Tänään käytiin Klaaran kanssa kirjastossa hakemassa hiukan uutta lukemista, ja laitoinpa myös varaukseen Donna Leonin ja Alan Bradleyn uusimmat. Jotkut kirjat täytyy kuitenkin nauttia ihan sillä perinteisellä tavalla. 🙂
Mutta nyt me jatketaan taas Viisikoista nauttimista lasten kanssa. Lupasin syksyllä Niilolle, että kun Viisikot on luettu, lainataan tädiltä sarjan DVD:t ja ne onkin olleet ihan kivaa puuhaa tässä kotona ollessa. Silti tuntuu ihanalle, kun 8-vuotias ilmoittaa, että kirjat oli kyllä silti parempia! ♡
Maanantaita muruset! Vaikka kevään lämpöaaltoa on jouduttukin odottelemaan, aurinko on sentään jaksanut ilahduttaa valollaan. Tänä keväänä näköasiani on laitettu kuntoon kaupallisessa yhteistyössä Specsaversin kanssa, ja olenkin saanut nauttia uusista aurinkolaseistani liki päivittäin. Kokonaisvaltaisen näöntutkimuksen myötä päädyin tilaamaan paisti uudet silmälasit, myös ihka ensimmäiset omilla vahvuuksilla varustetut aurinkolasit. Se on nimittäin niin, että sitä hyvää näköä tarvitsee vähintään ihan yhtä paljon ulkona liikkuessa ja autoillessa, kun sisällä tietokonetta tuijottaessakin. 🙂
Kokonaisvaltaisen näöntutkimuksen kävin teettämässä Porin Specsavers -liikkeessä. Optikon kanssa lähdimme liikkeelle perusjutuista: Koska näköni on tutkittu viimeksi, entä silmälasit uusittu? Kartoitimme henkilökohtaisen näkötilanteeni, ja kerroin silmien väsymisestä ja kirjan mössöksi muuttuvista riveistä. Asiakkaan oma kertomus näköongelmistaan onkin kuulemma yksi suuri osa näöntutkimusta. Koska edellinen silmälasireseptini oli vain tammikuulta, mitään suuria muutoksi ei optikko reseptiin tällä kertaa kirjannut. Taittovirheen korjausta lisättiin kuitenkin vielä pikkuisen. Tuo perinteinen osuus näöntutkimuksesta on kyllä jollakin tapaa silmille myös tosi raskas, ja tutkimuksen jälkeen, kun näköäni oli rasitettu oikein kunnolla, totesin taas etten näe juuri mitään ilman laseja. Optikko myönsikin, että tutkimuksen tarkoitus on myöskin väsyttää silmää. Näin saatiin esimerkiksi mitattua oma taittovirheeni, joka ilmenee itselleni perusarjessa juurikin sillä, että päivän ruutua tuijottaneet silmät eivät jaksa enää illalla pysyä kirjan riveillä. Kokonaisvaltainen näöntutkimus sisältää myös silmänpaineen mittauksen, sekä digitaalisen silmänpohjankuvauksen. Molemmat ovat nopeita tehdä, eivätkä millään muotoa satu tai ylipäätään tunnu missään. Näissä kummassakaan ei omalla kohdallani näkynyt mitään poikkeavaa, mutta annoin toki luvan tallentaa tiedot mahdollista myöhempää tarkastelua tai vertailua ajatellen. Tutkimuksen päätteeksi optikko kirjoitti reseptin linsseille ja muistutti, että mikäli päänsärkyä esiintyy lasien käytöstä huolimatta, syytä kannattaa etsiä niskahartiaseudun jumeista, tai mahdollisesti käydä ihan lääkärillä.
Uusia laseja valitessa pitää toki myöskin huomioida optikon resepti. Mikäli näkö vaatii kaksi- tai moniteholinssejä, optikkoliikkeen henkilökunta auttaa valitsemaan kehyksen jossa tämä on mahdollista. Nyt tosin silmälasimuoti on onneksi suurta ja linssit tulevat reilusta poskille.
Mitä tulee muuten silmälasien tai aurinkolasien valintaan, luotan itse aina optikon tai optisen myyjän mielipiteeseen. Vaikka itse tiedätkin, mitä haluat, ammattilainen näkee kehykset päässäsi paremmin. Sopiva koko on tärkeä, eli saadaanko silmälaseista vain aisoja taivuttamalla myös istuvat, tai istuvatko aurinkolasit tukevasti päähäsi.
Äkkiseltään voisi luulla, että nenälläni on jotkin vanhoista aurinkolaseistani, niin kovin saman tyylisiä tunnun suosivan vuodesta toiseen. Mutta, jos nuorempana oli pakottava tarve kokeilla kaikkea uutta, ikä on onneksi tuonut myös jonkinlaista varmuutta omasta tyylistä. Kasvojeni pehmeisiin piirteisiin ja vaaleisiin sävyihin sopii mustaa paremmin ruskea. Neutraali kilpikonnakuosi on vuodesta toiseen suosikkini, ja sitä päädyin valitsemaan myös tällä kertaa – niin silmälaseihin, kuin näihin aurinkolaseihinkin. Lisäksi muovikehys ilman ylimääräisiä koristeita, suuret linssit ja pikkuisen kasvoja kohottava malli. Tiesin aika hyvin, mitä halusin, ja oikeat aurinkolasit löytyivätkin supernopeasti. 🙂
