Viimeisen viikon aikana mielialani ja ajatukseni ovat ajelleet hurjaa vuoristorataa. On epävarmuutta ja pelkoa, luovuttamisen halua, väsymystä, epätoivoa, katkeruutta ja kiukkuakin. Ja sitten toisaalta myös niitä hyviä fiiliksiä. Onnentunnetta, itsensä voittamista, huolettomuutta, rauhallisuutta, rakkautta ja sisua sekä härkäpäisyyttä. Välillä kotona on just hyvä ja välillä seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Ja niin mielipuoliselta kuin tämä kaikki ehkä kuulostaakin, en usko, että olen tällä hetkellä asian kanssa yksin. Samoja myllerkyksiä on varmasti monen mielessä. Ihan kaikilla meillä on nyt enemmän mielen päällä. Jokaisella vähän enemmän huolta ja murhetta kannettavanaan ja pettymyksiä purtavana.

Mutta sitten on onneksi myös se ihan tavallinen elämä, joka pyörii kaikista muutoksista huolimatta. Herätään aamulla, ja viedään päivä iltaan. Ja tehdään ne ihan samat tavalliset asiat kuin aina ennenkin. Laitetaan ruokaa, pestään pyykkiä, kastellaan kukkia, liikutaan, levätään jne. Ja jotenkin musta tuntuu, että viime aikoina ne ihan tavalliset jutut on jotenkin jääneet kaiken uuden jalkoihin. Arkisia asioita rullataan siinä muun elämän ohessa ja niihin ei tule välttämättä kiinnitettyä huomiota edes sen vertaa kuin ennen. Tai sitten laitetaa vain ruokaa, koska lapset eivät ole koulussa ja ulkoillaan, koska pitää huolehtia välitunneista ja liikunnasta. Ja siinä samalla unohtuu, että niitä ihan samoja juttuja tehtiin kyllä ennen tätäkin. Ja niitä tehtiin, koska ne kuului arkeen ja elämään. Siihen ihan tavalliseen.

Olen niin onnellinen, että edessä on viikonloppu. Aion nimittäin unohtaa hetkeksi ihan kaiken tästä uudesta arjesta ja elää elämääni kuten elelin sitä kuukausi sitten. Viettää ihan tavallista viikonloppua ja tehdä ihan tavallisia juttuja. Tai oikeastaan aion viettää just sellaisen vapaan viikonlopun, josta pitkään haaveilin. Lukea, liikkua, olla ulkona, syödä, nukkua. Lukea vähän vähemmän uutisia ja vähän enemmän kirjoja. Olla vähän enemmän ihan vaan rentona. Ei sillä etten välittäisi, vaan siksi että välitän myös itsestäni ja siitä ihan tavallisesta elämästäni.

Vaikka kuinka oltaisiin poikkeusoloissa, silti linnut laulaa, luonto puskee vihreää, kellot siirretään kesäaikaan ja kevät on täällä.

Se on hassu juttu, mutta kun kokee sylkäisseensä pöytään koko sanaisen arkkunsa sisällön, tulee vähän sellainen tunne, että mitäs sitä sitten sanoisi. Mutta ennen kuin yritän palata siihen värittömään, hajuttomaan ja mauttomaan, haluan kuitenkin ihan ensiksi kiittää siitä, että tuo hieman poikkeuksellinen tekstini sai teiltä tukea. En tiedä, voitteko edes kuvitella, miten tärkeää se mulle oli. Eli siis iso kiitos! Jatketaan jokainen tälläkin viikolla virallisten ohjeiden noudattamista, ja hoidetaan siten oma osuutemme kansalaisvelvollisuudesta.

Luin jostain jonkun listaamia kiitollisuuden aiheita, ja siellä oli listattuna se sama, jota ollaan tässä kotonakin moneen otteeseen mietitty: Onneksi tämä epidemia ei tullut syksyn pimeillä!!! Mä olen miettinyt tätä tosi paljon, ja vaikka olen tunnustautunut erittäin kovaksi kotihiireksi ja toisaalta ihmiseksi, joka haluaisi hautautua talvilevolle ja eristäytyä maailmasta syksyn tullen, näin on paljon parempi (jos niin voi sanoa)! Ja erityisesti mietin tätä sunnuntaina, kun oltiin koko perhe useampi tunti ulkona. Me haravoitiin Klaaran kanssa, ja putsattiin perennapenkkejä kun pojat tekivät puutöitä. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat, ja kaikki oli oikeestaan tosi hyvin. Ja mitä ihan nyt omaa henkilökohtaista somea olen seurannut, niin ulkoilusta ja luonnosta tuntuu moni muukin repivän voimaa näinä päivinä. Se olis kuulkaa pinna pikkasen kireämmällä, jos ulkona tulisi vettä vaakaan ja valoa olisi niukin naukin joku tunti. Näin on huomattavasti parempi! Tulee melkein mieleen, että joku korkeampi voima lähetti meille suomalaisille aurinkoa, jotta jaksettaisiin paremmin.

Ja vaikka tuo sää auttaakin pään nollaamisessa ja tarjoaa pakomahdollisuuden neljän seinän sisältä, niin kyllä sillä on ihan melkoinen merkitys jaksamisenkin kannalta. Nyt nimittäin kun tämä kotikoulu ja ruokahuolto on saatu mietittyä toimivaksi, ja ehdin jo huokaista puolittaisesta helpotuksesta, arkeen pitäisikin lisätä taas hiukan muutakin. Jos viime viikolla pääsinkin hetkellisesti eroon siitä ahdistavasta paniikista, niin se tunne oli todellakin vain väliaikainen ja veikkaan, että aika moni vanhempi painii tällä hetkellä oman työnteon ohessa ihan saman asian kanssa. Etäohjeita tulee nimittäin nyt ihan joka puolelta ja niin kontrabasson kuin viulunkin soitto opiskellaan etänä. Samoin balettia tulis harjoitella ja muskariakin toteuttaa kotioloissa. Omat harjoitteluohjeet on palloliitolla ja lähes jokaisella lajiliitolla. Huhhuh, hikeä pukkaa! Mutta rehellisesti sanottuna koen että päivärytmistä, koulutöistä ja päivittäisestä liikunnasta ja ulkoilusta huolehtiminen menee nyt ihan kärkeen, ja tärkeää on myös se sosiaalisten kontaktien ylläpitäminen. Kuten ne videopuhelut isovanhemmille. Ja toki lapsen pitää pystyä pitämään yhteyttä myös siihen omaan kaveriporukkaan. Se kaikki muu luovitaan kasaan siten kuin kyetään. Yli-ihmiseksi tässä ei kukaan muutu, vaikka kuinka paistaisi aurinko.

Kaupallinen yhteistyö ⎮ WWF & Indieplace

---

Se on täällä jälleen, nimittäin yksi vuoden suurimmista yhteisöllisistä tapahtumista. 28.3.2020 klo 20.30 on aika sammuttaa jälleen valot ja antaa valomerkki ilmaston ja luonnon puolesta. Postaus on toteutettu WWF:n ja Indieplacen yhteistyönä ja sitä on tuettu ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin.

Toisin kuin moni ehkä vieläkin luulee, Earth Hourin tarkoitus ei ole säästää tunnin ajan sähköä. Valojen sammuttaminen maaliskuun viimeisenä lauantaina on enemmänkin symbolinen teko jolla me jokainen ilmaistaan, että ollaan kiinnostuneita siitä miten meidän luonto ja maapallo voivat. Vuodesta 2007 asti WWF on innostanut miljoonia ihmisiä tarttumaan haasteeseen, ja viime vuosina Earth Houria on vietetty Suomessa erityisesti ruokateemalla; Syödään yhdessä yhteisen hyvän vuoksi. Klikkaa itsesi mukaan Facebook-tapahtumaan ja kutsu mukaan myös ystäväsi. 

Me jokainen tiedetään, että maapallon lämpötila on kohonnut ja jokainen tiedetään ainakin muutama asia, joihin tuo lämpötilan nousu on vaikuttanut. Joskus voi tuntua, että uhanalaisten lajien katoaminen maapallon toiselta puolelta tai sademetsien hakkaaminen eri mantereelta ovat niin kaukaisia asioita, että niihin on vaikea itse vaikuttaa. Mutta  tosiasia on se, että ilmastotalkoissa meidän jokaisen panoksella on iso merkitys, ja jokaisesta pienestä teosta syntyy suurempi virta. Ja nyt jos koskaan meidän kaikkien tuleekin toimia yhteisen hyvän puolesta!

Tällä hetkellä ruoantuotanto on maailmanlaajuisesti suurin yksittäinen kasvihuonekaasujen aiheuttaja ja samalla suurin yksittäinen syy luonnon monimuotoisuuden romahtamiseen. Sillä mitä valitsemme lautasellemme on iso merkitys ja jokainen voi haastaa itseään aina vähän parempiin vaihtoehtoihin. Ostetaan suomalaista ruokaa ja mielellään luomuna lähellä kasvatettua. Lisätään kasvisten ja kestävästi pyydetyn tai kasvatetun kalan määrää lautasella ja vaihdetaan ateria kerrallaan kasvisruokaan. Osallistuaksesi Earth Houriin sinun ei tarvitse muuttua vegaaniksi. Heitä kuitenkin mahdolliset ennakkoluulot nurkkaan ja kokkaa maistuva kasvisateria itsellesi ja läheisillesi. Nyt kun ystäviä ei välttämättä kannata kutsua saman pöydän ääreen, ruokaseuraksi voi ottaa kaverin videopuhelun välityksellä tai fiiliksiä ja reseptejä voi jakaa somessa. 

Toinen toistaan herkullisempia kasvisruokareseptejä löytyy valtava määrä ja niihin on jopa vaikeaa olla törmäämättä. Ideoista ja resepteistä ei ole puutetta ja jokaiseen makuun löytyy jotakin. Tärkeintä onkin vain löytää ne itselle parhaiten sopivimmat vaihtoehdot. Meillä yksi lasten suosikki on niinkin yksinkertainen kuin tortillapäivä ja tortillapöydän ääreen pitääkin kokoontua yhdessä ja samaan aikaan. Ateria syntyy helposti lasten avustuksella ja pöydässä jokainen voi kääriä lautaselleen juuri sen oman suun makuisen tortillan.

Tortillapöytä

Kasviksia:

kurkkua
salaattia
tomaattia
paprikaa
punasipulia
jalapenosiivuja
salsakastiketta
maissia ja/tai papuja

Lihaton tacomaustettu täyte:

härkis, mifu, nyhtökaura, linssit, pavut…
rypsiöljy
tacomauste

Tacokuoret ja juustoraaste:

Kokeile vaihteeksi vaikka kauratortilloja!

Pilko kurkkut, tomaatti ja paprika. Hienonna sipuli. Laita kasvikset ja juustoraaste erillisiin kulhoihin, jotta jokainen voi kasata lautaselleen mieleisiään täytteitä. Valmista proteiinipitoinen täyte ohjeen mukaan. Helpoiten pääset härkiksen ja mifun kanssa, joille riittää pannulla paistaminen ja tacomausteen lisääminen. Tarvittaessa voit lisätä panulle vähän vettä. Paahda tortillakuoret uunissa ja istu kiireettä pöytään. Helpommalla et juuri voi päästä!

Mitä muuta? Arjen pieniin tekoihin voi haastaa itsensä ympäri vuoden!

Ilmastotalkoot on helppoa aloittaa ruokapöydästä, mutta toki meillä on mahdollisuus vaikuttaa myös monilla muilla tavoilla. Arkiset valinnat kotioloissa ovat tässäkin kohtaa juuri niitä, jotka on helpointa toteuttaa ja selkeimpiä hahmottaa. Itse olen esimerkiksi intohimoinen jätteen lajittelija ja niin hassulta kuin ehkä kuulostaakin, se tuo elämääni kauheasti iloa. Lajittelu ja kierrättäminen on helpottunut viime vuosina valtavasti, ja varsinkin suuremmissa taloyhtiöissä asiat toimivat jo tosi hienosti. Meille omakotiasujille esimerkiksi biojätteen keräys on kuitenkin haastavaa, sillä jätehuollon velvoitteet eivät tältä osin koske meitä ja kaikissa kunnissa biojätettä ei suinkaan kerätä omakotiasujilta. Toisaalta jäteyhtiöt tai kunta voivat vaatia erillistä biojätteen talteenottoa sekajäteastian pidempien tyhjennysvälien tueksi. Oma lämpökompostori onkin siis useimmiten paras ja ainut ratkaisu ja sinne meni meilläkin tortilla-aterian valmistamisesta ylijääneet biot. Plussana kuitenkin ravintorikas komposti, josta puutarha kiittää.

Miten teillä vietetään tänä vuonna Earth Houria? Entä millaisiin ilmastotekoihin olet haastanut itsesi ja perheesi?

Olen kirjoittanut blogia kohta 12 vuotta. Kaikki nuo vuodet olen yrittänyt pitää blogin uskonnollisesti ja poliittisesti täysin värittömänä. Olla hajuton ja mauton, helposti lähestyttävä ja vältää kumartamista tai pyllistämistä suuntaan tai toiseen. Aina en ole onnistunut, mutta mielestäni melko hyvin siihen nähden, että in real life olen aika vahvasti kantaaottava ja mulla on asioista vahva näkemys.

Nyt kuitenkin tiedän jo valmiiksi loukkaavani jotakuta, mutta en enää edes yritä olla pyllistämättä. Olkoonkin, että kaikki eivät tästä pidä ja tämä kirjoitus ei kuulu blogini henkeen. Mutta suoraan sanottuna ja selvällä suomella: Mikä helvetti ihmisiä vaivaa!?!

Koko maailmantalous on ajautunut kriisiin. Meidän hieno maa, se kuuluisalla suomalaisella sisulla ja sillä talvisodan hengellä rakennettu hyvinvointiyhteiskunta, on ajautumassa taloudelliseen epätoivoon. Kilpailu- ja vientikyky taantuu, puhumattakaan niinkin yksinkertaisista asioista kuin ihmisten työpaikat, yrittäjien elinkeino tai ihan silkka taloudellinen toimeentulo. Meidän hienossa Suomessa on jo valmiiksi ihmisiä, joilla on pulaa ruoasta. Helpotusta ei ole tiedossa, vaan yhä useampi ihan tavallinen perhe joutuu ahdinkoon. Vuosien työ ja sinnikäs yrittäminen itsensä työllistämiseksi valuu monella sinne kuuluisaan kankkulan kaivoon. Ne turvallisessa työsuhteessa olevat, joita välillä minäkin kadehdin, jäävät ilman työtä. Useimmat vähintään ilman palkkaa. Seuraukset ovat valtavat. Kun talous romahtaa, tippuu pelistä taas lisää yrityksiä ja lisää työpaikkoja, kun kansalla ei ole varaa kuluttaa.

Talouden pyörät eivät pyöri. Ollaan kuin niissä kuuluisissa Asikkalan puisissa rattaissa. Meidän työikäiset jäävät kotiin lastensa kanssa. Osa on saanut käteensä lomautuslapun, moni viimeisen puristuksen. Moni yrittää selvitä pienten lasten hoidosta, kotikoulusta ja omista töistään. Kaikki eivät millään pysty. Uusi linjaus on, että lapsen voi viedä kouluun, mikäli hoitoa ei pystytä muuten järjestämään. Silti suuri osa lapsiperheistä tulee kuuliaisesti noudattamaan  valtioneuvoston ohjetta: Pidä lapsesi kotona, jos se suinkin on mahdollista. Perheet joustavat, työnantajat joustavat. Mutta mikä tärkeintä, meidän lapset joustavat.

Koulutuksesta ei saa leikata, kuului liki yhteen ääneen kansan suusta vielä hetki sitten. Niin minunkin. Nyt siitä koulutuksesta leikataan. Oikeudesta käydä koulua leikataan. Oikeudesta ilmaiseen kouluateriaan leikataan. Oikeudesta saada riittävää opetusta leikataan. Oikeudesta sosiaalisten taitojen oppimiseen yhdessä ystävien kanssa leikataan. Meillä on ihan valtava määrä perheitä, joissa painitaan päivät sen kanssa, miten tehdään työt, tuetaan lasta koulutöissä kotona, opetetaan sellaista, mitä ei itsekään osata ja ruokitaan nälkäiset suut. Tämä tilanne tulee jättämään jälkensä perheisiin. Se tulee jättämään jälkensä lapsiin. Se tulee aivan varmasti näkymään joillakin vaikeutena oppia uutta, kun tiedon kivijalassa onkin yksi puutteellinen kerros. Se tulee näkymään perheiden hyvinvoinnissa ja yksilön pahoinvoinnissa. Lieveilmiöt ovat niin suuria, että niitä on turha kenenkään edes yrittää tässä vaiheessa listata. Ei meillä ole tämän kriisin jälkeen yhtään sen enempää kouluterveydenhuoltoa. Ei yhtään sen enempää resursseja varhaiseen puuttumiseen tai lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ja syrjäytymisen hoitamiseen. Eli mitä järkeä tässä kaikessa on, jos osa ei välitä tehdä omaa osuuttaan?

Tällä hetkellä moni lapsiperhe uhraa tilanteelle ihan mielettömän paljon. Osa pakon edessä, osa velvollisuuden tunnosta. Ja siksi mun on ihan äärimmäisen vaikeaa tajuta, että ikäpolvi, joka on ehkä joutunut kokemaan ne 90-luvun lamavuodet, työttömyyden ja pahoinvoinnin juurikin samanlaisessa elämäntilanteessa, ei välitä! Ja se jos mikä suututtaa. Satuttaa. Tekee niin vihaiseksi, että pää meinaa haljeta! Miten voi olla niin, että osa kansasta tekee ihan valtavia uhrauksia ja osa ei viitsi edes letkauttaa korvaansa? Aikuiset ihmiset, ne jotka pitävät normaalioloissa itseään malliesimerkkinä nuoremmille! Nyt ei ole se aika, kun vedotaan siihen, että en minäkään, jos ei tuokaan. Nyt on aika toimia kuin vastuuntuntoinen aikuinen!

Jokainen on joskus nähnyt sellaisen törmäysvideon, jossa autoon on sijoitettu nukke. Hidastetun pätkän kolarista. Me ollaan nyt vähän samanlaisessa tilanteessa. Suomen terveydenhuolto tulee joutumaan isoon rysäykseen, mutta juuri kuten noissa videoissa, nyt on tarkoitus hidastaa tapahtumaa. Me ei voida olla niin naiiveja, että ajatellaan Suomen jotenkin säästyvän koronalta. Kyllä se tulee ja on jo täällä. Nyt eletään kuitenkin vielä suhteellisen tyyntä myrskyn edellä. Mutta jotta me ei mentäisi kahtasataa päin betoniseinää, eikä jouduttaisi myrskyn silmään, meidän pitää hidastaa tapahtumia. Ja siihen tarvitaan ihan jokaisen panos. Se on meidän K A I K K I E N  V E L V O L L I S U U S! Meidän ihan jokaisen velvollisuus on huolehtia, että sairaaloihin ei päädy kertarysäyksellä tuhansia ihmisiä ja hoitajat eivät muutu hoidettaviksi.

Kyse ei nyt ole siitä, kuinka nuorekkaana kukakin itseään iästään huolimatta pitää. Kyse ei ole siitä, että joku ei välitä vaikka sairastuisi tai jopa kuolisi. Kyse ei ole siitä, etteikö 70-vuotiaan kroppa kestäisi tautia ihan yhtä hyvin kuin jonkun 30-vuotiaan. Kyse on nyt siitä, että raja on vedettävä. Ihan yhtälailla se vedettiin lasten opetuksen suhteen. Ihan samalla tavalla se voidaan vetää iän mukaan. Kyse ei ole ikärasismista, eikä syrjinnästä. Kyse on nyt siitä, että niiden sairaaloiden toiminta pitää pystyä varmistamaan. Pitää pystyä pitämään tilanne siinä, että kun joku esimerkiksi siellä lapsiperheessä tarvitseekin apua, sitä on myös saatavilla. Meidän pitää varmistaa yhdessä, ettei yksikään lapsi jää vaille hoitoa jos sattuukin jotakin ihan muuta. Ettei yksikään lapsi jää vaille äitiä tai isää, kun terveydenhuolto ei pystykään hoitamaan “tavallisia” onnettomuuden uhreja ja allergia- tai sairaskohtauksen saaneita. Nyt on hitto soikoon aika luopua itsekyydestä ja mukavuudenhalusta ja pysyä kotona. Se ei voi olla niin hemmetin vaikeaa! Ihan vain
P Y S Y Ä   K O T O N A !

Kaupat ovat auki. Ruokaa saa ostaa, ja apteekista saa lääkkeitä. Apua on tarjolla ja kunnat pyrkivät helpottamaan avunsaantia kotiovelle. Apua saa ja kuuluukin pyytää. Siitä huolimatta, että lapsiperheet ovat kovilla, monet ovat valmiita auttamaan ja antamaan aikaansa myös muille, jotta kaikki tarvittava saadaan jatkossakin hoidettua. Jotta apua on tarjolla kun sitä itse tarvitsee. Yhteisten talkoiden tarkoitus on pitää asiat tällä tavalla. Pitää välttämättömät rattaat pyörimässä  ja avunsaanti varmistettuna. Nyt ei ole oikea aika matkustaa sukuloimaan, eikä oikea aika jonottaa kauppakeskuksissa. Ei uusissa tai vanhoissa. Nyt ei ole oikea aika hengata ja kokoontua. Sitävastoin just nyt on oikea aika kantaa se oma korsi kekoon, jotta toisten tekemä työ ei valu hukkaan. Nyt on oikea aika mennä metsään, siivota komero, neuloa, leipoa, lukea, levätä tai tehdä ylipäätään ihan niitä tavallisia juttuja. Me aikuiset ei voida olla niin vieraantuneita noista asioita, jos lapsetkin tähän pystyvät.

Tehdään jokainen parhaamme, kannetaan kortemme siihen yhteiseen kekoon, josta meidän lasten ja tulevienkin polvien on vielä ammennettava. Yhdessä rintamassa, yhteisellä päämäärällä. Ja jos ei itselle, niin ajatellen hyvää ainakin jollekulle toiselle! ♡

Meillä syödään tänään pullaa. Rakastan leipomista ja se onkin mitä parhain tapa viettää aikaa ihan vain kotona.

Kirjoittelin aamulla Instagramiin meidän tilanteesta ja siitä, että koulut sulkeutuvat täällä meillä asteittain siten, että esikoisen etäopetus alkaa vasta huomenna. Pohdin kirjoituksessani myös sitä, että meillä lapsi menee kuitenkin vielä tänään kouluun, kuten ohjeistus oli. No, nyt jos koskaan tilanteet muuttuvat nopeasti, ja miltei heti kun olin saanut kuvan ja tekstin julkaistua astui vilustunut nuorimies keittiöön aivastellen ja niistäen. Ohjeistusta jälleen noudattaen ilmoitin opettajalle, että 5-luokkalainen opiskelee jo maanantaina kotona.

Sitä, miten ihan meidän tavallisten ihmisten arki tässä muuttuu yhdenkin päivän sisällä on vaikea välillä ymmärtää. Tämä tilanne on uusi ihan meille kaikille ja vaatii todellista solidaarisuutta. Sanoisin, että vanha hyvä “talvisodan henki” on nyt kaivettava esiin ja yhteen hiileen on puhallettava enemmän kuin koskaan. Ja siihen yhteiseen hiileen on puhallettava vielä pitkään, jotta Suomi jälleen saadaan jaloilleen. Mä ihan sain silmäni vuotamaan kun luin jostain jutun nuoresta naisesta, joka tiputti lapun iäkkään naapurinsa postilaatikkoon. Juurikin tätä tarvitaan nyt oikeasti tosi paljon. Sitä että otetaan huomioon naapurit ja kaikki ne joilla ei ole tukiverkostoa ympärillään. Nyt jos koskaan on lupa soittaa sinne omien iäkkäiden vanhempien tai muiden läheisten naapuriin ja kysyä, jos joku pystyy auttamaan. Mä uskon, että meillä on täällä Suomessa ihan mieletön määrä ihmisiä, jotka on valmiita tekemään pieniä palveluksia ja tarjoamaan apuaan.

Se että me jaksetaan puhaltaa yhteen hiileen, olla avuliaita ja ystävällisiä vaatii tietenkin myös sitä, että pidetään hyvää huolta itsestämme. Paitsi että yritetään parhaamme mukaan välttyä pöpöiltä ja viruksilta, terveyttä pitää hoitaa myös muilla tavoin ja elämän mielekkyydestä on pidettävä kiinni. Itse aion ottaa niin sanotun “vapautuneen ajan” hyötykäyttöön ja keskittyä kirjoihin ja ulkoiluun. Siivotakin ehtii ja puutarhatöitäkin voi jo aloitella. Kenties pesen vaikka ikkunat ja leivon pullaa. Kaltaiselleni kotihiirelle tilanne ei ole missään nimessä mahdoton ja tilanteen kokonaiskurjuudesta huolimatta pidän mielen positiivisena ja keskityn kaikkeen siihen hyvään, mitä arkipäivästä voi ammentaa.

Yksi tämän viikon isoimmista iloista oli aika kampaajalle. Ja ennen kuin kukaan tuohtuu, kävimme kyllä tilanteen läpi jo ennakkoon, ja olin ihan toivottu asiakas pienyrittäjän putiikissa. Koska edellisestä kampaajakäynnistäni oli kulunut jo yli puoli vuotta, uusilla raidoilla oli ihan välitön piristävä vaikutus. Aionkin nauttia tästä pienestä arkisesta ilosta kaiken muun arkisen elämän ohessa. Ja ei, en ole tyhmä, ajat ovat kovat ja tulevat olemaan sitä vielä pitkään näytti tukka hyvältä tai ei. Moni ihminen, perhe, yritys ja yhteisö ovat täysin ennustamattoman ja uuden tilanteen edessä. Me joudutaan nyt ihan jokainen miettimään asioita uudelleen ja luopumaan jostakin mikä on meille tärkeää. Mutta kun nyt ei kertakaikkisesti saa vain jäädä tuleen makaamaan, vaan meidän ihan jokaisen on omalta osaltamme paitsi edistettävä hyvinvointia, mutta myös luotava myönteistä ilmapiiriä ympärillemme. Ajatellaan hyvää, tehdään hyvää ja levitetään hyvää. Se kun on lopulta paljon väkevämpää ja tehokkaampaa kuin yksikään virus!

Ps. Miten mahtava rivi upeita naisia meillä on Suomea luotsaamassa! Tykkään!

Hellurei!

Mä olen tässä miettinyt, että tämä on kyllä sellainen poikkeusviikko. Tuntuu, että erilaisia tiedotteita tulee joka puolelta ja moneen asiaan pitää nyt suhtautua vähän sillä fiiliksellä että aika näyttää. Mennäänkö, järjestetäänkö, osallistutaanko, perutaanko. Taitavat olla tämän viikon lisäksi ihan koko tulevan kevään kysymyksiä. Siispä päivä kerrallaan ja luottaen siihen, että viisaammaat päättävät. Toisaalta omaa maalaisjärkeä kuunnellen. Kaikeksi onneksi elämässä on kuitenkin myös jatkuvuutta ja paljon asioita joihin keskittyä. Kuten vaikka se ihan tavallinen arki. Ehkä kuitenkin elämässä parasta.

Mä jaksan tuputtaa lapsille käsienpesun ilosanomaa ihan ympäri vuoden, mutta viime viikkoina olen huomannut panostavani lähestystyöhöni vielä vähän enemmän. Tosin jo ihan siitäkin syystä, että meillä ei otettu kausi-influenssarokotteita ja nyt jos koskaan olisi tärkeää vältää ihan kaikki nuhakuumeet. Pelkoa ja paniikkia en halua lietsoa lapsiinkaan, mutta yritän muistuttaa siitä, että meidän vastuumme on minimoida pöpöjen kulkeminen. Olin huojentunut, miten hyvin viidesluokkalainen otti jopa tiedon luokkaretken peruuntumisesta. Ei sille sitten mitään voi. No just niin. Joskus suunnitelmat menevät uusiksi lapsilla ja aikuisilla. Ja toki tilanne käy paitsi kansantalouden päälle, niin myös monen perheen talous joutunee koville. Puhumattakaan ihmisistä jotka pelkäävät läheistensä terveyden puolesta. Mutta sitä se nyt on. Voidaan vain toivoa parasta. Yrittää elää mahdollisimman hyvää arkea olosuhteista huolimatta.

Olenko se vain minä, vai tuntuuko jostakusta muustakin, että sikainfluenssasta ei aikanaan uutisoitu ja puhuttu ihan näin kovalla volyymilla? Voi toki olla että elin silloin aikanaan omassa (vauva-masennus)kuplassani, tai sitten vain ajan hammas on puraissut osan muististani. Toki kyse oli ihan eri taudistakin, joten suoraan näitä ei nyt pidäkään rinnastaa. Toisaalta tämä nykyinen tilanne on laittanut ajattelemaan juurikin median osuutta ja muuttumista kymmenen vuoden aikana. Tai vaikka pidemmällä aikavälillä. Siinä missä ennen luettiin vanhoja uutisia aamun lehdestä, nyt seurataan tilannetta “hetki hetkeltä”. Älkää ymmärtäkö väärin, en vähättele asiaa tai koe, etteikö siitä pitäisi tiedottaa. Päinvastoin. Lähinnä mietin sitä miten media vaikuttaa ajatteluumme. Megxit, brexit, ilmastoahdistus, Euroopan pakolaistilanne ja katiskavyyhti. Moni asia jää suurten uutisten varjoon, niin että jos nyt haluaa päästä otsikoihin, pitää oikeasti tehdä jotain toosi suurta.

Hej på dig!

Mikä ihana viikonloppu ja vielä normaalia mukavampi maanantaikin takana. Uuteen viikkoon on ihan ilo astua! Meillä päin lakaistaan jo katuja ja vaikka aurinko onkin visusti pilviverhon takana, kevään merkit lisääntyvät.

Varsin mukavan perjantain jälkeen lauantai jatkui skumpalla jo ennen kuin kello ehti lyömään aamukymmentä ja Tampereen junaan rynnistimme niin monen naisen voimin, että vanhempi konnariherra totesi meidän nokittavan ennätyksiä. Päivä sisälsi teatteria (varsin viihdyttävän Poikabändi -esityksen muodossa), hyvää ruokaa ja tietenkin iloista seuraa. Illan viimeisellä junalla kotiin ja omaan sänkyyn. Hetki kirjan parissa ja uni tulikin melko nopeasti.
Sunnuntaina puolestaan oli taas se aamu kun sain leikkiä nukkuvaa sillä aikaa kun keittiössä valmistui hotellitason aamupala. Laiskan aamun jälkeen karkasin kirppiskiettokselle ja ostin itselleni synttärilahjaksi englantilaisen kerrosvadin, Arabian vanhan kannun ja maisema -sarjan t-kannun. Myös pari vanhaa suojaruukkua tarttui pilkkahintaan matkaani. Toinen on niin överikruusattu, etten tiedä onko se hieno, vai vain erikoisen överi, mutta ehkä siihen sujahtaa kauniisti vaikkapa orvokit. ”Kun sai niin halvalla” kuulin sisäisen Vilénin Suloni huutavan. Priimakuntoisen fasaani-vadin sain lahjaksi ja se ikään kuin kruunasi kirppislöytöni.

Naistenpäivän kunniaksi me löhösimme Klaaran kanssa sohvalla Fazeriinaa syöden ja Draken etsivätoimistoa katsellen. Sillä välin keittiössä valmistui sunnuntain päivällinen, eikä meidän tarvinnut kuin istua pöytään. Illan ulkoilun jälkeen totesin, että päivän ainoa miinus oli se, että pitää taas muistaa ilmoittaa ikänsä vuotta suurempana lukuna. No, pieni hinta sinänsä.

Eilinen päivä meni projektissa “kulmakkarvat”. Esimerkistäni rohkaistuneena ystäväni oli samaisessa toimenpiteessä ja junamatka kotiin taittui niinkin mukavasti, että meinasi mennä oma asema ihan ohi. Aamulla peilistä näkyi silmäpussien lisäksi liki mustat kulmakarvat, mutta onneksi tuo tummuus alkaa taas taittua jo huomenna. Mitä taas tulee niihin silmäpusseihin, toimikoot muistutuksena siitä, että tässä iässä valvomisella ja niukoilla yöunilla on hintansa.

Mukavaa tiistai-iltaa! ♡

Ps. Eikö olekin ihan täydellisiä tulppaaneja. Rakastan tuota väriä ja kerrottua kukkaa!

Ja hups vain, ja tulikin taas perjantai! Ei sillä, tiedossa on kiva viikonloppu ja mukavaa tekemistä. En valita. Tänään katetaan iltapalapöytä neljän sijaan kahdeksalle, kun saadaan ystävät kylään. Jotenkin tekee heti viikonlopun aloituksesta juhlavampaa. Tai ainakin erityisempää.

Mun perjantaipäiviin kuuluu tuon esikoisen kuljettaminen soittotunnille ja se on aina jotenkin astetta haastavampaa kuin kuopuksen viulutunnit. Ensinnäkin ihan jo ison instrumentin pakkaaminen autoon, ja tulipalokiire suoraan koululta harrastuksen pariin. Aikaa puoli tuntia, vaikka matka oikeasti veisi  40 minuuttia. Olen niitä ihmisiä, jotka inhoavat olla myöhässä ja tämä tökkii mulla joka viikko. Tällä viikolla haastetta lisäsi vielä sekin, että tuo itse soittaja kävelee keppien kanssa. Onneksi lapsilla loppuu perjantaina koulu jo puoliltapäivin, joten kaikki tämä kiire ja säätäminen on mukavasti ohi jo iltapäiväkolmelta. Ja siinä välissäkin ehtii hakea viikonloppukukat. Paluumatkakin sopi mukavasti ystävän työaikaan, joten autossa ehti vaihtaa ne kiireisimmät kuulumiset ennen iltapalatreffejä. Ja hei, kaiken tämän hoidin sinin fleecekauluri päässäni, koska hiustenpesupäivä ja cg.

 

Mutta nyt nopeasti kaupaan! Ihanaa viikonlopun aloitusta myös teille!

Jos pimeiden kuukausien heikompina hetkinä mieleen on pyrkinyt edes ajatuksen tapainen emigroitumisesta jonnekin “aidan toiselle puolelle”, maaliskuu yleensä pyyhkäisee moisen yli ja avaa silmät näkemään, jos nyt ei vihreää, niin ainakin valoa. Mietin että tämä jokavuotisen pimeyden voittava kansamme suhtautuu kevään tuloon ja valon saapumiseen kohtalaisen hillitysti. Miksi ei tavattaisi torilla viimeistään kevätpäiväntasauksen merkeissä!? Jäisi pääsiäinen kirkolle ja vappu ay-liikkeelle ja opiskelijoille. Ja ennen kaikkea, olisi yksi karkelo enemmän! Sillä kyllähän sitä kevättä voi edelleen juhlia yhdessä pääsiäisen tai vaikka sen vapun kanssa. Pitääkin ruksata kalenteriin bileet perjantaille 20.3. Tai ainakin jotakin astetta juhlavampaa ja keväisempää ohjelmaa. Ei mitään pakanallista, vaan lähinnä sellaista kollektiivista urheilujuhlan henkeä. Me tehtiin se. Pimeys voitettu!

Sen lisäksi, että aion maaliskuussa juhlia kevättä ja täyttää vuosia, olen kerännyt to do listalleni muutaman muunkin asian. First things first, eli kulmien vahvistus osuu maaliskuulle ja kampaajallekin varasin ajan, kun edellisestä käynnistä alkaa olla jo yli puoli vuotta. Kalenterissa lukee tämän kuun sivuilla myös “hammaslääkäri”.

Mutta sitten niitä muita juttuja on esimerkiksi siementen kylväminen. Ensimmäiset kylvökset jo itävätkin, mutta maaliskuussa jatketaa. Mårbackojen lisäämistä on tiedossa, mutta samoin myös multien vaihtoa. Itse asiassa mulla on yksi iso peikonlehti työhuoneessa ja se on ollut jo kolme vuotta niine hyvineen plantagenin ruukussaan. Siis siinä, missä se oli ostettaessa! Joskin pakko myöntää, että huventuneesta turvehötöstä huolimatta kasvi tuntuu porskuttavan oikein mukavasti. Ja kilpipiilea tuottaa vauvoja siihen tahtiin, että osa pyrkii ruukusta jo alakautta ulos.

Sitä, miten pitkälle ulkona päästään maaliskuussa, ohjailee minua suuremmat voimat, mutta josko ainakin kasvihuoneeseen vaihtaisi keväisempää callunoiden tilalle. Ja tällä hetkellä selvityksen alla on myös jasmikelajikkeet. Niitähän on tässä maaliskuussa vielä hyvää aikaa vertailla tai ennakkotilata.

Kaikenlaista ohjelmaa ja juhlaa on myös maaliskuulle tiedossa. Sunnuntaina aloitimme rippijuhlissa, mikä sai minut vetistelemaan ajan kulkua niin ennakkoon kuin jälkikäteenkin. Parit pyöreätkin osuu perhepiirissä maaliskuulle, joten onhan tässä näitä. Kiva kuukausi, niin mä olen ajatellut.

Jokin aika sitten, kun blogissa näkyi tuo meidän Smegin kahvikone ja jouluna siihen viereen putkahtanut kahvimylly, sain kysymyksiä laitteista ja siitä olenko kokenut kahvikoneen käytön työlääksi. No en tietenkään ole, ja ehkä tuo kahvimylly on jonkinlainen todiste siitä.
Meillä on ollut tavallinen suodatinkahvikeitin jo yli kuusi vuotta kaapissa ja tummaa kultajuomaa on valutettu mukiin ja kuppiin annos kerrallaan paria poikkeusta lukuunottamatta. Tämä annosmalli ei ole tuntunut työläältä edes juhlapäivinä, kun kahvia nauttii jopa 15 henkeä ja moni haluaa santsikierroksen. Tästä toki suuri kiitos miehelleni joka toimii meillä juhlien kahvimestarina. Tai no, toki pannullisen valuttaminen on helpompaa, mutta toisaalta tuntuisi hassulta tarjota vieraille juhlan kunniaksi huonompaa kahvia.

Aikoinaan saatoin keittää itselleni puoli moccamasterin pannullista parikin kertaa päivässä. Join kahvia määrällisesti paljon kun taas nykyisin saatan juoda vain pari annosta päivässä. Laatu korvaa tässäkin asiassa määrän. Kapseleista pois tottuminen ei sekään ollut ongelma, sillä jälleen kerran maku peittosi pienen vaivannäön. Serkkuni kävi meillä loppuvuodesta ja kysyi heti, että missä mylly. Meillä siis jauhettiin siinä vaiheessa vielä kahvi isommissa erissä tiiviiseen purkkiin, ja käytettiin siitä. Myllyn hankinnan jälkeen ymmärsin, mitä hän tarkoitti. Vasta jauhettu on vasta jauhettu. Vaikka Smegin kahvimyllyllä voi jauhaa kahvia isompiakin määriä, meillä käytetään vain tuota yhden annoksen jauhavaa tekniikkaa. Ja siltikään en pidä kahvin valmistamista työläänä. Ja vaikka koneita on nyt kaksi, eivät ne vaadi juuri moccamasteria isompaa tilaa keittiön työtasolta. Turhempiakin laitteita siinä voisi säilyttää.

Tykkään juoda kahvini cappuccinon mittasuhteilla, mutta en pidä vaahdotetusta maidosta ja siksi lämmitän kauramaitoni vaahdottamisen sijaan. Tälläkin koneella onnistuisi toki se vaahdottaminenkin, mutta maitovaahto ei ole mulle se juttu. Itse asiassa tilaan yleensä kahvilassakin (silloin harvoin kuin sellaisessa käyn) cappuccinon lämmitetyllä kauramaidolla, ilman vaahtoa. Tiedän, kuulostaa vähän nollonollaseiskalta, mutta kahvin suhteen olen vähän kronkeli, myönnetään. Ja olen myös todella usein huomannut, että kotona saa himputisti parempaa kahvia kuin kahvilassa. Kahvilan laatuun kun ei aina voi luottaa, ja se on usein vähän tekijästäkin kiinni, että millaista kahvia sieltä milloinkin saa. Niinpä nautin siitä, että kotona saan hyvää ja omaan suuhun sopivaa kahvia.

Parhaalta kahvi maistuu tietenkin aamulla ensimmäiseksi, mutta nautin myös päivällisen päälle juodusta kahvista. Se on meillä yleensä se hetki, jolloin hengähdetään ennen illan harrastuksiin rietämistä. Istutaan miehen kanssa keittiön sohvalla ja divaanilla (meillä on vakiopaikat) ja vaihdetaan kuulumiset. Tänään tosin istuttiin pöydän ääressä koko perhe laskiaispullista nauttien.
Saatan juoda kahvia myös päivällä, mutta tykkään myös teestä. Joskus illalla huomaan, että kahvihammasta kolottaa, mutta kotona kahvia harvemmin tulee juotua enää viiden jälkeen ja yöunia ajatellen ehkä näin on ihan hyväkin.

Kun aikoinaan laitoin instagramiin ensimmäisen kuvan meidän uudesta Smegin espressokeittimestä, ei mennyt montaakaan minuuttia kun puhelimeni soi, ja vanhalle kapselikoneelle löytyi uusi koti. Ihaninta tässä on se, että Instagramin äärellä oli ollut mieheni mummo, joka nyt nauttii annoskahvista ystävättäriensä kanssa. Melko modernia, eikö!?

Leppoisaa laskiaistiistain iltaa. ♡